Tag: kummallinen

Datapisteiden synkeän elämän julmaa matematiikkaa

Joulun kunniaksi olen pohtinut, miten lannistavaa olisi olla datapiste. Yksinkertaisessakin tutkimuksessa voi tulla miljoonia datapisteitä. Lopuksi niistä survotaan kaava, joka on muotoa Y= A + B*X1. Jokainen piste haluaisi päästä A:ksi A:n paikalle; vain yksi pääsee, muut tuomitaan ikuiseen kadotukseen. Mitä elämää se sellainen oikein on?

Ajatus on tullut mieleen, kun olen murskannut tämänhetkisen projektini numeroita. Projektin päämäärä ja yksityiskohdat eivät ole tässä olennaisia (ovatko ne muuallakaan, on makukysymys).  Siinä ajelutettiin noin sata ihmistä ajosimulaattorin läpi. Jokainen ajo kesti lähes tunnin. Dataa on tallennettu kymmenen kertaa sekunnissa.

Koska simulaattoriaika on kallista, ajosuorituksista tallennettiinn kaikki mahdollinen. Ajajasta tallennettiin noin kolmekymmentä parametriä. Lisäksi pidettiin kirjaa siitä, missä muut simulaation objektit ovat. Objekteja on noin viisikymmentä, ja kaikista tallennettiin kahdeksan parametriä. Jokaisella rivillä oli siis yli 500 numeroa. Kymmenen kertaa sekunnissa tunnin ajan tarkoittaa, että jokaisesta kuskista tallennettiin lähes 20 miljoonaa numeroa.

Yhteensä projektin aikana kerättiin siis lähes 2 miljardia datapistettä.

Näiden miljardien tragedia on siinä, että melkein kaikki niistä tapettiin ennen kuin ne edes näkevät päivänvalon. Kuskin toimintaa mittaavat 30 parametriä sentään vaivauduttiin ottamaan talteen. Muista objekteista sen sijaan tallennettiin vain etäisyystieto; yhteensä 50 numeroa riviltä. Ensimmäisen teurastuksen läpäisi siis vain 10% luvuista, eli 90% joutui heti datapisteiden taivaaseen. 200 miljoonaa datapistettä jäljellä.

Käyttökelpoisia tienpätkiä oli lopulta noin neljäsosa: 50 miljoonaa datapistettä. Tässä vaiheessa alkoi selvitä, mitkä parametrit ylipäätään ovat analyysissä tärkeitä. Viisikymmentä tallannetua parametriä voitiin tiivistää hieman yli kymmeneen. Kymmenen miljoonaa datapistettä jäljellä. Näiden tallennusvälilä pystyttiin vielä harventamaan, pyöristämällä sijainnit lähimpään täyteen metriin. Varsinaiseen dataprässiin päätyi enää nelisen miljoonaa datapistettä (400,000 mittausta, jokaisessa 10 parametriä).

Prässissä kokeiltiin erilaisia menetelmiä, mm lineaarisia monimuuttujamalleja. Loppujen lopuksi kuitenkin yksinkertaisin oli parasta: kuskit keskiarvoistettiin, niin että sadasta koehenkilöstä saatiin survottua yksi “keskimääräinen” kuski. Noin 99% datapisteistä koki siis irvokkaan keskiarvoistuskuoleman, menettäen kaiken sen yksilöllisyyden joka tekee numerosta numeron.

Tässä vaiheessa jäljellä oli siis 4000 mittausta, jokaisessa kymmenen parametriä. Pyörittely osoitti, että näistä vain yksi oli lopulta tärkeä (riippuva muuttuja Y), ja sen pystyi parhaiten selittämään kaksi riippumatonta muuttujaa (X1 ja X2).

Koko tutkimustulos tiivistyi siis kaavaksi

  Y = A + B*X1 + C*X2.

Toisin sanoen, tehtäväksi jäi määritellä kolme vakiota (A,B,C). Tämä siis oli koko prosessin loppputulos: kolme numeroa. Alun kahdesta miljardista. Ja tämä kaikki vain siksi, että pari akateemista nörttiä saisi taas yhden julkaisun lisää.

Jotta nöyryytys olisi täydellinen, näissä vakioissa on vain kaksi merkitsevää desimaalia, kun alkuperäinen data kerättiin vähintään kuuden merkitsevän desimaalin tarkkuudella. Numero on onnellinen, kun se on tarkka; jokaisen desimaalin menetys on kuin kadottaisi raajan.

Voin verrata tätä suoraan omaan elämääni. Tilastojen perusteella maailmassa on noin 3.5 miljardia työikäistä ihmistä, eli vajaa kaksi miljardia miestä. Tässä kilpailussa meidät laitettaisiin toistuvasti valtavan tehosekoittimen läpi. Häviäjät valutettaisiin viemäriin, voittajia mössättäisiin taas uudelleen. Lopussa papukaijamerkin saisivat ne kolme, joista on vielä jotakin jäljellä.

(Teoriassa voisi toki ajatella, että palkinnoksi jäisivät ne lähes kaksi miljardia työikäistä naista jotka nyt olisivat vapailla markkinoilla. Mutta moniraaja-amputaatiohalvaantunelle se on lähinnä akateeminen ilo).

Oma elämä ei tunnukaan enää yhtä kurjalta, kun tätä miettii. Yhtä mitättömältä toki. Mutta on silti parempi olla yksi joskus osittain terve Ö monien joukossa kuin ainoa täysrampa A ei kenenkään joukossa.

Lisää outoa matematiikkaa: WeirdMath.

 

Juhannusten matematiikkaa

 

Tärkeää suomalaista juhannusperinnettä, sepalus auki hukkumista, on matemaattisesti tutkittu erittäin vähän. Tämä on sääli, sillä perinne tarjoaa hyvän esimerkin Bayeslaisesta analyysistä. Analyysin perusteella on myös mahdollista löytää konkreettisia ja rationaalisia menetelmiä hukkumisten vähentämiseen.

Kuinka todennäköistä on hukkua juhannuksena sepalus auki?  Muuttujat eivät ole riippumattomia, vaan niiiden yhteinen piilomuuttuja on tärkein suomalainen juhannusperinne: oluen juonti.

Aihe ei ole minullekaan aivan vieras. Vaikka elämänkaareni ei  tapahtumarikas tai mielenkiintoinen olekaan, olen kuitenkin itse elänyt aikana jolloin ikätoverini ovat olleet nuoria. Teorian lisäksi voin siis esittää heuristisia arvioita.

Mikäli hukkuminen ja sepalus auki oleminen olisivat riippumattomia muuttujia, saataisiin lopputulos kertomalla niiden todennäköisyydet yhteen.  Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton tilastojen mukaan juhannuksena hukkuu keskimäärin kahdeksan ihmistä. Sepalustilastoja ei kerätä, mutta (mahdollisesti teekkareita lukuunottamatta) harva kulkee koko juhannusta sepalus auki. Kertolaskun perusteella sepalushukkumisia olisi häviävän vähän. Tämä on ristiriidassa perinnetiedon kanssa.

Laskennassa tuleekin käyttää Bayesläisiä menetelmiä. Kirjoitetaan

P(huksep) = P(huk|sep) * P(sep),

eli todennäköisyys on kahden todennäköisyyden tulo: todennäköisyys olla sepalus auki, ja ehdollinen todennäköisyys hukkua jos sepalus on auki.

Olut muodostaa lineaarisen suodattimen: ajanhetkellä T1 juotu olutpullo pyrkii poistumaan viimeistään ajanhetkellä T2, missä aikaväli T2-T1 on noin tunti.

Tyypillinen juomistahti lienee noin kolme oluttölkkiä tunnissa, eli lähes litra. Virtsarakon koko on noin 500 millilitraa, mutta se voi venyä hyvinkin paljon. Heuristisesti voidaan arvioida, että juojan on kerran tunnissa helpotettava oloaan.  NIH:n mukaan tyypillinen virtsavuontiheys 14-45-vuotiaalle miehelle on noin 20 ml/sec. Tämän mukaan litran tyhjentämiseen kuluisi tehokasta työaikaa noin 50 sekuntia.

On kuitenkin huomioitava, että koordinaatiokyky heikentyy parin litran jälkeen. Sepaluksen aukioloaika on käytännössä helposti 2-3 minuuttia, teekkareilla huomattavasti pidempikin. Voidaan siis arvioida, että aktiivinen juhannusjuhlija joutuu olemaan sepalus auki jopa 2-3 minuuttia tunnissa, eli P(sep)=5%.

Toinen parametri, P(huk|sep), riippuu kontekstista. Kuivalla maalla hukkuminen on vaikeaa. Juhannusperinteeseen kuuluu kuitenkin läheisesti veden ääreen etsiytyminen. Jo laiturilta voi hukkua, mutta helpompaa se on veneestä. Käytännössä todennäköisyysketjua täytyy vielä laajentaa niin, että otetaan huomioon myös ehdollinen todennäköisyys olla veneessä kun sepaluksen on oltava auki P(ven|sep), ja ehdollinen todennäköisyys hukkua jos näin tapahtuu P(huk|vensep).

P(huksep) = P(huk|vensep) * P(ven|sep) * P(sep)

Veneitä on Suomessa noin 700,000, näistä 260,000 soutuveneitä. Soutuveneestä hukkuminen on klassisin perinne. Juhannuksena melkoinen osa venekannasta on käytössä, ehkä hyvinkin neljäsosa (noin 60,000). Ehkä kolmasosassa veneistä on vähintää yksi humalainen. Keskimääräinen souturetki ei liene pitkä, ehkä tunnin, mutta juhannushumallassasoutamissuoritteita olisi tällä arviolla kuitenkin 20,000 miestyötuntia.

Jos arvioidaan että vajaa neljä miljoonaa suomalaista juhlii juhannusta, ja juhlinta kestää kahdeksan tuntia, juhannuksena syntyy kaikkiaan noin 30 miljoonaa juhlintasuoritemiestyötuntia. Toisin sanoen noin 0.07% suomalaisista olisi sepalus auki soutuveneessä; P(ven|sep)=0.07%.

Suurin osa tästä 0.7 promillen joukosta ei toki huku, vaikka veneestä virtsaaminen onkin vaarallista. Varsinkin jos otetaan huomioon mahdollisuus käyttää esimerkiksi äyskäriä, ja hulluja ja humalaisia suojaava onni, P(huk|vensep) voi olla niinkin pieni kuin prosentin luokkaa.

Kun luvut kerrotaan yhteen, saadaan tulokseksi, että P(huksep) ~1E-6. Keskimääräisen suomalaisen todennäköisyys hukkua sepalus auki on siis hieman alle 1 miljoonasta, eli yksi micromort. Olen analysoinut micromortin käsitettä kirjoituksessa Möläytysten matematiikkaa, jossa arvioin poliitikolla olevan micromortin todennäköisyys tuhota uransa joka kerta, kun hän avaa suunsa.

Koska juhlivia suomalaisia on nelisen miljoonaa, todennäköistä olisi, että sepelusaukihukkumisia tapahtuisi joka vuosi vähintään yksi. Tämä on vahvasti samansuuntainen kuin arkikokemus. Ihmistieteissä tarkkuus on tunnetusti huonompi kuin kovilla tieteenaloilla, joten tulosta voidaan pitää sangen vahvana.

Juhannusjuhlija kannattaa siis mallintaa Bayeslaisena suodattimena. Tämä tarjoaa myös rationaalisia keinoja vähentää sepalus auki hukkumisia. Suuretta P(sep) pienentämällä päästään nopeimmin tuloksiin. Sitä voi pienentää ainakin kolmella tavalla: vähentämällä oluen juontia, kehittämmällä tehokkaampia sepalusratkaisuja (jolloin aukioloaika on lyhyempi), tai kasvattamalla juhlijoiden virtsarakkojen tilavuutta  kirurgian tai geenimanipulaation avulla. Näistä kaksi viimeksimainittua ovat käytännössä realistisia.

Muita epätavallisia laskelmia: täällä.

False_color_image_of_the_far_field_of_a_submerged_turbulent_jet

Joulujen matematiikkaa

Joulun kunniaksi lasken optimaalisen joulun.

Peruskansalaistahan kiinnostaa joulussa ennen muuta se, kuinka monta vapaapäivää silloin saa.

Virallisesti jouluaatto ja uudenvuoden aatto eivät ole vapaapäiviä, mutta kaikki kynnelle kykenevät käytännössä pitävät ne vapaapäivinä. Jotta lasku olisi reilu niitä kohtaan jotka silloin töihin joutuvat, en laske jokaista päivää suoraan vapaapäiväksi.  Käytän viidelle potentiaaliselle vapaapäivälle vapaudellisuuskertoimia V1-V5. Ne kertovat, kuinka suuri osa palkkatyötä tekevistä saa varmasti vapaata kyseisenä päivänä

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus 2012 kolmannelle neljännekselle kertoo seuraavaa: työllisiä on yhteensä 2,529,000. Katson, että jatkuvassa riskivyöhykkeessä koko ajan on ennen muuta väkivallan vastainen koneisto (poliisi, palokunta, sairaalat, osa sosiaalitoimea). Tähän kuuluu mm: poliiseja (alle 9,000), päätoimisia palomiehiä (noin 3,000), sosiaalipuolen väkeä (91,000 joista kuitenkin vain hyvin pieni osa joulunpyhinä töissä) ja osa terveyspalveluista (pieni osa 198,000:sta työntekijästä). Teollisuuden 373,000 työntekijästä vain pieni osa tekee keskeytymätöntä vuorotyötä. Voidaan katsoa, että joulunpyhinä työriskiä on todennäköisesti alle 100,000:lla palkkatyötä tekevällä ihmisellä.

Aattoina joutuvat huomattavan suurella todennäköisyydellä töihin vähittäiskaupan 173,000 työntekijää ja majoitus-ja ravitsemistoiminnan 91,000 työntekijää. Viimeksimainituista osa on työssä myös uudenvuodenpäivänä.

Hyvin karkeasti riskivyöhykkeellä on siis
*Jouluaatto  >250,000   (>10% työvoimasta)
*Joulupäivä  <100,000   (<5% työvoimasta)
*Tapaninpäivä  <100,000  (<5% työvoimasta)
*Uudenvuodenaatto  >250,000  (>10% työvoimasta)
*Uudenvuodenpäivä  <200,000  (<10% työvoimasta)

Arvioidaan siis,  että molempina aattoina 80% ihmisistä voi ottaa vapaapäivän, uudenvuodenpäivänä 90%, ja joulu- ja tapaninpäivänä 95%. Jos pyöristetään lähimpään desimaaliin, V1=0.8, V2=1.0, V3=1.0, V4=0.8, V5=0.9.

Kokonaisvapaudellisuusaste VK riippuu nyt siitä, mitkä pyhistä osuvat keskelle viikkoa. Lasketaan VK sen mukaan, mille viikonpäivälle jouluaatto osuu.

*Ma: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*Ti:  VK =  V1+V2+V3+V4+V5   ~4.5
*Ke: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*To: VK = V1+V2      +V4+V5   ~3.5
*Pe: VK = V1            +V4          ~1.6
*La: VK =               V3               ~1.0
*Su: VK =      V2+V3      +V5    ~2.9

Keskimääräinen kokonaisvapaudellisuusaste on 2.8 (joulun 2012 VK on maksimi eli 4.5).

Vaihtelu on siis suurta: jos jouluaatto osuu lauantaille, vapaudellisuusaste on vain kolmasosan normaalista, ja viidenneksen siitä mitä se voisi olla. Karkausvuosien takia nämä kauhuvuodet eivät toistu aivan säännöllisesti. Seuraavat ovat vuosina 2016, 2022, ja 2033. Myös perjantaille osuva jouluaatto jää kolmannekseen maksimista; näitä ovat 2021, 2027, ja 2032.

Näinä vuosina kannattaakin pyrkiä järjestämään vapaudellisuus muilla taktisilla keinoilla. Itse suosittelisin esimerkiksi äitiyslomaa (helppo pohjustaa edellisenä talvena), lonkkamurtumaa (helppo implementoida liukkaalla kelillä), tai vankilatuomiota (raskas polku, mutta joskus välttämätön).

Toivotan maksimaalista joulua ja optimoitua uutta vuotta.

Bonuskysymys

Jouluaaton osuminen perjantaiksi on epäonnista. Kuinka usein saavutetaan maksimaalinen epäonni, eli tämä on vieläpä perjantai 13. päivä?

Mikäli onnistut ratkaisemaan tehtävän alle kymmenen minuutin, onnittelen. Olet minua viisaampi. Itse lähdin ratkaisemaan tehtävää liian raskaalla matemaattisella formalismilla, ennen kuin huomasin oikotien.

Patenttimörökölli 3: Apinalämpömittari

Jotta elämää ei olisi pelkkää murheellista vaellusta patenttien laaksossa, niinkuin se viime viikoina on hieman ollut, tässä vaihteeksi toisenlainen näkemys patentteihin. Hyvin toisenlainen.

Maailmasta löytyy mielin määrin patentteja, joiden tekijöiden mielenterveyttä tekisi mieli epäillä. Parhaita on listattu esimerkiksi täällä.  Niille on helppo nauraa. Siksi teenkin päinvastoin, ja otan ne haudanvakavasti (ks huomautus kirjoituksen lopussa). Koitan selvittää, onko päättömissäkin patenteissa sittenkin päätä. Usein ei ole, mutta matkan varrella ainakin oppii jotakin. 

Patentti US 4,634,021 vuodelta 1987: kuva vastaa tuhatta sanaa.

“A release mechanism is disclosed for releasing an object such as a ball from a body under the force of gravity. A bimetallic element obstructs or opens an opening in the body for retaining or releasing the object depending upon the temperature of the bimetallic element. The release mechanism may be incorporated into a novelty “brass monkey” for “emasculating” the monkey when the temperature decreases to a predetermined temperature at which the balls in the “brass monkey” are permitted to drop to a base which is designed to produce an audible sound when struck by the balls”.

Pyrin aina antamaan sekä positiivista palautetta että rakentavaa kritiikkiä. Tässä tapauksessa positiivinen palaute on uskoakseni itsestäänselvä. Jos ihmisellä on niin hyvä itsetunto että hän haluaa liittää nimensä pysyvästi tällaiseen kuvaan ja keksintöön, sitä voi yksikäsitteisesti vain ihailla. Yhteiskunta ei kehity, elleivät ihmiset uskalla tehdä asioita eri tavalla.

Kritiikkiäkin löytyy.  Idea on erinomainen: vain harvalle tulisi mieleen käyttää kastroidun apinan kivesten ääntä lämpömittarina. Kuitenkin oletan, että keksijä olisi toisenlaisella IPR-strategialla pystynyt hyötymään merkittävästi enemmän ideastaan.

Pidän melko varmana, että keksijä on patentillaan kertonut kilpailijoilleen liikaa, suojaamatta silti ydinoivallustaan tarpeeksi. Patentti jättää mielestäni liian paljon helppoja keinoja suorittaa sama idea eri keinoilla.

Patentti ei esimerkiksi ilmeisesti kata muita eläimiä kuin apinat. Aasin kuohitseminen ei (ulkopuolisen näkökulmasta) olennaisesti eroa apinan kuohitsemisesta; patentti ei silti estä kuohitsemasta aasia. Ihmisen käyttö apinan sijasta tosin voisi tuoda oikeudessa esiin mielenkiintoisia näkökantoja. Mikäli katsotaan että ihminen voidaan biologisesti katsoa erikoistapaukseksi apinasta, patentti voisi hyvinkin suojata myös ihmisen kuohitsemisen. En kuitenkaan uskalla spekuloida, miten oikeusjutussa lopulta kävisi.

Keksijä saattoi myös tehdä virheen eläinkeskeisyydellään. Sama idea olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi Ranskan vallankumouksen teeman kautta; kun sää kylmenee, Marie Antoinetten pää koppiin kopahtaa. Tällaista käyttöliittymää patentti ei valitettavasti suojaa.

Patentti on mahdollista ohittaa myös teknisesti. Bi-metallinen termostaatti on tunnettua teknologiaa. Rakenne olisi kuitenkin mahdollista korvata sulkijalihastyppisellä ratkaisulla, jolloin patentti ei enää suojaakaan sitä.

Entä bisnesmalli? On mahdollista, että keksijä on tässä löytänyt ainutlaatuisen markkinaraon. Patenttihaku ei ainakaan paljastanut merkittävää määrää patentteja tällä bisnesalueella.

Google-haku sanalla “novelty thermometer” osoittaa, missä nykyteknologia menee. Alla olevassa teknisessä ratkaisussa on tiettyä samanhenkisyyttä kuin apinapatentissa. Rektaalilämpömittari ankassa on yllättävä tapa mitata kylpyveden lämpötilaa.


Lähde: Kuvankaappaus

Uskon, että mallisuoja olisi ollut kustannustehokkaampi tapa suojata tämä idea. Mallisuoja on huomattavasti halvempi kuin varsinainen patentti, joskin sen suoja on rajatumpi ja suoja-aika lyhyempi. Vaihtoehtoisesti patenttikuvauksen olisi kannattanut olla paljon laajempi. Hinta olisi kuitenkin tällöin noussut ratkaisevasti.

Pahoin pelkään, että keksijä ei ole tällä patentillaan rikastunut. Tämä ei millään tavalla vähennä idean keksinnöllisyyttä; on kaikkea muuta kuin itsestään selvää, että lämpötilaa voi mitata kuuntelemalla kuohitun apinan kivesten kopinaa.

Insinööristyypin ei pitäisi sekaantua estetiikkaan, mutta haluan kuitenkin puhua myös taiteellisista arvoista. Apinan kuvassa on yht’aikaa jotain majesteettista ja inhimillistä. Tämä idea on monumentin arvoinen. Jos olisin itse ollut keksijä — tosin olen ilmeisesti yksin mielipiteeni kanssa, mutta sillä ei ole merkitystä — jos siis olisin itse ollut tämän keksijä, haluaisin tehdä tästä jopa hautakiveni. Miksi ei? Edistys vaatii rohkeutta, ja rohkeutta tulee kunnioittaa jopa sukupolvien yli.

Kaikki Patenttimörökölliraportit: klikkaa tästä.

Huomautus: en käytä nimitystä “patenttimörökölli” sattumalta. Patenttipeikot ovat patenttimaailmassa hankala ja vakavasti otettava tekijä. Minä en ole. Näillä analyyseillä ei ole juurikaan tarkoitusta, eikä ainakaan mitään laillista merkitystä. En ota mitään kantaa varsinaisiin juridisiin väitteisiin. Näissä blogeissa mahdollisesti esiintyviä uusia ideoita ei lain mukaan enää voi patentoida, jos kohta ei kannatakaan.

Patenttimörökölli, Osa 1: Subliminaaliset silmälasit

Jakke Mäkelä

Maailmasta löytyy mielin määrin patentteja, joiden tekijöiden mielenterveyttä tekisi mieli epäillä. Parhaita on listattu esimerkiksi täällä.  Niille on helppo nauraa. Siksi teenkin päinvastoin, ja otan ne haudanvakavasti (ks huomautus kirjoituksen lopussa). Koitan selvittää, onko päättömissäkin patenteissa sittenkin päätä. Usein ei ole, mutta matkan varrella ainakin oppii jotakin.  [English version: click here].

Ensimmäinen löytöni on  US 5,175,571 vuodelta 1992: “Glasses with subliminal message”. Subliminaaliviestejä esittävät silmälasit. Idea: heijastetaan silmälasien linsselle viestejä, joita käyttäjä ei tietoisesti huomaa, mutta jotka vaikuttavat alitajuisesti. (Lisää aiheesta täältä sekä täältä).

Patentti kertoo (lähteitä mainitsematta) että subliminaalista viestintää on käytetty menestyksellä ainakin kasettinauhoituksissa, ja (vapaasti käännettynä) “sillä voidaan parantaa luonnetta ja käytöstä…. ja sen väitetään tuovan menestystä liike-elämässä, henkilökohtaisissa suhteissa ja urheilussa”.   

Keksinnön uutuus ääninauhaan verrattuna on, että “samanlaisia tai jopa parempia tuloksia saadaan, jos käyttäjään kohdistuu subliminaalista viestintää jatkuvasti, myös silloin kun hän ei kuuntele nauhoitusta”. Alitajuiset viestit voidaan joko painaa suoraan linsseille, tai sitten voidaan käyttää vaihdettavia levyjä. Viestit voivat olla sanallisia, mutta “jos henkilö kärsii esimerkiksi alemmuuskompleksista tai vainoharhaisuudesta, viesti voi yksinkertaisesti koostua onnellisesti hymyilevästä naamasta.”

Niinpä. Tämä on kuitenkin teknisesti täysin pätevä patentti. Vaikkei subliminaalinen viestintä toimisikaan, se ei ole fysikaalisesti mahdotonta. (Jopa USA:n patenttiviranomaiset  kieltäytyvät  nykyään myöntämästä patenttia mahdottomille asioille, kuten ikiliikkujille). Tätä nimenomaista patenttia on siteerattu myöhemminkin, esimerkiksi kun on haettu mallisuojaa  lemmikkieläinten aurinkolaseille. Se on siis patentti siinä missä muutkin.

Pieni ongelma? Subliminaalinen viestintä ei toimi.

Näen kuitenkin tavan, jolla ideaa voisi kehittää. Viime vuosina on huomattu erikoistapauksia joissa alitajuinen viestintä voi vaikuttaa hienovaraisesti käytökseen. Pieni vaikutus on huomattu silloin, jos janoinen käyttäjä laitetaan valitsemaan itselleen juoma. Subliminaalinen viesti juuri ennen valintaa voi kääntää tilanteen tietyn juomamerkin eduksi. Vaikutus on pieni. Silti se voi kannattaa, koska yleisesti ottaen mainostaminenkaan ei toimi.

Miten patenttia US 5,175,571 siis pitäisi muokata? Sovelluksen täytyisi keskittyä mainostamiseen, ei henkilökohtaiseen kehittymiseen. Virvoitusjuomat ovat erinomainen esimerkki. Valmistaja voisi ostaa “tilaa” silmälaseilta. Lasien täytyy vain tietää onko käyttäjä virvoitusjuomien lähellä. Tämä on haastavaa muttei mahdotonta. Tiedon voi saada esimerkiksi pienellä kameralla tutkimalla onko näkökentässä juomiin viittaavia viivakoodeja, tai vaikkapa RFID-lukijalla.

Mahdollisuudet moninkertaistuvat jos kauppa on järjestelmässä mukana. Bluetooth-lukija laseihin ja Bluetooth-lähetin kaupan hyllyyn. Kun lasit tajuavat että käyttäjä on virvoitusjuomahyllyjen lähellä, ne alkavat heijastaa subliminaalista viestiä linsseihin. Käyttäjää saa siis alitajuisen viestin sillä ainoalla hetkellä jolloin sillä voi olla vaikutusta: juuri kun hän tekee valintaa.

Ei tässäkään versiossa varsinaista järkeä ole. Sovellusta hankaloittaa esimerkiksi se, että subliminaaliviestintä on laitonta. Ja vaikka ei olisikaan: kuka täysjärkinen tällaisia laseja käyttäisi?

Periaatteessa siis en onnistunut ottamaan patenttia vakavasti. Muokkausehdotukseni on yhtä typerä kuin alkuperäinenkin. Mutta harjoitus oli silti mielenkiintoinen.

Kaikki Patenttimörökölliraportit: klikkaa tästä.

Huomautus: en käytä nimitystä “patenttimörökölli” sattumalta. Patenttipeikot ovat patenttimaailmassa hankala ja vakavasti otettava tekijä. Minä en ole. Näillä analyyseillä ei ole juurikaan tarkoitusta, eikä ainakaan mitään laillista merkitystä. En ota mitään kantaa varsinaisiin juridisiin väitteisiin. Näissä blogeissa mahdollisesti esiintyviä uusia ideoita ei lain mukaan enää voi patentoida, jos kohta ei kannatakaan.


Translate »