Author: Timo Tokkonen

http://fi.linkedin.com/in/timotokkonen

Työelämän kertausharjoitukset

Ylen uutinen 4.9.2013: “Oulun Nokian ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Tiina Nortamo kertoo, että Peltolan toimipisteessä vierailleet Microsoftin Steve Ballmer ja Stephen Elop rauhoittelivat työntekijöitä ja kertoivat, että toiminta jatkuu Oulussa kuten ennenkin.”

Nortamo oli aivan oikeassa. Irtisanomiset jatkuivat tuttua vuosittaista rataansa Microsoftin menneen viikon julkistuksella. Pitkään odotettu ja vielä enemmän pelätty ovien sulkeminen on nyt Oulun osalta edessä entisen Nokian Matkapuhelinten toiminnan päättyessä. Työpaikan menettää tällä kertaa vajaa 500 henkeä.

Continue reading Työelämän kertausharjoitukset

Yhteiskunnan käytettävyydestä

Käytettävyys ei ole uusi termi. Viimeisten vuosikymmenten aikana se on ollut merkittävässä roolissa tietoteknisten laitteiden ja teknologioiden kehittämisessä. Olen itsekin toiminut paitsi termin myös sitä tarvinneen alan parissa reilun 25 vuoden ajan.

Suunnilleen samaan tähtäävä termistö on matkan varrella vaihdellut käyttöliittymista (UI) ja käyttöliittymäsuunnittelusta käytettävyyden kautta käyttäjäkokemukseen (UX). Aika monta muuta termiä sujuvasti unohtaen. Tietotekniikka on tunkeutunut arkipäiväisiin esineisiin ja järjestelmiin niin syvälle, että laitetta käyttävän ihmisen tarpeet on pitänyt ottaa huomioon jo aikaisessa suunnitteluvaiheessa. Siis miettiä ja tutkia etukäteen mitä laitteilla yritetään saada aikaiseksi, missä, milloin ja kenen toimesta. Sama ilmiö ja menetelmät ovat nyttemmin laajenemassa myös metalliteollisuuteen, joissa niissäkin laitteen ja käyttäjänsä vuorovaikutus on merkittävässä roolissa.

Tätä taustaa vasten en voi kuin ihmetellä miten asiat ovat yhteiskuntamme osalta. Siis sen, minkä me kaikki yhdessä ja äänestämiemme valtuutettujen kautta luomme ja missä toimimme joka ikinen päivä. Millaisen järjestelmän me olemme saaneet aikaiseksi tai kenties jopa suunnitelleet?

Käytettävyys

Menemättä syvemmälle alan teorioihin ja niiden välisiin pieniin eroihin, voin ottaa lähtökohdaksi muutamia käytettävyyden ja käyttöliittymäsuunnittelun periaatteita ja termejä. Kiinnostuneille lisää esim: http://fi.wikipedia.org/wiki/Käytettävyys ja http://en.wikipedia.org/wiki/Usability)

Laitteen käytettävyys voi olla hyvä kun: sen käyttäminen on tehokasta, miellyttävää ja opittavaa. Näiden lisäksi sen toiminnan tulee olla järkevää tai sen toteuttavan toiminnon tulee olla merkityksellistä. Erittäin miellyttävästi tyhjää tekevä laite ei siis kelpaa suoraan täyttämään hyvän käytettävyyden määritelmää. Tai siis tietyn tulkinnan mukaan katsottuna. Laitteella tulee olla jokin funktio. Tämä määritelmä ei pyri sisältämään taidetta tai muita kenties ei-toiminnallisista lähtökohdista lähteviä ratkaisuja. Kuten esimerkiksi Bonk, jos se jonkun mielestä ei ole taidetta. Sivuutan tässä sellaisen osan nykyelektroniikkaa, joka lähentelee Bonkia. Niitäkin esimerkkejä löytyy.

Laite tai palvelu täytyy siis olla saavutettavissa ja käytettävissä jotain tarkoitusta varten. Sen tulisi olla ulottuvilla silloin kun sitä tarvitaan ja sen toiminnan olla loogista ja opittavaa seuraavakin kertaa ajatellen. Samalla tavalla opittavuuden tulisi olla siirrettävissä eli yhden henkilön käytettyä ja opittua laitteen käytön hän voi opastaa muita, jotta he osaavat helposti ja tehokkaasti suorittaa saman tai samankaltaisen tehtävän.

Saman vaatimuksen ei pitäisi olla mahdotonta yhteiskunnan tasolla.

Yhteiskunnallinen käytettävyys

Kun yhteiskunnan jäsen, kansalainen, haluaa asioida pankissa se tulisi olla hänen tavoitettavissaan normaaliin elämänrytmiin sidottuina aikoina tavalla, mikä on isossa mittakaavassa samaa tehtävää suorittavien näkökulmasta järkevää ja toimivaa. Jos todellisuuden ja tavoitetilan välillä on huomattava ero ison kansalaisjoukon kohdalla, markkinavoimat tai yleisen mielipiteen tulisi voida vaikuttaa muutokseen positiivisella tavalla.

Muutama vuosi sitten tekemääni esitelmää varten kävin läpi pankkien luukullaan maksettujen laskujen palkkiot. Otin lähtökohdaksi yhden pankin, missä maksu per lasku oli tuolloin seitsemän (7) euroa. Sittemmin sama pankki on supistanut aikoja milloin sieltä voi nostaa käteistä rahaa. Internetittömän mökin mummon tulee joko sopeutua tai olla soputumatta tilanteeseen, koska hänelle ei tarjota muuta vaihtoehtoa. Kilpailevien pankkien siirtyessä samaan toimintamalliin vaihtoehtojakaan ei ole tarjolla.

Käytettävyys määritellään käytännössä palvelun toimittajan taholta ja sen kerrotaan olevan hyvä.

Hyvää palvelua voidaan perustella myös kyselytutkimusten perusteella, joissa on havaittu mielipiteiden muuttuneen positiivisemmiksi edellisten kyselyiden jälkeen tai keskittymällä asiakkaan ja kassahenkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Sen jälkeen siis, kun asiakas on 50 minuuttia odotettuuaan päässyt hoitamaan kahden minuutin asiansa sinänsä miellyttävästi. Kokonaiskäytettävyys tai käyttäjäkokemus ei kuitenkaan ole kunnossa.

Ei vaikka pankinjohtajan suoritusbonusperusteiset mittarit toisin väittäisivätkin.

Mitä yksityiset edellä sitä valtio perässä

Tapojeni vastaisesti en yritä tässä kirjoituksessa etsiä pieniä toimimattomia nyansseja vaan keskityn isoihin virallisiin linjoihin. Mutta tiukasti käytettävyyden näkökulmasta. Sisäpiirin uskovaiset voivat vaihtaa termin tilalle toisen ja täsmentää määrittelyjä sen mukaisesti, mutta peruskuvio on silti sama.

Yksityisten perässä marssivat ainakin poliisipalvelut. Olen itse saanut viime vuosien aikana aivan loistavaa palvelua paikallisilta lupaviranomaisilta. Mutta perhepiiristä ja tuttavilta kantautuvat viestit ovat pelottavaa kuultavaa. Asiaan on oikeusasiamieskin ottanut kantaa, mutta saanut samanlaisen vastauksen kuin suuryrityksen käytettävyysasiantuntija projektipäälliköltä – ei kiinnosta.
Teknisesti palvelu itsessään voi edelleen olla loistavaa ja moitteetonta, mutta ajan joutuu tilaamaan käytännössä sähköisesti etukäteen usean viikon päähän.

Otetaanpa esimerkki livenä ajanvaraamisesta passin hakemiseksi kirjoittamisen yhteydessä. Puuttumatta sivujen käytettävyyteen itseensä tai muuhun toteutukseen osoitteessa https://poliisi.ajanvaraus.fi/rms.do?url=poliisi. Lue: en siis listaa heti huomaamiani puutteita tänne.

Takinkääntö. Listaanpa ainakin jotain. “Tällä viikolla ei ole vapaita aikoja.” “Seuraava vapaa aika on viikolla 42. Siirry viikolle 42.” Kyseinen aika on lokakuussa 4 viikon päässä. Oli siis pakko tehdä tällä tavalla ja näyttää aluksi käytännössä tyhjää? Ja sen jälkeen lähteä arpomaan eteenpäin ilman suoraan annettua tietoa, missä ensimmäinen vapaa aika on. Tai että ensin pitää valita asioitava poliisilaitos, jos vaikka naapurilaitoksella olisi vapaa aika jo huomiseksi? Kaipa pikapassejakin koskee sama jonotussääntö, mutta sellaisen nostaminen esille olisi toki saivartelua. Saat passin päivässä neljän viikon kuluttua? Rauhoitutaanpa taas ja unohdetaan tarkempi kommentointi.

Saisin siis halutessani varattua ajan passihakemuksen jättämiselle 4 viikon päähän. “Normaalin passin toimitusaika on noin viikko“. Viime viikolla kuulin eläkeläismiehen otattaneen passikuvat kuuden viikon päästä tapahtuvalle lomamatkalle. Kaikki muu ennättää varmasti, mutta ei välttämättä aikaa jättää passihakemus. Harmi että oli matka jo varattuna. Mistä alkaen pitää matkavakuutuksen olla voimassa, että mahdollisesti korvaa. Luultavasti varaushetkestä.

En voi näemmä helposti peruuttaa aloittamaani passinvaraustoimenpidettä ja vaihtaa sitä johonkin muuhun tarvitsemaani eikä “vaihda palvelu” toimi ainakaan käyttämälläni selaimella minun käyttöjärjestelmässä. Mutta minullahan ei ole vielä päivittäistä ja ammattimaista tietotekniikan taustaa (unohtamatta opetuskokemusta) kuin reilu 30 vuotta, kaipa muut käyttäjät hallitsevat asian paremmin omilla koneillaan. Toivottavasti en kokeilullani syönyt vahingossa jonkun virastoaikaa, vaikka en varmasti koskenutkaan ajanvarausnappiin. Vannon.

Varattavat ajat ovat kymmenen minuutin välein ja vieressä on ohje “Yksi ajanvaraus kattaa yhden henkilön yhden asian käsittelyn. Jos varaukseen on tulossa useampia henkilöitä, varaathan jokaiselle oman ajan. Myös mikäli haluat asioida usean eri asian kanssa (esim. passi, ajokortti, hallussapitolupa), niin varaa jokaiselle eri asialle oma aika. HUOM! Mikäli esitettävänä on enemmän kuin kaksi asetta, varaa aina yksi aika kahdelle aseelle kerrallaan.”

Mistä seuraava kuulemani näkökohta. Todellinen henkilö sai ajan poliisiasemalle muutaman viikon päähän ja meni hoitamaan asiaansa. Asiakaspalvelutila oli tyhjä ja hän pääsi asioimaan lyhyen odotuksen jälkeen ja asia hoituikin parissa minuutissa. Hänelle oli kuukauden odotusaikana tullut toinenkin hoidettava asia. Mitä hän ei saanut hoidettua, koska “Yksi ajanvaraus kattaa yhden henkilön yhden asian käsittelyn“. Hän oli edelleen aseman ainoa asiakas. Mutta sääntöjen rikkomisen seuraushan olisi anarkia ja sitä ei yksikään virkahenkilö voi tukea.

Takaisin live-seurantaan: En voi näköjään helposti peruuttaa aloittamaani varausta. Korjataan: näköjään ollenkaan ainakaan käyttämälläni selaimella ja käyttöjärjestelmällä ainakaan juuri nyt. No, onneksi tämä oli vain kokeilu. Todetaan samalla, että käyttääköhän varausjärjestelmä IP-pohjaista tarkastusta, koska minulle jumittunut ajanvarausjärjestelmä on toimimaton myös toisessa selaimessa. Ja kyllä, verkkoyhteyteni on edelleenkin kunnossa. Tarkistin.

Käytettävyyspalovaroitin antaa merkkejä savusta, joten on aika keskeyttää kokeilu ja listata vielä, että ulkomaan kansalainen voi menettää jonotuskäytännön takia suomalaisen ajokorttinsa ja vain tuurilla selvitä käymättä autokoulua n. 17 vuoden Suomessa asumisen jälkeen (Hi, AC) tai että poliisi ei ota rikosilmoituksia vastaan konttorilla, kun toista kuutiota valkosipulin ituversoja on varastettu. Tai muuten saaneet jalat alleen, siis karanneet omistajaltaan. Odottaa edelleenkin käsittelyä, että minä soitan ao. varkauden uhrille ja kirjoitan hänen puolestaan rikosilmoituksen verkossa. Ei taida enää vaatia poliisia käymään paikalla. Ja ei, hän ei saanut mistään puhelinnumeroa missä tämän voisi hoitaa muuten kuin jonotuskäytännön mukaisesti.

Lapista kuuluukin huhuja, että siellä harkitaan yleisemmin ns. vanhakantaista suoraa rangaistuskäytäntöä.

Muistan elävästi 1980-luvulta keskustelun ja pelon A- ja B-luokan kansalaisiin jakautumisesta tietotekniikan osaamiserojen takia. Pelko on onneksi aiheeton, olemme kaikki B-luokan kansalaisia yhteiskunnallisen tietotekniikan edessä. Tai ainakin sitä käytetään tekosyynä todellisten ollessa jotain muuta.

Tässä vaiheessa en avaa keskustelua “pitää osata kilpailuttaa oikein”. Haavat ovat vieläkin avoinna 6 kuukauden toipumisajan jälkeen. Sanotaan lyhyesti näin, että joka moista partta käyttää on siellä vastapuolella ja ei tiedä mistä puhuu. Tai sitten muuten vieraantunut arkielämästä, onhan sekin mahdollista. Kaikki ongelmat eivät varmasti johdu virkakoneiston tilaus- ja kilpailutusjärjestelmistä, vaikka merkittävä (lue: joskus/usein järjetön) suo onkin.

Otan mielelläni vastaan vinkin ensimmäisestä positiiviseen lopputulokseen johtaneesta tapauksesta, joka johtuu kilpailutuksen hyvistä puolista.

Entäs sitten? 

En halua valittaa. Haluan tehdä jotain. Olen aiemminkin ehdottanut muutamien naapurimaidemme tapaisen Teknologiaraadin perustamista, missä etukäteen arvioidaan tulevien (tietoteknisten) muutosten aiheuttamia vaikutuksia. Voidaan aloittaa rakentamalla kilpailuttamatta next-best -ratkaisu väliaikaisesti, jos ei pidemmälläkin tähtäimellä. Tässä maassa on osaamista ja väkeä vapaalla jalalla. Ei kaikki voi ja saa olla kustannussäästöjä, pitää sitä elää huomennakin.

Mistäpä terveiset Jyrkille ja Jutalle. Mutta samalla kertaa Paavolle, Juhalle ja kaimalle ja kaikille muillekin. Yhdessä te meille näitä ohjaatte. Kokonaisuutta pitäisi viedä eteenpäin eikä leikkiä kuka on milloinkin hiekkalaatikon sisällä ja kuka ulkona. Varsinkin jos ei eläissään ole muuta tehnyt kuin leikkinyt hiekkalaatikolla. Mutta tämä ei koske suoraan teitä henkilökohtaisesti, onpahan vain toteamus mietittäväksi sinne portaikon yläpäähän. Siis erityisesti käytettävyyden ja teknologisten kytkösten näkövinkkelistä.

Mutta arvoisat poliitikot, sinäkin jota olin onnistuneesti äänestämässä eduskuntaan, ottakaa pieni todellisuustarkastus ja monen menestyvän käyttöliittymiäkin tekevän yrityksen tapaan selvittäkää ensin loppukäyttäjien halutila ja suunnitelkaa sen pohjalta tarkemmin mihin halutaan päästä ja miten sinne aikanaan päästään, kovalla työllä. Mikään ei tule ilmaiseksi, se tiedetään jo valmiiksi.

Täällä on yksi halukas tekijä, mutta se tekeminen on vain tehty vaikeaksi. Jos ei muuten, niin kilpailuttamalla ja säädättämällä ja lopulta tukahduttamalla.
Muistakaa, tämäkin oli vain pintaraapaisu kahdesta näkökulmasta ja lisäesimerkeistä ei ole puutetta.

Anekdootti työttömälle

Otetaan vielä lopuksi sellainen anekdootti, että toimiikohan poliisin järjestelmästä ajan tilaaminen perusteena esim. ansiosidonnaisen maksamisen keskeyttämiselle? Silloinhan ei selvästikään voi olla työmarkkinoiden käytettävissä, jos vaikka joku kutsuisi töihin. Lyhyemmistäkin katkoista on ihmisiä rangaistu.

Mutta on se silti onni, että parjatuilla Tsaarin virkamiehillä ei ollut tietotekniikka käytössään.

Arvoisa Suomi, yhdessä ja erikseen, oletko samaa mieltä että yhteiskunnassame on Käytettävyysongelma?

Jälkikirjoitus

Vastasihan se poliisin ajanvarausjärjestelmäkin lopulta:

“Virhesivu:
Sivua ei löytynyt!

Sivua ei löytynyt sivustoltamme. Sivu saattaa olla poistettu
tai siirretty uuteen paikkaan. Mikäli tulit tälle sivulle seuraamalla linkkiä jossakin muussa
palvelussa, pyydämme sinua ilmoittamaan osoitteen muuttumisesta
kyseisen palvelun ylläpitäjälle.

Kirjaudu uudelleen…“

Nokian hiljaisille

Meitä on monia emmekä kaikki mahdu yhteen muottiin. Olemme pitäneet yhteyttä vuosienkin jälkeen ja hiljaisuudessa miettineet vanhoja aikoja ja hahmotelleet tulevia. Olemme omanlainen sisäpiiri, kuten mikä tahansa sodan tai yhdessä tiukan paikan kokenut yksikkö, joka ei kunnolla saata kertoa kokemuksistaan muille. Uskaltaisimme ja pystyisimme kyllä, mutta joka ei ole ollut mukana, ei voi oikeasti tietää mistä puhutaan. Asioista kannattaa ennemmin olla hiljaa.

Olemme tehneet matkapuhelimia Nokialla ja kaikkea niihin liittyvää. Monet meistä olemme tehneet paljon muutakin kuin mitä koskaan on julkisuudessa nähty tai missään on kerrottu. Paljon muutakin kuin matkapuhelimiin liittyvää. Niistä ei puhuta senkään vertaa.

Julkisuudessa kuullaan analyytikkojen ja entisten nokialaisten vuodatusta mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä virheitä on tehty. Isossa mittakaavassa virheitä on varmasti tehty ja mielipiteitä mitä olisi pitänyt tehdä löytyy vieläkin enemmän. Osa meistä on taistellut vuosia tuoreiden näkemysten  ja erilaisten ideoiden puolesta monin eri tavoin. Jotkut asiat on nähty julkisuudessakin, mutta suurin osa jää suureksi salaisuudeksi joista monet tekijänsäkin  tulevat lopulta unohtamaan.

Yhtiön viimeisen 20 vuoden historiaan mahtuu useita merkittäviä tapahtumia, jotka ovat taanneet menestyksen. Mutta joukossa on ollut myös suunnaton määrä päätöksiä, jotka ovat suunnanneet tulevia tapahtumia syvemmälle upottavaan suohon. Osaan päätöksiä ollaan oltu eri mieltä jo tuoreeltaan ja niihin on pyritty vaikuttamaan, mutta isossa laivassa kaikkia ei voi miellyttää. On tartuttu lapioon entistä tukevammalla otteella ja jatkettu töitä. Matkan varrella on tapahtunut myös sisäisen kulttuurin muutoksia, jotka ovat entisestään jakaneet mielipiteitä. Mutta moiset ovat jopa vahvistaneet lapiovartisten ja välittömästi vieressä vaikuttaneiden keskinäistä yhteenkuuluvuutta.

Samaan aikaan on kehitetty merkittävä määrä uusia asioita, joista olisi ollut mahdollista luoda tulevaisuuden tuotteita ja trendejä. Kaikki tämä ei ole jälkiviisautta, koska kilpailijat ovat tehneet juuri niin ja vieläkin voidaan arvioida mitä kohta tulee tapahtumaan. Riskinotto ja ajoitus yhdistettynä tarpeeksi laajaan asiakaspotentiaaliin kuitenkin ratkaisevat voittajan ja loistavat ideat yksin eivät lämmitä ketään. Nokia ei välttämättä olisi pystynyt nostamaan mahdollisuuksia menestykseen saakka, mutta jo tieto ettei idea ollut tyhmä riittää antamaan keksijöilleen suloisenkatkeraa ylpeydenaihetta.

Meitä on paljon, jotka tietävät kymmeniä tai satoja moisia lähtöjä ja niiden ympärille laadittuja suunnitelmia. Meitä on monia, jotka ovat taistelleet niiden eteen ja samalla toistemme puolesta. Meitä on monia, jotka ovat puskeneet niitä eteenpäin yhtiön organisaatiossa. Meitä on monia, jotka rakensivat niiden edistämiseen koneiston saadaksemme uusia ideoita nopeasti läpi ideasta markkinoille. Meitä on monia, jotka antoivat tekemiselle ison palan sielustaan.

Tiistain 3.9.2013 päätös tuo meille rauhan. Enää ei tarvitse miettiä mitä jos. Moni meistä poistui paikalta jo aiemmin, kun pään hakkaaminen kiviseinään riitti tai passitettiin ulos muuten. Osa meistä on vielä jäljellä taistelemassa käyttäjäystävällisten tuotteiden ja ideoiden puolesta kohta entisessä Nokiassa.

Nostan hattua kaikille teille, tiedätte kyllä jokainen kenelle, ammattitaidostanne, ammattiylpeydestänne ja periksiantamattomuudestanne ja kaikesta koskaan antamastanne tuesta. Te ette paistattele mediassa lausumassa mitä meni pieleen ja kuka teki mitä väärin. Paljon meni metsään ja tiedetään jopa mitä ja miksi. Mutta niiden vuodattaminen ei lämmitä ketään.

Koskaan ei tulla ymmärtämään kuinka paljon hiljaista osaamista tullaan menettämään ja kuinka paljon erilaisia asioita on viety todella pitkälle. Mutta ilman lopulliseen menestykseen saakka vietyä toteutusta ja asiakkaille tuotettua mielihyvää sillä ei ole merkitystä.

Osaaminen ei kysy kotipaikkaa, vaikka suomalainen uskookin viisauden tulevan ulkoa. Suomalainen uskoo, että paras henkilö pitää valita tehtävään. Suomalainen on nöyrä eikä osaa eikä ymmärrä pelata kotiinpäin, vaikka johtamaan saataisiin vähemmillä kyvyillä varustettu ulkopuolinen pelastaja.

Varmuuden vuoksi: en puhu S.E.:stä vaan asioista, missä sisäpiirin politikointi on lopulta merkittävämpää kuin fiksujen asioiden tekeminen. Sitä suomalaiset eivät osaa syntymästään eivätkä kenties tule koskaan osaamaankaan. Siitä on tavallaan syytä olla ylpeä, oikeilla mittareilla arvioituna se on rahaakin arvokkaampaa. Tämä porukka antaa koska tahansa kaikkensa kenen tahansa luottamuksen arvoisen edestä.

Olette muistuttaneet minua siitä kerta toisensa jälkeen viimeisen kahden vuoden ja kuuden kuukauden aikana. Myös muutkin kuin suomalaiset. Arvoisa verkostoni, olette minulle kaikki kaikessa ja olette osoittaneet olevanne jotain paljon syvempää kuin yksikään yritys ikinä voi olla. Tämän arvoa emme kenties ymmärrä itsekään saati mitä sen avulla voidaan edelleen saada aikaiseksi.

Kiitokset teille. Jatkamme kaikessa hiljaisuudessa eteenpäin ja hymyilemme lukiessamme lehdistä ja verkosta taas seuraavat uutiset ja analyysit. Osa niistähän ei aina edes ole hirvittävän kaukana etulinjan totuudesta.

Isossa mittakaavassa tämä on vain yhden yrityksen yksi päätös ja siitä riippumatta maapallo jatkaa kulkuaan radallaan akselinsa ympärin pyörien. Eikä Aurinkokaan vielä huomenna muutu punaiseksi jättiläiseksi.

Levätkää rauhassa Joe, William, Averell, APACG, APACG2, Ma Dalton, FUSE, Virpi, Virve, Dr. WhatsOn, Sky, Multipart, Mosambik, Etiopia, Sugarcube, VAT team, UI-RTT, SPIN, FAM, UI-SMG, Nadmo, Project Alpha, Range 09 ja muutama sata muuta nimeämätöntä projektia ja yritystä, joissa sain olla syvällä mukana kaikkien teidän kanssa. Ja ei, projektien lukumäärä ei ole liioiteltu.

Tämä on kaikille teille yhdessä ja erikseen ja HaPille sinne jonnekin. Hyvää jatkoa ja uskotaan edelleen, että maailmaa voi muuttaa paremmaksi asia ja askel kerrallaan yhden yrityksen yhdestä ratkaisusta huolimatta.

Päätä alati seinään hakkaava ja aidosti avoimena olevista asioista edelleenkin kiinnostuva,

TTT

TTT on culture and society: Obelix vastaan jääräpää

Aloitan sarjan kirjoituksia joissa ihmettelen erästä asiaa, mikä ei tule luultavasti koskaan avautumaan minulle. Kyse on ihmisistä ja yhteiskunnasta, meistä kaikista ja erityisesti minusta itsestäni siinä sivussa. Jos Zygomatica etsii Ratkaisuihin ongelmia, ihmisten kanssa niitä riittää rajattomasti.

Tällä viikolla uutisissa arvioitiin Suomen lainsäädännön mutkistuneen kuluneen sadan vuoden aikana niin paljon, että on epäselvää mitä lakia kulloinkin tulisi noudattaa. Meillä Suomessa ei ole yleisesti samaa ongelmaa kuin Timo Poropudas on Taloussanomien artikkeleissaan raportoinut Kiinassa. Siellä lakeja on niin paljon, että jokainen todennäköisesti rikkoo useampaakin koko ajan. Ainoa kysymys on mitä kunkin alueen viranomaiset päättävät valvoa ja millä tavalla niistä rangaista. Kyynisemmin arvattuna millä tavalla siis rahastaa.

Mielivalta on harvan mielestä oikein saati oikeutta. Pieni ihminen saa liian usein ihmetellä kohdatessaan koneiston, että voiko tämä olla totta. Alistuminen on joskus järkevä keino selvitytyä. Siihen taas jääräpäät kykenevät harvoin. Itse edustan jääräpäitä leuka pystyssä ja ihmettelen, pystymmekö todellakin elämään näinkin epätäydellisessä ja samalla naiivissa ympäristössä. Ja eikö täydellinen anarkia olisi selvempi säännöstä puolivillaisesti toimivan sijasta?

En usko moiseen anarkian voimaan, mutta turhan usein tuntuu siltä, että (virka)koneisto on ottanut itselleen lähes anarkistisen vallan ja täyttöönpanovoiman.
Tähän kysymykseen pureutuvia, todellisuudesta kumpuavia tapauksia tulen käsittelemään tulevien kirjoitusten aikana. Ja ihmettelemään samalla miten ihmiset voivat yhtään tulla toimeen keskenään ja miten yhteiskunta voi toimia edes nykyisellä tavalla. Vai toimiiko yhteiskunta lopulta toisin kuin mihin poliittinen koneisto pyrkii?

Otetaan aluksi helppo tapaus.

Jokainen voi halutessaan etsiä kaikki sivustot ja ohjeet, joissa määritellään millaisia välineitä saa luvallisesti ottaa mukaan lentokoneeseen käsimatkatavaroissa. Kuluvan vuosituhannen aikana säännöksiä ja käytäntöjä on tiukennettu huomattavasti.. Lentomatkailun ollessa kansainvälistä säännöt ovat tietenkin globaaleja. Eihän turvatarkastuksista eri lentokenttien välillä jatkolentoineen tulisi yhtään mitään.

Kaukana ovat ajat 1970-luvulta, jolloin saattoi avoimesti viedä lentokoneeseen mukanaan kaksi haulikkoa ja käsilaukussa patruunat samalla kertaa. Siis ei ruumaan vaan matkustamotilaan. Kannoin itse ko. käsilaukkua. Nyt säännöt ovat tiukemmat, mutta viime vuosina kaikkein tiukimpia tulkintoja on löysätty ja esimerkiksi pieniä saksia ja monitoimityökaluja sallitaan jo ottaa mukaan. Mistä tämäkin kirjoitus kumpuaa…

Trafi on linkannut sivuilleen osoitteessa http://www.trafi.fi/ilmailu/matkustajalle/turvatarkastukset ohjeet otsikon “EU:n komission laatima yhdenmukaistettu luettelo kielletyistä esineistä ja aineista” alle. Kyseisen ohjeistuksen suora osoite on http://www.trafi.fi/filebank/a/1331043167/d9afe89c19c5ac0bd5878ccebb8e80e6/9386-MATKUSTAJAT_JA_KASIMATKATAVARAT_Kiellettyjen_luettelo.pdf.

Siellä mainitaan erikseen kiellettyinä työkalut, joissa on yli 6 cm pitkä terä tai varsi. Samoin mainitaan erikseen kiellettyinä sakset ja veitset, jos niiden terän pituus ylittää samaisen 6 cm:n mitan. Tämän mukaan alle 6 cm pitkä työkalu, tai härveli jossa terän pituus on alle 6 cm on sallittu lentokoneessa. Tottahan toki tähänkin liittyy hankalammissa tapauksissa tulkintaa mm. teräskattiloiden kohdalla verrattaessa niitä pesäpallomailoihin “Kattila ei ole kielletty käsimatkatavara” http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${APPL}=ereoapaa&${BASE}=ereoapaa&${THWIDS}=0.11/1371329531_127159&${TRIPPIFE}=PDF.pdf.

Ostin taannoisella työmatkallani USAsta monitoimityökalun ilman leikkuuterää, juuri lentomatkailua varten suunnitellun. Merkki ja malli ovat Leatherman Style PS. Naureskelin myyjän kanssa lienevätkö turvatarkastajat samaa mieltä lentokelpoisuudesta. Lupasi palauttaa rahat, jos tuon paketin takaisin vekottimen jäätyä turvatarkastajien hellempään huomaan.

Mietin etukäteen otanko n. 20 euron riskiä kokeilla säännösten pitävyyttä käytännössä. Päätin ottaa varman päälle ja kysyä lentokentän tarkastajilta ennen matkatavaroiden kirjaamista josko moinen kapistus on OK ottaa mukaan. Kysyin vieläpä kolmelta eri henkilöltä ja sain aina saman vastauksen. Täysin ok, vekottimessa ei ole leikkuterää ja saksetkin ovat erittäin lyhyet, alle parin senttimetrin luokkaa. Eikun työkalu taskuun, matkalaukku ruumaan ja lennolle kohti Pariisia ja Charles De Gaullea ja sieltä Suomeen.

Esittelin työkalun erikseen turvatarkastuksessa kaikki terät avattuina ja sieltäkin tuli järjestyksesään jo neljäs hyväksyntä. Hienoa. Koneessahan en tietenkään kohdannut niin hankalaa juomapurkkia, että olisin tarvinnut pihtejä sen avaamiseen. Mutta olipa välineet mukana sellaiseenkin tapaukseen.

Enemmän matkustaneiden suuresti pitämällä CDG-kentällä (sarkasmia) vaihdoin terminaalia jatkolentoa varten. Siellä oli vastassa uusi turvatarkastus ettei epämääräinen aines ja vaaralliset vekottimet vain pääse Eurooppaan. Mukaan lukien vesipullot ja kait liiallinen jalkahiki. Tein taas saman kuin aiemmin – kaikki terät auki ja työkalu erikseen tutkittavaksi turvatarkastukseen. Hienoa, ranskalaistenkin mielestä tämä on täysin sallittu härveli. Normaalia sujuvamman terminaalinvaihdon jälkeen ennätin hakea liput jatkolentoa varten ja istahtaa hyväksi toviksi loungeen nauttimaan ranskalaisesta aamiaisesta.

Arvoisa lukija arvannee, että eihän kukaan itseään itsepäiseksi kutsuva kirjoita artikkelia mistään hyvin sujuneesta tapahtumasta. Ja onkin aivan oikeassa.

Lähtöportille mentäessä vastassa oli vielä yksi turvatarkastus. Tein jälleen samat toimenpiteet enkä peitellyt Leathermaniä millään tavoin. Yllätys oli kohtalainen, kun vastaus oli että kapine on totaalisen kielletty. Kevyt kysymys miksi, kun toisessa päässä lentokenttää oli vielä aivan sallittu toi kuvaan mukaan ainoastaan linjaston esimiehen. Hänen vastauksensa oli aivan sama “nöy tyyls”. Kun pyysin nähdä ohjeistusta minkä mukaan turvatarkastus suoritetaan ja tämä kielletään sekä ystävällisesti mainitsin jo viidestä aiemmasta tarkastuksesta, päästiin lopulta keskustelemaan asiasta koko tarkastuksesta vastaavan joustavan ranskalaisen herrasmiehen kanssa. Hän katsoi tsaarinaikaisen virkamiehen ystävällisyydellä takaisin ja kertoi vastauksen ja samalla perustelun miten vielä tunti sitten turvallinen työkalu oli muuttunut ilmeisen vaaralliseksi aseeksi “This is Paris”.

Ei ole tarvetta osoittaa mitään säännöstöä tai muuta ohjeistusta mitä asialle voi tehdä tai kenties jopa valittaa päätöksestä. Vekotin ruumaan tai takavarikkoon.

Koneen lähtöön oli vielä aikaa lähes puoli tuntia, joten eihän jääräpää jätä asioita puolitiehen. Eikun pois turvatarkastusalueelta ja tutkimaan uudestaan check-in -jonot. Onneksi on kotimaiselle yhtiölle sopivia kortteja, että on mahdollisuus käyttää nopeampaa kaistaa. Ja sekinhän oli tietenkin vahvasti kansoitettu.

Eikun uusi miettiminen käyntiin, ei ole enää aikaa saada vekotinta ruumaan ja Obelixin jälkeläiselle en työkalua luovuta. Ennemmin aivan jollekulle muulle. Jos laite olisi selvästi sääntöjen vastainen, niin hyväksyisin asian. Mutta kun ei ole, periksi en anna. Tällä kertaa minun repun taskussa ei ollut tulostettuna matkustajan oikeuksia kiellettyjen asioiden listoineen, mutta eipä noista olisi mitään apua ollutkaan. Minun versiosta on aina puuttunut kappale “This is Paris”. Minulla on vain versio “I am a jääräpää”.

En tee enkä kehota ketään tekemään mitään lainvastaista, joten en kerro kaikkia miettimiäni konsteja hoitaa tällainen mitätön asia omalta kannalta positiivisesti.
Sanotaan vaikkapa, että palautuskirjekuori omalla nimellä varustettuna ja ystävällisten ihmisten auttamana on yksi tapa ohittaa niinikään jääräpäisiä turvatarkastajia. Minä joko käytin tuota konstia tai sitten en, mutta työkalu on edelleen minulla eikä ranskalaisen byrokratian kunniaa vaalivalla “This is Paris” -alan ammattilaisella.

Tässä tapauksessa ei onneksi ollut mitään taloudellisesti isoa eikä hengenvaarallista kyseessä kuten tulevissa kirjoituksissani.

Mutta peruskysymys on silti sama. Minkä ihmeen takia tarvitaan satoja ja tuhansia ihmisiä istumaan hämyisiin parlamentteihin päättämään isoista asioista, kun ne eivät käytännössä kuitenkaan lopulta tarkoita yhtään mitään? 20 euron arvoisen työkalun kokoiset asiat eivät todellakaan kiinnosta yhtään ketään. Minuakin vain jääräpäisyyden verran.

Vastaavasti normaalituloisella ei ole nykyään järkevää keinoa viedä kokemaansa vääryyttä oikeusistuimen käsiteltäväksi, koska kulut ylittävät nopeasti riidan kohteen arvon ja aikaa saattaa kulua vuosikymmenkin. Lisäksi aina on mukana riski joutua maksamaan vastapuolenkin kulut.

Näin pari vuotta sitten dokumentin brittiläisestä lakimiehestä, joka ei ollut maksanut yhtään saamaansa pysäköintisakkoa ja kumosi niitä työkseen varakkaille ihmisille. Kaikissa tapauksissa poliisi, virkailija tai koneisto oli tehnyt jotain lain tai toimintamenetelmien vastaista, minkä perusteella löytyi syy kumota sakko.

Mikä on siis näiden kaiken maaillman sääntöjen merkitys ja lopulta moraali, jos niitä ei tarvitse kuitenkaan noudattaa? Onko meiltä oikeasti jotain paljon isompaa hukassa, kun etsitään vain yksittäisen pykälän sanamuotoa eikä mietitä mihin pyrimme?

Haluammeko todellakin rakentaa yhteiskuntaamme moiseen neobyrokraattiseen suuntaan?
Minä ainakaan en halua. Sanon tämän niin vähän jääräpäisyys mielessäni kuin ikinä vain mahdollista. Ihmiset eivät ole sääntöjä varten vaan säännöt auttamaan ihmistä.

Haluan saada ihmisten keskinäisen kunnioituksen sille kuuluvaan arvoonsa ja oppia itsekin noudattamaan sitä paremmin.

Olkoon se minun missio, jota pyrin tulevilla kirjoituksillani avaamaan.

Nyt on sen aika.

Are Patent Trolls the next China?

“Just like during the last 20 years it has been wise to move all the production to China, right now it is wise to sell IPs to NPEs. One day the threat will be reality and there are no other options available any more.”

Without any doubt there has been a lot of discussion related to NPEs or patent trolls. Their positive role in patenting has also been mentioned in some articles. After all they are one of the very few entities who are willing to buy patents that may be interesting in the future but only in the future.

But who are the organizations selling their patents and why are they doing so?

That is not hard to answer, there are several institutions who are willing to do so. And for a good reason. This may not be the case globally, but enough to be a fact over large geographical and cultural areas.

Take Finland as an example. It has been stated that granted patents are a good thing and an excellent measure among others how research institutions and universities are performing. Patents can also be listed in CVs and are merit to its inventor. It is especially very tempting when an individual does not have to pay the filing costs. In the long run very few patents actually generate any money for the institutions owning them. The overall costs for filing and holding a patent just in Finland for 20 years costs currently 8650 euros plus fees and patent drafting costs. Single patent easily costs 15 000 euros in minimum for its holder.

And a single patent is no merit for a respectable research institution who would like to enter licensing business in a significant manner. Some patent families may enable that but most not. Once we start talking about patent families in several countries, the costs are easily in the hundreds of thousands of euros or dollars per year. Which would indicate that the income should be higher, hopefully in the millions per year. Which usually is not the case.

In these examples I am leaving out the need and the burden to be able to defend one’s patents against infringement if under attack. Which adds to the costs – I’ve heard that lawyers usually get paid for their work. And that universities and research institutions are not in the litigation business. At least in Finland. They admit that openly as it is not part of research nor teaching that still (barely) is in their main focus.

We also have a lot of startups and small businesses who are trying to push their technologies and products forward. They especially need to have their work protected through patents. If for nothing else, to be investable for the investors. And if the business does not grow fast/big enough, there’s always the option to minimize the losses by selling the patents.

So when someone tries to sell a patent or a patent portfolio, NPEs are a good or perhaps the only option.

Sometimes they are used as  a strategic option as it is possible to build bigger patent portfolios and lessen the chance of an attack against a single, vulnerable company. We have seen a lot of evidence about such strategies when large corporations sell or out-license major parts of their patent portfolios to a newly formed or an existing company. Whose only task is to take care, license and defend those patents.
So it is good that there is someone out there willing to buy all these patents nobody finds valuable short term. Or is it?

Currently US patent office grants roughly 500 000 patents every year. I have not checked the latest numbers, but it is easy to guesstimate that in minimum NPEs acquire thousands to tens of thousands of patents per year. Even individual deals have included thousands of patents. NPEs also generate their own patents as we have shown in previous blogs.

After a (long) while they end up owning a lot of patents, more than today. I.e. there are entities out there who own patents that are just waiting to be able to cash their investments in a way or another. And they are not doing it just for fun, they are doing it for the business that other businesses fund directly or indirectly.

Some of such ways may be less worrying than making humanitarian help impossible, harder or just cost more, but it still begs to ask and answer if the whole patenting model overall is sustainable.

What comes out of the equation when everyone has the incentive to sell to patent trolls?

Is it like with China’s factories that everyone sees them as the best or the only option to do any production at all? After a while there is nobody else capable of producing anything or with limited capacity at best. Will it be the same for the patents that some NPEs end up owning most of the patents and actually control the markets through a common “nuclear threat”. Either you belong to one of the (future’s) major patent camps or pay dearly. If you belong to a group, you just pay a little less.

There are a lot of examples in the history that have resulted in such polarized systems. Soon to be ex music-mega-mogul-industry being one of them. The big ones control the rules and the prices.

Will it be the same for patents within the next 10-20+ years? I hope not, but I am afraid it will be the case. Unless the system is changed in a way or another when patents are once again more about inventions and building a better future. Producing exciting things than just plain business and maximizing profits.

Wishful thinking.

Before we stopped actively working on the Project Troglodyte, we found out there is not enough interest about the topic (or threat seen big enough) in Finland nor in Europe. It seems that in the US the view is changing and counter measures are planned. Very similar to what we have discussed in Troglodyte and Zygomatica during the last two years. Luckily some of the US projects and instances get the resourcing we never had.

In today’s Finland too many companies and institutions are focusing on cutting costs and turning (especially IT) experts with ideas into couch potatoes. Which seems to be a governmental goal, planned or unplanned.

If there is no interest, there are no resources. In the current economy everyone in Finland is just trying to cope and don’t need new ideas that cannot be built. Also in this scenario NPEs are a good thing and they are entering Finland that was seen improbable just a year or two ago.

Just like during the last 20 years it has been wise to move all the production to China, right now it is wise to sell IPs to NPEs.

One day the threat will be reality and there are no other options available any more.

Learn to live with the trolls or change the thinking where greed is not the only good. Perhaps it just needs a fancy name and big headlines?

Translate »