Category Archives: Ympäristö

Mikä on turkulaisten suurin terveysriski?

Vihreät ajavat yksityisautoilun rajoittamista kaupunkien keskustoissa, myös Turussa. Tätä pidetään helposti ihmisten kiusaamisena. Usein jää tajuamatta, että se on nimenomaan ihmisten suojelemista — tarkkaan ottaen keskustassa asuvien suojelemista.

Kirjoittajat: Jakke Mäkelä ja Heidi Niskanen, Vihreiden kuntavaaliehdokkaat Turussa

Systemaattinen riskinhallinta auttaa hahmottamaan, mitkä riskit ovat kaikkein merkittävimpiä.  Turun tapauksessa vastaus saattaa olla yllättävä. Jos haetaan suurinta yksittäistä ulkoista terveysuhkaamme, se voi hyvinkin olla yksityisautoilu. Emme tarkoita tällä auto-onnettomuuksia, vaan salakavalampia terveysriskejä.  THL:n tautitaakka-analyysi kertoo suomalaisten pahimmista terveysriskeistä. Menetelmää on avattu mm täällä sekä täällä.  


Altistekohtainen tautitaakka Suomessa

Tarkat luvut ovat tietyllä tavalla abstrakteja, ja on mahdoton sanoa että jonkun tietyn ihmisen kuolema johtuisi nimenomaan ympäristömelusta tai nimenomaan pienhiukkasista. Luvut on myös  keskiarvoistettu koko maan yli, joten paikallisesti tietyt tekijät saattavat olla erityisen pahoja.

Esimerkiksi ilmanlaatuportaalin mukaan Turun typpidioksidipäästöt ovat Helsingin jälkeen Suomen toiseksi pahimmat, ja liikenne on siinä todella merkittävä tekijä. Koska typpidioksidi synnyttää myös pienhiukkasia, terveysvaikutus Turussa on selvä.  Ympäristöhallinnon tilastojen mukaan pienhiukkasten määrä on Suomessa hieman laskenut viime vuosina, mutta ei kovin merkittävästi. Liikenteen osuus on koko maan tasolla noin 20%, mutta paikallisesti paljon suurempi.

Turun keskusta ei siis ole erityisen terveellinen paikka elää.  Asiaan olisi periaatteessa äärimmäisen helppo puuttua. Tärkein yksittäinen tekijähän on tiedossa:  yksityisautoilu. Valitettavasti tähän tekijään ei todellisuudessa ole ollenkaan helppoa puuttua, koska se on muutoin sekularisoituneen yhteiskuntamme viimeisiä pyhiä asioita.

On kuitenkin kiistatonta, että autoilu tuottaa sekä melua että pienhiukkasia. Varsinkin nastarenkaat pahentavat molempien muodostumista merkittävästi. Nastarenkaat ovat jopa niin paha pienhiukkasten lähde, että edes sähköautoihin siirtyminen ei välttämättä tilannetta paljon parantaisi.

Autot vaativat myös hiekoittamista, ja vaikka hiekoituspölyssä sinällään on melko vähän varsinaisia pienhiukkasia, terveysvaikutuksia silläkin on. Tähän voisi jonkun verran vaikuttaa optimoimalla hiekoitusta (käyttämällä minimimäärän, ja korjaamalla sen nopeasti pois). Tämä kuitenkin maksaa.

Vaikka autoilun tuottamat pienhiukkaset eivät suoranaisesti ketään välittömästi tappaisikaan, ovat muut siitä aiheutuvat terveyshaitat jo itsessään riittäviä autoilun määrän rajoittamiseen. Hengitettävät (<PM10) ja pienhiukkaset (PM2,5) kulkeutuvat keuhkoihin ja aiheuttavat erityisesti astmaatikoille ja iäkkäämmille ihmisille ongelmia pahenevana keuhkoahtauma- tai sepelvaltimotautina.

Tämän lisäksi hiukkaset ja pakokaasut aiheuttava myös terveessä väestössä jo lyhyellä altistusajalla mm. ylähengitysteiden ja silmien ärsytystä. Pitkään kestänyt altistuminen, kuten tapahtuu kaupunkien keskustoissa, voi lopulta johtaa eliniän lyhenemiseen. Kaiken kaikkiaan oireista varmastikin koituu terveydenhoitoon kustannuksia, joita voitaisi vähentää mikäli päästöjen määrää rajoitettaisi entisestään.

Joka tapauksessa jo terveyssyistä voisi aivan hyvin todeta, että autot eivät kuulu kaupunkikeskustoihin.

Tässä pitää kuitenkin olla realisti.  Yhteiskuntamme on rakennettu niin, että aivan ydinkeskustan ulkopuolella auto on käytännössä lähes pakollinen, varsinkin lapsiperheelle. Molemmilla kirjoittajista on itselläänkin auto.  Ymmärrämme siis enemmän kuin hyvin, miten vaikeaa (ja useimmille mahdotonta) autosta luopuminen käytännön elämässä on.

Siitä huolimatta: mitä tehokkaammin yksityisautoilua voidaan tiheästi asutuilla alueilla vähentää, sitä enemmän henkiä säästämme. Myös ydinkeskustassa asuvilla on oikeus terveeseen elämään.

Jos siis haluamme vakavissamme parantaa turkulaisten terveyttä, joudumme pohtimaan mitä tehdä autoilulle. Autoilun haittoja pyritään yleensä vähentämään ennen muuta negatiivisillla keinoilla: verot, tietullit, rajoitukset, nastarengaskiellot, nopeusrajoitusten alentaminen (mikä parantaisi sekä päästö- että meluongelmaa).

Mutta niitä voitaisiin vähentää myös positiivisilla keinoilla. Pyöräilyn tukeminen on tärkeä keino, niille jotka asuvat pyöräilymatkan päässä keskustasta. Kaikille muille olisi kuitenkin tärkeintä lisätä joukkoliikennettä huimasti vielä nykyisestäkin.

Kirjoittajat ovat Vihreiden kuntavaahdokkaina Turussa.  Jakke Mäkelän sloganina on “Älä kangistu kaavoihin — äänestä fyysikkoa”. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.  Heidi Niskasen omat kotisivut avataan myöhemmin; FB-sivu löytyy täältä.

Pääseekö Turku aidosti hiilineutraaliksi?

Kirjoittajat: Jakke Mäkelä ja Markus Norrgran, Turku. Julkaistu 17.2. Tieteen ja Teknologian Vihreiden tiedepuolue.fi-blogissa.

Olemme Vihreiden kuntavaaliehdokkaina Turussa, ja kannatamme jämerästi pyrkimystä tehdä Turusta hiilineutraali. Koska olemme kiinnostuneita sekä luonnonsuojelusta että teknologiasta, ryhdyimme perkaamaan nykyistä strategiaa auki tarkemmin teknologian ja luonnonsuojelun näkökulmasta. Mielestämme on tärkeää olla tässä asiassa älyllisesti rehellinen: jos ja kun Turun strategia perustuu Naantalin monipolttoainelaitokselle, se ei ole hiilineutraali, eikä edes ekologisesti kestävä.

Valtioneuvosto on juuri julkaissut yhteenvetoraportin energia- ja ilmastostrategiansa ilmastovaikutuksista. Vaikka raportti onkin kirjoitettu positiiviseen sävyyn, sen lopputulos on lohduton: jos puun käyttöä lisätään, hiilidioksidin määrä ilmakehässä ei vähene. Valitettavasti puun käytön lisääminen on edellytys sille, että ylipäätään syntyy teollisia sivuvirtoja joita voidaan polttaa bioenergiana.

Siirtymisellä puubiomassaan lisätään hiilidioksidipäästöjen lisäksi myös epäsuoria ympäristöongelmia. Laajamittainen puun käytön lisääminen kasvattaa talousmetsien tarvetta ja se nopeuttaa metsänkaadon syklejä. Metsä vaatii suhteellisen pitkän kasvuajan sitoakseen hiiltä enemmän kuin puun polttaminen vapauttaa – pidemmän kuin talousmetsän normaali kasvusykli.  Tätä kautta puubiomassan lisääminen energiantuotannossa on selkeä uhka Suomen metsille. Se tuhoaa biodiversiteettiä ja monimuotoisuutta elinympäristöjen vähentyessä niiden lajien kohdalla, jotka ovat riippuvaisia vanhasta metsästä.

Biomassan polttaminen on kokonaisuuden kannalta huono idea, vaikka jokin yksittäinen laitos onnistuisikin löytämään vain ja ainoastaan ekologisesti täysin kestäviä jätevirtoja poltettavaksi.  Käytännössä tämä tarkoittaa vain sitä, että joku toinen laitos joutuu turvautumaan haitallisempiin energialähteisiin. Kun energiabiomassalle on enemmän kysyntää kuin kestävää tarjontaa, jokainen käyttäjä joutuu kantamaan moraalisen osavastuun siitä että käyttö ei ole kestävää.

On myös varauduttava siihen hyvin todennäköiseen skenaarioon, että EU tiukentaa biomassan päästökriteereitä, ja mahdollisesti osa biomassastakin siirtyy EU:ssa päästökaupan piiriin.  Suomi on toistaiseksi lobannut tätä vastaan, mutta jossakin vaiheessa faktat on myönnettävä ja niihin on sopeuduttava. Tällöin Naantalin laitos tai Artukaisten höyrytuotantolaitos eivät ole hiilineutraaleita edes paperilla. Päästökriteerien tiukentuessa höyryvoimalan tarvitseman puubiomassan haittaverokaan tuskin pysyy nollassa.

Toisaalta on realismia myöntää sekin, että järkeviä vaihtoehtoja Turussa on hyvin vähän. Jos lämmityksessä siirryttäisiin vaikkapa maalämpöön, sen vaatima sähkö olisi edelleenkin tuotettava jossakin. Samalla se vähentäisi Naantalin laitoksen kannattavuutta. Tämä taas johtaisi joko hintojen nousuun tai siihen, että osa tuotetusta lämmöstä menee hukkaan. Suuren kaupunkiseudun energiajärjestelmät ovat äärimmäisen monimutkaisia ja herkkiä järjestelmiä, joita ei voi suunnitella näppituntumalta tai äkkinäisesti.

Suurta linjaa ei siis pysty enää järkevästi muuttamaan, mutta detaljeja säätämällä voidaan yrittää minimoida haittoja. Poltettavan materiaalin valinta on käytännössä suurin yksittäinen tekijä, johon voidaan vaikuttaa. Kuntien tulisikin Turun Seudun Energian enemmistöosakkaina vaatia laitokselta erityistä avoimuutta tämän suhteen. Vaikka jo nyt on tiedossa että täydelliseen tulokseen ei päästä, on ensiarvoisen tärkeää tietää, kuinka kaukana siitä tuloksesta ollaan.

Pidämme siis tärkeänä, että Turku aidosti ja kestävästi pyrkii kohti hiilineutraalisuutta. Nuo sanat “aidosti ja kestävästi” on kuitenkin otettava äärimmäisen vakavasti, eikä viherpesua pidä harrastaa.  Naantalin laitos ei ole aito ja kestävä ratkaisu. Toisaalta liian äärimmäinen ideologisuuskaan ei johda hyvään. Naantalin laitoksesta ei millään temppuilulla saada täydellistä; emme kuitenkaan voi järkevästi sitä sulkeakaan, joten joudumme elämään epätäydellisen ratkaisun kanssa.

Täydellisempi ratkaisu vaatisi joko radikaalisti lisärahaa tai radikaalia uudelleenajattelua. Lisärahalla voidaan kehittää uusia ratkaisuja, kuten aurinkolämpöä tai Turun Vihreiden ajamaa geotermistä kokeilulaitosta. Radikaalia olisi esimerkiksi ostaa ja mitätöidä päästöoikeuksia markkinoilta, jolloin päästöjen määrä maailmassa aidosti laskisi.

Radikaalia uudelleenajattelua voi toki harjoittaa myös omassa leirissään. Vihreiden kanta Fennovoimaan on tunnetusti nihkeä, mutta on kiistatonta että hiilidioksidia ydinvoimala ei juurikaan päästä. Kannattaako meidän kuntatasolla sittenkään kovin aktiivisesti yrittää kaataa sitä, jos muut toteutuvat vaihtoehdot ovat ilmastollisesti ja ekologisesti vielä huonompia? Hanke kaatuu kyllä kansallisella tasolla, jos on kaatuakseen. Kuntatasolla kannattaisi ehkä keskittyä muuhun.

Jakke Mäkelä on Vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta. Markus Norrgranin numero on 175.

Sivistyksestä, väittelystä ja ajattelusta

On ilo katsoa, kun ihmiset uskaltavat astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Pidin alla olevan alustuksen Turun luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenillassa.  Istun TLSY:n hallituksessa jo viidettä vuotta, ja täryjyrätyyppisiin mielipiteisiini on jo totuttu. Siitä huolimatta…  yleisö olisi hyvin voinut raivostua, eikä heitä olisi siitä kukaan syyttänyt.

Sen sijaan alustus herätti juuri sitä mitä pitikin: tiukkaa keskustelua. Tunteenomaistakin, mutta asiapohjaista.  Käytännössä monelle osallistujalle oli itsestäänselvä aksiooma, että luonnonsuojelijan täytyy olla ydinvoimavastainen.  Oli shokki tulla haastetuksi tällä tavalla omalla kotikentällä. Siitä huolimatta keskustelu oli käsittämättömän sivistynyttä.

En tiedä päätyikö kukaan illan aikana muuttamaan vanhoja näkemyksiään, mutta ei se ole oikeastaan tärkeää. Olennaista on se että ihmiset ajattelevat, ei se että ajattelevat “oikein”.

Selkeyden vuoksi: en aja tällä sitä, että kaikkien luonnonsuojelijoiden ja vihertävien pitäisi muuttua ydinvoiman kannattajiksi. Ajan tällä sitä, että meidän on tajuttava, että edessä on kriisi jonka suuruusluokkaa emme edes kunnolla hahmota.   Alla oleva kuva osoittaa ongelman kaikessa raakuudessaan.

Kaikkien on mietittävä asenteitaan uusiksi.  Ydinvoimavastaisuus ei voi olla dogmi, jonka perusteella päätetään kuka ympäristöliikkeeseen saa sanoa kuuluvansa ja kuka ei.  Ydinvoima on teknologia siinä missä muutkin, ja sen hyvistä ja huonoista puolista on voitava keskustella siinä missä aivan kaikesta muustakin.

Kirjoittaja on Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.

Riskinhallintaa: Erityislapset ja invapaikat

Lietolainen kaverini kirjoitti  Turun Sanomien yleisönosastolle hyvän tunteisiin vetoavan kirjoituksen siitä, miten Trafin uudet linjaukset estävät invapaikan saamisen kehitysvammaisille tai autistisille lapsille. Kirjoitus on täyttä asiaa, ja huomasin että samaa aihetta voi lähestyä myös kliinisen kylmäverisesti. Se on itselleni paljon luontevampaa.

Trafin linjauksen takana on tiukentunut tulkinta: invapysäköintiluvan voi saada vain näkö-tai liikuntavamman takia. Piste. Vielä muutama vuosi sitten tulkinta oli toinen, ja esimerkiksi ylivilkkaan autistisen lapsen takia luvan saaminen oli mahdollista. Ei helppoa eikä suoraviivaista, mutta mahdollista.

Näyttää ilmeiseltä, että lain tekijät ja tulkitsijat eivät ole koskaan nähneet erityislapsen elämää.  Näissä invaluvissa ei ole kyse vanhempien mukavuudenhalusta, vaan lapsen fyysisestä turvallisuudesta.

Jokainen erityislapsen vanhempi tietää, että varsinkin ylivilkkaan erityislapsen kanssa elämä on brutaalia matematiikkaa. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko onnettomuuksia. Kyse on siitä, montako niitä tapahtuu, kuinka pahoja ne ovat, ja kuoleeko lapsi.  Vaikka vanhemmat toimisivat yli-inhimillisen tarkasti, tarpeeksi levoton erityislapsi tulee ennen pitkää pääsemään irti parkkipaikalla, ja autoliikenne tulee aiheuttamaan vakavan riskin. Ainoa tapa vähentää tätä riskiä on minimoida parkkipaikalla vietetty aika. Juuri tähän invapaikka antaisi mahdollisuuden.

Oma erityislapsemme on ollut näissä piireissä helpoimmasta päästä, eikä invapaikalle ollut tarvetta pahimpinakaan vuosina.  Silti muistan niiltä vuosilta neljä tai viisi todella vakavaa läheltäpiti-tapausta liikenteessä. Joillakin perheillä niitä voi tapahtua viikoittain tai päivittäin.  Niitä yksinkertaisesti tapahtuu, perheessä kuin perheessä. Monelle perheelle invapaikka voisi olla lähes sananmukaisesti elinehto.

Vaikkei välittäisi pehmeistä arvoista, riskinhallintaa kannattaisi aina harjoittaa. Lapsen vammautuminen tai kuolema on kaikille osapuolille kaikkein traumaattisin ja kallein mahdollinen lopputulos. Lyhytkin tutustuminen erityisperheiden arkeen osoittaisi, että invalupien tapauskohtainen myöntäminen myös erityislapsille olisi erittäin järkevää ja kustannustehokastakin riskinhallintaa.

Kirjoittaja on Vihreiden ehdokkaana Turun kuntavaaleissa, mutta olisi kirjoittanut tämän kirjoituksen vaikkei olisikaan.

 

wile-e-coyote-3

Elämä erityislapsen kanssa. 7/24.

Taajamametsät ja järjestelmävika

Luonnonsuojeluharrastuksen mielenkiintoisimpia hetkiä ovat ne, kun tajuaa miksi jokin asia menee pieleen.  Paimion Kriivarin metsähakkuissa tuli nyt tällainen hetki. Kriivarin hakkuut ovat suurta skaalaa ajatellen myrsky vesilasissa, mutta yhden ainoan lehtiartikkelin kautta on mahdollista nähdä syvärakenne joka siihen myrskyyn on johtanut.

Paimion kunta haluaa hakata lähimetsää aivan koulun ja päiväkodin vierestä. Luontojärjestöt ja jotkut paikalliset asukkaat vastustavat tätä hakkuuta. Itse  olen ollut kirjoittamassa Luonnonsuoujeluliiton Varsinais-Suomen vetoomusta, jonka taustoja avaan täällä.

Kunnan viranomaisten mukaan häirintää organisoivatkin ennen muuta juuri ulkopuoliset järjestöt. Paikallista vastustusta on kuitenkin vaikea verifioida, koska kunta itsekin on ilmoittanut että valituksia ei ole käsitelty, ellei niitä ole osattu kohdistaa juuri oikealla tavalla juuri oikealle hallinnolliselle taholle. Continue reading Taajamametsät ja järjestelmävika