Nokian hiljaisille

Meitä on monia emmekä kaikki mahdu yhteen muottiin. Olemme pitäneet yhteyttä vuosienkin jälkeen ja hiljaisuudessa miettineet vanhoja aikoja ja hahmotelleet tulevia. Olemme omanlainen sisäpiiri, kuten mikä tahansa sodan tai yhdessä tiukan paikan kokenut yksikkö, joka ei kunnolla saata kertoa kokemuksistaan muille. Uskaltaisimme ja pystyisimme kyllä, mutta joka ei ole ollut mukana, ei voi oikeasti tietää mistä puhutaan. Asioista kannattaa ennemmin olla hiljaa.

Olemme tehneet matkapuhelimia Nokialla ja kaikkea niihin liittyvää. Monet meistä olemme tehneet paljon muutakin kuin mitä koskaan on julkisuudessa nähty tai missään on kerrottu. Paljon muutakin kuin matkapuhelimiin liittyvää. Niistä ei puhuta senkään vertaa.

Julkisuudessa kuullaan analyytikkojen ja entisten nokialaisten vuodatusta mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä virheitä on tehty. Isossa mittakaavassa virheitä on varmasti tehty ja mielipiteitä mitä olisi pitänyt tehdä löytyy vieläkin enemmän. Osa meistä on taistellut vuosia tuoreiden näkemysten  ja erilaisten ideoiden puolesta monin eri tavoin. Jotkut asiat on nähty julkisuudessakin, mutta suurin osa jää suureksi salaisuudeksi joista monet tekijänsäkin  tulevat lopulta unohtamaan.

Yhtiön viimeisen 20 vuoden historiaan mahtuu useita merkittäviä tapahtumia, jotka ovat taanneet menestyksen. Mutta joukossa on ollut myös suunnaton määrä päätöksiä, jotka ovat suunnanneet tulevia tapahtumia syvemmälle upottavaan suohon. Osaan päätöksiä ollaan oltu eri mieltä jo tuoreeltaan ja niihin on pyritty vaikuttamaan, mutta isossa laivassa kaikkia ei voi miellyttää. On tartuttu lapioon entistä tukevammalla otteella ja jatkettu töitä. Matkan varrella on tapahtunut myös sisäisen kulttuurin muutoksia, jotka ovat entisestään jakaneet mielipiteitä. Mutta moiset ovat jopa vahvistaneet lapiovartisten ja välittömästi vieressä vaikuttaneiden keskinäistä yhteenkuuluvuutta.

Samaan aikaan on kehitetty merkittävä määrä uusia asioita, joista olisi ollut mahdollista luoda tulevaisuuden tuotteita ja trendejä. Kaikki tämä ei ole jälkiviisautta, koska kilpailijat ovat tehneet juuri niin ja vieläkin voidaan arvioida mitä kohta tulee tapahtumaan. Riskinotto ja ajoitus yhdistettynä tarpeeksi laajaan asiakaspotentiaaliin kuitenkin ratkaisevat voittajan ja loistavat ideat yksin eivät lämmitä ketään. Nokia ei välttämättä olisi pystynyt nostamaan mahdollisuuksia menestykseen saakka, mutta jo tieto ettei idea ollut tyhmä riittää antamaan keksijöilleen suloisenkatkeraa ylpeydenaihetta.

Meitä on paljon, jotka tietävät kymmeniä tai satoja moisia lähtöjä ja niiden ympärille laadittuja suunnitelmia. Meitä on monia, jotka ovat taistelleet niiden eteen ja samalla toistemme puolesta. Meitä on monia, jotka ovat puskeneet niitä eteenpäin yhtiön organisaatiossa. Meitä on monia, jotka rakensivat niiden edistämiseen koneiston saadaksemme uusia ideoita nopeasti läpi ideasta markkinoille. Meitä on monia, jotka antoivat tekemiselle ison palan sielustaan.

Tiistain 3.9.2013 päätös tuo meille rauhan. Enää ei tarvitse miettiä mitä jos. Moni meistä poistui paikalta jo aiemmin, kun pään hakkaaminen kiviseinään riitti tai passitettiin ulos muuten. Osa meistä on vielä jäljellä taistelemassa käyttäjäystävällisten tuotteiden ja ideoiden puolesta kohta entisessä Nokiassa.

Nostan hattua kaikille teille, tiedätte kyllä jokainen kenelle, ammattitaidostanne, ammattiylpeydestänne ja periksiantamattomuudestanne ja kaikesta koskaan antamastanne tuesta. Te ette paistattele mediassa lausumassa mitä meni pieleen ja kuka teki mitä väärin. Paljon meni metsään ja tiedetään jopa mitä ja miksi. Mutta niiden vuodattaminen ei lämmitä ketään.

Koskaan ei tulla ymmärtämään kuinka paljon hiljaista osaamista tullaan menettämään ja kuinka paljon erilaisia asioita on viety todella pitkälle. Mutta ilman lopulliseen menestykseen saakka vietyä toteutusta ja asiakkaille tuotettua mielihyvää sillä ei ole merkitystä.

Osaaminen ei kysy kotipaikkaa, vaikka suomalainen uskookin viisauden tulevan ulkoa. Suomalainen uskoo, että paras henkilö pitää valita tehtävään. Suomalainen on nöyrä eikä osaa eikä ymmärrä pelata kotiinpäin, vaikka johtamaan saataisiin vähemmillä kyvyillä varustettu ulkopuolinen pelastaja.

Varmuuden vuoksi: en puhu S.E.:stä vaan asioista, missä sisäpiirin politikointi on lopulta merkittävämpää kuin fiksujen asioiden tekeminen. Sitä suomalaiset eivät osaa syntymästään eivätkä kenties tule koskaan osaamaankaan. Siitä on tavallaan syytä olla ylpeä, oikeilla mittareilla arvioituna se on rahaakin arvokkaampaa. Tämä porukka antaa koska tahansa kaikkensa kenen tahansa luottamuksen arvoisen edestä.

Olette muistuttaneet minua siitä kerta toisensa jälkeen viimeisen kahden vuoden ja kuuden kuukauden aikana. Myös muutkin kuin suomalaiset. Arvoisa verkostoni, olette minulle kaikki kaikessa ja olette osoittaneet olevanne jotain paljon syvempää kuin yksikään yritys ikinä voi olla. Tämän arvoa emme kenties ymmärrä itsekään saati mitä sen avulla voidaan edelleen saada aikaiseksi.

Kiitokset teille. Jatkamme kaikessa hiljaisuudessa eteenpäin ja hymyilemme lukiessamme lehdistä ja verkosta taas seuraavat uutiset ja analyysit. Osa niistähän ei aina edes ole hirvittävän kaukana etulinjan totuudesta.

Isossa mittakaavassa tämä on vain yhden yrityksen yksi päätös ja siitä riippumatta maapallo jatkaa kulkuaan radallaan akselinsa ympärin pyörien. Eikä Aurinkokaan vielä huomenna muutu punaiseksi jättiläiseksi.

Levätkää rauhassa Joe, William, Averell, APACG, APACG2, Ma Dalton, FUSE, Virpi, Virve, Dr. WhatsOn, Sky, Multipart, Mosambik, Etiopia, Sugarcube, VAT team, UI-RTT, SPIN, FAM, UI-SMG, Nadmo, Project Alpha, Range 09 ja muutama sata muuta nimeämätöntä projektia ja yritystä, joissa sain olla syvällä mukana kaikkien teidän kanssa. Ja ei, projektien lukumäärä ei ole liioiteltu.

Tämä on kaikille teille yhdessä ja erikseen ja HaPille sinne jonnekin. Hyvää jatkoa ja uskotaan edelleen, että maailmaa voi muuttaa paremmaksi asia ja askel kerrallaan yhden yrityksen yhdestä ratkaisusta huolimatta.

Päätä alati seinään hakkaava ja aidosti avoimena olevista asioista edelleenkin kiinnostuva,

TTT

Published by

Timo Tokkonen

http://fi.linkedin.com/in/timotokkonen

6 thoughts on “Nokian hiljaisille”

  1. Tiedoksi: tätä kirjoitusta ei voi jakaa Facebookissa, koska siinä on vaarallinen linkki:
    “Et voi julkaista tätä, koska siinä on estetty linkki
    Sisällössä, jota yrität jakaa, on linkki, jonka turvajärjestelmämme havaitsi turvattomaksi:

    http://shar.es/knsch

    Jatka poistamalla tämä linkki.

    Jos olet mielestäsi saanut tämän ilmoituksen virheellisesti, kerro siitä meille.”

  2. Hyvin Timo kirjoitat ja varmasti me kaikki tiedämme mistä puhut. Mutta:

    Nyt pois pois masennus ja taustapeiliin katsominen: Meidän on aika jättää surutyö taakse, kääntää nokka kohti aurinkoa ja alkaa taas potkia itseämme persuksille niin, että muu maailma tajuaa mitä meillä on antaa, ja osaa siitä maksaakin.

    Noksun tarjoamien harjoitustöiden – tapettujen yhtä lailla kuin kaupallistettujen – ansiosta meillä on tässä maassa enemmän tietotaitoa mobiilivimpainten teknologioista, omituisista käyttäjistä kummallisissa käyttöympäristöissä, uusmediaterminologian lokalisoimisesta kielille joista puuttuu aiheeseen liittyvä sanasto, softan tekemisestä kiluihin joissa on olemattomasti muistia ja niin edelleen. Lisäksi meidän maassamme on maailman paras yleinen koulutustaso ja (verrattain) uskomattoman hyvä yhteistyö yritysten ja yliopistojen välillä.

    Me ollaan oikeasti hyviä, käännetään se nyt eduksemme, ei sitä kukaan muu meidän puolesta tee!

  3. Loistava muistokirjoitus. Minun puoleltani lempeät hyvästijätöt ainakin projekteille Deflo, InnerClique, LID, Lucas, Marple, Opal, TactiLink, Turtle, ja monelle pienemmälle sensorihankkeelle. Osa oli alusta saakka toivottomia, osa on nähnyt jossain muodossa päivänvaloakin… muualla.

    Ja kiitokset mm Salon kahvipöytäprojektille, Sensorikotkille, Team Baltic Teflonille, ja monelle muulle.

Comments are closed.

Translate »