Tutkintojen nykyisyydestä

Aiemmassa kirjoituksessan Koulutuksen tulevaisuudesta Niko Porjo pohti opiskelua ja kouluttautumista muuten kuin perinteisellä luentomenetelmällä. En ole asiasta eri mieltä, jos tosin poikkeuksiakin on tullut vastaan. Hyvä luennoitsija voi tehdä asiastaan kiinnostavan, mutta aina se ei silti tarkoita samaa kuin helposti omaksuttava tai helposti tenttiin valmistava. Sivistävä kylläkin. Joskus tehokkain tapa oppia voisi olla projektipohjainen, missä koko ajan opitaan uutta ja hyvä opettaja varmistaa kaikkien osa-alueiden tulevan katetuksi. Ulkopuolisena kuvittelen Metropolia AMK:n Raceaboutin toimivan tuohon tapaan.

Istuessani 1990-luvulla tähtitieteen laitosneuvostossa päättämässä suurista linjoista ja isoista rahoista (vitsi, yliopistoväki nauraa ja tähtitieteilijät puolestaan heille), saimme opetusministeriöstä useita selvityspyyntöjä. Osoittakaa, että laitoksenne ei tee päällekkäistä tutkimusta muiden vastaavien laitosten kanssa. Jos ei selvitystä, ei myöskään rahaa jne. Kun koko valtakunnassa ei ollut kuin kolme tähtitieteen opinahjoa, tehtävä ei ollut kovin vaikea. Enemmän purtavaa tosin aiheutti samoihin aikoihin käynnistetty tutkintojen määrän lisääminen ja opintojen nopeuttaminen.

Oppi-isäni, professori K-A Hämeen-Anttila tuli joskus sanoneeksi, että ei yksi opetusministeri tähtitieteen tutkimusta lopeta, mutta kyllä hän sen voi pysäyttää yhdestä maasta useammaksi vuosikymmeneksi. Millä konstilla sitten nopeuttaa opiskeluja ja saada enemmän tutkintoja aikaiseksi? Rahoitushan määräytyi jo tuolloin isolta osin suoritettujen tutkintojen mukaan. Arvon laitoksellamme oli noihin aikoihin kaikki vuosikurssit mukaan lukien yhteensä 14 laitosneuvostovaaleihin hyväksyttävää opiskelijaa. Hyvinä vuosina meiltä tuli yli yksi (1) tutkintoa per vuosi, parhaina moninkertaisestikin.

H-A:n, kuten professoriamme kutsuttiin, mukaan oli kaksi konstia. Toinen oli antaa enemmän opintoviikkoja (Huom! ei pisteitä tuolloin) samoista suorituksista tai sitten antaa vanha määrä vähemmillä vaatimuksilla. Jos haluttaisiin, että opiskelun ja opetuksen tehtävä on oppiminen, olisi omasta mielestäni diplomit voitu jakaa alta pois ensimmäisellä viikolla, että toisella olisi voinut oikeasti jo opiskella.

H-A:lla oli vastaus myös opiskelijavalintoihin, sen verran monimutkaisia olivat nekin pääsykokeet. Hänen mukaansa yliopistoon tahtovat opiskelijat tulisivat kesäloman jälkeen jonoon tai johonkin muuhun muodostelmaan pääoven läheisyyteen. Siitä hätäisimmät lähtisivät kyllä ensimmäisenä päivänä ja toiselle viikolle mentäessä tahti kiihtyisi.

Syksyn kääntyessä lokakuuksi ja marraskuuksi, edettäessä kohti kylmempiä säitä joku professori voisi säälistä pyytää sisukkaimpia räntäsateesta tuulikaappiin lämmittelemään. Joulua lähestyttäessä voitaisiin jo katsoa, mikä ala jäljellä olevia oikeasti kiinnostaa. Näin sitten päästäisiin näppärästi heti tammikuussa täydellä tarmolla opintojen kimppuun. Valitettavasti pelkään, että H-A oli oikeassa ja että menetelmä olisi tehokas. Jonkun mielestä menetettäisiin puoli vuotta, mutta oma kokemus antaa epäillä toisin. Turhan paljon katsotaan tutkintojen ja tutkintovaatimusten perään, itse asia tahtoo mennä pesuvesien mukana. Mutta johonkinhan politiikankin ammattilaisia tarvitaan. Mikä tutkinto muuten siihen vaaditaan ja nyt en puhu puolueen sisäisistä pätevöitymisistä?

Miten tämä liittyy sitten opetukseen ja tutkintoihin laajemmin? No siten, että sama ilmiö on siirretty täydellä painolla työelämään. Varmasti pesuvesien heittäjät tarkoittavat hyvää, mutta onko kaikki moisessa laajudessaan enää tarkoituksenmukaista? Esimerkki tietokoneen ajokortti. Analogiana voidaan ottaa ralliautoilija ja henkilöauton ajokortti. Mitä niillä on yhteistä? Lähinnä se, että yleensä tarvitaan ajokortti voidakseen ajaa rallia, mutta ei aina. Varsinkin jos otetaan mukaan rallisprintti ja Brittein saarten säännöt. Ja että ajokortti ei todellakaan tee rallivoittajaa. Se taito hankitaan jotenkin muuten ja toivottavasti muualla kuin yleisillä teillä.

Oma taustani on myös tietotekniikassa. Harrastepohjalta, koska minulla ei ole siitä tutkintoa, riippumatta paljonko ja mitä olen alalla tehnyt. Olen käsitellyt aikamoisen joukon työhakemuksia erittäin vaativiin tehtäviin. Jos henkilö on CV:hensä merkinnyt taidoiksi tietokoneen ajokortin, sille pitää käytännössä löytyä todellinen vastapaino jo väitteen puhdistamiseksi. Nimittäin monissa tehtävissä rallikuskin kyvyt ovat minimivaatimus itse työtehtävän suorittamiselle ja siinä ei B-ajokortin ykkösosa suoritettuna paina. Kovat koodarit™ eivät yleensä puhu suoritetusta tietokoneen ajokortista. Muutama ystäväni ei pystyisi rehellisesti läpäisemään vanhaa Stockmannin työnhakulomakkeen tietokoneen käyttökokemuksesta. Se meni jotenkin näin: arvioi osaamisesi Microsoft Word, Microsoft Powerpoint, Microsoft Excel, sähköposti. Varsinkin tuohon maailmanaikaan ko. henkilöt pyrkivät pysymään irti ko. toimittajan tuotteista kaikin mahdollisin keinoin. Niin pitkälle, että osa toteutti omat vastineensa aivan samoista ohjelmista.

Mitä Stockmann halusi siis selvittää? Microsoft Officen todella syvää käyttökokemusta, joka on oikeasti erittäin harvalla vai toimisto-ohjelmien normaalikäyttöä? Jos, mitä luultavimmin jälkimmäistä, kysymys on käännetty kansan kielelle, johon ammattilainen ei aina pysty vastaamaan hyväksyttävästi. Kerron heti ja nyt itse tässä MS Officen käyttäjänä – en todellakaan osaa/muista/koskaan tarvitsekaan kaikkia ko. ohjelmien ominaisuuksia. Kummasti olen vain aikamoista joukkoa neuvonut mm. noiden työkalujen käytössä. Siis: mitä oikeasti haluttiin ja mitä kysyttiin?

Montako prosenttia Roviolla, F-Securella, Digialla, Ixonoksella tai Tiedolla on suorittanut tietokoneen ajokortin?

Kuulemani toinen esimerkki telealan asiantuntijapaikan haastatteluista 90-luvulta. Mitä tiedät GSM:stä?Vastaaja a): kaiken, minulla on ollut GSM-puhelin jo kolme vuotta. Vastaaja b): en kovin hyvin, en tunne parin alimman kerroksen protokollaa kovin tarkasti. Siis? En voi arvioida vastauksia, koska en tiedä haettujen henkilöiden suorittamia tutkintoja. (Vitsi, valitettavasti).

Olen viime aikoina selaillut jonkun tuhat työpaikkahakemusta. Samat niskavillat aktivoituvat kuin Stockmannin vanhaa lomaketta lukiessa. Nyt vähän eri tavalla ja eri syistä. Joitakin vuosia sitten havaittiin isossa organisaatiossa, että tiettyjä päällekkäisiä asioita kannattaisi tehostaa ja tehdä kunnolla. Rakensimme sitten tyhjästä tilanteeseen sopivan innovaatioprosessin. Ei prosessia prosessin vuoksi, vaan järjestelmän, joka toimi organisaationsa ja osallistujiensa hyväksi ja ehdoilla. Siten, että koko yritys saa työstä konkreettista hyötyä eikä tuloksena ole ainoastaan ns. pullakahvikerho. Ja sen me totisesti teimme ja pyöritimme usean vuoden ajan.

Sain pidettyä hymyn poskessa ja naurun mahassa, kun kuulin joku vuosi myöhemmin järjestettävän eurooppalaisittain sertifioidun innovaatiomanagerikoulutuksen. Nyt emme olleet päteviä enää edes itse luomaamme hommaan. Meitä oli puolenkymmentä tarkasti valittua alansa ammattilaista ko. tehtävässä, jossa aiemmat tekemiset ja motivaatio ratkaisivat ketkä asiaa rakensivat. Ei muuten menty ensimmäisenä suorittamaan tutkintoa työtä aloitettaessa, ruvettiin perinteisesti töihin.

Nyt projektipäällikön paikkoja katsoessa pyydetään, vaaditaan tai toivotaan sitä, tätä ja tuota sertifiointia. Ei riitä enää käytännössä osoitettu kokemus muutamasta kymmenestä/sadasta menestyksekkäästä projektista. Koulutus on aina hyvä asia eikä sitä voi olla liikaa, mutta joskus sertifiointien hintalappu on suorastaan kohtuuton. Tähän kohtaan <x> saavat alan yritykset perustella miksi olen väärässä. Osittain myönnän olevani, koska perusasiat tulee hallita. Mutta taas toivon järkeä käteen ja pesuvesiä vain valtuustoihin, eduskuntiin ja hallituksiin.

Joskus piti osata rakentaa radio voidakseen kuunnella lähetyksiä. Nykyään ei tarvitse. Vaatimustaso muuttuu ajan kuluessa, mutta eivät kaikki asiat silti tutkinnoilla ratkea. Tutkinto ei aina selitä osaamista.

Oppiminen, osaaminen ja ymmärrys ovat eri asioita. Kaikkia niitä ei voi eikä tulisi mitata tutkinnoilla. Ei. Eikä tutkinnon tulisi olla itsetarkoitus.

Levyseppähitsaaja, yo-merkonomi, filosofian tohtori – mitä yhteistä?

Published by

Timo Tokkonen

http://fi.linkedin.com/in/timotokkonen

One thought on “Tutkintojen nykyisyydestä”

Comments are closed.

Translate »