Aktiivisen fatalismin ytimessä: tutustuminen aluepelastukseen

Kulutin viime viikolla mainion keskiviikon perehtymässä aluepelastuslautakunnan toimintaan. Jo yhden päivän perusteella voi sanoa, että tämän mielenkiintoisemmaksi ei luottamustoimi oikeastaan voi tulla. Pelastustoimi on äärimmäisen kiehtova ja erittäin huonosti tunnettu osa julkisen sektorin toimintaa, ja lautakunnnalle esiteltiin toimintaa monesta perspektiivistä.

En ole vielä perehtynyt siihen, millaista pelastustoimi on kenttätasolla, mutta päällikkötason elämänasenne vaikuttaa vetoavalta. Ihan täydellistä termiä en löydä, mutta “aktiivinen fatalismi” on aika lähellä. Maailmassa tapahtuu kamalia asioita, mutta kaikesta selvitään — kunhan suunnitellaan kunnolla eikä hätkähdetä pienistä. Se on varmasti välttämätön asenne juuri tuossa ammatissa jotta paineet voisi kestää, mutta siihen olisi kyllä hienoa pyrkiä omassakin elämässä.

Alueuudistus: sumeaa on, mutta silti pärjätään

Alueuudistus tuli perehdytyksessä toistuvasti esille. Pelastustoimihan siirtyy vuoden 2023 alussa alueelliseksi samalla kuin sote. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa?  Oli mielenkiintoista tajuta konkreettisesti se, mitä olen tähän asti epämääräisesti uumoillut: kukaan ei edelleenkään tiedä, miten sote-uudistus on konkretian tasolla tarkoitus toteuttaa. Aluevaltuusto valitaan, mutta kaikki rakenne sen alapuolella on vielä sumun peitossa.

Toisaalta asenne pelastuspuolella on rohkaiseva. Siellä vastaava prosessi käytiin jo 2003, kun kuntien pelastuslaitokset yhdistettiin alueelliseksi pelastuslaitokseksi. Skaala oli tosin 50 kertaa pienempi (aluepelastuslaitoksen budjetti on 40 miljoonan euron luokkaa, sote-alueen taas kahden miljardin) mutta muutos tehtiin yhtä nopeasti ja epämääräisesti kuin sote-uudistusta nyt. Siitä selvittiin.

Olennaista on, että huolehditaan jatkuvuudesta. Pelastuslaitoksen alueellistamisessa oli kaksi prioriteettiä: palkkojen piti juosta heti uudistuksen jälkeenkin, ja paloautojen lähteä liikkeelle kun hälytys tuli.  Kaikki muu oli mahdollista selvitellä kaikessa rauhassa. Näin myös tehtiin, eikä alueellistaminen aiheuttanut mitään tuhoja.

On tietysti tavallaan nihilististä pitää rima niin matalalla, että organisaatiouudistuksen voi katsoa onnistuneeksi kunhan se ei tapa ketään. Juuri niin alhaalla se kuitenkin kannattaa pitää.  Alueuudistus on sotavuosien jälkeen suuri yksittäinen organisaatiouudistus Suomessa, ja sillä on potentiaalia sotkea asioita syvästi. Toisaalta, kunhan prioriteetit pidetään selvinä, se aiheuttaa ainoastaan kaaosta, ei tuhoa.

Strategista peukalonpyörittelyä vai tehokas siirtymä?

Alueuudistuksen takia lautakunta on myös melko erikoisessa tilanteessa: periaatteessa sen valta katoaa 1.1.2023 kun toiminta siirtyy uudelle alueelle. Lautakunta on kuitenkin asetettu neljäksi vuodeksi vuoden 2025 alue/kuntavaaleihin asti. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kukaan ei tiedä.

Sote-puolella on perusteltua aloittaa puhtaalta pöydältä, ja siirtää kaikki valta ja vastuu aivan uusille elimille. Pelastuspuolella tämä ei ole aivan niin selvää, koska pelastustoimi on jo nyt alueellista. On monia mahdollisia ratkaisuja. Joko nykyinen lautakunta lakkaa olemasta; tai se jatkaa sellaisenaan koko neljä vuotta ja siirtää vasta sitten vastuun uudelle elimelle; tai sitten nykyisen lautakunnan kokoonpanoa ja tehtäviä muutetaan hiukan;  tai sitten parin vuoden ajan on kaksi erillistä elintä joista toisen toiminta hiipuu sitä mukaan kun toisen vahvistuu; tai sitten perustetaan uusi elin joka ei kommunikoi vanhan kanssa mitenkään; tai sitten valta siirtyy uudelle elimelle, mutta vanha istuu jääräpäisesti paikoillaan ja syö pullaa kaksi vuotta tekemättä mitään.

Jokin noista luultavasti lopulta valitaan. Aika näyttää. Aktiivisen fatalismin periaatteen mukaisesti menen ainakin itse sinne minne käsketään, sitten kun käsketään. Kunhan pelastustoimi jatkuu ilman häiriöitä, kaikki siinä ympärillä on toisarvoista.

Epäonnen määrä on vakio

Aktiivista fatalismia sisältyi myös keskusteluun, jota käytiin pelastustoimen budjetista. Pelastustoimi on huomionarvoisen ennustettavaa: kun budjetti tehdään, siinä myös pysytään. Varsinais-Suomen pelastustoimen kokonaisbudjetti on noin 45 miljoonan euroa, ja heittoa on harvoin tullut sataa tuhatta enempää.  Tämä on kunniotettavaa missä tahansa organisaatiossa, saati sellaisessa jonka toiminnan voisi kuvitella olevan poikkeuksellisen vaihtelevaa ja ennakoimatonta.

Tälle on kaksi syytä. Kiinteät kulut ovat hyvin suuret; palkat ovat lähes 2/3 budjetista. Sillä kiinteällä kululla saadaan palvelu, joka on koko ajan valmis mihin tahansa.  Toinen syy on hiukan karumpi: ihminen ei opi. Onnettomuuksia tapahtuu kaiken kaikkiaan hyvin tarkkaan ennakoitava määrä. Joskus hiukan enemmän, joskus hiukan vähemmän, mutta keskimäärin mikään ei muutu.

Tätä ennakoitavuutta voi kuitenkin hyödyntää vain jos yksikkö on tarpeeksi suuri. Siksi pelastustoimen on kannattanut olla jo pitkään alueellista. Yksittäinen kunta ei voi oikein mitenkään ennustaa, tuleeko siellä metsäpalo tai suuri teollisuuspalo. Maakunnan tasolla sen sijaan voidaan varsin hyvin ennakoida, että vuoden aikana jokin tehdas palaa jossakin, ja muutaman vuoden välein on metsäpalo jossakin. Kun tarkastelualue on tarpeeksi suuri, mikään ei tule yllätyksenä.

Sitominen jatkuvuuden mahdollistajana

Aluepelastuslautakunnan toimintaan sisältyy mielenkiintoinen nyanssi: joka valtuustokaudella tehdään usean vuoden palvelutasopäätös, joka määrittelee konkreettisesti kaiken: missä on asemia, miten niillä päivystetään, ja niin edespäin. Se on käytännössä ehkä näkyvin yksittäinen asiakirja, josta lautakunta päättää.

Pelastustoimessa tämä suunnitelma tehdäänkin vasta valtuustokauden lopussa, ei alussa. Se tarkoittaa, että lautakunta tekeekin päätöksen seuraavalle lautakunnalle, ei itselleen. Periaatteessa tämä sitoo lautakuntaa aika tiukastikin, mutta se on varsin perusteltua tekemisen jatkuvuuden kannalta. Neljän vuoden kuluttua saatamme jo hiukan tietääkin mitä olemme tekemässä, ja tärkeät päätökset kannattaa tehdä silloin.

Vapaaehtoistyön voimaa

On hätkähdyttävää tajuta, että pelastustoiminnan kaltainen kriittinen palvelu on vahvasti riippuvainen siitä, että aivan tavalliset ihmiset jaksavat olla toisten ihmisten tukena harrastuspohjalta. Pelastustoimessa on Varsinais-Suomessa töissä yllättävänkin vähän ihmisiä, noin 550.  VPK:n vapaaehtoisia sen sijaan on yli 1700. Ilman vapaaehtoisten panosta olo olisi todella orpo.  Varsinais-Suomessa vapaaehtoisia on toistaiseksi ollut riittävästi, mutta tilannetta täytyy seurata valppaasti.

Ensihoidossa odottaa ongelmia

Ensihoito on Varsinais-Suomessa tiukasti integroitu pelastuslaitokseen, vaikka ensihoidon rahoitus ( noin 9 miljoonaa vuodessa) tuleekin suoraan sairaanhoitopiiriltä. Ensihoito ei ole vielä samanlaisessa kriisissä kuin muu terveydenhuolto Turun seudulla, mutta tilanne voi muuttua.  Muun terveydenhuollon ongelmat alkavat näkyä jo nyt ensihoidossa.  Jos oman kunnan terveydenhuoltoon ei saa yhteyttä, on pakko soittaa hätänumeroon.  Vielä tämä ei ilmeisesti ole  kestämättömällä tasolla, mutta näin ei voi myöskään jatkua.

Osa ongelmista tiivistyy yhteen lukuun: 40%.  Tämä osuus ensihoidon tehtävistä ratkeaa ilman, että ketään tarvitsee kuljettaa mihinkään. Nämä eivät välttämättä ole “turhia” tapauksia, koska epäselvissä tapauksissa kannattaa ennemmin katsoa kuin katua. Olisi kuitenkin kaikkien kannalta tehokkaampaa, jos edes osa voitaisiin ratkaista muuten kuin sitomalla kallisarvoinen ambulanssi ja miehistön pitkäksikin aikaa.

Voiko autoilun rajoittaminen pelastaa ihmishenkiä Turussa?

Vihreät ajavat yksityisautoilun rajoittamista kaupunkien keskustoissa, myös Turussa. Tätä pidetään helposti ihmisten kiusaamisena. Usein jää tajuamatta, että se on nimenomaan ihmisten suojelemista — tarkkaan ottaen keskustassa asuvien suojelemista.

(Kuntapolitiikassa kvartaali on 25 vuotta. Tein tämän kirjoituksen alkuperäisen version neljä vuotta sitten silloisen ehdokaskollegani Heidi Niskasen kanssa, ja mikään siinä ei näytä vanhentuneen).

Ihmiset eivät ole luonnostaan kovin hyviä arvioimaan ja vertailemaan erilaisia riskejä.   Joku pelkää ulkomaalaisia, toinen ydinvoimaa, kolmas  GMO-ruokia.  Systemaattinen riskinhallinta auttaa kuitenkin hahmottamaan, mitkä riskit ovat kaikkein merkittävimpiä.  Turun tapauksessa vastaus saattaa olla yllättävä. Jos haetaan suurinta yksittäistä ulkoista terveysuhkaamme, se voi hyvinkin olla yksityisautoilu. 

Continue reading Voiko autoilun rajoittaminen pelastaa ihmishenkiä Turussa?

Tärvellyt alueet luonnon monimuotoisuuden pelastajana

Luonnon monimuotoisuuden puolustaminen on hippien hommaa ja kukkaiskedoilla kieriskelyä, voisi moni väittää. Onhan se sitä osittain, mutta tätä(kin) asiaa voi lähestyä myös eleettömän insinöörimäisesti.  Mikä olisi kustannustehokkain ja optimaalisin tapa suojella luonnon monimuotoisuutta Turun kaupungin alueella?

Mukavan kuivakka ja erittäin tehokas tapa on siniviherkerroin, joka on kaavoituksen työkalu. Siinä säädellään, miten paljon asemakaavoissa täytyy olla viheralueita tai hulevesien poistossa auttavia alueita.  Uutta tonttia suunnitellessa kerroin pitää ottaa huomioon. Kerroin on tavattoman tasapuolinen ja tehokas työkalu.

Monimuotoisuuteen se ei ei ole niinkään tehokas, koska viheralueeksi käy esimerkiksi tasainen ja matala nurmikenttä. Ihmissilmään elegantti ratkaisu, mutta luonnon kannalta lähes aavikko. Yhden ruoholajin kenttä tuottaa monimuotoisuutta yhden lajin verran, eli käytännössä ei ollenkaan. Monipuolinen niittykasvillisuus olisi paljon parempi ratkaisu.

Kaavamerkinnöillä ei voi eikä niillä kyllä pidäkään liian tarkkaan määritellä, mitä kukkia ihmiset saavat pihoilleen istuttaa.  Kannustaa voi, ja erilaiset Pelasta Pörriäiset -kampanjat ovat erinomainen tapa saada asioihin muutosta. Ei olisi huono idea sijoittaa siihen, että kaupungillakin olisi jokin vastaava ja mielellään jatkuva positiivinen kampanja menossa.

Velvoitteita voisi soveltaa lähinnä Kupittaan siirtolapuutarhan tapaisissa erikoistapauksissa, joissa yhteistä tilaa on annettu yksityisten käyttöön. Kuten koko Vihreiden ryhmä, kannatan siirtolapuutarhan säilyttämistä, vaikka se sijaintina lähes huutaisikin tiivistä asumista. Mutta vastapainona pitää kyllä voida edellyttää, että siirtolapuutarha myös sitten on myös monimuotoinen ja monipuolinen.

Tärvellyt tilat paratiisin avaimena

Lempilapsekseni on kuitenkin tullut mm ekologi Jussi Lampisen väitöskirjassaan esittämä ajatus kaupungin hukkatilojen käyttämistä niittyekosysteemien luomiseksi. Voimajohtojen alle jää Turussakin huomattavan pitkä lähes yhtenäinen alue, jolle ei voi rakentaa ja jonka kasvillisuutta ei voi päästää korkeaksi. Vastaavasti erityisesti pikateiden varsilla on suoja-alueita, joita ei voi päästää kasvamaan valtoimenaan.

Näillä alueilla kunta ja valtio voisivat hyvinkin suvereenisti päättää, että tasaisen ruohomaton tai hoitamattoman pusikon sijasta alueista tehdään hyvin suunniteltuja ja hoidettuja monimuotoisuusreservaatteja.  Tiealueilla liikenneturvallisuus tulee ykkösenä, mutta pientareiden arvo nimenomaan olisikin matalina niittyinä. Turvallisuudesta ei siis tarvitse tinkiä ollenkaan.

Tarkkaa arviota Turun alueen potentiaalista ei ilmeisesti ole, mutta koko Suomen alueella voimajohtojen alla on noin 500 km^2 tilaa ja valtion hoitamien pikateiden pientareilla 1000 km^2.  Eivät valtavia määriä ehkä, mutta Turun alueella erityisesti voimajohtojen alla on merkittävä osuus pinta-alasta. Hyvin suunniteltuna tämä tila alkaisi olla oikeasti merkittävä. Ylipäätään harva asia on niin järkevää kuin tärvellyn tilan ottaminen hyötykäyttöön.

Ilmainen ratkaisu tämä ei ole, mutta kaikkea hoitotyötä ei välttämättä tarvitsisi tehdä ammattilaisvoimin. Suomi on edelleen yhdistysten ja talkootyön luvattu maa. Jos (kuten itselläni) voimajohto kulkee parinsadan metrin päästä kodista, ei olisi vaiva eikä mikään kuluttaa yksi iltapäivä kesässä talkootyönä niittämässä aluetta (Juhannuskukkulan alueella olen itsekin jo nyt osallistunut vastaaviin talkoisiin).

Ajatus on vasta kypsyttelyasteella, enkä osaa heittää lukuja siitä, mitä tämä oikeasti maksaisi. Talkoohenkeä hyödyntämällä hintaa saataisiin merkittävästi alas, joskin talkoolaisten pitkäaikainen innostaminen ja ohjaaminen on yllättävän työlästä ja vaikeaa. Missään nimessä tämä ei ole ilmainen ratkaisu, mutta erittäin kustannustehokas se voisi silti olla.

Olen Turun Vihreiden ehdokas vuoden 2021 kuntavaaleissa, numerolla 424. Lisää ajatuksiani löydät täältä.

Mesoskaalan ympäristöteot: 100 keinoa torjua ilmastonmuutosta kunnissa

Ympäristö pelastetaan kunnissa. Valtio ja EU  tekevät ympäristön suojelemiseksi suuria asioita. Yksittäiset ihmiset tekevät pieniä asioita. Kunnat sen sijaan voivat tehdä keskisuuria eli mesoskaalan asioita.  Koska kunnissa tehdään niin paljon asioita, näiden vaikutus kertautuu nopeasti. Siksi Turunkin kunnallisilla ilmastotoimilla on todellista merkitystä.

(Lukuina: Turun asukasmäärä on noin 170,000.  Kaupunki on 10,000 työntekijällään ylivoimaisesti alueen suurin yksittäinen työnantaja. Toiminnan nettomenot  ovat miljardin euron luokkaa, mikä on samaa suurusluokkaa kuin suurimman yksityisen työnantajan Meyerin telakan liikevaihto vuonna 2018. Turun investointimenot ovat noin sata miljoonaa euroa. Kaupungin tekemisillä on siis todellinen merkitys, ei missään tapauksessa pelkästään symbolinen).

Tätä mesoskaalaa on hankala hahmottaa kokonaisuutena, koska se ei oikeastaan ole mikään kokonaisuus. Pikemminkin se koostuu hyvin erilaisista asioista joita tehdään eri puolilla kuntaa.  Tämä hahmottuu selvästi, kun katsoo Vihreiden tuottamaa esimerkkilistaa sadasta ilmastotoimesta, joita kunnat voivat tehdä.  Minkään kunnan ei ole järkevää toteuttaa kaikkia, mutta kaikkien on toteutettava osa niistä. Alla omia poimintojani listasta.

Turun mesoskaalan ympäristöteot

Continue reading Mesoskaalan ympäristöteot: 100 keinoa torjua ilmastonmuutosta kunnissa

Uniper ja Fortum: kyyninen teoria

Kyynisin teoria ei aina ole oikea, mutta usein se on ainakin loogisin. Fortumin Uniper-kauppaa on  hämmästelty Suomessa, koska yhtiön omistukseen kuuluu paljon hiilivoimaa jolla ei katsota olevan tulevaisuutta. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi Riku Merikoski on osoittanut, että kaupassa on Fortumin kannalta erittäin paljon mieltä vaikka hiilen arvo laskettaisiin nollaksi.

Bisnesmielessä sijoitus on siis järkevä, eikä Fortumin päätöksessä ole mitään ihmeteltävää.  Poliitikot ovat rähisseet hiilivoimasijoituksen moraalittomuudesta ymmärtämättä kaupan todellisesta rakenteesta mitään, eikä siinäkään ole mitään ihmeteltävää.

Sensijaan täysin käsittämättömältä tuntuu, että Uniper itse on aloittanut Suomessa voimakkaan mediakampanjan, jolla se yrittää osoittaa että Uniper on niin huono yritys että Fortumin ei pitäisi sitä ostaa.

Continue reading Uniper ja Fortum: kyyninen teoria

Translate »