Miksi tiedevihreät ovat niin hankalia?

Vihreillä on ainoana suomalaisena puolueena oma tiedejärjestö, eli Viite (Tieteen ja teknologian vihreät). Olen tänä vuonna sen varapuheenjohtaja.  Viite ja Viitteen jäsenet ovat ottaneet välillä railakkaastikin erilaisia kantoja kuin itse puolue, esimerkiksi geeniteknologiassa tai ydinvoimassa.

Miksi me olemme niin hankalia?

Tämä ei ole mikään Viitteen virallinen kanta, mutta uskonpa että suurin osa jäsenistä sen allekirjoittaa:  Omaan elämäänsä liittyvissä asioissa itse kukin saa ajatella aivan mitä tahtoo.  Yhteisissä päätöksissä vahva tieteellinen todistusaineisto kuitenkin päihittää aina poliittisen ideologian, ja tieteellinen konsensus päihittää aina kaiken.

Tämä asenne johtaa väistämättä tiettyyn… kulmikkuuteen.

Continue reading Miksi tiedevihreät ovat niin hankalia?

GMO ja luonnonsuojelu: toisenlainen näkökulma

 

En ole varma olenko jossakin määrin yllytyshullu, mutta  minulle väitettiin hiljattain, etten uskalla puolustaa GMO-teknologiaa luonnonsuojelijoille. Uskalsinpas.

Tosin valitsin harvinaisen nynnerön tilaisuuden, eli Turun luonnonsuojeluyhdistyksen jäsenillan. Kun kyseessä on yhdistys jossa olen ollut aktiivinen jo vuosia ja kaikki ovat tuttuja, niin eihän sellaisessa saa mitään itkupotkuraivareita aikaan vaikka miten yrittäisi.  Hyviä ja särmiä kysymyksiä ja tiukkaa debaattia vain.

Linkin takaa löytyy alustuksen materiaali. Tietääkseni en saanut ketään käännytettyä, mutta ei se ollut tarkoituskaan. Olennaista on saada ihmiset ulos mukavuusalueeltaan ja pohtimaan, miksi ovat sitä mieltä mitä milloinkin ovat.

 

Sudenkuoppia: Mitä Google-haku kertoo GMO:n turvallisuudesta?

Olen viime kuukausiin asti olettanut, että älykäs ja pätevä ihminen pystyy selvittämään asioita ihan vain googlaamalla niistä tietoa. Vaikka netti on täynnä disinformaatiota, terävä ihminen tunnistaa sen.

Sitten erehdyin kokeilemaan.

Olin toukokuussa mukana tekemässä aloitetta, joka halusi muutosta Vihreiden linjaan geenimanipulaatiosta.  Aloite ei mennyt sellaisenaan läpi, mutta aiheesta tehdään kuitenkin selvitys, mikä on positiivinen askel.

Aloitteen pääväite oli, että nykyään on tieteellinen konsensus siitä, että geenimanipulaatio ei tekniikkana ole sen turvattomampi kuin muutkaan jalostusmenetelmät.  Väite herätti vilkasta keskustelua, osa äärimmäisen hyvää ja hyödyllistä. Aloite teki sen mitä pitikin, eli herätti monet ihmiset selvittämään kysymystä itselleen.

Mutta miten tällaista asiaa sitten selvittää, jos aikaa ei ole rajatomasti? Itse teen tällaisissa tapauksissa Google-hakuja. Yksinkertaisuuden vuoksi tein tätä kirjoitusta vain yhden haun, hakusanoilla “GMO consensus”,  ja pyrin luokittelemaan ensimmäisen 40 osumaa. Tulokset olivat yllättäviä.

Continue reading Sudenkuoppia: Mitä Google-haku kertoo GMO:n turvallisuudesta?

Translate »