Future with driverless cars 1: Rental vs. taxi

 

This is the first part of a series on changes that driverless cars may bring. I expose some of the ideas I have, mostly quite practical things. There may also be more profound changes on how people see the world but my looking glass is out of focus with such matters.

We moved project troglodyte to it’s own website, so the more patent centric recap of the Google driverless car patents can be found from there.

Below I assume that the problem has been solved completely. Driverless cars can access any part of the road network, function even when there are people darting around and can handle any weather including lots of snow and very slippery conditions. Accident levels are same or lower than currently and people are not scared to use autonomous cars.

See also: Rental vs. taxi, Mass transportation, Pirvate cars, Cargo, Parking and driving empty, Zoning Traffic volume and Externalities

The distinction between renting a car and taking a taxi will disappear. When a small car is needed it can be called for from any comms unit. It is possible that this will create a pressure to move away from the personal automobile affection as getting a rental car to any location is as easy as asking for a taxi as the rental can come to the renter and not vice versa. But this is not necessarily the case. There will still be a delay in getting the rental. This might not make a big difference for longer journeys taking several hours, but for shorter intra city traveling the difference might be too large.

When the road network extends very close to one or both ends of the trip journey times will be shorter than now for the rental (or a private) car as it can can pull up at the door and find a parking spot by itself after the passengers have left. A taxi is usually rented only for one leg of the journey at a time, but this is largely because of the cost of the driver. If a taxi was much cheaper many might want to get rid of the waiting in line by reserving the car for themselves in the same way a rental car is often rented for a longer period.

While a driverless taxi will be cheaper it  will of course lead to a massive reduction in the need for taxi drivers. There will likely still be some cases where a human might be needed, to help elderly or disabled passengers to get to the car etc. In these cases it might be economical to share one driver between several cars, for example if the customer is visiting a place where help is available at the other end the driver may change to another car on the way to assist someone else. The relative cost of a car with driver will be higher than now which will lead to pressure to reduce their use especially in cases of subsidised trips.

For a car of comparable size a driverless taxi will have a larger passenger capacity by at least one, possibly more as the seating arrangement can be made more freely. Because there is no driver to oversee the passengers, interior of the vehicle may need to be more durable, but on the other hand use of mass production models straight out of the factory is cheaper than using modified vehicles.

In some places offering taxi service is subject to licence. The rationale for this includes driver proficiency, health, reputation etc. It is difficult to see how such licences would be needed in the case of driverless taxis. This is likely to lead to more widespread secondary use of personal cars as taxis. While the owner is working or sleeping the car can drive around the town transporting passengers as needed. This will give a further advantage to those who can arrange their lives so that their traveling is off peak.

Acknowledgment:  Thanks to Laston Kirkland for thoughtful evaluation of these ideas.

Jätteille pakettipeltojärjestelmä?

Miksi jätteet kiinnostavat? Tätä moni kysyy.  Minulle se on jo abstraktina systeeminä kiehtova.  Miten jäte syntyy? Miten se kiertää? Mitä sille tehdään? Kuka tekee ja millä rahalla? Mitä sille tehdään jatkossa? Miksi se kiinnostaa Italian mafiaa? Se on systeemitasolla monimutkainen, se on suljettu maailma, se vaikuttaa yhteiskuntaan, eikä kukaan halua kuulla siitä. Mikä siinä siis ei olisi mielenkiintoista?

“Tässä on jotain samantyyppistä kuin maatalouden pakettipelloissa: ruokaa tuotettiin liikaa, joten alettiin maksaa siitä, että sitä tuotetaan vähemmän. Pitäisikö jätebisneksellekin maksaa bonuksia, jotka kasvavat sitä mukaa kun jätemäärä pienenee? Silloin sen kannattaisi ajaa jätteen vähentämistä. ”

Suomen jätebisneksellä on jokin logiikka, jota en täysin ymmärrä. Jätealan lehdet hehkuttavat kasvumahdollisuuksia. Vielä en ole nähnyt ainuttakaan artikkelia, jossa hehkutettaisiin kasvua sitten, jos ja kun kotimaisen jätteen määrä alkaa vähentyä.

Suomen uusi jätelakihan antaa johdonmukaiset prioriteetit, tässä järjestyksessä:

  • Ensisijaisesti pitää vähentää jätteen syntymistä alun perinkään.
  • Toisena vaihtoehtona on uudelleenkäyttö.
  • Kolmantena on materiaalihyötykäyttö (kierrätys).
  • Neljänneksi paras vaihtoehto on hyödyntää jäte energiana.
  • Vasta aivan viimeisenä keinona on jätteen kaatopaikkasijoitus.

Näiden lisäksi kaatopaikoille ei vuoden 2016 jälkeen saa enää ollenkaan viedä maatuvaa materiaalia. Vuonna 2016 on tarkoitus kierrättää 50% jätteestä, polttaa 30%, ja viedä korkeintaan 20% kaatopaikalle.

Logiikka on ristiriitainen. Jos jätteen määrä pienenee, pienenee jätebisnes. Alan ongelma on se, että aikajänteet ovat suunnattoman pitkiä; 30 vuotta jätteenpolttolaitokselle, periatteessa satoja vuosia kaatopaikalle. Myös investointien koot ovat valtavia.

Kuka hankkisi kalliin jätekäsittelyjärjestelmän tietäen, että valtio koko ajan tietoisesti yrittää kaivaa maata alta?  Tämä on erityisesti jätteenpolttolaitosten ongelma. Yksi ratkaisu on tuoda jätettä ulkomailta. Tällä hetkellä laki hankaloittaa sitä, mutta tilanne voi muuttua.  Oulun polttolaitokselle on jo erityisluvalla tuotettu Norjasta (hyvälaatuista) jätettä.

Nyt ollaankin herkällä alueella. Kukaan ei halua jätteenpolttoa lähelleen, vaikka riskejä luultavasti liioitellaankin. Niin kauan ne ovat meidän omia jätteitämme, voi todeta, että jossakin ne täytyy polttaa, koska on tuotettukin. Mutta pitäisikö ottaa toisten roskia riesaksemme?

Abstraktilla tasolla, globaalisti ajateltuna, ajattelematta paikallisia ihmisiä ihmisinä, ympäristömielessä ei ole ole huono asia jos meille tuodaan Norjasta jätettä. Tällaisen tuontijätteen on oltava tiukasti lajiteltua (ns REF-tasoista), paljon tiukemmin kuin oman roskamme. Se tarkoittaa että Norjassa on kierrätys lähtenyt käyntiin. Meillä taas tuotetaan energiaa polttoaineella, joka ei käytännössä ole sen huonompaa kuin puu tai turve.

Jokin tuossa ei silti viehätä. Moniko jätebisneksestä hehkuttava aikoo itse muuttaa jätteenkäsittelylaitoksen viereen? Omat ongelmat täytyy hoitaa omalla takapihalla, mutta tarvitseeko naapurin ongelmia?

Ongelma on nimenomaan aikaskaala. Olen jokseenkin varma, että ongelma pahenee ennen kuin se alkaa parantua. Seuraavat kymmenen vuotta tulee enemmän ja enemmän roskaa esimerkiksi suljettavista kaatopaikoista, ja sitä pitää epätoivon vimmalla kärrätä ja käsitellä ympäri Suomea. Kasvua tulee varmasti. Mutta entä kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Tai kolmenkymmenen?

Tässä on jotain samantyyppistä kuin maatalouden pakettipelloissa: ruokaa tuotettiin liikaa, joten alettiin maksaa siitä, että sitä tuotetaan vähemmän. Pitäisikö jätebisneksellekin maksaa bonuksia, jotka kasvavat sitä mukaa kun jätemäärä pienenee? Silloin sen kannattaisi ajaa jätteen vähentämistä.

Tuossa ajatuksessa ei ole liiketaloudellisesti järkeä. Mutta en näe kunnon logiikkaa myöskään jätebisneksen virallisessa ajattelutavassa. Joko ala on kasvava, jolloin rikotaan lakia, tai se on lainkuuliaisesta kutistuva, jolloin tuotetaan tappiota. Tai sitten luotetaan johonkin, mitä ei ääneen kerrota.

Asioita helpottaisi, jos tietäisi mihin laskelmiin yritykset strategiansa perustavat. Jos — kuten itse oletan — piilo-oletus on että 2030-luvulla Suomessa poltetaan laajalti naapurimaiden jätteitä, sen voisi rehdisti myöntää. Silloin olisi  mahdollista ottaa asiaan kantaa faktapohjalta. (Itse saattaisin jopa kannattaa sitä, ehkä. Raskasmetallipäästöt ovat oikeastaan ainoa, mikä laajemmin epäilyttää).

Ilman numeroita liikutaan koko ajan spekulaation tasolla, ja joudutaan vastustamaan puhtaasti sen takia että ei tiedetä vastapuolen motiiveja.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

 

Jäte palaa 6: Mitä kannattaa väittää, mitä ei?

“Tämä ei ole opas valittamiseen, vaan opas muistuttamiseen. Ero on merkittävä.” 

Jätteenpoltto on Turussa taas ajankohtaista, koska Turun Seudun Jätehuolto Oy:n ympäristävaikutusten arviointiselostus (YVA) on vuoden lopulla tulossa ulos, ja siihen kerätään muistutuksia eri tahoilta.  Zygomaticaan eivät puhtaat paikallisasiat kuulu, mutta tässä on laajempia asioita taustalla.

Yritän tässä löytää argumentteja, joilla tuhlattaisiin mahdollisimman vähän kaikkien aikaa.  Olen itse SLL:n  jäsen, mutten vastusta jätteenpolttoa (olen eri mieltä SLL:n tiukasta linjasta, vaikka lojaali jäsen olenkin. Demokraattisessa organisaatiossa se on täysin mahdollista). Sitä suuremmalla syyllä haluan, että jos ja kun asiasta tehdään muistutuksia, niissä on järkeä.

Kannattaa huomata, että “muistutus” on täysin eri asia kuin “valitus”, vaikka niitä käytetäänkin sekaisin. Muistutukset ovat osa normaalia prosessia, ja niiden avulla voidaan muokata lopputulosta hallitusti. Valitukset taas ovat merkki siitä, että prosessi on rikki. Niihin ryhdytään vain harvoin, ja hyvin pakottavista syistä. Tämä ei ole opas valittamiseen, vaan opas muistuttamiseen. Ero on merkittävä.

Taustana on kasa dokumentteja:

  • Suomen Luonnonsuojeluliiton (SLL) kirjoituksia jätteenpoltosta.  SLL vastustaa jokseenkin systemaattisesti jätteenpolttoa, ja kirjoituksista saa hyvän kuvan siitä millä argumenteilla sitä vastustetaan.
  • Ympäristökeskus on analysoinut jätteenpoltosta tehtyjä valituksia ja niiden lopputuloksia (SYKE 8/2009). Aiemmassa kirjoituksessa kävin tätä läpi. Dokumentti antaa kuvaa siitä, millä argumenteilla on lopulta ollut merkitystä.
  • Tuorein aiheeseen liittyvä dokumentti on Turun jätteenpolttolaitoksen suunnittelun yhteysviranomaisen lausunto.

Vaikka en pidä konsulttien rakastamista nelikentistä, tässä tapauksessa nelikenttä on järkevä. Yhdellä akselilla on ”numeroituva vs ei-numeroituva”. “Numeroituva” tarkoittaa tässä “argumenttia, jota insinöörikin viitsii kuunnella”. Numeroita ja numeroiksi tai teknologiaksi taipuvia asioita. Ei-numeroituvia asioita insinööri ei jaksa kuunnella,  mutta ne voivat silti olla täysin loogisia.  Toisella akselilla on “relevantti vs irrelevantti”. Muistutus voi olla kuinka hyvä tahansa, mutta jos sillä ei ole vaikutusta, sillä ei ole vaikutusta.

 

 

Numeroituvia ja  irrelevantteja.

Taloudellisia argumentteja voi esittää, mutta ne eivät ole ympäristöargumentteja. Kuten joskus sanotaan, “päättäjät saavat vapaasti tehdä tyhmiä päätöksiä, kunhan ne ovat laillisia”. Voi hyvin olla, että tietty laitos ei voi toimia voitollisesti. Tämä ei silti ole ympäristöargumentti. Jos päätökseen haluaisi vaikuttaa, se on tehtävä muun kuin ympäristöprosessin kautta.

Ei-numeroituvia ja irrelevantteja

Laitan jätehierarkian tähän kategoriaan vaikka se pohjautuukin periaatteessa numeroihin. Suomessa on kyllä jopa lakitasolla pyrkimys rajoittaa poltto; päämäärä on 50% kierrätykseen, 30% polttoon, 20% kaatopaikalle.

Jätehierarkia on kohtuullisen looginen argumentti. Polttolaitosten määrän jatkuva lisääminen tarkoittaa, että tarvitaan enemmän ja enemmän jätettä. Jätteenpoltto toimii taloudellisesti vain, jos poltetaan nimenomaan jätettä. (Jätteen polttamisesta laitos saa rahaa; muun aineen polttamisesta se joutuisi maksamaan). Jos laitos on kunnan omistama, se tarkoittaa että kunnan alueella insentiivit menevät helposti väärään suuntaan: kierrättämällä heikennetään oman laitoksen edellytyksiä.

Ajatuksessa on tietty perä (joskin Ruotsissa ja Saksassa sekä poltetaan että kierrätetään paljon. Ne eivät siis välttämättä oikeasti sulje toisiaan pois). Arvopohjaiseksi sen tekee se, että yksittäisen laitoksen kohdalla sitä ei voi soveltaa.

Jätteenpolton rajaksi on hyväksytty 30%, haluttiin tai ei. Ei voida osoittaa, että mikään yksittäinen laitos olisi juuri se laitos, joka määrän vie yli sallitun tason. Lisäksi uusien laitoshankkeiden pysäyttäminen jätehierarkian perusteella tarkoittaisi käytännössä sitä, että sitä rankaistaan siitä, että muut ovat sattuneet jo pääsemään edelle ja täyttäneet 30% kiintiön.

Hölmöä tämä olisi ennen muuta siksi, että uudet laitokset voidaan suunnitella paremmalla tekniikalla kuin vanhat. Vanhat ja paljon saastuttavat saisivat siis rauhassa jatkaa saastuttamista nimenomaan siksi, että ne sattuvat olemaan vanhoja. Kilpailu laitosten välillä antaa sentään mahdollisuuden, että teknologia kehittyy.

Ei-numeroituvia  ja relevantteja

Valitukset ympäristöarvojen menetyksestä, esteettisistä haitoista, melusta, hajuhaitoista, jne menevät selkeästi tähän kategoriaan. Osan näistä voisi laittaa numeroituviinkin, mutta yhteistä niille on se, että sekä etukäteen arviointi että mittaaminen ovat hankalia. Niitä kuitenkin varsinkin oikeudessa kuunnellaan. Niihin keskittymällä on mahdollista saada aikaan parannuksia edes yksittäisissä asioissa.

Laitan tähän kategoriaan myös erilaiset laillisuusseikkoihin puuttuvat valitukset, yksinkertaisesti siksi että ne eivät suoraan puristu numeroiksi. Niiden takana saattaa kuitenkin olla hyvinkin syvällistä ajattelua, eli ne eivät ole pelkkää juristeriaa. Esimerkiksi Oulun Energian YVA-lausunnossa on todettu, että ns “nollavaihtoehto” (vertailutilanne, johon laitoksen rakentamista verrataan) on virheellinen; nollavaihtoehdossa oletettiin, että Oulun seudun jätemäärät kasvavat seuraavien vuosikymmenien aikana kuten tähänkin saakka. SLL:n lausunnossa kuitenkin todetaan, että jo EU:n tasolla tehdään toimenpiteitä, jonka perusteella jätemäärien voi olettaa pienenevän. Kumpi on oikeassa? Vaikea sanoa.

Numeroituvia ja relevantteja.

Valittu teknologia. Laitosten edellytetään noudattavan BAT-periaatetta (Best Available Technology), eli käyttävän parhaita tekniikoita mitä on saatavilla. Tekniikka vaikuttaa merkittävästi kokonaisuuteen. Tiedon löytäminen on käytännössä vaikeaa jo siksikin, että hyvin nopeasti laitokset vetoavat liikesalaisuuksiin. Tieto kuitenkin on olemassa ainakin yritysten sisällä; se ei vaadi spekulaatioita tai skenaarioajattelua; ja siitä saadaan ulos numeroita.

Jätteen laatuongelmat. Tästä kysymyksesta olen jo kirjoittanut hieman laajemmin. On tiettyjä epäpuhtauksia joita polttojätteessä ei saisi olla, esimerkiksi elohopea, raskasmetallit, ja kloori. Käytännössä niitä kuitenkin aina on. Laitosten pitäisi pystyä osoittamaan, että laatuvaihtelut on otettu huomioon mitoituksessa ja suunnittelussa.

Tämä on kaikkea muuta kuin kattava esitys, mutta olen tajunnut että muistutusten ja valitusten käyttämisestä on ylipäätään kirjoitettu hyvin vähän. Olen pikkuhiljaa työstämässä yleisempää esitystä aiheesta. Muistutukset ja valitukset ovat käytännössä yksi kansalaisaktivismin muoto. Niitä olisi järkevä ymmärtää paremmin, molemmin puolin aitaa.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

 

Vaihtoehtoja avoimille valtakirjoille

Minä haluaisin sanoa oman sanani minua kiinnostaviin ja ymmärtämiini asioihin ja olla tyystin välinpitämätön monesta muusta.

 

Kohta on taas kerran se aika vuodesta. Postilaatikkoon tuli kuponki hyvän aikaa sitten luvasta antaa avoin valtakirja, luultavasti jollekin minulle ennestään tuntemattomalle henkilölle.

Voihan sitä yrittää antaa tutullekin, mutta muu väestö yleensä teilaa koko ajatuksen.

Mistäkö tässä on kyse? Kuntavaaleista tietenkin, tällä kertaa.

Aiemmassa kirjoituksessani sivusin tutkintojen merkitystä ja kuinka politiikka taitaa olla yksi harvoista alueista, johon ei ole suoria tutkintovaatimuksia. Järjestelmän itsensä kehittämiä muita tarpeita taitaa sitten olla senkin edestä, nimityksiä ja pätevyyden arviointeja myöten.

Viimeisten vuosien aikana olen omalta osaltani ollut mukana niin innovaatio- kuin tiedepolitiikan kiemuroissa. Kumpaakin olen välillä ihmetellyt. Niihin kun pitää keksiä koko ajan uusia virityksiä. Vanha malli on varmaan ollut kovasti viallinen, kun uutta pitää niin ahkerasti taikoa tilalle. Useimmiten muutoksia perustellaan tehostamisen ja säästöjen hengessä.  Sivistystä ja osaamista pitänee vähentää, että päästään halvemmalla…

Ja siitäpä tämä koko avoimen valtakirjan kirjoituskin juontaa juurensa. Normaalielämässä en voisi kuvitella antavani kaikkia minua koskevien asioiden hoitamista yhdellä valtakirjalla yhdelle henkilölle, vaikkakin vain neljän vuoden ajaksi. Vielä kun tiedän ja muistan, että äänestämäni henkilö ei edes valituksi tultuaan voi edustaa minun näkemystäni vaan mukauttaa oman tahtonsa ryhmänsä sisällä tehdyn päätöksen mukaiseksi. Mikä asia ja päätös kulloinkin onkaan kyseessä. Ehkä käsittelyssä on minulle merkityksetön asia, jolloin ei sillä niin väliä. Mutta joskus päätetään juuri minulle tärkeistä asioista. Silloin minun mielipiteelläni tulisi olla väliä.

Mutta onko? Tuskinpa on kovin isosti.

Asioiden valmisteluista ei aina voi pitää kovin isoa ääntä, että voisi etukäteen helposti löytää ja vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin. Jos Suomeen mahtuu väitteen mukaisesti korkeintaan yksi asia kerrallaan keskusteltavaksi, tuskin se kunnallisellakaan tasolla on kovin erilaista. Minun valtakirjalla päätetään joskus minulle tärkeistä asioista toisin kuin minä haluaisin. Onko tämä oikeasti demokratiaa, tuskin. Määritelmän mukaan voi olla, mutta sanakirjat ovatkin pullollaan määritelmiä. Minä haluaisin sanoa oman sanani minua kiinnostaviin ja ymmärtämiini asioihin ja olla vähemmän huolissani monesta muusta.

Miksi tällainen kiinnostuksen kohdentaminen ei ole mahdollista, arkielämässähän toimitaan jatkuvasti näin? Ja nyt en tarkoita missään tapauksessa isolla rahalla maksettuja lobbareita edistämässä jotain tiettyä asiaa.

Miksi en voi äänestää vaikka asia kerrallaan?

Suomessa on tällä hetkellä viisitoista rekisteröitynyttä puoluetta. Tarkoittaako se lopulta, että Suomessa on viisitoista mielipidettä? Tuskin. Eduskuntapuolueita on kahdeksan ja ei sielläkään ole kaikiin asioihin kahdeksaa virallista mielipidettä, hyvä jos edes kolme.

Oman asiantuntemuksen alueillani olen ollut mukana hyvin monenlaisissa ryhmäelimissä. Jossain vaiheessa ne kaikki muistuttavat jollain tavalla toisiaan. Ei ole harvinaista, että ryhmä ei saa itsestään parastaan irti löytääkseen parhaat ja sopivimmat vaihtoehdot. Menee herkästi vanhan vitsin mukaisesti kameleiksi ja komiteoiksi. Muutamasta hyvin erilaisesta harrastustoiminnasta olen kuullut vastaavaa, että järjestöt käyvät samantyyliset vaiheet läpi. Alussa innokkaiden henkilöiden palavasti ajama asia muuttuu lopulta virallistetun organisaation pyörittämiseksi kadottaen samalla merkittävän osan alkuperäisen ajatuksen sielusta. Osa haluaisi edelleen vain harrastaa, kun taas osa ajaa hyvin järjestettyjä, laadukkaita kokouksia ja kenties suuntautumista enemmän kattojärjestötoimintaan. Jotku harrastavat siis osallistumista tai kokouksia, vaikuttamista. Kaikenlaisia ihmisiä tarvitaan mukaan, mutta yhteistoiminnassa ei voi etukäteen tietää mihin ajaudutaan. Edes mukanaolijat eivät tiedä sitä.

Mille ja kenelle minä siis annan valtakirjani? Enhän minäkään voi tietää etukäteen mitä minun valtakirjallani tullaan tekemään.

Koskaan aiemmin ei ole näin hyviä kommunikaatiokanavia ja väyliä keskustella asioista laajemminkin. Muutenkin kuin pelkän häiriköinnin ilosta. Teollisuudessa ja tutkimusmaailmassa on tuotekehityksen rinnalle kehitetty menetelmiä saada kuluttajilta tietoa myös aivan uusiin, vielä toteuttamattomiin asioihin. Tätä varten on tehty työkaluja crowd-sourcingin käyttämisestä erilaisiin ohjattuihin keskusteluihin, joilla selvitetään todellisia mielipiteitä. Näitä ajatuksia vasten tulevia vaihtoehtoja voidaan sitten punnita. Saatujen tulosten perusteella on mahdollisuus tarkastella vaikutuksia useilta eri näkökannoilta ja mennä syvemmälle mahdollisiin ongelmakohtiin.

Politiikassa kuullaan valmistelun aikana asiantuntijoita. Usein he valittavat tulleensa kuulluksi muttei kuunnelluksi. Virkamiehille jää iso vastuu asioita valmisteltaessa.

Asian valmistelulla ja esittelyllä on iso merkitys päätöstä tehtäessä. Sitä ennen toivoisin syvempää erilaisten vaihtoehtojen hakemista ja punnitsemista, vaikka itse päätökset jätettäisiinkin avointen valtakirjojen haltijoille. Virkamiehillä tuskin riittää aikaa ja muita resursseja käydä kaikki tapaukset läpi yhtä syvällisesti.

Olisiko aiheellista kokeilla muita konsteja? Edes puhtaasta akateemisesta mielenkiinnosta eikä luottaa vain järjestöjyrien vanhojen mallien toimivuuteen joka tilanteessa. Näitä voitaisiin kokeilla pienessä mittakaavassa ja tuoda parhaiten toimivat laajempaan yhteiseen käyttöön. Moderoidut keskustelut, ideoiden ja niiden vaikutusten simuloinnit ja pelilliset kokeilut kaikki voisivat viedä avoimemman vaikuttamisen suuntaan ja vaihtoehtojen parempaan ymmärtämiseen. Konsteja kyllä löytyy, jos on halua.

Oikeutetustikin joku voi väittää minun olevan tietämätön asioiden oikeasta tolasta ja että edustuksellinen demokratia toimii puoleiden kautta tehokkaasti ja hyvin. Juurihan itsekin paheksuin tiede- ja innovaatiopolitiikan (itsetarkoituksellista?) uudistumisintoa. Miksi muuttaa (joidenkin mielestä) täysin toimivaa demokratiaa?

Mutta onko Suomi tarpeeksi valmis, ettei tällaista mahdollisuutta tarvitse harkita?

Minun mielestäni ei ole. Pitää olla muitakin valtakirjoja kuin neljän vuoden avoin malli. Sveitsissä ainakin on osoitettu muunkin olevan mahdollista. Ehkä Kainuunkin ambulanssiralli olisi jäänyt toteuttamatta, jos asiaa olisi kysytty kansalaisilta itseltään ja simuloitu asia pidemmälle. Eikö toimiva yhteiskunta lopulta juuri ole demokratian perimmäinen tarkoitus?

Ehdotan: moderoitua keskustelua eri näkökantojen hakemiseksti. Sen jälkeen niiden syvempää analyysiä,  minkä tuloksena asioita voidaan simuloida ja virtuaalisesti kokeilla etukäteen ennen päätösten tekemistä. Voitaisiin ainakin kokeilla, ettei tarvitse heti tyrmätä varojen puutteeseen ja jatkaa koko suomalaisen yhteiskunnan käyttämistä testialustana. Ja tähän me kaikki voimme osallistua, kukin kykyjemme mukaan.

Eihän kukaan ole politiikassa mukana vain omien etujensa tai mielipiteidensä ajamiseksi, eihän?

 

 

Avoimuus ja demokratia ratkaisu 2

 

Tämä on osa keskustelua johon Jakke otti osaa tällä (katso alustus linkin takaa) kirjoituksella. Pohdimme millaisella järjestelyllä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia kunnallisessa päätöksenteossa voitaisiin parantaa. Lähinnä miten verkkoa voitaisiin käyttää tehokkaasti. Kuvaan alla teknisesti pidemmälle menevän ja investointeja vaativan menetelmän.

Ratkaisu

Erilaisten, esimerkiksi kuntien toimintaan liittyvien ehdotusten, valmistelujen ja ongelmien ympärille pitäisi pystyä helposti muodostamaan asiasta kiinnostuneiden ad hoc ryhmiä.

Kunnan verkkosivuilta pitäisi olla mahdollista tilata varoitus jonkin itseä kiinnostavan tai omaan osaamiseen liittyvän asian tullessa vireille. Varoituksen voisi laukaista esimerkiksi maantieteellinen alue, jonka kaavoitukseen liittyvistä seikoista haluaa saada tiedon, tai koulu, johon liittyvästä päätöksenteosta tai sen valmistelusta haluaa tietää. Aina kun talletetaan (ei-salainen) dokumentti tai päätös kunnan tietojärjestelmään lähetettäisiin automaattisesti ilmoitus kiinnostuksensa ilmaisseille.

Optimiratkaisu olisi sellainen jossa koko järjestelmä olisi automaattinen, siis virkamiesten käyttäessä kunnan tietojärjestelmiä lähtisi varoitus kaikille sen tilanneille automaattisesti, ilman että se tuottaisi lisää töitä. Jonkinlainen investointi olisi siis tarpeen, sen suuruus riippuu nykyisistä toimintatavoista, jos käytössä on tietokanta johon dokumentit talletetaan ei muutos ole valtava, jos ja kun käytössä on erillisiä ohjelmia ja dokumentit ovat talletettuna levällään pitkin organisaatiota on muutos suurempi.

Koska varsinkin suuren kunnan tapauksessa tapahtumia saattaisi tulla paljon, tarvitaan suodatin jonka avulla voi ryhmitellä samaan asiaan liittyvät tapahtumat yhteen siten ettei esimerkiksi yhden dokumentin editoinnista tule tuhatta varoitusta. Käytännössä tarvitaan esimerkiksi jonkinlainen aikaan perustuva viive ennen seuraavaa samaan dokumenttiin tai aiheeseen liittyvää varoitusta.

Keskustelu

Kaikille samasta asiasta kiinnostuneille pitäisi varoituksen yhteydessä lähteä myös linkki keskustelujärjestelmään automaattisesti generoituvaan uuteen keskusteluun. Sopivia systeemejä varmasti löytyy valmiina joten pyörää ei tässä kannattane keksiä uudestaan. Ne jotka innostuvat asiasta voivat yleisen keskustelun jälkeen tarvittaessa ryhmittyä haluamallaan tavalla, joko keskustelujärjestelmän sisällä tai jossain muualla.

Tarkoitus siis on ettei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä. Ryhmiä syntyisi suurin piirtein samojen näkemysten ympärille ja ne voivat sen jälkeen alkaa kerätä lisää kannattajia ja argumentteja joilla vakuuttaa sekä toisiaan että kunnan organisaatiota. Kuka tahansa voisi perustaa suljetun alaryhmän ja kutsua sinne haluamansa henkilöt. Vaikka tämä tekisi ryhmien toiminnasta vähemmän osallistuvaa se voi olla tarpeen häiriköinnin välttämiseksi. Ryhmien keskustelu voisi silti olla julkisesti nähtävissä, vaikka valinnaisesti. Riitoja varmasti syntyisi kun joku innokas suljettaisiin pois keskustelusta johon hän haluaisi osallistua, mutta sellaista se on. Aina on mahdollista perustaa oma ryhmä.

Vaikkapa sadan ihmisen mielipide on selvästi vaikeampi sivuuttaa kuin yhden tai muutaman, tämä on ryhmittymisen selkeä etu. Isommassa ryhmässä löytyy myös asiantuntemusta ja luonnollisesti laajempi verkosto jonka kautta löytää sopivaa asiantuntemusta vakuuttavan esityksen luomiseksi.

Linkki kunnan toimintaan voisi tulla kahta kautta, jos ryhmä onnistuu luomaan oman esityksen se voisi joko luovuttaa sen suoraan esimerkiksi virkamiehelle tai käyttää valtuutettuja hyväksi asiansa edistämiseksi. Toinen mahdollisuus on ilmaista kantanta ryhmänä. Tässä tapauksessa mielipiteen painavuus lienee vahvasti ryhmän koosta riippuvainen joten on järkevää käyttää vahvahkoa tunnistusta estämään useana henkilönä esiintyminen. Tämä voidaan tehdä esimerkiksi tunnistautumalla pankkitunnuksilla.

Mikään ei tietysti estä virkamiehiä olemasta viran puolesta automaattisesti varoituslistalla jolloin he saisivat kutsun samaan keskusteluryhmään kuin muutkin. He voisivat tällöin halutessaan seurata ryhmän toimintaa ja tuloksia keskustelun edetessä.

Mahdollisuus esiintyä anonyyminä laskee osallistumis kynnystä ja edellä mainittu ryhmittyminen rajoittaisi häiriköinnin mahdollisuutta. Hyvä tapa voisi olla tunnistautua siten että kukin henkilö voi esiintyä vain yhtenä osoitettaessa ryhmän kannattajien määrä, mutta hänen henkilöllisyytensä ei silti olisi muiden ryhmän jäsenten tai kunnan tiedossa. Tämä on teknisesti järjestettävissä esimerkiksi sopivasti kryptaamalla pankin antama nimi-henkilötunnus yhdistelmä ja valvomalla että yhdellä tunnuksella ollaan mukana vain kerran.

Lieveilmiöt

Koska ei ole järkevää sisällyttää esimerkiksi kunnan työntekijöiden sähköposteja varoitusjärjestelmään on mahdollista että valmistelu siirrettäisiin tahallaan sellaisiin välineisiin jotka eivät generoi varoituksia kiinnostuneille kuntalaisille.

Entä kuinka vakavasti kunnan pitää ottaa keskustelu, sehän ei ole varsinainen kansanäänestys? Aina hyvinkään perustellut näkemykset eivät vaikuta päätöksentekoon, mutta mahdollisuudet lienevät kuitenkin paremmat kuin silloin kun asiasta kuullaan liian myöhään. Toisaalta vahva tunnistaminen saattaisi luoda harhan että kyseessä on todellinen kansanäänestys vaikka mukana onkin vain suhteellisen vähäinen määrä asiasta kiinnostuneita.

Translate »