Lietolainen kaverini kirjoitti  Turun Sanomien yleisönosastolle hyvän tunteisiin vetoavan kirjoituksen siitä, miten Trafin uudet linjaukset estävät invapaikan saamisen kehitysvammaisille tai autistisille lapsille. Kirjoitus on täyttä asiaa, ja huomasin että samaa aihetta voi lähestyä myös kliinisen kylmäverisesti. Se on itselleni paljon luontevampaa.

Trafin linjauksen takana on tiukentunut tulkinta: invapysäköintiluvan voi saada vain näkö-tai liikuntavamman takia. Piste. Vielä muutama vuosi sitten tulkinta oli toinen, ja esimerkiksi ylivilkkaan autistisen lapsen takia luvan saaminen oli mahdollista. Ei helppoa eikä suoraviivaista, mutta mahdollista.

Näyttää ilmeiseltä, että lain tekijät ja tulkitsijat eivät ole koskaan nähneet erityislapsen elämää.  Näissä invaluvissa ei ole kyse vanhempien mukavuudenhalusta, vaan lapsen fyysisestä turvallisuudesta.

Jokainen erityislapsen vanhempi tietää, että varsinkin ylivilkkaan erityislapsen kanssa elämä on brutaalia matematiikkaa. Kyse ei ole siitä, tapahtuuko onnettomuuksia. Kyse on siitä, montako niitä tapahtuu, kuinka pahoja ne ovat, ja kuoleeko lapsi.  Vaikka vanhemmat toimisivat yli-inhimillisen tarkasti, tarpeeksi levoton erityislapsi tulee ennen pitkää pääsemään irti parkkipaikalla, ja autoliikenne tulee aiheuttamaan vakavan riskin. Ainoa tapa vähentää tätä riskiä on minimoida parkkipaikalla vietetty aika. Juuri tähän invapaikka antaisi mahdollisuuden.

Oma erityislapsemme on ollut näissä piireissä helpoimmasta päästä, eikä invapaikalle ollut tarvetta pahimpinakaan vuosina.  Silti muistan niiltä vuosilta neljä tai viisi todella vakavaa läheltäpiti-tapausta liikenteessä. Joillakin perheillä niitä voi tapahtua viikoittain tai päivittäin.  Niitä yksinkertaisesti tapahtuu, perheessä kuin perheessä. Monelle perheelle invapaikka voisi olla lähes sananmukaisesti elinehto.

Vaikkei välittäisi pehmeistä arvoista, riskinhallintaa kannattaisi aina harjoittaa. Lapsen vammautuminen tai kuolema on kaikille osapuolille kaikkein traumaattisin ja kallein mahdollinen lopputulos. Lyhytkin tutustuminen erityisperheiden arkeen osoittaisi, että invalupien tapauskohtainen myöntäminen myös erityislapsille olisi erittäin järkevää ja kustannustehokastakin riskinhallintaa.

Kirjoittaja on Vihreiden ehdokkaana Turun kuntavaaleissa, mutta olisi kirjoittanut tämän kirjoituksen vaikkei olisikaan.

Elämä erityislapsen kanssa. 7/24.