Author: Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

Avoimuus ja demokratia: Vastaus 1

“Käytännössä oletan että tällainen keskustelu muuttuu samanlaiseksi kuin kaikki vapaa nettikeskustelu: kakanhaistatteluksi ja itkupotkuraivareiksi. Mutta on se silti parempi kuin se, että mitään keskustelua ei olisi.”

Tässä ja seuraavassa kirjoituksessa esitetään kaksi ajatusmallia sille, miten Internet voisi tukea lähidemokratiaa. Tässä esittetty on inhorealistinen ja epäelegantti. Myöhemmässä kirjoituksessa Niko Porjo esittää hienostuneemman ratkaisun.

Ongelma

Avoimuus ei toteudu, jos kansalaiset joutuvat käyttämään paljon aikaa seuratakseen kunnan tekemisiä, tai jos päätöksiä valmistellaan hissukseen kenenkään sitä huomaamatta.

Tieto pitäisi saada luotettavasti niillekin, jotka eivät ole verkostoituneet kunnan päätöksentekoon. Ennen muuta se pitää saada nopeasti ja ymmärrettävästi. Kun asia tulee julkisuuteen, on yleensä lyhyt aikaikkuna jolloin sille vielä voidaan tehdä jotain. Lisäksi asiaa voi olla vaikea ymmärtää ellei ole taustatietoa; pieni sivulause jonkin lautakunnan pöytäkirjassa voi merkitä suuria.

Erilaisia kansalaisten ja järjestöjen tekemiä valituksia tulee usein. Monen reaktio on tyyppiä: taas joku jarruttaa turhaan tai kiusallaan. Syy saattaa kuitenkin osin olla siinä, ettei valittaja ole päässyt ennen päätöksentekoa millään tavalla vaikuttamaan tai tuomaan näkemyksiään esille. Päästämällä kiihkeät vastustajat ääneen voitaisiin heidän näkemyksiään ottaa huomioon jo valmistelun aikana, eikä vasta valitusvaiheessa.

Päämäärä

Paras ratkaisu olisi ad hoc-tyyppisten ryhmien syntyminen. Jos tieto on vapaata, joku törmää ennen pitkää johonkin mielenkiintoiseen ja informoi siitä toisia. Muodostuu ryhmä, jolla on vahva näkemys asiasta. Jos tieto kulkee vapaasti, myös päinvastoin ajattelijat saavat kuulla siitä ennen pitkää. Syntyy ryhmä, joka on täysin toista mieltä.

Tällä hetkellä nämä ryhmät tapaavat korkeintaan yleisönosastopalstoilla, jos niilläkään. Tehokkaampaa olisi keskustella Netissä. Käytännössä tosin itse oletan että tällainen keskustelu muuttuu samanlaiseksi kuin kaikki vapaa nettikeskustelu: kakanhaistatteluksi ja itkupotkuraivareiksi. Mutta on se silti parempi kuin se, että mitään keskustelua ei ole.

Miten tämä tehtäisiin?  Jos halutaan toteuttaa jotakin seuraavan kymmenen vuoden sisällä, kannattaa olla inhorealisti ja epälegantti.

En tunne kunnallisia tietojärjestelmiä intiimisti, mutta kuvani on tämä: ne ovat sekalainen kokoelma sekalaisia järjestelmiä, jotka yleensä eivät voi kommunikoida toistensa kanssa, joiden tiedostoformaatit ovat yhteensopivia tai sitten eivät, ja joiden pienikin muuttaminen on lähes mahdotonta. Järjestelmien vaihtosykli on 10-20 vuotta.

Tietoa kunnallisista asioista löytyisi kuitenkin yllättävän paljon, jos vain osaisi etsiä. Lautakuntien pöytäkirjat esimerkiksi alkavat olla lähtökohtaisesti Netissä. Tiedon löytäminen niistä vain vaatisi salapoliisin taitoja ja paljon aikaa. En usko, että tietoa yritetään pimittää tekemällä siitä sekavaa. Se on sekavaa, koska se on aina ollut sekavaa.

Menetelmä: Kuraattorit

Tieto vaatii aina jonkinlaisen portinvartijan tai suodattajan siinä vaiheessa kun sitä on paljon. Joissakin sosiaalisissa verkoissa käytetään termiä “kuraattori” ihmisistä jotka (yleensä vapaaehtoisesti) keräävät linkkejä mielenkiintoisista asioista ja jakavat niitä “seuraajilleen”. Heillä voi olla kymmeniäkin tuhansia seuraajia. Kuraattorit eivät välttämättä muokkaa tietoa, vaan lähinnä valikoivat ja välittävät sitä

Jo nykyisillä sosiaalisen median työkaluilla (Facebook, Twitter, Google+,…) voisi luoda kuraattoripohjaisia järjestelmiä. Työkalut eivät kuitenkaan ole yhteensopivia keskenään, ja niitä syntyy ja kuolee mutaman vuoden välein. Lisäksi jokaisella on fanaattiset kannattajansa, jotka eivät periaatteessta muita suostu käyttämään. Huomattavan moni ei periaatteesta käytä mitään sosiaalista työkalua, eikä tule käyttämään.

Kunnallista keskustelua ei myöskään kannata kokonaan siirtää yhteen kaupalliseen työkaluun joka toimii kaupallisin ehdoin.  Facebook-demokratia olisi järkyttävä idea, varsinkin kun ei voi tietää onko Facebook muutaman vuoden kuluttua edes olemassa.

Jonkinlainen kompromissi olisivat vapaaehtoiset kuraattorit, jotka saavat käyttää niitä työkaluja mitä parhaaksi näkevät. Vaikkapa sähköpostilistoja jos intressiryhmä on pieni. (Tai puhelinta. Tai yhdistyksen jäseniltoja. Kuraattorin tehtävä on viedä tieto omalle sidosryhmälleen, ryhmälle sopivalla tavalla).

Kuraattoriksi pääsee nimeämällä itsensä sellaiseksi, ja laittamalla yhteystietonsa kunnan antamalle verkkoalustalle. On ehdottoman tärkeää, että kuraattorit toimivat omilla nimillään. Heidän uskottavuutensa tulee maineesta, ei muodollisesta roolista.

Yhdistävä tekijä olisi siis kunnan ylläpitämä askeettinen keskustelupalsta, esimerkiksi phpBB-pohjainen.  Sellaisen perustaminen ja ylläpito on halpaa. Mikäli uusia keskusteluja voisivat avata vain kuraattorit, pahimpia järjettömyyksiä pystyisi estämään. Sivulla ei tarvitse olla kuin lyhyt esittely kuraattorista, ja linkit hänen käyttämiinsä sosiaalisiin työkaluihin.

Keskustelut voidaan käydä joko keskustelupalstalla tai muissa työkaluissa. Olennaista on tarjota yksi paikka jossa eri osapuolet voivat edes teoriassa törmätä toisiinsa. Tällä hetkellä teoreettistakaan paikkaa ei ole.

Minkä tahansa yhden asian liikkeen edustaja voi siis olla kuraattori, ja penkoa omaan liikkeeseensä liittyviä asioita. Olkoon sitten luonnonsuojelijoita, startup-yrittäjiä, rotary-kerholaisia, tai ufoharrastajia — olennaista on se, että kaikki tietävät kenen suuntaan kääntyä. Jos kyseinen kuraattori ei kelpaa, ihmiset voivat vaihtaa kuraattoria.

Tämä johtaisi kaoottiseen toimintaan, jota kukaan ei hallitse. Mutta sellaistahan keskustelu oikeastikin on.

Kunnalle sijoitus olisi minimaalinen: keskustelupalstan ylläpidon verran. Käytännössä jonkun on nykylakien mukaan moderoitava selvästi rikollinen sisältö pois, mutta järjestelmä voi toimia täysin kunnan varsinaisen tietohallinnon ulkopuolella. Itse asiassa sen olisi syytäkin toimia, pöhöttymisen välttämiseksi.

Ongelmat

Mitä arvoa tällaisella keskustelulla sitten olisi? Sitä ei voi käyttää kunnan virallisessa päätöksenteossa, eikä se toimi kansanäänestyksenä. Netissä kovimman äänen päästävät kovimmat häiriköt, aivan kuten oikeassa elämässäkin.

Itse näen suurimman arvon (mutta todellisen arvon) siinä, että se voi vähentää pimittämisen ja huijatuksi tulemisen tunnetta. Se voisi edes hiukan lieventää vihamielisyyttä kunnallishallintoa kohtaan. Ja jos tällä pystyttäisiin estämään yksikin turha valituskierros vuodessa, rahallisesti se maksaisi itsensä takaisin.

Tässä esittämäni ei todellakaan sulje pois futuristisia ideoita verkkodemokratiasta; itse vain näen, että realistinen aikataulu niille suuremmille visioille on 10-20  vuotta. Tämä taas voisi olla jo tätä päivää.

Mummeleiden matematiikkaa

“Oletetaan ensin mummeli möykyksi, joka on kiinni kahdessa vipuvarressa.”

[English version: click here]

Venäytin kesällä polveni nivelsiteet — kosmisessa skaalassa yhdentekevää, mutta johti mielenkiintoiseen vektorianalyysiin, ja ymmärtämään paremmin mummeleita portaissa.

Tasaisella käveleminen alkoi sujua nopeastikin. Portaita nouseminen sen sijaan vaati todellista kuntoutusta. Samalla aloin kiinnittää huomiota siihen, että vanhat mummelit puhisevat tuskaisesti kun kiipeävät ylös portaita. Miksi?

Vastaus löytyy lukiofysiikasta. Mummeli voidaan mallintaa usealla eri tavalla. Mielestäni kuva 1 on yksinkertaisin. Oletetaan ensin mummeli möykyksi, joka on kiinni kahdessa vipuvarressa (vasemmalla). Reisi ja sääri oletetaan tässä yhtä pitkiksi (pienet erot eivät muuta olennaista lopputulosta).

Pienellä miettimisellä huomaa, että jos oletetaan nilkka liikkumattomaksi, mummeli voidaan yhtä hyvin mallintaa väkipyörästönä (oikealla).  Mummeli on möykky, joka roikkuu köydessä väkipyörän (lonkka) alla. Köysi kulkee toisen väkipyörän (polvi) kautta kolmanteen väkipyörään (nilkka).  Nilkasta roikkuu taas mummelin painoinen möykky, jolloin systeemi on tasapainossa. Polveen kohdistuu tällöin voima F, joka pitää laskea.


Kuva 1. Mummelin mallinnus väkipyörästönä

Laskenta vaatii hieman vektorilaskentaa ja trigonometriaa (Kuva 2). Pystysuorat voimat kohdistuvat vastakkaisiin suuntiin, eli voima Fp=mg*(cosa-cosb). Vaakasuorat voimat taas summautuvat, eli Fv=mg*(sina+sinb).

Kuva 2. Vektorilaskenta

Voimavektorin magnitudi (pituus) on F= sqrt(Fp²+Fv²), josta muutaman välivaiheen kautta saadaan  F=2*m*g*(1- cos(a+b)). Voima on pienin eli nolla silloin kun a+b=0. Tämä on tilanne esim suoraan seistessä tai selällään (tai vatsallaan) maatessa. Se on suurin eli 4*m*g silloin kun a+b on 180 astetta.

Vektorisummat voi piirtää graafisesti. Kuvassa 3 on kolme esimerkkitapausta. (Voima on normalisoitu pituuteen 1, eli vektorin pituus 1 tarkoittaa voimaa 2*m*g). Jos kävellessä jalat heiluvat 30 astetta, polveen kohdistuva kokonaisvoima on noin 0.5 yksikköä eli m*g. Polvi joutuu siis kannattelemaan suunnilleen mummelin oman painon.

Kuva 3. Vektorit graafisesti

Portaissa voima nouseekin äkkiä lähelle arvoa 1.5 eli 3*m*g. Voima on siis suurempi kuin mummelin oma paino. Tämä tuntuu ensin oudolta, mutta pitää muistaa että mummeli joutuu nostamaan itsensä ylöspäin oman reitensä pituisen vipuvarren päästä.

Kyykystä ylös nouseminen vaatii jo voiman 4*m*g; tosin tässä vaiheessa mallinnus ei enää välttämättä ole täysin luotettava.

Toisin sanottuna: portaissa mummelin polvi voi vipuvoimien takia joutua hetken kestämään kolme kertaa mummelin oman painon. Tämä on aika rajua, kenelle tahansa.

Kun seuraavan kerran näet mummelin mönkimässä tuskaisesti ylös portaita, muista F=2*m*g*(1- cos(a+b)). Ja pysähdy auttamaan mummelia.

 

The mathematics of old people

“A little thought shows that the old person can equally be modeled as a system of weights and pulleys.”

[Finnish version: click here]

I recently sprained the ligaments in my knee — cosmically insignificant, but led to an interesting vector analysis, and gave insights into how and why old people exist the way they do.

Walking on a steady surface was easy after just a couple of weeks. However, it took me almost two months to be able to freely walk up and down stairs. At the same time, I started to notice that old people have problems with stairs. Why is this?

All that’s required is some high school physics. An old person can be modeled in a variety of ways. I believe the model in Figure 1 is the simplest. Assume that the old person is a lump attached to two fulcrums (left side). Assume the thigh and leg to be equally long (differences don’t materially change the results).

A little thought shows that the old person can equally be modeled as a system of weights and pulleys, as shown on right side of Figure 1. The old person is a lump hanging from a rope that passes over a pulley (the hip). The rope then passes through another pulley (the knee) to a third pulley (the ankle, which is assumed fixed). Another identical lump hangs from this end of the rope. When the system is static, there is a force F on the knee pulley, which needs to be calculated.


Figure 1. Modeling an old person in two different ways

Calculating F requires some vector analysis and trigonometry (Figure 2). The vertical forces are in opposite directions, Fv=mg*(cosa-cosb) The horizontal forces are added, so Fp=mg*(sina+sinb).


Figure 2. Vector analysis

The magnitude of the force vector is F= sqrt(Fp²+Fv²), which after a few steps gives  F=2*m*g*(1- cos(a+b)). The force is smallest (zero) when a+b=0. This happens for example when standing straight or lying flattened. It is largest (4*m*g) when a+b=180 degrees.

The vector sums are easily drawn graphically. Figure 3 shows three examples. (The forces have been normalized to one, so that a vector length of 1 corresponds to a force 2*m*g). If the feet move around by 30 degrees when walking, the maximum force on the knee is about 0.5, or m*g. Thus the knee needs to support the whole weight of the old person while walking.

Figure 3. Vector analysis

When climbing up a stair, the force abruptly rises up to almost 1.5, or 3*m*g. The force is thus larger than the old person’s weight. This seems countrintuitive, until one remembers that the old person is lifting herself up through a fulcrum of her thigh’s length.

Rising from a deep squat can require a force of up the 4*m*g, but at that point the model may be too simplified.

In other words: in rising up a stair, the old person’s knee needs to support a force that is more than three times her own weight. That’s formidable, for anyone.

The next time you see an old person walking up a staircase, remember F=2*m*g*(1- cos(a+b)). And stop to see if she needs help. Please.

 

Rikkidirektiivi ja IPR, osa 2

On yllätys, jos rikinpoiston kanssa ei tule yllätyksiä. Voi vain toivoa, että ne ovat vähemmän tuhoisia kuin biopolttoaineiden yllätykset. 

Sain eilisestä Rikkidirektiivi ja IPR-kirjoituksesta aika paljon skeptistä mutta kuitenkin kohteliasta palautetta, ja juuri sitä kaipaankin. (Positiivista palautetta tarvitsee sen verran että itsetunto ei murskaannu, mutta ei yhtään enempää. Negatiivisesta oppii). Otan muutaman kysymyksen jotka ovat mielestäni erittäinkin hyviä.

Rikkidirektiivin kanssa käy samalla tavalla kuin vaikka etanolissa: siitä seuraa jotain yllätyksiä mitä ei nyt tajuta, ja ekologinen vaikutus jää nollaksi. Tämä on rehellisesti sanottuna todellinen riski. Etanolin ja biodieselin suhteenhan ei osattu katsoa kokonaisuuksia, ja nyt ollaan tilanteessa jossa metsiä raivataan ja ruokapeltoja muutetaan energiapelloiksi. On helppo sanoa, että “olisihan se pitänyt tajuta” — ja mielestäni kyllä olisikin, mutta enää ei voi mitään. Onko rikkidirektiivissä samanlaisia riskejä, kun katsoo kokonaisuutta?

Mitä rikille itse asiassa tehdään, kun se poistetaan? Suurin osa maailman rikistä syntyy nimenomaan öljyn ja hiilen jalostuksessa. Kiinteää rikkiä muodostuu noin 64 miljoonaa tonnia vuodessa, ja kaikkea ei voida hyödyntää. Osa siitä täytyy läjittää johonkin. Lopussa oleva kuva antaa kuvaa mittasuhteista. Se on vain pieni osa 15 miljoonasta tonnista, joka makaa Albertassa Kanadassa  (Business Insider). Toisaalta esimerkiksi rikkihappo on tärkeä kemianteollisuudessa, ja rikkiä tarvitaan esimerkisi maanlannoituksessa. Ei siis ole täysin selvää, paljonko rikkiä tällä hetkellä läjittyy, ja kuinka suuri ongelma se lopulta on.  On täysin mahdollista että osa Albertaa on kahdenkymmenen vuoden kuluttua yhtä rikkihappojärveä.

Joudun tämän suhteen toteamaan, että en tiedä (vielä). Kannattaisi kuitenkin aina lähteä siitä, että kun yhtä osaa parannetaan, jossain muualla tulee ongelmia. On yllätys, jos rikinpoiston kanssa ei tule yllätyksiä. Voi vain toivoa, että ne ovat vähemmän tuhoisia kuin biopolttoaineiden yllätykset.

Kasvit tarvitsevat rikkiä, ja nyt ne eivät sitä saa ilman kautta kuten tähän asti. Euroopassa on tosiaankin Wikipedia-artikkelin mukaan alueita, joissa rikkiä on liian vähän, osittain sen takia että ne eivät enää saa sitä ilmasta. Mutta jopa rikkiteollisuuden oma lähde (sulphurinstitute.org) myöntää, että ilmapäästöjen väheneminen on vain pieni osa ongelmasta; yliviljely ja vääränlainen lannoittaminen ovat vähintää yhtä suuria ongelmia. Lause on siis tietyssä mielessä tosi, mutta ratkaisu ei ole tupruttaa rikkiä hallitsemattomasti. Ratkaisu on ottaa kiinteä rikki, tehdä siitä lannoitetta, ja levittää kontrolloidusti pelloillle.

Rikkidioksidi hillitsee ilmaston lämpenemistä. Ylimmän ilmakehän (stratosfäärin) rikkidioksidi ja sen aiheuttamat aerosolit tekevätkin niin. Mutta rikkidioksidia saadaan stratosfääriin vain tulivuorenpurkauksissa. Ei ole mitään merkkejä siitä, että alimman ilmakehän rikkidioksidi kulkeutuisi tarpeeksi ylös. Pinnan lähellä vastaavaa ilmiötä ei ole havaittu.

Mutta olen tässä asiassa poikkeuksellisesti valmis ajatusleikkinä hyväksymään ajatuksen, että rikkidioksidi saattaisi olla hyödyllistä myös alailmakehässä. Hyvä on. Mutta ei se silti tarkoita, että olisi mitään järkeä päästellä rikkidioksidia liikenteen mukana minne sattuu. Järkevää olisi edelleenkin puhdistaa polttoaineet rikistä, ja tuottaa rikkidioksidi kontrolloidusti ja suunnitellusti erityisissä kaasutehtaissa tai mielellään -laivoissa avomerellä. Ei sattumanvaraisesti kuten nyt. Siis: vaikka tällainen mekanismi olisi olemassa (mihin en usko), se ei poista puhdistustarvetta mitenkään.

Rikkidirektiivi on täysin epäreilu Suomelle. Kyllähän se on, rehellisesti sanottuna. Kaikilla muilla sen piirissä olevilla on ainakin teoreettinen mahdollisuus siirtää osa liikenteestään raiteille tai rekoille (Ruotsille ja Norjalle tosin hankalaa, vielä vaikeampaa Iso-Britannialle). Yhä edelleen olen sitä mieltä, että vastuulliset tahot (ketkä ne sitten ovatkaan) ovat nukkuneet ainakin neljä vuotta, joiden aikana olisi ehditty kaikessa rauhassa kehittää jotain uutta. Mutta se ei poista sitä tosiseikkaa, että nyt ollaan itkuisen asian edessä. Ja riipii, että tässä(kin) asiassa Välimeren maat pääsevät taas kerran kuin koirat veräjästä.

Voin vain toistaa omaa henkilökohtaista mantraani: ympäristönsuojelun ikävä puoli on se, että aina joku kärsii. Ympäristönsuojelua pitää silti tehdä. Olennaista olisi nyt tunnistaa kuka kärsii eniten, ja löytää tukiratkaisut jotka olisi pitänyt löytää jo 2008. Saamieni kommentien perusteella olen koko ajan vahvemmin sitä mieltä, että (meidän) ympäristöväen kannattaisi tässä asiassa ottaa suhteellisen matala profiili. Päätös oli oikea, mutta se satuttaa ihmisiä oikeasti. Ja kuka sitäpaitsi pystyy tässä vaiheessa takaamaan, että mitään odottamattomia yllätyksiä ei tulekaan eteen sen takia? Ei kukaan. Ylimielisyys on aina pahasta, ja tässä asiassa aivan erityisen pahasta.

 Muita ympäristöriitoihin liittyviä kirjoituksia: Vastakkainasettelut.

Kuvalähde: Global Forest Watch Canada Acknowledgment: Thanks to Viv Collins for pointing out the Alberta case.

Sulfur directive and IPR

To be populistic: we pay now, but our industry has a payback time in 2020 and gets the money back from Greek merchant shipping.

[Local subjects for a change. Heavier IPR material moved to www.project-trogolodyte.org. // Paikallisia asioita vaihteeksi. Raskaampi IPR-materiaali siirretty ylläolevaan linkkiin.] 

[Finnish version: here. All the links in the article point to Finnish-language sources, but similar material can be found easily.] 

The sulfur directive has been  accepted in the EU parliament. By 2015, ships in the Baltic sea need to drop their sulfur emissions from the current 1% to 0.1%.
Finland is strongly polarized on this. Environmentalists (of whom I am one) against industry. The environmentalists “won” this round, but this is not the place for anyone to gloat, at least not arrogantly. On the contrary, both sides have valid concerns. The directive is positive for environmental and health reasons; it is negative for the Finnish economy and employment statistics.

How positive or negative? One should be skeptical of everyone and everything since it is such a complicated issue, but approximately:

  • The directive saves lives. Whether or not one believes the exact figures of the environmentalists (50,000 extra deaths a year), it is clear that sulfur and particle emissions do have large-scale health effects.
  • Finland will suffer economically. Whether or not one believes the exact figures given by industry, (600 millions EUR per year or 12,000 jobs), common sense and a look at the map says that Finland will suffer more than most countries. We are effectively an island.
  • This is not just an EU decision. The International Maritime Organization IMO has itself approved the limits already in 2008. The EU directive adds very little. If this directive really came as a surprise, someone has been sleeping soundly.
  • In 2015, the limit only affects the so-called SECA-areas, meaning the Baltic Sea, North Sea, English channel and the coasts of Canada and the USA. In the rest of the world, the limit will not be applied until 2020 at the earliest, possibly as late as 2025. It is easy to find this unfair: the directive hurts those countries the most which have already done a fairly good job reducing emissions in general.

The Finnish government has proposed to give 30 million EUR in subsidies to quickly attach scrubbers to ships, but this most likely cannot happen due to the anti-subsidy laws  of the EU.

If Finland had been prepared for the directive, there could have been a win-win scenario. That 30 million, rather than being used (or not used) for subsidies, could have been used to kick-start a major R&D program to create ultra-cheap ultra-flexible plug-and-play scrubbers that could fit into even the shabbiest ships of the world.

There are fewer limits on R&D subsidies, and the 30 million really would not be a major dent in the national budget.

In fact, the 5-10 years’ extension for the rest of the world is precisely what could have given us an opportunity. In 2020 (or 2025), everyone will be just as “surprised” as Finland is now, for example the Mediterranean countries. In the current economic situation, the Mediterranean countries really cannot afford large public R&D investments, even if they are awake.

The possibility would arise from using the IPR system correctly. To those who don’t know much about IPR, and to those who do but are skeptics (myself included), the word “patent” sounds like a boogieman. But this is exactly the kind of situation which the IPR system is meant for: to enable large investments now, in the hopes of recouping those investments much later via licensing. Patents are valid for 20 years. In these R&D programs, it would make sense to patent everything that moves.

To be populistic: we pay now, but our industry has a payback time in 2020 and gets the money back from Greek merchant shipping.

Ugly and heartless? Yes. IPR is ugly.

Unethical? No. This is what the IPR system is meant for, whether one likes it or not. This is not unfair against small inventors (a common complaint), because no one can build large-scale scrubbers in his garage. This is large machinery, requiring large companies.

The proposal may sound vaguely nauseating to everyone. But this is what I would do. It may be too late for the sulfur directive, which is regrettable. But when the next environmental “surprise” arrives, it would make sense to be prepared.

 

Translate »