Sienestyksen juridiikasta (perjantaikirjoitus)

Ääriolosuhteissa ihminen kysyy oikeita kysymyksiä. Brutaali sienestyskokemus sai minut selvittämään, mitä laki sanoo sieniveitsistä. Vastaus: ilmeisesti ei yhtään mitään.

Olin viikonloppuna kaikessa rauhassa sienestämällä ikiomalla reviirilläni (Varsinais-Suomi) kun puiden takaa tömähti yht’äkkiä esiin herttainen eläkeläispariskunta sienikoriensa kanssa.

Selvisin lopulta tilanteesta kunnialla, koska alitajuntaani oli iskostettu varsinais-suomalainen toimintaprotokolla näissä tilanteissa. Älä päästä ääntä tai tee äkkinäisiä liikkeita. Älä katso sienestäjää silmiin, vaan hiukan oikeallepäin hänestä, kuitenkin niin että näet hänet periferaalinäöllä.  Älä käännä selkääsi, vaan pidä rintamasuunta noin 45 asteen kulmassa. Koita piilottaa sienikori seläksi taakse, mutta älä päästä siitä irti ettei sienestäjän saalisrefleksi pääse voitolle.  Lähde hitaasi liikkumaan oikealle ja taaksepäin.  Älä tunne pelkoa, koska ne haistavat sen.

Ja tärkein: poista sieniveitsen varmistin, mutta pidä veitsi näkymättömissä.

Juuri tätä tärkeintä sääntöä aloin tilanteen jälkeen pohtia, kun sydän oli lakannut hakkaamasta ja olin puristanut kauhunhiet pois paidastani. Eläkeläiset eivät liiku erityisen nopeasti, mutta ovat ovelia ja pystyvät pitkän kokemuksensa takia saartamaan uhrinsa helposti. Tällä nimenomaisella pariskunnalla ei näyttänyt saalistusvietti aktivoituvan — itse asiassa paappa hyppäsi mummelin taakse piiloon — mutta nämä ovat täysin arvaamattomia tilanteita. Jos äreää eläkeläislaumaa häiritään sen kantarelliapajalla, mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa.

Continue reading Sienestyksen juridiikasta (perjantaikirjoitus)

Riskinhallintaa: Erityislapset ja invapaikat

Lietolainen kaverini kirjoitti  Turun Sanomien yleisönosastolle hyvän tunteisiin vetoavan kirjoituksen siitä, miten Trafin uudet linjaukset estävät invapaikan saamisen kehitysvammaisille tai autistisille lapsille. Kirjoitus on täyttä asiaa, ja huomasin että samaa aihetta voi lähestyä myös kliinisen kylmäverisesti. Se on itselleni paljon luontevampaa.

Trafin linjauksen takana on tiukentunut tulkinta: invapysäköintiluvan voi saada vain näkö-tai liikuntavamman takia. Piste. Vielä muutama vuosi sitten tulkinta oli toinen, ja esimerkiksi ylivilkkaan autistisen lapsen takia luvan saaminen oli mahdollista. Ei helppoa eikä suoraviivaista, mutta mahdollista.

Näyttää ilmeiseltä, että lain tekijät ja tulkitsijat eivät ole koskaan nähneet erityislapsen elämää.  Näissä invaluvissa ei ole kyse vanhempien mukavuudenhalusta, vaan lapsen fyysisestä turvallisuudesta.

Jokainen erityislapsen vanhempi tietää, että varsinkin ylivilkkaan erityislapsen kanssa elämä on brutaalia matematiikkaa. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko onnettomuuksia. Kyse on siitä, montako niitä tapahtuu, kuinka pahoja ne ovat, ja kuoleeko lapsi.  Vaikka vanhemmat toimisivat yli-inhimillisen tarkasti, tarpeeksi levoton erityislapsi tulee ennen pitkää pääsemään irti parkkipaikalla, ja autoliikenne tulee aiheuttamaan vakavan riskin. Ainoa tapa vähentää tätä riskiä on minimoida parkkipaikalla vietetty aika. Juuri tähän invapaikka antaisi mahdollisuuden.

Oma erityislapsemme on ollut näissä piireissä helpoimmasta päästä, eikä invapaikalle ollut tarvetta pahimpinakaan vuosina.  Silti muistan niiltä vuosilta neljä tai viisi todella vakavaa läheltäpiti-tapausta liikenteessä. Joillakin perheillä niitä voi tapahtua viikoittain tai päivittäin.  Niitä yksinkertaisesti tapahtuu, perheessä kuin perheessä. Monelle perheelle invapaikka voisi olla lähes sananmukaisesti elinehto.

Vaikkei välittäisi pehmeistä arvoista, riskinhallintaa kannattaisi aina harjoittaa. Lapsen vammautuminen tai kuolema on kaikille osapuolille kaikkein traumaattisin ja kallein mahdollinen lopputulos. Lyhytkin tutustuminen erityisperheiden arkeen osoittaisi, että invalupien tapauskohtainen myöntäminen myös erityislapsille olisi erittäin järkevää ja kustannustehokastakin riskinhallintaa.

Kirjoittaja on Vihreiden ehdokkaana Turun kuntavaaleissa, mutta olisi kirjoittanut tämän kirjoituksen vaikkei olisikaan.

 

wile-e-coyote-3

Elämä erityislapsen kanssa. 7/24.

Taajamametsät ja järjestelmävika

Luonnonsuojeluharrastuksen mielenkiintoisimpia hetkiä ovat ne, kun tajuaa miksi jokin asia menee pieleen.  Paimion Kriivarin metsähakkuissa tuli nyt tällainen hetki. Kriivarin hakkuut ovat suurta skaalaa ajatellen myrsky vesilasissa, mutta yhden ainoan lehtiartikkelin kautta on mahdollista nähdä syvärakenne joka siihen myrskyyn on johtanut.

Paimion kunta haluaa hakata lähimetsää aivan koulun ja päiväkodin vierestä. Luontojärjestöt ja jotkut paikalliset asukkaat vastustavat tätä hakkuuta. Itse  olen ollut kirjoittamassa Luonnonsuoujeluliiton Varsinais-Suomen vetoomusta, jonka taustoja avaan täällä.

Kunnan viranomaisten mukaan häirintää organisoivatkin ennen muuta juuri ulkopuoliset järjestöt. Paikallista vastustusta on kuitenkin vaikea verifioida, koska kunta itsekin on ilmoittanut että valituksia ei ole käsitelty, ellei niitä ole osattu kohdistaa juuri oikealla tavalla juuri oikealle hallinnolliselle taholle. Continue reading Taajamametsät ja järjestelmävika

Numerot ja taajamametsät

 

On vanha luonnonsuojeluviidakon viisaus, että kun liito-orava astuu kuvioon, kenelläkään ei ole enää hauskaa.  Ei metsänomistajilla, ei kuntalaisilla, ei aktivisteilla, ei virkamiehillä, ei liito-oravilla, ei yhtään kenelläkään.

Tällä hetkellä lähin liito-oravakonflikti on käynnissä Paimiossa, missä kunnnalla on halua tehdä isoja hakkuita Kriivarin alueen metsissä. Metsät ovat taajamametsiä aivan asutuksen ja koulun ja päiväkodin vieressä, ja ovat aktiivisessa virkistyskäytössä.  Turun Sanomat tiivistää tilanteen kohtuullisen hyvin.

Itse olen äimistellyt tilannetta hiukan etäämpää, Luonnonsuojeluliiton piiritason luottamushenkilönä.  En ole mikään pehmeä puunhalaaja vaan kylmä byrokraattinen numeronvääntäjä, ja sillä asenteella olen tätäkin tapausta lähestynyt. Olen vahvasti sitä mieltä, että liito-oravat ovat tässä vain sivujuonne, ja todellisuudessa on kysymys aivan muusta.

Continue reading Numerot ja taajamametsät

GMO ja luonnonsuojelu: toisenlainen näkökulma

 

En ole varma olenko jossakin määrin yllytyshullu, mutta  minulle väitettiin hiljattain, etten uskalla puolustaa GMO-teknologiaa luonnonsuojelijoille. Uskalsinpas.

Tosin valitsin harvinaisen nynnerön tilaisuuden, eli Turun luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenillan. Kun kyseessä on yhdistys jossa olen ollut aktiivinen jo vuosia ja kaikki ovat tuttuja, niin eihän sellaisessa saa mitään itkupotkuraivareita aikaan vaikka miten yrittäisi.  Hyviä ja särmiä kysymyksiä ja tiukkaa debaattia vain.

Linkin takaa löytyy alustuksen materiaali. Tietääkseni en saanut ketään käännytettyä, mutta ei se ollut tarkoituskaan. Olennaista on saada ihmiset ulos mukavuusalueeltaan ja pohtimaan, miksi ovat sitä mieltä mitä milloinkin ovat.

 

Työ, tarkoitus ja TE-keskus

 

Eilinen tilitykseni TE-keskuksen puhelinpalvelun ongelmista (Rikos, rangaistus ja TE-keskus) sai lopulta onnellisen lopun. Kuukauden työttömyyspätkäni ei tule aiheuttamaan minulle rangaistuksia, ainakaan tänään. Neljännellätoista yrittämällä, kahden keskeytyneen jonoonpääsyn, lopussa noin vartin jonottamisen jälkeen, pääsin tekemään viranomaisille sen elintärkeän ilmoitukseni elintärkeästä tiedostani.

Ja mikä se elintärkeä tieto sitten oli?

Continue reading Työ, tarkoitus ja TE-keskus

Ratkaisuihin ongelmia / Solutions in search of a problem

%d bloggers like this: