Category: Riskit

Talvivaara 7: Porsaanreikien nerokkuudesta

“Lahjakkuutta on pakko ihailla, silloinkin kun se kohdistuu perversseihin ja luonnon vastaisiin asioihin. Talvivaaran juristeilta veto on ovela. Se, että se meni ELY-keskuksesta läpi, on erikoisempaa, ja osoittaa että kyyninen termi “Talvivaara-ELY-kombinaatti” on osuva. Yhteispelillä hommat hoituu.”

Kainuun Sanomat raportoi, että Talvivaara olisi lisännyt jätevesien juoksutuksia pohjoiseen rajusti. Miksi? Koska sillä tavalla voi lisätä rajusti etelään päin juoksutettavien jätevesien määrää. Totean samantien, että uutinen on osittaisankka — siinä sekoitettiin jätevesiä ja luonnollisia vesiä. Rankasta virheestään huolimatta uutinen on hyödyllinen, koska se avasi penkomaan asiaa tarkemmin. Totuus ei ole läheskään niin dramaattinen kuin artikkelissa väitettiin, mutta on se jossain määrin dramaattinen. En tiedä ovatko omat faktani tässä täsmälleen oikein, mutta oikean suuntaiset ne uskoakseni ovat.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä. Edit 5.4.2013: Ks myös samasta aiheesta Vihreä Lanka 5.4.

Talvivaaran oman blogin mukaan mitään mystistä ei ole tapahtunut: pohjoisen virtaukset ilmeisesti ovat vain kasvaneet itsestään. Periaatteessa näin voi ollakin, lumien sulaessa.  Ennen muuta iltapäivisin virtaamat voivat kasvaa rajustikin. Tällä hetkellä en luotakaan mihinkään numeroihin mitä kukaan antaa, tai yritä selvittää kuka on oikeassa tai väärässä, vaan yksinkertaisesti hahmotella miten systeemi yleistasolla toimii. Se toimii perverssisti.

Suhteellisen kiistattomat faktat

Talvivaaran kaivoksen ympäristö on saastunut pahasti marraskuun kipsisakkavuodon takia. Pahimmin on saastunut Ylä-Lumijärvi, heti kaivospiirin eteläpuolella. Saastumisen määrästä käydään kovaa vääntöä. Koska viranomaiset eivät mittaa, ollaan luonnonsuojelijoiden tietojen varassa. Stop Talvivaara on ottanut valokuvia sakoista ja teetättänyt Tampereen yliopistolla mittausanalyysejä, joiden perusteella saastuminen on rajua. Mittaustulosten tulkinta on kuitenkin erittäin hankalaa.

(Esimerkiksi mitattu uraanipitoisuus on 1800 μg/l. STUKIN suositusten mukaan virallisia raja-arvoja uraanille ei ole, mutta yli 100 μg/l sisältävää vettä ei tulisi käyttää juomavetenä. Samoin alumiinin pitoisuus on 1200 mg/l, kun juomaveden raja-arvo on  0,2 mg/. Kukaan ei Ylä-Lumijärven vettä käytä juomavetenä, joten ovatko luvut paljon vai vähän? Riippuu täysin tulkitsijasta. Kuten sanottu, tarkkoja ja uskottavia lukuja ei tällä hetkellä yksinkertaisesti ole).

Olivat luvut mitä tahansa, Ylä-Lumijärven sakat ovat joka tapauksessa ongelma. Talvivaara joutuukin poikkeusluvan perusteella etelässä ohittamaan Ylä-Lumijärven kokonaan ohitusojilla, jotta sakat eivät valuisi alajuoksun järviin. (Poikkeusjuoksutusten onnistumisesta käydään kiistaa. Luonnonsuojelijat — jotka ovat paikalla — raportoivat että juoksutukset ovat epäonnistumassa ja saastuttavat ympäristöä rajusti. Kainuun ELY-keskus — joka ei ole paikalla — raportoi että kaikki on hyvin).

Picture1

Kuva 1: Tilanne ennen hallinto-oikeuden päätöstä. Jätevesien virtaamia ei periaatteessa rajoitettu ollenkaan. Pohjoiseen on tähän asti juoksutettu noin 500-800 kuutiota tunnissa. Etelän juoksutukset eivät ole päässeet kunnolla alkuun ja määrät ovat olleet noin 500 kuutiota tunnissa, mutta tarkoitus on juoksuttaa jopa 2000 kuutiota tunnissa.

Kumpaankin jokeen tulee sekä luontaista valumavettä (sivuojista ja sulamalla) että jätevettä. ELY-keskus ei oman ilmoituksensa mukaan tiennyt Kalliojoen normaalia virtaamaa, mutta tässä olen yritttänyt sekalaisista lähteistä hahmotella mikä se voisi olla. Luonnollinen virtaama voi vaihdella todella paljon; kevään tulva-aikaan se voi olla yli 20,000 kuutiometria tunnissa, kuivana kesänä alle tuhat. Keväällä myös vuorokauden aika voi vaikuttaa rajusti; virtaus on suurin päivällä kun aurinko sulattaa jäitä, pienin yöllä kun vesi jäätyy. Tässä arvioitu vaihteluväli 1000-5000 m3/h on lähinnä arvaus, mutta ei välttämättä pahasti pielessä.

Vaasan hallinto-oikeus on tulkinnut riskitason paljon tiukemmin kuin ELY-keskus, ja antoi 2.4.2013 välipäätöksen, jolla se osittain kumosi Kainuun ELY-keskuksen antaman poikkeusluvan. Välipäätös tiukensi juoksutusehtoja etelän suuntaan, jotta Ylä-Lumijärven sakat eivät pääsisi leviämään.

Perverssiyden alku

Nyt aletaan päästä perverssiin osaan. Jätevedellä on kaksi juoksutussuuntaa: pohjoiseen ja etelään. Pohjoisessa (Oulujoen suunta) reitti on

Kaivos -> Salminen -> Kalliojärvi -> Kalliojoki -> Kolmisoppi ->Tuhkajoki ->Jormasjärvi

ja etelään (Vuoksen suuntaan)

Kaivos -> Ylä-Lumijärvi -> Lumijoki -> Kivijärvi -> Kivijoki -> Laakajärvi

Aikoinaan, kun ympäristölupa myönnettiin, jätevesien laskumäärille asetettiin kiintiöitä ja rajoituksia (joista Talvivaara sivumennen sanoen pyrkii näinä viikkoina ympäristöluvan uusimisen yhteydessä pääsemään eroon). Vuotuinen kiintiö on 1,3 miljoonaa kuutiometriä, ja kullakin hetkellä virtaama saa olla korkeintaan 7% Kalliojoen luontaisesta virtaamasta. Näin estetään se, että jätevedet eivät sotke jokien pohjia ja virtauksia liian pahasti. Tämä 7% on normaalioloissa varsin hyvä kompromissi ympäristönsuojelun ja kaivoksen toimintakyvyn välillä.

Tähän prosenttiin sisältyy kuitenkin pieni kompa jota kukaan ei ole tähän mennessä edes huomannut: sekä etelän että pohjoisen sallitut juoksutukset määritellään vain pohjoisen virtaaman kautta.  Talvivaara on asentanut mittarin Kalliojokeen, mutta etelässä ei kukaan mittaa mitään. Lupaa annettaessa on ilmeisesti ajateltu, että keskimäärin etelän ja pohjoisen virtaukset ovat suunnilleen samanlaisia. Normaalioloissa tämä itse asiassa on aivan järkeväkin oletus.

Luvassa on toinenkin kompa: se ei määrittele, miten mittaus on tehtävä. Kesällä ja syksyllä tällä ei juurikaan ole merkitystä; sensijaan keväällä virtaus voi vaihdella valtavasti, kun vesi jäätyy ja sulaa vuorokaudenajan mukaan. Valitsemalla vuorokaudenaika sopivasti voidaan saada lähes mitä lukuja tahdotaan. Talvivaara on tehnyt yhden mittauksen, ilmeisesti iltapäivällä, ja saanut korkean lukeman 6600 m3/h. Yöllä arvo voi olla paljonkin pienempi, eli keskimääräinen virtaus on käytännössä varmasti pienempi. Kuinka paljon pienempi? Emme tiedä. Normaalisti tälläkään asialla ei ole keskimäärin merkitystä.

Perverssiyden huippu

Mutta nyt ei ollakaan normaalioloissa. Tässä hallinto-oikeuden päätöksen tarkka teksti:

“2. Hallinto-oikeus kieltää ja keskeyttää Kainuun ELY-keskuksen päätöksen 12.2.2013 KAIELY/5/07.002010 täytäntöönpanon, valitusten hallinto-oikeuskäsittelyn ajaksi, asian 2 osalta siten, että ilmoituksen mukaisten jätevesien johtaminen Vuoksen vesistön suuntaan on toteutettava siten, että kyseisten jätevesien määrä voi olla enintään 7% Kalliojoen sen hetkisestä virtaamasta. Jätevesien juoksutus on toteutettava siten, että vedet johdetaan Ylä-Lumijärven ohi.”

Päätöksessä on muutama sanaa, jotka mahdollistavat pervessin juristerian. “Vuoksi” ja “Kalliojoki” sekä “sen hetkinen”. Etelään voidaan päästää 7% siitä määrästä, joka virtaa pohjoisessa. Maalaisjärjellä (tai oikeastaan millä tahansa järjellä) ajateltuna tämän pitäisi olla luonnollinen virtaama, ei jätevesien virtaama (ks kuva 2). Lisäksi sen pitäisi olla jonkinlainen keskiarvo päivän virtauksista; jos virtaus on parin tunnin ajan 6600 m3/h ja 12 tunnin ajan 1000 m3/h, on mieletöntä käyttää korkeinta arvoa.

Picture2

Kuva 2. Hallinto-oikeuden päätös muutti kuviota rajusti. Etelään saakin päästää enää 7% Kalliojoen virtaamasta, alkuperäisen ympäristöluvan hengen mukaisesti. Talvivaaran antamien tietojen mukaan tämä olisi tarkoittanut tarvetta laskea juoksutusmäärä jopa 100:n kuutiometriin tunnissa, mikä viittaisi alle 3000 kuution virtaamaan. ELY-keskuksella ei oman ilmoituksensa mukaan ole ollut tietoa Kalliojoen virtaamasta. Näyttää siltä, että Talvivaaran oma mittari ei ole toiminut kuin vasta keskiviikkona iltapäivällä — tai ainakaan aiemmista luvuista ei ole raportoitu.

Talvivaaran ja Kainuun ELY-keskuksen mielestä järkeä ei tarvitse käyttää. Kombinaatti on päättänyt, että virtaamaan voidaan laskea myös Talvivaaran laskemat jätevedet. Näin kaivoksen on helppo saastuttaa lisää etelässä: sen tarvitsee yksinkertaisesti saastuttaa lisää pohjoisessa. Lisäksi nähtävästi riittää yksi iltapäivällä tehty mittaus, jolloin saastumista voidaan maksimoida vielä lisää.

Picture3

Kuva 3: Päätös ja sen tulkinta. Talvivaara-ELY-kombinaatti päätti, että Kalliojoen juoksutukseen lasketaankin sekä luonnollinen virtaama että Talvivaaran päästämien jätevesien virtaama. Tällä hetkellä on mahdoton tietää tarkalleen, kuinka paljon yhtiö on lisännyt pohjoisen juoksutuksiaan, mutta kuusinkertaistaminen 3000:n kuutioon antaisi lukuja jotka ovat jollakin tavalla yhteensopivia muiden lukujen kanssa. Tarkoista luvuista ei ole tietoa, mutta tämä mekanismi on ELY-keskuksen hyväksymä.

Nämä luvut summautuvat siinä mielessä kätevästi, että yhtiön oman blogin mukaan hallinto-oikeuden päätös ei oikeastaan edellytä mitään muutoksia nykytilanteeseen. ELY-keskus on hyväksynyt tämän tulkinnan.

Suuruusluokka-arviona kaivos “tienaa” pohjoisen jätevesillään noin 50 m3/h etelään (7% 800 kuutiosta). Onko tämä suuri määrä? Riippuu keneltä kysyy. Kombinaatti tulkitsee nyt saavansa juoksuttaa 460 m3/h. Pykäläkikkailu antaisi siis noin 10% lisää juoksutusvaraa etelään pohjoisen päästöjen takia.

Jos kuitenkin todellinen keskimääräinen virtaus pohjoisessa on paljon pienempi kuin iltapäivähuippu 6600 m3/h, osuus kasvaa. Käytännössä kombinaatti saa tällä hetkellä lisättyä etelän jätevesiään ehkä useita kymmeniä prosentteja juoksuttamalla jätevesiään pohjoiseen ja mittaamalla väärin.

Perverssiyden kliimaksi

Kerrataan siis vielä: ELY-Talvivaara-kombinaatti on tulkinnut hallinto-oikeuden päätöstä innovatiivisesti, ja luonut mekanismin, jonka avulla pohjoisen jätevettä lisäämällä voidaan lisätä myös etelän jätevettä. Lisäksi valitsemalla mittaushetki sopivasti voidaan päättää, kuinka paljon saastutetaan. Tässä ei ole millään tasolla mitään järkeä, eikä sillä ole mitään tekemistä minkään kanssa, ainakaan ympäristönsuojelun. Kombinaatti on huomannut porsaanreiän, ja käyttää sitä.

Lahjakkuutta on pakko ihailla, silloinkin kun se kohdistuu perversseihin ja luonnon vastaisiin asioihin. Talvivaaran juristeilta veto on ovela. Se, että se meni ELY-keskuksesta läpi, on erikoisempaa, ja osoittaa että kyyninen termi “Talvivaara-ELY-kombinaatti” on osuva. Yhteispelillä hommat hoituu.

Kainuun ELY on aiemmin ohittanut Talvivaaralle hankalia hallinto-oikeuden päätöksiä “ympäristöperusteilla”, vedoten siihen että oikeuden päätökset olivat “hallinnollisia”. Nyt on toimittu päinvastoin, kun Talvivaaran etu niin vaatii: ohitettu ympäristönäkökulmat ja kikkailtu pykälillä.

Muita Talvivaara-kirjoituksia: täällä. 

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet ja tulkinnat ovat puhtaasti omia. 

Talvivaara 6: Saako mitata?

“Mikään laki ei vaadi kansalaisia luottamaan viranomaisiin. Tottelemaan se vaatii, mutta vain silloin kun viranomaisilla on lakiin perustuva oikeus käskyttämiseensä. Journalisteille on annettu ikäänkuin virkansa puolesta oikeus olla luottamatta, ja selvittää asioita itse. Miksi se olisi muilta kielletty?”

[19.12.2013. Kirjoitus on saanut uutta ajankohtaisuutta, kun Talvivaaran vaatima suljettu alue on asetuksella myönnetty, tosin vain 40 km2 laajuisena, mutta kaivospiirin ulkopuolelle ulottuvana. Ks mm Yle, Verkkouutiset, Sisäministeriö. Alueen kartta tämän kirjoituksen lopussa; ks linkki tai pdf]. 

Talvivaara on 22.3. päivätyssä blogissaan (Elkee tulko iliman luppoo) nostanut esiin väitteitä joita on vaikea olla kommentoimatta. Yhtiö haluaa kieltää ihmisten omatoimiset mittaukset ja dokumentoinnin koko 60 km²  kokoisella kaivosalueellaan. Teksti kohdistunee ennen muuta Stop Talvivaara-liikkeeseen, joka päivystää käytännössä jatkuvasti kaivospiirin rajoilla.

Tämä kielto särähtää korvaan. En kuulu Stop Talvivaaraan, mutta sympatiani ovat vahvasti heidän puolellaan.  Juuri tällainen omakohtainen mittaaminen on sydäntäni lähellä (ks Zygomatica: Avoin seuranta). Muita tekstejä Talvivaarasta: Zygomatica: Talvivaara.

Omatoiminen mittaaminen ja seuranta on olennainen osa toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. En tiedä ovatko Talvivaaran mittaajat erityisen päteviä, tai onko heidän mittauksistaan lopultakaan yhtään mitään hyötyä. Se ei ole tässä olennaista. Olennaista on se, että heillä on täysi oikeus mitata, ja ennen muuta harjoitella mittaamista. Vaikka lopputulos tällä kertaa olisi floppi, osaaminen kehittyy ja siirtyy. Tämä kevät menee niinkuin menee; seuraavan ympäristörikoksen seuranta sujuu jo paremmin ja ammattimaisemmin.

Sinällään hyvin ja napakasti kirjoitetussa blogissa Talvivaara esittää kuusi väitettä. Näistä yksi on asiallinen ja ymmärrettävä, yksi jokseenkin järjetön, yksi melko epäuskottava, kaksi ensikatsomalta järkevää mutta tarkemmalla miettimisellä kyseenalaisia, ja yksi täysin virheellinen.

 ASIALLINEN VÄITE 

5. Talvivaara vastaa viime kädessä kaikkien alueella liikkujien turvallisuudesta, myös luvattomista kulkijoista. Meidän pitää tietää, keitä alueella liikkuu ja missä. Keskustelu jokamiehenoikeuksista ja teollisuusalueella omin luvin kulkemisesta menee täysin akateemiseksi viimeistään siinä vaiheessa, kun omassa kropassa kolahtaa tai kun joku luvaton kulkija putoaa jäihin.

Olen valmis uskomaan, että tämä on vilpitön mielipide. Ei yksi kaivos ole ihmishengen arvoinen. Jos jotain traagista tapahtuu, Talvivaaran johtajilla on vähintäänkin osittainen moraalinen vastuu (vaikkei välttämättä juridista). Ei kukaan halua sellaista omalletunnolleen.

 JÄRJETÖN VÄITE

 3. Kalvotettujen altaiden reunat  ovat liukkaita ja liukastumisvaara on todellinen. Jos altaaseen putoaa, sieltä pois pääsy omin avuin on vaikeaa. Jos kalvotetuille altaille mennään huolimattomasti keräilemään vesiä, kalvotus voi rikkoontua. Tällöin aiheutuu ympäristövahinko.  Esimerkiksi kipsialtailla väärin toteutettu näytteenotto voi johtaa kalvon rikkoontumiseen ja sitä kautta pahimmillaan massiiviseen vuotoon.

Tästä eteenpäin uskottavuus alkaakin sitten karista. “Väärin toteutettu näytteenotto voi johtaa kalvon rikkoontumiseen”  on lähinnä kaistapäinen väite. Kalvon paksuus on toki vain 1,5 millimetriä, ja siksipä allas onkin toistuvasti vuotanut. Asiantuntijankin mielestä vuotoaltaan pohjan rakenne on riittämätön (Yle 5.11.2012).

Mutta jos kalvo rikkoontuu siitä että hintelä ituhippi kävelee altaan reunalla, jotain on täydellisesti pielessä. Mitä tapahtuu kun 700-kiloinen hirvi tekee saman? Altaitahan ei ole aidattu.  Tai teknikko tiputtaa vahingossa ruuvimeisselin altaan pohjaan? Tai rakeet hakkaavat kalvon reunan täyteen reikiä?  Jos kalvo olisi todella noin herkkää, sillä ei olisi mitään asiaa tuollaisessa rakenteessa. Todellisuudessa altaat näyttävät kestävän kovaakin käyttöä,  mm perämoottoreillä ajamista (ks kuva).

Jos Talvivaara pelkää sabotaasia tai ekoterrorismiä, sen voisi sanoa suoraan. Vahingossa kalvot eivät hajoa — tai tarkkaan ottaen, jos hajoavat, rikostutkinnan tulee kohdistua altaan suunnittelijaan, ei rikkojaan. Niin herkät rakenteet eivät kestäisi normaaleja luonnonilmiöitäkään.

(Kuvalähde: Yle 9.11.2012, Kimmo Rautamaa / Lehtikuva)

 

MELKO EPÄUSKOTTAVA VÄITE 

6. Sekä oman velvoitetarkkailumme että viranomaisten ottamat näytteenotot ovat erittäin tarkasti säädeltyjä. Näytteenottoihin ja tehtyihin analyyseihin voi luottaa. Talvivaara voi tulevaisuudessa harkita ottavansa mukaan sidosryhmien edustajia joihinkin näytteenottoihin erikseen sovitusti. Päivittäiset, Avoimien ovien-tyyppiset näytekierrokset eivät tule kyseeseen. Siihen ei ole henkilö- eikä kuljetusresurssia. Kaivosalueella ei myöskään saa ajella ns. omilla autoilla.

 Mikään laki ei vaadi kansalaisia luottamaan viranomaisiin. Tottelemaan se vaatii, mutta vain silloin kun viranomaisilla on lakiin perustuva oikeus käskyttämiseensä. Journalisteille on annettu ikäänkuin virkansa puolesta oikeus olla luottamatta, ja selvittää asioita itse. Miksi se olisi muilta kielletty?

 Viranomaisvalvonnan uskottavuus on uskon asia, mutta tässä pieni tapaus tapaus: Säteilyturvakeskus löysi yllätyksekseen lähialueen lammesta uraania (Yle 11.3.2013). STUKin edustaja ehti jo kaiken muun kaaoksen keskellä ehdottaa, että lammen vedet pumpattaisiin takaisin kaivokselle (HS 12.3.2013).  Lopulta osoittautui, että STUK oli unohtunut sähköpostilistalta (Yle 11.3.2013). Tällä listalla kuitenkin olivat ELY-keskusten lisäksi mm luonnonsuojelupiirit, joille asia ei ollut yllätys. Ituhipit olivat siis uraaniasioissa  paremmin informoituja kuin Säteilyturvakeskus.

Mikä osa tätä tiedotusketjua nyt sitten oli tarkkaan säädeltyä ja luotettavaa?

ENSILUKEMALTA JÄRKEVÄÄ, MUTTA….

 2. Alueella on lukemattomia riskipaikkoja. Esimerkiksi turvapatojen sisällä olevien vesien jäät ovat heikot pumppauksista ja virtaamista johtuen. Jää voi pettää.

4. Meillä on erittäin usein louhintaan liittyviä räjäytyksiä. Tarvekiveä louhitaan koko ajan ja myös vesienhallintaan liittyvillä työmailla, kuten Latosuon patotyömaalla räjäytetään. Räjäytyksistä tiedotetaan sisäisesti ja paikat eristetään. Jos alueelle tulee luvaton kulkija, hän voi oikeasti saada ns. kivestä tai paineiskusta päähänsä.

 Tämä on aivan perusteltu riski, ensi lukemalla.

Sitten herää kyllä vastakysymys: millä asenteella alueella sitten oikein räiskitään, jos kiviä voi lennellä varoittamatta ja koska tahansa?

Miksi ei tiedoteta ulkoisesti? Mitä tarkoittaa “eristää”? Varmistetaanko esim muutaman hehtaarin alue ennen kuin laukaistaan, vai voiko kiviä todellakin sataa kilometrienkin päähän? Jos sataa, onko se erityisen vastuullista räjäytystoimintaa?

Tässä voisi jopa vastakysymyksenä heittää, onko kenellä tahansa oikeus tehdä tuollaisia merkitsemättömiä riskipaikkoja ja ansoja metsiinsä, joissa kuka tahansa saa liikkua jokamiehen oikeudella (ks alla)?  Saanko minä naamioida omalle maalleni vaikkapa kolmen metrin kuopan, jonka pohjalla on teräviksi hiottuja vaarnoja? Miksi en? Saanko tehdä, jos laitan kyltin viereen? Vai täytyykö se aidata?

VIRHEELLINEN VÄITE

 1. Talvivaaran näkemyksen ja voimassa olevan laintulkinnan mukaan kaivosalueella eivät päde jokamiehenoikeudet. Missään satamassa, teollisuusalueella tai tehdasalueella ei saa kuljeksia luvatta. Talvivaaran kaivosalue on laaja, noin 60 km2. Kaivospiirin rajat ovat näkyvissä 2-3 metrin levyisenä linjana metsässä. Tuloteiden varsilla ja rajalla on myös rajoituskylttejä ja monin paikoin aluetta on aidattu. Kulunvalvonta toimii sekä elektronisesti että fyysisesti (henkilövalvonnalla) ja luvattomia kulkijoita pyydetään poistumaan oman turvallisuutensa takia.

Mitä laki oikeasti sanoo?

Talvivaaran näkemys on aivan varmasti tuo. “Voimassa oleva laintulkinta” on pikemminkin juuri päinvastainen. Kainuun käräjäoikeus hylkäsi 14.2.2013 syytteet kaivosalueella kuvannutta dokumentaristia vastaan (Kainuun Sanomat 14.2., Sotkamo-lehti 15.2.)  Päätöksen mukaan kaivosalue ei ole julkisrauhalla suojattava alue, eikä siellä liikkumista voi lähtökohtaisesti estää.

Dokumentaristi kuvasi nimenomaan kipsisakka-alueen lähettyvillä. Tämä on sitä aluetta, jonka itse kyllä pragmaattisesti katsoisin oikeastikin teollisuusalueeksi, ja jättäisin väliin.  Sen sijaan suurin osa tuosta Talvivaaran 60 km² alueesta on metsää, suota, erilaisia lampia ja ojia, ja järviä. Millään täysjärkisellä logiikalla sitä ei voi väittää teollisuusalueeksi missään perinteisessä mielessä.

Jokamiehenoikeudet ovat Suomessa jokseenkin laajat. Alueella saa  “liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa muualla kuin pihamaalla sekä muilla kuin sellaisilla pelloilla, niityillä tai istutuksilla, jotka voivat vahingoittua kulkemisesta.”  Terve järki tottakai sanoo tämän lisäksi, että myöskään mitään teknisempiä laitteita tai rakennelmia ei saa hajottaa. Häiriötä tai haittaa ei saa aiheuttaa, eikä esimerkiksi kaataa puita. Sieniä ja marjoja saa viedä mukanaan.

Jos Talvivaara haluaisi tehdä itsensä naurunalaiseksi, se voisi toki yrittää oikeudessa väittää, että parin vesilitran kerääminen pulloihin on häiriötä tuottavaa toimintaa.

Mitä liikkumiskielto tarkoittaisi?

Pinta-ala, 60 km², on sen verran suuri, että sille on vaikea löytää vertailukohdetta.  Vertailu olisi kuitenkin tärkeä, jotta ymmärtäisi miten suurelta alueelta Talvivaara haluaa karkoittaa ihmiset. Yhtiö on lisäksi hakemassa laajennuslupaa, jonka jälkeen koko olisi 134 km².

Suomessa on yhdeksän kuntaa, joiden pinta-ala on alle 60 km² , mm Raision, Järvenpään ja Keravan kaupungit. Laajennuksen jälkeen Talvivaara olisikin jo Lahden kaupungin kokoinen. Vastaavasti esimerkiksi suurehkolta tuntuvan Helsinki-Vantaan lentoaseman pinta-ala on 1700 hehtaaria (1.7 km²).

Sotilasalueista voisi löytyä jotain vertailukohtaa.  Rovajärven ampuma-alueen pinta-ala on 1100 km², joskin se on vain ajoittain käytössä, ja silloinkin tiukkojen turvatoimien alla. Pohjakankaan ampuma-alue Niinisalossa on kokonaan suljettu, ja sen pinta-ala on 15,000 hehtaaria (150 km²). Sensijaan varsinaiset varuskunnat ovat paljon pienempiä. Parolannummen harjoitusalue (kartta) on alle 2 km², Santahamina noin 4 km².

Neuvostoliiton vuokraama Porkkalan vuokra-alue oli kooltaan 380 km², eli huomattavasti suurempi kuin Talvivaara laajennettunakaan.  Neuvostoliittoa ei voi tietystikään verrata Talvivaaraan. Tuntuu silti erikoiselta, että yksityinen yritys on vaatimassa valtaamalleen alueelle lähes samantasoisia rajoituksia kuin rajanaapurimme sodan voitettuaan.

Kirjoittaja on Suomen Luonnonsuojeluliiton jäsen, mutta tässä esitetty ajatukset, mielipiteet, päätelmät ja mahdolliset virhepäätelmät ovat henkilökohtaisia.

Edit 19.12.2013. Karttakuva vallatusta alueesta.

SuomenLuonto-kuvankaappaus

Talvivaara 5: What is going on?

 

We have a firm policy of never publishing any “agitprop” material. I will circumvent the rule by posting a propaganda piece I helped write, but providing skeptical commentary. In effect, I will argue against myself.

PDF version of the official piece: What is causing the environmental damage in Talvivaara.  More blog posts on Talvivaara (Finnish only): Talvivaara. 

WHAT IS CAUSING THE ENVIRONMENTAL DAMAGE IN TALVIVAARA?

By the Kainuu District of the Finnish Association for Nature Conservation (Suomen Luonnonsuojeluliitto). 

The environmental problems of the Talvivaara mine are difficult to summarize briefly. They are systemic, and made worse by the actions of the authorities (in this case the Kainuu ELY Center, in charge of monitoring the mine). The Talvivaara mine has caused excessive environmental damage; the ELY Center has repeatedly approved this damage; whenever challenged in court, its decisions have been found to be invalid. However, these court rulings come almost a year after the fact, and are irrelevant because Talvivaara has done so much more ELY-approved damage in the meantime. The system has become a monster.

Commentary: Obviously “monster” is agitprop. But other than that, the later analysis shows that the basic mechanism seems to be true. The system is definitely in a self-perpetuating feedback loop, which is difficult to stop.

In practice Talvivaara has never achieved a “normal” mode of operation. All of the wastewater treatment has happened in violation of the original environmental permit, issued in 2007. This has created chronic problems, which has led to a loop of repeated and uncontrollable acute problems. The ELY Center is actively collaborating in the damage by refusing to sanction the mine in any meaningful way.

Commentary: “Active collaboration” is agitprop. But certainly the actions of the ELY Center are not making the situation easier.

The mine started with the premise of a closed water circuit, in which a water-purification plant ensures that no wastewater is emitted into the environment. Such a plant  was already a requirement in the environmental permit in 2007. As of 2013, Talvivaara has no plant, and is emitting 1.3 million cubic meters of wastewater per year.  Instead of purification, the wastewater is neutralized by adding lime to the acidic water, and precipitating some of the toxic metals in a gypsum pond. This creates sulphate salts. The salt water is then diverted into ponds and rivers. The sulphates have already permanently contaminated several small lakes near the mine, and are proceeding downstream toward larger bodies of water.

Commentary: The basic mechanism is true. No water purification is being done, although the permit requires a plant to be built at some point.  Neutralization of an acid with lime produces salts, which contaminate fresh water. Rises in sulphate levels have been measured in lakes tens of kilometers away. However, there is legitimate dispute how significant that rise is, the amount of damage that has actually happened, and how permanent it is. We simply do not know yet.

The Vaasa Administrative Court of Finland made two significant rulings against the Kainuu ELY Center last week. In early 2012, the ELY Center decided that despite the environmental damage the mine was chronically causing, there was no need to shut it down. The Administrative Court has now ruled that the damage was significant, and extreme measures should have been considered.

Commentary: This may be reading too much into the decision. Technically speaking, the Court simply decided that the ELY Center decision was invalid, and has to be reconsidered. The amount of damage as such was not assessed by the Court; they ruled that the damage assessment made by the ELY Center was insufficient. 

In June 2012, Talvivaara invoked a “state of emergency” under Article 62 of the Environmental Protection Act, which allows permits to be temporarily bypassed in case of a natural catastrophe. Talvivaara then diverted its wastewater past the gypsum pond, bypassing a crucial step in the cleaning process. The ELY Center approved the diversion. The Administrative Court has now ruled that in fact there was no state of emergency.

Commentary: These facts are not in dispute. The criteria for invoking Article 62 are quite stringent, and they were not fulfilled. 

In both cases, the Administrative Court invalidated the decisions of the ELY Center. Unfortunately, this shows a fundamental breakdown in the system: coming almost a year after the fact, these rulings are essentially irrelevant. The damage that the ELY Center helped to create can no longer be undone, since so much new damage has been done in the meantime.

Commentary: Calling the rulings “irrelevant” is extreme, but little can be done to correct the damage. The situation is analyzed (in Finnish) in Talvivaara 4. The diagram below shows some features, even though it is in Finnish. Orange lines refer to technical problems; red lines refer to emergency solutions; red lines crossed over refer to emergency solutions that have been declared illegal. This is the simplest possible diagram that captures even some of the key problems. 

Picture9

There have been four further states of emergency (August 2012, November 2012, January 2013, and February 2013).  Most seriously, there was a massive leak in the gypsum pond in November, which has made the pond unusable (it also leaked in 2008 and 2010). It appears that Talvivaara illegally diverted one million cubic meters of highly polluted and acidic metal raffinate into the gypsum pond, contributing to the leak. The authorities are investigating this.

Commentary: These facts are not in dispute. The breakdown of the gypsum pond (Kipsi-allas) in the diagram above in particular is a serious issue, since it makes it very difficult to achieve normal operations.

It has also emerged that Talvivaara has no water-management plan, which was a key requirement in the 2007 environmental permit. Talvivaara has blamed rainy weather in 2012 for its problems; however, rainfall was never considered in the design and risk analysis of the mine. There also seem to be fundamental problems in the bioleaching process, according to an external report.

Commentary: Not in dispute. The problems in the water and risk management are described for example in the February 15 independent commission report  (Talvivaara-selvitys, Finnish only).  The external report was done by SRK Consulting. 

Company management has stated that the situation is almost under control. However, the same message has been repeated since the mine began operations, and Talvivaara has a track record of unreliable statements about its water management.

Commentary: Agitprop. The positive messages from the company are certainly true. Whether they are unreliable depends on whom one chooses to trust. However, the Talvivaara-selvitys did note that the problems with the water management are serious.

Even more worryingly, the mine now plans to almost triple its operations, and to begin extracting uranium from the ore. (The presence of uranium has been known since the 1960’s, but was conveniently forgotten by Talvivaara and the authorities in order to avoid public backlash when the mine was started).  Based on the past track record of the company, this sounds like a recipe for disaster.

Commentary: Agitprop, in particular “conveniently forgotten”. In general, whenever an environmental organization mentions the word “uranium”, one can expect a torrent of antinuclear propaganda. However, the propaganda value is not pursued deeply here, and it is true that uranium was never mentioned when the mine was first built.  The last question is phrased in a rhetorical way, but is a valid question. If a company seems completely unable to control its operations, is it a good idea to allow it to triple those operations? 

Conclusions of the commentary: Most of the facts mentioned here are not in dispute. Some of the readings of the court decisions may be biased. Claiming that the ELY Center is actively collaborating in causing the environmental damage is certainly propagandistic. However, the actions of the ELY Center certainly are not helping. It is debatable whether the situation in Talvivaara is quite as apocalyptic as suggested here, but it is certainly not under control. Overall, the rhetorical tone clearly marks this as a propaganda text, but I would argue that there are no serious distortions, and that the interpretation is more or less supported by the facts.  

Acknowledgments: Many people contributed to the text, including Johan Heino, Janne Kumpulainen, and Pertti Sundqvist.

 

Talvivaara 4: tilanne, karkeasti

 

Olen tehnyt sarjan vuokaavioita, joilla yritän ainakin itse ymmärtää mitä Talvivaarassa on tapahtunut. Todellisuudessa ulkopuolinen ei kykene tarkkaan ymmärtämään, varsinkin kun tiedotus on satunnaista, ja poikkeustilanne seuraa toistaan. Kaaviot eivät ole täsmälleen aikajärjestyksessä, ja yksityiskohdissa voi olla karkeita yksinkertaistuksia. Olen yksinkertaisesti pyrkinyt tiivistämään asiat niin että itse ymmärrän ne.

Muita Talvivaara-kirjoituksia, mm sateisuus- ja riskianalyysejä: Täällä.

Pyrin olemaan tässä neutraali: Talvivaaran ongelmat voivat johtua ymmärrettävistä innovatiivisen prosessin alkukangerteluista, huonosta tuurista, pienistä virheitä, karkeista virheistä, viranomaisten virheistä, viranomaisten korruptiosta, prosessin kertakaikkisesta sopimattomuudesta Suomeen, tai luonnonsuojelijoiden loputtomasta valituskierteestä joka estää asialliset korjaukset. Tässä selvitän vain, mitä Talvivaara näyttää tehneen. Minulla on kyllä asiasta oma mielipide — ja se ei todellakaan ole neutraali — mutta toivon mukaan ideologiani ei vääristä analyysiäni täysin.

Talvivaaran toiminta perustuu tällä hetkellä pitkälti ympäristönsuojelulain pykälän 62 (poikkeukselliset tilanteet) käyttöön; pykälää on viimeisen vuoden aika käytetty viisi kertaa. Koko pykälä kannattaa mainita tässä:

“Jos onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä, rakennelman tai laitteen purkamisesta tai muusta niihin rinnastettavasta syystä aiheutuu päästöjä tai syntyy jätettä siten, että siitä voi aiheutua välitöntä ja ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa tai jätteen määrän tai ominaisuuksien vuoksi erityisiä toimia jätehuollossa, on toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä valvontaviranomaiselle.     //// Jos muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta, toiminnasta riippumattomasta ja ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuu odottamaton tilanne, jonka vuoksi lupamääräystä ei voida tilapäisesti noudattaa, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava asiasta valvontaviranomaiselle.”

Jokseenkin yksikäsitteinen: pykälä on tarkoitettu tulipalon tai tulvien kaltaisiin tilanteisiin, joita yritys ei voinut ennakoida ja jotka eivät perustu sen omiin toimintavirheisiin. Silloin on tottakai toimittava heti. Pykälä on tärkeä ja tarpeellinen; mielenkiintoisempi on kysymys, onko sitä käytetty tässä oikein.

 

Picture1

Kuva 1. Visio. Tällä kuviolla Talvivaara hankki maineen innovatiivisenä vihreänä kaivosyrityksenä.   Malmi kaivetaan avolouhoksesta ja murskataan; murske laitetaan suuriin kasoihin joissa sitä valellaan pari vuotta veden ja rikkihapon sekoituksella;  bakteerit hoitavat liuotuksen; liuosta kierrätetään metallitehtaan kautta jossa metalli otetaan talteen ja liuos puhdistetaan ja kierrätetään uudelleen; tarvittava vesi tulee etupäässä sateesta, ja sitä haihtuu suunnilleen saman verran kuin sataa. (Puhdistusjämät uutetaan lisäksi kipsiksi, jonka voi turvallisesti haudata kaivosalueelle).  Suunnilleen tämä on varmastikin suuren yleisön kuva.

 

Picture2

Kuva 2: Tarkempi todellisuus. Tältä prosessi käytännössä näyttäisi, ideaalitilassa. Lähijärvistä otetaan vettä prosessia auttamaan. Kipsisakka-altaassa ylimääräiset raskasmetallit kiinteytetään turvalliseen ja stabiiliin kipsiin; jälkikäsittelyssä sitä puhdistetaan vielä lisää ennen kuin päästetään lähiseudun vesiin. Ulos menevä vesi (1.3 miljoonaa kuutiota vuodesss) on suolaista ja siinän on hieman metallijäämiä, mutta se on kuitenkin hyväksyttävien raja-arvojen sisällä. Varoaltaiden avulla voidaan turvallisesti säädellä vesien määrää.

 

Picture3

Kuva 3: Ongelmat alkavat (kaivoksen alusta saakka). (Oranssilla on merkitty ongelmakohdat jotka periaatteessa voivat olla vain huonoa tuuria. Punaisella merkitsen kohdat, joissa Talvivaaran/viranomaisten aktiivista toimintaa voi jo vahvasti kyseenalaistaa.) Liuotusprosessia ei saada käyntiin kunnolla, mikä tosin on tyypillistä alkuvaiheessa kun uutta prosessia testataan. Kainuun ilmastoa ei todennäköisesti ole osattu ottaa huomioon; haihdunta on oletettua pienempää. (Kipsisakka-altaan suunnittelussa oli myös ongelmia, ja siihen tuli vuotoja 2008 ja 2010).

 

Picture4

Kuva 4: Ongelmat pahenevat. Kierrossa on (ilmeisesti) liikaa vettä, ja liuotusprosessi ei lähde käyntiin. Vettä kertyy koko ajan lisää, koska sitä ei haihdu tarpeeksi; toisaalta vedenottoa järvestä ei syystä tai toisesta vähennetä.  Myös puhdistuspuolessa saattaa olla jotain ongelmia. Ensimmäiset ongelmat alkavat tuntua: varoaltaita on liian vähän.

Picture5

 

Kuva 5: Hätä iskee. Vettä kertyy, useasta eri syystä (sade, prosessiongelmat). Sitä joudutaan päästämään erilaisin väliakaisratkaisuin eri puolille. Tässä kohtaa ei ole enää mahdollista määritellä tarkkaa aikajanaa, mutta tapahtuu kaksi erittäin kyseenalaista toimenpidettä.

5.1) Vettä aletaan kesällä 2012 pykälän 62 mukaisella poikkeusluvalla päästää ohi kipsisakka-altaan suoraan jälkikäsittelyyn. Poikkeuslupa on voimassa korkeintaan vuoden 2012 loppuun. Tähän on viranomaisten (ELY-keskuksen) lupa. Ei ole täysin selvää miksi näin haluttiin tehdä, ja annettiin lupa. (Käytännössä se antaa mahdollisuuden käyttää kipsisakka-allasta veden varastointiin. Tämä tosin on luvan vastaista).

5.2) Toinen toimenpide on luvanvastainen: Talvivaara päästää noin miljoona kuutiometriä pahasti saastunutta ja hapanta (puhdistamatonta) raffinaattivettä nyt vapaana olevaan kipsisakka-altaaseen. Altaassa ei saisi varastoida vettä ylipäätään, eikä varsinkaan näin saastunutta. Toistaiseksi ei ole selvinnyt, miksi näin on tehty ja miksi viranomaiset ovat sen hiljaisesti hyväksyneet.

Picture6

Kuva 6: Epätoivo iskee. Kaikki altaat alkavat olla täynnä, ja ainoaksi vaihtoehdoksi jää valuttaa vettä myös avolouhokseen. Tämä tarkoittaa, että malmin louhinta on mahdotonta. Kaivos ei vielä pysähdy, koska liuotusprosessia kestää parikin vuotta, ja metallia saadaan pitkänkin aikaa vaikka sitä ei louhittaisi lisää. (Käytännössä metallia kuitenkin saadaan vähemmän kuin oletettiin). Samaan aikaan Kainuussa on poikkeuksellisen kovia sateita ja kylmää, ja vettä kertyy sitäkin kautta. (On toinen asia, olisiko tähän pitänyt osata varautua. Muissa Talvivaara-kirjoituksissani arvioin, että olisi).

 

Picture7

Kuva 7. Katastrofi (marraskuu 2012). Kipsisakka-altaaseen tulee paljon julkisuutta saanut vuoto (vesimäärä on noin 0.2 miljoonaa kuutiota). Louhos on täynnä vettä (1.7 miljoonaa kuutiota). Talvivaaran ilmoituksen mukaan kaikki hätäaltaatkin alkavat olla täynnä; tosin tätä on ulkopuolisen mahdoton varmentaa.

 

Picture8

Kuva 8. Ratkaisu? Talvivaara ilmoittaa, että sillä on taas käsissään ympäristönsuojelulain 62 pykälän mukainen odottamaton hätätilanne. Aikaisemmat manööverit eivät yhtiön tulkinnan mukaan ole vaikuttaneet poikkeustilanteeseen, eikä se ole Talvivaaran vika. Myös ELY-keskus hyväksyy selityksen, ainakin osittain.

Talvivaaran vaatima määrä on 3.8 miljoonaa kuutiota. ELY-keskus hyväksyy 1.8 miljoonaa (jolla saadaan käytännössä avolouhos tyhjäksi ja malmin louhiminen taas käyntiin), ja jättää loppuosan aluehallintoviraston (AVI) hyväksyttäväksi. Talvivaara ilmoittaa joutuvansa joka tapauksessa juoksuttamaan nekin vedet ennen pitkää, estääkseen pahemman katastrofin. Liikavesien määrä myös kasvaa ilmoitus ilmoitukselta; nyt se saattaa olla 7 miljoonaa kuutiota.

Käytännössä tällä ollaan nyt menossa eteenpäin. Juoksutuspäätöksestä on tehty useita valituksia, mutta Talvivaaralla on aikaa antaa vastineensa 18.3. saakka. Harva realistisesti olettaa, että juoksutukset pysähtyisivät. Talvivaara on ilmoittanut, että luvan epääminen johtaisi vielä suurempaan katastrofiin keväällä, kun lumet sulavat. Tätä on ulkopuolisen mahdoton varmentaa, mutta käytännössä viranomaiset ovat selkä seinää vasten.

Picture9

Kuva 9. Uusin ongelma? Vaasan hallinto-oikeus päätti 4.3.2013, että kesäkuun 2012 poikkeustilanne (Kuva 5.1) ei ollutkaan lain vaatima poikkeustilanne. Kipsisakka-allasta ei saa ohittaa, vaan vedet pitää puhdistaa sen kautta. Jos päätöstä noudatettaisiin, Talvivaara olisi pian umpikujassa, koska se ei saa enää päästää “normaalia” vesimääräänsä vaan ainoastaan poikkeustilavetensä.

Käytännössä Talvivaaralla on mahdollisuus tehdä päätöksestä valitus, eikä sitä sillä aikaa panna täytäntöön. Talvivaara on ilmoittanut, että päätös ei tule vaikuttamaan mihinkään. Tämä on helppo uskoa, koska Kainuun ELY-keskus on aiemminkin joka tapauksessa ohittanut korkeampien viranomaisten päätöksiä poikkeuspäätöksillä.

Onko Talvivaara toiminut korrektisti?

Makukysymys. En väitä että ylläoleva esitys olisi täydellinen tai virheetön (jo siksikin, että kaikkea tietoa ei ole saatavilla). On se kuitenkin sinnepäin. Eikä anna kovin mairittelevaa kuvaa yhtiöstä (tai Kainuun ELY-keskuksesta).

Oma näkemykseni: kaivostoimintaa saa ja tulee harrastaa, kunhan ei riko lakeja. Jos toiminta ei ole kannattavaa ilman jatkuvia epämääräisiä poikkeuslupia, se ei ole kannattavaa. Piste. Olen syvästi skeptinen siitä, pääseekö Talvivaara ikinä lailliseen tilaan. Mennyt käytös ennustaa usein myös tulevaa käytöstä. Sillä perusteella jatkokin tulee olemaan samanlaista kuin tässä esitetty, niin kauan kuin kaivos pyörii.

 

 

Talvivaara 3: Kolmen vuoden vedet (vai kuudenkymmenen)?

“Numeroiden perusteella kyseessä ei oikein millään tulkinnalla ole “toiminnasta riippumaton” eikä “ennalta arvaamaton” äkillinen onnettomuus, jollaiseen ympäristölain 62 pykälässä viitataan. Näin suuri ylimäärä on kyllä Talvivaaran toiminnasta riippuvaista, eikä sateisuuskaan voi olla täysi yllätys. ….  Lisäksi numerot osoittavat, että juoksutuksen ympäristövaikutus …. voi vastata jopa kuudenkymmenen vuoden todellisia päästöjä. …. Voidaan sanoa — vain hieman mutkia oikoen — että Talvivaara aikoo tuplata elinaikanaan päästämänsä saasteet. …. Vaikka pyrin pitämään kliinisen neutraalin otteen ja tuijottamaan vain numeroita, on todella vaikea nähdä, miten tämä voisi olla millään tasolla hyväksyttävää.”

Talvivaaran kaivosvuoto alkaa ehkä aiheena puuduttaa monia. Viimeisimmät uutiset ovat kuitenkin taas yllättäviä ja dramaattisiakin. Lisäksi niistä löytyy muutama numeroarvo, joilla voi tehdä karkeaa suuruusluokka-analyysiä, jollaisesta itse pidän. (Aiemmat osat: Talvivaara 1 ja Talvivaara 2. Kaikki Talvivaara-kirjoitukset: Talvivaara).

Yle raportoi 16.1.2013, että Talvivaara olisi pian ilmoittamassa, että se joutuu juoksuttamaan  ympäristön vesiin 3,8 miljoonaa kuutiota vettä kevään aikana. Juuri eilen Talvivaaran oma blogi 22.1.2013 vahvisti, että tällainen ilmoitus tehdään. Blogi vahvistaa Ylen numerotiedot.

Blogissa on itse asiassa jopa vähemmän informaatiota kuin Ylen uutisessa. Blogissa todetaan vain, että “Virallisesti kyse on ympäristönsuojelulain mukaisesta ilmoituksesta”. Ylen aiempi uutinen tarkentaa, että kyseessä on ympäristösuojelulain 62 pykälä. Pykälä todellakin antaa tällaiseen antaa tähän mahdollisuuden ilmoitusasiana, mikäli kyseessä todella on poikkeustila (toiminnasta riippumaton ja ennalta arvaamaton syy).

Näin kaivoksen vesitase saataisiin normaaliksi.  Luvun suhteuttamiseksi: lupasääntöjen mukaan kaivos saa päästää vuodessa ainoastaan 1,3 miljoonaa kuutiota. Karkeana arviona, kaivos haluaa päästää pois kolmen vuoden vedet yhdellä kertaa.

Jo nämä tiedot riittävät analysoimaan kahta kysymystä. Johtopäätökseni saattavat vielä tarkentua kun tietoa tulee lisää, mutta olennaisia muutoksia niihin tuskin tulee.

On rehellistä todeta, että en käytännössä ole neutraali, vaan ympäristöväkeä. Pyrin kuitenkin tiukkaan faktapohjaan, enkä henkilökohtaisesti ole vaatimassa ainakaan kaivoksen sulkemista. Minimivaatimus kuitenkin olisi, että tiedotus olisi rehellistä ja toiminta lainmukaista.

1. Kuinka paljon saasteita luontoon itse asiassa pääsisi?

Talvivaaran blogin mukaan “vesien käsittelyjärjestelmät on mitoitettu ja rakennetaan niin, että juoksutettavan veden laatu täyttää voimassa olevassa ympäristöluvassa määritellyt lupamääräykset.” Tämä kuulostaa hyvältä, mutta tarkempi penkominen osoittaa tilanteen huterammaksi. Pitoisuudet lasketaan yksiköissä mikrogrammaa/kuutio, kun taas ympäristön kannalta olennainen suure on kokonaispäästö (käytännössä tonneina). Jos virtaus kolminkertaistuu, myös päästömäärä kolminkertaistuu.

Käytännössä ero voi olla vielä suurempi, koska usein teollisuus toimii paljon tiukemmin kuin luvat varsinaisesti vaativat. (Se ei ole pelkkää PR:ää, vaan teknisesti ja kaupallisesti järkevää. Se antaa tilaa toimia poikkeustilanteissa ja ennakoi myös mahdollisia raja-arvojen tiukennuksia).

Näin on toiminut myös Talvivaara; vuoden 2011 virallisen seurantaraportin mukaan (s 38)  “Metallien (Ni, Cu ja Zn) pitoisuudet olivat pääsääntöisesti pieniä. Nikkelin mediaanipitoisuus vuonna 2011 oli 31 mikrogrammaa/l, kuparin 7 mikrogrammaa/l ja sinkin 23 mikrogrammaa/l. Nikkelin ja kuparin mediaanipitoisuudet ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2010, mutta pitoisuudet olivat selvästi pienempiä kuin yksittäiselle näytteelle määrätyt raja-arvot, jotka ovat nikkelille ja kuparille 1,0 milligrammaa/l ja sinkille 2,0 milligrammaa/l (kuva 3). Raja-arvojen ylityksiä ei tapahtunut vuonna 2011.”

Normaalioloissa kaivoksen päästöt ovat siis olleet alle 5% lain vaatimista raja-arvoista. Jos nyt tehdyissä juoksutuksissa mennään matalimman riman alta ja mennään raja-arvojen mukaan, todellinen pitoisuus voi olla hyvinkin 20 kertaa suurempi kuin normaaliolojen pitoisuus. Talvivaaran blogin perusteella juuri näin voi olettaa tapahtuvan: “Vesien käsittelyjärjestelmät on mitoitettu ja rakennetaan niin, että juoksutettavan veden laatu täyttää voimassa olevassa ympäristöluvassa määritellyt lupamääräykset.” Riman voi uskoa olevan matalalla.

Kaivos tulisi siis näillä yksillä juoksutuksilla saastuttamaan virallisesti kolmen vuoden edestä, käytännössä mahdollisesti jopa 60 vuoden edestä. Tämä 60 vuotta on kaivoksen koko arvioitu elinkaari. Voidaan — vain hieman liitoitellen — sanoa, että Talvivaara aikoo tuplata koko elinaikanaan päästämänsä saasteet.

2. Selittävätkö sateet poikkeustilanteen?

Yhtiö aikoo Ylen uutisen mukaan käyttää ympäristösuojelulain 62 pykälää:  “Jos onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä, rakennelman tai laitteen purkamisesta tai muusta niihin rinnastettavasta syystä aiheutuu päästöjä tai syntyy jätettä siten, että siitä voi aiheutua välitöntä ja ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa tai jätteen määrän tai ominaisuuksien vuoksi erityisiä toimia jätehuollossa, on toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä valvontaviranomaiselle.   //  Jos muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta, toiminnasta riippumattomasta ja ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuu odottamaton tilanne, jonka vuoksi lupamääräystä ei voida tilapäisesti noudattaa, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava asiasta valvontaviranomaiselle.”

Pykälä on jokseenkin yksikäsitteinen: näin voi toimia, jos tilanne oli ennalta arvaamaton ja toiminnasta riippumaton, eikä muita vaihtoehtoja ole.  Hyvä esimerkki voisi olla padon murtuminen tai tulipalo; silloin on tietystikin toimittava heti, eikä lupia kysellä. Onko Talvivaarassa oikeasti tällainen tilanne?

Talvivaaran blogin perustelut ovat ympäripyöreitä, ja niiden perusteella asiaa on vaikea arvioida. “Malmintuotannon käynnistäminen viimeistään kesällä 2013 on kaivoksen toiminnan kannalta erittäin tärkeätä sekä vesienhallinnan vuoksi että taloudellisen toiminnan turvaamiseksi. …. Talvivaaran näkemyksen mukaan kaivosalueelle turvapatojen sisälle varastoidut vedet tulee käsitellä ja johtaa käsiteltyinä luontoon ennen kevättulvia, jotta vältytään kevään valumavesien aiheuttamalta lisäriskiltä. Avolouhoksen tyhjentämisellä taas mahdollistetaan kaivoksen normaali toiminta kesästä 2013 alkaen.”

Ympäristönsuojelulain 62 pykälän mukaan kuitenkin sekä taloudelliset seikat että pitkäaikainen vesienhallinta ovat täysin yhdentekeviä — poikkeustoiminta on mahdollista vain, jos kyseessä on “tulipalon sammuttaminen”. Talvivaaran blogi ei siis anna vastausta kysymykseen.

Käytän kahta tietolähdettä arvioimaan kriisin äkillisyyttä. Talvivaaran vuoden 2011 virallisesta seurantaraportista (s 15): “Vuoden 2011 sadesumma (649 mm) Kajaanissa oli 22 % suurempi kuin vertailujaksolla 1971–2000 keskimäärin (532 mm) ja lähes samaa tasoa kuin vuosina 2008 ja 2010 (644 ja 656 mm).” Hieman keskimääräistä sateisempia vuosia on siis ollut useampia.

Toisaalta Ilmatieteen laitoksen vuoden 2012 vuositilaston mukaan vuoden 2012 sademäärä Kajaanin Saaresmäessä oli lopulta 1031 mm. Tämä on lähes tuplasti vertailujakson keskimäärä, ja kuudenneksi korkein koskaan Suomessa mitattu. Vuosi on selkeästi ollut poikkeuksellinen. Mutta onko se tarpeeksi poikkeuksellinen?

Osissa Talvivaara 1 ja Talvivaara 2 osoitin, että ei ole selvää, minkä sääseman tietoja pitäisi käyttää.  Kuvassa 1 on ykkösosassa Ilmatieteen laitoksen sateisuusdatoista tekemäni arvio, jossa on käytetty 12 kuukauden liukuvaa sadantaa. (Tämä antaa reaaliaikaisen kuvan edellisen vuoden sateista, ja on siis hieman hyödyllisempi kuin kalenterivuoden käyttäminen). Paitsi että kovia sateisuuksia on ollut ennenkin, muilla alueen asemilla on ollut vuonna 2012 paljon pienempiä sadantalukuja. Nämä asemat ovat lähempänä Talvivaaraa kuin Saaresmäki (Kuva 2). Korkeuserot sotkevat vielä tilannetta.


Kuva 1: Sateisuus (12 kk liukuva keskiarvo) Talvivaaran lähimmillä sadeasemilla, marraskuuhun 2012 saakka. Aika-akseli on käännetty (vuosi 2013 on vasemmassa laidassa). Asemien sijainnit ovat kuvassa 2.


Kuva 2: Talvivaaran lähimmät sääasemat.

Vaikka onkin perusteita epäillä että määrä on pienempi, oletetaan tässä kuitenkin Talvivaaran “eduksi”, että Talvivaarassa on ollut yhtä vaikea tilanne kuin Saaresmäessä: vuoden 2012 aikana on poikkeuksellisesti tullut kahden vuoden sateet.

Tämä vastaa silti vain yhden vuoden “ylimäärää”. Talvivaara sen sijaan haluaa valuttaa kolmen vuoden ylimäärän. Tälle ei löydy selitystä luonnonoloista. Jos tarkastellaan — edelleen Talvivaaran “eduksi” — aikaisempia vuosia, niin seurantaraportin mukaan Kajaanissa olisi vuosina 2008-2010 satanut yhteensä noin puolen vuoden ylimääräinen sademäärä.  Tälläkin tavalla päästään siis korkeintaan puolentoista vuoden ylimäärään. Näinkin armollisesti laskettuna Talvivaara haluaa nyt laskea vesiin yli kaksi kertaa sen määrän, mitä kaivokseen on “ylimääräistä” vettä satanut.

Totuus on tietysti vielä paljon kovempi, koska käytännössä kaivoksessa on oltava toleranssia kymmeniä prosentteja yli keskiarvon. Toisin sanoen, vuosien 2008-2011 sateiden ei pitäisi näkyä vesitaseessa mitenkään. Myöskään vuoden 2012 tuplasateen ei pitäisi ainakaan kokonaan tulla läpi.

Sateisuustietojen perusteella voisi mahdollisesti ajatella, että ehkä vaikkapa puolen miljoonan kuution juoksutus voisi olla jotenkin perusteltavissa. Altaat vain ovat täyttyneet yli piripinnan, ja johonkin vesi pitää johtaa. (Sekään tilanne ei ehkä ole lain mukainen, mutta inhimillisesti jotenkin ymmärrettävissä).

Sen sijaan melkein neljän miljoonan kuution juoksutukseen ei löydy luonnonoloista mitään täysjärkistä selitystä. Toiminnan on täytynyt pettää monessa kohtaa, ja dramaattisesti.
On mahdoton tietää mitä kaivosalueella on itse asiassa tapahtunut, mutta käytännössä vesiä on johdettu täysin vääriin paikkoihin, luultavasti pitkään. Ongelma johtuu siis Talvivaaran toiminnasta.

Mitä voidaan päätellä?

Numeroiden perusteella kyseessä ei oikein millään tulkinnalla ole “toiminnasta riippumaton” eikä “ennalta arvaamaton” äkillinen onnettomuus, jollaiseen ympäristölain 62 pykälässä viitataan. Näin suuri ylimäärä on kyllä Talvivaaran toiminnasta riippuvaista, eikä sateisuuskaan voi olla täysi yllätys.

Lisäksi numerot osoittavat, että juoksutuksen ympäristövaikutus on massiivinen. Vaikka jäteveden pitoisuudet olisivat täysin raja-arvojen mukaiset, todellinen päästömäärä vastaisi silti kolmen vuoden laillisia päästöjä. Käytännössä se voi vastata jopa kuudenkymmenen vuoden todellisia päästöjä, koska todelliset päästömäärät ovat olleet paljon laillisia raja-arvoja pienempiä. Voidaan sanoa — vain hieman mutkia oikoen — että Talvivaara aikoo tuplata elinaikanaan päästämänsä saasteet.

Vaikka pyrin pitämään kliinisen neutraalin otteen ja tuijottamaan vain numeroita, on todella vaikea nähdä, miten tämä voisi olla millään tasolla hyväksyttävää.

Kiitän Pertti Sundqvistia hyvin olennaisesta korjauksesta: toisin kuin alunperin ymmärsin, Talvivaaran ei  lain mukaan tarvitse hakea näille juoksutuksille mitään erillistä lupaa. Se voi tehdä ne ilmoitusasiana, mikäli poikkeustilanne on todellinen. On epäselvää mitä tapahtuisi, jos jälkikäteen osoittautuisi, että poikkeustilanne julistettiin lainvastaisesti.

Translate »