Nokian hiljaisille

Meitä on monia emmekä kaikki mahdu yhteen muottiin. Olemme pitäneet yhteyttä vuosienkin jälkeen ja hiljaisuudessa miettineet vanhoja aikoja ja hahmotelleet tulevia. Olemme omanlainen sisäpiiri, kuten mikä tahansa sodan tai yhdessä tiukan paikan kokenut yksikkö, joka ei kunnolla saata kertoa kokemuksistaan muille. Uskaltaisimme ja pystyisimme kyllä, mutta joka ei ole ollut mukana, ei voi oikeasti tietää mistä puhutaan. Asioista kannattaa ennemmin olla hiljaa.

Olemme tehneet matkapuhelimia Nokialla ja kaikkea niihin liittyvää. Monet meistä olemme tehneet paljon muutakin kuin mitä koskaan on julkisuudessa nähty tai missään on kerrottu. Paljon muutakin kuin matkapuhelimiin liittyvää. Niistä ei puhuta senkään vertaa.

Julkisuudessa kuullaan analyytikkojen ja entisten nokialaisten vuodatusta mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä virheitä on tehty. Isossa mittakaavassa virheitä on varmasti tehty ja mielipiteitä mitä olisi pitänyt tehdä löytyy vieläkin enemmän. Osa meistä on taistellut vuosia tuoreiden näkemysten  ja erilaisten ideoiden puolesta monin eri tavoin. Jotkut asiat on nähty julkisuudessakin, mutta suurin osa jää suureksi salaisuudeksi joista monet tekijänsäkin  tulevat lopulta unohtamaan.

Yhtiön viimeisen 20 vuoden historiaan mahtuu useita merkittäviä tapahtumia, jotka ovat taanneet menestyksen. Mutta joukossa on ollut myös suunnaton määrä päätöksiä, jotka ovat suunnanneet tulevia tapahtumia syvemmälle upottavaan suohon. Osaan päätöksiä ollaan oltu eri mieltä jo tuoreeltaan ja niihin on pyritty vaikuttamaan, mutta isossa laivassa kaikkia ei voi miellyttää. On tartuttu lapioon entistä tukevammalla otteella ja jatkettu töitä. Matkan varrella on tapahtunut myös sisäisen kulttuurin muutoksia, jotka ovat entisestään jakaneet mielipiteitä. Mutta moiset ovat jopa vahvistaneet lapiovartisten ja välittömästi vieressä vaikuttaneiden keskinäistä yhteenkuuluvuutta.

Samaan aikaan on kehitetty merkittävä määrä uusia asioita, joista olisi ollut mahdollista luoda tulevaisuuden tuotteita ja trendejä. Kaikki tämä ei ole jälkiviisautta, koska kilpailijat ovat tehneet juuri niin ja vieläkin voidaan arvioida mitä kohta tulee tapahtumaan. Riskinotto ja ajoitus yhdistettynä tarpeeksi laajaan asiakaspotentiaaliin kuitenkin ratkaisevat voittajan ja loistavat ideat yksin eivät lämmitä ketään. Nokia ei välttämättä olisi pystynyt nostamaan mahdollisuuksia menestykseen saakka, mutta jo tieto ettei idea ollut tyhmä riittää antamaan keksijöilleen suloisenkatkeraa ylpeydenaihetta.

Meitä on paljon, jotka tietävät kymmeniä tai satoja moisia lähtöjä ja niiden ympärille laadittuja suunnitelmia. Meitä on monia, jotka ovat taistelleet niiden eteen ja samalla toistemme puolesta. Meitä on monia, jotka ovat puskeneet niitä eteenpäin yhtiön organisaatiossa. Meitä on monia, jotka rakensivat niiden edistämiseen koneiston saadaksemme uusia ideoita nopeasti läpi ideasta markkinoille. Meitä on monia, jotka antoivat tekemiselle ison palan sielustaan.

Tiistain 3.9.2013 päätös tuo meille rauhan. Enää ei tarvitse miettiä mitä jos. Moni meistä poistui paikalta jo aiemmin, kun pään hakkaaminen kiviseinään riitti tai passitettiin ulos muuten. Osa meistä on vielä jäljellä taistelemassa käyttäjäystävällisten tuotteiden ja ideoiden puolesta kohta entisessä Nokiassa.

Nostan hattua kaikille teille, tiedätte kyllä jokainen kenelle, ammattitaidostanne, ammattiylpeydestänne ja periksiantamattomuudestanne ja kaikesta koskaan antamastanne tuesta. Te ette paistattele mediassa lausumassa mitä meni pieleen ja kuka teki mitä väärin. Paljon meni metsään ja tiedetään jopa mitä ja miksi. Mutta niiden vuodattaminen ei lämmitä ketään.

Koskaan ei tulla ymmärtämään kuinka paljon hiljaista osaamista tullaan menettämään ja kuinka paljon erilaisia asioita on viety todella pitkälle. Mutta ilman lopulliseen menestykseen saakka vietyä toteutusta ja asiakkaille tuotettua mielihyvää sillä ei ole merkitystä.

Osaaminen ei kysy kotipaikkaa, vaikka suomalainen uskookin viisauden tulevan ulkoa. Suomalainen uskoo, että paras henkilö pitää valita tehtävään. Suomalainen on nöyrä eikä osaa eikä ymmärrä pelata kotiinpäin, vaikka johtamaan saataisiin vähemmillä kyvyillä varustettu ulkopuolinen pelastaja.

Varmuuden vuoksi: en puhu S.E.:stä vaan asioista, missä sisäpiirin politikointi on lopulta merkittävämpää kuin fiksujen asioiden tekeminen. Sitä suomalaiset eivät osaa syntymästään eivätkä kenties tule koskaan osaamaankaan. Siitä on tavallaan syytä olla ylpeä, oikeilla mittareilla arvioituna se on rahaakin arvokkaampaa. Tämä porukka antaa koska tahansa kaikkensa kenen tahansa luottamuksen arvoisen edestä.

Olette muistuttaneet minua siitä kerta toisensa jälkeen viimeisen kahden vuoden ja kuuden kuukauden aikana. Myös muutkin kuin suomalaiset. Arvoisa verkostoni, olette minulle kaikki kaikessa ja olette osoittaneet olevanne jotain paljon syvempää kuin yksikään yritys ikinä voi olla. Tämän arvoa emme kenties ymmärrä itsekään saati mitä sen avulla voidaan edelleen saada aikaiseksi.

Kiitokset teille. Jatkamme kaikessa hiljaisuudessa eteenpäin ja hymyilemme lukiessamme lehdistä ja verkosta taas seuraavat uutiset ja analyysit. Osa niistähän ei aina edes ole hirvittävän kaukana etulinjan totuudesta.

Isossa mittakaavassa tämä on vain yhden yrityksen yksi päätös ja siitä riippumatta maapallo jatkaa kulkuaan radallaan akselinsa ympärin pyörien. Eikä Aurinkokaan vielä huomenna muutu punaiseksi jättiläiseksi.

Levätkää rauhassa Joe, William, Averell, APACG, APACG2, Ma Dalton, FUSE, Virpi, Virve, Dr. WhatsOn, Sky, Multipart, Mosambik, Etiopia, Sugarcube, VAT team, UI-RTT, SPIN, FAM, UI-SMG, Nadmo, Project Alpha, Range 09 ja muutama sata muuta nimeämätöntä projektia ja yritystä, joissa sain olla syvällä mukana kaikkien teidän kanssa. Ja ei, projektien lukumäärä ei ole liioiteltu.

Tämä on kaikille teille yhdessä ja erikseen ja HaPille sinne jonnekin. Hyvää jatkoa ja uskotaan edelleen, että maailmaa voi muuttaa paremmaksi asia ja askel kerrallaan yhden yrityksen yhdestä ratkaisusta huolimatta.

Päätä alati seinään hakkaava ja aidosti avoimena olevista asioista edelleenkin kiinnostuva,

TTT

Tasa-arvon matematiikkaa

Tulosten mukaan kaikki ihmiset ovat samanlaisia, kunhan vain tajuaa mitata väärää asiaa väärällä laitteistolla. Sama metodologia antaa viitteitä myös kaiken olevaisen ykseydestä.

Englanniksi / in English: click here.  Lisää samantyppistä: WeirdMath.  

Derawi et al 2010 osoittivat, että ihminen voidaan tunnistaa lähes 80% varmuudella kävelytyylinsä perusteella, käyttäen ainoastaan yksinkertaista älypuhelimen kiihtyvyyssensoria. Puhelimen liikerata taskussa on jokaiselle yksilölle erilainen.

Tässä jatkokokeessa selvitettiin, voidaanko ihminen tunnistaa älypuhelimen kiihtyvyyssensorilla, jos hän ainoastaan tuijottaa puhelinta. Koehenkilöitä oli 34. Koe tehtiin osittain (14 henkilöä) klassisena kaksoissokkokokeena, jossa osallistujat tuijottivat puhelinta mutta eivät tienneet miksi. Osa kokeesta (20 henkilöä) tehtiin postmodernina kolmoissokkokeena, jossa osallistuja ei edes tiennyt osallistuvansa.

Koe suoritettiin asettamalla korallinpinkki Samsung Galaxy S2 pöydälle, ja tallettamalla sen kiihtyvyyssensoritietoa AndroSense-ohjelmalla. Tallennusväli oli 50 millisekuntia. Koehenkilöitä pyyydettiin tuojottamaan laitetta noin 20 sekuntia; kolmoissokkokeessa laitetta pidettiin päällä noin 20 sekuntia kertomatta koehenkilölle, että mitään oli tapahtumassa. Kaikista mittaussarjoista otettiin kahdeksan sekunnin näyte.

Koetta laajennettiin pilottiluonteisesti myös joukkoon eläimiä ja muita orgaanisia eliölajeja. On epäselvää oliko pilotti kaksois- vai kolmoissokkokoe, koska testattavat eivät ymmärtäneet saamiaan ohjeita.

Kuva 1: Kiihtyvyyssensorin x-akselin suuntainen komponentti. Systemaattiset virheet normalisoitiin vähentämällä mittaussarjan keskiarvo. Datalle suoritettiin ANOVA-testi.

All

 

Kuva 2: Neljä tyypillistä ihmisprofiilia. Iän ja sukupuolen perusteella ei ole mahdollista tunnistaa eroja.

People

 

Kuva 3: Neljä eläinprofiilia (koira, kissa, lehmä, kovakuoriainen). Mitään eläintä ei pysty tunnistamaan kiihtyyvyyssensorin datoista, eikä eläimiä voi erottaa ihmisistä.

Animals

 

Kuva 4: Muita orgaanisia koesubjekteja (omena, puu, villasukka, ja napanöyhtä). Koska villasukka oli likainen ja napanöyhtä tuoretta, voidaan kaikkia pitää elollisina olentoina. Profiilit ovat tilastollisesti yhteensopivia sekä eläinten että ihmisten kanssa.

Other

 

Kuva 5: ANOVA-testi osoittaa, että nollahypoteesia ei voi kumota millekään koeosallistujalle.

Anova2

Näin ollen matkapuhelimen kiihtyvyyssensorin avulla ei voi tunnistaa, kuka matkapuhelinta tuijottaa. Kolmoissokkokoe osoittaa vielä fundamentaalisemman puutteen: kiihtyvyyssensorilla ei voi päätellä, tietääkö koehenkilö, että hänen pitäisi tuijottaa matkapuhelinta. Tämän kokeen perusteella ihmisissä ei siis ole mitään  eroja.

Kokeen laajennus muihin elollisiin olentoihin vaatii vielä lisätulkintaa. Alustavasti näyttää kuitenkin siltä, että esimerkiksi insinööri, lehmä, ja tuore napanöyhtä ovat samanlaisia.

Tulosten mukaan kaikki ihmiset ovat samanlaisia, kunhan vain tajuaa mitata väärää asiaa väärällä laitteistolla. Sama metodologia antaa viitteitä myös kaiken olevaisen ykseydestä.

 

The mathematics of equality

[T]he data suggest that all humans are equal, as long as one is measuring the wrong thing with the wrong instrument. The same methodology also points to the unity of all beingness.

In Finnish / suomeksi: click here. More postings in a similar vein: WeirdMath.  

Derawi et al 2010 showed that it is possible to identify a person with nearly 80% accuracy by using just a simple accelerometer on a mobile phone. Peoples’ walking styles are different and consistent, and analysis of the gait can identify the person.

In this follow-up study we determined whether a test person can be identified from accelerometer data when the person only stares at the mobile phone. There were 34 test subjects. Part of the test (14 subjects) was a classical double-blind study, in which the participants had no idea what they were supposed to be doing. Part of the test (20 subjects) was a postmodern triple-blind study, in which the subjects did not know that they were participating (the phone was simply placed close to them without the subjects noticing anything).

The experiment was done by placing a pink Samsung Galaxy S2 on the table, and recording its accelerometer data with the AndroSense software. Data were stored at 50-millisecond intervals. The participants were asked to stare at the phone for 20 seconds. In the triple-blind test, logging was done for 20 seconds without telling the test subject. Eight-second samples of all measurements were taken for further analysis.

As a pilot, the test was extended to some animals, as well as other forms of sentient existence. It is unclear whether the pilot was double-blind or triple-blind, as the test subjects did not seem to understand the instructions they were given.

Figure 1: All data. The x-component of the accelerometer was used. To account for tilts, the data were normalized to zero by subtracting the average. An ANOVA test was run.

All

 

Figure 2: Four typical human profiles. It is not possible to statistically identify the test subjects. Age and gender do not affect the results.

People

 

Figure 3: Four animal profiles (dog, cat, cow, bug). The animals cannot be distinguished from one another, nor indeed from humans.

Animals

 

Figure 4: Other organic subjects: an apple, a tree, a woolen sock, and some navel fluff. Since the sock was dirty and the fluff was fresh, it can be reasonably assumed that all subjects were sentient. The profiles cannot be distinguished from the other test subjects.

Other

 

Figure 5: The ANOVA test shows that the null hypothesis cannot be rejected for any subjects. There are no statistically significant differences between any of the subjects.

Anova2

This means that a mobile phone’s accelerometer cannot determine who is staring at the phone. More fundamentally, the triple-blind test shows that the accelerometer cannot even determine whether the subject knows he is supposed to be staring at the phone. The experiment thus shows no differences whatsoever between people.

Extending the study to non-human subjects suggests that there is no statistically observable difference between for example an engineer, a cow, and navel fluff.

In summary, the data suggest that all humans are equal, as long as one is measuring the wrong thing with the wrong instrument. The same methodology also points to the unity of all beingness.

Banking access maps

 

Map week continues. I stumbled upon paper with a table showing banking sector branch and ATM penetration. It’s called “Reaching out: Access to and use of banking services across countries” and was written by Beck et al from World Bank. Unfortunately It’s behind a paywall.

What the authors have attempted among other things is to assess how easily people can access banking services. I was interested because of two things. First any sort of decent standard of living probably includes easy bank access. it’s difficult to buy anything large, like a home or to save for anything, like old age if you don’t have access to a bank.

The second thing is that from my perspective an ATM is ancient tech and this paper was written in 2006 which is not that long ago. I think this can be explained by two things: technology has advanced rather fast and living in a rich western country makes things easy. I can also add that visiting an actual physical bank feels like a waste of time. This is also why I think that these penetrations don’t really tell what the authors hope they would. I suspected that even during 2006 access to a physical bank had lost value as a proxy to good standard of living. However, Figure 1 shows a fair linear relationship between demographic ATM penetration and GDP per capita.

ATM penetration vs GDPFigure 1. Demographic ATM penetration vs. GDP per capita

 

Geographic branch penetrationMap 1. Geographic branch penetration. Branches per 1000 km2.

 

Demographic branch penetrationMap 2. Demographic branch penetration. Branches per 100k people.

 

Geographic ATM penetrationMap 3. Geographic ATM penetration. ATMs per 1000 km2.

 

Demographic ATM penetrationMap 4. Demographic ATM penetration. ATMs per 100k people.

Number of TV stations

 

countries tv stations_LogMap 1. Number of TV stations per country. Colors are set by calculating log(N+1), so the scale is not linear.

The map is based on Wikipedia’s list of countries by number of television broadcast stations (Feb 2013). I made it using my own Python script and it is based on this map. As the original map is in svg format it is fairly easy to add more text definitions to it in order to change colors and add the color bar.

The Executions map was made using Google’s tools, but I found the experience a bit cramped. I did look around to find a suitable tool set in the web, but there seemed to be something wrong with every one. Since I have wanted to do this for a long time I decided to go for it.

Why TV stations? It was the first list I found in Wikipedia that had many countries in it.

Edit: Map was updated 7 Feb. I found a bug in the code, it may have had an effect on the map.

Translate »