Tiede: brutaalin maailman turva

Puheeni Vihreiden puoluekokouksessa 16.6.2016

Vihreät ovat hienosti hahmottaneet koulutuksen roolin jokaisen kansalaisen turvallisuustekijänä. Vahva yleissivistys ja kyky oppia uutta on tärkeä puolustuskeino työelämän raakuutta ja kaoottisuutta vastaan. Kun maailma muuttuu, koulutettu ihminen oppii nopeasti elämään muutoksen kanssa.

Aivan vastaavasti meidän tulee tajuta tieteen ja perustutkimuksen rooli koko kansakunnan turvatekijänä.

Maailma muuttuu, ja ilmastonmuutoksen takia se muuttuu entistä raaemmaksi ja kaoottisemmaksi. Voimme varautua näihin muutoksiin vain osaamisella. Jokin osa tämän päivän perustutkimuksesta on elintärkeä osa tulevaisuutta. Emme tiedä, mikä osa. Voimme ainoastaan varmistaa, että meillä on tarpeeksi huippuosaamista tarttua siihen elintärkeään asiaan, kun se sattuu kohdalle osumaan.

Valitettavasti nykyhallituksen säästölinja ja mikromanagerointi rampauttavat nyt Suomen huippututkimusta. Suomen sijoitukset eri vertailuissa tippuvat brutaalin tasaisesti.

Ratkaisu on onneksi olemassa. Perustutkimus tarvitsee vain kahta asiaa: rahaa, ja vapautta. Perusrahoitusta on lisättävä, ja tiedeyhteisön itsensä on päätettävä miten se jaetaan. Poliitikkojen tehtävä on huolehtia, että liike-elämä, tai etujärjestöt –tai poliitikot itse — eivät pääse sähläämään väliin.

Vihreiden tuleekin seuraavassa hallituksessa turvata Suomen tulevaisuus, ja päästää tiede taas vapaaksi.

Published by

Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

Translate »