Sosiaalipummit

Yritän määritellä:

Sosiaalipummi on henkilö, joka elää toisten työn tuloksilla rahansiirtojen kautta näiden sitä tahtomatta.

“Pummi” tulee nimenomaan tuosta “tahtomatta” osasta, “sosiaali” viittaa yhteiskunnan maksamiin etuihin. Pelkkä pummi ei kuitenkaan taida tarkoittaa muiden kuin yhteiskunnan maksamilla tulonsiirroilla eläviä, vaikka siinäkin tapauksessa työt tekee joku muu.

Rakennetaan seuraavaksi jana jolla kulkiessa ainakin tukien määrä, hyväksyttävyys, tulonsiirrot ja tuottavuus muuttuvat:

– Sosiaalipummi

– Tulonsiirtojen saaja

– Osin tulonsiirroilla elävä

– Omillaan pärjäävä pienituloinen

– Keskituloinen jonkin verran asiantuntemusta vaativissa tehtävissä

– Isopalkkainen huippuasiantuntija, jolla omistuksia

– Johtaja jolla omistuksia

– Omaisuutensa hoidolla tulonsa saava sijoittaja

– Toisten hoitamalla omaisuudellaan elävä

Yksittäisten kohtien välillä voi ajatella olevan välimuotoja. Keskivaiheilla tehdään eniten tuottavaa työtä, kun taas päissä ohjaillaan muiden tekemää työtä. Keskellä voisivat sijaita vaikka sairaanhoitaja ja rakennusinsinööri. Tulojen voi helposti ajatella kasvavan kun siirrytään eteenpäin janalla, vaikka onhan toki ihan mahdollista omistaa juuri sen verran, että omistusten tuloilla juuri ja juuri elää.
Continue reading Sosiaalipummit

Translate »