Tag Archives: riski

Varovaisuusperiaate ja homoliitot

Jos analysoi sukupuolineutraalia avioliittolakia varovaisuusperiaatteen pohjalta, törmää mielenkiintoisiin kysymyksiin. Vastustajien mukaan homoliittojen hyväksymisellä olisi arvaamattomia ja peruuttamattomia seurauksia, jotka voisivat johtaa koko yhteiskunnan tuhoon. Onko näin?

Varovaisuusperiatetta käytetään yleensä ympäristönsuojelussa, mutta se sopii tähänkin, tietyin rajoituksin toki. Ajatellaan siis sukupuolineutraalin avioliiton hyväksymistä sosiaalisena kokeena, johon voi liittyä myös riskejä, ennen muuta lapsille. Homoliittojen tapauksessa vastustajat eivät ehkä osaa muotoilla riskejä koherentisti, mutta olisi naiivia väittää että sellaisia ei ole. Kaikkiin muutoksiin sisältyy riskejä.

Olennaista tässä eivät kuitenkaan ole itse riskit, vaan aivan toinen kysymys: ovatko ne mahdolliset riskit palautumattomia?

Wikipedia määrittelee varovaisuusperiaatteen “oikeutena toimia, vaikka tieteellinen näyttö jostakin ilmiöstä ei vielä ole sitova, jos seuraukset ilmiöstä ovat vakavia tai palautumattomia”. Nicholas Nassim Taleb on laajentamassa käsitettä hyvin mielenkiintoisessa artikkelissa, jossa nimenomaan edellytetään, että muutoksen pitää olla koko systeemin laajuinen, eikä korjausmekanismia ole. Lähden siitä, että nämä ovat toimivia määritelmiä.

Olen toisessa kirjoituksessa avannut varovaisuusperiaatetta hieman perinteisemmässä yhteydessä, eli neonikotinoidikiellossa. Tiettyjen tuholaismyrkkyjen oletetaan aiheuttavan mehiläiskuolemia, ja ne on nyt kielletty vaikka on edelleen epäselvää ovatko ne todellinen syy. “Kielto oli silti perusteltu, koska mehiläiskuolemien seuraukset olisivat täysin arvaamattomia ja mahdollisesti peruuttamattomia. Mehiläiset ovat elintärkeä pölyttäjälaji monille kasveille. Jos mehiläismäärät romahtaisivat, kukaan ei tiedä mitä tapahtuisi näille kasveille, eikä kukaan tiedä miten mehiläisten määrä saataisiin taas nopeasti kasvamaan.”

Sosiaaliset kokeilut ja varovaisuusperiaate

On ollut yksi sosiaalinen kokeilu, jonka riski sosiaaliselle ekosysteemille oli käytännössä täysin palauttamaton: naisten äänioikeus. Jos yhdellä kertaa annetaan äänioikeus puolelle väestöstä, ei ole mitään realistista tapaa millä sitä enää saisi peruttua demokraattisin menetelmin. Muutos vaatisi perustuslain muutoksen ja siis ⅔ määräenemmistön. Pelkästään miesten äänet eivät riitä. Naisten äänioikeudessa ei siis ole kyse mistään kaltevan pinnan argumentista, vaan suorasta hypystä tuntemattomaan. Riski otettiin, ja seurausten kanssa eletään nyt. Takaisin ei ole menemistä.

Homoliittojen tapauksessa riski ei ole tässä mielessä peruuttamaton. Asia koskee omakohtaisesti vain varsin pientä väestönosaa. Homoja on jokunen prosentti väestöstä, heidän sukulaisiaan ja ystäviään jonkun verran enemmän, mutta tuskin paljon yli 10% väestöstä.  Kyseessä on asia joka lopulta on suurelle enemmistölle henkilökohtaisesti yhdentekevä. Homoliitot olisi siis käytännössä täysin mahdollista perua uudella lainsäädännöllä, mikäli enemmistö katsoisi että sosiaalisen kokeen tulokset olivat huonoja. USA:ssa tällaisiin perumisiin on pyrittykin, vaihtelevalla menestyksellä.

Vastustajat ovat toki oikeassa siinä, että kerran annettu lupaa on erittäin vaikea enää perua. Jos perheensisäiset adoptiot nyt sallitaan, käytännössä tuskin on mahdollista että niitä jälkikäteen peruttaisiin; kun lapsi on adoptoitu, lapsi on adoptoitu. Sensijaan uudet adoptiot voidaan kieltää.  Mitään mahdotonta tässä ei ole. Minkä eduskunta antaa, sen se voi ottaa poiskin.

Riski ei myöskään leviä hallitsemattomasti sosiaaliseen ekosysteemiin. Periaatteessa se loppuu täsmälleen silloin, kun jokainen homo on aviossa. Määrä saattaa olla 1-2% väestöstä. Toki tähän pariskuntamäärään mahtuu jo paljon adoptoituja lapsia, ja toki homouden hyväksyminen saattaa myös lisätä homojen määrää. Ei kuitenkaan ole mitään viitteitä siitä, että vaikutus olisi dramaattinen.

Riskiä kannattaa verrata vanhaan suomalaiseen kulttuuriperinteeseen eli alkoholismiin. Alkoholisteja on Suomessa paljon enemmän kuin homoja, ja vaikutukset perhe-elämään ovat laajoja ja karuja.  Alkoholismi on myös itseään ruokkiva kierre toisin kuin homous; mitä enemmän juodaan, sitä enemmän sotketaan elämään, ja sitä enemmän juodaan suruun. Mitä laajemmin yhteiskuntaa hyväksyy juopottelun, sitä laajemmin alkoholisteja syntyy.  Siitä huolimatta alkoholistien sallitaan mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Jos alkoholistiliittojen riskitaso hyväksytään, on vaikea nähdä miksi homoliittojen riskitasoa ei voisi hyväksyä.

Auttaako tämä ymmärtämään vastustajia?

Ehkä tämä pohdinta kuitenkin auttaa suhteuttamaan homoliittojen vastustajien ajatuksia. Vastustajien näkökulmasta nyt ollaan ottamassa suuria riskejä — ja tässä he ovat jopa oikeassa. Niin ollaankin. Ei seurauksia vielä tiedetä.

Vastustajien näkökulmasta todennäköiset haitat ovat suuremmat kuin mahdolliset hyödyt. Tässä mennään viime kädessä arvokysymyksiin. Itse pidän mahdollisia haittoja (lasten kiusaaminen, avioliittokäsitteen inflaatio) aivan teoreettisina, ja joka tapauksessa paljon pienempinä kuin varmoja hyötyjä (tasa-arvon eteneminen). Äärikonservatiivien kannat tiedetään, mutta toisenlaista ääriajattelua löytyy myös toisesta suunnasta: moni liberaali ei sulata ajatusta, että mistään potentiaalisista haitoista saisi edes puhua ääneen, koska ihmisoikeudet.  Tottakai niistä täytyy voida puhua.

Vastustajien näkökulmasta riski on palautumaton. Tässä väittäisin, että he ovat yksiselitteisesti väärässä. Naisten äänioikeus oli palautumaton riski, koska se muutti järjestelmän pelisäännöt täysin. Siihen verrattuna homoliitot ovat käytännössä vain järjestelmän hienosäätöä.

Ks myös myähäisempi kirjoitus “Milloin vääjäämätön toteutuu”.

 

avioliittolaki_edkryhm

Kuvalähde: Yle 

 

Rosatom 2: Salaliittoteoriaa vai historiantuntemusta?

Niko Porjo brutalisoi edellisessä kirjoituksessaan Rosatomia. Laajentaisin ajatusta hiukan. Venäjä on kuin alkoholisoitunut sukulainen: sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.

Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen. Fennovoiman ydinvoimala saattaa ylittää tämän kynnyksen.

Porjon näkemys: Rosatomia ei voi päästää Suomeen hääräämään, koska se on venäläinen valtionyritys. Venäjä on läpeensä korruptoitunut, eikä Rosatom voi silloin olla sen parempi. Hieman poikkeuksellisesti, olen Porjon kanssa jostakin jokseenkin samaa mieltä, mutta muotoilisin asian hieman toisin.

Sivuhuomautus: ydinvoimaa en lähtökohtaisesti vastusta, vaikka kuulun Vihreisiin (tai oikeastaan koska kuulun Vihreisiin ja vieläpä ympäristöliikkeeseen — mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Fennovoiman suhteen olen aiemmin ollut neutraali, mutta nyt näkemys on muuttumassa.

Onko ulkomaalaisomistus automaattisesti pahasta?

Vielä viime viikkoihin saakka olen ollut sitä mieltä, että ulkomaalaiset, myös venäläiset, voivat aivan hyvin omistaa Suomesta nimenomaan tärkeää infrastruktuuria. Sellaista, jota ei voi siirtää pois — voimalinjoja, rautateitä, tai vaikka ydinvoimaa.

Tälle on selvä logiikka. Koska infraa ei pysty siirtämään pois, ulkomaalainen omistaja ei pysty rajattomiin kiristämään Suomea. Jos vaatimukset alkavat olla mahdottomia, valtio voi ääritilanteessa vaikka kansallistaa pullikoivan yrityksen.

Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa TV-verkkoja operoiva Digita. Se on nyt australialaisen pääomasijoittajan omistama. Periaatteessa Suomi on menettänyt kontrollinsa elintärkeään infraan. Mutta ei käytännössä. Jos Suomi päättäisi vaikkapa hätätilanteen nojalla kansallistaa Digitan, mitäpä nykyinen omistaja voisi asialle tehdä? Lähettää Australian laivaston uhittelemaan? Heh.

Onko venäläisomistus automaattisesti pahasta?

Vaan kun on kyse vaikkapa Rosatomista, tuo heh takertuu kurkkuun. Venäjä nimenomaan voi lähettää armeijansa ajamaan omia etujaan. Ja nimenomaan vieläpä ylpeilee asialla. Ja nimenomaan vieläpä tekeekin sitä parhaillaan etelämmässä.

Map_of_countries_by_number_of_active_troopsArmeijoiden koot. Lähde: Wikipedia.

Onko tämä rasistinen salaliittoteoria? Monen mielestä varmasti. Mutta jos naapurissa on suurvalta joka näyttää aggresiiviselta, kerskuu aggressiivisuudella, ja toimii aggressiivisesti, niin millä tavalla olisi rasistista tai vainoharhaista heittää ilmaan ajatus, että ehkäpä kyseinen naapuri on, no, aggressiivinen?

Voidaan toki vedota siihen, että Suomen tilanne on aivan toisenlainen kuin Ukrainan. Yleensä on kuitenkin pätevä nyrkkisääntö, että jos joku ei noudata pelisääntöjä suurissa asioissa, ei hän noudata niitä pienissäkään.  Tällä hetkellä painostus Suomea kohtaan on pientä tai olematonta, koska ei ole mitään erityisiä intressejä joiden takia pitäisi painostaa. Mutta tilanteet elävät.

Uskon asia?

Vapaiden markkinoiden ylivertaisuuteen ja rationaaliseen maailmanpolitiikkaan uskova rationalisoi tilanteen näin: Kyseessä on Rosatomin muualle laajentumisen kannalta niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Paineet ovat valtavat, ja ydinvoimassa uskottavuus ja luotettavuus ovat elintärkeitä. Rosatomin on siis pakko toimia oikein, avoimesti ja läpinäkyvästi.

Saa noinkin uskoa, mutta päinvastainen usko on yhtä uskottava. Kyseessä on niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.  Epäonnistumisen mielikuvan voi välttää tekemällä hyvää työtä… tai sitten piilottamalla epäonnistumisen. Jälkimmäinen on Rosatomin kotikentällä lähtökohtainen ratkaisu.

Lähtökohtaisesti Rosatomin toki kannattaa tehdä Suomessa hyvää työtä. Mutta jos tulee ongelmia, viime kädessä yhtiön (ja siis Venäjän) kannattaa tehdä aivan kaikki, mistä se vain ei jää kiinni.

Eikö viranomainen suojaa?

Enkö luota Suomen viranomaisten kykyyn hallita tilannetta? Kyllä ja en. Olen tarkkaillut Talvivaaran tilannetta jo pitkään (ks Zygomatica: Talvivaara). Mitä olen oppinut: suurin osa Suomen yrityksistä ja virkamiehistä toimii aivan asiallisesti ja rehellisesti.  Jopa “liian rehellisesti”: järjestelmä toimii sillä oletuksella, että mikään osapuoli ei tietoisesti vedä välistä.

Mutta jos jokin yritys toimii tarpeeksi röyhkeästi, ja paikallisten valvontaviranomaiset lojaalisuus on hiukankin jakautunut, tilannetta ei pystykään korjaamaan (ks Talvivaara 10: Ympäristölupa ja järjestelmävika). Järjestelmä yksinkertaisesti halvaantuu, jos joku tarpeeksi suuri rikkoo sen reunaehtoja tarpeeksi häikäilemättömästi.

Jos pitäisi määritellä taho, joka parhaiten täyttää termit “suuri” ja “häikäilemätön”, niin itään päin alkaisin katsella.

Johtopäätökset?

Mitään kauppasaartoa tai boikottia en tämän takia lähtisi ajamaan (muista syistä saattaisinkin ajaa, mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Lähtökohtaisesti kaupankäynti ylläpitää rauhaa. Ylipäätään kaikki kanssakäyminen tavallisten ihmisten kanssa vähentää pelkoja ja rasismia. Venäläiset ovat joskus ehkä käytökseltään ja kulttuuriltaan meille erikoisia ja rasittavia, mutta niin ovat ruotsalaisetkin, tai ranskalaiset, tai amerikkalaiset, saati sitten helsinkiläiset.

Tässä asiassa Venäjään valtiona ehkä pitäisikin suhtautua kuin alkoholisoituneeseen sukulaiseen. Sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.

Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen.

Näitä asioita on lopultakin aika vähän. Fennovoiman ydinvoimalahanke on oikeastaan ainoa, joka tulee nopeasti mieleen. Junarataverkosto saattaisi olla toinen; mahdollisesti sähkön kantaverkko; maakaasuputkia ei onneksi alueemme läpi mene.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tähän saakka olen rationaalisesti ajatellut, että venäläinen ydinvoimaomistus Suomessa on rationaalisesti hyväksyttävää, koska Venäjä toimii ainakin viimeistään tositilanteessa rationaalisesti. Oletukset on viimeistään nyt tositilanteessa todistettu vääriksi, ja niinpä myös takin on syytä kääntyä. Ydinvoimalle “ehkä”, Fennovoimalle “ei”.

Talvivaara 40: Riskienhallintaa vai parodiaa?

Joskus yksi kuva vastaa tuhatta sanaa.  Kuvassa 1 on Talvivaaran uunituore riskienhallintakaavio. Teolliset prosessit ovat kyllä useinkin monimutkaisia, mutta… ellei kyseessä olisi vakava asia, tekisi mieli olettaa, että tämä on parodia.

Screen shot 2014-03-05 at 10.50.36.png

Kuva 1. Talvivaaran riskienhallintasuunnitelma.  Lähde: Talvivaaran dokumentti, jätetty Kainuun ELY-keskukselle 3.3.2014 (pdf täällä).
Talvivaara on siis juuri lähettänyt uuden riskinhallintadokumentin Kainuun ELY-keskukselle (pdf täällä). Dokumentti keskittyy puhtaasti vesienhallinnan riskeihin, ja vaatii löysentämään ympäristölupaa suuronnettomuuden välttämiseksi.

Oikeastaan paperi ei ole edes mikään riskinhallintadokumentti, vaan kerjuukirje. Yhtiö vaatii lievennyksiä, jotta se ei joutuisi maksamaan tarvittavista parannuksista. Velkasaneeraus mainitaankin paperissa hyvinkin keskeisenä syynä sille, miksi lievennys olisi saatava. Kun ottaa huomioon että kassassa on korkeintaan 6 miljoonaa euroa, onkin jokseenkin selvää, että tällaista rahaa ei vain ole.

Yleisiä kommentteja

Dokumentissa riittäisi pureskeltavaa monesta näkökulmasta — alkaen jo siitä, että ELY-keskus ei pysty tällaista lupaa myöntämään, vaan Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Lupien myöntäminen ja niiden valvonta on tällä hetkellä erotettu toisistaan. Ratkaisu ei välttämättä ole toimiva, mutta laki on nykyinen kunnes se muutetaan. ELY-keskuksen kunniaksi se on jo ilmoittanutkin, että poikkeuslupaa ei voi myöntää eikä tämä riskienhallintadokumentti ole riittävä.

Lisäksi yhtiö viljelee mm Latosuon vesistä termiä “neutraali, puhdistettu vesi” jolloin saa kuvan että se olisi vain sadevettä.  Ehkä dokumenttiin on eksynyt kirjoitusvirhe, ja sanan on tarkoitus olla “neutraloitu” — sitä Latosuon vesi nimittäin on. Se on pH:ltaan neutraalia, mutta neutralointiprosessin takia siinä on sulfaattia jopa yli 3 g/l (ks yhtiön oma heinäkuun 2013 vesienhallintasuunnitelma, s 32).  Ympäristölupahan rajoittaa vain sulfaattipitoisten vesien juoksutuksia, ja määrää sulfaatin kokonaismäärälle vuosittaisen kiintiön.  Jos Latosuon vesi olisi aidosti “puhdasta” eikä vain “puhdistettua”, ongelmaa ei olisi.

Tarkempia kommentteja: sateisuus

Puutun kuitenkin pikaisesti vain siihen osaan josta olen jo aiemmin kirjoittanut, eli sateisuus. Koko dokumentti on kirjoitettu oletuksella, että sateisuus on 700 mm. Sillä arviolla kaivosalueelle kertyisi dokumentin mukaan noin 6 miljoonaa kuutiota sadevettä vuodessa.

Tässä on merkittävä ongelma: tämä luku on alueen normaali mediaanisadanta. Näitä lukuja laskin jo yli vuosi sitten (Talvivaara 1, Talvivaara 2, Talvivaara 3; Talvivaara 36).
Pic1.png

Kuva 2: Alueen sateisuustilastoa, laskettu liukuvina 12 kk keskiarvoina

Toisin sanoen suoraan määritelmän perusteella on 50% todennäköisyys, että sateisuus onkin tätä suurempi. Talvivaara heittää nyt siis kolikkoa, sananmukaisesti. Tämä ei ole mitään riskinhallintaa, vaan lähinnä epätoivoa.

Riskin varsinaista suuruutta voi hyvin karkeasti arvioida tilastoista. Sateiden standardipoikkeama on noin 100 mm. Suoraan määritelmästä seuraa, että:

  • On 15% todennäköisyys, että sataa vähintään 800 mm — eli näin tapahtuu joka seitsemäs vuosi. Ylitys on silloin 15% Talvivaaran arviosta.
  • On 2% todennäköisyys, että sataa vähintään 900 mm — eli näin tapahtuu joka viideskymmenes vuosi. Ylitys on silloin 30% Talvivaaran arvioista.

Jos tehdään todellista riskiarviota, pitäisi käyttää 50 vuoden maksimiarvoa. Käytännössä voi olla, että tässä tapauksessa on hyväksyttävä suurempi riski, koska tilanne on joka tapauksessa epätoivoinen. Missään nimessä ei kuitenkaan voi käyttää tuota seitsemän vuoden sateisuutta, varsinkin kun suunnitelma kattaa vähintään kaksi vuotta. Tämä tarkoittaisi, että on taas lähes se 50% todennäköisyys, että sademäärä ylittyy jompanakumpana vuonna.

Realistinen arvio on, että yhtiön on varauduttava siihen, että sateisuus on vähintään 20% suurempi kuin nyt arvioitu 6 miljoonaa kuutiota. Tämä tarkoittaa, että alueelta on löydyttävä koko ajan vähintään miljoona kuutiota ylimääräistä varastotilaa. Valitettavasti nykyinenkään varastointitila ei riitä.

Pahimmillaan tuo voisi vaatia, että patoaltaiden tilavuuksia nostetaan nykyehdotuksesta 20%. Tällöinkin kriisin jatkuminen on mahdollista, mutta ei enää erityisen todennäköistä. Toisaalta vesienhallintadiagrammin perusteella on jokseenkin mahdotonta arvioida, mitä pitäisi muuttaa missäkin.

Mitä 20% lisäsateisuus aiheuttaisi?

Konkreettinen, joskin hyvin epävarma tapa olisi katsoa, miten Kortelammen allasta pitäisi pahimmassa tapauksessa muuttaa. Kortelammen allas on käytännössä kaikkein kriittisin, koska sen vesi on likaista, siitä on vuotovaara jo valmiiksi pahimmin saastuneen etelän suuntaan, ja siihen valuu huomattavia määriä sulamisvesiä.

Tällä hetkellä Kortelammen altaassa on dokumentin mukaan tilaa vielä 14 cm, ennen kuin se on täynnä (nyt taso on +204,06 metriä merenpinnasta, kun ns HW-taso on 204,20 metriä).

Kuutioiden muuttaminen senttimetreiksi olisi periaatteessa suoraviivaista jos tiedetään altaan pinta-ala ja syvyys. Eteläisten altaiden pinta-ala on dokumentin mukaan yhteensä 2,7 neliökilometriä, mutta Kortelampi on niistä ylivoimaisesti suurin.

Kortelammen tapauksessa ongelmaa tuottaa se, että pohja on erittäin kalteva. Pienikin vesimäärän kasvu siis laajentaa altaan pinta-alaa, mutta ei välttämättä sen syvyyttä. Heinäkuun vesienhallintadokumentissa Kortelammen pinta-alaksi ilmoitetaankin peräti 5.8 neliökilometriä, mutta vedenpinnan lasku on pienentänyt sitä.

Jos altaan seinämät olisivat suunnilleen pystysuorat, ja sen pinta-ala olisi tuo 2 neliökilometriä, jokainen miljoona kuutiota vastaisi noin 50 cm pinnan nousua. Käytännössä pinta nousee jonkin verran vähemmän, jos allas vastaavasti laajenee. Toisaalta, geometriaa tarkastellen ero ei liene kovin suuri.

Dokumentin mukaan Kortelampeen tarvitaan vapaata tilaa noin 0,9 miljoonaa kuutiota, koska kipsisakka-altaiden uusi vuoto on niin todennäköinen että sen vesille täytyy olla varatilaa. Tämä tarkoittaisi noin 50 cm nousua, kun käytettävissä on vain tuo 14 cm. Padon korottaminen on kallista ja hidasta, joten tällä hetkellä vettä pumpataan avolouhokseen.

Tämän lisäksi merkittävä osa alueen sade- ja sulamisvesistä päätyy Kortelammen altaaseen jo se suuren pinta-alan takia sekä lisäksi sen sijainnin takia. Poistovedet kertyvät enimmäkseen kahdelle alueelle ennen poisjuoksutusta: Kortelampi noin 2.7 neliökilometriä, Latosuo 2.1 neliökilometriä. Lisäksi niitä liikutellaan paikasta toiseen kaivosalueella. Karkea arvio olisi, että noin kolmasosa vesistä kertyisi Latosuolle.
Screen shot 2014-03-05 at 12.12.49.png

Kuva 3: Talvivaara: “tuotantoalueiden, lievästi likaantuneiden alueiden sekä puhtaiden vesien keruualueiden pinta-alat.” Samat alueet on esitetty myös kuvassa 1.

Nykyisen 6 miljoonan sateisuuskuutiometrin perusteella Kortelammelle pitäisi siis saada mahtumaan lähes kaksi miljoonaa kuutiometriä. Oletetaan että mitoitus saadaan oikein, ja tämä onnistuu. Todellinen riskeihin varautuminen vaatisi kuitenkin sen, että myös se 20% virhemarginaali otetaan mukaan. Tämä tarkoittaa noin 500,000 kuutiota. Joko padon korkeutta lisätään 25 cm, tai sitten varaudutaan siirtämään vettä muualle merkittäviä määriä ja nopeasti.

25 cm ei välttämättä vaikuta suurelta määrältä, mutta vesi on tiheää: 25 cm pinnannousu nostaa reunaan kohdistuvaa painetta 250 kg neliömetriä kohden. Patoa pystyy kyllä korottamaan, mutta hinta ja myös riskit kasvavat yllättävän nopeasti.

Asian voi suhteuttaa myös näin: Suomen Luonnon blogin mukaan Kortelammella on nyt noin 2 miljoonaa kuutiota vettä, eli veden korkeus olisi keskimäärin noin metri. Siihen nähden tuo 25 cm on todella paljon. Lisäksi joudutaan huomioimaan, että sama koskee alueen kaikkia patoja, ennen muuta Latosuota.

Mitä tämä tarkoittaa?

Kaiken kaikkiaan, mitä asiasta sitten pitäisi ajatella? En oikein tiedä. Käytännössä vaikuttaa siltä, että Talvivaara on luovuttanut. Tässä tilanteessa kaikki viranomaisratkaisut ovat kaistapäisiä.

  • Jos lupia ei löysätä, ja Talvivaara kieltäytyy tekemästä mitä käsketään, uuden suuronnettomuuden todennäköisyys on suuri.
  • Toisaalta, jos Talvivaaraa pakotetaan tekemään se mitä käsketään, se menee luultavasti konkurssiin (ks Talvivaara 39).
  • Toisaalta olisi äärimmäisen huono ennakkotapaus, jos yhtiö saisi ilman sanktioita luvan turmella ympäristöä sovittua enemmän vain siksi että sen taloudellinen tilanne on huono. Sellaista ennakkotapausta käyttäisivät välittömästi hyväkseen muutkin kaivokset, ja ennen pitkää kaikki teollisuus.
  • Toisaalta, jos lupa myönnetään, silloin siitä ei voida myöskään vaatia sanktioita — lupaahan ei voi myöntää lainvastaiselle toiminnalle.

Kainuun ELY-keskus on 5.3. asettanut ensi kertaa Talvivaaralle uhkasakon (150,000 euroa). Tässä vaiheessa se on lievästi sanottuna myöhäistä. ELY-keskuksella on ollut vähintään vuosi aikaa vaatia ne laitteistot, joita nyt tarvitaan. Lisäksi, mikäli yhtiö joutuisi tuon sakon maksamaan, sekin raha on pois turvallisuutta parantavista toimenpiteistä. ELY-keskuksen päätös on hyvä signaali, mutta käytännön tasolla se ei auta enää mitään.

Voi itse asiassa olla, että “kaistapäinen” on aivan liian optimistinen termi kuvailemaan tätä tilannetta.

Arvion tekemiseen ovat osallistuneet mm Pertti Sundqvist, Janne Kumpulainen, ja Helvi Heinonen-Tanski. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Talvivaara 37: Whatever

Harvoin kannattaa olla lyhytsanainen ja närkästynyt, mutta ehkä nyt on sen aika. Talvivaaran onnettomuustutkintaraportti on valmistunut. Siitä riittää päiväkausiksi sulateltavaa, mutta yksi asia hyppää silmille yli kaiken:

Kipsisakka-allas on vuotanut vuosina 2008, 2010, 2012, ja 2013. Siinä ei yksikäsitteisesti ole saanut säilyttää vettä vuoden 2008 jälkeen. Siinä on yksikäsitteisesti säilötty vettä vuoden 2008 jälkeen. Itse asiassa siinä yksikäsitteisesti säilötään vettä edelleen.

Kipsisakka-altaan tyhjentämiselle on ollut viimeisin takaraja viime perjantai. Viime perjantaina yhtiö ilmoitti odotetusti, että se ei aio tyhjentää kipsisakka-allasta. Siellä on nyt vettä ehkä jopa 1.3 miljoonaa kuutiometriä, odottamassa vuoden 2014 vuotoa (ks PSAVIn päätös, sivu 13). Mahdollinen vuoto joko mahtuu sille varattuun Kortelammen varoaltaaseen, tai sitten luultavammin ei.

Ja miksikö tämä on niin yksikäsitteisen närkästyttävää? Ehkä osittain siksi, että oikeastaan en ole itsekään tiedostanut, miten yksikäsitteisen typerää tämä toiminta on. Järjettömänä ja neuvostoliittolaishenkisenä olen sitä kyllä pitänyt (ks Talvivaara 9), ja olen kokenut täydellistä kyllästymistä koko aiheeseen (Talvivaara 14). Mutta tässä on silti jotain jollakin uudella tasolla.

Siis: Kaikkein vaarallisin riskikohta on ollut tiedossa jo vuosikausia; siitä huolimatta on puuhasteltu kaikenlaista muuta ja ehkä sanottu sitä riskienhallinnaksi, mutta ei puututtu siihen ongelmaan joka tuottaa kaikkein konkreettisimman riskin ja kaikkein konkreettisimmin olisi ratkaistavissa (joko rakentamalla uusia altaita tai mieluiten siirtämällä jätevedet johonkin muualle).

Näiden blogien (Zygomatica: Talvivaara) pohjimmaisena motiivina on ollut yritys ymmärtää asioita. Myönnetään: ehkä jopa etsiä salaliittoja. Myönnetään lisää: on ollut kiehtovaa leikkiä vakoojaa, joka yrittää selvittää, miten Talvivaaran ja Kainuun ELY-keskuksen muodostama paha kombinaatti tekee pahoja asioitaan. Äly älyä vastaan.

On turhauttavaa tajuta mitelleensä älyä imbesillin kanssa.

Mitään ei ole opittu. Jos allas vuotaa veden säilömisen takia vuosina 2008, 2010, 2012, ja 2013, niin ehkäpä siinä ei kannattaisi säilöä vettä enää vuonna 2014? Ja ehkäpä myös viranomaisten ensimmäisen prioriteetin pitäisi olla saada allas tyhjäksi, keinolla millä hyvänsä? Aikaa on ollut koko vuosi 2013. On teknisiä syitä miksi se on aidosti haastavaa, mutta mahdotonta se ei olisi ollut.

Nyt sitten odotellaan vuoden 2014 vuotoa. Ei varsinaisella jännityksellä, koska ei sellaista kannata jännittää mitä pitää todennäköisenä. Odotellaan muuten vain.

[Lisäys: Suomen luonnonsuojeluliiton viesti on hieman samantapainen, mutta aika paljon korrektimpi.]

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton rivijäsen.  

Talvivaara 36: Voidaanko kerrankin syyttää sateisuutta?

“On varmaa, että marras-joulukuun (aidosti) historialliset sateet ovat hankaloittaneet tilannetta aivan merkittävästi. Talvivaaralla on käynyt järkyttävän huono tuuri. Vastuuta se ei sen sijaan tässä tapauksessa vähennä piiruakaan. Yhtiön oma riskinhallintadokumentti tiedostaa, että mediaania suurempi vesisade voi johtaa hätätilanteeseen. ….  Metallitehtaan alasajo olisi ollut turvallista vain, jos olisi oltu varmoja, että marras-joulukuussa sadetta tulee mediaania vähemmän. Tällaista ennustetta ei kukaan pysty tekemään, vaan on täysin tuurista kiinni miten käy.  Todellisuudessa yhtiö heitti kolikkoa, ja sattui häviämään.”

Talvivaarassa oli 19.12. yksi monista poikkeustiloista, jota kukaan ei  jaksa enää edes noteerata: se ilmoitti joutuvansa juoksuttamaan saastunutta raffinaattivettä suoraan avolouhokseen. Kainuun ELY-keskus on ilmoittanut että juoksutus on sen mielestä ympäristöluvan vastainen, mutta ei toistaiseksi ole  ole tehnyt asialle mitään. [Ks myös populaarimpi versio US-blogissani].

[Huom: illansuussa 3.1. saatiin tarkempaa tietoa juoksutuksista. Tilanne on ollut merkittävästi pahempi kuin tässä arvioitu, mutta johtopäätökset eivät käytännössä muutu. Ks lisäykset artikkelin lopussa]

Talvivaaran perustelut: “Metallitehtaan liki kuukauden kestänyt ja 9.12 päättynyt seisakki yhdessä erittäin sateisen ja lämpimän marraskuun lopun ja joulukuun kanssa on aiheuttanut sen, että Talvivaaran bioliuotuskiertoon on kertynyt liian paljon ylimääräisiä vesiä. …. Tästä johtuen bioliuotuskierrossa olevaa vesimäärää joudutaan vähentämään, jotta altaissa pystytään säilyttämään esim. sähkökatkojen varalta riittävä varotilavuus. …. Raffinaatti on liuosta, josta on otettu metallien talteenottolaitoksella talteen arvometallit (nikkeli, koboltti, kupari, sinkki). Esimerkiksi raffinaatin nikkelipitoisuus on tyypillisesti tasolla 50-100 mg/l, kun metallitehtaalle menevässä PLS-liuoksessa puhutaan gramma –luokan pitoisuuksista.”

Määräksi ilmoitetaan 100,000-200,000 kuutiota; avolouhoksessa oli ennen tätä noin 1.4 miljoonaa kuutiota. Yhtiön ilmoitus on harhaanjohtava: raffinaatti on erittäin hapanta vettä jonka seassa on raskasmetalleja (vain arvometallit on poistettu).  Hätäjuoksutus ei todellakaan ole niin viaton kuin yhtiö antaa ymmärtää.

Itse kiinnitin kuitenkin huomiota ensimmäiseen lauseeseen. Taasko syytetään sateisuutta?

Myös vuoden 2012 kipsisakka-altaan vuodon yhteydessä yhtiö vetosi syksyn “historiallisiin” sateisiin. Analysoin silloin alueen sadeasemien dataa, ja päädyin siihen, että sateissa ei ollut mitään “historiallista”. Vastaavia on ollut viime vuosikymmeninä jopa useaan kertaan (ks Talvivaara 1, Talvivaara 2).

Tein nyt vastaavan analyysin marras-joulukuun 2013 sateista, ja päädyin tulokseen jota en oikeastaan odottanut.  Toisin kuin vuonna 2012, sateet ovat olleet historiallisia. Marras-joulukuun sadesumma on hyvinkin sadan vuoden maksimi. Sään suhteen Talvivaaralla on käynyt melkein surrealistisen huono tuuri.

Vähentääkö tämä kuitenkaan Talvivaaran vastuuta? Ei, ainakaan tässä nimenomaisessa tapauksessa. Yhtiö nimittäin ajoi marraskuussa metallitehtaan liuoskierron alas taloudellisista syistä. Se tiesi, että näin voi turvallisesti tehdä vain, jos sademäärä jää alle mediaanin. Yhtiö otti siis tietoisen riskin jonka laukeamistodennäköisyys oli lähes 50%, ja sattui häviämään.

A. Kuinka suurta sateisuus oli marras-joulukuussa?

Ymparisto.fi:n Jormasjärven vesistöennustesivun mukaan alkutalvi (sinisellä merkityt kuukaudet X-XII) on ollut hankala, koska sateet ovat olleet jatkuvia ja vettä on niin ollen kertynyt paljon (ks kuva alla).

Ilmatieteen laitoksen sateisuusdatat koko Kainuulle vuodesta 1959 ovat käytössä (ks Talvivaara 1 ja Talvivaara 2).  Ilmatieteen laitoksen alustavia marras-joulukuun datoja löytyy kahdelle läheiselle sääasemalle (lähde: meteo.vacau.com)

Sotkamo Kuolaniemi 70 mm + 97 mm  (Maanselän kuivemmalla puolella)

Vieremä Kaarakkala  90 mm + 116 mm  (Maanselän sateisemmalla puolella)

Ei ole selvää kumpi asema paremmin vastaa Talvivaaran kaivoksen todellista tilannetta. Marraskuun ja joulukuun sadantojen jakaumat Kainuussa ovat alla. Näiden perusteella marraskuussa ollaan oltu noin 90% sateisuustasolla, ts yksi marraskuu kymmenestä on ollut yhtä sateinen. Joulukuu sen sijaan on ollut poikkeuksellinen;  90 mm sademäärä vastaa 98% sateisuustasoa. Kainuussa on hyvinkin voinut olla sateisin joulukuu moneen vuosikymmeneen.

Käytännössä mielenkiintoisin suure on marras- ja joulukuun sadesumma, koska se kertoo kertyneen veden määrän. Mediaani on 90 mm. Jo Kuolaniemen 170 mm on 98% tasolla, ja Vieremän 206 mm vielä harvinaisempi.

Näin kovia jatkuvia sateita ei esiinny kuin kerran tai kaksi sadassa vuodessa. Tilannetta vielä pahentaa se, että lokakuuhun mennessä maahan oli ehtinyt sataa lunta, joka on sulanut marras-joulukuun lämpöaallossa; kokonaisvesimäärä voi siis olla vielä poikkeuksellisempi.

B. Vähentääkö tämä Talvivaaran vastuuta?

Ei. On katsottava kahta asiaa:

B1. Mitä yhtiö tiesi vesiriskistä?  

Yhtiön heinäkuussa 2013 tekemä vesienhallintasuunnitelma (pdf) osoittaa, että riski on ollut tiedossa jo viime kesänä. Sivulta 25: “Tulokset osoittavat allastilavuuden riittävän mediaanisadannalla tai jonki verran sitä korkeammalla sadannalla. Mediaani- tai minimisadannan ja hyvän haihdunnan yhdistelmä johtaa liuoskierron vesitilavuuden pienenemiseen, jolloin on mahdollista jossakin määrin palauttaa liuoskiertoon vesiä kipsialtailta. Maksimisadannan ja huonon haihdunnan yhdistelmä lisää syksyn aikana prosessin vesimäärää niin, että liuoskierrosta ulosotettavan veden määrää on lisättävä esim lisäämällä kapasiteettia nykyisessä puhdistuksessa tai johdettava varastointiin raffinaattia RASAn ja LONEn ohi.”

Riski on siis tiedostettu jo heinäkuussa. Ainoaksi ratkaisuksi kuitenkin jäi raffinaatin valutus muualle. Kapasiteetin nostohan ei käytännössä tapahdu nopeasti. Määritelmän mukaan sateisuus on yli mediaanin puolet ajasta; yhtiö on siis käytännössä heittänyt kolikkoa, ja toivonut että kaikki menee oikein.

Periaatteessa tilanne ei ole muuttunut vuoden takaisesta ollenkaan; silloisessa riskinhallintadokumentissa (pdf: Täydennys_19_10_2012) todettiin, että “laskelman oletuksena on, että seuraavien vuosien  sademäärä vastaa keskimääräistä tasoa.” (Talvivaara 2).  Heinäkuun 2013 vesienhallintasuunnitelma on kuitenkin aivan toista luokkaa: se on tehty ammattitaidolla, siinä on järkeviä laskelmia ja virherajoja, eikä se peittele ongelmia.  Riskinhallintadokumenttina sitä on suorastaan nautinto lukea, vaikka se käytännössä toteaakin, että noin 50% todennäköisyydellä riskit eivät ole hallittavissa. Tässä välissä Talvivaara oli saanut ensimmäisen vakituisen vesienhallintajohtajan, mikä selittänee huikean tason nousun  (valitettavasti kyseinen johtaja jätti paikkansa jo syyskuussa).

B2. Mitä yhtiö teki vesiriskistä huolimatta?

Riski on siis ollut kirkkaasti tiedossa; siitä huolimatta metallitehdas ajettiin alas 17.11., kun yhtiö haki velkasaneeraukseen. Alasajolle ei ole toistaiseksi kerrottu muuta perustetta kuin säästöt. Metallitehdas käynnistettiin uudelleen kolme viikkoa myöhemmin 9.12. Luvanvastainen raffinaattijuoksutus on aloitettu viimeistään 19.12.

Prosessi ei ole triviaali, mutta tarkempi kuvaus löytyy mm  kaivoksen toiminnan kuvauksesta (sivu 50). Karkeasti: liuotusnestettä pumpataan metallitehtaalle, noin 1500 m3/h; siitä poistetaan metallit; noin 1000 m3/h palautetaan takaisin liuotuskasoille, noin 500 m3/h siirretään jälkikäsittelyyn, neutraloidaan, ja varastoidaan muualle. Tämä 500 m3/h on sulfaattipitoista, mutta sitä voi rajoitetusti juoksuttaa luontoon.

Metallitehtaan alasajossa on siis kadotettu kriittinen kontrollipiste. Myös Suomen luonnonsuojeluliiton teettämässä arviossa todettiin, että jopa alasajotilanteessa olennaista on nimenomaan liuotusprosessin jatkaminen kunnes metalleja ei enää kasasta liukene. Metallitehdas on kriittinen osa vesiriskien hallintaa.

Kun vesienhallinnan tiedetään olevan veitsenterällä, tärkeimmän vesienhallintapisteen sulkeminen on käsittämätön teko. Pitämällä metallitehtaan toiminnassa Talvivaara olisi pystynyt tuon kolmen viikon aikana juoksuttamaan neutraloitua vettä ulos koko ajan 500 m3/h, eli hyvinkin nyt dumpatun 200,000 kuutiometriä.

On varmaa, että marras-joulukuun (aidosti) historialliset sateet ovat hankaloittaneet tilannetta aivan merkittävästi. Talvivaaralla on käynyt järkyttävän huono tuuri. Vastuuta se ei tässä tapauksessa sen sijaan vähennä piiruakaan. Yhtiön oma riskinhallintadokumentti tiedostaa, että mediaania suurempi vesisade voi johtaa hätätilanteeseen.  Sadetta tuli hyvinkin 100% yli mediaanin. Emme kuitenkaan tule koskaan tietämään, olisiko jo esimerkiksi 10% ylitys tuottanut saman lopputuloksen — yhtiö itsekään ei osannut tätä riskiä arvioida.

Metallitehtaan alasajo olisi ollut turvallista vain, jos olisi oltu varmoja, että marras-joulukuussa sadetta tulee mediaania vähemmän. Tällaista ennustetta ei kukaan pysty tekemään, vaan on täysin tuurista kiinni miten käy.  Todellisuudessa yhtiö heitti kolikkoa, ja sattui häviämään.

Entä pidempi aikaväli? Ilmastonmuutos ei selitä kahden peräkkäisen talven poikkeuksellisia sateita. Ilmastonmuutoksen ennustetaan kuitenkin muuttavan nimenomaan äärimmäisiä sateita. Kirjoituksessa  Talvivaara 2 arvioin, että keskimääräinen sateisuus tulisi 2040-luvulla kasvamaan noin 60 mm vuodessa, eli 10%. Äärimmäisten sateiden ennustetaan kasvavan vieläkin enemmän. Jos kuvitellaan että Talvivaaran kaivos olisi olemassa vielä 30 vuotta, tämän tasoisia sateita esiintyisi sinä aika suurella todennäköisyydellä uudelleen, ja niihin olisi pystyttävä varautumaan. Kaivoksen koko riskinhallintafilosofia olisi siis laitettava täydellisesti uusiksi.

[Edit 1: 3.1. illansuussa tulleiden tietojen mukaan (paikanpaalla.fiELY-keskuksen kehotusilmoitus) tilanne on joulunpyhien aikana ollut merkittävästi pahempi kuin tässä ilmoitettu: myös varsinaista PLS-liuosta on päästetty lähes 200,000 kuutiota. Tämä on niin radikaali toimenpide, että hätätila kaivoksella näyttää olevan todellinen. Varsinaisesti nämä johtopäätökset eivät kuitenkaan muutu].

[Edit 2: Koska PLS-liuos on sitä nikkeliä sisältävää liuosta josta kaivos saa tulonsa, on mahdollista arvioida toimenpiteen hinta. Jos nikkelipitoisuus on ollut edes lähellä 1 g/l, ja nikkelin hinta on 15,000 USD/tonni, sitä on saatettu vetää viemäriin lähes 2 miljoonan Euron edestä. Tämä on merkki todellisesta hätätilanteesta].

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton rivijäsen.  Kirjoituksen ideoita ovat arvioineet mm Pertti Sundqvist, Helvi Heinonen-Tanski, Johan Heino, Antti Halkka, ja Heikki Simola, mutta mahdollisista virheistä vastaa kirjoittaja yksin.