Aktiivisen fatalismin ytimessä: tutustuminen aluepelastukseen

Kulutin viime viikolla mainion keskiviikon perehtymässä aluepelastuslautakunnan toimintaan. Jo yhden päivän perusteella voi sanoa, että tämän mielenkiintoisemmaksi ei luottamustoimi oikeastaan voi tulla. Pelastustoimi on äärimmäisen kiehtova ja erittäin huonosti tunnettu osa julkisen sektorin toimintaa, ja lautakunnnalle esiteltiin toimintaa monesta perspektiivistä.

En ole vielä perehtynyt siihen, millaista pelastustoimi on kenttätasolla, mutta päällikkötason elämänasenne vaikuttaa vetoavalta. Ihan täydellistä termiä en löydä, mutta “aktiivinen fatalismi” on aika lähellä. Maailmassa tapahtuu kamalia asioita, mutta kaikesta selvitään — kunhan suunnitellaan kunnolla eikä hätkähdetä pienistä. Se on varmasti välttämätön asenne juuri tuossa ammatissa jotta paineet voisi kestää, mutta siihen olisi kyllä hienoa pyrkiä omassakin elämässä.

Alueuudistus: sumeaa on, mutta silti pärjätään

Alueuudistus tuli perehdytyksessä toistuvasti esille. Pelastustoimihan siirtyy vuoden 2023 alussa alueelliseksi samalla kuin sote. Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa?  Oli mielenkiintoista tajuta konkreettisesti se, mitä olen tähän asti epämääräisesti uumoillut: kukaan ei edelleenkään tiedä, miten sote-uudistus on konkretian tasolla tarkoitus toteuttaa. Aluevaltuusto valitaan, mutta kaikki rakenne sen alapuolella on vielä sumun peitossa.

Toisaalta asenne pelastuspuolella on rohkaiseva. Siellä vastaava prosessi käytiin jo 2003, kun kuntien pelastuslaitokset yhdistettiin alueelliseksi pelastuslaitokseksi. Skaala oli tosin 50 kertaa pienempi (aluepelastuslaitoksen budjetti on 40 miljoonan euron luokkaa, sote-alueen taas kahden miljardin) mutta muutos tehtiin yhtä nopeasti ja epämääräisesti kuin sote-uudistusta nyt. Siitä selvittiin.

Olennaista on, että huolehditaan jatkuvuudesta. Pelastuslaitoksen alueellistamisessa oli kaksi prioriteettiä: palkkojen piti juosta heti uudistuksen jälkeenkin, ja paloautojen lähteä liikkeelle kun hälytys tuli.  Kaikki muu oli mahdollista selvitellä kaikessa rauhassa. Näin myös tehtiin, eikä alueellistaminen aiheuttanut mitään tuhoja.

On tietysti tavallaan nihilististä pitää rima niin matalalla, että organisaatiouudistuksen voi katsoa onnistuneeksi kunhan se ei tapa ketään. Juuri niin alhaalla se kuitenkin kannattaa pitää.  Alueuudistus on sotavuosien jälkeen suuri yksittäinen organisaatiouudistus Suomessa, ja sillä on potentiaalia sotkea asioita syvästi. Toisaalta, kunhan prioriteetit pidetään selvinä, se aiheuttaa ainoastaan kaaosta, ei tuhoa.

Strategista peukalonpyörittelyä vai tehokas siirtymä?

Alueuudistuksen takia lautakunta on myös melko erikoisessa tilanteessa: periaatteessa sen valta katoaa 1.1.2023 kun toiminta siirtyy uudelle alueelle. Lautakunta on kuitenkin asetettu neljäksi vuodeksi vuoden 2025 alue/kuntavaaleihin asti. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Kukaan ei tiedä.

Sote-puolella on perusteltua aloittaa puhtaalta pöydältä, ja siirtää kaikki valta ja vastuu aivan uusille elimille. Pelastuspuolella tämä ei ole aivan niin selvää, koska pelastustoimi on jo nyt alueellista. On monia mahdollisia ratkaisuja. Joko nykyinen lautakunta lakkaa olemasta; tai se jatkaa sellaisenaan koko neljä vuotta ja siirtää vasta sitten vastuun uudelle elimelle; tai sitten nykyisen lautakunnan kokoonpanoa ja tehtäviä muutetaan hiukan;  tai sitten parin vuoden ajan on kaksi erillistä elintä joista toisen toiminta hiipuu sitä mukaan kun toisen vahvistuu; tai sitten perustetaan uusi elin joka ei kommunikoi vanhan kanssa mitenkään; tai sitten valta siirtyy uudelle elimelle, mutta vanha istuu jääräpäisesti paikoillaan ja syö pullaa kaksi vuotta tekemättä mitään.

Jokin noista luultavasti lopulta valitaan. Aika näyttää. Aktiivisen fatalismin periaatteen mukaisesti menen ainakin itse sinne minne käsketään, sitten kun käsketään. Kunhan pelastustoimi jatkuu ilman häiriöitä, kaikki siinä ympärillä on toisarvoista.

Epäonnen määrä on vakio

Aktiivista fatalismia sisältyi myös keskusteluun, jota käytiin pelastustoimen budjetista. Pelastustoimi on huomionarvoisen ennustettavaa: kun budjetti tehdään, siinä myös pysytään. Varsinais-Suomen pelastustoimen kokonaisbudjetti on noin 45 miljoonan euroa, ja heittoa on harvoin tullut sataa tuhatta enempää.  Tämä on kunniotettavaa missä tahansa organisaatiossa, saati sellaisessa jonka toiminnan voisi kuvitella olevan poikkeuksellisen vaihtelevaa ja ennakoimatonta.

Tälle on kaksi syytä. Kiinteät kulut ovat hyvin suuret; palkat ovat lähes 2/3 budjetista. Sillä kiinteällä kululla saadaan palvelu, joka on koko ajan valmis mihin tahansa.  Toinen syy on hiukan karumpi: ihminen ei opi. Onnettomuuksia tapahtuu kaiken kaikkiaan hyvin tarkkaan ennakoitava määrä. Joskus hiukan enemmän, joskus hiukan vähemmän, mutta keskimäärin mikään ei muutu.

Tätä ennakoitavuutta voi kuitenkin hyödyntää vain jos yksikkö on tarpeeksi suuri. Siksi pelastustoimen on kannattanut olla jo pitkään alueellista. Yksittäinen kunta ei voi oikein mitenkään ennustaa, tuleeko siellä metsäpalo tai suuri teollisuuspalo. Maakunnan tasolla sen sijaan voidaan varsin hyvin ennakoida, että vuoden aikana jokin tehdas palaa jossakin, ja muutaman vuoden välein on metsäpalo jossakin. Kun tarkastelualue on tarpeeksi suuri, mikään ei tule yllätyksenä.

Sitominen jatkuvuuden mahdollistajana

Aluepelastuslautakunnan toimintaan sisältyy mielenkiintoinen nyanssi: joka valtuustokaudella tehdään usean vuoden palvelutasopäätös, joka määrittelee konkreettisesti kaiken: missä on asemia, miten niillä päivystetään, ja niin edespäin. Se on käytännössä ehkä näkyvin yksittäinen asiakirja, josta lautakunta päättää.

Pelastustoimessa tämä suunnitelma tehdäänkin vasta valtuustokauden lopussa, ei alussa. Se tarkoittaa, että lautakunta tekeekin päätöksen seuraavalle lautakunnalle, ei itselleen. Periaatteessa tämä sitoo lautakuntaa aika tiukastikin, mutta se on varsin perusteltua tekemisen jatkuvuuden kannalta. Neljän vuoden kuluttua saatamme jo hiukan tietääkin mitä olemme tekemässä, ja tärkeät päätökset kannattaa tehdä silloin.

Vapaaehtoistyön voimaa

On hätkähdyttävää tajuta, että pelastustoiminnan kaltainen kriittinen palvelu on vahvasti riippuvainen siitä, että aivan tavalliset ihmiset jaksavat olla toisten ihmisten tukena harrastuspohjalta. Pelastustoimessa on Varsinais-Suomessa töissä yllättävänkin vähän ihmisiä, noin 550.  VPK:n vapaaehtoisia sen sijaan on yli 1700. Ilman vapaaehtoisten panosta olo olisi todella orpo.  Varsinais-Suomessa vapaaehtoisia on toistaiseksi ollut riittävästi, mutta tilannetta täytyy seurata valppaasti.

Ensihoidossa odottaa ongelmia

Ensihoito on Varsinais-Suomessa tiukasti integroitu pelastuslaitokseen, vaikka ensihoidon rahoitus ( noin 9 miljoonaa vuodessa) tuleekin suoraan sairaanhoitopiiriltä. Ensihoito ei ole vielä samanlaisessa kriisissä kuin muu terveydenhuolto Turun seudulla, mutta tilanne voi muuttua.  Muun terveydenhuollon ongelmat alkavat näkyä jo nyt ensihoidossa.  Jos oman kunnan terveydenhuoltoon ei saa yhteyttä, on pakko soittaa hätänumeroon.  Vielä tämä ei ilmeisesti ole  kestämättömällä tasolla, mutta näin ei voi myöskään jatkua.

Osa ongelmista tiivistyy yhteen lukuun: 40%.  Tämä osuus ensihoidon tehtävistä ratkeaa ilman, että ketään tarvitsee kuljettaa mihinkään. Nämä eivät välttämättä ole “turhia” tapauksia, koska epäselvissä tapauksissa kannattaa ennemmin katsoa kuin katua. Olisi kuitenkin kaikkien kannalta tehokkaampaa, jos edes osa voitaisiin ratkaista muuten kuin sitomalla kallisarvoinen ambulanssi ja miehistön pitkäksikin aikaa.

Published by

Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

Translate »