TTT on culture and society: Obelix vastaan jääräpää

Aloitan sarjan kirjoituksia joissa ihmettelen erästä asiaa, mikä ei tule luultavasti koskaan avautumaan minulle. Kyse on ihmisistä ja yhteiskunnasta, meistä kaikista ja erityisesti minusta itsestäni siinä sivussa. Jos Zygomatica etsii Ratkaisuihin ongelmia, ihmisten kanssa niitä riittää rajattomasti.

Tällä viikolla uutisissa arvioitiin Suomen lainsäädännön mutkistuneen kuluneen sadan vuoden aikana niin paljon, että on epäselvää mitä lakia kulloinkin tulisi noudattaa. Meillä Suomessa ei ole yleisesti samaa ongelmaa kuin Timo Poropudas on Taloussanomien artikkeleissaan raportoinut Kiinassa. Siellä lakeja on niin paljon, että jokainen todennäköisesti rikkoo useampaakin koko ajan. Ainoa kysymys on mitä kunkin alueen viranomaiset päättävät valvoa ja millä tavalla niistä rangaista. Kyynisemmin arvattuna millä tavalla siis rahastaa.

Mielivalta on harvan mielestä oikein saati oikeutta. Pieni ihminen saa liian usein ihmetellä kohdatessaan koneiston, että voiko tämä olla totta. Alistuminen on joskus järkevä keino selvitytyä. Siihen taas jääräpäät kykenevät harvoin. Itse edustan jääräpäitä leuka pystyssä ja ihmettelen, pystymmekö todellakin elämään näinkin epätäydellisessä ja samalla naiivissa ympäristössä. Ja eikö täydellinen anarkia olisi selvempi säännöstä puolivillaisesti toimivan sijasta?

En usko moiseen anarkian voimaan, mutta turhan usein tuntuu siltä, että (virka)koneisto on ottanut itselleen lähes anarkistisen vallan ja täyttöönpanovoiman.
Tähän kysymykseen pureutuvia, todellisuudesta kumpuavia tapauksia tulen käsittelemään tulevien kirjoitusten aikana. Ja ihmettelemään samalla miten ihmiset voivat yhtään tulla toimeen keskenään ja miten yhteiskunta voi toimia edes nykyisellä tavalla. Vai toimiiko yhteiskunta lopulta toisin kuin mihin poliittinen koneisto pyrkii?

Otetaan aluksi helppo tapaus.

Jokainen voi halutessaan etsiä kaikki sivustot ja ohjeet, joissa määritellään millaisia välineitä saa luvallisesti ottaa mukaan lentokoneeseen käsimatkatavaroissa. Kuluvan vuosituhannen aikana säännöksiä ja käytäntöjä on tiukennettu huomattavasti.. Lentomatkailun ollessa kansainvälistä säännöt ovat tietenkin globaaleja. Eihän turvatarkastuksista eri lentokenttien välillä jatkolentoineen tulisi yhtään mitään.

Kaukana ovat ajat 1970-luvulta, jolloin saattoi avoimesti viedä lentokoneeseen mukanaan kaksi haulikkoa ja käsilaukussa patruunat samalla kertaa. Siis ei ruumaan vaan matkustamotilaan. Kannoin itse ko. käsilaukkua. Nyt säännöt ovat tiukemmat, mutta viime vuosina kaikkein tiukimpia tulkintoja on löysätty ja esimerkiksi pieniä saksia ja monitoimityökaluja sallitaan jo ottaa mukaan. Mistä tämäkin kirjoitus kumpuaa…

Trafi on linkannut sivuilleen osoitteessa http://www.trafi.fi/ilmailu/matkustajalle/turvatarkastukset ohjeet otsikon “EU:n komission laatima yhdenmukaistettu luettelo kielletyistä esineistä ja aineista” alle. Kyseisen ohjeistuksen suora osoite on http://www.trafi.fi/filebank/a/1331043167/d9afe89c19c5ac0bd5878ccebb8e80e6/9386-MATKUSTAJAT_JA_KASIMATKATAVARAT_Kiellettyjen_luettelo.pdf.

Siellä mainitaan erikseen kiellettyinä työkalut, joissa on yli 6 cm pitkä terä tai varsi. Samoin mainitaan erikseen kiellettyinä sakset ja veitset, jos niiden terän pituus ylittää samaisen 6 cm:n mitan. Tämän mukaan alle 6 cm pitkä työkalu, tai härveli jossa terän pituus on alle 6 cm on sallittu lentokoneessa. Tottahan toki tähänkin liittyy hankalammissa tapauksissa tulkintaa mm. teräskattiloiden kohdalla verrattaessa niitä pesäpallomailoihin “Kattila ei ole kielletty käsimatkatavara” http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=ereoapaa&${BASE}=ereoapaa&${THWIDS}=0.11/1371329531_127159&${TRIPPIFE}=PDF.pdf.

Ostin taannoisella työmatkallani USAsta monitoimityökalun ilman leikkuuterää, juuri lentomatkailua varten suunnitellun. Merkki ja malli ovat Leatherman Style PS. Naureskelin myyjän kanssa lienevätkö turvatarkastajat samaa mieltä lentokelpoisuudesta. Lupasi palauttaa rahat, jos tuon paketin takaisin vekottimen jäätyä turvatarkastajien hellempään huomaan.

Mietin etukäteen otanko n. 20 euron riskiä kokeilla säännösten pitävyyttä käytännössä. Päätin ottaa varman päälle ja kysyä lentokentän tarkastajilta ennen matkatavaroiden kirjaamista josko moinen kapistus on OK ottaa mukaan. Kysyin vieläpä kolmelta eri henkilöltä ja sain aina saman vastauksen. Täysin ok, vekottimessa ei ole leikkuterää ja saksetkin ovat erittäin lyhyet, alle parin senttimetrin luokkaa. Eikun työkalu taskuun, matkalaukku ruumaan ja lennolle kohti Pariisia ja Charles De Gaullea ja sieltä Suomeen.

Esittelin työkalun erikseen turvatarkastuksessa kaikki terät avattuina ja sieltäkin tuli järjestyksesään jo neljäs hyväksyntä. Hienoa. Koneessahan en tietenkään kohdannut niin hankalaa juomapurkkia, että olisin tarvinnut pihtejä sen avaamiseen. Mutta olipa välineet mukana sellaiseenkin tapaukseen.

Enemmän matkustaneiden suuresti pitämällä CDG-kentällä (sarkasmia) vaihdoin terminaalia jatkolentoa varten. Siellä oli vastassa uusi turvatarkastus ettei epämääräinen aines ja vaaralliset vekottimet vain pääse Eurooppaan. Mukaan lukien vesipullot ja kait liiallinen jalkahiki. Tein taas saman kuin aiemmin – kaikki terät auki ja työkalu erikseen tutkittavaksi turvatarkastukseen. Hienoa, ranskalaistenkin mielestä tämä on täysin sallittu härveli. Normaalia sujuvamman terminaalinvaihdon jälkeen ennätin hakea liput jatkolentoa varten ja istahtaa hyväksi toviksi loungeen nauttimaan ranskalaisesta aamiaisesta.

Arvoisa lukija arvannee, että eihän kukaan itseään itsepäiseksi kutsuva kirjoita artikkelia mistään hyvin sujuneesta tapahtumasta. Ja onkin aivan oikeassa.

Lähtöportille mentäessä vastassa oli vielä yksi turvatarkastus. Tein jälleen samat toimenpiteet enkä peitellyt Leathermaniä millään tavoin. Yllätys oli kohtalainen, kun vastaus oli että kapine on totaalisen kielletty. Kevyt kysymys miksi, kun toisessa päässä lentokenttää oli vielä aivan sallittu toi kuvaan mukaan ainoastaan linjaston esimiehen. Hänen vastauksensa oli aivan sama “nöy tyyls”. Kun pyysin nähdä ohjeistusta minkä mukaan turvatarkastus suoritetaan ja tämä kielletään sekä ystävällisesti mainitsin jo viidestä aiemmasta tarkastuksesta, päästiin lopulta keskustelemaan asiasta koko tarkastuksesta vastaavan joustavan ranskalaisen herrasmiehen kanssa. Hän katsoi tsaarinaikaisen virkamiehen ystävällisyydellä takaisin ja kertoi vastauksen ja samalla perustelun miten vielä tunti sitten turvallinen työkalu oli muuttunut ilmeisen vaaralliseksi aseeksi “This is Paris”.

Ei ole tarvetta osoittaa mitään säännöstöä tai muuta ohjeistusta mitä asialle voi tehdä tai kenties jopa valittaa päätöksestä. Vekotin ruumaan tai takavarikkoon.

Koneen lähtöön oli vielä aikaa lähes puoli tuntia, joten eihän jääräpää jätä asioita puolitiehen. Eikun pois turvatarkastusalueelta ja tutkimaan uudestaan check-in -jonot. Onneksi on kotimaiselle yhtiölle sopivia kortteja, että on mahdollisuus käyttää nopeampaa kaistaa. Ja sekinhän oli tietenkin vahvasti kansoitettu.

Eikun uusi miettiminen käyntiin, ei ole enää aikaa saada vekotinta ruumaan ja Obelixin jälkeläiselle en työkalua luovuta. Ennemmin aivan jollekulle muulle. Jos laite olisi selvästi sääntöjen vastainen, niin hyväksyisin asian. Mutta kun ei ole, periksi en anna. Tällä kertaa minun repun taskussa ei ollut tulostettuna matkustajan oikeuksia kiellettyjen asioiden listoineen, mutta eipä noista olisi mitään apua ollutkaan. Minun versiosta on aina puuttunut kappale “This is Paris”. Minulla on vain versio “I am a jääräpää”.

En tee enkä kehota ketään tekemään mitään lainvastaista, joten en kerro kaikkia miettimiäni konsteja hoitaa tällainen mitätön asia omalta kannalta positiivisesti.
Sanotaan vaikkapa, että palautuskirjekuori omalla nimellä varustettuna ja ystävällisten ihmisten auttamana on yksi tapa ohittaa niinikään jääräpäisiä turvatarkastajia. Minä joko käytin tuota konstia tai sitten en, mutta työkalu on edelleen minulla eikä ranskalaisen byrokratian kunniaa vaalivalla “This is Paris” -alan ammattilaisella.

Tässä tapauksessa ei onneksi ollut mitään taloudellisesti isoa eikä hengenvaarallista kyseessä kuten tulevissa kirjoituksissani.

Mutta peruskysymys on silti sama. Minkä ihmeen takia tarvitaan satoja ja tuhansia ihmisiä istumaan hämyisiin parlamentteihin päättämään isoista asioista, kun ne eivät käytännössä kuitenkaan lopulta tarkoita yhtään mitään? 20 euron arvoisen työkalun kokoiset asiat eivät todellakaan kiinnosta yhtään ketään. Minuakin vain jääräpäisyyden verran.

Vastaavasti normaalituloisella ei ole nykyään järkevää keinoa viedä kokemaansa vääryyttä oikeusistuimen käsiteltäväksi, koska kulut ylittävät nopeasti riidan kohteen arvon ja aikaa saattaa kulua vuosikymmenkin. Lisäksi aina on mukana riski joutua maksamaan vastapuolenkin kulut.

Näin pari vuotta sitten dokumentin brittiläisestä lakimiehestä, joka ei ollut maksanut yhtään saamaansa pysäköintisakkoa ja kumosi niitä työkseen varakkaille ihmisille. Kaikissa tapauksissa poliisi, virkailija tai koneisto oli tehnyt jotain lain tai toimintamenetelmien vastaista, minkä perusteella löytyi syy kumota sakko.

Mikä on siis näiden kaiken maaillman sääntöjen merkitys ja lopulta moraali, jos niitä ei tarvitse kuitenkaan noudattaa? Onko meiltä oikeasti jotain paljon isompaa hukassa, kun etsitään vain yksittäisen pykälän sanamuotoa eikä mietitä mihin pyrimme?

Haluammeko todellakin rakentaa yhteiskuntaamme moiseen neobyrokraattiseen suuntaan?
Minä ainakaan en halua. Sanon tämän niin vähän jääräpäisyys mielessäni kuin ikinä vain mahdollista. Ihmiset eivät ole sääntöjä varten vaan säännöt auttamaan ihmistä.

Haluan saada ihmisten keskinäisen kunnioituksen sille kuuluvaan arvoonsa ja oppia itsekin noudattamaan sitä paremmin.

Olkoon se minun missio, jota pyrin tulevilla kirjoituksillani avaamaan.

Nyt on sen aika.

Published by

Timo Tokkonen

http://fi.linkedin.com/in/timotokkonen

One thought on “TTT on culture and society: Obelix vastaan jääräpää”

  1. Hehe. Osaan (liian) hyvin kuvitella esim. itseni tuossa tilanteessa. Tuli oikein ääneen nauru tällekin päivälle. :-)

    Sinänsä mielenkiintoinen aihepiiri, joten odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää!

    Oma henkilökohtainen ärtymyksen aiheeni lakipuolella on “uhrin oikeudet”. Ei se mitä yleensä ihmiset ajattelevat “omakotiasuja ampui murtomiestä, ampujalle rangaistus”, koska länsimäinen oikeuskäytäntö ei perustu koston periaatteeseen, eikä siis anna uhrille lupaa tehdä rikosta sillä perusteella että joku toinen rikkoo lakia. Vaan se että laki Suomessa ei oikeasti korvaa/hyvitä uhrin kärsimyksiä, määrittelee vain rangaistuksen tekijän ja yhteiskunnan välillä! Esimerkki: Autosi varastetaan/rikotaan/poltetaan. Kannattaa toivoa että tekijää ei saada kiinni, koska jos tekijää ei löydy korvaa vakuutus (jos sellainen on) vahingon. Jos tekijä saadaan kiinni, siirtyy korvausvelvollisuus hänelle, ja arvaappas kuinka usein heillä on koskaan varaa maksaa tuota? Lisämausteen asiaan tuo tietysti se että korvausten perintä on uhrin ja tekijän välinen asia, perintään sen voi laittaa vasta kun sitä on muuten yritettyä saada. Kuinka usein luulet että minkä tahansa rikoksen uhri haluaa periä jotain esim. joltain liivijengiltä? Joka tietää missä asut? Eli jos näet rikollisen pakenevan paikalta ja sinulla on vakuutus, älä tunnusta nähneesi mitään äläkä vain ota valokuvaa….

    Pieni ihminen vs. koneisto näkökulma tässä tietysti löytyy esim. tekijänoikeuspuolelta. Kyllä niissä tapauksissa oikeus määrää helposti 200 000€ korvauksen maksettavaksi Teostolle parin musiikkikappaleen kopionnista, miksei sama sitten onnistu kun yksityinen rikoksen uhri yrittää saada korvausta kärsimästään (oikeasta) vahingosta?

Comments are closed.

Translate »