Työelämän kertausharjoitukset

Ylen uutinen 4.9.2013: “Oulun Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Tiina Nortamo kertoo, että Peltolan toimipisteessä vierailleet Microsoftin Steve Ballmer ja Stephen Elop rauhoittelivat työntekijöitä ja kertoivat, että toiminta jatkuu Oulussa kuten ennenkin.

Nortamo oli aivan oikeassa. Irtisanomiset jatkuivat tuttua vuosittaista rataansa Microsoftin menneen viikon julkistuksella. Pitkään odotettu ja vielä enemmän pelätty ovien sulkeminen on nyt Oulun osalta edessä entisen Nokian Matkapuhelinten toiminnan päättyessä. Työpaikan menettää tällä kertaa vajaa 500 henkeä.

Työministeri Ihalainen ennätti jo kertomaan, että kaikille irtisanottaville ei välttämättä löydy töitä omalta entiseltä alalta ja että ainakin osa joutuu varmasti kouluttautumaan uusille urille. Hän on aivan oikeassa ja niin osa entisistä nokialaisista on jo viime vuosien aikana tehnytkin. Moni on tehnyt harrastuksestaan itselleen uuden ammatin ja muutama on jo ennättänyt huomata uudenkin työn nurjan puolen yrittäjänä tai palkollisena. Aina ei uusikaan arpa voita.

 

Mutta voisiko prosessi olla jollain tavalla kivuttomampikin, kuin ensin odottaa potkuja ja sitten hakeutua uudelleen koulutettavaksi? Voisiko sama menetelmä toimia laajemminkin Suomen eduksi?

 

Otetaanpa esimerkin kautta.

Suomessa ei saa tehdä juuri mitään ilman sääntelyä ja perusteellista koulutusta. (Paitsi päättää yhteisistä asioista, mutta se ansaitsee aikanaan oman kirjoituksensa.) Esimerkiksi päiväkotiin lapsia ei pääse hoitamaan ilman asianmukaista sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa.

Lapset ovat arvokas asia ja samalla meidän tulevaisuus, joten asiaa ei saa ottaa liian kevyesti. Mutta tarvitaanko varmasti 2-3 vuoden koulutus voidakseen menestyksekkäästi hoitaa vaadittuja tehtäviä? Luonnon säätämä yhdeksän kuukauden odotusaika ei ole tarpeeksi pitkä, jotta tulevat vanhemmat voisivat hakeutua ja kouluttautua tehtävän vaatimalle tasolle. Joillakin voi olla omasta takaa jo useampikin oma lapsi hoidettuna ja siten oma syvä perehtyneisyys aiheeseen ilman lähihoitajan tutkintoakin.

En yritä aliarvioida yhtäkään lastenhoitajaa tai vastaavassa ammatissa toimivaa saati väheksyä heidän työkuormaansa tai vastuuta. Keskityn ainoastaan nykyisiin vallitseviin koulutusmalleihin.

 

Tarvitaanko siis lastenhoitajan kelpoisuuteen peruskoulupohjalta 3 vuoden ja ylioppilaspohjaisena noin 2 vuoden koulutus? Kauanko Microsoftilta entisiä nokialaisia tulee kouluttaa, että he osaavat hoitaa vielä tuntematonta tulevaa ammattiaan? Mitä moisten järjestettävien koulutusten pitäisi olla, kun kyseiset henkilöt 2-5 vuoden kuluttua valmistuvat uusiin tehtäviinsä? Levyseppä-hitsaaja, merkonomi, datanomi? Hups, nuo taisivat olla jo niitä vanhan ajan suosikkikoulutuksia ja osa oman sukupolvensa hupsnomeja.

Fakta on silti, että koulutuksen järjestämisissä menee aikaa ja että kaikki eivät heti pääse tai löydä itselleen mielenkiintoista koulutusta. Osa voi jopa haluta hengähtää vähän aikaa ja miettiä tulevia linjauksia, ehkä jopa ns. down-shiftata. Opettajiksikin tarvitaan alojen erityisosaajia eikä kuntien rahoitustilanteen takia työttömänä oleva luokanopettaja käy mihin tahansa. Ehkä kouluttajiakin pitää kouluttaa ensin.

Mikä tarkoittaa, että vastaus siirtyy ajassa eteenpäin ja että 2 vuottakin lienee ylioptimistisen nopea aikataulu.

 

Paitsi jos asiaa tarkastellaan vähän eri näkökulmasta.

Yritystoiminnassa on tavallista, että uuden asian tai ongelman tullessa vastaan se pyritään ratkaisemaan. Ratkaisu haetaan niillä käytettävissä olevilla keinoilla mihin kyvyt ja rahkeet riittävät. Toimeen tartutaan mahdollisimman pian ja tarvittava oppiminen tapahtuu matkan varrella.

Toinen ketterän oppimisen esimerkki löytyy Puolustusvoimista. Armeijaa varten ei tarvita erillistä 2-3 vuoden perustutkintoa, millä perusteella pääsisi käsittelemään hyvinkin haasteellisia ja mahdollisesti omalle ja muiden terveydelle hengenvaarallisia laitteita. Muutamassa päivässä tyystin kokematon henkilö opetetaan turvallisesti käsittelemään erilaisia paukahtavia murkuloita ja tankoja.

Koulutus jatkuu usean kuukauden ajan realistisissa olosuhteissa, kunnes ilman pääsykoetta valitut henkilöt päästetään väliaikaisesti pois siviiliin. Isolta osin opetuksenkin hoitavat samalla tavalla ilman pääsykoetta valitut virkaiältään vain vähän varttuneemmat kolleegat.

Armeijan jälkeen sotilaan ei kuitenkaan uskota olevan valmis, hän jatkaa kouluttautumistaan edelleen kertausharjoituksissa. Niiden kesto on tyypillisesti muutamasta päivästä viikkoon tai pariin.

Siviilipuolella kertausharjoituksia ei käytetä samalla tavalla. Työnantajakohtaisia eroja toki onneksi löytyy.

 

Mutta mitä armeijan esimerkistä voidaan oppia?

Ainakin se, että yksittäinen henkilö voidaan kouluttaa nopeastikin uuteen tehtävään. Ja että kouluttautumista ja tehtävän suorittamista voidaan limittää sujuvasti toistensa lomaan. Samalla voidaan opetella erilaisia mahdollisesti tulevaisuudessa tarvittavia taitoja.

 

Suomi on ollut viime vuosina Pisa-tutkimuksen kärkisijoilla. Suuri kiitos lankeaa peruskoululle ja koko ylläpidetylle järjestelmälle, joka kouluttaa käytännössä kaikki Suomen kansalaiset. Mutta samalla se on erittäin pitkä, jäykkä ja joustamaton.

Seuraavat toisen- ja kolmannen asteen portaat ovat niin ikään pääosin pitkiä, jäykkiä ja joustamattomia. Virallistava alanvaihto vaatii usein uuden pitkän, jäykän ja joustamattoman koulutuksen. Tai vähintään poikkeuskoulutuksen, minkä suunnittelu lienee pitkä ja luultavasti jäykkä ja joustamaton. Aivan kuten suomalaisten työurat kuviteltiin vielä vähän aikaa sitten pitkiksi ja jäykiksi.

 

Voisiko tämä olla toisin?

Voisiko elämänmittainen oppiminen oikeasti tarkoittaa uudenlaista, joustavaa oppivelvollisuutta? Sellaista, mitä työkin käytännössä on jo nyt? Omassa työssäni teen asioita, joihin en ole saanut pitkää ja jäykkää koulutusta. Jonkun mielestä voisin olla tehtäviini pätemätön, mutta kokemuksen ja kiinnostuksen kautta olen oppinut koko ajan uusia asioita ja oikeastaan vahingossa ajautunut nykyiseen tilanteeseen.

Kukaan, itseni mukaan lukien, ei olisi voinut suunnitella tällaista työuraa etukäteen. Missä siinäkin oli omat katkoksensa aiempien pörssikurssinostatuspäivien yhteydessä. Työtehtävät ja kolleegat ovat koko ajan auttaneet minua eteenpäin uusien asioiden parissa. Internetistä löytyy tietoa, kirjastosta kirjoja sekä monesta paikasta erilaisia kursseja.

Minä ja työtehtäväni emme ole olleet pitkän, jäykän ja joustamattoman suunnittelun tulos. Päin vastoin, uutta tietoa on kerrytetty aina tarpeen mukaan sekä mietitty samalla orastavia mielenkiinnon kohteita. Tilaisuuden tullen hyppy uuteen on ollut nopea ja luonnollinen, vähitellen nousevia teemoja seuraten.

Suomalainen yritys- ja koulutus ei valitettavasti tuo tällaista armeijamaisella nopeudella. Arvaan mahdollisia kommentteja armeijan nopeudesta ja kiireestä odottamaan, mutta se on yllättäen isossa mittakaavassa hyvinkin joustava. Sen mukaan koulutuksen ei tarvitse kestää kauan ja työn ohessa voidaan opettaa lisää ja uutta koko ajan.

Jo seuraava saapumiserä muutaman kuukauden päästä voi oppia uusia erilaisia asioita. Tästä joustavuudesta me voisimme ottaa oppia.

 

Elämänpituinen oppiminen voisi hyvinkin olla jatkuvaa oppimista ja kertausharjoitusta kunkin henkilökohtaisen kehityssuunnitelman mukaisesti, mitä työnantajat tukisivat ja samalla hyötyisivät itsekin.

Yhdelle se tarkoittaisi ranskankielen oppimista (Euroopan patenttitoimiston vaatima kieli mitä en osaa), toisella kertaa kunnolla hitsaamaan oppimista, toiselle henkilölle kirjanpidon perusteita ja kolmannelle tällä kertaa ensiapututkinnon suorittamista tilastomatematiikan jälkeen. Ihan mitä vain, mikä mahdollistaa yksilön, yrityksen ja koko yhteiskunnan oppimisen valmistumisen jälkeenkin.

Eikä yksittäisen kiinnostuksen kohteen tarvitse kestää vuosikausia. Joillekin toki voi löytyä uusi mielenkiinnon kohde ja kenties jopa tuleva ammatti tilaisuuden auetessa. Eräänlaisia vara-ammatteja ja joka tapauksessa laajempaa osaamispohjaa.

 

Elämänmittainen oppiminen ja Työelämän kertausharjoitukset voisivat olla tätä jatkuvasti työn ohessa suoritettuina. Opettajina voisivat toimia sekä sitä varten koulutetut että armeijan mallin mukaisesti kokeneemmat kolleegat yritysrajojakin rikkomalla.

Voisiko tämä olla Suomen seuraava ylpeyden aihe?

 

 

 

 

Published by

Timo Tokkonen

http://fi.linkedin.com/in/timotokkonen

One thought on “Työelämän kertausharjoitukset”

  1. Eipä tahdo riittää kaikille lastenhoitajille edes tuo pakollinen kouluttautuminen. Seulan pitäisi olla vieläkin tiukempi jotta alalle sopimattomat saataisiin perkattua pois.

    Oma esimerkki ei ole häävi mikäli nokialta olet lähtöisin. Yritys jäi kehityksestä pahasti jälkeen ja osaavammat polkivats en jalkoihinsa kun uutta käyttöjärjestelmää ei osattu tehdä kunnolla. lopulta se piti korvata kokonaan jonkun muun tekeleellä. Kuinka paljon tässä näyttelui roolia itseoppineet puuhastelijat jotka toimivat ilman minkäänlaista koulutusta. Olisiko muissa firmoiaa ollut porukkaa jotka on opiskelleet parhaat tavat eikä tehneetkään joka asiaa vaikeimman kautta taikka yrityss/erehdys periaatteella.

    Armeijakin ontuu esimerkkinä. Se että osaa mekaanisesti tehdä jotain ja toimia tasan niinkuin käsketty ei johda kovinkaan luovaan ja innovatiiviseen lopputulokseen. Lähinnä lopputulos on saman vanhan toistamista ja samojen virheiden toistamista kerta toisensä jälkeen. kuulostaa ikävän tutulta jälleen.

Comments are closed.

Translate »