Tag Archives: riski

Riskinhallintaa: Erityislapset ja invapaikat

Lietolainen kaverini kirjoitti  Turun Sanomien yleisönosastolle hyvän tunteisiin vetoavan kirjoituksen siitä, miten Trafin uudet linjaukset estävät invapaikan saamisen kehitysvammaisille tai autistisille lapsille. Kirjoitus on täyttä asiaa, ja huomasin että samaa aihetta voi lähestyä myös kliinisen kylmäverisesti. Se on itselleni paljon luontevampaa.

Trafin linjauksen takana on tiukentunut tulkinta: invapysäköintiluvan voi saada vain näkö-tai liikuntavamman takia. Piste. Vielä muutama vuosi sitten tulkinta oli toinen, ja esimerkiksi ylivilkkaan autistisen lapsen takia luvan saaminen oli mahdollista. Ei helppoa eikä suoraviivaista, mutta mahdollista.

Näyttää ilmeiseltä, että lain tekijät ja tulkitsijat eivät ole koskaan nähneet erityislapsen elämää.  Näissä invaluvissa ei ole kyse vanhempien mukavuudenhalusta, vaan lapsen fyysisestä turvallisuudesta.

Jokainen erityislapsen vanhempi tietää, että varsinkin ylivilkkaan erityislapsen kanssa elämä on brutaalia matematiikkaa. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko onnettomuuksia. Kyse on siitä, montako niitä tapahtuu, kuinka pahoja ne ovat, ja kuoleeko lapsi.  Vaikka vanhemmat toimisivat yli-inhimillisen tarkasti, tarpeeksi levoton erityislapsi tulee ennen pitkää pääsemään irti parkkipaikalla, ja autoliikenne tulee aiheuttamaan vakavan riskin. Ainoa tapa vähentää tätä riskiä on minimoida parkkipaikalla vietetty aika. Juuri tähän invapaikka antaisi mahdollisuuden.

Oma erityislapsemme on ollut näissä piireissä helpoimmasta päästä, eikä invapaikalle ollut tarvetta pahimpinakaan vuosina.  Silti muistan niiltä vuosilta neljä tai viisi todella vakavaa läheltäpiti-tapausta liikenteessä. Joillakin perheillä niitä voi tapahtua viikoittain tai päivittäin.  Niitä yksinkertaisesti tapahtuu, perheessä kuin perheessä. Monelle perheelle invapaikka voisi olla lähes sananmukaisesti elinehto.

Vaikkei välittäisi pehmeistä arvoista, riskinhallintaa kannattaisi aina harjoittaa. Lapsen vammautuminen tai kuolema on kaikille osapuolille kaikkein traumaattisin ja kallein mahdollinen lopputulos. Lyhytkin tutustuminen erityisperheiden arkeen osoittaisi, että invalupien tapauskohtainen myöntäminen myös erityislapsille olisi erittäin järkevää ja kustannustehokastakin riskinhallintaa.

Kirjoittaja on Vihreiden ehdokkaana Turun kuntavaaleissa, mutta olisi kirjoittanut tämän kirjoituksen vaikkei olisikaan.

 

wile-e-coyote-3

Elämä erityislapsen kanssa. 7/24.

Talvivaara 47: Kirottu musta joutsen?

Kaatuiko Talvivaara mustiin joutseniin?

Marko Erolan kirjassa Kirottu Kaivos viitataan siihen, että Talvivaaraa olisi heti alussa kohdannut ainakin kaksi “mustaa joutsenta”, eli tapahtumaa joita ei mitenkään olisi voinut ennakoida. Erolan tulkinnan mukaan nämä tapahtumat käynnistivät ongelmaketjun, jonka järkevän ratkaisun viranomaiset estivät. (Syyllisiä ovat siis Kainuun ELY-keskus, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Vaasan hallinto-oikeus, ja Korkein hallinto-oikeus. Ks Talvivaara 46: Kirottu kaivos?)

Mikä “musta joutsen”?  Termi on lainattu Nassim Nicholas Talebilta, tosin nähdäkseni väärin.  Talebin määritelmän mukaan musta joutsen on hyvin tarkkaan rajattu käsite (NY Times):

 “What we call here a Black Swan (and capitalize it) is an event with the following three attributes. First, it is an outlier, as it lies outside the realm of regular expectations, because nothing in the past can convincingly point to its possibility. Second, it carries an extreme ‘impact’. Third, in spite of its outlier status, human nature makes us concoct explanations for its occurrence after the fact, making it explainable and predictable.”

“Musta joutsen” ei tietenkään ole mikää tarkka tieteellisesti määritelty termi. Taleb kuitenkin kirjoissaan toistuvasti viittaa siihen, että tapahtuman on oltava niin erikoinen, että minkään historiallisen tiedon perusteella sitä ei olisi voinut ennustaa.

Yksi esimerkki saattaisi olla Malaysian Airlinesin kaksi lento-onnettomuutta tänä vuonna. Maaliskuun onnettomuus (jossa lentokone katosi kokonaan ja tippui tuntemattomaan paikkaan mereen) oli tragedia, ja odottamaton sellainen, mutta jokaiselle lentoyhtiölle tapahtuu ennen pitkää onnettomuuksia. Niillä on kriisiorganisaatiot ja -menetelmät juuri sellaisia tapauksia varten, niin epätodennäköisiä kuin ne ovatkin. Ensimmäinen onnettomuus olisi voinut sattua kenelle tahansa, ennen pitkää.

Sensijaan toinen onnettomuus kolmen kuukauden sisällä (lentokoneen alasampuminen Ukrainassa) oli jotakin, mitä mikään kriisinhallintaorganisaatio ei olisi pystynyt ennustamaan.

Millaisia sitten Talvivaaran väitetyt mustat joutsenet olivat?

Ensimmäinen joutsen: väärä murskain

“Syystä tai toisesta laitetoimittaja Sandvik kuitenkin toimitti täysin erilaiselle kivelle tehdyn murskaimen, jonka syöttösuppilon kulmat olivat vääränlaiset.” ….  “Perän mukaan laitepiirustuksista ja -tilauksesta ei ole löytynyt virhettä, joten laitetoimittajan virhe on ilmeisesti inhimillinen.”

Kaikki lähti siis käyntiin tästä yhdestä ongelmasta, jota ei saatu korjattua.

Tämä ei voi olla koko tarina. Jos kyse olisi yhdestä ainoasta laitteesta, se olisi voitu korvata tai korjata, olkoonkin että kyseessä oli huikean kallis laite. Lopulta “lähes puolitoista vuotta kestäneiden vaikeuksien ja virittelyjen jälkeen Talvivaara joutui lopulta rakentamaan murskauspiirin kokonaan uudestaan.” Puolitoista vuotta on pitkä aika viritellä näin kriittistä osaa, kun prosessi on jo täydessä käynnissä.

Murskain on kriittinen osa kaivoksen toimintaa, ja on selvää että ongelma on ollut vakava.  Kirjan mukaan ongelma ja sen vakavuus huomattiin hyvin varhaisessa vaiheessa, ilmeisesti lähes heti. Silti asiaa yritettiin ensin korjata erilaisilla virittelyillä. Miksi? Ylösajoa jatkettiin ikääänkuin mitään ongelma ei olisi ollut. Miksi?

Kirjaa vastaa suoraan: ylösajoa ei voitu hidastaa, koska pienikin viivästys olisi voinut kaataa koko kaivoksen rahoitusmallin. Tästä myöhemmin lisää.

Toinen joutsen: haju

“Kukaan ei tiennyt, että seuraava musta joutsen iskisi pian ja olisi edellistäkin pahempi.” ….  “Haju oli suuri yllätys Talvivaaran johdolle. Metallien talteenottoprosessi oli kehitetty yleisen metallurgisen, prosessiteollisen sekä bioliuotuksesta olevan tutkimustiedon varassa, ja prosessi oli testattu huolellisesti OMG Kokkola Chemicalsin tehtaalla. Testeissä poikkeuksellisia hajuja ei ilmennyt. On edelleen epäselvää, miksi rikkivetyä vapautui prosessista niin paljon kuin vapautui. Ehkä kemialliset reaktiot tehostuivat isossa mittakaavassa. Ehkä syy oli reaktiolämpötiloissa, ehkä rikkivedyn annostuksessa, ehkä liuoksen ennakoitua vähäisemmässä metallipitoisuudessa. Voi olla, että prosessia ei osattu ajaa. Vaikka monilla Talvivaaran metallitehtaan työntekijöillä oli kokemusta prosessiteollisuudesta, kokemusta tämän tehtaan ajamisesta oli nolla vuotta, ja murskaus- ja liuotusongelmien takia harjoitteluaika jäi vähiin.”

Mikä tässä on mustaa joutsenta? Kyseessä oli toki odottamaton ilmiö.  Erola vähättelee ongelmaa sillä, että yhtiö ei ollut ehtinyt harjoitella tarpeeksi. Eikö ongelma ole nimenomaan silloin se, että yhtiö ei ole ehtinyt harjoitella tarpeeksi?

Jos kaivos perustetaan sillä peruslähtökohdalla että toimintaa ei tarvitse harjoitella etukäteen, ja mihinkään poikkeamiin ei ehditä puuttua, on harhaista syyttää poikkeamia. Niitä sattuu aina kun tehdään uutta, ja niihin pitää varautua pilotoimalla prosessit riittävän hyvin.  Syy on peruslähtökohdassa.

Tässä tapauksessa on kyllä totta, että hajuista lähtenyt tapahtumaketju on muuttanut kaivoksen toimintaa ratkaisevasti, ja on suurena syynä ongelmiin. Toisaalta sama prosessi on olennaisilta osiltaan edelleen käytössä. Varsinainen ongelma ei ole ratkennut edelleenkään.

Miksi selitys ei toimi?

Mustia joutsenia ei voi syyttää, jos toiminta on suunniteltu niin, että se lähes luonnostaan synnyttää tällaisia “mustia joutsenia”.  Yhtiön hurjapäinen liiketoimintamalli tarkoittaa, että sillä ei ole ollut mitään mahdollisuutta ottaa aikalisää ja koettaa löytää kunnon korjauskeinoja.

Erola vetoaa siihen, että ellei olisi edetty näin nopeasti, kaivosta ei olisi koskaan perustettu. Niin. Tuohon on kieltämättä vaikea vastata mitään, koska noin voi hyvinkin olla. Käytännössä voi silti kysyä, voiko kaivos olla kestävällä pohjalla, jos se joutuu maksattamaan riskinsä veronmaksajilla, kuten nyt on käytännössä käymässä jokaisessa skenaariossa.

Taistelevat premissit

Riippumatta siitä ovat nämä “todellisia” mustia joutsenia, tämä paljastaa hyvin premissierot minun ja Erolan välillä.  Jonkin verran kärjistäen: Erolan premissi on, että Talvivaara oli pakko saada käynnistää valtavilla riskeillä ja huikealla optimismilla, tai se ei olisi käynnistynyt  ollenkaan. Jos viranomaiset eivät suostu hyväksymään näiden riskien ulkoisvaikutuksia, viranomaiset on vaihdettava.

Oma premissini, taas hiukan kärjistäen: jos kaivos perustetaan sellaisella peruslähtökohdalla että mihinkään poikkeamiin ei ehditä puuttua, on lapsellista syyttää poikkeamia. Yrityksen on pystyttävä hallitsemaan toimintansa, otettava vastuu ongelmistaan, ja noudatettava lakia, vaikka se olisi laista eri mieltä. Jos se ei tähän kykene, sen on mentävä konkurssiin. Armotonta, mutta näin markkinatalous toimii.

Erolan premissiä hankaloittaa erityisesti se, että muut kaivokset Suomessa eivät toimi Talvivaaran tyylillä. Mitään puhtaita pulmusia nekään eivät ole — esimerkiksi Raahen kaivoksella on ollut vesiongelmia. Skaala on kuitenkin jotakin aivan toista kuin Talvivaarassa.

Voi hyvin olla että kaivostoiminta on väistämättä brutaali toimiala, ja ehkä on pakko hyväksyä, että kaivokset tuottavat enemmän ongelmia kuin muut teollisuuden alat. Radikaalimmat haluavat tämän takia koko kaivosalan pois Suomesta.

Itse en, koska juuri tätä varten on olemassa ympäristölupajärjestelmä. Yhtiö esittää toiveen siitä kuinka paljon se saa tärvellä ympäristöä; lupaviranomainen päättää, kuinka paljon tärvelemistä yhteiskunta on valmis sietämään; tärvelemistä valvotaan; ja sillä mennään.

Aina tämä ei käytännössä toimi (ympäristöväen näkökulmasta ks Ympäristölupa ja järjestelmävika; Erolan kirja taas kertoo miksi se ei teollisuuden näkökulmasta toimi). Mutta se on kuitenkin vähemmän huono ratkaisu kuin muut ratkaisut. Näin toimii sivistynyt yhteiskunta.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. Edelliset kirjoitukset: Talvivaara 45: Miksi tässä ollaan?  sekä Talvivaara 46: Kirottu kaivos?   Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).

Black_swan_divingKuvalähde: Wikipedia

Talvivaara 44: Halutaanko NIMBY-helvettiä?

Mikäli Talvivaaran saneerausehdotus menee läpi tällaisenaan, teollisuus ajaa teollisuuden pois Suomesta.

Vihreä Lanka on huomannut velkasaneerausehdotuksessa erikoisen kohdan. “Ennen velkasaneerauksen alkua syntyneiden vesistöpäästöjen mahdollisia vahingonkorvauksia käsitellään kaivostoiminnasta vastaavan tytäryhtiön Talvivaara Sotkamon saneerausvelkana, joista on tarkoitus maksaa vain prosentti.”

Selvitysmies vahvistaa: vaikka joku naapuri onnistuisikin todistamaan haitat, korvauksista leikataan pois 99%. Moraalinen närkästys sikseen: mahtaako selvitysmies mitenkään sisäistää, millainen helvetti suomalaiselle teollisuudelle koitttaa, mikäli ehdotus menee läpi?

Continue reading Talvivaara 44: Halutaanko NIMBY-helvettiä?

Harjavallan nikkelivuoto: riskinhallinnan ekonomiaa

Harjavallan nikkelitehtaan vuoto (tiedote) on tapahtunut, eikä asialle enää mitään voi. Vahinkoja sattuu, se on väistämätöntä. Olennaisin kysymys onkin se, olisiko tämä vahinko voitu estää tai lieventää, ja ennen muuta olisiko se voitu estää kustannustehokkaasti? Julkisuudessa olleita tietoja yhdistelemällä: kyllä.

Continue reading Harjavallan nikkelivuoto: riskinhallinnan ekonomiaa

Varovaisuusperiaate ja homoliitot

Jos analysoi sukupuolineutraalia avioliittolakia varovaisuusperiaatteen pohjalta, törmää mielenkiintoisiin kysymyksiin. Vastustajien mukaan homoliittojen hyväksymisellä olisi arvaamattomia ja peruuttamattomia seurauksia, jotka voisivat johtaa koko yhteiskunnan tuhoon. Onko näin?

Varovaisuusperiatetta käytetään yleensä ympäristönsuojelussa, mutta se sopii tähänkin, tietyin rajoituksin toki. Ajatellaan siis sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymistä sosiaalisena kokeena, johon voi liittyä myös riskejä, ennen muuta lapsille. Homoliittojen tapauksessa vastustajat eivät ehkä osaa muotoilla riskejä koherentisti, mutta olisi naiivia väittää että sellaisia ei ole. Kaikkiin muutoksiin sisältyy riskejä.

Olennaista tässä eivät kuitenkaan ole itse riskit, vaan aivan toinen kysymys: ovatko ne mahdolliset riskit palautumattomia?

Wikipedia määrittelee varovaisuusperiaatteen “oikeutena toimia, vaikka tieteellinen näyttö jostakin ilmiöstä ei vielä ole sitova, jos seuraukset ilmiöstä ovat vakavia tai palautumattomia”. Nicholas Nassim Taleb on laajentamassa käsitettä hyvin mielenkiintoisessa artikkelissa, jossa nimenomaan edellytetään, että muutoksen pitää olla koko systeemin laajuinen, eikä korjausmekanismia ole. Lähden siitä, että nämä ovat toimivia määritelmiä.

Olen toisessa kirjoituksessa avannut varovaisuusperiaatetta hieman perinteisemmässä yhteydessä, eli neonikotinoidikiellossa. Tiettyjen tuholaismyrkkyjen oletetaan aiheuttavan mehiläiskuolemia, ja ne on nyt kielletty vaikka on edelleen epäselvää ovatko ne todellinen syy. “Kielto oli silti perusteltu, koska mehiläiskuolemien seuraukset olisivat täysin arvaamattomia ja mahdollisesti peruuttamattomia. Mehiläiset ovat elintärkeä pölyttäjälaji monille kasveille. Jos mehiläismäärät romahtaisivat, kukaan ei tiedä mitä tapahtuisi näille kasveille, eikä kukaan tiedä miten mehiläisten määrä saataisiin taas nopeasti kasvamaan.”

Sosiaaliset kokeilut ja varovaisuusperiaate

On ollut yksi sosiaalinen kokeilu, jonka riski sosiaaliselle ekosysteemille oli käytännössä täysin palauttamaton: naisten äänioikeus. Jos yhdellä kertaa annetaan äänioikeus puolelle väestöstä, ei ole mitään realistista tapaa millä sitä enää saisi peruttua demokraattisin menetelmin. Muutos vaatisi perustuslain muutoksen ja siis ⅔ määräenemmistön. Pelkästään miesten äänet eivät riitä. Naisten äänioikeudessa ei siis ole kyse mistään kaltevan pinnan argumentista, vaan suorasta hypystä tuntemattomaan. Riski otettiin, ja seurausten kanssa eletään nyt. Takaisin ei ole menemistä.

Homoliittojen tapauksessa riski ei ole tässä mielessä peruuttamaton. Asia koskee omakohtaisesti vain varsin pientä väestönosaa. Homoja on jokunen prosentti väestöstä, heidän sukulaisiaan ja ystäviään jonkun verran enemmän, mutta tuskin paljon yli 10% väestöstä.  Kyseessä on asia joka lopulta on suurelle enemmistölle henkilökohtaisesti yhdentekevä. Homoliitot olisi siis käytännössä täysin mahdollista perua uudella lainsäädännöllä, mikäli enemmistö katsoisi että sosiaalisen kokeen tulokset olivat huonoja. USA:ssa tällaisiin perumisiin on pyrittykin, vaihtelevalla menestyksellä.

Vastustajat ovat toki oikeassa siinä, että kerran annettu lupaa on erittäin vaikea enää perua. Jos perheensisäiset adoptiot nyt sallitaan, käytännössä tuskin on mahdollista että niitä jälkikäteen peruttaisiin; kun lapsi on adoptoitu, lapsi on adoptoitu. Sensijaan uudet adoptiot voidaan kieltää.  Mitään mahdotonta tässä ei ole. Minkä eduskunta antaa, sen se voi ottaa poiskin.

Riski ei myöskään leviä hallitsemattomasti sosiaaliseen ekosysteemiin. Periaatteessa se loppuu täsmälleen silloin, kun jokainen homo on aviossa. Määrä saattaa olla 1-2% väestöstä. Toki tähän pariskuntamäärään mahtuu jo paljon adoptoituja lapsia, ja toki homouden hyväksyminen saattaa myös lisätä homojen määrää. Ei kuitenkaan ole mitään viitteitä siitä, että vaikutus olisi dramaattinen.

Riskiä kannattaa verrata vanhaan suomalaiseen kulttuuriperinteeseen eli alkoholismiin. Alkoholisteja on Suomessa paljon enemmän kuin homoja, ja vaikutukset perhe-elämään ovat laajoja ja karuja.  Alkoholismi on myös itseään ruokkiva kierre toisin kuin homous; mitä enemmän juodaan, sitä enemmän sotketaan elämään, ja sitä enemmän juodaan suruun. Mitä laajemmin yhteiskuntaa hyväksyy juopottelun, sitä laajemmin alkoholisteja syntyy.  Siitä huolimatta alkoholistien sallitaan mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Jos alkoholistiliittojen riskitaso hyväksytään, on vaikea nähdä miksi homoliittojen riskitasoa ei voisi hyväksyä.

Auttaako tämä ymmärtämään vastustajia?

Ehkä tämä pohdinta kuitenkin auttaa suhteuttamaan homoliittojen vastustajien ajatuksia. Vastustajien näkökulmasta nyt ollaan ottamassa suuria riskejä — ja tässä he ovat jopa oikeassa. Niin ollaankin. Ei seurauksia vielä tiedetä.

Vastustajien näkökulmasta todennäköiset haitat ovat suuremmat kuin mahdolliset hyödyt. Tässä mennään viime kädessä arvokysymyksiin. Itse pidän mahdollisia haittoja (lasten kiusaaminen, avioliittokäsitteen inflaatio) aivan teoreettisina, ja joka tapauksessa paljon pienempinä kuin varmoja hyötyjä (tasa-arvon eteneminen). Äärikonservatiivien kannat tiedetään, mutta toisenlaista ääriajattelua löytyy myös toisesta suunnasta: moni liberaali ei sulata ajatusta, että mistään potentiaalisista haitoista saisi edes puhua ääneen, koska ihmisoikeudet.  Tottakai niistä täytyy voida puhua.

Vastustajien näkökulmasta riski on palautumaton. Tässä väittäisin, että he ovat yksiselitteisesti väärässä. Naisten äänioikeus oli palautumaton riski, koska se muutti järjestelmän pelisäännöt täysin. Siihen verrattuna homoliitot ovat käytännössä vain järjestelmän hienosäätöä.

Ks myös myähäisempi kirjoitus “Milloin vääjäämätön toteutuu”.

 

avioliittolaki_edkryhm

Kuvalähde: Yle