Tiede, hipit ja kasvisruokapäivät

Koulujen kasvisruokapäivistä näyttää tulleen identiteettiasia, joka nostattaa tunteita vähän joka suunnassa. Turhaan. Asioihin pitää suhtautua sekä tunteella että järjellä, mutta pidemmän päälle tietty viileys on tehokkainta.

Oli lihansyönnistä eettisesti mitä mieltä tahansa, on tiettyjä faktoja joita ei oikein voi ohittaa.  Ennen muuta lihansyönnin ympäristövaikutus on todella suuri.  Kanssavihreäni Aki Suokko on kirjoittanut erinomaisen kirjoituksen, jossa käydään läpi ruoantuotannon energiankulutusta. Toinen kanssavihreäni Jukka Vornanen on kirjoittanut aiheesta erinomaisen kirjan,  jota suosittelen kaikille.

Makrotasolla asia on selvä: maailmanlaajuisesti lihankäyttö ei voi enää kasvaa, ja käytännössä sen on vähennyttävä jo nykyisestäkin. Nollavaatimus on käytännössä epärealistinen, ja johtaa vain identiteettipolitiikkaan. Paljon järkevämpi päämäärä olisi se, että jokainen Suomen äärilihansyöjäkin vähentäisi kulutustaan vaikkapa 10% ilman että edes huomaa tehneensä niin. Tämä on hyväksi paitsi ympäristölle, myös esimerkiksi kansanterveydelle.

Nyt se mikrotaso: Ovatko koulujen pakolliset kasvisruokapäivät tehokas keino tähän päämäärään?

Tällä hetkellä tästä ei ole kunnollista dataa, enkä tiedä onko tästä esitetty kunnollisia tutkimuskysymyksiä.  Kannatan näitä kokeiluja äärimmäisen lämpimästi. Jos niistä kuitenkin halutaan pysyvä käytäntö, jossakin vaiheessa täytyisi silti nähdä myös dataa siitä, mitä niillä on saavutettu.  Teoriassa olisi täysin mahdollista, että hinnat olisivat vain kasvaneet ja lasten asenteet kasvissyöntiin muuttuneet vain vihamielisemmiksi. Emme voi tietää, ellemme ainakin yritä mitata.

Kanssahippejä rauhoittaakseni: käytännössä en usko, että sellaista dataa löytyisi, joka selkeästi vaatisi lopettamaan nykyisiä kokeiluja. Tulosten täytyisi olla täysin murskaavia. Jos tulokset ovat joka suhteessa neutraaleja, nykyistä käytäntöä kannattaa silti jatkaa.

Vaikeammaksi kysymys muuttuu,  jos ja kun  kokeiluja halutaan tästä edelleen laajentaa. Siinä vaiheessa alamme tarvita tutkimuksellisempaa otetta ja kunnon todistusaineistoa.

Pitää esimerkiksi varmistua siitä, että hävikki ei kasva (eikä lähimpien pikaruokaravintoloiden myynti). Koululaisten asenteet ja näkemykset ovat tietysti ratkaisevan tärkeä mitattava asia. Pakko ei toimi koskaan missään, ainakaan Suomessa. On oltava tarkkana että koulukasvisruoan kanssa ei käy niinkuin koululiikunnan kanssa takavuosina. Tuskin olen ainoa, jolle koululiikunta jätti jälkeensä lähinnä kroonisen liikunta-allergian.

Helppoa tällainen numeroiksivääntäminen ei ole, mutta siihen pitäisi silti pyrkiä.   Numerot ovat aina hyväksi, myös hipeille.  Koulujen kasvisruokapäivistä on väitelty jo monta vuotta. Helsingissä on raivoisan väittelyn jälkeen yksi kasvisruokapäivä viikossa.  Turussa kaikki on viisaampaa, eikä täällä mikään osapuoli ole tuhlannut energiaa meuhkaamiseen, vaan kokeilu on onneksi toteutettu matalalla profiililla yläkouluissa ja lukioissa.  Sillä linjalla kannattaa jatkaa.

Kirjoittaja on Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa,numerolla  169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.

Ei kasvisruoan tarvitse välttämättä olla pelkkää pärettä ja talkkunaa, vaikka niin ehkä helposti ajatellaankin.  Kuvalähde: bradley j, Wikimedia commons.

4 thoughts on “Tiede, hipit ja kasvisruokapäivät”

Comments are closed.