Avoin data, Osa 1. Mitä se voisi olla?

Ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu arvauksiin tulevasta käyttäytymisestä ja reagoinnista. Avoimen datan suuri mahdollisuus voisi olla juuri ennakoinnissa. Tahtotilan osoittava anonyymi järjestelmä ei oikein tehtynä vaaranna yksityisyyttä tai avaa takaportteja väärinkäytöksille. Päinvastoin, se antaa muille mahdollisuuden varautua ja suunnitella omaa toimintaansa, omien kykyjen ja tilanteen edellyttämällä tavalla.

Zygomatican muissa kirjoituksissa on mietitty avoimen datan mahdollistamia uusia ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Ottamatta lopullista kantaa itse väitteeseen tuoko avoin data autuuden, en ole varma tietääkö kukaan täsmälleen mistä puhutaan. Seuraavassa pohdin aihetta esimerkkien kautta hieman syvemmälle, termin semantiikkaa ja filosofiaakin sivuten.Mietitään aluksi mitä data on. Normaalissa puhekielessä sanat data, informaatio ja tieto menevät sujuvasti sekaisin. Tietoa (toivottavasti) seuraavat ymmärrys ja viisaus, jotka jätän tässä kirjoituksessa vähemmälle huomiolle. Ymmärrys ja viisaus edellyttävät aikaa ja kokemusta ja voivat vaikuttaa huomattavasti miten yksilöt toimivat eri tilanteissa näennäisesti saman tiedon pohjalta. Normaalissa keskustelussa itse viestin välittyminen ei tavallisesti termien ristiinkäytöstä häiriinny. Tai korkeintaan näkyvät kielenhuollon harrastajien kasvojen punoituksena. Yleensä kuitenkin tarkoitetaan jotain yhteisesti tunnettua asiaa, joka selviää muusta yhteydestä.

Mitä on data?

Puhuttaessa datan avoimuuden puolesta on tärkeää tunnistaa mitä moinen “data” tarkoittaa sekä mitä kaikkea sen halutaan tarkoittavan. Datasta joskus käytetty muoto “raakadata” kuvaa termiä hyvin, joskin se avaa samalla uuden ulottuvuuden sillä raakadata on usein eri asia kuin data. Raakadata on numeroita tai arvoja siinä muodossa, missä ne saadaan mittalaitteelta tai sensorilta. Raakadatan numeerisia arvoja ei ole suodatettu millään tavalla ja voi yksinään olla jopa käyttökelvotonta. Silti se kuvaa puhtaimmillaan tarkastellun kohteen tai jopa sen mittaamiseksi tarkoitetun laitteen sisäistä käyttäytymistä. Tarkastelutaso määrää millä tavalla raakadataa tulee käsitellä, että saadaan käyttökelpoisia tuloksia, varsinaista dataa.

Data ja varsinkin raakadata on puolueetonta, kantaa ottamatonta, usein numeerisista merkeistä koostuvaa, jostain kerättyjä tai mitattuja arvoja. Pelkästään näitä lukusarjoja tarkastelemalla ei voi olla varmuutta mitä ne kuvaavat. Ilman muuta tietoa asiayhteydestä sama jono numeroita saattaa kuvata tietyn henkilöryhmän painoja tai koetuloksia. Raakadatan yhteydessä tulee aina tietää mitä ne edustavat, jotta niitä voidaan käyttää hyväksi. Joskus puhutaan metadatasta, mutta usein numerosarja tarvitsee tuekseen muuta dataa. Kärjistetty esimerkki on Douglas Adamsin kirjassa “Linnunradan käsikirja liftareille”, jossa tietokone antaa pitkän käsittelyn jälkeen vastauksen kysymyksen “mikä on elämän tarkoitus”. Vastaus on 42. Kyseinen vastaus taitaa jäädä koko ihmiskunnalle datan tasolle, sillä se ei anna suoraa vastausta yhtään mihinkään. Sen hyvä puoli kuitenkin on, että ihmiset saattavat pohtia mistä oikeasti on kyse.

Jättäen syrjään tekniset termit, kohina ja integrointi, katsotaan kahta eri esimerkkiä saman raakadatan käyttämisestä. Otetaan tarkastelun kohteeksi auto ja ohjauspyörän kääntäminen. Raakadatana voidaan kerätä ajoneuvon nopeus sekä ohjauspyörän kääntökulma ja kuinka kauan se on käännettynä. Erittäin lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna tietoja voidaan käyttää esimerkiksi ajonvakautuksen toiminnan ohjaamiseen, jolloin ratin pienet kääntelyt ovat merkittävä tietolähde. Halutessa kuitenkin tietoa auton ajosuunnasta, moiset mikrokääntämiset eivät ole enää tärkeitä. Tässä  tapauksessa tulee keskittyä kuinka kauan ohjauspyörä on käännettynä tiettyyn suuntaan, jolloin auton kulkusuunta vaihtuu vaikkapa pohjoisesta länteen. Kummassakin tapauksessa voidaan käyttää samaa raakadataa, mutta vasta käsittelyn jälkeen se muuttuu käyttökelpoiseksi. Tässä tapauksessa data on joko auton vakaa eteneminen tai auton kulkusuunta. Etukäteen on mahdoton sanoa kummasta tiedosta joku yksittäinen tekijä saa tarvitsemansa informaation. Siis… Nytkin meni jo epäselväksi onko auton kulkusuunta DATAA jotain tulevaa käsittelyä varten vai jo TIETOA ja INFORMAATIOTA  vastauksena johonkin kysymykseen. Vastaus on, että se voi olla kumpaa tahansa ja selviää vasta käyttöyhteydestään.

Mitä hyötyä on datasta?

Katsotaan vastaavaa päätöksentekoketjua  ja samalla yksittäisen kansalaisen päätöstä mitä pukea päälle seuraavana päivänä. Aluksi pukeutumispäätös saattaa tuntua yksinkertaiselta, ennustettuun lämpötilaan perustuvalta päätökseltä. Meteorologi voi kertoa yhden numeron ja kehottaa valmistautumaan sen mukaisesti. Tuo numero ja kylmyys tai kuumuus ei kuitenkaan ole yksiselitteinen käsite. Suomessa +3 celsiusastetta heinäkuisena aamuna voi olla kylmä ja tammikuussa lämmin ajankohtaan nähden. Kummassakaan tapauksessa yksin jaottelu kylmään tai kuumaan ei kerro mitään  odotusarvosta miten lämpötila kehittyy saati lumi- tai vesisateesta ja kestosta. Sama numero höystettynä lisätiedoilla vuodenajasta ja koordinaateista voi vaihtaa T-paidan untuvatakiksi. Yksi numero kertoo harvoin kokonaisuudesta kaiken tarvittavan, poislukien ehkä jo aiemmin mainittu 42.

Aina johtopäätöksiä tehtäessä tilanteen tekee haastavammaksi kysymys, onko kaikki tarpeellinen data koossa haluttua tulkintaa varten. Esimerkiksi auton kulkusuuntaa määritettäessä kompassi tai kiihtyvyysanturi voisi antaa parempia tuloksia. Mutta jos niitä ei ole käytössä tai haluta asentaa, tulee data kerätä käytettävissä olevilla välineillä. Sama koskee kulkusuunnan vaihtelua mitattaessa ohjauspyörän kääntämistä. On oleellisen tärkeä tietää kuinka suuren muutoksen ratin kääntäminen aiheuttaa. Erityisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana on rakennettu sähköisiä ja mekaanisia ohjausjärjestelmiä, joiden avulla ohjauspyörän liikkeiden vaikutus muuttuu eri nopeuksilla tai erilaiset ajo-ohjelmat valittuina. Talviohjelma voi painottaa rauhallista käyttäytymistä ja urheilullinen puolestaan kääntää autoa jo tiukkaankin mutkaan samalla kääntökulmalla. Keskeinen kysymys on siis mitä tietoa tarvitaan johtopäätöksen tekemiseksi, onko kaikki tieto saatu ja onko kaikki tieto varmasti relevanttia ja oikeaa.

Raakadatan pyhyys

Muutettaessa dataa informaation suuntaan varsinkin asiantuntijat ja tiedemiehet saavat tavallisen kansan hulluuden tai ainakin raivon partaalle. He eivät välttämättä keskity kertomaan datan selvästi osoittamaa asiaa, vaan haluavat kertoa ja varmistua että data on kerätty, käsitelty ja luokiteltu oikein ja mitä niiden puitteissa on turvallista sanoa. Jos ei voi olla varma miten numerot on saatu, ei voi olla täysin varma myöskään sen perusteella kerrotuista johtopäätöksistä. Esimerkiksi lämpötilaa mitattaessa on iso merkitys, onko mittari ikkunan sisä- tai ulkopuolella. GPS-koordinaattien mukainen ero saattaa olla vain viisi senttimetriä, mutta vaikutus lämpötilaan voi olla kymmeniä asteita säätilaa tarkasteltaessa.

Tieteellisen työn ja tutkimuksen periaatteisiin kuuluu avoimuus hyvässä ja pahassa. Tämä lause avaa kokonaan oman pohdiskeluketjunsa, johon palaamme myöhemmissä kirjoituksissa. Hyvin kirjoitetusta raportista tulee selvitä millä tavalla numerot tuottanut koe on järjestetty ja sen mittalaitteet asennettu. Samoin alkuperäinen data tulisi olla saatavilla muokkaamattomassa muodossa, ilman sille tehtyjä luokitteluita tai muita johtopäätöksiä. Periaatteena voidaan pitää alkuperäisen datan pyhyyttä ja mahdollisuutta aina palata siihen. Tarpeen voi aiheuttaa myöhemmin vialliseksi tai väärin kalibroiduksi havaittu sensori. Tällä tavalla koe on toistettavissa uudelleen pyrittäessä ymmärtämään itse ilmiötä.

Järjen käyttö on suotavaa

Mikä voisi olla sopiva avoimen datan taso menemättä liiallisuuksiin? Auton katolle tuskin tarvitsee laittaa näyttöä osoittamaan ohjauspyörän kääntökulmaa, se selviää lähes aina auton käyttäytymisestä ilman sensoreitakin. Tällainen mitattu data voitaisiin helposti laittaa avoimeen jakeluun, mutta olisiko siitä mitään todellista hyötyä? Sama kysymys tulee esille esimerkiksi laivaonnettomuuden analyysissä, minkä tason TIETO avoimen datan avulla olisi voinut auttaa joko onnettomuuden välttämisessä tai pelastusoperaatiossa. Tarkka sensoritieto voi toki olla tarpeen onnettomuuden syiden selvittämisessä, mutta ei aina etukäteen niiden välttämisessä.

Sensorit ja mittarit voivat antaa tietoa jo tapahtuneista asioista, ne eivät suoranaisesti ennusta. Ennustavia järjestelmiä on toki rakennettavissa, sellaisia ovat muun muassa auton käyntinopeusmittarin punainen alue tai vanhojen höyrykoneiden rajoittimet ja kielletyt alueet. Jos kyseiselle alueelle mennään, koneen rikkoutuminen on todennäköistä. Maa-, vesi- tai ilmaliikenteessä tällainen datan kertominen ei itsessään ole keskeistä. Kanssa-autoilijoilta puuttuu halu, aika ja mahdollisuudet analysoida mitä viereisessä kulkuneuvossa kohta ehkä tapahtuu. Pienten lasten vanhemmat ja isojen yritysten projektipäälliköt tietävät, että aina täytyy varautua yllättäviinkin asioihin. Onnettomuuksia kutsutaan onnettomuuksiksi ihan syystä ja siksi niistä ei pystytä ilmoittamaan etukäteen. Ja jos pystytään, ne eivät ole enää onnettomuuksia, koska ne eivät ole enää ennalta-arvaamattomia sillä niihin olisi voitu varautua tai jopa estää.

Kuka tekee, mitä aikoo?

Mikä olisi sitten oikeanlainen informaatio, mitä tiedottaa ympäristöön jos pelkkä data tai edes tieto nykytilasta ei riitä? Yksinkertaisin keino lienee pyrkiä antamaan tietoa kuljettajan tai aluksen kapteenin tulevista aikomuksista. Tämän perusteella muut voivat suhteuttaa oman toimensa seuraavaan todennäköiseen tapahtumaan. Jokapäiväisessä liikenteessä auton suuntavilkku on tulevasta suunnitelmasta kertovaa avointa dataa. Se pystyy kertomaan kuljettajansa aikomuksen ja sen näkevät tiedon vaikutus- ja tarvepiirissä olevat. Samalla suuntavilkku ei vaaranna kenenkään yksityisyyttä eikä turvallisuutta, minkä mikä tahansa avoimeksi julistettu data voi saada aikaiseksi. Käännyttäessä ei välity ympäristöön tietoa Möttösen perheen lomamatkasta ja tyhjillään olevasta kodista arvoesineineen. Se kertoo vain, että joku Toijota Korolla aikoo kääntyä seuraavasta risteyksestä oikealle. Oman yllätyksensä aiheuttavat kuljettajat, joiden mielestä reitinvalinta ei muille kuuluu. He, jotka jättävät vilkkunsa käyttämättä.

Omanlaista viestiä voidaan antaa myös hätävilkuilla. Se kertoo, että tarvitsee apua tai vähintään muiden tulee varoa jotain. Tämä viestii ympäristöönsä tarpeesta olla tarkkaavainen. Costa Concordian tapauksessa laiva olisi voinut laittaa “hätävilkut päälle” jo aiemmin viestimään, että kaikki ei ole enää täysin normaalia. Tällainen olisi tietenkin mahdollista rakentaa automaattiseksikin, jossa reitiltä poikkeaminen sytyttää hätävilkut, jotka kapteenin ja perämiehen täytyy kuitata merkkinä tietoisesti tehdystä toimenpiteestä. Käytännön esimerkkinä jälleen automaailmasta jarruvalojen tai hätävilkkujen nopea vilkuttaminen kovan jarrutuksen yhteydessä. Tällöin auton kuljettaja voi keskittyä omaan tehtäväänsä, mutta ympärillä olevat autoilijat saavat silti tietoa poikkeuksellisesta tapahtumasta ja pystyvät varautumaan siihen. Costa Concordian tapauksessa tietoa ongelmista pidätettiin, mutta pieniä vinkkejä voidaan silti antaa jääräpäisimmänkin kapteenin ylitse. Autollakin hätäjarrutus on hätäjarrutus kuljettajan kyvyistä ja tarkoitusperästä riippumatta.

Avoimuus ja ennakointi

Lähes kaikki ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu oletukseen tulevasta käyttäytymisestä tai reagoinnista. Ehkä avoimen datan suuri mahdollisuus on juuri näissä anonyymeissä tulevan toiminnan tai tahtotilan osoittavissa järjestelmissä, jotka eivät vaaranna yksityisyyttä ja avaa takaportteja väärinkäytöksille. Painvastoin, ne antavat muille mahdollisuuden varautua ja suunnitella oma toimintansa omien kykyjen ja tilanteen edellyttämällä tavalla.

Muita aihetta sivuavia kirjoituksia: täällä.

Päivän heitto, 29.2.2012

Voiko kunnan liikeyritys olla radikaalin läpinäkyvä, vai estääkö laki sen?

Moni kilpailutus menee pieleen, kun tilaaja voi tuijottaa vain numeroita muttei totuutta niiden takana. Läpinäkyvyys ei välttämättä ole osallistuvien yhtiöiden etu, mutta väitän että se on aina asiakkaan etu.

Kunnallisessa toiminnassa (esimerkiksi jätehuollossa) kunta on joskus sekä asiakas että yksi kilpailevista toimittajista. Vaikka tässä on ongelmansa, se avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Kunnan omistama yhtiö joutuu kilpailemaan samoilla ehdoilla kuin muutkin. Kunta hankkeen tilaajana ei saa asettaa sitä erityisasemaan. Mutta entäpä kunta yrityksen omistajana?

Toisin sanoen: mitä tapahtuu jos yhtiön omistajat — eli kuntalaiset — vaativat yhtiöltä radikaalia läpinäkyvyyttä? Konkreettisesti se tarkoittaa, että yhtiö julkaisee tarjouspyynnön yhteydessä tietoja, jotka ns “terveen järjen” perusteella olisivat liikesalaisuuksia. Yritys saattaa voittaa kilpailun, tai olla voittamatta. Lopputuloksena kilpailjat joka tapauksessa tietävät yhtiöstä paljon enemmän kuin olisi tarpeen.

Samalla kuitenkin kuntalaiset saavat toimialasta tietoa, joka muutoin jäisi pimentoon.   Strategia saattaa myös hitaasti muuttaa ilmapiiriä avoimemmaksi; mitä useampi yritys tällaista linjaa noudattaa, sitä suuremmat paineet kaikille muillekin tulee. Kuntalaisten kannalta “uhraus” saattaisi siis kannattaa, vaikka se olisikin itse yritykselle liiketaloudellisesti huono.

Liikeyrityksen tehtävä vain on tuottaa omistajilleen voittoa ja lisäarvoa. Tämä strategia ei tuota kumpaakaan. Periaatteessa outojen tai huonojen päätösten tekeminen ei ole laitonta, jos omistaja ne hyväksyy. Mutta onko se käytännössä osakeyhtiölain vastaista?

En tiedä, siksi kysyn.

“Päivän heitto” on Zygomatican versio twiittauksesta. Joidenkin
kysymysten miettimiseen kannattaa kuluttaa vartti, ei enempää eikä
vähempää.

Aviation safety: We made a mistake and learned, or did we?

 

 

Before Jakke’s post on aviation safety we had a discussion on the likelihood of airlines documenting accidents on their web sites. I think it would be a good thing to actually show when mistakes are made. It would be especially good to show what has been learned and how the organization has responded to improve safety. That being said, we all thought that no info would be available.

To complement Jakke’s findings I searched for the most recent fatal and non-fatal accident for  a semi-random collection of airlines. I then made an attempt to find information (or at least some reference) to those accidents on the web pages of the respective airlines. I mainly used Wikipedia as a source of accident dates since it is easy to use, fairly trustworthy and also lists non-fatal accidents for many airlines. If nothing was found for an airline, I tried googling a bit to check if it was likely that there had actually been no accidents. Altogether I went through info on 46 airlines.

Contrary to what we thought, information is  available. Sometimes cases that took place before ARPANET was functional can be found. In the figure below, each of the accidents I found is shown with a dot at the year it happened. The count goes up each time I was able to find the accident in the web site of the airline. As can be seen, most of the references were found when the accident date was after the year 2000 (steep slope at the end). This is natural if the web site is not considered to be a repository.

In 37 cases I found a fatal accident related to an airline, and in 10 of those cases there was a reference to that accident in the web site. This may not sound like much, but it was much more that I believed it would be. But, and there is a but, this info was not meant for customers. It isn’t very in-depth info either. It is mostly a short paragraph in a financial statement or a press release. In the figure below from left the pillars are: number of airlines that were checked for a known accident, number of airlines that had a reference to the accident, number of cases where the reference was in a financial statement, number of cases where the reference was in a press release and number of cases where the reference was somewhere else on the web site.

While I’m kind of happy that there is honesty about the fact that there are accidents and incidents, I’m disappointed at the level of technical info released. For example in only one case did I find a link to the accident investigation report, here.

While I was looking for this info I also made some other notes related to this subject, and will write more about them in another post.

Some more info and less opinions is available here, and the spreadsheet I used can be seen here. This post is part of our “Is aviation safety a shameful thing?” project.

 

Examiner of Silly Patents, Part 1: Subliminal eyeglasses

Jakke Mäkelä

Every now and then I will take a silly patent and pretend it’s not silly. I will analyze and defend it in all faux-seriousness (see disclaimer at the end).  Usually I cannot defend it, but learn something in the process anyways. [Suomeksi/Finnish: Patenttimörökölli, osa 1]

One excellent resource for crazy patents is here.  Some of them would not make sense even in a parallel universe, but some of them can be explained. Up to a point.  I will start with one that I find endearing:  US 5,175,571 from 1992: “Glasses with subliminal message”. The idea, in short, is to project subliminal messages onto the glasses of the user (for more information on subliminal stimuli, see here).

The patent mentions (without citing sources) that subliminal messaging has been used successfully in the form of audio tapes and “can have significant results in producing character and behaviour improvement …. [and] are also said to produce greater success in business or in personal relationships or in sports”.

The novelty of the invention is that “similar if not better results can be obtained from subliminal-type suggestion, to which the subject is exposed more or less on a continuous basis even while he is engaged in other activities.”  The subconscious images can be either printed onto the glass, or removable disks can be used. The messages can be words, or “for persons with a personality problem such as an inferiority complex or a persecution complex, the graphics might simply be a single face, with a happy smile”.

Indeed. Nevertheless this is a credible patent! Even if subliminal messaging has not been proven to work, it is not physically impossible. (Physically impossible ideas, such as perpetual motion machines, cannot be patented even in the United States).The patent has been cited in later patents, including a design patent for pet sunglasses. There is nothing technically wrong with it.

The minor catch? Subliminal messaging  does not work.

However, I see a way to extend the idea. There are very narrow cases  where subliminal messages affect behavior. A weak effect was seen when a thirsty user had to choose between two equivalent  types of soft drink. Subliminal messages at the exact right moment can influence the choice of brand.  The effect is probably very small, but for a manufacturer even a tiny effect might be worthwhile, since in general advertising is not very effective.

What is needed to make US 5,175,571 work? The application needs to focus on advertising rather than psychological well-being. Take soft drinks. A manufacturer could purchase “space” on the glasses. The glasses need to be context-aware, to know when the user is near the soft-drinks section of a store. This is challenging but doable, for example by including a tiny camera within the glass frame and analyzing any bar codes that the camera manages to catch, or perhaps by using an RFID reader.

There are even more possibilities if the stores collaborate. Put a  Bluetooth receiver in the glasses, and Bluetooth transmitters in the store that identify the aisle. When the glasses detect that the user is at the soft-drink aisle, the subliminal ad is projected to the lenses. Thus the user gets the subliminal message at the only time when it can make a difference: at the exact moment of choice.

Even this version of the patent is silly, of course. Technically speaking, subliminal advertising is illegal in many countries. Even if the legal issues can be ignored: why on earth would anyone agree to wear such glasses?

In principle my attempt is a failure: I simply replaced one silly patent with another silly patent. But still I believe that the exercise was interesting. Things are not always what they seem to be.

Full set of Examinations of Silly Patents: click here.

Disclaimer: these analyses have very little to do with anything, and in particular have nothing to do with legal issues. Most of the patents cited are expired (or should be). I do not touch the “claims” section, which is the legally relevant part. These blogs constitute prior art, so that any new any ideas expressed here can no longer be patented.

Patenttimörökölli, Osa 1: Subliminaaliset silmälasit

Jakke Mäkelä

Maailmasta löytyy mielin määrin patentteja, joiden tekijöiden mielenterveyttä tekisi mieli epäillä. Parhaita on listattu esimerkiksi täällä.  Niille on helppo nauraa. Siksi teenkin päinvastoin, ja otan ne haudanvakavasti (ks huomautus kirjoituksen lopussa). Koitan selvittää, onko päättömissäkin patenteissa sittenkin päätä. Usein ei ole, mutta matkan varrella ainakin oppii jotakin.  [English version: click here].

Ensimmäinen löytöni on  US 5,175,571 vuodelta 1992: “Glasses with subliminal message”. Subliminaaliviestejä esittävät silmälasit. Idea: heijastetaan silmälasien linsselle viestejä, joita käyttäjä ei tietoisesti huomaa, mutta jotka vaikuttavat alitajuisesti. (Lisää aiheesta täältä sekä täältä).

Patentti kertoo (lähteitä mainitsematta) että subliminaalista viestintää on käytetty menestyksellä ainakin kasettinauhoituksissa, ja (vapaasti käännettynä) “sillä voidaan parantaa luonnetta ja käytöstä…. ja sen väitetään tuovan menestystä liike-elämässä, henkilökohtaisissa suhteissa ja urheilussa”.   

Keksinnön uutuus ääninauhaan verrattuna on, että “samanlaisia tai jopa parempia tuloksia saadaan, jos käyttäjään kohdistuu subliminaalista viestintää jatkuvasti, myös silloin kun hän ei kuuntele nauhoitusta”. Alitajuiset viestit voidaan joko painaa suoraan linsseille, tai sitten voidaan käyttää vaihdettavia levyjä. Viestit voivat olla sanallisia, mutta “jos henkilö kärsii esimerkiksi alemmuuskompleksista tai vainoharhaisuudesta, viesti voi yksinkertaisesti koostua onnellisesti hymyilevästä naamasta.”

Niinpä. Tämä on kuitenkin teknisesti täysin pätevä patentti. Vaikkei subliminaalinen viestintä toimisikaan, se ei ole fysikaalisesti mahdotonta. (Jopa USA:n patenttiviranomaiset  kieltäytyvät  nykyään myöntämästä patenttia mahdottomille asioille, kuten ikiliikkujille). Tätä nimenomaista patenttia on siteerattu myöhemminkin, esimerkiksi kun on haettu mallisuojaa  lemmikkieläinten aurinkolaseille. Se on siis patentti siinä missä muutkin.

Pieni ongelma? Subliminaalinen viestintä ei toimi.

Näen kuitenkin tavan, jolla ideaa voisi kehittää. Viime vuosina on huomattu erikoistapauksia joissa alitajuinen viestintä voi vaikuttaa hienovaraisesti käytökseen. Pieni vaikutus on huomattu silloin, jos janoinen käyttäjä laitetaan valitsemaan itselleen juoma. Subliminaalinen viesti juuri ennen valintaa voi kääntää tilanteen tietyn juomamerkin eduksi. Vaikutus on pieni. Silti se voi kannattaa, koska yleisesti ottaen mainostaminenkaan ei toimi.

Miten patenttia US 5,175,571 siis pitäisi muokata? Sovelluksen täytyisi keskittyä mainostamiseen, ei henkilökohtaiseen kehittymiseen. Virvoitusjuomat ovat erinomainen esimerkki. Valmistaja voisi ostaa “tilaa” silmälaseilta. Lasien täytyy vain tietää onko käyttäjä virvoitusjuomien lähellä. Tämä on haastavaa muttei mahdotonta. Tiedon voi saada esimerkiksi pienellä kameralla tutkimalla onko näkökentässä juomiin viittaavia viivakoodeja, tai vaikkapa RFID-lukijalla.

Mahdollisuudet moninkertaistuvat jos kauppa on järjestelmässä mukana. Bluetooth-lukija laseihin ja Bluetooth-lähetin kaupan hyllyyn. Kun lasit tajuavat että käyttäjä on virvoitusjuomahyllyjen lähellä, ne alkavat heijastaa subliminaalista viestiä linsseihin. Käyttäjää saa siis alitajuisen viestin sillä ainoalla hetkellä jolloin sillä voi olla vaikutusta: juuri kun hän tekee valintaa.

Ei tässäkään versiossa varsinaista järkeä ole. Sovellusta hankaloittaa esimerkiksi se, että subliminaaliviestintä on laitonta. Ja vaikka ei olisikaan: kuka täysjärkinen tällaisia laseja käyttäisi?

Periaatteessa siis en onnistunut ottamaan patenttia vakavasti. Muokkausehdotukseni on yhtä typerä kuin alkuperäinenkin. Mutta harjoitus oli silti mielenkiintoinen.

Kaikki Patenttimörökölliraportit: klikkaa tästä.

Huomautus: en käytä nimitystä “patenttimörökölli” sattumalta. Patenttipeikot ovat patenttimaailmassa hankala ja vakavasti otettava tekijä. Minä en ole. Näillä analyyseillä ei ole juurikaan tarkoitusta, eikä ainakaan mitään laillista merkitystä. En ota mitään kantaa varsinaisiin juridisiin väitteisiin. Näissä blogeissa mahdollisesti esiintyviä uusia ideoita ei lain mukaan enää voi patentoida, jos kohta ei kannatakaan.


Ratkaisuihin ongelmia / Solutions in search of a problem

%d bloggers like this: