Category Archives: Ympäristö

Pääseekö Turku aidosti hiilineutraaliksi?

Kirjoittajat: Jakke Mäkelä ja Markus Norrgran, Turku. Julkaistu 17.2. Tieteen ja Teknologian Vihreiden tiedepuolue.fi-blogissa.

Olemme Vihreiden kuntavaaliehdokkaina Turussa, ja kannatamme jämerästi pyrkimystä tehdä Turusta hiilineutraali. Koska olemme kiinnostuneita sekä luonnonsuojelusta että teknologiasta, ryhdyimme perkaamaan nykyistä strategiaa auki tarkemmin teknologian ja luonnonsuojelun näkökulmasta. Mielestämme on tärkeää olla tässä asiassa älyllisesti rehellinen: jos ja kun Turun strategia perustuu Naantalin monipolttoainelaitokselle, se ei ole hiilineutraali, eikä edes ekologisesti kestävä.

Valtioneuvosto on juuri julkaissut yhteenvetoraportin energia- ja ilmastostrategiansa ilmastovaikutuksista. Vaikka raportti onkin kirjoitettu positiiviseen sävyyn, sen lopputulos on lohduton: jos puun käyttöä lisätään, hiilidioksidin määrä ilmakehässä ei vähene. Valitettavasti puun käytön lisääminen on edellytys sille, että ylipäätään syntyy teollisia sivuvirtoja joita voidaan polttaa bioenergiana.

Siirtymisellä puubiomassaan lisätään hiilidioksidipäästöjen lisäksi myös epäsuoria ympäristöongelmia. Laajamittainen puun käytön lisääminen kasvattaa talousmetsien tarvetta ja se nopeuttaa metsänkaadon syklejä. Metsä vaatii suhteellisen pitkän kasvuajan sitoakseen hiiltä enemmän kuin puun polttaminen vapauttaa – pidemmän kuin talousmetsän normaali kasvusykli.  Tätä kautta puubiomassan lisääminen energiantuotannossa on selkeä uhka Suomen metsille. Se tuhoaa biodiversiteettiä ja monimuotoisuutta elinympäristöjen vähentyessä niiden lajien kohdalla, jotka ovat riippuvaisia vanhasta metsästä.

Biomassan polttaminen on kokonaisuuden kannalta huono idea, vaikka jokin yksittäinen laitos onnistuisikin löytämään vain ja ainoastaan ekologisesti täysin kestäviä jätevirtoja poltettavaksi.  Käytännössä tämä tarkoittaa vain sitä, että joku toinen laitos joutuu turvautumaan haitallisempiin energialähteisiin. Kun energiabiomassalle on enemmän kysyntää kuin kestävää tarjontaa, jokainen käyttäjä joutuu kantamaan moraalisen osavastuun siitä että käyttö ei ole kestävää.

On myös varauduttava siihen hyvin todennäköiseen skenaarioon, että EU tiukentaa biomassan päästökriteereitä, ja mahdollisesti osa biomassastakin siirtyy EU:ssa päästökaupan piiriin.  Suomi on toistaiseksi lobannut tätä vastaan, mutta jossakin vaiheessa faktat on myönnettävä ja niihin on sopeuduttava. Tällöin Naantalin laitos tai Artukaisten höyrytuotantolaitos eivät ole hiilineutraaleita edes paperilla. Päästökriteerien tiukentuessa höyryvoimalan tarvitseman puubiomassan haittaverokaan tuskin pysyy nollassa.

Toisaalta on realismia myöntää sekin, että järkeviä vaihtoehtoja Turussa on hyvin vähän. Jos lämmityksessä siirryttäisiin vaikkapa maalämpöön, sen vaatima sähkö olisi edelleenkin tuotettava jossakin. Samalla se vähentäisi Naantalin laitoksen kannattavuutta. Tämä taas johtaisi joko hintojen nousuun tai siihen, että osa tuotetusta lämmöstä menee hukkaan. Suuren kaupunkiseudun energiajärjestelmät ovat äärimmäisen monimutkaisia ja herkkiä järjestelmiä, joita ei voi suunnitella näppituntumalta tai äkkinäisesti.

Suurta linjaa ei siis pysty enää järkevästi muuttamaan, mutta detaljeja säätämällä voidaan yrittää minimoida haittoja. Poltettavan materiaalin valinta on käytännössä suurin yksittäinen tekijä, johon voidaan vaikuttaa. Kuntien tulisikin Turun Seudun Energian enemmistöosakkaina vaatia laitokselta erityistä avoimuutta tämän suhteen. Vaikka jo nyt on tiedossa että täydelliseen tulokseen ei päästä, on ensiarvoisen tärkeää tietää, kuinka kaukana siitä tuloksesta ollaan.

Pidämme siis tärkeänä, että Turku aidosti ja kestävästi pyrkii kohti hiilineutraalisuutta. Nuo sanat “aidosti ja kestävästi” on kuitenkin otettava äärimmäisen vakavasti, eikä viherpesua pidä harrastaa.  Naantalin laitos ei ole aito ja kestävä ratkaisu. Toisaalta liian äärimmäinen ideologisuuskaan ei johda hyvään. Naantalin laitoksesta ei millään temppuilulla saada täydellistä; emme kuitenkaan voi järkevästi sitä sulkeakaan, joten joudumme elämään epätäydellisen ratkaisun kanssa.

Täydellisempi ratkaisu vaatisi joko radikaalisti lisärahaa tai radikaalia uudelleenajattelua. Lisärahalla voidaan kehittää uusia ratkaisuja, kuten aurinkolämpöä tai Turun Vihreiden ajamaa geotermistä kokeilulaitosta. Radikaalia olisi esimerkiksi ostaa ja mitätöidä päästöoikeuksia markkinoilta, jolloin päästöjen määrä maailmassa aidosti laskisi.

Radikaalia uudelleenajattelua voi toki harjoittaa myös omassa leirissään. Vihreiden kanta Fennovoimaan on tunnetusti nihkeä, mutta on kiistatonta että hiilidioksidia ydinvoimala ei juurikaan päästä. Kannattaako meidän kuntatasolla sittenkään kovin aktiivisesti yrittää kaataa sitä, jos muut toteutuvat vaihtoehdot ovat ilmastollisesti ja ekologisesti vielä huonompia? Hanke kaatuu kyllä kansallisella tasolla, jos on kaatuakseen. Kuntatasolla kannattaisi ehkä keskittyä muuhun.

Jakke Mäkelä on Vihreiden kuntavaaliehdokas Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta. Markus Norrgranin numero on 175.

Sivistyksestä, väittelystä ja ajattelusta

On ilo katsoa, kun ihmiset uskaltavat astua oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Pidin alla olevan alustuksen Turun luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenillassa.  Istun TLSY:n hallituksessa jo viidettä vuotta, ja täryjyrätyyppisiin mielipiteisiini on jo totuttu. Siitä huolimatta…  yleisö olisi hyvin voinut raivostua, eikä heitä olisi siitä kukaan syyttänyt.

Sen sijaan alustus herätti juuri sitä mitä pitikin: tiukkaa keskustelua. Tunteenomaistakin, mutta asiapohjaista.  Käytännössä monelle osallistujalle oli itsestäänselvä aksiooma, että luonnonsuojelijan täytyy olla ydinvoimavastainen.  Oli shokki tulla haastetuksi tällä tavalla omalla kotikentällä. Siitä huolimatta keskustelu oli käsittämättömän sivistynyttä.

En tiedä päätyikö kukaan illan aikana muuttamaan vanhoja näkemyksiään, mutta ei se ole oikeastaan tärkeää. Olennaista on se että ihmiset ajattelevat, ei se että ajattelevat “oikein”.

Selkeyden vuoksi: en aja tällä sitä, että kaikkien luonnonsuojelijoiden ja vihertävien pitäisi muuttua ydinvoiman kannattajiksi. Ajan tällä sitä, että meidän on tajuttava, että edessä on kriisi jonka suuruusluokkaa emme edes kunnolla hahmota.   Alla oleva kuva osoittaa ongelman kaikessa raakuudessaan.

Kaikkien on mietittävä asenteitaan uusiksi.  Ydinvoimavastaisuus ei voi olla dogmi, jonka perusteella päätetään kuka ympäristöliikkeeseen saa sanoa kuuluvansa ja kuka ei.  Ydinvoima on teknologia siinä missä muutkin, ja sen hyvistä ja huonoista puolista on voitava keskustella siinä missä aivan kaikesta muustakin.

Kirjoittaja on Vihreiden kuntavaaliehdokkaana Turussa, numerolla 169. Ks lisää täältä sekä FB-sivuilta.

Riskinhallintaa: Erityislapset ja invapaikat

Lietolainen kaverini kirjoitti  Turun Sanomien yleisönosastolle hyvän tunteisiin vetoavan kirjoituksen siitä, miten Trafin uudet linjaukset estävät invapaikan saamisen kehitysvammaisille tai autistisille lapsille. Kirjoitus on täyttä asiaa, ja huomasin että samaa aihetta voi lähestyä myös kliinisen kylmäverisesti. Se on itselleni paljon luontevampaa.

Trafin linjauksen takana on tiukentunut tulkinta: invapysäköintiluvan voi saada vain näkö-tai liikuntavamman takia. Piste. Vielä muutama vuosi sitten tulkinta oli toinen, ja esimerkiksi ylivilkkaan autistisen lapsen takia luvan saaminen oli mahdollista. Ei helppoa eikä suoraviivaista, mutta mahdollista.

Näyttää ilmeiseltä, että lain tekijät ja tulkitsijat eivät ole koskaan nähneet erityislapsen elämää.  Näissä invaluvissa ei ole kyse vanhempien mukavuudenhalusta, vaan lapsen fyysisestä turvallisuudesta.

Jokainen erityislapsen vanhempi tietää, että varsinkin ylivilkkaan erityislapsen kanssa elämä on brutaalia matematiikkaa. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko onnettomuuksia. Kyse on siitä, montako niitä tapahtuu, kuinka pahoja ne ovat, ja kuoleeko lapsi.  Vaikka vanhemmat toimisivat yli-inhimillisen tarkasti, tarpeeksi levoton erityislapsi tulee ennen pitkää pääsemään irti parkkipaikalla, ja autoliikenne tulee aiheuttamaan vakavan riskin. Ainoa tapa vähentää tätä riskiä on minimoida parkkipaikalla vietetty aika. Juuri tähän invapaikka antaisi mahdollisuuden.

Oma erityislapsemme on ollut näissä piireissä helpoimmasta päästä, eikä invapaikalle ollut tarvetta pahimpinakaan vuosina.  Silti muistan niiltä vuosilta neljä tai viisi todella vakavaa läheltäpiti-tapausta liikenteessä. Joillakin perheillä niitä voi tapahtua viikoittain tai päivittäin.  Niitä yksinkertaisesti tapahtuu, perheessä kuin perheessä. Monelle perheelle invapaikka voisi olla lähes sananmukaisesti elinehto.

Vaikkei välittäisi pehmeistä arvoista, riskinhallintaa kannattaisi aina harjoittaa. Lapsen vammautuminen tai kuolema on kaikille osapuolille kaikkein traumaattisin ja kallein mahdollinen lopputulos. Lyhytkin tutustuminen erityisperheiden arkeen osoittaisi, että invalupien tapauskohtainen myöntäminen myös erityislapsille olisi erittäin järkevää ja kustannustehokastakin riskinhallintaa.

Kirjoittaja on Vihreiden ehdokkaana Turun kuntavaaleissa, mutta olisi kirjoittanut tämän kirjoituksen vaikkei olisikaan.

 

wile-e-coyote-3

Elämä erityislapsen kanssa. 7/24.

Taajamametsät ja järjestelmävika

Luonnonsuojeluharrastuksen mielenkiintoisimpia hetkiä ovat ne, kun tajuaa miksi jokin asia menee pieleen.  Paimion Kriivarin metsähakkuissa tuli nyt tällainen hetki. Kriivarin hakkuut ovat suurta skaalaa ajatellen myrsky vesilasissa, mutta yhden ainoan lehtiartikkelin kautta on mahdollista nähdä syvärakenne joka siihen myrskyyn on johtanut.

Paimion kunta haluaa hakata lähimetsää aivan koulun ja päiväkodin vierestä. Luontojärjestöt ja jotkut paikalliset asukkaat vastustavat tätä hakkuuta. Itse  olen ollut kirjoittamassa Luonnonsuoujeluliiton Varsinais-Suomen vetoomusta, jonka taustoja avaan täällä.

Kunnan viranomaisten mukaan häirintää organisoivatkin ennen muuta juuri ulkopuoliset järjestöt. Paikallista vastustusta on kuitenkin vaikea verifioida, koska kunta itsekin on ilmoittanut että valituksia ei ole käsitelty, ellei niitä ole osattu kohdistaa juuri oikealla tavalla juuri oikealle hallinnolliselle taholle. Continue reading Taajamametsät ja järjestelmävika

Numerot ja taajamametsät

 

On vanha luonnonsuojeluviidakon viisaus, että kun liito-orava astuu kuvioon, kenelläkään ei ole enää hauskaa.  Ei metsänomistajilla, ei kuntalaisilla, ei aktivisteilla, ei virkamiehillä, ei liito-oravilla, ei yhtään kenelläkään.

Tällä hetkellä lähin liito-oravakonflikti on käynnissä Paimiossa, missä kunnnalla on halua tehdä isoja hakkuita Kriivarin alueen metsissä. Metsät ovat taajamametsiä aivan asutuksen ja koulun ja päiväkodin vieressä, ja ovat aktiivisessa virkistyskäytössä.  Turun Sanomat tiivistää tilanteen kohtuullisen hyvin.

Itse olen äimistellyt tilannetta hiukan etäämpää, Luonnonsuojeluliiton piiritason luottamushenkilönä.  En ole mikään pehmeä puunhalaaja vaan kylmä byrokraattinen numeronvääntäjä, ja sillä asenteella olen tätäkin tapausta lähestynyt. Olen vahvasti sitä mieltä, että liito-oravat ovat tässä vain sivujuonne, ja todellisuudessa on kysymys aivan muusta.

Continue reading Numerot ja taajamametsät