Kansalaismittaukset: Voiko kansalaisiin luottaa?

Tyly kysymys ympäristöasioista: Monet kansalaiset eivät luota viranomaisten kykyyn valvoa teollisuuden saasteita. Miksi viranomaisten pitäisi sen paremmin luottaa kansalaisten kykyyn havainnoida ympäristöään?

Väitän: jos viranomaisilta vaaditaan riippumattomuutta ja läpinäkyvyyttä, niin yhtä lailla sitä täytyy vaatia kansalaisilta. Teollisuuden omavalvontaan ei luoteta, mutta ei kansalaisten “omavalvonta” ole automaattisesti sen luotettavampaa. Esitän kuitenkin keinoja, joilla se voisi olla.

Olen seurannut Turun uuden jätteenpolttolaitoksen suunnitteluprosessia. Tunteet käyvät kuumina — ei kukaan täysijärkinen suoranaisesti halua jätteenpolttolaitosta naapuriinsa, en minäkään (en asu aivan vieressä, mutta lähialueella kuitenkin. Itse olen kylläkin päätymässä siihen, että laitoksen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat). Tässä ei ole mitään yllättävää. Huomionarvoista sen sijaan on paikallisten ihmisten vahva osaaminen.

Lähialueen asukkaat ovat seuranneet kaatopaikan ja vanhan polttolaitoksen toimintaa vuosikymmeniä. Heillä on osaamista ja sinnikkyyttä jota kuka tahansa yksityisetsivä kadehtisi, ja uskottavia arvioita hyvinkin teknisistä detaljeista (pahimmat päästöt tapahtuvat kun prosesseja ajetaan ylös tai alas, laakerien kuluminen on pahentanut kuljettimien meluisuutta viime vuosina, jne). Lumen väriä eri etäisyyksillä laitoksesta on seurattu.  Myös erilaisia mittauksia on vuosien varrella tehty, mm pH-arvoista.

Viranomaiset eivät näitä mittauksia noteeraa mitenkään. Ja ikävä sanoa, mutta ehkä ei pidäkään. Kun mittauksia on tehty melko satunnaisesti eikä niitä ole täydellisesti dokumentoitu, ulkopuolisen on vaikea ottaa niihin kantaa.  Vaikka uskoisi täysin mittaajien vilpittömyyteen, mittausmenetelmässä on useita ongelmia.

Pahin ongelma liittyy vahvistusharhaan (confirmation bias). Toisin sanoen, mukaan otetaan vain mittauksia, jotka tukevat väitettä että laitos saastuttaa. Harvalle tulee edes mieleen käydä valokuvaamassa lunta niinä päivinä, kun siinä ei ole saasteita. Tai merkitä ylös ne päivät, jolloin mitään hajuhaittoja ei ole huomattu. Poikkemien perusteella voidaan saada kuva laitoksen maksimipäästöistä (joskaan ei kalibroituna), mutta keskiarvosta ja kokonaisrasituksesta ne eivät kerro mitään.

Tämä EI ole tietoista harhauttamista!  Se on psykologisesti jopa välttämätöntä. Niinä päivinä kun kaikki on hyvin, on järkevämpää unohtaa koko asia. Muussa tapauksessa stressi tappaa nopeasti.

Tästä seuraa kaksi johtopäätöstä, toinen triviaali ja toinen vähemmän triviaali.

A. Triviaali johtopäätös

Mittaukset tulisi automatisoida niin pitkälle kuin mahdollista. Teknologia ei kuitenkaan vielä ole niin kypsää tai halpaa, että joka kodin pihaan saataisiin luotettava päästömittari (eikä tällaisten sensoreiden luotettava operointi ole helppoa).

Milloin automatisointi ei onnistu, esimerkiksi juuri hajuhaitoissa, pitää etsiä yksinkertainen tapa mitata tilannetta ilman mitään vaivaa. Miksi ei sovellettaisi jonkinlaista  tykkää-nappia (ks kuva)? Ulko-oven viereen neljä nappia joilla hajutilannetta voi arvioida (erinomainen, hyvä, huono, todella huono)? Aina ovesta kulkiessaan mittaja napauttaa oikeaa nappia. Puolen sekunnin työ, josta tulee nopeasti automaattista. Käyttöliittymän ei ehkä kannata olla täsmälleen juuri kuvan kaltainen, mutta asian ydin on silti helppokäyttöisyys.

Soveltuuko tämä käyttöliittymä hajumittauksiin? Kuva: YLE / Karoliina Hult

Ja kun laitteen käyttämisestä tulee automaattista, se alkaa ennen pitkää antaa uskottavaa aikasarjaa jota voi verrata esimerkiksi paikalliseen tuulen suuntaan (jonka mittaa toisen osallistujan pihalla oleva sääasema). Järjestelmät eivät ole ilmaisia, mutta hinnat laskevat koko ajan. Tässä ei ole mitään mahdotonta.

B. Ei-triviaali johtopäätös

Vähemmän triviaali johtopäätös on se, että valvojien pitäisi olla jokseenkin välinpitämättömiä sen suhteen, mitä he ovat valvomassa. Toisella tapaa sanottuna, ainakin analyysin täytyisi tapahtua aivan muualla kuin itse tapahtumapaikalla, eikä analyysiin ei saisi liittyä mitään tunteita.

Tähän löytyy suora referenssi ihmisoikeuspuolelta: Amnesty International. Amnestyn jäsenet eivät (lähtökohtaisesti) ota kantaa oman maansa asioihin. Tällä tavalla pystytään parantamaan järjestön riippumattomuutta ja puolueettomuutta (ja lisäksi jäsenten henkilökohtaista turvallisuutta).

Vastaavalla tavalla kansalaismittauksissa pitäisi eriyttää toisaalta mittausten teko ja toisaalta niiden suunnittelu, analysointi ja johtopäätökset. Täydellinen palomuuri ei käytännössä onnistu. Jokainen laitos on erilainen, ja paikallisilla on paras kuva siitä, mihin pitää keskittyä. Paikallisten on siis oltava mittaussuunnitelman tukena, mutta ei päättämässä siitä. Käytännön syistä heidän pitää myös tehdä mittaukset, mutta senkin täytyisi tapahtua valvojan seurannassa ja käskystä.

Ehdottamani menee vähän joka suhteessa  ihmisluonnetta vastaan. Pitäisi siis suostua siihen, että on itse vain toisten orja, joka juoksee mittaamaan kun käsketään? Tai jopa hankkia omilla rahoillaan mittalaitteen tietämättä, mitä se varsinaisesti tekee? Ja olettaa, että joku jossakin muualla “tietää paremmin” mitä ollaan tekemässä? Melko kovaa näyttöä täytyy ehdottajalla olla.

Mutta osaamista Suomessa olisi. Esimerkiksi Turun jätteenpolttolaitoksen seurantaa voisi johtaa vaikkapa Lappeenrannasta (Lappeenrannan yliopistossa on jätealan osaamista, joten siellä voisi olla jopa mahdollisuus käyttää opiskelijatyövoimaa). Vastaavasti Turusta käsin voitaisiin tukea Vaasan jätteenkäsittelylaitoksen seurantaa — Turussahan on jätteenpoltosta Suomen ainoa pitkäaikainen kokemus. Kokenut paikallinen osaa yhdellä käynnillä arvioida, mistä kohtaa kannattaisi mitata ja mitä.

En tiedä, olisiko mitään mahdollisuutta oikeasti motivoida ihmisiä tähän. Paikallisia mittaajia motivoi nimenomaan se, että kyse on heidän omasta elinympäristöstään ja terveydestään. Jaksaako ketään Turussa enää oman stressinsä päälle kiinnostaa, mitä Vaasaan kuuluu? Ehkä, ehkä ei.  Väsymys ainakin paistaa ihmisistä läpi jo nyt.

Entä mistä raha ja resurssit, ja kuka tätä ylimmällä tasolla johtaisi? En tiedä. Teknologia ei tässä ole vaikein puoli (vaikka haastava onkin). Inhimillisistä ja poliittisista asioista tämä on kiinni.

Muita aihetta sivuavia kirjoituksia: täällä.

Punishment feedback

 

Not admitting that criminals are humans will lead to a nasty society, admitting it is expensive. Can this be used to create a feedback loop that makes the world a better place? We have discussed punishment mechanisms before on Zygomatica, but in Finnish only (on the stupidity of punishing car drivers for unintentional mistakes,  on substituting soft technology for hard punishment and on why these don’t necessarily work).

While I mostly lurk, I recently took part in a couple of conversation on Google+, about last meals (here) and death penalty (here). In the best spirit of internet discussions my comments were a bit off topic.

I’m too lazy to check what is google’s policy on quoting the discussions, but I’m pretty confident that I can use my own blurts. You’ll have to go through the above links if you want to see the responses.

In the first instance there was some discussion on how expensive it is to keep people in prison vs. executing them. This got me thinking about when and where has capital punishment been used a lot. My feeling is (I’m not an expert on this) that when it has been used a lot it has been either fairly cheap or even profitable. Cheap because of summary executions and profitable through slave labor. This of course only considers the direct costs. I then tried to generalize and came up with this (includes edits to correct spelling):

+G.G exile would be a cheap alternative and would make it easy to get rid of people breaking the law. I’m afraid this would eventually lead to a dystopia, through someone’s utopia. As punishing would now be cheap and easy there would be more punishing for less serious crimes. Because the people thinking differently would be exiled the remaining population would be more extreme and would change the law. Some people would break these new laws and be exiled. It’s called positive feedback and it leads to an unstable system. This is how a dictatorship is created, get rid of the people who think the system should different.

I think it is impossible to create an acceptable definition for crime that would make a clear distinction between political views and actual crimes. Thus there is no way of cramming cheap punishment and pursuit of happiness in one society.

Comments in the other discussion also referred to cost of the prison system, so the same thought came to me and I came up with this:

To keep up the heat up in the discussion I propose that the living conditions of prisoners are made so much better that the associated cost really does hurt the taxpayer. This will give a feedback mechanism that will lower the number of people that need to be imprisoned.

In the other direction, lowering the cost of punishment, lies a society where none of you will want to live.

And after someone appeared interested I continued with this:

+V. M. many (if not most) crimes are intimately connected to the surrounding society. In effect due to the path their lives have taken the criminals don’t have much choice. These people may have made bad decisions which have led to their current situation, but even those choices could have been different had the surroundings been different.

To lower the number of people that end up being punished society, not only the potential criminals need to change. This change will encounter resistance and it will cost money. By increasing the cost of punishment the trade off becomes visible. Take care of the criminals inside the prison or take care of the potential criminals outside of it. The current situation is that the harm (i.e. overcoming the resistance to change and the cost of running a different kind of society) has been externalized to the criminals.

This was immediately debunked as including the “economists mistake”, i.e. that I had assumed a rational actor. It was further claimed that my actor would need fairly advanced reasoning powers and that the evidence shows that this is not the case. To this I commented:

+V. M. “But it already does, and he already doesn’t” this is not true, society is clearly changed by imprisoning a large number of people. Further, it is done specifically because crime hurts the actor. What I am proposing is actually only a different change.

I think the reason behind your argument is not that society is not changed or that the actor is not rational enough. It is that the actor doesn’t care. It is happening to other people elsewhere. This is a valid point.

There however is a trick that has been used before. Grant that the criminals are humans and they cannot be stuffed to small boxes without anything to do. (You can reuse this if you change the word human to “chicken” or “pig” etc.). From this it follows that to lower costs you can either lower the number of criminals by changing society in a way that steers people away from crime or you can use other methods which are usually excluded by admitting humanity. I believe this method has been used in some European countries with a degree of success. Because the admission of humanity can be done at an emotional level less rationality is required.

Basically I tried to show that the evidence does not lead to the conclusion made in the critique and offered an alternate explanation to the observations. I then tried again to sell my idea, which I still think is valid.

In summary: If you increase the cost of punishment it will lead to less of it, if for no other reason then simply because it can not be afforded. I don’t think that the real crux is making the actor act rationally. The difficult part is making her admit that criminals are humans and deserve to be treated as such, regardless of what they have done.

Patenttimörökölli 3: Apinalämpömittari

Jotta elämää ei olisi pelkkää murheellista vaellusta patenttien laaksossa, niinkuin se viime viikoina on hieman ollut, tässä vaihteeksi toisenlainen näkemys patentteihin. Hyvin toisenlainen.

Maailmasta löytyy mielin määrin patentteja, joiden tekijöiden mielenterveyttä tekisi mieli epäillä. Parhaita on listattu esimerkiksi täällä.  Niille on helppo nauraa. Siksi teenkin päinvastoin, ja otan ne haudanvakavasti (ks huomautus kirjoituksen lopussa). Koitan selvittää, onko päättömissäkin patenteissa sittenkin päätä. Usein ei ole, mutta matkan varrella ainakin oppii jotakin. 

Patentti US 4,634,021 vuodelta 1987: kuva vastaa tuhatta sanaa.

“A release mechanism is disclosed for releasing an object such as a ball from a body under the force of gravity. A bimetallic element obstructs or opens an opening in the body for retaining or releasing the object depending upon the temperature of the bimetallic element. The release mechanism may be incorporated into a novelty “brass monkey” for “emasculating” the monkey when the temperature decreases to a predetermined temperature at which the balls in the “brass monkey” are permitted to drop to a base which is designed to produce an audible sound when struck by the balls”.

Pyrin aina antamaan sekä positiivista palautetta että rakentavaa kritiikkiä. Tässä tapauksessa positiivinen palaute on uskoakseni itsestäänselvä. Jos ihmisellä on niin hyvä itsetunto että hän haluaa liittää nimensä pysyvästi tällaiseen kuvaan ja keksintöön, sitä voi yksikäsitteisesti vain ihailla. Yhteiskunta ei kehity, elleivät ihmiset uskalla tehdä asioita eri tavalla.

Kritiikkiäkin löytyy.  Idea on erinomainen: vain harvalle tulisi mieleen käyttää kastroidun apinan kivesten ääntä lämpömittarina. Kuitenkin oletan, että keksijä olisi toisenlaisella IPR-strategialla pystynyt hyötymään merkittävästi enemmän ideastaan.

Pidän melko varmana, että keksijä on patentillaan kertonut kilpailijoilleen liikaa, suojaamatta silti ydinoivallustaan tarpeeksi. Patentti jättää mielestäni liian paljon helppoja keinoja suorittaa sama idea eri keinoilla.

Patentti ei esimerkiksi ilmeisesti kata muita eläimiä kuin apinat. Aasin kuohitseminen ei (ulkopuolisen näkökulmasta) olennaisesti eroa apinan kuohitsemisesta; patentti ei silti estä kuohitsemasta aasia. Ihmisen käyttö apinan sijasta tosin voisi tuoda oikeudessa esiin mielenkiintoisia näkökantoja. Mikäli katsotaan että ihminen voidaan biologisesti katsoa erikoistapaukseksi apinasta, patentti voisi hyvinkin suojata myös ihmisen kuohitsemisen. En kuitenkaan uskalla spekuloida, miten oikeusjutussa lopulta kävisi.

Keksijä saattoi myös tehdä virheen eläinkeskeisyydellään. Sama idea olisi mahdollista toteuttaa esimerkiksi Ranskan vallankumouksen teeman kautta; kun sää kylmenee, Marie Antoinetten pää koppiin kopahtaa. Tällaista käyttöliittymää patentti ei valitettavasti suojaa.

Patentti on mahdollista ohittaa myös teknisesti. Bi-metallinen termostaatti on tunnettua teknologiaa. Rakenne olisi kuitenkin mahdollista korvata sulkijalihastyppisellä ratkaisulla, jolloin patentti ei enää suojaakaan sitä.

Entä bisnesmalli? On mahdollista, että keksijä on tässä löytänyt ainutlaatuisen markkinaraon. Patenttihaku ei ainakaan paljastanut merkittävää määrää patentteja tällä bisnesalueella.

Google-haku sanalla “novelty thermometer” osoittaa, missä nykyteknologia menee. Alla olevassa teknisessä ratkaisussa on tiettyä samanhenkisyyttä kuin apinapatentissa. Rektaalilämpömittari ankassa on yllättävä tapa mitata kylpyveden lämpötilaa.


Lähde: Kuvankaappaus

Uskon, että mallisuoja olisi ollut kustannustehokkaampi tapa suojata tämä idea. Mallisuoja on huomattavasti halvempi kuin varsinainen patentti, joskin sen suoja on rajatumpi ja suoja-aika lyhyempi. Vaihtoehtoisesti patenttikuvauksen olisi kannattanut olla paljon laajempi. Hinta olisi kuitenkin tällöin noussut ratkaisevasti.

Pahoin pelkään, että keksijä ei ole tällä patentillaan rikastunut. Tämä ei millään tavalla vähennä idean keksinnöllisyyttä; on kaikkea muuta kuin itsestään selvää, että lämpötilaa voi mitata kuuntelemalla kuohitun apinan kivesten kopinaa.

Insinööristyypin ei pitäisi sekaantua estetiikkaan, mutta haluan kuitenkin puhua myös taiteellisista arvoista. Apinan kuvassa on yht’aikaa jotain majesteettista ja inhimillistä. Tämä idea on monumentin arvoinen. Jos olisin itse ollut keksijä — tosin olen ilmeisesti yksin mielipiteeni kanssa, mutta sillä ei ole merkitystä — jos siis olisin itse ollut tämän keksijä, haluaisin tehdä tästä jopa hautakiveni. Miksi ei? Edistys vaatii rohkeutta, ja rohkeutta tulee kunnioittaa jopa sukupolvien yli.

Kaikki Patenttimörökölliraportit: klikkaa tästä.

Huomautus: en käytä nimitystä “patenttimörökölli” sattumalta. Patenttipeikot ovat patenttimaailmassa hankala ja vakavasti otettava tekijä. Minä en ole. Näillä analyyseillä ei ole juurikaan tarkoitusta, eikä ainakaan mitään laillista merkitystä. En ota mitään kantaa varsinaisiin juridisiin väitteisiin. Näissä blogeissa mahdollisesti esiintyviä uusia ideoita ei lain mukaan enää voi patentoida, jos kohta ei kannatakaan.

Examiner of Silly Patents 3: Monkey thermometer

To take a break from all the gloom and doom of the last few week’s blogs, here is a different kind of look at patents. Very different.

Every now and then I will take a silly patent and pretend it isn’t silly. I will analyze and defend it in all faux-seriousness (see disclaimer at the end).  Usually I cannot defend it, but learn something in the process anyways.

From 1987, US 4,634,021 (Release mechanism) has a self-explanatory picture.

“A release mechanism is disclosed for releasing an object such as a ball from a body under the force of gravity. A bimetallic element obstructs or opens an opening in the body for retaining or releasing the object depending upon the temperature of the bimetallic element. The release mechanism may be incorporated into a novelty “brass monkey” for “emasculating” the monkey when the temperature decreases to a predetermined temperature at which the balls in the “brass monkey” are permitted to drop to a base which is designed to produce an audible sound when struck by the balls”.

I always try to give positive feedback and constructive criticism. In this particular case, the positive feedback is immediate and obvious. Anyone with the self-confidence to eternally attach his name to a drawing like this deserves our respect. Strength through goofiness.

On the constructive criticism side, there is more to be said. I believe that the inventor did not choose an optimal strategy to protect his excellent idea of using an emasculated monkey as a thermometer.

In my view, by patenting the inventor divulged too much information and gave the competition an unnecessary advantage. He opened his strategy, without really protecting it. Fundamentally, there seem to be too many workarounds around this patent.

For example, this patent most likely does not cover other animals. Castrating a donkey to tell the temperature would almost certainly be possible despite this patent. Using a human being would potentially lead to a court case. The arguments would revolve around whether a human being is biologically simian enough to be considered a special case of a monkey. I hesitate to speculate how that court case would end.

There are also non-testicular extensions of this idea which could have been pursued in the patent. In particular, something like a system with a French Revolution theme could present a similar user experience: when it gets cold, Marie Antoinette’s head is chopped off with a clang. This patent does not prevent such a user interface from being implemented.

There are also technical workarounds.  A bimetallic temperature valve is well-known. However, if the bimetallic valve were to be replaced by a sphincter-like structure, it is probable that the patent would not cover it.

What about the business case?  It is possible that this patent has indeed hit a niche which has not been extensively filled. I did not really find anything in the patent literature that would imply that this is a major technology area.

A Google search for “novelty thermometer” shows examples of today’s state of the art. I believe the figure below has some commonality in spirit with the patent. A rectal thermometer in a duck is used to measure bath water temperature. It is an unexpected combination.

Source: Screen capture.

I believe that a design patent to cover just the monkey implementation could have been more cost-effective.  Design patents are cheap to file and have no maintenance fees; on the other hand, they are only valid for 14 years against a utility patent’s 20 years. Alternatively, the inventor could have tried to broaden his patent significantly to cover other animals and user interfaces. That would, however, have raised the costs.

I strongly suspect that the inventor did not manage to make money from this patent. However, that does not in any way detract from the inventive step of this patent; one would not expect the see a thermometer implemented by using the clangs caused when a brass monkey is neutered and its testicles fall off.

Although an engineer type should never venture into aesthetics, I want to say something about artistic values. I find something poignant yet majestic about the figure of the monkey. This is almost worthy of a monument. If I had been the inventor — though I may be alone in feeling this — but if I had been the inventor, I think this figure would make an excellent gravestone. Why not? What could be a better memento for future generation to remember me by? Strength through goofiness is something to celebrate, throughout the generations.

All Examinations of Silly Patents: click here. 

Disclaimer: these analyses have very little to do with anything, and in particular have nothing to do with legal issues. Most of the patents cited are expired (or should be). I do not touch the “claims” section, which is the legally relevant part. These blogs constitute prior art, so that any new any ideas expressed here can no longer be patented.

SMOS: Humanitarian Patent Pool

What would it take take to actually, truly start  a “Humanitarian Patent Pool” like Timo Tokkonen suggested in a posting last week? The idea being to collect certain patents in a non-profit “pool” to keep patent trolls away from ruining humanitarian efforts.  The question was inspired by humanitarian catastrophe communications (see SMOS web page). But there could be other areas.

Is HPP even vaguely realistic? Patents are powerful, but not all-powerful: the Doha Declaration allows developing countries to bypass existing patents for medicines when public health is threatened. A concept similar to HPP, defensive patent aggregation, exists in the commercial world, but to my knowledge not in a non-profit setting.

Here are some back-of-the-envelope estimates on how the HPP might work.  Bear with me if there are ludicrous errors, and please propose improvements.

The core purpose of the HPP must be to eradicate patent trolls in humanitarian areas. The purpose is not to hinder legitimate players. (This is immediately a controversial goal. Idealists will want to eliminate patents from the humanitarian field altogether. I feel it is sufficient to eliminate just the rabid dogs, and let the healthy ones thrive).

The HPP needs to be a non-profit foundation. It should be international in scope, but it might be sufficient to restrict it to the USA because that is the home of the patent trolls.

The key function of the HPP is to collect ownership of “bad” patents. By “bad” I mean something that is not being used to create anything, but can be used by a troll to stop development. A much more refined definition is obviously needed.

The main category of “bad” patent is one which is too broad and should never have been granted in the first place. Another category are patents for a technical solution which has become obsolete, but which a lawyer can stretch to cover some other technology. Such patents are lethal weapons in the hands of a troll. But they could also be lethal weapons in the hands of the HPP.

There are two key strategies.

  1. Containment and decay. Collect patents that are allowed to expire as soon as possible. The purpose here is to prevent trolls from making claims, and to create strong prior art against future spurious patents. These patents should for the most part be collected through donations.
  2. Active deterrence. Patents that can and will be used in litigation against trolls. In some cases, the HPP might consider paying for these. The cost of filing a patent is > 10 kEUR, so the HPP might be willing to consider buying them at cost.

The HPP should be aggressive, not defensive. Unless the HPP is willing and happy to go to court against trolls, it will have no deterrence effect.

Since the USA already has a well-oiled machine in the Electronic Frontier Foundation, it would make sense to tie the HPP in very tightly with the EFF, especially its Patent Busting Project.  On the other hands, in terms of funding, the HPP could have wider appeal and hence be independent.

The working principle needs to be absolute transparency. For strategic reasons, if preparing for an attack, the HPP may require secrecy. But even there things need become public when fight is over. As far as I can see, the HPP cannot ever accept secret agreements or settlements.

The focus areas for active deterrence must be chosen very tightly. They should be restricted to those areas in which humanitarian damage can be massive, and in which trolling activity seems to be particularly easy. Catastrophe communications would certainly be one such area.

The budget of the HPP simply cannot be kept small. Even if using only donated patents, there are legal costs associated, even if the patents are allowed to expire immediately. A reasonable minimum estimate is 1 kEUR per patent. Since there must be hundreds to thousands of patents in the pool, this easily results in a budget of hundreds of kEUR per year.

If some key patents are bought with hard money (though at cost), the cost per patent could be 10 kEUR. The number of truly crucial patents will be small — court cases are typically litigated over just a handful of patents — but knowing which ones a critical requires buying more.

The cost of stockpiling and maintaining the patents will easily climb to a million EUR per year. Unlike projects like the EFF’s patent-busting project, there is no meaningful way to crowdsource the idea. It needs hard money.

If the HPP goes to court, the legal costs are unpredictable, but the HPP must be able to handle them. This is where my reasoning becomes completely fuzzy. Could this work on a pro bono principle? If courts find trolls’ patents spurious, might they willing to force the trolls to pay costs? I find this highly problematic.

Is there any way for the HPP to make some profit to recoup all its losses? In principle, yes, by licensing to legitimate businesses. However, trying to make a distinction between non-legitimate and illegitimate players would add costs and make enforcement difficult.

And, more crushingly, the HPP would risk turning into a patent troll of its own. (“He who fights monsters should see to it that he himself does not become a monster”). It is difficult to see any way to make the HPP self-sufficient.

So where would the funding come from, then? I have no real idea. This was as far as I was able to get in one sitting.

So is the HPP idea even vaguely realistic? If not, would be worth developing from some other angle? If not, do we just have to adapt to life with the trolls?

 

Translate »