Category Archives: Kulttuuri ja yhteiskunta

Foliokalsareista bisnesinnovaatioon (perjantaikirjoitus)

Jostakin syystä minua yllytetään nykyään jatkuvasti kirjoittamaan typeristä ja noloista aiheista. Hullua ei kannata yllyttää, minua kannattaa, joten tällä kertaa aiheena  foliokivekset.

Lähtökohta: eräs amerikkalainen startup-firma markkinoi säteilysuojattuja miesten alushousuja. Kalsarit ovat hopeoidut, minkä väitetään suojaavan gonadeja WLAN,- 3G-  ja 4G-säteilyltä.

 

www.imaging-resource.com

Jos annetaan armoa pienissä detaljeissa — kuten siinä että eivät kyllä suojaa — niin mitä positiivista tästä voisi vääntää? Miten tätä bisnestä saisi entisestään parannettua?

Huuhaa tuottaa toki hyvää pöhinää jo nyt.  Onhan Suomessakin myyty vaikkapa LED-valoja joita voi työntää ruumiinonteloihinsa, ja  parantaa sitä kautta vaikkapa naapurin psoriasiksen oman paksusuolensa kautta, jos kuulopuheisiin on uskomista.  Bisnes on bisnestä, kunhan siinä on innovaatiota.

Mutta aina voi parantaa.  Millä tavalla paranoidia huuhaata (ja huuhaata ylipäätään) pitäisi kehittää, jotta sitä saisi myytyä vielä enemmän?

Vastaus on yksinkertainen. Seksi myy.

Alushousut sinällään olisivat heti oikealla alueella, mutta… näissä kalsareissa nyt vain ei ole seksiä. Tylsänä perusheterona en ole asiantuntija miesten kalsareiden seksikkyydessä, mutta tämän tiedän: nuo kalsarit ovat sen näköisiä, että tylsänä keski-ikäisenä voisin itsekin niitä käyttää. Not hot.

Triviaali ratkaisu — liiankin triviaali — olisi muotoilla nuo kalsarit eri tavalla. Hopeoinnin kanssa voi mennä överiksi ja tehdä siitä glitteriä; tai sitten voisi mennä enemmän humoristiseen suuntaan, ja muotoilla vaikkapa etumukseen elektronitykin.

Mutta oikeastaan pitäisi ajatella paljon laajemmin. Ei riitä että yksittäiset tuotteet muotoillaan eroottisiksi; koko ajattelumaailma pitäisi muuttaa.  Miksi tiukat farkut myyvät? Ne korostavat muotoja. Mutta muodot taas myyvät lähinnä siksi, että tietynlaisia muotoja pidetään tällä hetkellä esteettisinä.  Estetiikka oli toisenlainen 60-luvulla, tai Rubensin ajan Hollannissa.

Estetiikka pitää siis muuttaa.  Pitäisi muuttaa yhteiskunta sellaiseksi, jossa hörhö ja vainoharhainen mieli on yhtä seksikäs kuin pyöreä takamus tai Ritari Ässän rintakarvat.

Olen jo löytänyt käsitteelle nimenkin: Foliofilia (TM).

Epäilemättä foliofiilejä on jo maailma täynnä. Mitään sellaista asiaa ei olekaan, etteikö joku olisi siitä hankkinut fetissiä. Mutta ilmeisesti sitä ei ole järjestäytyneenä liikkeenä. Jos joku haluaa oikeasti rikastua tällä bisnesalueella, pitää järjestäytyä ja ennen muuta luoda uusi  asenneympäristö.

Varsinaisia liikesalaisuuksia en tässä vaiheessa avaa liikaa, mutta hahmotan kuitenkin hiukan pääni sisältöä.

• Esimerkiksi maadoitettuja peittoja myydään tällä hetkellä lähinnä turvallisuuspainotteisesti (mm minimoimaan sähkösaastetta ja hillitsemään vapaita radikaaleja). Missä on viisinkertaiseen hintaan myytävä honeymoon-maadoitus korkeammalla potentiaalienergiatasolla?

• Aiemmin mainittu ruumiinontelovalo on itsestäänselvä osa tuoteportfoliota. Värinä sinällään on jo vanha vitsi, mutta entä  tupladopplerpolarisoitu valokeila? Silloinhan itse valo tärisee, sekä pysty- että vaakasuunnaassa.

• Verenkiertoa stimuloivan magneettirenkaan ei välttämättä tarvitse stimuloida verenkiertoa juuri ranteen ympärillä. Tupladopplerpolarisaatiota siihen on hankala saada, mutta ferromagnetismi kuulostaa hyvältä ja onnistuu helposti.

• Miksi Suomessa ei ole edelleenkään homeopaattista striptease-klubia? Sehän vaatisi ainoastaan eskimopukuun sonnustautuneen henkilön joka käy lavalla löysäämässä hiukan kengännauhaansa ja kävelee sitten pois. Chippendales-versiossa löysätään solmiota.

• Jopa vanhasta kunnon foliohatusta löytyy uutta, kun vain avoimin mielin miettii.  Yöasusta voidaan leikata strategisia osia pois; hiukan vastaavasti, BDSM-foliohatun ohimoiden kohdalle voi laittaa läppiä.  Näitä sitten foliodomina voi säteilytyrmässä avata ja sulkea, samalla kun avaa ja sulkee WLAN-tukiasemia.

Mikäli joku innovatiivinen bisnesenkeli haluaa kehitellä ideoita eteenpäin, yhteystietoni ovat vaikeasti saatavilla.

Lisää samanhenkistä materiaalia täällä: Perjantaikirjoitukset.

 

 

 

 

 

Charlie Hebdo: Saasta vs saasta

Hyökkäystä ei voi hyväksyä, ei millään tasolla. Mutta ei voi myöskään ajatella, että tämä olisi jonkinlainen eksistentiaalinen hyökkäys “kaikkia meitä vastaan”.  Jotkut “meistä” — vaikka oma ulkoinen habituksemme olisikin suomalaiskansallisen karkea — arvostavat suuresti sivistyneisyyttä ja toisten huomioon ottamista.  Pariisin hyökkääjät eivät edusta koko islamia, mutta eipä vastaavasti Charlie Hebdokaan edusta koko länsimaisuutta.

Varsin moni liberaali — myös minä itse — on ollut tekemässä Charlie Hebdo-lehdestä jonkinlaista sananvapauden marttyyriä.  Olen vasta nyt havahtunut siihen, miten abstrakti ja irrallinen tämä asenne on.  Kuinka moni on oikeasti  perehtynyt siihen, millaista lehteä tarkkaan ottaen on puolustamassa?

Julkisuudessa on (kohteliaisuussyistä?) näytetty lähinnä suhteellisen mietoja kansikuvia. Karkeamman sisällön löytämiseen riittää tehdä Google-haku “Charlie Hebdo offensive“,  mutta asetuksista riippuen voi silti joutua kaivamaan enemmän. Jotain esimerkkejä löytyy esimerkiksi täältä.

Arthur Chu on kirjoittanut yhden harvoista todella skeptisistä arvioista. Chu on oikeasti tutustunut materiaaliin. Charlie Hebdo on esimerkiksi tehnyt “pilaa” Boko Haramin kaappaamista, raiskaamista ja orjuuttamista naisista esittämällä heidät raskaana olevina sosiaalipummeina. Hehee, hysteerisen hauskaa? (Kuvalähde)

bokoharam-welfare

 

Olen kerännyt enemmän materiaalia tänne (Hebdo.zip). Kun todellista materiaalia katselee, voi sanoa, että se on karkeaa, perverssiä, sairaan mielikuvituksen tuotetta, rasistista, islamofobista, ja tarkoitettu yksinomaan loukkaamaan.  Lehti rienaa kyllä muutakin kuin islamia, ennen muuta katolisuutta, mutta käytännössä lehti näyttää olevan nimenomaan islamofobinen.  Syksy Räsänen on kirjoittanut tästä aiheesta melko samanhenkisen arvion.

Vertailukohtana: yksittäinen antisemitismiväite johti lehden toimittajan irtisanomiseen, varsinkin kun se kohdistui henkilöön jolla on valtaa.  Kun ottaa huomioon miten heikossa asemassa muslimit Ranskassa ovat, Charlie Hebdon muslimeja rienaava materiaali on lähinnä koulukiusaamista.

Jos joku on sitä mieltä että tämä materiaali on jotenkin itsessään länsimaisen sivistyksen arvokas tuote, niin aika matalalle on arvokkuuden määritelmä vedetty.

Arthur Chu: “So what? There’s no particular merit to being an “equal-opportunity offender”—indeed, it’s lazy and cheap, a way to avoid being held accountable for anything you say because none of it is part of a moral worldview or to be taken seriously.”

Takkini on kääntymässä vahvasti. Olen abstraktisti ajatellut, että oikea vastaus sananvapauden loukkauksiin on ajaa sananvapautta entistä agressiivisemmin: tässä tapauksessa, julkaista mahdollisimman paljon ääri-islamisteja loukkaavia kuvia ikäänkuin siedätyshoitona.

Konkreettisesti olen nyt katsonut millaista Charlie Hebdon harrastama “siedätyshoito” oli, enkä taidakaan enää uskoa tuohon. Ennen muuta pilapiirtäjä Joe Saccon sarjakuva herättää kysymyksiä.  Kuka tahansa saa piirtää mitä tahansa, siitä ei pidä tinkiä. Mutta täytyykö jokaista vessanseinäkirjoitusta silti ihannoida? Onko todellakin niin että meidän pitäisi olla ylpeitä kaikesta saastasta mitä joku julkaisee?

Arthur Chu: “When the only thing you’re reverent of is irreverence, when the only thing you hold sacred is the idea that nothing is sacred, well, …. you get one long continuous blast of pure offensiveness and taboo-breaking for taboo-breaking’s sake until all taboos are broken and there’s nothing left to say. You get people who shout racial slurs in unbroken succession all day and think they’ve accomplished something in the name of “free speech” by doing so.”

Toiseen suuntaan Pertti Jarla on tiivistänyt asian toiseen aivan ylipääsemättömästi. “Tottakai he [iskun tekijät] edustavat omalla tavallaan islamia, samalla tavalla kuin uusnatsi Klaus Elovaara edustaa Suomea ja Mamba edustaa musiikkia.”

Voisiko jotain vastaavaa ajatella Charlie Hebdosta ja sekulaarista länsimaisesta yhteiskunnasta? Kyllä lehti edustaa “meitä”,  mutta ei se edusta mitään sellaista puolta meistä mistä meidän kannattaisi olla ylpeitä.

Jarla on sivumennen sanoen tässä asiassa pitää jopa roolimalli.  Jarlan neitsyt-pilakuva on esimerkki siitä miten homma tehdään: sarkastisesti ja purevasti, mutta kiusaamatta ketään oikeasti heikommassa asemassa olevaa. Joku siitäkin varmasti mielensä pahoittaa, mutta pahoittakoon.

Otetaan konkreettinen esimerkki.  En ole itse mikään kulturelli hienohelma.  Olen aina pitänyt sick baby joke -genrestä [ei kannata klikata], myös ja etenkin silloin kun omat lapseni olivat pahimmassa rääkyiässä. 90-luvulla olin alt.tasteless-uutisryhmän fäni; mieleeni ovat lämpimästi jääneet etenkin Jeffrey Dahmerin inspiroima squicking sekä kokoelma Kaka Sutra [ei välttämättä kannata klikata].

Nuo jutut huvittavat yhä edelleen. En silti  väitä että ne olisivat mitään muuta kuin sirkushuveja lapsellisille pervoille.  On mukavaa että meillekin on sirkushuveja, mutta ei meillä ole mitään syytä terveitä ihmisiä häiritä noilla horinoilla.

Jos kätkytkuolemia surevat vanhemmat pitävät julkisen kynttiläkulkueen, minulla on pyhä oikeus marssia perässä ja huutaa vaikka megafonista noita vauvavitsejä. Jos joku ohikulkija saa tarpeekseen ja hakkaa minut siitä hyvästä sairaalakuntoon, harva jos kukaan pitäisi minua sananvapauden marttyyrinä. Teknisesti ottaen olisin silti sellainen.

Tuossa konkreettisessa tapauksessa vastaus lienee jotain tämänkaltaista:  törkeydenvapauden käyttäminen voi olla henkistä väkivaltaa heikompia kohtaan.  Hakkaaminen on yksiselitteisesti väärin, hakkaajat tulee tuomita ilman mitään lievennyksiä, ja minun tulee saada minulle kuuluvat vahingonkorvaukset.   Marttyyriksi minun on silti aivan turha heittäytyä.

Charlie Hebdo liikkui tuolla alueella.  Hyökkäystä ei voi hyväksyä, ei millään tasolla. Mutta ei voi myöskään ajatella, että tämä olisi jonkinlainen eksistentiaalinen hyökkäys “kaikkia meitä vastaan”.  Jotkut “meistä” — vaikka oma ulkoinen habituksemme olisikin suomalaiskansallisen karkea — arvostavat suuresti sivistyneisyyttä ja toisten huomioon ottamista.  Pariisin hyökkääjät eivät edusta koko islamia, mutta eipä vastaavasti Charlie Hebdokaan edusta koko länsimaisuutta.

quote-rudeness-is-the-weak-man-s-imitation-of-strength-eric-hoffer-237856

LIITE: Kritiikkiä

Otto Bruun on aiheen Facebook-keskustelussa tehnyt tiiviin vastalauseen kirjoitukselleni.  Koska Otto on yksi eniten arvostamiani ajattelijoita, liitän arvion sellaisenaan alle.  En puolustaudu, mutta kommentoin.  Kritiikki on siltä osin täysin oikeaa, että en tunne aiheen taustoja niin hyvin kuin pitäisi — eikä tässä riitä puolustukseksi, että useimmat muut eivät tunnu tuntevan senkään vertaa.

Kohdat 1 ja 2 ovat ongelmallisempia.  Ne toimisivat paremmin jos eläisimme suhteellisen kliinisessä akateemisessa tyhjiössä. Emme elä.  Ranskassa saattaa olla pitkä satiirin perinne, mutta toisaalta sillä on ollut esimerkiksi pitkä siirtomaaperinne ainakin 1960-luvulle.  Maailma muuttuu, ja perinne sinällään ei tee mistään asiasta sen parempaa tai hyväksyttävämpää (jos kohta ei huonompaakaan).  Kirjoittajien intentiokin on vain puolet asiasta. Jos merkittävä osa ihmisistä jatkuvasti ja systemaattisesti ymmärtää viestin “väärin”,  viesti olisi kannattanut muotoilla toisin.

Pohjimmiltaanhan oma kirjoitukseni on varsin subjektiivinen: katsonko, että CH-tyyppinen kommunikointi “edustaa minua” millään merkittävällä tavalla? Yhä edelleen katson että ei edusta, oli sen intentio tai perinne mikä tahansa.

1) on järkeä yrittää ymmärtää kirjoittajien intentioita ennen kuin haukkuu niitä rasistisiksi tai foobikoiksi. Charlie Hebdon kansia ei voi tulkita ilman kontekstia ja siitä vetää johtopäätöksiä a) lehden linjasta b) muslimien vastaanotosta. Jaken tekstissä ei kiinnitetä huomiota siihen miksi provosoidaan, joka on aina kytköksissä spesifeihin poliittisiin kysymyksiin ja jota kautta nämä provosoivat kuvat avatuvat ymmärrettäviksi (ja kenties kiinnostavaksi satiiriksi, eikä vain “yksinomaan loukkaamaan”).

2) Lehden kansien tulkinta vaatii jonkin verran tietoa Ranskan rajusta satiiriperinteestä ja siihen liittyvästä varsin stereotyyppisestä kuvastosta. Tätä voi toki kritisoida ja pitää ongelmallisena, mutta tämä perinne ei tee kokonaisesta lehdestä islamofobista tai rasistista. Jokaiselle esille nostetulle kuvalle voi kuvata myös vasemmistoanarkistisen tulkinnan, joka on Charlie Hebdoa lukevalle ranskalaisyleisölle loogisin tulkintakehys. Tässä mielessä Syksyn ja Jaken analyysit tekevät mielestäni liian nopeita johtopäätöksiä.

3) Charlie Hebdo on kokemukseni mukaan äärimmäisen maahanmuuttomyönteinen. Itse en oikeastaan pidä Charlie Hebdon tyylistä, mutta lehti pilailee kaikille valtaideologioille ja niiden tekopyhyydelle. Myös uskonnollinen valta on tässä mielessä tärkeä kohde, eikä muslimien matala asema tee uskonnollisen vallan kritiikkiä tyhjäksi.

Charlie Hebdon kutsuminen saastaksi on ongelmallista. Se pyrkii näkemään vain provokaation ja piilottamaan todelliset kysymykset, jotka nousevat näistä murhista. Jaken universalismin kritiikki on paikallaan, mutta mielestäni tekstissä asetetaan uusia universalismeja ja loukkaannutaan muiden oletettujen vastaanottajien puolesta (kuten myös Arthur Chon teksti). Mielestäni järkevä Charlie Hebdon kuvien analyysi ei tätä edellytä. Kriitikon tulee olla tarkka. Esim. lukijalle Jaken 1. postaus olisi avautunut paremmin, jos tiedossa olisi ollut, että suutelukuva julkaistiin pian lehden toimitukseen kohdistuneen pommi-iskun jälkeen.

Vielä lukuvinkki: alla linkatussa tekstissä arvioidaan mielestäni hyvin Charlie Hebdon perinnettä ja myös ongelmia, joita liittyy #JeSuisCharlie -reaktioon (ja erityisesti sos.median Muhammed-kuviin).  http://junkee.com/the-problem-with-jesuischarlie/48456
.

Muuttujat muuttujina

Suomeen rantautuu liike, joka ei ole rasistinen. Sen mukaan kaikki julkiset hellyydenosoitukset erirotuisten ihmisten välillä ovat kuitenkin iljetys, mukaanlukien kädestä kiinni pitäminen.

Liike perustelee kantaansa (sumeasti) Raamatulla, (hämärästi) suomalaisella perinteellä, ja (vahvasti) muutaman johtohahmon kirjoituksilla. Eräiden lähteiden mukaan liike haluaisi kieltää kaikki sukupuolisuhteet ja avioliitot erirotuisten välillä, mutta virallisesti se on valmis sallimaan maalliset avioliitot erirotuisten välillä, “kunhan niitä ei tuoda häiritsevällä tavalla esille”.

Liike on melko hajanainen, ja suoran toiminnan soluja on vain kourallinen. Kyselytutkimusten mukaan moni kantasuomalainen varsinkin köyhissä lähiöissä on kuitenkin hiljaisesti samaa mieltä, tai ei ainakaan vahvasti eri mieltä. Varsinkin nuoret katkeroituneet sinkkumiehet kannattavat ajatusta, joka estäisi nuoret naiset karkaamasta ulkomaalaisten mukana.

Yksi suurehko puolue on ilmoittanut, että se ymmärtää kannattajien katkeruutta, vaikkei missään nimessä hyväksykään liikkeen keinoja. Liikkeen jäseniä on vahvoissa asemissa puolueessa.  Ei ole mahdotonta, että liike kasvaa.

Liikkeen jäseniksi oletetut ovat syyllistyneet useiden pariskuntien pahoinpitelyihin, mutta silminnäkijöiden puolitahallisen sokeuden takia oikeuteen saakka ei ole juurikaan päästy. Liikkeen suosio on kasvamassa. Muutama radikaalihahmo on ilmoittanut, että aseiden käyttö on mahdollista, mikäli nykyinen julkeus jatkuu.

Millä tavalla liberaalien suomalaisten tulisi tässä tilanteessa reagoida?

1) Neuvotella liikkeen radikaalijohtajien kanssa siitä, millaisilla ehdoilla julkiset rotujen väliset hellyydenosoitukset voitaisiin kieltää liikkeen vuosikokousten lähellä jotta rauha säilyisi?

2) Olla välittämättä asiasta?

3) Käynnistää #KäsiKädessä-asennemuokkauskampanja? Harrastetaan mahdollisimman paljon julkista hellyydenosoitusta rotujen kesken, levitetään somessa kuvia käsi kädessä liikkuvista erirotuisista ihmisistä, marssitaan käsi kädessä lähiöihin. Tarkoituksena osoittaa, että vapaassa yhteiskunnassa ei alistuta mihin tahansa.

4) Jokin muu, mikä?

On vaikea kuvitella, että tällaisessa asiassa Suomessa tehtäisiin kompromissejä; harva pohtisi vaihtoehtoa 1 vakavissaan.  Suurin osa olisi varmasti apaattisia niin kuin aina. Mutta #KäsiKädessä-liikkeessä olisi uskoakseni osallistujia aivan laidasta laitaan, yhtä lailla konservatiivisia kristittyjä kuin maltillisia muslimeja kuin ääriliberaaleja ateisteja.

Muuttujat muuttujina, sama kysymys voidaan esittää Muhammedia esittävistä kuvista. Ei siis edes varsinaisista pilakuvista — kuva sinällään voi olla loukkaava, vaikkei siinä pilaa tehtäisikään. Myös esimerkiksi porsaan kuvan käyttö tietyissä yhteyksissä voidaan katsoa loukkaukseksi.

Hyväksytäänkö, että vaikka kielto on ei-muslimin näkökulmasta jokseenkin absurdi ja irrationaalinen, niin keskinäisen kunnioituksen nimissä kuvien levitystä rajoitetaan?

Vai todetaanko, että kielto on sekulaarissa yhteiskunnassa niin absurdi ja irrationaalinen, että sellaisiin ei yksinkertaisesti voida alistua?   Jopa niin, että käynnistetään Muhammed-T-paitaliike testaamaan, missä menee raja. Ei rienaavia pilakuvia, vaan asiallisia muotokuvia joita ei millään rationaalisilla perusteilla voi kieltää.

Välttämättä kumpikaan ratkaisu ei ole järkevä. Tilanne ei ainakaan Suomessa ole likimainkaan niin kärjistynyt, että asiaa tarvitsisi edes pohtia. Äärimmilleen vietynä nuo kuitenkin ovat vaihtoehdot. Vähintäänkin on järkevää yrittää miettiä, kumpaan leiriin itse kuuluisi.

(Islamin voi tuossa täysin hyvin korvata vaikkapa kristinuskon äärimuodoilla, tai miksei vaikka äärimmäisellä eläinten vapautusliikkeellä. Islam — tai käytännössä pieni osa islamia — on kuitenkin liike, jonka kanssa konflikti näyttää olevan nopeimmin edessä).

Edit 12.1.2015: Olen myöhemmin muuttanut kantaani aika tavalla. Ks “Saasta vs saasta”.

air-we-inspire-livejournal-cpm

(Kuvalähde)

Je Suis Charlie

Olen ollut — ja olen edelleen — sitä mieltä, että ideaalisessa sivistyneessä yhteiskunnassa ei voi olla tarvetta pilkata kenellekään tärkeitä ja pyhiä arvoja. En edelleenkään ymmärrä, miksi sananvapautta olisi pakko käyttää nimenomaan toisten tahalliseen loukkaamiseen. Mutta idealismista on jossakin vaiheessa pakko tinkiä, jos aikoo säilyttää sivistyksen.

[Edit: kuvat vaihdetty 15:00] Alla oleva kuva tiivistää paljon: se voi vaikuttaa provosoivalta, mutta tällaisia kuvia voidaan yhteiskunnassamme tehdä, niitä tullaan tekemään, ja niitä on kestettävä.  Paljon törkeämpiäkin on kestettävä; niitä löytyy helposti Google-haulla.

Edit 2: Olen myöhemmin muuttanut kantaani aika tavalla. Ks “Saasta vs saasta”.

 

kissing_hebdo

Tasapuolisuuden vuoksi: myös tällaisia on kestettävä.

libre

[Huom: Blogin alkuperäisessä versiossa oli kuva surullisen kuuluisasta Muhammed-pilakuvasta.  Päädyin vaihtamaan sen näihin kuviin. En pelosta, vaan siksi että nämä sopivat varsinaiseen viestiin paljon paremmin.  Näistäkin voi ihan riittävästi pahoittaa mielensä jos sille tuulelle sattuu. Mielensä saa pahoittaa, mutta mitään muuta ei voi tehdä].

 

 

 

 

Katkeruus yhteisön voimavarana

Aina pörröisen hellänkyyninen bloggaaja M. Kosonen on kirjoittanut loistavan kirjoituksen negaenergiasta. Hän oli viikkoa aiemmin kirjoittanut kirjoituksen omista karuista kokemuksistaan yliopiston johtamisongelmista (ehdoton must-read sekin). Pelkona oli, että se olisi kamikazeliike jonka jälkeen kaikelle saisi heittää hyvästit. Kun stubbilaisessa yhteiskunnassa hymy hyytyy, hyytyy ura ja elämä.

Eikö mitä. Kosonen ei selvästikään ole ainoa jota negatiivisuus voimaannuttaa.

Continue reading Katkeruus yhteisön voimavarana