Kun työttömyysputkeni on nyt keskeytynyt — joskin vain lyhyeksi aikaa — on ollut aikaa palautella mieleen, miten töissä oikein jaksaakaan. Palautui mieleen aika, jolloin pendelöin työpaikkaan toisessa kaupungissa. Julkista liikennettä ei ollut, joten pakko oli käyttää kimppakyytejä. Melkein tunti tympeää junnaamista suuntaansa. Joskus viiden vuoden jälkeen alkoi käydä todella tympeäksi.
(Tämä oli muuten työpaikka, jossa muutenkin säilyin psyykkisesti ehjänä, tai ainakin -ähkönä, käyttämällä psykofyysisiä keinoja. Joka aamu, ovesta astuessani, sanoin mielessäni: “Tässä maailmankuulu tutkimusinsinööri astuu maailmankuulun tuotekehityslaitoksen ovesta sisään tekemään maailmankuulua tuotekehitystä.” Ja sitten sellaista tehtiin. )
Continue reading Työn ilosta (perjantaikirjoitus)
