Onko Monsanton mätkiminen viisasta?

Joskus hyvän kuuloinen idea saattaa tarkemmassa tarkastelussa osoittautua äärimmäisen huonoksi. Pelkään pahoin, että EU-parlamentin viimeisin Monsanto-tempaus voi osoittautua ennakkotapaukseksi, josta on ympäristölle enemmän haittaa kuin hyötyä.

EU-parlamentin johtajat aikovat vaatia, että Monsantolta evätään kokonaan pääsy lobbaamaan EU-parlamentissa. Perusteluna on se, että Monsanton edustajat ovat kieltäytyneet  osallistumasta EU-parlamentin kuunteluun. Vihreiden ryhmän perustelut ovat sinällään hyvän kuuloiset:

Those who ignore the rules of democracy also lose their rights as a lobbyist in the European Parliament. US corporations must also accept the democratic control function of the parliament. Monsanto cannot escape this. There remain many uncertainties in the assessment of the pesticide glyphosate. Monsanto has to face the questions of parliamentarians and should not hinder the clarification process.

Ensimmäiset kaksi lausetta ovat ehdottoman totta. Kaksi viimeistä ovatkin sitten ongelmallisempia. Mitä klarifikaatiota Monsanto on itse asiassa yrittänyt haitata?

Demokraattiseen prosessiin kuuluu, että vastapuolelle annetaan tilaisuus selittää omat näkemyksensä.  Vihreiden ryhmän lausunnosta onkin kiitettävästi linkki myös Monsanton vastineeseen. Jokaisen aiheesta kiinnostuneen tulisi lukea tämä vastine, ennen kuin tekee mitään johtopäätöksiä.

Vaikka pidänkin Monsantoa vastenmielisenä yrityksenä, niin tässä nimenomaisessa tapauksessa päädyn melko epämiellyttävään johtopäätökseen: Monsanto näyttää olevan oikeassa ja EU-parlamentti väärässä.  Tekstistä voi varsinkin poimia yhden kappaleen:

“We note in your invitation that “the purpose of the hearing is to discuss the credibility of scientific studies behind both the the decision of US regulatory agencies to authorize Roundup(TM), as well as conclusions of the EU risk assessment agencies on the issue of Glyphosate.” With respect, it is not the role of the European Parliament to question the credibility of the scientific output of either the independent EU agencies or those in third countries”.

Juuri näin. EU-parlamentin vaatimus on osin kohtuuton. Varsinkin viittaus EU:n omaan riskinhallintaan on melko tolkuton. Riskinhallinta ja  hyväksyntäprosessit hoidetaan tieteellisellä pohjalla niistä vastaavien riippumattomien virastojen kautta. Glyfosaatin tapauksessa tämä virasto on elintarviketurvallisuusvirasto EFSA.

Vaatimuksen mukaan Monsanton olisi siis pitänyt saapua poliitikkojen hiillostettavaksi asiassa, joka ei poliitikoille kuulu. Jos EU-parlamentti ei luota EU:n omaan riskinhallintaan, sen pitää hiillostaa EFSA:a riskinhallinnan pettämisestä, ei yksittäisiä yrityksiä.

Niin vastenmielinen kuin tämä nimenomainen yritys onkin, tämä on pelottava ennakkotapaus.  Jos EU ei luota omiin virastoihinsa, sen on muutettava virastojen toimintatapoja. Ei toimittava niiden ohi.

(Kyynikko saattaisi pohtia myös sitä, onko tämä episodi kokonaisuudessaan puhdasta lavashowta kaikilta osapuolilta. Bayerhan on ostamassa Monsanton, ja ensi vuodesta lähtien koko yrityksen lokaantunut nimi voidaan poistaa jos niin halutaan.  Ensi vuonna samat lobbarit tekevät siis samaa asiaa eri nimikyltillä, joten todellisuudessa mikään ei muutu. Aktivistit taas voivat hehkuttaa julkisuudessa suurvoittoa suuryrityksestä, vaikka todellisuudessa mikään ei muutu. Win-win).

On toisaalta sanottava, että etenkin EU:n Vihreä ryhmä tekee myös erittäin hyvää ja kovaa työtä aivan oikeaan suuntaan.  Tällä hetkellä EFSA:n riskiarvioinnit tehdään osittain salaisten tietojen perusteella: yritykset voivat peittää osan tuloksista liikesalaisuuksiin vedoten. Vihreä ryhmä on toistuvasti vaatinut, että kaikkien riskiarvioiden pitäisi perustua julkisiin ja julkaistuihin tutkimustuloksiin.

Olen tästä aivan täysin samaa mieltä. Salailua ei pidä hyväksyä.  EU-parlamentti voi vaatia virastoja toimimaan tällä periaatteella, ja virastot voivat vaatia yrityksiä toimimaan tältä pohjalta tai lopettamaan toimintansa. Niin kauan kuin säännöt ovat kaikille samat, säännöt voivat olla hyvinkin tiukkoja ja yksityiskohtaisia.

Yrityksiä ja lobbareita voi kyllä mätkiä estoitta ja säälittä, mutta vain silloin kun on sen aika, eli lakien valmisteluvaiheessa. Kun lait on sitten säädetty, ne sitovat myös parlamenttia itseään.  Niin pitää ollakin.

Viime kädessä Monsanto-kiellon suurin riski on se, että tämä toimintatapa voi lyödä ympäristönsuojelussa rajusti päin naamaa.  Nyt on avattu ovi sille, että esimerkiksi jokin EU-parlamentin infraäänihörhöryhmittymä voi vaatia saada “kuulustella” tuulivoimateollisuuden edustajia. Jos teollisuus kieltäytyy, se pitäisi johdonmukaisesti samalla tavalla blokata pois vaikuttamisesta.

Tämä voi siis olla odottamattoman vaarallinen ennakkotapaus.

Tarvitaanko uusi regimenttioppi?

Lutherin regimenttioppi on aikoinaan ollut vallankumouksellisen toimiva: maalliset asiat kuuluvat maalliselle regimentille, hengelliset asiat hengelliselle, ja näitä kahta ei sotketa.  Leikittelen ajatuksella, pitäisikö nykyään tehdä vastaavantyyppinen erottelu “poliittisen ja tieteellisen regimentin” välillä?  EU-parlamentti kuuluu poliittiseen regimenttiin; EU:n kemikaaliriskinhallinnasta vastaavat virastot EFSA ja ECHA kuuluvat tieteelliseen regimenttiin.

Demokratiassa mennään pahasti harhateille, jos poliitikot päästetään tuomaroimaan ja päsmäröimään yksittäistapauksia.  Poliitikkojen tehtävä on määritellä vastuulliset virastot ja niille raamit, joiden sisällä kaikkien on toimittava.  Nämä raamit voivat  periaatteessa olla aivan niin tiukat kuin EU-parlamentti haluaa.  EU:n Vihreiden vaatima avoimuusperiaate EFSA:ssa olisi toteutettavissa jos niin haluttaisiin, ja sen jälkeen kaikki Monsanton kaltaiset yritykset olisivat kerralla kurissa.

Metsään mennään siinä vaiheessa, kun EU-parlamentti yrittää yksittäistapauksissa ohittaa virastot.  Kun arviointivastuu ja -valta on kertaalleen annettu virastolle, sen on myös pysyttävä siellä — kunnes toisin päätetään. Lakeja ja virastojen toimintasääntöjä voi aina muuttaa.

Tämä rinnastuu Lutherin lisäksi myös vallan kolmijako-oppiin ja oikeuslaitokseen. Oikeuslaitos voi antaa täysin järjettömiäkin yksittäisiä päätöksiä, ja niille päätöksille parlamentti ei voi jälkikäteen tehdä mitään. Mutta parlamentilla on valta kirjoittaa lait uusiksi, niin että vastaavia päätöksiä ei voi jatkossa tehdä.

Mitään uutta vallan “nelijako-oppia” ei sentään tarvita. Erilaisten virastojen valtaa ei missään nimessä tule kasvattaa niin, että ne voisivat toimia omina valtakuntinaan.  Erimielisyydet tulee aina viime kädessä selvittää oikeuslaitoksen kautta.

Virastot eivät myöskään ole kritiikin yläpuolella; poliitikoilla on täysi oikeus kritisoida asiantuntijavirastojenkin toimintaa ja vaatia toimintatapoihin muutoksia. Poliitikothan viime kädessä vastaavat raameista joissa virastot toimivat. Esimerkiksi EFSA:n periaate sallia salaiset tutkimukset on ilman muuta asia, jota saa kritisoida ja jota kannattaa yrittää muuttaa.

Sensijaan poliitikot astuvat ehkä huomaamattaan melkoiseen miinakenttään, jos kritisoivat asioita, jotka on yksiselitteisesti delegoitu asiantuntijavirastoille. On asiantuntijoiden tehtävä arvioida, onko tuulivoimaloiden infraääni terveysuhka, tai aiheuttaako glyfosaatti syöpäepidemioita, tai varastoiko hakattu metsä enemmän hiilidioksidia kuin luonnontilainen.

Olisi painajaismaista, jos tällaiset arviot tehtäisiinkin poliitikkopiirissä huutoäänestyksillä tai hallitusohjelmissa.

 

One thought on “Onko Monsanton mätkiminen viisasta?”

  1. Hei Jakke,

    On enemmän kuin viisasta evätä Monsanton ja samankaltaisten pääsy tuhoamaan Euroopan maataloutta joka käyttää jo muutenkin liikaa muitakin kuin glyfosaatin kaltaisia myrkkyjä.

    Soita jos epäselvää väitteessäni.

    Laitan sinulle tiedoksi omia tekemisiäni viimeisten 30 vuoden ajalta, että tiedät mihin perustan näkemykseni ja luettelon aiheeseen liittyvistä referensseistäni suomeksi ja englanniksi.

    yt, Hannu

    contact: hannu.suominen@hls-electro.fi

Leave a Reply