Suomalainen hetki (perjantaikirjoitus)

Alaovella. Avaan oven rappukäytävään, kävelen hissille. Kolahdus. Naapuri avaa takaoven, tulee vastaan… kävelee hissille.  Kumpikin tajuaa: kohta joudumme samaan hissiin.

Kummankin silmiin syttyy piinaava eksistentiaalinen kauhu. Aika pysähtyy.

Kumpikin katsoo toista silmiin, hakien epätoivoisena tietä ulos. Telepaattinen yhteys alkaa syntyä. Minulla on jo liikaa liikemäärää suoraan kohti hissiä. Ei ole uskottavaa peitetarinaa jonka turvin kääntyä. Naapuri pystyisi vielä kääntymään hiukan vasempaan ja teeskentelemään, että hänen oli koko ajan tarkoituskin kävellä portaat ylös.

Telepaattista neuvottelua. Missä kerroksessa naapuri asuukaan? Onko uskottavaa, että hän kävelisi? Tieto saatava telepaattisesti, koskaan emme ole puhuneet. Ei kymmenessä vuodessa sentään  tuttavallisiksi ruveta. Oliko kakkoskerroksessa? Onko niin atleettinen että saattaisi oikeastikin kävellä? Aika kuluu, liikkeet jatkuvat hidastettuina.

Telepatia alkaa toimia. Toiseen kerrokseen vain on menossa. Ja naapuri on nuori mies vielä, hyvinkin saattaisi kävellä. Kyllä, on vielä mahdollista estää kauhuskenaario.

Naapuri vilkaisee varovasti vasemmalle. Minä nyökkään lähes huomaamattomasti ja käännään päätäni samoin vasemmalle. Oikea jalka on nousemassa, muutan liikerataa ja se tulee maahan kymmenen senttiä enemmän vasemmalla kuin olisi tarvetta. Naapurille syntyy turva-aukko portaisiin.

Naapuri nyökäyttää päätä kiittävästi. Hän kääntää ruumistaan rohkeasti vasemmalle. Nyt yhteistyö toimii. Murahdamme terveiset, nyt kun se viimeinkin on turvallista, ja käännämme katseet varpaisiin. Naapuri ohittaa viidentoista sentin etäisyydeltä. Hiukan liian läheltä, mutta silti tärkein on saavutettu: kohtaaminen on sen näköinen, että näin oli tarkoituskin tapahtua. Nolata ei saa.

Kun naapuri lopulta ohittaa, huokaisemme kumpikin helpotuksesta. Lähellä oli, kammottavan lähellä. Hyppään hissiin, painan vapisten nappia. Ovi sulkeutuu. Painan selän hissin seinää vasten ja annan hengityksen tasaantua. Ohi on, ohi on, yksin olen hississä. Lähellä oli, mutta nyt kaikki on hyvin.

Suomalainen elämä. Tuo elämää suurempi elämä.

stfoto_nlKuva: stfoto.nl

 

 

 

Published by

Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

Translate »