Talvivaara 33: Uraanin kyyninen selitys (ei paranoidi)

Joistakin asioista saa heti vainoharhaisen maineen. Talvivaaran uraani on tällainen asia. Tiukimpien salaliittoteorioiden mukaan se on Talvivaaran “todellinen salaisuus”: koko kaivos perustettiin vain, jotta uraani saataisiin talteen. On perustettu kansaliikkeitä vastustamaan nimenomaisesti uraanin tuotantoa. Näiden liikkeiden toiminta on usein varsin, no, originellia. Normaali ihminen kiemurtelee vaivautuneena.

Ehkä juuri tästä syystä uraani on aihe, josta ei julkisesti puhuta. Suunsa avaava saa samantien kahelin maineen. Tämä on sääli, sillä viileän analyyttisesti katsoen faktoista ei ole epäselvyyttä. Vuonna 2005 Talvivaara “unohti” markkinointisyistä kokonaan mainita uraanin kun kaivokselle haettiin hyväksyntää ja ympäristölupia; uraani “ilmestyi” yhtäkkiä, heti kun kaivostoiminta oli alkanut, ja muodosti ympäristölle vaarallisen “epäpuhtauden”; samantien haluttiin rakentaa talteenottolaitos, joka poistaisi epäpuhtauden (ja tekisi siitä samalla markkinakelpoista uraania).

Ympäristölupaa tälle laitokselle ei edelleenkään ole, mutta Talvivaara sai jo melkein 60 miljoonaa euroa etumaksua Camecolta tulevia uraanivirtoja vastaan. Sillä rahalla Talvivaara on jo rakentanut uraanin talteenottolaitoksen — tosin tyylilleen uskollisesti riskialttiiseen paikkaan, aivan vuotavien kipsisakka-altaiden alle (ks Suomen Luonto 13.4.2013). [Huom: vain hetki tämän kirjoittamisen jälkeen kävi ilmi, että Korkein Hallinto-oikeus on palauttanut uraaniluvan valtioneuvostolle; toisin sanoen päätös viivästyy joka tapauksessa rajusti. Tämä ei sinällään muuta johtopäätöksiäni.]

Näista faktoista ei käytännössä ole mitään epäselvyyttä (käyn niitä alempana läpi. Lisäksi niistä on jo vuonna 2012 kirjoittanut mm Vihreä Lanka). Mutta ehkä ongelma tuleekin siitä, miten nämä faktat tuodaan esiin.Tässä on oikein usko “neutraalisuuteen”. Sen verran surrealistisia nämä asiat ovat. Hiukan oikoen, väitän että on kaksi tapaa: paranoidi ja kyyninen. Näistä paranoidi esitystapa karkottaa kuulijat välittömästi ja pysyvästi.  Kyynistä esitystapaa taas ei kukaan halua kuunnella… mutta jos joku nyt sattuisi kuuntelemaan, hän saattaisi alkaa ajatella itse.  

Siispä: kyynikon selitys Talvivaaran uraanista.

Paranoidi uskoo löytävänsä Talvivaarasta älykkäiden ihmisten terävän salaliiton. Sillä on ollut selkeä päämäärä: tuottaa uraania, keinoista piittaamatta. Koko kaksi miljardia euroa on tuhlattu, jotta uraanikiimassa saataisiin kerättyä 500 tonnia uraania joka vuosi.

Kyynikko taas näkee Talvivaarassa typerien ihmisten nuhruista nysväämistä, jossa ei ole sen kummempaa päämäärä kuin rahan tienaaminen. Talvivaara itse arvioi uraanin tuotantomääräksi 350-500 tonnia vuodessa, noin 5-10% liikevaihdosta. Erittäin arvokas metalli siis, mutta ei salaliiton kokoinen metalli.  Käytännössä Talvivaaran on tarkoitus olla tylsä monimetallikaivos, joka tuottaa kuparia, sinkkiä, nikkiä, kobolttia, ja uraania. Mistään sen kummemmasta ei varsinaisesti ole kyse; periaatteessa uraani on metalli siinä missä muutkin.

Valitettavasti uraani ei hallinnollisesti ole metalli siinä missä muutkin, vaan uraanikaivoksen perustaminen on valtava urakka (käytännössä se vaatii mm valtioneuvoston erikoisluvan). Uraanikaivoksia myös vastustetaan raivokkaasti. Siksi Talvivaara yrittikin oikaista, ja ampui samalla itseään jalkaan.

Kaivoksen massiivisuus on se, mikä kohottaa typeryydenkin niin massiiviselle tasolle. Kaivoksen JORC-standardin mukaiset varannot ovat mm 4.5 miljoonaa tonnia nikkeliä. Alhaisellakin nikkelin hinnalla esiintymän arvo on siis reilusti yli 60 miljardia euroa.

Promillenkin hukkaaminen tuotannossa voi maksaa 60 miljoonaa.  Siksi aivan mitättömänkin näköisissä asioissa kannattaa oikaista ihan varmuuden vuoksi, semminkin kun kaivos toimii joka tapauksessa hyvin pienillä katteilla. Jos jokin asia, kuten uraani, on “vain” 5% liikevaihdosta, se tarkoittaa kolmea miljardia euroa. Sen eteen kannattaa tehdä lähes mitä tahansa.  [Edit 8.12.: Korjaus: alkuperäisessä käytettiin lähdettä vuodelta 2006, jossa esiintymän arvoksi arvioitiin yli 6 miljardia euroa. Todellinen arvo on siis ainakin kymmenkertainen. Muut luvut on korjattu tämän mukaisesti.]

Miten uraani oikein “katosi” vuonna 2005?

Talvivaaran toimitusjohtaja on vähätellyt uraanin taloudellista merkitystä. “Meitä on syytetty salailusta, että olisimme ensisijaisesti halunneet tuottaa uraania ja rakensimme nikkelikaivoksen vain peittääksemme tällä uraanihankkeemme. – Ensinnäkin uraanibisnes on vain viisi prosenttia liikevaihdostamme eli uraani on meille pelkkä sivutuote. Toiseksi toimintamme alussa ei ollut tiedossa tekniikkaa, jolla voitaisiin erottaa näin köyhistä liuoksista uraania. Löysimme oikeanlaiset kalvot vasta ajan myötä.” 

Selityksessä on hyvin vähän järkeä.

[Edit 8.12.Alkuperäisessä tekstissäni oli ppm-arvot muutettu virheellisellä tavalla prosenteiksi. Virhe ei vaikutta kadmiumvertailuun, mutta muuttaa nolosti kobolttiin liittyvää päättelyä. Alkuperäinen teksti yliviivattu, ja uusi lisätty hakasulkeisiin]

Oli tekniikkaa olemassa tai ei, on jo vuosikymmenet ollut tiedossa, että Talvivaaran alueella uraanin pitoisuus on noin 20 ppm (miljoonasosaa). Uraani on ollut tiedossa jo kaivosta perustettaessa, ja sen vaikutus olisi pitänyt arvioida. Talvivaaran kaivoksen ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa vuodelta 2005 ei kuitenkaan termiä “uraani” mainita kertaakaan.  Juristi voisi ehkä väittää, että uraanin määrä on niin pieni, että sitä ei tarvitse ottaa arviossa mukaan. Juristin olisi kuitenkin vaikea perustella, miksi koboltti on otettu mukaan, vaikka sitä on käytännössä saman verran kuin uraania.  [Juristin täytyisi kuitenkin pyrkiä selittämään, miksi koboltti on valikoivasti mukana vaikka uraani ei. Esimerkiksi Kuusilammen louhoksen metallien prosenttiosuuksia ja määriä löytyy GTK:n sivuilta. Uraania (U) on noin kymmenesosa koboltin (Co) määrästä; toisaalta koboltin määrä on vain kymmenesosa nikkelin (Ni) määrästä. Miksi raja on Talvivaaran materialeissa vedetty juuri tähän, kun GTK:n materiaaleissa uraani on mukana?]

 Koboltin (Co) ja uraanin (U) määrä on käytännössä sama, vaikka ne onkin ilmoitettu eri yksiköissä; koboltin määrä on 0.18 Mt, uraanin 0.15 Mt (koboltin pitoisuus 0.02% on käytännössä 20 ppm, eli samaa luokkaa kuin uraanin).

Alkuperäinen YVA (2005) listaa alla olevat mineraalit, koboltti mukaan lukien.

Sen sijaan kaivoksen metallien sekaan onkin lajennuksen YVAssa (2012) ilmestynyt uusi rivi uraania varten. Määrä on kolmasosa tai puolet koboltista. Missään ei ole mitään selitystä sille, miten uusi metalli on seitsemässä vuodessa malmiin ilmestynyt. [Uraanin suurempi suhteellinen määrä johtunee toisenlaisesta liuotusprosessista].

Juristi voisi toisaalta väittää, että uraania ei tarvitse listata mineraaleissa, koska se on vuonna 2005 jouduttu luokittelemaan mineraalintuotannon epäpuhtaudeksi, kelvollisen rikastusmenetelmän puutteessa. Kyseisen juristin on kuitenkin vaikea selittää, miksi uraani ei esiinnyt vuoden 2005 YVA:ssa myöskään malmin epäpuhtauksien joukossa. Pitoisuus mg/kg vastaa suoraan ppm-arvoa, ja alla olevassa listassa on mainittu mm kadmium, jonka ppm-arvo on samaa luokkaa kuin uraanin. Uraani on myös huomattavasti toksisempaa kuin kadmium, joten ei ole kunnon perusteluja, miksi se on jätetty pois.

Juristi voisi vielä yrittää selittää, että uraani on vain epäpuhtaus, jolloin se liittyy vain sivukiveen (käyttökelvottomaan jätteeseen). Ikävä kyllä tässäkin listassa on sama kadmium, mutta ei uraania.

Käytännössä edes juristi ei pysty tätä selittämään. Koboltin pitoisuus on samaa luokkaa kuin uraanin;  Siis: miksi koboltti mainittiin, mutta uraania ei? Jos uraani katsottiin epäpuhtaudeksi, miksi sitä ei mainittu, vaikka samoissa pitoisuusluokissa oleva kadmium mainittiin?

[Edit 6.12.2013: Tarkka lukija huomautti, että YVA:n sivulla 26 mainitaan kyllä uraanin lyhenne: “Toisessa kolonnikokeessa on analysoitu myös muita komponentteja ja tulokset olivat Mo <0,02%, Cd 0,002%, As 0,002%, Sb <0,02%, Pb 0,010%, Sn < 0,001%, U 0,005% ja Se 0,004%.”.  Tämä ei käytännössä muuta tilannetta, koska uraanin pitoisuus on tuplasti suurempi kuin kadmiumin. Edelleen siis jää kysymys, miksi kadmium mainitaan muuallakin, uraani ei. Uraanin olemassaolo on siis tiedetty ja dokumentoitu, mutta se on häivytetty kaikkialta paitsi tästä yhdestä sivulauseesta.]

Johtopäätös on kyynikolle aivan selvä: YVA:n tehnyt Lapin Vesitutkimus “kadotti” uraanin jonnekin, eivätkä sen enempää Talvivaara kuin viranomaisetkaan nostaneet tätä kadottamista esille, vaikka ovat sen hyvin tajunneet. [Edit 6.12.2013: asiakirjojen epäselvyyksiä selvitellään vielä paljon syvällisemmin Mika ja Lasse Flöjtin erinomaisesti dokumentoidussa kirjassa Kysymyksiä Talvivaarasta].

Miksi näin sitten tapahtui? Tuossa kysymyksessä mennään paranoidin alueelle, eikä kyynikko osaa sanoa mitään. On aivan selvää, miksi Talvivaara kadotti uraanin: se halusi rahaa nopeasti, ja uraanin mainitseminen olisi sotkenut kuvion täydellisesti (mahdollisesti jopa estänyt koko kaivoksen perustamisen).

Sen sijaan on hämärän peitossa, miksi kukaan asiasta vastuussa ollut viranomainen ei tehnyt mitään, tai miksi ylipäätään kukaan asiasta tiennyt ei puhaltanut pilliin. Viimeksi mainitun tosin ymmärtää kyynikkokin: Suomessa ei ole minkäänlaista suojaan pilliin puhaltajille (vrt USA:n Whistleblower act). Ura olisi ollut ohi, ja ympäristö olisi leimannut vainoharhaiseksi hipiksi. Kuka sellaista haluaa?

Mitä uraanin “kadottaminen” voi nyt aiheuttaa?

On mahdollista, että Talvivaara on tällä salailulla ampunut itseään jalkaan, ja uraaniluvan menettäminen olisi katastrofi muullekin metallintuotannolle.

Tällä hetkellä yhtiö tuottaa Harjavallan tehdasta varten nikkelisulfidia, jossa on mukana kobolttia ja vielä uraania haitta-aineena. Tämä on siis mahdollisimman alhaisen jalostusarvon tuote. Paljon paremman kilohinnan saisi, jos pystyisi myymään nikkelin, koboltin, ja uraanin erillisinä ja jalostettuina tuotteina.

Toiminnan  laajennuksen YVAssa (2012) kuvataan järjestelyä, jolla tähän voitaisiin päästä.  Nikkeli ja koboltti olisi tarkoitus erotella toisistaan elektrolyysin avulla, kunhan uraani ensin saadaan poistettua prosessista.  Mikäli Talvivaara ei saisi uraanilupaa, tuo vaihtoehto katoaisi käytännössä kokonaan.

En kadehdi lupaviranomaista, jonka pitäisi lähikuukausina tehdä päätös uraaniluvasta. Mikäli lupaa ei myönnetä, uraani jää jatkossakin kummittelemaan kaivokselle epäpuhtauksina.

Toisaalta, uraaniluvan myöntäminen edellyttää saajalta vakaata taloutta ja kovaa ammattitaitoa. Talvivaaran taloustilanne tiedetään (eikä ole edes aivan varmaa, voidaanko velkasaneerauksessa olevalle yhtiölle lupaa antaa). Ammattitaito ja turvallisuuskulttuuri kuvautuvat melko hyvin TUKESin onnettomuustutkimusraportissa (2012). Raportin mukaan metallien talteenotosssa ei ole hallittu edes aivan perusasiaa: ei ole pystytty mittaamaan kuinka paljon rikkivetyä on prosessissa ollut, joten sitä on varmuuden vuoksi ruiskutettu summamutikassa lisää (johtaen lopulta monen onnettoman yhteensattuman kautta työntekijän kuolemaan). Jos tällaista perusasiaa ei pystytä hallitsemaan, niin miten sitten huomattavasti monimutkaisempaa prosessia?

Uraaniluvan kaatuminen siis olisi huomattavasti suurempi asia kuin pelkkä uraaniluvan kaatuminen. Ainakin 5% tulevasta liikevaihdosta pois (kolme miljardia), Camecon 50 MEUR velka mahdollisesti nopeasti maksettava rahana pois (riippuen sopimuksesta), ja ennen muuta jalostusaste jäisi huomattavasti pienemmäksi kuin on oletettu (tai ainakin jalostaminen kallistuisi ja hankaloituisi).  Hyvin nopeasti saatetaan puhua 10% tappioista: kuusi miljardia. Tämä on jo todellista rahaa. Käytännössä näyttää todennäköiseltä, että uraaniluvan kaatuminen kaataisi koko kaivoksen.  [Edit 8.12.: Kuten ylempänä mainittu, alkuperäisessä käytetty liikevaihdolle arvoja, jotka ovat kymmeneksen liian pieniä. Luvut korjattu tähän.]

Tilanne on siis uraanin osalta absurdi: lupaa ei oikein voi myöntää, mutta ei myöskään olla myöntämättä. Toisaalta, absurdius johtuu suoraan Talvivaaran omasta toiminnasta (ja ehkä osittain viranomaisten).  Uraanin talteenottolupa olisi pitänyt käsitellä hyvässä järjestyksessä vuonna 2005. Kun niin ei tehty, päädyttiin tilanteeseen jossa järkeviä vaihtoehtoja ei ole. Sen kummemmasta tässä ei ole kyse.  Kyse ei itse asiassa oikeastaan ole edes uraanista. Kyse on siitä, saadaanko hiottua muutama promille voittoa lisää suoristamalla mutkia. Uraani oli paha mutka, ja sen kanssa oiottiin, ja nyt ollaan tässä.

Olisi jopa jotenkin mukavaa ajatella, että tässä olisi jotain suurempaa takana. Mutta ei ole. Tyypillistä suomalaista remonttireiska-asennetta vain: tehdään sutta ja sekundaa, kun halvemmalla päästään ja asiakas toivon mukaan ei huomaa.

[Edit 1. 8.12.: Alkuperäisessä tekstissä arvioitu vanhentuneen lähteen perusteella Talvivaaran esiintymän arvoksi 6 miljardia euroa. Todellinen luku voi olla kymmenkertainen. Euroarvoja korjattu tämän mukaisesti. Ei vaikutusta kirjoituksen varsinaisiin johtopäätöksiin.  Edit 2 8.12.: Laskuvirhe koboltin ja uraanin välisessä vertailussa. Virhe muuttaa joitakin muotoiluja; korjaukset tehty tekstiin, alkuperäinen teksti jätetty mukaan yliviivattuna. Virheet ovat noloja, mutta niitä ei pidä peitellä.]

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Published by

Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

11 thoughts on “Talvivaara 33: Uraanin kyyninen selitys (ei paranoidi)”

  1. Minusta kaikki kaivoslain ehdot kaivosluvan peruuttamiselle täyttyvät.
    Uraanin salaaminen on yksi peruste, mutta ei edes ainoa.

    Kaivoslaki: 70 §
    Luvan peruuttaminen

    Lupaviranomainen voi peruuttaa malminetsintäluvan, kaivosluvan ja kullanhuuhdontaluvan, jos:

    1) hakemuksessa tai sen liitteissä on annettu virheellisiä tai puutteellisia tietoja, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet luvan myöntämisen edellytyksiin tai muutoin lupaharkintaan;

    2) luvanhaltija ei enää täytä luvan myöntämisen edellytyksiä;

    3) luvanhaltija on olennaisella tavalla laiminlyönyt tai rikkonut tässä laissa säädettyä velvollisuutta tai rajoitusta taikka lupamääräyksiä.

    Jos ilmenneet puutteet, rikkomukset tai laiminlyönnit voidaan korjata tai ne ovat vähäisiä, lupaviranomaisen on ennen 1 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitetun päätöksen tekemistä asetettava asianomaiselle luvanhaltijalle määräaika korjata puute, rikkomus tai laiminlyönti.

  2. Ja Perä siis tiesi että uraani rikastuu prosessiliuokseen. Tämä olisi pitänyt kertoa koska siitä syntyy huomattavasti erilaisia riskejä kuin jos se olisi jäänyt kiveen. Tosin louhinnassa ja murskauksesakin vapautuu mm uraanipölyä ja radonia kaivosalueelle ja ympäristöön. Luulen että kaivoslain lisäksi rikottiin myös työsuojelulakia. Ihmisiä ei saa altistaa tieten tahtoen riskeille joista heille ei kerrota. http://www.youtube.com/watch?v=2591HluxVgk

  3. Hakijalla on selvilläolovelvollisuus ja kaikki olennaiset riskit on myös kerrottava.
    Jos näin ei menetellä ja tässä tapauksessa asia vielä käsiteltiin väärän protokollaan mukaan, lupa voidaan perua.

  4. Kukaan ei ole vielä kertonut, minkä lain mukaan yvassa pitäisi mainita uraani tai miksi yvan puutteen vuoksi pitäisi perua kaivoslupa. Totta kai kaivosluvan voi perua. Siihen vaan pitäisi olla joku syy.

    Ja jos alkuperäinen yva on ollut puutteellinen, vastustajat katsokoot peiliin. Yva on lausunnolla juuri siksi, ettei viranomaisilta jäisi mikään huomaamatta. Miksei kukaan vastustaja valittanut yvasta? Yhtäkkiä huomataan (Talvivaaraa myöhemmin), että kaivoksessa on uraania. Salaaminen on siis ollut turhaa, kun vastustajat eivät ole asiasta olleet edes kiinnostuneita.

    1. Oikeassa olet, YVA:n puutteellisuus ei anna mitään perusteita kaivosluvan perumiseen. Käytännössä en tiedä onko oikeastaan mitään perusteita joilla niin radikaali toimenpide onnistuisi. Toistuvat törkeät ympäristörikokset, luultavasti.

      Kuitenkin: YVAssa on oltava mukana kaikki ympäristöön vaikuttavat seikat, muutoinhan koko prosessi on käytännössä turha (http://www.ymparisto.fi/yva). Ja on myös lähdettävä siitä, että YVA:n tekijä ottaa ne omatoimisesti mukaan. Ja jos ei ota, työkseen asiaa hoitavat viranomaiset ja asiantuntijat viimeistään huomauttavat niistä.

      Siis: on kohtuuton vaatimus, että peruskansalainen pystyisi vapaa-ajallaan kuukaudessa tahkoamaan läpi pahimmillaan satojen sivujen YVA:a ja etsimään sieltä sellaiset asiat, jotka tietoisesti on jätetty pois.

      Siinä mielessä olen 100% sitä mieltä, että tämän YVA:n harhaanjohtavuus on ollut sitä luokkaa, että siitä pitäisi tulla sanktioita Lapin Vesitutkimukselle ja Talvivaaralle. Valitettavasti vain mitään laillisia sanktioita ei ole, joten sellaisia on turha vaatia.

  5. Kommentteja Jakke Mäkelälle

    Talvivaaran uraanikysymys tuntuu todellakin olevan kuuma peruna.
    Suomen Luonnonsuojeluliiton hallituksessakin istuva aktiivinen
    Talvivaara-bloggaaja Jakke Mäkelä sanoo yhdeksi syyksi sen että asiasta puhuminenkin antaa heti “vainoharhaisen maineen”.

    Tämän pelko lienee yksi syy siihen että kun Jakke Mäkelä uskaltaa tarttua aiheeseen hän aloittaa tölvimällä uraanin riskeistä huolta kantavia ihmisiä ja kansalaisliikkeitä:
    “Näiden liikkeiden toiminta on usein varsin, no, originellia. Normaali ihminen kiemurtelee vaivautuneena. Ehkä juuri tästä syystä uraani on aihe, josta ei julkisesti puhuta. Suunsa avaava saa samantien kahelin maineen.”

    En ole aiemminkaan pitänyt Mäkelän kirjoitusten, no, varsin omahyväisestä, tyylistä, mutta tämä kirjoitus pisti kiemurtelemaan vaivaantuneena. Hankitaanko uskottavuutta näin, osallistumalla tähän mahdollisesti
    olemassaolevaan kaheliksi leimaamiseen? En ole havainnut että Talvivaaran uraanista puhuvia olisi näin leimattu. Meidät on vain yksinkertaisesti vaiettu.

    Mutta ilmeisesti jossakin on tällaista leimaamista harjoitettu sillä Jakke jakaa uraaninäkemykset kahteen ryhmään, paranoideiksi ja pragmaatikoiksi:
    “Paranoidi uskoo löytävänsä Talvivaarasta älykkäiden ihmisten terävän salaliiton. Sillä on ollut selkeä päämäärä: tuottaa uraania, keinoista piittaamatta. Koko kaksi miljardia euroa on tuhlattu, jotta uraanikiimassa saataisiin kerättyä 500 tonnia uraania joka vuosi.”

    Loogisella ajattelullaan briljeeraava, ydinvoimaa kannattava fyysikko, tekee nyt klassisen olkinukketempun.

    Tuollaiseen kritisoituun paranoidismiin en ole juurikaan törmännyt. Sen sijaan minä ja monet muut kaivosboomin kriitikot olemme olleet huolissamme siitä, että Talvivaaran kaivos aloitti uraanin rikastamisen
    prosessiliuokseen ilman että siitä kerrottiin lupaviranomaisille ja näin myöskin vältettiin julkinen debatti ja periaatekeskustelu asiasta. Ja mikä dramaattisinta: ei tarvinnut arvioida uraanin ja sen rikastamisen riskejä sen enempää työturvallisuudelle kuin ympäristöllekään.

    Jakke Mäkelä ei näe salaliittoa edes silloin kun se on hänen silmiensä edessä. Tokihan Talvivaaran uraanin osalta oli olemassa salaliitto. Siihen kuuluvat ainakin Talvivaaran kaivosyhtiön hallituksen jäsenet, jotka olivat hakemassa kaivoslupaa ja päättivät salata uraanin mittavat rikastusmäärät.

    Pitäisin kyllä myös hyvin uskaliaana mennä väittämään, etteikö asiaan liittyisi laajemmankin valtakunnallisen suunnitelman mahdollisuus.

    Kaikki merkittävät uraaniesiintymät Suomessa on vallattu jollekin
    yhtiölle. Useimmat niistä ovat monimetallimalmioita. Niinpä esimerkiksi Kuusamossa Juomasuolla on uraania enemmän kuin kultaa. Tosin Talvivaaran mallilla puhutaan vain kultakaivoksesta. Voisi kuvitella että
    kaivosyhtiöillä, GTK:lla ja KTM:n väellä olisi intressiä saada nämä malmiot avatuiksi. Mutta se edellyttäisi sitä, että Suomessa tehtäisiin päätös uraanin tuottamisesta.

    Talvivaaran osalta tätä päätöstä ei tehty, mutta uraanin rikastaminen alkoi kun bioliuotus käynnistyi. Näin YVA-menettelyä räikeästi rikkoen saatiin pää auki ja näyttää siltä että tällä tiellä halutaan jatkaa.

    Olen ymmälläni miksi terävänä ja uskottavuuttaan vaalivana ajattelijana Jakke Mäkelä menee vielä siihen samaan halpaan mihin Pekka Perä vedätti kaikki, kun uraani tuli esille. Jakke pohdiskelee yhä tätä sekundääristä kysymystä: Pitääkö sallia kaivokselle “uraanin talteenottolupa” vai ei?

    Mutta olennainen kysymys on se että itse uraanin rikastaminen on ollut alusta alkaen luvatonta ja kaivoslupa saatiin salaamalla uraani
    riskeineen.

    Ja tällöin jos johdonmukaisia ollaan, tulee keskustella siitä pitääkö kaivoslupa perua. Siihen kaivoslaki antaa mahdollisuuden.
    Ja mielestäni tätä tulee vaatia, jos ei ehdoin tahdoin alistuta
    hölmöläisiksi, joita voidaan huijata mielinmäärin.

    Jos asiaa ei nosteta agendalle, samalla hyväksytään se että kaivosyhtiöt voivat ilmoittaa ja jättää ilmoittamatta mitä tahansa YVA menettelyssä. Tosin laki sen kieltää, mutta viis siitä.

    Jakke Mäkelä ydinvoiman kannattajanakin kyllä tunnustaa, että uraani salattiin, jotta kaivoksen valitettavan hankala perustamisprosessi voitiin kiertää:
    “Valitettavasti uraani ei hallinnollisesti ole metalli siinä missä muutkin, vaan uraanikaivoksen perustaminen on valtava urakka (käytännössä se vaatii mm valtioneuvoston erikoisluvan). Uraanikaivoksia myös
    vastustetaan raivokkaasti.”

    Mutta hämmästyttävän kevyesti Suomen Luonnonsuojeluliiton hallituksessa istuva Talvivaara-asiantuntijaryhmän jäsen kuittaa tapahtuneen sanoen, ettei tässä mitään kummempaa, olipahan vain “tyypillistä suomalaista remonttireiska-asennetta vain: tehdään sutta ja sekundaa, kun halvemmalla päästään ja asiakas toivon mukaan ei huomaa.”

    Luvatta perustettu mittava uraanituotanto on historiallinen
    ympäristörikos.
    On ikävää,jos Jakke Mäkelän harrastama ja kuvaama käytäntö leimata tästä puhuvia ihmisiä, estää asian argumentoivan käsittelyn syvällisen
    analyysin.

    Jakke puolustelee uraanikaivosten vastustajien leimaamista oman
    uskottavuutensa parantamisena. Olen varma, että hänen uskottavuutensa esimerkiksi ydinvoimateollisuuden ja uraanikaivostoimijoiden keskuudessa on tuollaisilla statementeillä vahvistunut, mutta älylliseen ja loogiseen keskusteluun ei tällainen pelin politiikka kuulu. Sillä sektorilla kirjoittajan osakkeet romahtivat.

    Jos ei usko viestin menevän perille muuta kuin iskemällä lyötyjä ja leimattuja vyön alle, on viisaampaa olla vaiti.

    Hannu Hyvönen

  6. Uraani mainitaan Talivaaran 2005 UVA:ssa kohdassa 4.6.4. Se on luettelossa, kun kerrotaan liuotukseen jälkeen malmiin jääneiden aineiden pitoisuuksia. Ei siis voi sanoa, että “unohti markkinointisyistä kokonaan mainita”. Paremminsanoa, että jätti lähes kokonaan mainitsematta.

    1. Kappas, oikeassa olet. S 26: “Toisessa kolonnikokeessa on analysoitu myös muita komponentteja ja tulokset olivat Mo <0,02%, Cd 0,002%, As 0,002%, Sb <0,02%, Pb 0,010%, Sn < 0,001%, U 0,005% ja Se 0,004%.". Korjaan sen tuonne, näissä on oltava tarkka. Kiitos. Tuo ei kyllä sinällään muuta tilannetta, koska uraanin pitoisuus on tuossa tuplasti suurempi kuin kadmiumin. Edelleen siis jää kysymys, miksi kadmium mainitaan muuallakin, uraani ei. Oikeastaan tämä ennemminkin pahentaa tilannetta: kyllä uraanin olemassaolo on tiedetty ja dokumentoitu.

  7. Kuka enää luottaa Pekka Perään? Eiko toimitusjohtajaa saada vaihdettua?

Comments are closed.

Translate »