Kansalaismittaukset: Voiko kansalaisiin luottaa?

Tyly kysymys ympäristöasioista: Monet kansalaiset eivät luota viranomaisten kykyyn valvoa teollisuuden saasteita. Miksi viranomaisten pitäisi sen paremmin luottaa kansalaisten kykyyn havainnoida ympäristöään?

Väitän: jos viranomaisilta vaaditaan riippumattomuutta ja läpinäkyvyyttä, niin yhtä lailla sitä täytyy vaatia kansalaisilta. Teollisuuden omavalvontaan ei luoteta, mutta ei kansalaisten “omavalvonta” ole automaattisesti sen luotettavampaa. Esitän kuitenkin keinoja, joilla se voisi olla.

Olen seurannut Turun uuden jätteenpolttolaitoksen suunnitteluprosessia. Tunteet käyvät kuumina — ei kukaan täysijärkinen suoranaisesti halua jätteenpolttolaitosta naapuriinsa, en minäkään (en asu aivan vieressä, mutta lähialueella kuitenkin. Itse olen kylläkin päätymässä siihen, että laitoksen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat). Tässä ei ole mitään yllättävää. Huomionarvoista sen sijaan on paikallisten ihmisten vahva osaaminen.

Lähialueen asukkaat ovat seuranneet kaatopaikan ja vanhan polttolaitoksen toimintaa vuosikymmeniä. Heillä on osaamista ja sinnikkyyttä jota kuka tahansa yksityisetsivä kadehtisi, ja uskottavia arvioita hyvinkin teknisistä detaljeista (pahimmat päästöt tapahtuvat kun prosesseja ajetaan ylös tai alas, laakerien kuluminen on pahentanut kuljettimien meluisuutta viime vuosina, jne). Lumen väriä eri etäisyyksillä laitoksesta on seurattu.  Myös erilaisia mittauksia on vuosien varrella tehty, mm pH-arvoista.

Viranomaiset eivät näitä mittauksia noteeraa mitenkään. Ja ikävä sanoa, mutta ehkä ei pidäkään. Kun mittauksia on tehty melko satunnaisesti eikä niitä ole täydellisesti dokumentoitu, ulkopuolisen on vaikea ottaa niihin kantaa.  Vaikka uskoisi täysin mittaajien vilpittömyyteen, mittausmenetelmässä on useita ongelmia.

Pahin ongelma liittyy vahvistusharhaan (confirmation bias). Toisin sanoen, mukaan otetaan vain mittauksia, jotka tukevat väitettä että laitos saastuttaa. Harvalle tulee edes mieleen käydä valokuvaamassa lunta niinä päivinä, kun siinä ei ole saasteita. Tai merkitä ylös ne päivät, jolloin mitään hajuhaittoja ei ole huomattu. Poikkemien perusteella voidaan saada kuva laitoksen maksimipäästöistä (joskaan ei kalibroituna), mutta keskiarvosta ja kokonaisrasituksesta ne eivät kerro mitään.

Tämä EI ole tietoista harhauttamista!  Se on psykologisesti jopa välttämätöntä. Niinä päivinä kun kaikki on hyvin, on järkevämpää unohtaa koko asia. Muussa tapauksessa stressi tappaa nopeasti.

Tästä seuraa kaksi johtopäätöstä, toinen triviaali ja toinen vähemmän triviaali.

A. Triviaali johtopäätös

Mittaukset tulisi automatisoida niin pitkälle kuin mahdollista. Teknologia ei kuitenkaan vielä ole niin kypsää tai halpaa, että joka kodin pihaan saataisiin luotettava päästömittari (eikä tällaisten sensoreiden luotettava operointi ole helppoa).

Milloin automatisointi ei onnistu, esimerkiksi juuri hajuhaitoissa, pitää etsiä yksinkertainen tapa mitata tilannetta ilman mitään vaivaa. Miksi ei sovellettaisi jonkinlaista  tykkää-nappia (ks kuva)? Ulko-oven viereen neljä nappia joilla hajutilannetta voi arvioida (erinomainen, hyvä, huono, todella huono)? Aina ovesta kulkiessaan mittaja napauttaa oikeaa nappia. Puolen sekunnin työ, josta tulee nopeasti automaattista. Käyttöliittymän ei ehkä kannata olla täsmälleen juuri kuvan kaltainen, mutta asian ydin on silti helppokäyttöisyys.

Soveltuuko tämä käyttöliittymä hajumittauksiin? Kuva: YLE / Karoliina Hult

Ja kun laitteen käyttämisestä tulee automaattista, se alkaa ennen pitkää antaa uskottavaa aikasarjaa jota voi verrata esimerkiksi paikalliseen tuulen suuntaan (jonka mittaa toisen osallistujan pihalla oleva sääasema). Järjestelmät eivät ole ilmaisia, mutta hinnat laskevat koko ajan. Tässä ei ole mitään mahdotonta.

B. Ei-triviaali johtopäätös

Vähemmän triviaali johtopäätös on se, että valvojien pitäisi olla jokseenkin välinpitämättömiä sen suhteen, mitä he ovat valvomassa. Toisella tapaa sanottuna, ainakin analyysin täytyisi tapahtua aivan muualla kuin itse tapahtumapaikalla, eikä analyysiin ei saisi liittyä mitään tunteita.

Tähän löytyy suora referenssi ihmisoikeuspuolelta: Amnesty International. Amnestyn jäsenet eivät (lähtökohtaisesti) ota kantaa oman maansa asioihin. Tällä tavalla pystytään parantamaan järjestön riippumattomuutta ja puolueettomuutta (ja lisäksi jäsenten henkilökohtaista turvallisuutta).

Vastaavalla tavalla kansalaismittauksissa pitäisi eriyttää toisaalta mittausten teko ja toisaalta niiden suunnittelu, analysointi ja johtopäätökset. Täydellinen palomuuri ei käytännössä onnistu. Jokainen laitos on erilainen, ja paikallisilla on paras kuva siitä, mihin pitää keskittyä. Paikallisten on siis oltava mittaussuunnitelman tukena, mutta ei päättämässä siitä. Käytännön syistä heidän pitää myös tehdä mittaukset, mutta senkin täytyisi tapahtua valvojan seurannassa ja käskystä.

Ehdottamani menee vähän joka suhteessa  ihmisluonnetta vastaan. Pitäisi siis suostua siihen, että on itse vain toisten orja, joka juoksee mittaamaan kun käsketään? Tai jopa hankkia omilla rahoillaan mittalaitteen tietämättä, mitä se varsinaisesti tekee? Ja olettaa, että joku jossakin muualla “tietää paremmin” mitä ollaan tekemässä? Melko kovaa näyttöä täytyy ehdottajalla olla.

Mutta osaamista Suomessa olisi. Esimerkiksi Turun jätteenpolttolaitoksen seurantaa voisi johtaa vaikkapa Lappeenrannasta (Lappeenrannan yliopistossa on jätealan osaamista, joten siellä voisi olla jopa mahdollisuus käyttää opiskelijatyövoimaa). Vastaavasti Turusta käsin voitaisiin tukea Vaasan jätteenkäsittelylaitoksen seurantaa — Turussahan on jätteenpoltosta Suomen ainoa pitkäaikainen kokemus. Kokenut paikallinen osaa yhdellä käynnillä arvioida, mistä kohtaa kannattaisi mitata ja mitä.

En tiedä, olisiko mitään mahdollisuutta oikeasti motivoida ihmisiä tähän. Paikallisia mittaajia motivoi nimenomaan se, että kyse on heidän omasta elinympäristöstään ja terveydestään. Jaksaako ketään Turussa enää oman stressinsä päälle kiinnostaa, mitä Vaasaan kuuluu? Ehkä, ehkä ei.  Väsymys ainakin paistaa ihmisistä läpi jo nyt.

Entä mistä raha ja resurssit, ja kuka tätä ylimmällä tasolla johtaisi? En tiedä. Teknologia ei tässä ole vaikein puoli (vaikka haastava onkin). Inhimillisistä ja poliittisista asioista tämä on kiinni.

Muita aihetta sivuavia kirjoituksia: täällä.

Published by

Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

2 thoughts on “Kansalaismittaukset: Voiko kansalaisiin luottaa?”

  1. Muutoin olisin samaa mieltä, mutta:
    kansalaismittauksia ei voi jutussa mainituista syistä käyttää varsinaiseen päätöksentekoon tai lupamenettelyn perusteena. Sen sijaan kansalaismittaukset voivat olla perusteena sille, että viranomaisten pitäisi käynnistää omat selvityksensä.

    Otetaan “puolueeton” esimerkki. Jossain paikoissa teollisuuslaitoksen melu lisääntyy niin, että se alkaa häiritä naapureita. Naapurit voivat ilmoittaa asiasta terveystarkastajalle, jonka tietysti pitäisi selvittää melutaso. Terveystarkastajan voi olla helpompi reagoida, jos joku on mitannut melua. Jos käytettävissä on edes epäluotettavan mittauksen tulos, se voi antaa selvemmät perusteet selvityksen käynnistämiselle. Melumittauksen järkevyyden voi tosin tarkistaa helposti. Kysyy vain mittaajalta, miten hän laski ekvivalenttitason. Jos mittaaja kysyy “häh?”, se kertoo heti mittauksen laadusta. Jos taas vastaus on validi, mittaukselle voi antaa paljon enemmän painoarvoa. Siltikään mittausta ei tarvitse pitää luotettavana, mutta sen perusteella voi arvioida, miten nopeasti ja voimakkaasti asiaan pitää reagoida.

    Happamuusmittauksiin tai kemiallisiin analyyseihin luottaminen on paljon vaikeampaa. Ei ole selkeää kysymystä, jolla voisi selvittää mittaajien ymmärryksen asiasta.

    Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kansalaisia pitäisi kannustaa mittaamaan kaikkea mahdollista. Kun dataa saa paljon ja joka puolelta, sen keskiarvo voi kertoa lähes totuuden.

    1. Joo, tuo oli hyvä tarkennus joka jossain vaiheessa olikin kirjoituksessa mukana mutta jonka tulin editoineeksi pois. Mittaajien EI pidä ajatella että ovat tekemässä “niitä oikeita” mittauksia, vaan kyllä se on viime kädessä viranomaiset jotka virkavastuulla niitä tekevät.

      (Tai siirtävät teollisuuden omavalvonnaksi. Periaatteessa ei kait ole mahdotonta ajatella että silloin sen voisi siirtää myös kansalaisten omavalvonnaksi, mutta sitten pitää olla kyllä vuosikausien näyttö siitä että toiminta on rautaista ammattilaistasoa. Vastuukysymys on silti todellinen — teollisuusyritys voi mennä konkurssiin ja toimitusjohtaja linnaan jos syyllistyy törkeyksiin, joten samalla tavalla jonkun pitää myös mennä linnaan jos tuollainen kansalaisverkko osoittutuisi törkeäksi väärennökseksi. Luultavasti uskottavuutta voi tulla vain sillä, että on yritys joka verkostoa pyörittää, koko ajan kylmä tunne vatsanpohjassa että meneeköhän tämä oikein).

      Nähtävillä olevassa tulevaisuudessa joka tapauksessa kansalaismittaukset voivat olla vain viranomaistoiminnan tukena (katalyyttinä?). Muusta voi kyllä haaveilla jo nyt, mutta kannattaa olla aika inhorealisti.

      Datan keräämisestä pitäisi joka tapauksessa tehdä uusi kansallisurheilulaji. Ja nimenomaan laadukkaan datan keräämisestä.

Comments are closed.

Translate »