“Long Playn artikkeli antaa vahvan syyn epäillä, että mitään sellaista pilottitulosta ei ollut. Jos paljon hehkutettu pilottikin on ollut pelkkää kulissia, on helppo ymmärtää miksi mitään Talvivaaran väitteitä tukevia tutkimuksia ei ole julkaistu. Niitä ei ole.”
Tänään ilmestyi Long Play:n artikkeli, joka kertoo karua tarinaa mm siitä, miten paljon Talvivaaran toiminnassa on ollut tarinan kerrontaa ja kulissien rakentamista. (Ks mm Vihreä Lanka, MTV, HS). Artikkeli perustuu sekä entisten työntekijöiden haastatteluihin että poliisin salaiseen esitutkintamateriaaliin.
Entinen työntekijä puhuu “Potemkinin kulisseista” ainakin syksyllä 2008 ja keväällä 2009. Nostan kysymyksen: onko vastaavia Potemkinin kulisseja ollut jo pilottivaiheessa 2005-2008?
Metallitehtaan käynnistys, lokakuu 2008, suurella julkisuudella: “Kriittisiä putkiyhteyksiä puuttui, ja niitä korvattiin sitten erilaisilla leikkaa ja liimaa -menetelmillä”…. Kun ”metallitehdas” oli syksyllä 2008 käynnistetty ja vähäinen määrä lopputuotetta valmistettu, putkiviritelmistä suuri osa purettiin pois. ”Ne olivat Potemkinin kulissit.” Todellisuudessa metallitehdasta alettiin väliaikaisviritelmien purkamisen jälkeen rakentaa uudestaan, ja sitä rakennettiin Jarmon mukaan alkuvuosi 2009.
Ensimmäinen nikkelikuorma, helmikuu 2009: Yhtiö toimittaa ensimmäisen nikkelilastinsa, suurella julkisuudella. “Talvivaara näyttää toimittaneen haamunikkeliä Harjavaltaan.” Jotta sata tonnia voisi pitää paikkansa, Talvivaaran olisi pitänyt tuottaa monta kymmentä tonnia nikkeliä vuoden 2008 lopussa – siis metallitehtaan ”symbolisen kulissikäynnistyksen” jälkeen. …. ”Julkisuudessa ei ole koskaan kerrottu vuoden 2008 tuotantolukuja.” Niitä ei löydy myöskään Talvivaaran vuoden 2008 vuosikertomuksesta.
Long Playn artikkeli lähtee käyntiin vuodesta 2008. Heti jatkokysymys: entä ennen vuotta 2008? Vuosina 2005-2008 yhtiö teki pilotteja, joiden perusteella se katsoo todistetuksi, että itse bioliuotusprosessi toimii hyvin Kainuun kylmissäkin oloissa. Tämän pohjalta rahoitusta lähdettiin hakemaan — siis jo ennen pilotin valmistumista.
Pitäisikö uskoa?
Marraskuussa 2013 Suomen luonnonsuojeluliitto teetätti arvion pilotista Talvivaara-arvio, osa 2 (taustoista, ks Talvivaara 30). Olin itse mukana kasaamassa arviota. Arvio oli tylyin mahdollinen: Talvivaaran bioliuotusprosessi ei toimi. Arvio perustui vain ja ainoastaan julkisuudessa olleisiin tietoihin.
Raportti lähti oletuksesta, että yhtiö ei ole varsinaisesti vääristellyt mitään tuloksia, vaan korkeintaan tulkinnut niitä parhain päin. Long Playn artikkelin jälkeen en ole varma, onko tämä oletus ollut oikea.
“Ydinkysymys on, onko toiminta muuttunut niin paljon, että pilotti ei olekaan testannut enää nykyistä prosessia.”
Muutoksia on joka tapauksessa ollut paljon. SLL:n arviossa keskityttiin yhteen merkittävään muutokseen: pilotissa kasa peitettiin paksuilla muovimatoilla, joiden alla se sai muhia rauhassa suojassa kylmältä ja sateelta. Nykyiset kasat ovat paljaan taivaan alla, vettyneinä ja kylminä.
Long Playn artikkeli paljastaa yhden merkittävän lisämuutoksen, jota SLL:n arviossa jäi vähälle huomiolle. Alkuperäisessä prosessissa metallit saostettiin kalkilla. Myöhemmin siirryttiin käyttämään ensisijaisesti lipeää. Esitutkintamateriaalin perusteella poliisi pitää tätä merkittävänä syynä siihen, että päästörajoja on ylitetty. Asia tarkentuu, kun esitutkinta tulee julkiseksi.
[Edit klo 13:50: Pertti Sundqvist selkeytti lipeän todennäköistä roolia. Pilotissa metallit saostettiin erikseen Kokkolassa, eikä saostusprosessilla tai jäljelle jäävän liuoksen koostumuksella ollut suurta merkitystä. Todellisessa toiminnassa liuos kierrätetään takaisin liuotuskasaan, jolloin pienikin muutos tai ongelma kertautuu. Tämä näyttää olleen tyypillistä koko pilotille: osia on testattu täysin erillisinä, ottamatta huomioon että lopullisessa järjestelmässä kaikki liittyy kaikkeen. Jos ollaan tekemässä pioneerityötä, tällaiset kytkökset on yksinkertaisesti pakko tajuta.]
Kuva Talvivaaran pilotista. Todellinen prosessi toimii paljaan taivaan alla. Kuvalähde: Kaleva
Pilotin ja todellisen tuotannon ero on niin merkittävä, että Talvivaara on kuvannut toimintansa ympäristölupahakemuksessa väärin. Ympäristöluvan kuvaus toiminnasta perustuu pilottihankkeeseen ja erityisesti arviot vaikutuksista poikkeavat toteutuneista. Todellinen toiminta ei ole vastannut sitä toimintaa, jolle ympäristölupa on myönnetty. Talvivaaran olisi tullut hakea ympäristöluvan muutosta heti, kun se havaitsi tuotannon poikkeavan kuvatusta. Valvontaviranomaiset eivät ole tätä seikkaa myöskään havainneet, tai siihen reagoineet.Tämä on merkittävä syy ongelmiin.
Long Playn artikkelin perusteella myös viranomaiset ovat nyt tätä mieltä. Asia selviää varmuudella, kun esitutkintamateriaali julkaistaan.
Tulkintamme mukaan kaivoksen toiminta on yhä edelleen pilottitasolla, ei missään nimessä sellaisella luotettavuustasolla, jota järjestelmällinen teollinen kaivostoiminta vaatisi. Tämäntyyppistä pilotointia voi turvallisesti harrastaa vain pienessä skaalassa; kaivoksen koko on lähes tuhat kertaa liian suuri siihen.
Tämä tulkinta ei ole muuttunut. Pilottihankkeena Talvivaara voisi tuottaa arvokasta tietoa siitä, saadaanko biouliotus toimimaan Suomen oloissa. Teollisena hankkeena se ei toimi.
“Normaalisti piloteille pyritään määrittelemään edes jonkinlaisen pass-fail-kriteerit, joiden
perusteella päätetään edetäänkö seuraavaan askeleeseen. Toisin sanoen pilotilla on aina
mahdollisuus epäonnistua. Käytännössä on kysyttävä, mikä olisi ollut sellainen pilottitulos, jonka perusteella megakaivosta ei olisi lähdetty perustamaan?”
Long Playn artikkeli antaa vahvan syyn epäillä, että mitään sellaista pilottitulosta ei ollut. Jos paljon hehkutettu pilottikin on ollut pelkkää kulissia, on helppo ymmärtää miksi mitään Talvivaaran väitteitä tukevia tutkimuksia ei ole julkaistu. Niitä ei ole.
Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/). Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.
