Mikä on poliitikon puoliintumisaika?

Politiikka polttaa nopeasti loppuun.  On yksittäisiä työn sankareita joiden ura kunnanvaltuustossa jatkuu neljällä tai viidellä eri vuosikymmenellä, mutta he ovat kuitenkin poikkeuksia. Varsinkin vähemmän näkyvillä paikoilla ihmisten vaihtuvuus on suurta.

Dataihminen kysyy heti: kuinka suurta? Poliitikon uran voi mallintaa radioaktiivisena prosessina: kenen tahansa pää voi hajota koska tahansa. Laajemmalle poliitikkojoukolle voidaan laskea puoliintumisaika, eli  aika jonka jälkeen puolet väestä on vaihtunut.

Datan löytäminen tähän analyysiin ei ole itsestäänselvyys, koska esimerkiksi puolueen jäsenyys on tiukasti salainen tieto. Avoimen ja julkisen datan puolelta löytyy kuitenkin pienikokoinen kultakaivos:  oikeusministeriön tulospalvelu, jossa on erittäin hyvin organisoitua vaalidataa vuodesta 2011 (ja vähemmän organisoitua vuodesta 2003). Vaalitulokset, samoin kuin ehdokkuudet vaaleissa, ovat julkista tietoa.

Eduskuntavaalien listoja tarkistelemalla ei voi tehdä juuri mitään johtopäätöksiä koko puolueen aktiiveista, koska niihin ehdokkaiksi valikoituu erittäin pieni määrä poikkeusyksilöitä.  Kuntavaaleissa sen sijaan ehdokaslista heijastaa paljon paremmin koko kenttää. Vaikka kuntavaalipaikoistakin on kilpailua, paikkoja on niin paljon, että varsin suuri osa minkä tahansa puolueen sen hetkisistä aktiiveista saa pelätä päätyvänsä ehdolle.

Siksi juuri kuntavaalidatasta voisi löytyä mielenkiintoinen läpileikkaus puolueen aktiiveista laajemminkin. Tulospalvelusta saa suoraan kaksi tietoa vuosien 2017 ja 2021 kuntavaaleista: ehdokkaan ikä vaalipäivänä, ja uudemmista vaaleista tieto siitä, onko hän ollut aiemmin ehdolla vastaavassa vaalissa.   Koodit ja käytetyt raakadatat löytyvät Githubistani.

Ikäjakaumat

Ikä on mielenkiintoinen kysymys. Keskimääräinen kuntavaaliehdokas Suomessa on 50-vuotias. SDP:llä keski-ikä on hieman korkeampi, noin 53 vuotta. Vihreät poikkeavat muista erityisen dramaattisesti noin 43 vuoden keski-iällä.

Erot näkyvät erityisen selkeästi, kun tulokset piirretään tiheysfunktioina. SDP:n ja Vasemmistoliiton ikääntyneisyys näkyy hyvin. Vihreät poikkeavat profiililtaan selkeästi muista.

Tarkastelua voidaan tehdä myös kunnittain, laskien listojen keski-iät.  Vihreiden  poikkeavuus  on  tällöin  erityisen  selvä.

Kokemuksen jakaumat

Vaihtuvuus kuntavaaleissa on mielenkiintoisin muuttuja. Nyrkkisääntönä voidaan ajatella, että noin 50% vaihtuvuus kuntavaalien välillä olisi ihanteellinen. Silloin listoilla on sekä kokemusta että uudistumista. Käytännössä se tarkoittaisi noin neljän vuoden puoliintumisaikaa ehdokkaille.

Puolueiden välillä näkyy tässä suhteessa varsin merkittäviä eroja. Useimmilla puolueilla kokeneiden osuus on keskimäärin hieman yli 50%, SDP:llä jopa 63%. Kaksi puoluetta (Vihreät ja PS) erottuvat näistä selvästi noin 40% osuudellaan.

Näistä luvuista saadaan laskettua karkea puoliintumisaika. Oletetaan, että lista hajoaa eksponentiaalisesti aikavakiolla k: y=y0*exp(-k*t).   Jos neljän vuoden jälkeen listalla  on jäljellä  p poliitikkoa, puoliintumisaika saadaan kaavasta  t2=4*log(0.5)/log(p).

Nähdään, että keskimääräinen puoliintumisaika on noin 4.5 vuotta.  Vihreillä ja perussuomalaisilla puoliintumisaika on lyhyin, noin kolme vuotta. Kaikilla muilla puoliintumisaika on yli 4 vuotta, eli voidaan tulkita että keskimääräinen ehdokas säilyy aktiivisena hieman yli vaalikauden.  SDP:llä puoliintumisaika on kaikkein pisin, lähes tuplasti Vihreiden ja PS:n.

Kokemuksen ja iän korrelaatio

Mielenkiintoinen kuvaaja saadaan, jos piirretään puolueittain  kokeneiden osuus  ja  listan  keski-ikä.   Jos  kuvaaja nousee tasaisesti, voidaan tulkita että ikä tuo kokemusta: puolueella  on  aktiiveja,  jotka ovat monissa vaaleissa ehdolla.

Vihreät ovat käytännössä ainoa poikkeus tästä.  Vaikka PS:n ehdokkailla on keskimäärin vähän kokemusta,  ikääntyneemmillä listoilla on kuitenkin  kokemusta keskimäärin enemmän. Vihreiden listoilla taas kokemusta on lähes saman verran riippumatta siitä, mikä on listan keski-ikä.

Johtopäätökset

Keskimääräinen Vihreä kuntavaaliehdokas on nelikymppinen, ja puoliintuu kolmessa vuodessa — eli  kyllästyy ennen kuin ehtii edes toisiin kuntavaaleihinsa. Muiden puolueiden ehdokkaat ovat keskimäärin viisikymppisiä, ja heistä (pienehkö) enemmistö jatkaa harrastusta seuraavallakin vaalikaudella, puoliintuen 4-6 vuodessa (poikkeuksena ainoastaan perussuomalaiset).

Mielestäni on yksikäsitteisesti hyvä asia, että Vihreissä on paljon nuoria, ja että itsekin olen jo ikämiessarjassa.   Ei ole mitenkään toivottavaa, että sama pieni kaaderisto olisi vallankahvassa vuosikymmenestä toiseen.

Sen sijaan kokemuksen katoaminen on asia, jolla annetaan muille  tasoitusta.  Jos puolet väestä vaihtuu kolmen vuoden välein, jatkuvuutta ja pitkäjänteisyyttä on vaikea ylläpitää.  Olen itse ollut vastuuasemissa kaikissa Varsinais-Suomen Vihreissä vaaleissa vuoden 2020 jälkeen, ja  huomannut sitä kautta tämän vaihtuvuuden varjopuolet käytännön työssä. Kokeneiden toimijoiden uudelleeninnostaminen olisikin yksi selkeä kehityskohde seuraaville vuosille.

Kirjoittaja on ollut aktiivinen Vihreissä jo muutaman puoliintumisajan verran, ja pohtii jo vuosien 2024-2027 vaaleja.

Onko “tiedolla johdettu kaupunki” vain sanahelinää?

“Tiedolla johtaminen” on suosittu sana, mutta onko se kuntien tapauksessa vain bullshit-bingon voittorivin elementti? Ehkä, muttei todellakaan täysin. 

Keskustelin aiheesta Viitteen vaalipaneelissa tiistaina, kun asiasta hiukan jotain tiedän. Kesästä 2017 helmikuuhun 2019 toimin Turun joukkoliikennelautakunnassa. Helmikuusta 2019 helmikuuhun 2021 taas sain töitä Turun kaupungilla älyliikenneprojektissa (minkä takia jääviyssyistä jätin lautakunnan). Olen siis havainnoinut kaupungin tiedolla johtamista sekä luottamushenkilönä että työntekijänä.

Pidän tiukasti kiinni siitä, että entisiä työnantajia ei koskaan haukuta. Ei siihen tässä tapauksessa ole syytäkään. Projektit olivat mielenkiintoisia ja ihmiset mukavia.   Koska kaupungin toiminta kuitenkin on lähtökohtaisesti julkista, voin aivan hyvin arvioida, miltä tiedolla johtaminen näyttää sisältäpäin ja konkretian tasolla.

Vahvuus: hyvää yritystä on, ja monella suunnalla.  Heikkous: kokonaiskuva puuttuu.

Kaupunki on luonteeltaan aika erikoinen organisaatio: periaatteessa se on tiukka ja moderni päällikköorganisaatio, jossa ylimpien päättäjien linjaukset toteutetaan mukisematta. Samaan aikaan se on ameebamainen organisaatio, jossa osa perinteistä ja asenteista johtaa tsaarinajalta, ellei jopa ruotsinvallan ajalta. Helppoa ei ole.

Periaatteessa tiedolla johtamíseen tarvitaan silti vain kaksi asiaa:

  1. Jonkun täytyy osata kysyä
  2. Jonkun täytyy osata vastata 

Ainakaan Turussa kakkoskohta ei ole suurin haaste, vaikka haaste onkin. Tietoa on paljon. Ongelma lähinnä on että se on suurelta osin hiljaista tietoa, jota kerätään sirpaleisesti ja satunnaisesti. On tyypillistä, että jos tietty asiantuntija on vaikkapa kesälomalla, kaupungissa kukaan ei niinä viikkoina tiedä siitä asiasta mitään. 

Tämä ei johdu laiskuudesta tai huonosta työmoraalista. On vaikea siirtää tietoa, jos kukaan ei osaa sanoa mitä tietoa pitäisi siirtää, miksi, miten, kenelle ja mitä kautta. Tähän tilaan kaupungin tiedolla johtamisen projekteilla on kuitenkin luontainen taipumus ajautua. Ja miksikö? Kysyjät eivät osaa kysyä.

On muodinmukaista haukkua tästä ylintä virkajohtoa, eikä se aina täysin perusteetonta ole. Mutta luottamushenkilönä vastuuttaisin vahvasti myös luottamushenkilöitä. Jos luottamustoimessa haluaa päästä helpolla, on todella helppoa päästä helpolla — jos ei tee mitään, ei sitä kukaan huomaa. 

Toisaalta luottamustoimessa on mahdollista saada hyvinkin paljon aikaan, jos on valmis näkemään vaivaa. Erityisesti lautakuntien puheenjohtajilla on todella paljon valtaa, mutta myös rivijäsen pystyy saamaan aikaan nimenomaan esittämällä oikeita kysymyksiä. 

En pidä ollenkaan mahdottomana, että kaupunkejakin jossakin vaiheessa pystyttäisiin johtamaan tiedolla. Vielä ei siinä olla, mutta siihen päästään nopeammin jos luottamushenkilöt osaavat puskea oikeaan suuntaan.

Lue ajatuksistani lisää täältä ja kuntavaali-ideoistani täältä.  Tiivis ehdokasesittelyni on täällä

Mielipide: Vastuullinen huumepolitiikka perustuu tutkittuun tietoon

Julkaistu Turun Sanomissa 12.2.2020

Juhani Happonen syyttää mielipidekirjoituksessaan (TS 7.2.) kolmea nykyisen hallituksen naisministeriä vastuuttomuudesta ja “nuorison äänten kalastelusta” huumepolitiikassa.

Väite ei kestä tarkempaa tarkastelua. Ministerien ehdottama politiikka nimenomaan perustuu tutkittuun tietoon ja faktojen tunnustamiseen tunnepohjaisen moralisoinnin sijasta.

Ehdotuksissa ei ole kyse siitä, että huumausaineiden käyttöön kannustettaisiin. Huumepolitiikassa olennaista ei voi olla moralisointi vaan haittojen minimointi.

Continue reading Mielipide: Vastuullinen huumepolitiikka perustuu tutkittuun tietoon

Kyynisyys ja kirkkopolitiikka: ehdolla 2018

Miksi kyyninen ja äärimmäisen tiedeorientoitunut ympäristöhenkilö asettuisi ehdolle seurakuntavaaleihin? Samasta syystä kuin kuka tahansa kirkkoa arvostava luterilainen: pitääkseen kirkkoa hengissä.

Olen marraskuun 2018 seurakuntavaaleissa ehdolla Turun Katariinan seurakunnan Vihreä Kirkko-listalla (ehdokasnumerot 78 ja 13) . Lista seuraa Armon Vihreiden seurakuntavaaliohjelmaa, jonka päämääränä on tehdä kirkosta osallistava, yhdenvertainen, resurssiviisas, avoin, ja ikiaikaisen nuorekas. Ehdokkuudesta lisää kirjoituksissa Tylsyyden armolahja ja Oikeassa olemisen yhdentekevyydestä.

Ehkä olennaisin kysymys: miksi ihmeessä? Kaltaiseni kovan linjan tiedevihreät (olen aktiivinen Tieteen ja teknologian Vihreissä) ovat maineeltaan stereotyyppisesti jyrkän loogisia, kaikkea huuhaata vastustavia, yltiöliberalistisia, ilkeästi sivaltavia, tylyn rationaalisia, ja mielellään tiukan linjan vapaa-ajattelijoita.

Vaan kuka käskee olla stereotyyppinen? Sinällään minulla kyllä on kaikki nuo luonteenpiirteet, lukuunottamatta vapaa-ajattelijuutta, joka ei ole luonteenpiirre vaan päätös. Joku päättää olla vapaa-ajattelija, itse olen päättänyt  pysytellä luterilaisena.

Omalla henkilökohtaisella taustallani voisi päättää toisinkin. Kun isä on pappi, ja itse on viettänyt lapsuutensa lähetyslapsena, ja suku on täynnä pappeja ja uskovaisia, ja vielä vaimokin on pappi, niin sillä saturaatiotasolla uskonnolle joko allergisoituu tai siedättyy. Itse olen siedättynyt aika hyvin. En olevarsinaisesti “uskovainen” tai mikään seurakunta-aktiivi, mutta etninen luterilainen kuitenkin.  Luterilainen kirkko on ihan hyvä kotipaikka.

(Jos nyt joku kysyy, uskonko oikeasti, että vain ja ainoastaan turkulainen evankelisluterilaisuus on maailman 5000+ uskonnosta se ainoa oikea tie pelastukseen ja muut matkalla helvettiin, niin vastaus on: en usko. Kuoleman jälkeisillä asioilla on turha spekuloida: kuolema saapuu kaikille, ja silloin ne selviävät. Mystiikkaa en missään tapauksessa vastusta, koska terve irrationaalisuus tekee kaikille joskus hyvää. Yhteisten päätösten pohjaksi siitä ei kuitenkaan ole; kun valtaa käytetään, vallankäytän pitää perustua kaikkien hyväksymiin pelisääntöihin. Raamattua ei siis todellakaan voi käyttää lakikirjana).

Abstraktit teemat

Mitenkään erityisen valoisa ehdokas en ole.  En varmasti olisi ehdolla, ellen pitäisi tulevaa ilmastokatastrofia jo varmana asiana — ei ole mitään todellisia merkkejä siitä, että lämpeneminen olisi jäämässä edes +3 asteen rajojen sisälle, ja se tarkoittaa että maailmassa kaikki muuttuu tylymmäksi.

Kirkko (ja uskonnot ylipäätään) ovat vahvimmillaan silloin kun ajat ovat todella huonot, ja todella huonoja aikoja on edessä. Itse olen jo haudassa kun pahimmat vaikutukset iskevät, mutta seuraava sukupolvi ne sitten kokee täysimääräisinä. Todennäköisesti Suomi selviää ilmastokatastrofista keskimääräistä paremmin jos se eristäytyy tiukasti ja ampuu kaikki rajalle, mutta tarvitaan jokin taho joka selkeästi ilmaisee että tuo ei ole oikein.  Kirkko voi olla sellainen taho. Kirkot ovat tottakai historiallisesti usein pettäneet pahasti vastaavissa tilanteissa, mutta mahdollisuus ainakin on.

Tiivistäen: haluan pitää kirkon hengissä nykyisten hyvien aikojen yli, jotta se on käytettävissä kun todella kovat ajat koittavat.

Käytännön teemat

Käytännön tasolla tämä tarkoittaa, että minulla ei ole luottamushenkilön roolista mitään valtavan suuria tai radikaaleja visioita. Seurakunnan tasolla luottamushenkilön tarkoitus on hoitaa taustalla tylsää puurtamista, jotta pyörät pyörivät ja vireämmillä aivoilla on mahdollisuus tehdä toiminnasta mielekästä. Tylsä puurtaminen (vaikkapa Turun seudun joukkoliikennelautakunnassa)  on juuri minun juttuni.

Kirkolliskokouksen kautta luottamusmiehet toki piirtävät epäsuorasti myös suuria linjoja. Tämän hetken suurin ja repivin linjaus on tasa-arvoinen avioliittolaki. Siihen kantani on selkeä: jos kirkko sallii eronneiden uudelleenvihkimisen, se on tässä asiassa jo nyt “kaltevalla pinnalla” — ja eronneiden uudelleenvihkiminen on ollut rutiinia jo vuosikymmeniä. Hyvinkin konservatiiveiksi asemoituvat saattavat olla naimisissa toista tai kolmattakin kertaa, eikä tätä kukaan protestoi.

Eronneiden uudelleenvihkiminen on vuosien varrella taustalla vaatinut aika monimutkaistakin teologista ja pragmaattista kikkailua. Jonkin samantapaisen kikkailun täytyy olla mahdollista myös tasa-arvoisen avioliittolain kohdalla. Tällaista semanttista vääntelyä voi joku pitää epärehellisenä, mutta itse näen sen aivan toimivana tapana toimia silloin, kun näkemykset ovat täysin yhteensopimattomia. Tottakai olisi helpompaa jos kaikki olisivat tasa-arvoasioista samaa mieltä, mutta kun eivät ole eivätkä tule olemaan, joudutaan hiukan joustamaan molemmin puolin.

Toimin aktiivisesti Vihreissä, ja olen tällä hetkellä mm Tieteen ja teknologian Vihreiden varapuheenjohtaja ja istun Vihreiden puoluevaltuuskunnassa. Turussa olen Vihreiden edustaja joukkoliikennelautakunnassa. Vaalikonevastaukseni löytyvät täältä.

Tiede: brutaalin maailman turva

Puheeni Vihreiden puoluekokouksessa 16.6.2016

Vihreät ovat hienosti hahmottaneet koulutuksen roolin jokaisen kansalaisen turvallisuustekijänä. Vahva yleissivistys ja kyky oppia uutta on tärkeä puolustuskeino työelämän raakuutta ja kaoottisuutta vastaan. Kun maailma muuttuu, koulutettu ihminen oppii nopeasti elämään muutoksen kanssa.

Aivan vastaavasti meidän tulee tajuta tieteen ja perustutkimuksen rooli koko kansakunnan turvatekijänä.

Maailma muuttuu, ja ilmastonmuutoksen takia se muuttuu entistä raaemmaksi ja kaoottisemmaksi. Voimme varautua näihin muutoksiin vain osaamisella. Jokin osa tämän päivän perustutkimuksesta on elintärkeä osa tulevaisuutta. Emme tiedä, mikä osa. Voimme ainoastaan varmistaa, että meillä on tarpeeksi huippuosaamista tarttua siihen elintärkeään asiaan, kun se sattuu kohdalle osumaan.

Valitettavasti nykyhallituksen säästölinja ja mikromanagerointi rampauttavat nyt Suomen huippututkimusta. Suomen sijoitukset eri vertailuissa tippuvat brutaalin tasaisesti.

Ratkaisu on onneksi olemassa. Perustutkimus tarvitsee vain kahta asiaa: rahaa, ja vapautta. Perusrahoitusta on lisättävä, ja tiedeyhteisön itsensä on päätettävä miten se jaetaan. Poliitikkojen tehtävä on huolehtia, että liike-elämä, tai etujärjestöt –tai poliitikot itse — eivät pääse sähläämään väliin.

Vihreiden tuleekin seuraavassa hallituksessa turvata Suomen tulevaisuus, ja päästää tiede taas vapaaksi.

Translate »