Vanha kunnon kouluarvostelu kertonee jotain suomalaisuudesta. Paras mihin vuoden 1904 Jaakko-Pietari on voinut ikinä päästä on aneeminen “sangen hyvä”; sensijaan alapäässä Molla-Maijukka on voinut olla jopa nollaa huonompi eli “oikein mitätön”. (Kuvalähde: Mia Vähäkylä).
Tuo pisti miettimään. Arvosteluasteikko on jopa minun lannistavassa maailmankuvassani lannistavahko. Voiko asioiden sanoituksella olla merkitystä latistumistasoon? Päätin siis tehdä ihmiskokeen itselläni (kaikki vaaralliset kokeet täytyy ensin kokeilla itsellä).
Työnhakudokumenttini ovat aiemmin olleet kansiossa “Työttömyys”. Lisäksi olen kehittänyt koodausjärjestelmän, jonka avulla suoraan näen mihin mikäkin hakemus johti. Pragmaattinen ja virtaviivainen koodaus.
Kuitenkin huomasin, että aina kun avasin kansion, lannistuin. Ilmiö on helppo mitata kvantitatiivisesti. Koehenkilö puhaltaa keuhkot tyhjäksi, ja mitataan kuinka nopeasti hänelle alkaa tulla sellainen olo että mielellään sittenkin kuitenkin jatkaisi elämistä. Aika hengityksen alkamiseen — motivaatioparametri Tm — on itselläni normaalisti noin 8 sekuntia. Kun selasin työttömyyskansiota, Tm alkoi venyä jopa puoleen minuuttiin. Vasta sitten eloonjäämisrefleksi voitti latistuspuristuksen.
Päätin siis kokeilla, onko itselläni psykologiaa. Tein pieniä muutoksia formalismiin. Muutin nimen “Työttömyys” positiivisemmaksi “Työllistyminen”. Lisäksi muokkasin lopputulosten koodausjärjestelmää. Kas näin:
Ja on pakko todeta: nyt lannistumisparametri Tm on enää kymmenen sekunnin luokkaa. Siis en ole niin lannistunut. Ja tämä kaikki vain pienillä sanojen muutoksella. Siis Suomalaisella Miehellä voi olla Psykologiaa.
Kiehtovaa.
Lisää näkemyksiä työttömyydestä täällä.
