Kaikkien vähemmistöjen puolesta?

 

Vaikka lähtökohtaisesti olen brutaali numeromies, hetkittäin pohdin arvojakin.  Tällä kertaa pohdinnan laukaisi — mikäpä muukaan kuin alkoholi.

Eduskunta äänesti viime viikolla erittäin täpärästi siitä, että ruokakaupoissa sallitaan jatkossa myös väkevämpien oluiden myynti.  Vaikka prosenttiluvut näyttävät hämäävän pieniltä (rajat nousee 4.7%:sta 5.5%:iin),  absoluuttisen alkoholin maksimimäärä oluessa kasvaa peräti 17%. Kyseessä ei siis ole aivan mitätön lisäys.

Hallituspuolueidenkin edustajat saivat äänestää omantuntonsa mukaan — tosin ainakin kokoomuksen tapauksessa sillä edellytyksellä, että omantunnon ääni oli ryhmäkurin mukainen. Omassa puolueessani Vihreissä omantunnon ääni sai olla omantunnon mukainen, ja äänet jakautuivatkin 10-4. Enemmistö siis ei olisi nostanut prosenttirajoja.  Vihreiden puheenjohtajakin äänesti korotusta vastaan, ja perusteli päätöstään ennen muuta kansanterveydellä.

Erityisesti THL:n arvio onkin karua luettavaa: kun  katsotaan koko väestön tasolla, kaikki tutkimustieto viittaa siihen että saatavuuden parantaminen lisää absoluuttisen alkoholin kulutusta, joka taas lisää terveysriskejä merkittävästi. Alla oleva kuvaaja ei kerro kaikkea, mutta antaa kyllä suuntaviivoja.

Käytännössä erityisesti riskikäyttäjien määrä kasvaa, ja heille syntyvät vauriot pahenevat. Pähkinänkuoressa tuo on se olennaisin terveysvaikutus. Alkoholipolitiikkaan liittyy paljon muutakin, ja pystyn varsin hyvin ymmärtämään niitäkin, jotka äänestivät korotuksen puolesta. Asiat ovat monimutkaisia.

Sen sijaan minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, joiden mielestä ongelmalla ei ole merkitystä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä kuluttajista. Riskikäyttäjiähän on vain noin kymmenesosa väestöstä. Hiukan rapsuttamalla tämä on se argumentti, johon kaikki tiivistyy.  Alkoholi on ongelma vain vähemmistölle, joten enemmistön ei tarvitse välittää koko asiasta.

Tämä on sinällään täysin johdonmukainen asenne, jos elämänasenne muutenkin on kylmä ja ääri-individualistinen.  Pidän sitä kuitenkin jotenkin epäjohdonmukaisena, jos kuulen ajatuksen sellaiselta ihmiseltä, joka muutoin ajaa vähemmistöjen oikeuksia.  Omissa vihreissä piireissäni puolustetaan voimallisesti niitä, jotka ovat heikossa asemassa valtaväestöön nähden: vammaisia, maahanmuuttajia, homoja, saamelaisia, transseksuaaleja, mielenterveyskuntoutujia…

Miksi alkoholistit eivät olisi voimallisesti puolustettava vähemmistö, siinä missä nämä muutkin?

Perusteluja on sinällään helppo löytää, jos etsii. Liikuntavammainen pysyy liikuntavammaisena, vaikka miten soveltaisi positiivista ajattelua. Alkoholisti taas saattaa positiivisella ajattelulla jopa raitistua. Sairaus ei parane koskaan, mutta sen saa oireettomaksi jos lopettaa juomisen. Alkoholismi on siis hyvin erilainen vamma kuin muut vammat.

Lisäksi on hyvin vaikea tietää, mikä olisi ylipäätään toimiva tapa puolustaa alkoholisteja. Lähes jokaisella suomalaisella on lähipiirissä alkoholisti, ja jokainen joka on tilanteeseen yrittänyt puuttua tietää miten mahdotonta se on. Jokainen siinä tilanteessa ollut myös tietää, miten sietämättömäksi alkoholismi muuttaa ihmisen luonteen. Ryyppäävää alkoholistia kohtaan on vaikea tuntea pienintäkään empatiaa.

Ehkä ainoa mitä voidaan edes periaatteessa yrittää puolustaa on alkoholistin oikeus raitistumiseen. Tähän taas on vähänlaisesti keinoja varsinkaan lakipuolella. Sosiaalinen ympäristömme on niin alkoholilla marinoitu,  että on uskomatonta että raitistuneita alkolisteja ylipäätään löytyy. Aivan nuorin sukupolvi saattaa olla erilainen, mutta vasta aika näyttää muuttuuko mikään oikeasti.

Käytännössä lainsäädännöllä voidaan oikeastaan puuttua vain kahteen asiaa: saatavuuteen ja hintaan. Näissäkin pelivara on pieni, mutta se on kuitenkin olemassa.  Tutkimustieto saattaa olla puutteellista, eikä tutkimustieto varsinkaan kerro, miten alkoholiongelmia voisi oikeasti vähentää. Tutkimustieto ei ylipäätään juuri koskaan anna vastauksia laajoihin avoimiin kysymyksiin.

Sen sijaan rajattuihin kysymykseen saadaan kohtuullisen tarkkojakin vastauksia. Tässä tapauksessa tutkimustieto kertoo varsin vakuuttavasti, että nyt tehty päätös tulee nykytilanteessa pahentamaan vähemmistön ongelmia. Enemmistön elämään sillä on vähänlaisesti suoraa vaikutusta.

Jokainen joutuu painimaan yksin omantuntonsa kanssa, kun yrittää päättää mitä mieltä tästä asiasta on.  Itse olen päätymässä siihen, että jos Vihreänä haluan puolustaa heikkojen vähemmistöjen oikeuksia, sen täytyy tarkoittaa kaikkia heikkoja vähemmistöjä. Myös alkoholisteja.

Jacobson v Clack: Tieteen pohjakosketus?

Amerikassa on nyt saavutettu aivan uusi pohja: tiedettä aletaan tehdä raastuvassa. Tällä voisi olla viihdearvoakin, mutta valitettavasti ala on tulevaisuuden kannalta äärimmäisen kriittinen: energiaskenaarioiden simulaatiot.

Stanfordin professori Mark Z Jacobson vaatii kymmenen miljoonan dollarin korvauksia kunnianloukkauksesta tutkijaryhmältä, joka tieteellisessä julkaisussa kritisoi hänen tieteellistä julkaisuaan.  [Lisäys: aihetta käsittelee myös mm  MIT Technology ReviewWashington Post ja Mashable]. Itse haaste löytyy täältä.

Olen aiemmin kirjoittanut yhdessä usen muun henkilön kanssa kirjoituksen, jossa käsiteltiin sekä Jacobsonin paperia että vastaavia suomalaisia hankkeita. Lainaan tätä kirjoitusta: Continue reading Jacobson v Clack: Tieteen pohjakosketus?

Föli-pohdintaa: indeksimörkö

Jos joukkoliikenteestä kirjoitettaisiin kansansatuja, niissä esiintyisi mörkö nimeltä Kokonaiskustannusindeksi. Turun joukkoliikenteellä Fölillä menee tällä hetkellä todella hyvin ja se on pysymässä talousasrviossaan. Toisinkin voisi olla, ilman että kukaan olisi tehnyt mitään väärin.  Se olisi silloin tuon mörön syy. 

Mörkö on matemaattinen, mutta ei hirvittävän monimutkainen. Fölin kustannusrakenne on periaatteessa suoraviivainen. Toimisto määrittelee yksityiskohtaisesti mitä reittejä tarvitaan mihinkin, ja tekee niille minuuttiaikataulut. Sen jälkeen linjat kilpailutetaan (yleensä kymmeneksi vuodeksi).  Liikennöitsijät kertovat millä hinnalla suostuvat tällaiset linjat hoitamaan, ja halvin voittaa (käytännössä kilpailutuksessa on mukana myös erilaisia laatuvaatimuksia).  Periaatteessa tiedetään jo vuosia etukäteen indeksikorjaamaton rahamäärä X, joka kunakin vuonna joudutaan liikennöitsijöille maksamaan.  (Huomatkaa tuossa tuo sana “indeksikorjaamaton”. Mörkö piilee juuri siinä).

Vastaavasti Föli saa tuloina kaikki asiakkaiden lipputulot. Nämä tulot Y riippuvat täysin siitä, montako ihmistä linjoja haluaa käyttää.  Viime vuosina X on ollut tyypillisesti noin 53 miljoonaa, ja Y 36 miljoonaa, joten erotus 17 miljoonaa katetaan verovaroista.  Näyttää yksinkertaiselta: X on vakio ja ennustettavissa. Fölin stressattavaksi jää vain Y, eli käyttömäärät.

X:ään sisältyy tosiaan kuitenkin mörkö, joka on vielä stressiäkin pahempi: kokonaiskustannusindeksi. Se on ennalta arvaamaton olio jolle Föli ei pysty tekemään mitään, mutta joka voi tuhota hyvin suunnitellun budjetin muutamassa kuukaudessa.

Continue reading Föli-pohdintaa: indeksimörkö

Uniper ja Fortum: kyyninen teoria

Kyynisin teoria ei aina ole oikea, mutta usein se on ainakin loogisin. Fortumin Uniper-kauppaa on  hämmästelty Suomessa, koska yhtiön omistukseen kuuluu paljon hiilivoimaa jolla ei katsota olevan tulevaisuutta. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi Riku Merikoski on osoittanut, että kaupassa on Fortumin kannalta erittäin paljon mieltä vaikka hiilen arvo laskettaisiin nollaksi.

Bisnesmielessä sijoitus on siis järkevä, eikä Fortumin päätöksessä ole mitään ihmeteltävää.  Poliitikot ovat rähisseet hiilivoimasijoituksen moraalittomuudesta ymmärtämättä kaupan todellisesta rakenteesta mitään, eikä siinäkään ole mitään ihmeteltävää.

Sensijaan täysin käsittämättömältä tuntuu, että Uniper itse on aloittanut Suomessa voimakkaan mediakampanjan, jolla se yrittää osoittaa että Uniper on niin huono yritys että Fortumin ei pitäisi sitä ostaa.

Continue reading Uniper ja Fortum: kyyninen teoria

Föli-raportti Q3/2017: epäreiluuden filosofiaa, budjetteja ja riskejä

Istun Vihreiden edustajana Turun seudun joukkoliikennelautakunnassa, joka vastaa Fölistä. Pyrin nelisen kertaa vuodessa raportoimaan mitä siellä puuhastelen. Ensimmäinen kolme kuukautta on takana, ja aika on mennyt lähinnä perehtymiseen. Jotain aiheesta alkaa ehkä kuitenkin hahmottua.

 

Ensimmäinen opetus: joskus joutuu olemaan epäreilu

Jos ei kestä olla epäsuosittu, joukkoliikennelautakunta on väärä paikka. Föli-alueella on 290 000 ihmistä, joista 180 000 Turussa.  Seudun asutusrakenne on melko hajanainen. Fölin budjetti on äärellinen. Kaikille ei pysty järjestämään yhtä hyviä palveluja.

Joukkoliikenteessä on äärimmäisen tärkeä pyrkiä mahdollisimman suureen jatkuvuuteen ja vähiin muutoksiin, mutta kaupunkiseutu myös muuttuu koko ajan. Siksi aina välillä on pakko muutella reittejä. Jokaisella muutoksella pyritään parantamaan mahdollisimman monen ihmisen elämää — mutta on käytännössä luonnonlaki, että jokaisella muutoksella myös huononnetaan muutamien ihmisten elämää.

Jos esimerkiksi suurimpien lähiöiden liikennettä lisätään, se parantaa tuhansien ihmisten elämää. Osa linjoista on nyt täysin ylikuormitettuja.  Mutta koska rahaa on vain tietty määrä,  voidaan joutua vähentämään syrjäisempien seutujen liikennettä, ja kymmenien ihmisten elämä huononee. Tämä on epäreilua, mutta silti niin täytyy tehdä.

Continue reading Föli-raportti Q3/2017: epäreiluuden filosofiaa, budjetteja ja riskejä

Ratkaisuihin ongelmia / Solutions in search of a problem

%d bloggers like this: