Vaikka lähtökohtaisesti olen brutaali numeromies, hetkittäin pohdin arvojakin. Tällä kertaa pohdinnan laukaisi — mikäpä muukaan kuin alkoholi.
Eduskunta äänesti viime viikolla erittäin täpärästi siitä, että ruokakaupoissa sallitaan jatkossa myös väkevämpien oluiden myynti. Vaikka prosenttiluvut näyttävät hämäävän pieniltä (rajat nousee 4.7%:sta 5.5%:iin), absoluuttisen alkoholin maksimimäärä oluessa kasvaa peräti 17%. Kyseessä ei siis ole aivan mitätön lisäys.
Hallituspuolueidenkin edustajat saivat äänestää omantuntonsa mukaan — tosin ainakin kokoomuksen tapauksessa sillä edellytyksellä, että omantunnon ääni oli ryhmäkurin mukainen. Omassa puolueessani Vihreissä omantunnon ääni sai olla omantunnon mukainen, ja äänet jakautuivatkin 10-4. Enemmistö siis ei olisi nostanut prosenttirajoja. Vihreiden puheenjohtajakin äänesti korotusta vastaan, ja perusteli päätöstään ennen muuta kansanterveydellä.
Erityisesti THL:n arvio onkin karua luettavaa: kun katsotaan koko väestön tasolla, kaikki tutkimustieto viittaa siihen että saatavuuden parantaminen lisää absoluuttisen alkoholin kulutusta, joka taas lisää terveysriskejä merkittävästi. Alla oleva kuvaaja ei kerro kaikkea, mutta antaa kyllä suuntaviivoja.
Käytännössä erityisesti riskikäyttäjien määrä kasvaa, ja heille syntyvät vauriot pahenevat. Pähkinänkuoressa tuo on se olennaisin terveysvaikutus. Alkoholipolitiikkaan liittyy paljon muutakin, ja pystyn varsin hyvin ymmärtämään niitäkin, jotka äänestivät korotuksen puolesta. Asiat ovat monimutkaisia.
Sen sijaan minun on vaikea ymmärtää ihmisiä, joiden mielestä ongelmalla ei ole merkitystä, koska se koskee vain pientä vähemmistöä kuluttajista. Riskikäyttäjiähän on vain noin kymmenesosa väestöstä. Hiukan rapsuttamalla tämä on se argumentti, johon kaikki tiivistyy. Alkoholi on ongelma vain vähemmistölle, joten enemmistön ei tarvitse välittää koko asiasta.
Tämä on sinällään täysin johdonmukainen asenne, jos elämänasenne muutenkin on kylmä ja ääri-individualistinen. Pidän sitä kuitenkin jotenkin epäjohdonmukaisena, jos kuulen ajatuksen sellaiselta ihmiseltä, joka muutoin ajaa vähemmistöjen oikeuksia. Omissa vihreissä piireissäni puolustetaan voimallisesti niitä, jotka ovat heikossa asemassa valtaväestöön nähden: vammaisia, maahanmuuttajia, homoja, saamelaisia, transseksuaaleja, mielenterveyskuntoutujia…
Miksi alkoholistit eivät olisi voimallisesti puolustettava vähemmistö, siinä missä nämä muutkin?
Perusteluja on sinällään helppo löytää, jos etsii. Liikuntavammainen pysyy liikuntavammaisena, vaikka miten soveltaisi positiivista ajattelua. Alkoholisti taas saattaa positiivisella ajattelulla jopa raitistua. Sairaus ei parane koskaan, mutta sen saa oireettomaksi jos lopettaa juomisen. Alkoholismi on siis hyvin erilainen vamma kuin muut vammat.
Lisäksi on hyvin vaikea tietää, mikä olisi ylipäätään toimiva tapa puolustaa alkoholisteja. Lähes jokaisella suomalaisella on lähipiirissä alkoholisti, ja jokainen joka on tilanteeseen yrittänyt puuttua tietää miten mahdotonta se on. Jokainen siinä tilanteessa ollut myös tietää, miten sietämättömäksi alkoholismi muuttaa ihmisen luonteen. Ryyppäävää alkoholistia kohtaan on vaikea tuntea pienintäkään empatiaa.
Ehkä ainoa mitä voidaan edes periaatteessa yrittää puolustaa on alkoholistin oikeus raitistumiseen. Tähän taas on vähänlaisesti keinoja varsinkaan lakipuolella. Sosiaalinen ympäristömme on niin alkoholilla marinoitu, että on uskomatonta että raitistuneita alkolisteja ylipäätään löytyy. Aivan nuorin sukupolvi saattaa olla erilainen, mutta vasta aika näyttää muuttuuko mikään oikeasti.
Käytännössä lainsäädännöllä voidaan oikeastaan puuttua vain kahteen asiaa: saatavuuteen ja hintaan. Näissäkin pelivara on pieni, mutta se on kuitenkin olemassa. Tutkimustieto saattaa olla puutteellista, eikä tutkimustieto varsinkaan kerro, miten alkoholiongelmia voisi oikeasti vähentää. Tutkimustieto ei ylipäätään juuri koskaan anna vastauksia laajoihin avoimiin kysymyksiin.
Sen sijaan rajattuihin kysymykseen saadaan kohtuullisen tarkkojakin vastauksia. Tässä tapauksessa tutkimustieto kertoo varsin vakuuttavasti, että nyt tehty päätös tulee nykytilanteessa pahentamaan vähemmistön ongelmia. Enemmistön elämään sillä on vähänlaisesti suoraa vaikutusta.
Jokainen joutuu painimaan yksin omantuntonsa kanssa, kun yrittää päättää mitä mieltä tästä asiasta on. Itse olen päätymässä siihen, että jos Vihreänä haluan puolustaa heikkojen vähemmistöjen oikeuksia, sen täytyy tarkoittaa kaikkia heikkoja vähemmistöjä. Myös alkoholisteja.
En tiedä, missä kohtaa minun ajatteluni menee tässä vikaan, mutta minun mielestäni asia vaikuttaisi olevan triviaalisti näin:
Jos haluamme, että ne alkoholistit ja riskiryhmiin alkoholismin suhteen kuuluvat, jotka nykyään ostavat pääosan alkoholistaan ruokakaupasta, painottavat edelleen kulutustaan niihin samoihin 4,5-4,7 -tilavuusprosenttisiin juomiin, joita nykyäänkin juovat, voidaan toki verotuksella saada aikaan tilanne, jossa etanoli on aina halvempaa ostaa 4,7 -prosenttisena tai laimeampana liuoksena kuin yli 4,7 -prosenttisena. Taloudelliset insentiivit ohjaavat kyllä kulutusta, ja käytännössä jokainen rahapulaa joskus potenut edes satunnainen alkoholin päihdekäyttäjä on laskeskellut “hyötysuhteita”.
Nykyisellään kirkas viina on halvinta alkoholia, ja kyllä alkoholistit tämän tietävät. Saatavuus ei ole erityisen huono, lähinnä siinä on se rajoite, että kovasti humaltuneelle asiakkaalle ei Alkossa myydä, lähikaupassa saatetaan myydäkin. Tämä on ehkä se suurin yksittäinen tekijä: Jos saataisiin päivittäistavarakaupat olemaan myymättä kaljaa selvästi huonossa kunnossa kaupassa asioiville, tai edes jonkinlainen määräraja (max yksi 6-pack jos asiakas on silmin nähden päihtynyt), puututtaisiin juuri siihen ongelmallisimpaan käyttömuotoon. (Olen yhden ainoan kerran nähnyt, kun ruokakaupassa kieltäydyttiin myymästä kaljaa asiakkaalle päihtymystilaan vedoten. Kyseinen herra oli sen verran heikossa kunnossa, että hädin tuskin tolpillaan pysyi; pahimpaankaan räkälään ei olisi taatusti päästetty. Tässä kohtaa olisi rutkasti tiukentamisen varaa.)