Mikä on apurahatutkimuksen hyötysuhde?

Säätiöiden apurahat tieteelle ja tutkimukselle ovat yksikäsitteisesti hyvä asia.  Varsinkin moni humanistinen tutkimus tai väitöskirja jäisi kokonaan tekemättä ilman niitä. Mutta ne ovat ennen muuta yksittäisten tutkijoiden pelastus. Mitä tapahtuisi, jos kokonaiset tutkimuslaitokset joutuisivat rakentamaan rahoitustaan niiden varaan?

Suomi alkaa mahdollisesti olla lähellä tätä tilannetta, kun tieteen julkista rahoitusta koko ajan karsitaan. Onko se järkevää?

Continue reading Mikä on apurahatutkimuksen hyötysuhde?

Talvivaara 22: Ministerivaliokunta ja “innovatiivinen” tiedotus?

 

Helsingin Sanomien uutisessa esitetään epäselviä ja osin virheellisiäkin väitteitä Talvivaaaran kaivoksen prosessista ja tilanteesta. On huolestuttavaa, jos päätöksiä kaivoksen tulevaisuudesta tehdään tällä tietopohjalla. Alla esitetään huomautuksia HS:n tietoihin. Ne herättävät kysymyksen, onko Talvivaaran ministerivaliokunnalle esittämä tieto epätarkkaa tai jopa “innovatiivista”?

[Julkaistu US:n blogissa 31.10.2013]

“Talvivaaran käyttämää kemiallista liuottamista ei aiemmin ole käytetty nikkelin tuotannossa, muiden metallien kylläkin.”

Koitan muotoilla vastauksen diplomaattisesti: täh???  Kemiallisessa liuotuksessa ei ole mitään uutta. Talvivaaran uniikki lisäys kaivosteknologian historiaan on  nimenomaan nikkelin mikrobiologinenliuotus. Kuparille on kokeiltu biolioutusta, mutta nikkelin bioliuotus on historiallinen kokeilu. Ehkä floppi, mutta historiallinen.

Kaikki Talvivaaran tähän mennessä antama tieto liittyy vain ja ainoastaan kemialliseen puoleen. Se ehkä pyörii, ehkä ei. Mutta kun kaivoksen uniikki myyntivaltti on ”bioliuotus”, jota kemikaalit ainoastaan ”avustavat”,  mikrobiologia on se mihin kaikki kysymykset pitäisi suunnata.  Ks aiheesta aiemmat kirjoitukset (“Entäpä jos Talvivaaran prosessi toimiikin?” sekä “Metallitehtaassa suljettu kierto”).

“Pääongelma syntyy yhtiön tuotantomenetelmästä, jossa nikkeli liuotetaan irti malmista kemiallisella reaktiolla. Se on pitkäjänteistä puuhaa, jota ei voi noin vain keskeyttää muun muassa päästöjen hallinnan takia.”

Diplomaattisesti muotoiltuna: häh? Pääongelma ei todellakaan ole prosessi, vaan alueelle varastoituneet, sulfaateilla ja raskasmetalleilla saastuneet jätevedet, joita prosessin epäonnistumiset ovat tuottaneet jo ehkä vuodesta 2010 saakka. Näitä on ehkä 6 miljoonaa kuutiometriä, ehkä 9 miljoonaa. Kukaan ei tunnu tietävän varmaa määrää. Sateisuus voi vielä lisätä määrää.

Totta tuossa on lähinnä pitkäjänteisyys. Liuotus – toimiessaan – kestää useita vuosia, mutta se vaatii että kasoihin lisätään jatkuvasti rikkihappoa (300 miljoonaa kiloa vuodessa) ja niitä pöyhitään ja ilmastetaan ja siirrellään. Talvivaara on selvitystilan partaalla nimenomaan siksi, että se ei ole saanut  bioliuotusta pysymään käynnissä edes yrittämällä.

Haitallisten päästöjen lähde on nimenomaan rikkihapon käyttö, sekä metallien talteenotto (jossa joudutaan säätelemään prosessia erittäin raskaalla kemikaalien käytöllä — puhutaan kymmenistä miljoonista tonneista lipeää). Jos nämä lopetetaan ja kasat peitellään, myös päästöt vähenevät. Jonkin verran metallivuotoja voi tulla sen jälkeenkin, mutta varsinainen prosessi sammuu nopeasti.

Jos Talvivaaran väite prosessin lopettamisen mahdottomuudesta pitäisi paikkansa, kaivoksella olisi käynnissä hiukan samantyyppinen hallitsematon ketjureaktio kuin vaikkapa ydinvoimalan sulaessa. Ei tällaiselle olisi mitään ympäristölupaa annettu.

Uusimmat muutokset Talvivaaran prosessissa tarkoittavat – ehkä, jos Talvivaaran väite oikeasti pitää paikkansa — että uusia sulfaattipäästöjä ei syntyisi niin paljon kuin ennen. Talvivaaran esittämä prosessi mahdollisesti toimii ideaalisissa ja laboratorio-olosuhteissa (elleivät sitten esimerkiksi muut läsnä olevat metallit tai muut aineet haittaa bakteereiden tekemää bioliuotusta).  Mutta Kainuun armottomassa luonnossa mikään muukaan Talvivaaran laboratoriokoe ei ole toiminut.

Varsinaiseen ongelmaan — vanhojen saastuneiden vesien puhdistamiseen — tehtaan hengissä pitäminen sen sijaan ei vaikuta mitään. Teoriassa, aivan teoriassa ja paperilla, saastuneita vesiä voisi kierrättää liuotuskasojen kautta, jolloin ne puhdistuisivat samalla kun tehdas tuottaa nikkeliä. Käytännössä liuotusprosessi muodostaa koko ajan itse niin paljon sulfaattia, että uuden lisääminen sotkisi herkän prosessin täysin.

“Ministereille kerrottiin, että tuotantoa on jatkettava tämänhetkisen tiedon perusteella ainakin neljä vuotta.”

Diplomaattisesti: mitäh?? Saastuneiden miljoonien vesikuutioiden puhdistaminen vie kyllä vuosikausia. Sulfaattien poistoon ei ole kunnollisia menetelmiä, eikä varsinkaan taloudellisesti järkeviä. Puhdistus- ja kunnostustyön on pakko jatkua vielä monta vuotta, siitä ei ole epäselvyyttä.

Käytännössä saastuneita vesiä jouduttaneen pikkuhiljaa vuosien varrella puhdistelemaan raskasmetalleista, ja päästämään pikkuhiljaa sulfaateilla saastuneita vesiä luontoon. Pienillä pitoisuuksilla ja määrillä (alle 50 mg/litra)  sulfaatti ei merkittävästi vaurioita ympäristöä. Virallisten seurantalukujen mukaan päästöpitoisuudet ovat tälläkin hetkellä suunnilleen luokassa 1000 mg/litra. Jos juoksutuksia hidastetaan radikaalisti, vauriot pystytään pitämään jollakin tavalla siedettävällä tasolla.

Sen sijaan tuotannon jatkaminen on aivan erillinen asia, joka ei liity puhdistamiseen mitenkään, ja päinvastoin pahentaa päästöjä.

Mitä järkeä?

Mitä ihmeen järkeä olisi jatkaa tappiollista puhdistamistyötä vuosikausia, kun vieressä olisi miljardin arvoinen malmikasa (kuten toimitusjohtaja on tiettävästi kehunut)? Ei mitään.

Mutta tuotannon jatkamisessa on tasan yhtä vähän järkeä. Ei sitä “miljardin arvoista” nikkeliä kerta kaikkiaan näytetä saavan kasasta ulos. Ei Talvivaaran teknologialla, eikä millään muullakaan tiedossa olevalla.

Tilannetta täytyy lähestyä niin, että se on täydellisen absurdi, ja kaikki vaihtoehdot ovat huonoja. Itse olen jo kauan sitten päätynyt siihen, että Talvivaara ja sen ympärillä toimivat viranomaiset ovat luoneet järjestelmän, joka on yhtä järjetön kuin Neuvostoliitto aikoinaan (ks “Kaiken turhuudesta”).

Talvivaaran kertomat luvut ja tiedot ovat yhtä luotettavia kuin neuvostojärjestelmän (ks mm“Sanojen innovaatiota” ja “Numeroiden pöhinää”). Osa voi hyvinkin perustua totuuteen, mutta on mahdoton arvioida mikä osa.

Neuvostoliitonkin romahduksesta selvittiin. Miten Talvivaara voisi olla suurempi juttu?

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä:http://www.zygomatica.com/talvivaara/  Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Translate »