Jos joukkoliikenteestä kirjoitettaisiin kansansatuja, niissä esiintyisi mörkö nimeltä Kokonaiskustannusindeksi. Turun joukkoliikenteellä Fölillä menee tällä hetkellä todella hyvin ja se on pysymässä talousasrviossaan. Toisinkin voisi olla, ilman että kukaan olisi tehnyt mitään väärin. Se olisi silloin tuon mörön syy.
Mörkö on matemaattinen, mutta ei hirvittävän monimutkainen. Fölin kustannusrakenne on periaatteessa suoraviivainen. Toimisto määrittelee yksityiskohtaisesti mitä reittejä tarvitaan mihinkin, ja tekee niille minuuttiaikataulut. Sen jälkeen linjat kilpailutetaan (yleensä kymmeneksi vuodeksi). Liikennöitsijät kertovat millä hinnalla suostuvat tällaiset linjat hoitamaan, ja halvin voittaa (käytännössä kilpailutuksessa on mukana myös erilaisia laatuvaatimuksia). Periaatteessa tiedetään jo vuosia etukäteen indeksikorjaamaton rahamäärä X, joka kunakin vuonna joudutaan liikennöitsijöille maksamaan. (Huomatkaa tuossa tuo sana “indeksikorjaamaton”. Mörkö piilee juuri siinä).
Vastaavasti Föli saa tuloina kaikki asiakkaiden lipputulot. Nämä tulot Y riippuvat täysin siitä, montako ihmistä linjoja haluaa käyttää. Viime vuosina X on ollut tyypillisesti noin 53 miljoonaa, ja Y 36 miljoonaa, joten erotus 17 miljoonaa katetaan verovaroista. Näyttää yksinkertaiselta: X on vakio ja ennustettavissa. Fölin stressattavaksi jää vain Y, eli käyttömäärät.
X:ään sisältyy tosiaan kuitenkin mörkö, joka on vielä stressiäkin pahempi: kokonaiskustannusindeksi. Se on ennalta arvaamaton olio jolle Föli ei pysty tekemään mitään, mutta joka voi tuhota hyvin suunnitellun budjetin muutamassa kuukaudessa.
Continue reading Föli-pohdintaa: indeksimörkö
