Niko Porjo brutalisoi edellisessä kirjoituksessaan Rosatomia. Laajentaisin ajatusta hiukan. Venäjä on kuin alkoholisoitunut sukulainen: sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.
Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen. Fennovoiman ydinvoimala saattaa ylittää tämän kynnyksen.
Porjon näkemys: Rosatomia ei voi päästää Suomeen hääräämään, koska se on venäläinen valtionyritys. Venäjä on läpeensä korruptoitunut, eikä Rosatom voi silloin olla sen parempi. Hieman poikkeuksellisesti, olen Porjon kanssa jostakin jokseenkin samaa mieltä, mutta muotoilisin asian hieman toisin.
Sivuhuomautus: ydinvoimaa en lähtökohtaisesti vastusta, vaikka kuulun Vihreisiin (tai oikeastaan koska kuulun Vihreisiin ja vieläpä ympäristöliikkeeseen — mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Fennovoiman suhteen olen aiemmin ollut neutraali, mutta nyt näkemys on muuttumassa.
Onko ulkomaalaisomistus automaattisesti pahasta?
Vielä viime viikkoihin saakka olen ollut sitä mieltä, että ulkomaalaiset, myös venäläiset, voivat aivan hyvin omistaa Suomesta nimenomaan tärkeää infrastruktuuria. Sellaista, jota ei voi siirtää pois — voimalinjoja, rautateitä, tai vaikka ydinvoimaa.
Tälle on selvä logiikka. Koska infraa ei pysty siirtämään pois, ulkomaalainen omistaja ei pysty rajattomiin kiristämään Suomea. Jos vaatimukset alkavat olla mahdottomia, valtio voi ääritilanteessa vaikka kansallistaa pullikoivan yrityksen.
Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa TV-verkkoja operoiva Digita. Se on nyt australialaisen pääomasijoittajan omistama. Periaatteessa Suomi on menettänyt kontrollinsa elintärkeään infraan. Mutta ei käytännössä. Jos Suomi päättäisi vaikkapa hätätilanteen nojalla kansallistaa Digitan, mitäpä nykyinen omistaja voisi asialle tehdä? Lähettää Australian laivaston uhittelemaan? Heh.
Onko venäläisomistus automaattisesti pahasta?
Vaan kun on kyse vaikkapa Rosatomista, tuo heh takertuu kurkkuun. Venäjä nimenomaan voi lähettää armeijansa ajamaan omia etujaan. Ja nimenomaan vieläpä ylpeilee asialla. Ja nimenomaan vieläpä tekeekin sitä parhaillaan etelämmässä.
Armeijoiden koot. Lähde: Wikipedia.
Onko tämä rasistinen salaliittoteoria? Monen mielestä varmasti. Mutta jos naapurissa on suurvalta joka näyttää aggresiiviselta, kerskuu aggressiivisuudella, ja toimii aggressiivisesti, niin millä tavalla olisi rasistista tai vainoharhaista heittää ilmaan ajatus, että ehkäpä kyseinen naapuri on, no, aggressiivinen?
Voidaan toki vedota siihen, että Suomen tilanne on aivan toisenlainen kuin Ukrainan. Yleensä on kuitenkin pätevä nyrkkisääntö, että jos joku ei noudata pelisääntöjä suurissa asioissa, ei hän noudata niitä pienissäkään. Tällä hetkellä painostus Suomea kohtaan on pientä tai olematonta, koska ei ole mitään erityisiä intressejä joiden takia pitäisi painostaa. Mutta tilanteet elävät.
Uskon asia?
Vapaiden markkinoiden ylivertaisuuteen ja rationaaliseen maailmanpolitiikkaan uskova rationalisoi tilanteen näin: Kyseessä on Rosatomin muualle laajentumisen kannalta niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Paineet ovat valtavat, ja ydinvoimassa uskottavuus ja luotettavuus ovat elintärkeitä. Rosatomin on siis pakko toimia oikein, avoimesti ja läpinäkyvästi.
Saa noinkin uskoa, mutta päinvastainen usko on yhtä uskottava. Kyseessä on niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Epäonnistumisen mielikuvan voi välttää tekemällä hyvää työtä… tai sitten piilottamalla epäonnistumisen. Jälkimmäinen on Rosatomin kotikentällä lähtökohtainen ratkaisu.
Lähtökohtaisesti Rosatomin toki kannattaa tehdä Suomessa hyvää työtä. Mutta jos tulee ongelmia, viime kädessä yhtiön (ja siis Venäjän) kannattaa tehdä aivan kaikki, mistä se vain ei jää kiinni.
Eikö viranomainen suojaa?
Enkö luota Suomen viranomaisten kykyyn hallita tilannetta? Kyllä ja en. Olen tarkkaillut Talvivaaran tilannetta jo pitkään (ks Zygomatica: Talvivaara). Mitä olen oppinut: suurin osa Suomen yrityksistä ja virkamiehistä toimii aivan asiallisesti ja rehellisesti. Jopa “liian rehellisesti”: järjestelmä toimii sillä oletuksella, että mikään osapuoli ei tietoisesti vedä välistä.
Mutta jos jokin yritys toimii tarpeeksi röyhkeästi, ja paikallisten valvontaviranomaiset lojaalisuus on hiukankin jakautunut, tilannetta ei pystykään korjaamaan (ks Talvivaara 10: Ympäristölupa ja järjestelmävika). Järjestelmä yksinkertaisesti halvaantuu, jos joku tarpeeksi suuri rikkoo sen reunaehtoja tarpeeksi häikäilemättömästi.
Jos pitäisi määritellä taho, joka parhaiten täyttää termit “suuri” ja “häikäilemätön”, niin itään päin alkaisin katsella.
Johtopäätökset?
Mitään kauppasaartoa tai boikottia en tämän takia lähtisi ajamaan (muista syistä saattaisinkin ajaa, mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Lähtökohtaisesti kaupankäynti ylläpitää rauhaa. Ylipäätään kaikki kanssakäyminen tavallisten ihmisten kanssa vähentää pelkoja ja rasismia. Venäläiset ovat joskus ehkä käytökseltään ja kulttuuriltaan meille erikoisia ja rasittavia, mutta niin ovat ruotsalaisetkin, tai ranskalaiset, tai amerikkalaiset, saati sitten helsinkiläiset.
Tässä asiassa Venäjään valtiona ehkä pitäisikin suhtautua kuin alkoholisoituneeseen sukulaiseen. Sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.
Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen.
Näitä asioita on lopultakin aika vähän. Fennovoiman ydinvoimalahanke on oikeastaan ainoa, joka tulee nopeasti mieleen. Junarataverkosto saattaisi olla toinen; mahdollisesti sähkön kantaverkko; maakaasuputkia ei onneksi alueemme läpi mene.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tähän saakka olen rationaalisesti ajatellut, että venäläinen ydinvoimaomistus Suomessa on rationaalisesti hyväksyttävää, koska Venäjä toimii ainakin viimeistään tositilanteessa rationaalisesti. Oletukset on viimeistään nyt tositilanteessa todistettu vääriksi, ja niinpä myös takin on syytä kääntyä. Ydinvoimalle “ehkä”, Fennovoimalle “ei”.
