Oikeassa olemisen yhdentekevyydestä

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Turun seurakuntavaalien Vihreä Kirkko -listan blogina. Se on jatkoa ehdokasesittelylleni (Tylsyyden armolahja).

Ihmisillä on suuri tarve kokea olevansa oikeassa — ja valitettavan usein yhtä suure tarve kokea, että väärässä olijat ovat pahoja ihmisiä. Ensimmäinen tarve saattaa olla sisäsyntyinen ja psyykkisesti välttämätön. Toisesta tarpeesta sen sijaan pitäisi nimenomaan kirkollisissa piireissä päästä eroon. Vaikka ihminen olisi täysin väärässä, hän ei ole automaattisesti paha ihminen. Tai tarkkaan ottaen, vanhan kunnon perisyntiopin mukaisesti: oikeassa oleva ihminen on ihmisenä aivan yhtä paha.

Osittain tuohon ajattelutapaan vedoten olen sitä mieltä, että kirkkoon täytyy mahtua sekä liberaaleja että konservatiiveja. Kumpikaan siipi ei ole paha, vaikka kovin erimielisiä ovatkin. Jos jompikumpi siipi ajetaan pois, kirkolla ei ole mitään tulevaisuutta. Ja haluan että sillä on tulevaisuus, koska vääjäämättä tulevan ekokatastrofin maailmassa tarvitaan ääni joka uskaltaa ajaa oikeita asioita. (Avaan tätä ajatteluani tarkemmin täällä).

Opillisesti täysin puhtaaseen konservatiiviseen kirkkoon kuuluisi ehkä 5% suomalaisista, sen jäsenet olisivat hyvin sitoutuneita, ja se kirkko toimisi varmasti aktiivisesti ja pitkäjänteisesti — mutta sillä ei olisi minkäänlaista vaikutusta mihinkään oman pienen piirinsä ulkopuolella.

Vastaavasti konservatiiveista puhdistettu liberaalikirkko saattaisi olla suurempi ja suositumpi, mutta se olisi lähinnä hyvän tuulen kerho joka ei saisi oikein mitään aikaan. Kaikella ystävyydellä kanssaliberaalejani kohtaan: pitkäjänteisyys, sitoutuminen ja puurtaminen eivät kertakaikkiaan ole meidän ydinvahvuuksiamme.  (Itse toki mainostan itseäni nimenomaan tylsien asioiden erikoismiehenä, mutta ei minunkaan pitkäjänteisyyteni mihinkään riitä).

Jos halutaan että kirkko on olemassa 50 vuoden kuluttua, mukaan tarvitaan ihmisiä jotka ajattelevat tuhansien vuosien skaalassa — ja konservatiivit ajattelevat. Lähipiirissäni on paljon erittäin konservatiivisia ihmisiä joiden jämeryyttä ja sitkeyttä kunnioitan, siitäkin huolimatta että uskon heidän olevan monista asioista väärässä.  Minun näkökulmastani he ovat luoneet monimutkaisia teologisia koukeroita joissa inhimillisyys murskaantuu; heidän näkökulmastaan minä ja muut liberaalit olemme kokonaan hylänneet Raamatun sanan, jonka pitäisi olla kristinuskon pohja.

Tuota ristiriitaa emme tule koskaan ratkaisemaan tyydyttävästi. Mutta käytännön tasolla, jos vain voitaisiin yhdistää konservatiivien pitkäjänteisyys ja liberaalien humaanisuus, oltaisiin todella vahvoilla.

Nettikeskusteluja seuraamalla päätyy sellaiseen johtopäätökseen, että tällainen yhteistyö on mahdotonta. Poterot ovat niin syvät. Mutta nettikeskusteluja seuraamalla menettää joka tapauksessa uskonsa ihmisyyteen. Saman pöydän ääressä istuminen ja kohtelias mutta jämerä keskustelu on se mitä tarvitaan. Joistakin asioista tuskin koskaan päästään yhteisymmärrykseen, mutta keskustelun kautta voidaan löytää tavat toimia siitä huolimatta.

On tietysti mahdollista, että olen tässä yli-idealistinen, johtuen omista hyvistä peruskokemuksistani. Kasvoin papinpoikana, ja vieläpä lähetyslapsena. Vanhemmillani on varsin järkähtämättömiä konservatiivisia näkemyksiä jotka tuskin ikinä muuttuvat. Mutta heillä on myös perusasenne jota voi vain kadehtia: aivan kaikesta voi ja pitää olla valmis väittelemään sivistyneesti, kenen tahansa kanssa. Tätä me myös olemme tehneet, niin pienestä kuin muistan. Jaloimmillaan olen nyt vanhoilla päivillä astunut heidän ovestaan sisään, saanut kahvikupin käteeni, ja alle kahdessa minuutissa käynnissä on ollut lennokas debatti jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Joskus päädymme vahingossa olemaan samaakin mieltä jostakin, mutta se ei ole varsinainen päämäärä, vaan toisen ajattelutavan ymmärtäminen.

Jos tuollaista asenneilmapiiriä saadaan syntymään myös kirkossa, niin ehkä tästä vielä selvitään.

 

Sukupuolineutraali avioliitto: milloin vääjäämätön tapahtuu?

Helsingin Sanomien loistava infografiikka saattaa kertoa jotain siitä, millainen on sukupuolineutraalin avioliiton tulevaisuus. Syntymävuosi 1966 näyttää olevan vedenjakaja. Jos trendi on todellinen ja pysyvä, ja nuori polvi todellakin pääsääntöisesti on tätä mieltä, niin ennen pitkää tapahtuu vääjäämätön, ja enemmistö kannattaa muutosta.  Nuoresta päästähän tulee koko ajan äänestysikäisiä lisää, vanha kaarti taas poistuu luonnollista kautta.

Milloin muutos tapahtuu?

Continue reading Sukupuolineutraali avioliitto: milloin vääjäämätön tapahtuu?

Varovaisuusperiaate ja homoliitot

Jos analysoi sukupuolineutraalia avioliittolakia varovaisuusperiaatteen pohjalta, törmää mielenkiintoisiin kysymyksiin. Vastustajien mukaan homoliittojen hyväksymisellä olisi arvaamattomia ja peruuttamattomia seurauksia, jotka voisivat johtaa koko yhteiskunnan tuhoon. Onko näin?

Varovaisuusperiatetta käytetään yleensä ympäristönsuojelussa, mutta se sopii tähänkin, tietyin rajoituksin toki. Ajatellaan siis sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymistä sosiaalisena kokeena, johon voi liittyä myös riskejä, ennen muuta lapsille. Homoliittojen tapauksessa vastustajat eivät ehkä osaa muotoilla riskejä koherentisti, mutta olisi naiivia väittää että sellaisia ei ole. Kaikkiin muutoksiin sisältyy riskejä.

Olennaista tässä eivät kuitenkaan ole itse riskit, vaan aivan toinen kysymys: ovatko ne mahdolliset riskit palautumattomia?

Wikipedia määrittelee varovaisuusperiaatteen “oikeutena toimia, vaikka tieteellinen näyttö jostakin ilmiöstä ei vielä ole sitova, jos seuraukset ilmiöstä ovat vakavia tai palautumattomia”. Nicholas Nassim Taleb on laajentamassa käsitettä hyvin mielenkiintoisessa artikkelissa, jossa nimenomaan edellytetään, että muutoksen pitää olla koko systeemin laajuinen, eikä korjausmekanismia ole. Lähden siitä, että nämä ovat toimivia määritelmiä.

Olen toisessa kirjoituksessa avannut varovaisuusperiaatetta hieman perinteisemmässä yhteydessä, eli neonikotinoidikiellossa. Tiettyjen tuholaismyrkkyjen oletetaan aiheuttavan mehiläiskuolemia, ja ne on nyt kielletty vaikka on edelleen epäselvää ovatko ne todellinen syy. “Kielto oli silti perusteltu, koska mehiläiskuolemien seuraukset olisivat täysin arvaamattomia ja mahdollisesti peruuttamattomia. Mehiläiset ovat elintärkeä pölyttäjälaji monille kasveille. Jos mehiläismäärät romahtaisivat, kukaan ei tiedä mitä tapahtuisi näille kasveille, eikä kukaan tiedä miten mehiläisten määrä saataisiin taas nopeasti kasvamaan.”

Sosiaaliset kokeilut ja varovaisuusperiaate

On ollut yksi sosiaalinen kokeilu, jonka riski sosiaaliselle ekosysteemille oli käytännössä täysin palauttamaton: naisten äänioikeus. Jos yhdellä kertaa annetaan äänioikeus puolelle väestöstä, ei ole mitään realistista tapaa millä sitä enää saisi peruttua demokraattisin menetelmin. Muutos vaatisi perustuslain muutoksen ja siis ⅔ määräenemmistön. Pelkästään miesten äänet eivät riitä. Naisten äänioikeudessa ei siis ole kyse mistään kaltevan pinnan argumentista, vaan suorasta hypystä tuntemattomaan. Riski otettiin, ja seurausten kanssa eletään nyt. Takaisin ei ole menemistä.

Homoliittojen tapauksessa riski ei ole tässä mielessä peruuttamaton. Asia koskee omakohtaisesti vain varsin pientä väestönosaa. Homoja on jokunen prosentti väestöstä, heidän sukulaisiaan ja ystäviään jonkun verran enemmän, mutta tuskin paljon yli 10% väestöstä.  Kyseessä on asia joka lopulta on suurelle enemmistölle henkilökohtaisesti yhdentekevä. Homoliitot olisi siis käytännössä täysin mahdollista perua uudella lainsäädännöllä, mikäli enemmistö katsoisi että sosiaalisen kokeen tulokset olivat huonoja. USA:ssa tällaisiin perumisiin on pyrittykin, vaihtelevalla menestyksellä.

Vastustajat ovat toki oikeassa siinä, että kerran annettu lupaa on erittäin vaikea enää perua. Jos perheensisäiset adoptiot nyt sallitaan, käytännössä tuskin on mahdollista että niitä jälkikäteen peruttaisiin; kun lapsi on adoptoitu, lapsi on adoptoitu. Sensijaan uudet adoptiot voidaan kieltää.  Mitään mahdotonta tässä ei ole. Minkä eduskunta antaa, sen se voi ottaa poiskin.

Riski ei myöskään leviä hallitsemattomasti sosiaaliseen ekosysteemiin. Periaatteessa se loppuu täsmälleen silloin, kun jokainen homo on aviossa. Määrä saattaa olla 1-2% väestöstä. Toki tähän pariskuntamäärään mahtuu jo paljon adoptoituja lapsia, ja toki homouden hyväksyminen saattaa myös lisätä homojen määrää. Ei kuitenkaan ole mitään viitteitä siitä, että vaikutus olisi dramaattinen.

Riskiä kannattaa verrata vanhaan suomalaiseen kulttuuriperinteeseen eli alkoholismiin. Alkoholisteja on Suomessa paljon enemmän kuin homoja, ja vaikutukset perhe-elämään ovat laajoja ja karuja.  Alkoholismi on myös itseään ruokkiva kierre toisin kuin homous; mitä enemmän juodaan, sitä enemmän sotketaan elämään, ja sitä enemmän juodaan suruun. Mitä laajemmin yhteiskuntaa hyväksyy juopottelun, sitä laajemmin alkoholisteja syntyy.  Siitä huolimatta alkoholistien sallitaan mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Jos alkoholistiliittojen riskitaso hyväksytään, on vaikea nähdä miksi homoliittojen riskitasoa ei voisi hyväksyä.

Auttaako tämä ymmärtämään vastustajia?

Ehkä tämä pohdinta kuitenkin auttaa suhteuttamaan homoliittojen vastustajien ajatuksia. Vastustajien näkökulmasta nyt ollaan ottamassa suuria riskejä — ja tässä he ovat jopa oikeassa. Niin ollaankin. Ei seurauksia vielä tiedetä.

Vastustajien näkökulmasta todennäköiset haitat ovat suuremmat kuin mahdolliset hyödyt. Tässä mennään viime kädessä arvokysymyksiin. Itse pidän mahdollisia haittoja (lasten kiusaaminen, avioliittokäsitteen inflaatio) aivan teoreettisina, ja joka tapauksessa paljon pienempinä kuin varmoja hyötyjä (tasa-arvon eteneminen). Äärikonservatiivien kannat tiedetään, mutta toisenlaista ääriajattelua löytyy myös toisesta suunnasta: moni liberaali ei sulata ajatusta, että mistään potentiaalisista haitoista saisi edes puhua ääneen, koska ihmisoikeudet.  Tottakai niistä täytyy voida puhua.

Vastustajien näkökulmasta riski on palautumaton. Tässä väittäisin, että he ovat yksiselitteisesti väärässä. Naisten äänioikeus oli palautumaton riski, koska se muutti järjestelmän pelisäännöt täysin. Siihen verrattuna homoliitot ovat käytännössä vain järjestelmän hienosäätöä.

Ks myös myähäisempi kirjoitus “Milloin vääjäämätön toteutuu”.

 

avioliittolaki_edkryhm

Kuvalähde: Yle 

 

Translate »