Author: Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

Linnunkakan kertomaa

 

Naurun tasavalta on ääriesimerki siitä, miten voi käydä maalle joka uskoo rikastuvansa uusiutumattomalla luonnonvaralla.  Tämä ei ole opettavainen tai saarnaava kirjoitus. Mutta älykäs lukija osannee mielessään muuttaa vaikkapa Naurun Suomeksi ja fosfaatin turpeeksi tai nikkeliksi, ja miettiä onko asioilla kapeintakaan aasinsiltaa.

Nauru on 21 neliökilometrin saari Tyynessä valtameressä keskellä ei mitään, asukkaina noin 9 000 maailman ylipainoisinta ihmistä. Sen ainoa luonnonvara on fosfaatti, konkreettisemmin sanottuna linnunkakka (guano). Metrikaupalla. Saarella pysähtyvät linnut ovat sitä jättäneet jälkeensä tuhansien vuosien ajan.

Fosfaattia on kaivettu 1900-luvun alusta, ja se on ollut tuottoisaa. Maan bruttokansantuote henkeä kohden oli aikoinaan maailman korkeimpia.  Käytännössä kaikki fosfaatti oli kuitenkin jo louhittu 2000-luvun alussa. Maa on sen jälkeen ollut käytännössä konkurssissa. Naurun työttömyysprosentti on järjen rajoja hipova 90%. Urbaanin legendan mukaan maan televisiokanava lähettää uutisia kerran viikossa — mutta jos viikolla ei ole sattunut tapahtumaan yhtään mitään, uutisia ei lähetetä. Yleensä ei.

Fosfaattirahoja on yritetty säätiöidä, mutta sijoitukset ovat menneet pahasti pieleen. Maan ainoan lentoyhtiön ainoa lentokone on aina välillä ollut takavarikossa. Maa yritti toimia jonkin aikaa veroparatiisina, mutta epäonnistui. Nyt Nauru yrittää toimia Australiaan pyrkivien pakolaisten kokoamispaikkana, mutta ei näytä kunnialla onnistuvan siinäkään — pakolaisleirin oloja on kuvattu epäinhimilliseksi. Kun mikään ei onnistu, mikään ei onnistu.

Luontoarvoista on jokseenkin turha puhua. Atollisaarena Naurulla on sentään rikas meriekosysteemi ympärillään, ja se voisi periaatteessa tuoda maahan sukellusturismia — mikäli lentoyhtiö ei satu olemaan konkurssissa ja hotellit sattuvat pyörimään. Yllättävää kyllä, fosfaatin louhinta ja kuljetus ei näytä saastuttaneen rannikkoaluetta pahasti.

Sen sijaan saaren sisäosa on lähinnä Mad Max-tyyppinen (ks kuva). Rannikon elinkelpoinen kaistale on 100-300 metrin levyinen. Sen jälkeen alkaa sekoitus kalkkikiveä ja linnunkakkaa, josta kakkakin on nyt louhittu pois. Naurun valtio on aloittanut ympäristön palauttamisohjelman, mutta paljon on vielä tehtävä.

Noin yhden sukupolven ajan saarella oltiin rikkaita, vaikkei rahalla paljon tehnytkään, kun saarella ei ollut varsinaisesti mitään tekemistä. Nyt saarella ollaan köyhiä, eikä siellä edelleenkään ole mitään tekemistä.

Asioita voisi miettiä pitkäjänteisemmin.

 

Naurulaista luonnonkauneutta. Lähde: Wikimedia Commons, http://www.arm.gov/

Talvivaara 3: Kolmen vuoden vedet (vai kuudenkymmenen)?

“Numeroiden perusteella kyseessä ei oikein millään tulkinnalla ole “toiminnasta riippumaton” eikä “ennalta arvaamaton” äkillinen onnettomuus, jollaiseen ympäristölain 62 pykälässä viitataan. Näin suuri ylimäärä on kyllä Talvivaaran toiminnasta riippuvaista, eikä sateisuuskaan voi olla täysi yllätys. ….  Lisäksi numerot osoittavat, että juoksutuksen ympäristövaikutus …. voi vastata jopa kuudenkymmenen vuoden todellisia päästöjä. …. Voidaan sanoa — vain hieman mutkia oikoen — että Talvivaara aikoo tuplata elinaikanaan päästämänsä saasteet. …. Vaikka pyrin pitämään kliinisen neutraalin otteen ja tuijottamaan vain numeroita, on todella vaikea nähdä, miten tämä voisi olla millään tasolla hyväksyttävää.”

Talvivaaran kaivosvuoto alkaa ehkä aiheena puuduttaa monia. Viimeisimmät uutiset ovat kuitenkin taas yllättäviä ja dramaattisiakin. Lisäksi niistä löytyy muutama numeroarvo, joilla voi tehdä karkeaa suuruusluokka-analyysiä, jollaisesta itse pidän. (Aiemmat osat: Talvivaara 1 ja Talvivaara 2. Kaikki Talvivaara-kirjoitukset: Talvivaara).

Yle raportoi 16.1.2013, että Talvivaara olisi pian ilmoittamassa, että se joutuu juoksuttamaan  ympäristön vesiin 3,8 miljoonaa kuutiota vettä kevään aikana. Juuri eilen Talvivaaran oma blogi 22.1.2013 vahvisti, että tällainen ilmoitus tehdään. Blogi vahvistaa Ylen numerotiedot.

Blogissa on itse asiassa jopa vähemmän informaatiota kuin Ylen uutisessa. Blogissa todetaan vain, että “Virallisesti kyse on ympäristönsuojelulain mukaisesta ilmoituksesta”. Ylen aiempi uutinen tarkentaa, että kyseessä on ympäristösuojelulain 62 pykälä. Pykälä todellakin antaa tällaiseen antaa tähän mahdollisuuden ilmoitusasiana, mikäli kyseessä todella on poikkeustila (toiminnasta riippumaton ja ennalta arvaamaton syy).

Näin kaivoksen vesitase saataisiin normaaliksi.  Luvun suhteuttamiseksi: lupasääntöjen mukaan kaivos saa päästää vuodessa ainoastaan 1,3 miljoonaa kuutiota. Karkeana arviona, kaivos haluaa päästää pois kolmen vuoden vedet yhdellä kertaa.

Jo nämä tiedot riittävät analysoimaan kahta kysymystä. Johtopäätökseni saattavat vielä tarkentua kun tietoa tulee lisää, mutta olennaisia muutoksia niihin tuskin tulee.

On rehellistä todeta, että en käytännössä ole neutraali, vaan ympäristöväkeä. Pyrin kuitenkin tiukkaan faktapohjaan, enkä henkilökohtaisesti ole vaatimassa ainakaan kaivoksen sulkemista. Minimivaatimus kuitenkin olisi, että tiedotus olisi rehellistä ja toiminta lainmukaista.

1. Kuinka paljon saasteita luontoon itse asiassa pääsisi?

Talvivaaran blogin mukaan “vesien käsittelyjärjestelmät on mitoitettu ja rakennetaan niin, että juoksutettavan veden laatu täyttää voimassa olevassa ympäristöluvassa määritellyt lupamääräykset.” Tämä kuulostaa hyvältä, mutta tarkempi penkominen osoittaa tilanteen huterammaksi. Pitoisuudet lasketaan yksiköissä mikrogrammaa/kuutio, kun taas ympäristön kannalta olennainen suure on kokonaispäästö (käytännössä tonneina). Jos virtaus kolminkertaistuu, myös päästömäärä kolminkertaistuu.

Käytännössä ero voi olla vielä suurempi, koska usein teollisuus toimii paljon tiukemmin kuin luvat varsinaisesti vaativat. (Se ei ole pelkkää PR:ää, vaan teknisesti ja kaupallisesti järkevää. Se antaa tilaa toimia poikkeustilanteissa ja ennakoi myös mahdollisia raja-arvojen tiukennuksia).

Näin on toiminut myös Talvivaara; vuoden 2011 virallisen seurantaraportin mukaan (s 38)  “Metallien (Ni, Cu ja Zn) pitoisuudet olivat pääsääntöisesti pieniä. Nikkelin mediaanipitoisuus vuonna 2011 oli 31 mikrogrammaa/l, kuparin 7 mikrogrammaa/l ja sinkin 23 mikrogrammaa/l. Nikkelin ja kuparin mediaanipitoisuudet ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2010, mutta pitoisuudet olivat selvästi pienempiä kuin yksittäiselle näytteelle määrätyt raja-arvot, jotka ovat nikkelille ja kuparille 1,0 milligrammaa/l ja sinkille 2,0 milligrammaa/l (kuva 3). Raja-arvojen ylityksiä ei tapahtunut vuonna 2011.”

Normaalioloissa kaivoksen päästöt ovat siis olleet alle 5% lain vaatimista raja-arvoista. Jos nyt tehdyissä juoksutuksissa mennään matalimman riman alta ja mennään raja-arvojen mukaan, todellinen pitoisuus voi olla hyvinkin 20 kertaa suurempi kuin normaaliolojen pitoisuus. Talvivaaran blogin perusteella juuri näin voi olettaa tapahtuvan: “Vesien käsittelyjärjestelmät on mitoitettu ja rakennetaan niin, että juoksutettavan veden laatu täyttää voimassa olevassa ympäristöluvassa määritellyt lupamääräykset.” Riman voi uskoa olevan matalalla.

Kaivos tulisi siis näillä yksillä juoksutuksilla saastuttamaan virallisesti kolmen vuoden edestä, käytännössä mahdollisesti jopa 60 vuoden edestä. Tämä 60 vuotta on kaivoksen koko arvioitu elinkaari. Voidaan — vain hieman liitoitellen — sanoa, että Talvivaara aikoo tuplata koko elinaikanaan päästämänsä saasteet.

2. Selittävätkö sateet poikkeustilanteen?

Yhtiö aikoo Ylen uutisen mukaan käyttää ympäristösuojelulain 62 pykälää:  “Jos onnettomuudesta, tuotantohäiriöstä, rakennelman tai laitteen purkamisesta tai muusta niihin rinnastettavasta syystä aiheutuu päästöjä tai syntyy jätettä siten, että siitä voi aiheutua välitöntä ja ilmeistä ympäristön pilaantumisen vaaraa tai jätteen määrän tai ominaisuuksien vuoksi erityisiä toimia jätehuollossa, on toiminnasta vastaavan tai jätteen haltijan ilmoitettava tapahtuneesta viipymättä valvontaviranomaiselle.   //  Jos muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta, toiminnasta riippumattomasta ja ennalta arvaamattomasta syystä aiheutuu odottamaton tilanne, jonka vuoksi lupamääräystä ei voida tilapäisesti noudattaa, toiminnanharjoittajan on ilmoitettava asiasta valvontaviranomaiselle.”

Pykälä on jokseenkin yksikäsitteinen: näin voi toimia, jos tilanne oli ennalta arvaamaton ja toiminnasta riippumaton, eikä muita vaihtoehtoja ole.  Hyvä esimerkki voisi olla padon murtuminen tai tulipalo; silloin on tietystikin toimittava heti, eikä lupia kysellä. Onko Talvivaarassa oikeasti tällainen tilanne?

Talvivaaran blogin perustelut ovat ympäripyöreitä, ja niiden perusteella asiaa on vaikea arvioida. “Malmintuotannon käynnistäminen viimeistään kesällä 2013 on kaivoksen toiminnan kannalta erittäin tärkeätä sekä vesienhallinnan vuoksi että taloudellisen toiminnan turvaamiseksi. …. Talvivaaran näkemyksen mukaan kaivosalueelle turvapatojen sisälle varastoidut vedet tulee käsitellä ja johtaa käsiteltyinä luontoon ennen kevättulvia, jotta vältytään kevään valumavesien aiheuttamalta lisäriskiltä. Avolouhoksen tyhjentämisellä taas mahdollistetaan kaivoksen normaali toiminta kesästä 2013 alkaen.”

Ympäristönsuojelulain 62 pykälän mukaan kuitenkin sekä taloudelliset seikat että pitkäaikainen vesienhallinta ovat täysin yhdentekeviä — poikkeustoiminta on mahdollista vain, jos kyseessä on “tulipalon sammuttaminen”. Talvivaaran blogi ei siis anna vastausta kysymykseen.

Käytän kahta tietolähdettä arvioimaan kriisin äkillisyyttä. Talvivaaran vuoden 2011 virallisesta seurantaraportista (s 15): “Vuoden 2011 sadesumma (649 mm) Kajaanissa oli 22 % suurempi kuin vertailujaksolla 1971–2000 keskimäärin (532 mm) ja lähes samaa tasoa kuin vuosina 2008 ja 2010 (644 ja 656 mm).” Hieman keskimääräistä sateisempia vuosia on siis ollut useampia.

Toisaalta Ilmatieteen laitoksen vuoden 2012 vuositilaston mukaan vuoden 2012 sademäärä Kajaanin Saaresmäessä oli lopulta 1031 mm. Tämä on lähes tuplasti vertailujakson keskimäärä, ja kuudenneksi korkein koskaan Suomessa mitattu. Vuosi on selkeästi ollut poikkeuksellinen. Mutta onko se tarpeeksi poikkeuksellinen?

Osissa Talvivaara 1 ja Talvivaara 2 osoitin, että ei ole selvää, minkä sääseman tietoja pitäisi käyttää.  Kuvassa 1 on ykkösosassa Ilmatieteen laitoksen sateisuusdatoista tekemäni arvio, jossa on käytetty 12 kuukauden liukuvaa sadantaa. (Tämä antaa reaaliaikaisen kuvan edellisen vuoden sateista, ja on siis hieman hyödyllisempi kuin kalenterivuoden käyttäminen). Paitsi että kovia sateisuuksia on ollut ennenkin, muilla alueen asemilla on ollut vuonna 2012 paljon pienempiä sadantalukuja. Nämä asemat ovat lähempänä Talvivaaraa kuin Saaresmäki (Kuva 2). Korkeuserot sotkevat vielä tilannetta.


Kuva 1: Sateisuus (12 kk liukuva keskiarvo) Talvivaaran lähimmillä sadeasemilla, marraskuuhun 2012 saakka. Aika-akseli on käännetty (vuosi 2013 on vasemmassa laidassa). Asemien sijainnit ovat kuvassa 2.


Kuva 2: Talvivaaran lähimmät sääasemat.

Vaikka onkin perusteita epäillä että määrä on pienempi, oletetaan tässä kuitenkin Talvivaaran “eduksi”, että Talvivaarassa on ollut yhtä vaikea tilanne kuin Saaresmäessä: vuoden 2012 aikana on poikkeuksellisesti tullut kahden vuoden sateet.

Tämä vastaa silti vain yhden vuoden “ylimäärää”. Talvivaara sen sijaan haluaa valuttaa kolmen vuoden ylimäärän. Tälle ei löydy selitystä luonnonoloista. Jos tarkastellaan — edelleen Talvivaaran “eduksi” — aikaisempia vuosia, niin seurantaraportin mukaan Kajaanissa olisi vuosina 2008-2010 satanut yhteensä noin puolen vuoden ylimääräinen sademäärä.  Tälläkin tavalla päästään siis korkeintaan puolentoista vuoden ylimäärään. Näinkin armollisesti laskettuna Talvivaara haluaa nyt laskea vesiin yli kaksi kertaa sen määrän, mitä kaivokseen on “ylimääräistä” vettä satanut.

Totuus on tietysti vielä paljon kovempi, koska käytännössä kaivoksessa on oltava toleranssia kymmeniä prosentteja yli keskiarvon. Toisin sanoen, vuosien 2008-2011 sateiden ei pitäisi näkyä vesitaseessa mitenkään. Myöskään vuoden 2012 tuplasateen ei pitäisi ainakaan kokonaan tulla läpi.

Sateisuustietojen perusteella voisi mahdollisesti ajatella, että ehkä vaikkapa puolen miljoonan kuution juoksutus voisi olla jotenkin perusteltavissa. Altaat vain ovat täyttyneet yli piripinnan, ja johonkin vesi pitää johtaa. (Sekään tilanne ei ehkä ole lain mukainen, mutta inhimillisesti jotenkin ymmärrettävissä).

Sen sijaan melkein neljän miljoonan kuution juoksutukseen ei löydy luonnonoloista mitään täysjärkistä selitystä. Toiminnan on täytynyt pettää monessa kohtaa, ja dramaattisesti.
On mahdoton tietää mitä kaivosalueella on itse asiassa tapahtunut, mutta käytännössä vesiä on johdettu täysin vääriin paikkoihin, luultavasti pitkään. Ongelma johtuu siis Talvivaaran toiminnasta.

Mitä voidaan päätellä?

Numeroiden perusteella kyseessä ei oikein millään tulkinnalla ole “toiminnasta riippumaton” eikä “ennalta arvaamaton” äkillinen onnettomuus, jollaiseen ympäristölain 62 pykälässä viitataan. Näin suuri ylimäärä on kyllä Talvivaaran toiminnasta riippuvaista, eikä sateisuuskaan voi olla täysi yllätys.

Lisäksi numerot osoittavat, että juoksutuksen ympäristövaikutus on massiivinen. Vaikka jäteveden pitoisuudet olisivat täysin raja-arvojen mukaiset, todellinen päästömäärä vastaisi silti kolmen vuoden laillisia päästöjä. Käytännössä se voi vastata jopa kuudenkymmenen vuoden todellisia päästöjä, koska todelliset päästömäärät ovat olleet paljon laillisia raja-arvoja pienempiä. Voidaan sanoa — vain hieman mutkia oikoen — että Talvivaara aikoo tuplata elinaikanaan päästämänsä saasteet.

Vaikka pyrin pitämään kliinisen neutraalin otteen ja tuijottamaan vain numeroita, on todella vaikea nähdä, miten tämä voisi olla millään tasolla hyväksyttävää.

Kiitän Pertti Sundqvistia hyvin olennaisesta korjauksesta: toisin kuin alunperin ymmärsin, Talvivaaran ei  lain mukaan tarvitse hakea näille juoksutuksille mitään erillistä lupaa. Se voi tehdä ne ilmoitusasiana, mikäli poikkeustilanne on todellinen. On epäselvää mitä tapahtuisi, jos jälkikäteen osoittautuisi, että poikkeustilanne julistettiin lainvastaisesti.

How can we understand the anti-GMO movement?

 

Should deep anti-GMO ideology be considered a form of religious belief? In a secular Western society, religion is protected but its influence limited. Maybe that is exactly what is needed?

“So should GMO supporters go all the way and label anti-GMO activists as members of a pseudo-scientific lunatic fringe? No. Not all GMO skeptics are lunatics. Also, that approach stops all discussion:  for a science-based person, there can be no compromise with pseudoscience. ….     But what if anti-GMO ideology were classified as a religious belief, rather than pseudo-science? I would argue — though I may be completely wrong — that there is actually more room for compromise then. ….      I don’t believe this could ever work as a social policy. However, it could work as a way for individual people to understand why the “other side” is like it is. Understanding what makes a person tick is better than nothing.”

The environmentalist Mark Lynas (home page, Wikipedia page) has made a public “conversion” from a strong opponent of genetically modified organisms (GMO) to a strong supporter. He feels that GMO will be needed to feed the world’s population, and above all that there are no valid scientific reasons to oppose GMO.  (See Slate article for a summary, and preferably the unofficial transcript for the long full text).

I am in the environmentalist camp, yet Lymas’ text resonates heavily with me. It has started a thought process that probably offends everyone and satisfies no one. Yet it might raise thoughts.

From Lymas’ transcript: “So my message to the anti-GM lobby, from the ranks of the British aristocrats and celebrity chefs to the US foodies to the peasant groups of India is this. You are entitled to your views. But you must know by now that they are not supported by science. We are coming to a crunch point, and for the sake of both people and the planet, now is the time for you to get out of the way and let the rest of us get on with feeding the world sustainably.”

Elsewhere Lymas calls for “peaceful co-existence” between the camps, but he doesn’t make it easy. He calls anti-GMO activists anti-science, even comparing them  to climate change denialists. Neither group, he says, is willing to listen to scientific facts, and there is now overwhelming scientific evidence that GMO is safe in every conceivable way.

Lymas does not really probe the motivations of the anti-GMO group. He considers them ill-informed and irrational.  To my eye, he almost seems baffled by them (even though — or perhaps — it is the group he comes from).

Would the best explanation — and a possible solution — be to consider deep anti-GMO ideology a form of religious belief? In a secular Western society, religion is protected but its influence limited. Maybe that is exactly what is needed?

On what issues is the anti-GMO group right?

It sounds like Lymas has had very much of an epiphany (some might even say quasi-religious conversion experience). There is nothing wrong with that. But it does make one liable to denigrate the beliefs one had earlier. Every movement has some rationale behind it; so does the anti-GMO movement.

For the environmentalist movement in general, a key rationale is the precautionary principle: if a technology has even a tiny risk of causing unknown catastrophic and irreversible damage to the environment or human health, don’t use it.  This is not a bad principle.

However, if only zero risk is allowed, it becomes asphyxiating. It is impossible to prove that something is completely risk-free. Certainly GMO crops may have risks that we have not identified yet. However, this applies to anything new. In fact it applies to anything old as well. It is natural evolution that creates diseases such as Ebola. The world is a risky place.

Even without the precautionary principle, some political and ecological arguments against GMO do make eminent sense. I analyze them in more detail in the Appendix. Summary: GMO skeptics are not the idiots Lymas paints them to be. There are valid reasons to be pragmatically skeptical.

However, there are no good reasons to be dogmatically opposed. When the GMO opposition turns ideological, to be honest, I simply do not understand the arguments.  A vocal faction of the environmentalist movement will never accept GMO, since it is “unnatural” and “can be used wrong”.

I don’t really see why conventional breeding of crops is significantly more “natural”. And conventionally bred crops are already being used “wrong” by replacing traditional varied crops with monocultures, making whole countries potentially vulnerable to single pests or diseases.

I agree that the potential for doing wrong is larger with GMO. However, it is a matter of degree only.  I simply cannot see why GMO should be demonized, compared to conventional breeding.

On what issues is Lymas right?

I will go flat out — and lose many friends in the environmentalist community — by agreeing with Lymas on the key issue. GMO foods may be the only realistic way to solve the global food crisis.

Whatever unknown risks GMO might pose, those risks must be balanced against a known catastrophic and irreversible risk: starvation, and the destruction of even more natural habitats to make farmland to avoid that starvation.

Low-efficiency farming will take up more land, leading to loss of biodiversity and negative climate effects. People will feed themselves by whatever means necessary; if that leads to permanent long-term environmental damage, they will still feed themselves. GMO could allow the large-scale damage to be minimized by improving yields.

Even if GMO foods were to cause some health risks to humans, it is up to individual people or nations to decide whether to take those risks or not.  Someone who is underfed and facing a brutal, nasty and short life simply could not care less if a GMO food might theoretically cause a 0.1% increase in the probability of getting cancer thirty years from now. Without the food, he won’t be alive in any case.

Rich Westerners have all the right to be careful about their personal diet and worry about small hypothetical risks. But we do NOT have the right to decide what people on the edge of starvation should do.  And unless agriculture is made dramatically more efficient, a billion or more people will be chronically near that edge.

While Lymas actively celebrates the technology, I am blasè: GMO is a pragmatic way to a pragmatic goal (avoiding starvation). Just as good toilets are a pragmatic way to avoid epidemics. Important, not glamorous.

Is there any way to reconcile the sides?

So should GMO supporters go all the way and label anti-GMO activists as members of a pseudo-scientific lunatic fringe? No. Not all GMO skeptics are lunatics. Also, that approach stops all discussion:  for a science-based person, there can be no compromise with pseudoscience.

But what if anti-GMO ideology were classified as a religious belief, rather than pseudo-science? I would argue — though I may be completely wrong — that there is actually more room for compromise then.

I emphatically do not consider “religion” to be an insulting label. I personally am a practicing Lutheran, and feel little or no shame about it. Equally emphatically, I believe in the principle of the two magisteria. What we do inside our churches/ mosques/ synagogues/ temples is largely our own business; but outside them, we need to run society on secular and rational lines.

There are certainly clear parallels between strong anti-GMO ideology and religious dietary laws such as kosher or halal. Certain things are forbidden, with some room for interpretation but no room for discussion about the ban itself (pork, blood, alcohol, gene modification). Thinking of anti-GMO attitudes in this way actually makes them much less baffling. They simply are what they are, just as kosher or halal laws are what they are.

Many atheists may consider religion to be just a variant of pseudoscience, but religion is still protected by our society (and by the UN Declaration of Human Rights), whether the atheists like it or not. In a sense, “branding” anti-GMO as a religion could protect both sides. Freedom of religion means that people can practice their religious laws within their own community.  It does not, however, mean that those communities can require the whole of society to adopt those laws.

Western society will not voluntarily accept an Islamic ban on pork or alcohol. In the same way, there is no reason why African society should voluntarily accept a Western ban on GMO foods.

Is this a valid compromise?

No.  No side will accept it. Anti-GMO activists have no unifying features that could form a new religion, and in any case would not accept such a status. Nor would the rest of society be likely to grant it to them, if most of the hallmarks of traditional religion are missing. (Many European countries willingly register various kinds of nature-worshipping or pagan religions which look like traditional religions, but are hesitant about groups like Scientology which do not).

I don’t believe this could ever work as a social policy. However, it could work as a way for individual people to understand why the “other side” is like it is. Not accept, any more than an atheist could “accept” kosher dietary laws if pushed on pushed on him. But understanding what makes a person tick is better than nothing.

 

APPENDIX: WHICH ANTI-GMO CONCERNS ARE VALID?

See e.g. the Wikipedia page on GMO controversies for a balanced summary.  The key to understanding anti-GMO thought is the precautionary principle: if a technology has  even a small risk of causing unknown catastrophic and irreversible damage to the environment or human health, don’t use it.

That is a perfectly valid philosophy, if used in a balanced and reasonable way. I would say that  it is a good thing that it was used in the early stages of GMO research (even if it slowed down that research). It forced scientists to measure and gauge the risks in depth. However, no horrific risks seem to have emerged, and it is now time for the environmentalist movement to reconsider.

However, I do find Lymas to be too flippant about the lack of risks. I continue to see loss of biodiversity as a very potential risk. If the GM organisms are superior, they will eventually mix with the local organisms and either dominate or intermix with them. This will happen whatever artificial safeguards are put in place. The skeptics are in fact right: we do not really know how GM organisms will affect the ecosystem. Most likely the effect will be small; but we just do not know.

Far more problematically: Science and technology do not operate in a vacuum. Politics and business always mix in. Thus, I find it naive to assume that things will be all right as long as the science is “pure”.

GMO crops give awesome power to the patent holders (currently largely Monsanto). Proponents argue that free competition will take care of this issue, that it is possible to put in legal safeguards, and that the situation is as it is because independent researchers have not been able to do research in the area.

I respectfully disagree with this optimism. After researching the Plumpy’Nut case, I have come to the conclusion that if companies can make profit by starving people, they will starve people.

And it is naive to think that universities, for example, would not enforce their patents. For concrete examples in other technology areas, see the example of the University of Wisconsin and the recent case of Marvell vs Carnegie Mellon University. Universities are aggressive about their patents, and trusting the goodwill of “independent” researchers is naive. Hoping that GMO crops would not be patented is also naive. Too much money is at stake.

I do not think any of these risks are clear enough to ban GMO. They would apply to any new technology. However, they are real enough to dampen any naive enthusiasm. We would not really need GMO if we were not overpopulated; we are overpopulated; so we will need GMO; but that is no cause for celebrating GMO. It just is what it is.

Joulujen matematiikkaa

Joulun kunniaksi lasken optimaalisen joulun.

Peruskansalaistahan kiinnostaa joulussa ennen muuta se, kuinka monta vapaapäivää silloin saa.

Virallisesti jouluaatto ja uudenvuoden aatto eivät ole vapaapäiviä, mutta kaikki kynnelle kykenevät käytännössä pitävät ne vapaapäivinä. Jotta lasku olisi reilu niitä kohtaan jotka silloin töihin joutuvat, en laske jokaista päivää suoraan vapaapäiväksi.  Käytän viidelle potentiaaliselle vapaapäivälle vapaudellisuuskertoimia V1-V5. Ne kertovat, kuinka suuri osa palkkatyötä tekevistä saa varmasti vapaata kyseisenä päivänä

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus 2012 kolmannelle neljännekselle kertoo seuraavaa: työllisiä on yhteensä 2,529,000. Katson, että jatkuvassa riskivyöhykkeessä koko ajan on ennen muuta väkivallan vastainen koneisto (poliisi, palokunta, sairaalat, osa sosiaalitoimea). Tähän kuuluu mm: poliiseja (alle 9,000), päätoimisia palomiehiä (noin 3,000), sosiaalipuolen väkeä (91,000 joista kuitenkin vain hyvin pieni osa joulunpyhinä töissä) ja osa terveyspalveluista (pieni osa 198,000:sta työntekijästä). Teollisuuden 373,000 työntekijästä vain pieni osa tekee keskeytymätöntä vuorotyötä. Voidaan katsoa, että joulunpyhinä työriskiä on todennäköisesti alle 100,000:lla palkkatyötä tekevällä ihmisellä.

Aattoina joutuvat huomattavan suurella todennäköisyydellä töihin vähittäiskaupan 173,000 työntekijää ja majoitus-ja ravitsemistoiminnan 91,000 työntekijää. Viimeksimainituista osa on työssä myös uudenvuodenpäivänä.

Hyvin karkeasti riskivyöhykkeellä on siis
*Jouluaatto  >250,000   (>10% työvoimasta)
*Joulupäivä  <100,000   (<5% työvoimasta)
*Tapaninpäivä  <100,000  (<5% työvoimasta)
*Uudenvuodenaatto  >250,000  (>10% työvoimasta)
*Uudenvuodenpäivä  <200,000  (<10% työvoimasta)

Arvioidaan siis,  että molempina aattoina 80% ihmisistä voi ottaa vapaapäivän, uudenvuodenpäivänä 90%, ja joulu- ja tapaninpäivänä 95%. Jos pyöristetään lähimpään desimaaliin, V1=0.8, V2=1.0, V3=1.0, V4=0.8, V5=0.9.

Kokonaisvapaudellisuusaste VK riippuu nyt siitä, mitkä pyhistä osuvat keskelle viikkoa. Lasketaan VK sen mukaan, mille viikonpäivälle jouluaatto osuu.

*Ma: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*Ti:  VK =  V1+V2+V3+V4+V5   ~4.5
*Ke: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*To: VK = V1+V2      +V4+V5   ~3.5
*Pe: VK = V1            +V4          ~1.6
*La: VK =               V3               ~1.0
*Su: VK =      V2+V3      +V5    ~2.9

Keskimääräinen kokonaisvapaudellisuusaste on 2.8 (joulun 2012 VK on maksimi eli 4.5).

Vaihtelu on siis suurta: jos jouluaatto osuu lauantaille, vapaudellisuusaste on vain kolmasosan normaalista, ja viidenneksen siitä mitä se voisi olla. Karkausvuosien takia nämä kauhuvuodet eivät toistu aivan säännöllisesti. Seuraavat ovat vuosina 2016, 2022, ja 2033. Myös perjantaille osuva jouluaatto jää kolmannekseen maksimista; näitä ovat 2021, 2027, ja 2032.

Näinä vuosina kannattaakin pyrkiä järjestämään vapaudellisuus muilla taktisilla keinoilla. Itse suosittelisin esimerkiksi äitiyslomaa (helppo pohjustaa edellisenä talvena), lonkkamurtumaa (helppo implementoida liukkaalla kelillä), tai vankilatuomiota (raskas polku, mutta joskus välttämätön).

Toivotan maksimaalista joulua ja optimoitua uutta vuotta.

Bonuskysymys

Jouluaaton osuminen perjantaiksi on epäonnista. Kuinka usein saavutetaan maksimaalinen epäonni, eli tämä on vieläpä perjantai 13. päivä?

Mikäli onnistut ratkaisemaan tehtävän alle kymmenen minuutin, onnittelen. Olet minua viisaampi. Itse lähdin ratkaisemaan tehtävää liian raskaalla matemaattisella formalismilla, ennen kuin huomasin oikotien.

Talvivaara 2: Seuraavat kaksi vuotta

 

“Mikäli olisin itse vastuussa Talvivaaran sääriskien arvioinneista, en olisi tällä hetkellä tyytyväinen. Jos kriisillä on 40%  todennäköisyys jatkua, se ei oikeastaan edes ole mitään kriisinhallintaa, vaan toiveajattelua. Talvivaara — ja sen ympäristö — yksinkertaisesti joutuu toivomaan, että kävisi hyvä tuuri.”

Edellisessä osassa (Talvivaara 1: sääriskit) kävin läpi ongelmia, joita uskon huomanneeni Talvivaaran kaivoksen sääriskien hallinnassa. Perusasenteestani totesin, että “en ota syyttävää otetta, vaan ammattimaisen ja ehkä jopa empaattisen: jos olisin itse ollut vastuussa Talvivaaran sääriskien ennakoinnista, kokisinko tällä hetkellä mokanneeni?”

Olen löytänyt ympäristölupahakemuksen täydennyksen (pdf: Täydennys_19_10_2012), jossa Talvivaara kertoo, miten aikoo ongelmista jatkossa selvitä. Talvivaara uskoo pääsevänsä vesiongelmastaan eroon, mutta: “Talvivaaran arvion mukaan vesivarastojen purkamiseen menee noin kaksi vuotta…. Laskelman oletuksena on, että seuraavien vuosien  sademäärä vastaa keskimääräistä tasoa.”

Nyt kysyisin, että ovatko he tosissaan?

Jos olisin ilkeä, sanoisin että sade on määritelmän mukaan keskimääräistä suurempaa tasan puolet ajasta. Tällä perusteella Talvivaaran katastrofi jatkuu 50% todennäköisyydellä. Kolikonheittoa.

Jos nyt kuitenkin olen analyyttisempi, niin menen hieman syvemmälle dataan.
Toisin sanoen, mikä on todennäköisyys, että sademäärä seuraavan kahden vuoden aikana edes suunnilleen vastaa keskimääräistä tasoa? Käytän samaa dataa kuin edellisessä osassa, eli Suomen Luonto-lehden hankkimaa Ilmatieteen laitoksen sateisuusdataa (Suomen Luonnon blogi 19.11.2012).

Datan perusteella tässä on kaksi erillistä kysymystä.

1. Sademitoitus on tehty Savioahon mittausaseman tietojen perusteella. Asema on noin 20 km Talvivaarasta ja se on n 50 metriä alempana. Antaako se jo valmiiksi liian pieniä lukuja?
2. Mikä on todennäköisyys, että sateisuus pysyisi “keskimääräisenä” kaksi vuotta?

Käytetty sadetieto

Tässä analyysissä ei käytetty Kuolaniemen datoja ollenkaan, koska se on ollut niin lyhyen aikaa toiminnassa. Muiden asemien korkeus ja etäisyys Talvivaarasta ovat alla:

                ASEMA            H(m)   Etäisyys(km)
Paltaniemi        128      35
Saviaho            153      20
Kaarakkala       207      45
Saaresmäki      216      50
Talvivaara         200       0

Kuva 1: Sadeasemat. Lähde:http://kansalaisen.karttapaikka.fi

 

Edustaako Saviahon sadeasema Talvivaaran säätä?

Edellisessä osassa totesin, että ei ole olemassa “oikeaa” mittausta Talvivaaran sadannalle, koska kaikki asemat ovat niin kaukana ja eri korkeuksilla.

Sivun 5 viimesen kappaleen perusteella Talvivaara käyttää Saviahon asemaa referenssinä, edustamaan Talvivaaran sateisuutta. Saviahon korkeus merenpinnasta on 153 metriä.  Talvivaaran YVA-ohjelman mukaan kaivoksen korkeus merenpinnasta vaihtelee välillä 180-250 m. Käytän tässä yksinkertaisuuden vuoksi arvoa 200. Korkeuseroa on siis vähintään 50 metriä, ja lisäksi Saviaho sijaitsee Maanselän itäpuolella ja saattaa jäädä sen katveeseen, kun saderintamat liikkuvat etupäässä koillisen suuntaan.

Onko näillä seikoilla merkitystä? Yleisellä tasolla tiedetään, että korkeus lisää sateisuutta. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen raportti vuodelta 2009 (Kersalo ja Pirinen, Suomen maakuntien ilmasto, Ilmatieteen laitoksen raportteja No 2009:8) toteaa (s 113) että  “[v]uoden keskimääräinen sademäärä vaihtelee runsaan 500 ja n. 700 mm:n välillä. Vähiten sataa  tavallisesti Oulujärven länsirannoilla ja eniten Pohjois-Savoon rajoittuvalla Maanselän vaara-alueella (Sotkamon Naulavaara).”

Samoin (s 116): “Korkeussuhteiden vaikutuksesta sademääriin voidaan ottaa esimerkiksi vuosi 2004. Tällöin  Vaalan seudulla vuoden sademäärä jäi alle 700 millin (Pelso 671 mm [korkeus 115 m]), kun Maanselällä  Sotkamossa satoi n. 200 mm enemmän (Laakajärvi 872 mm [korkeus 163 m]) ja kaikkein eniten Kuhmon  Härmänkylässä (889 mm [korkeus 210 m]). Kuhmon keskustassa [korkeus 172 m] sadesumma oli 778 millimetriä. Toisin sanoen  sademaksimeissa satoi noin 30 % enemmän kuin sademinimeissä.”

Käytännössä asemien ero selviää vain piirtämällä käyrät niin pitkältä ajalta kuin mahdollista. Kuvassa 2 on käytetty 12 kuukauden sadantaa, ja piirretty kolmen muun aseman sadannan ero Saviahon sadantaan. Kuvassa 3 on sama tieto ilmaistuna prosentteina.

Silmämääräisesti katsoen näyttää selvältä, että Paltaniemen (128 m) sadanta on systemaattisesti pienempää kuin Saviahon (153 m). Vastaavasti Kaarakkalan (207 m) ja Saaresmäen (216 m) lukemat ovat systemaattisesti suurempia. Mediaaniero Paltaniemeen on -90 mm, Kaarakkalaan +58 mm, ja Saaresmäkeen +37 mm. Prosentuaaliset erot ovat Paltaniemi -14%, Kaarakkala +9%, Saaresmäki +6%.

Tämän perusteella ei voi “todistaa”, että Talvivaaran (200 m) sadanta olisi merkittävästi suurempi kuin Saviahon. Korkeuden lisäksi myös topografia vaikuttaa. Puhtaasti korkeuseroja katsellen vuosisadannan voisi kuitenkin olettaa olevan noin 40-50 mm korkeampi kuin Saviahossa. Mikäli Saviaho vielä jää Maanselän katveeseen, ero voi olla suurempikin. Prosentteina tämä tarkoittaisi, että Talvivaaran todellinen sadanta olisi noin 10% suurempi kuin referenssinä käytetyn Saviahon.

 

Kuva 2: Muiden asemien ero Saviahon vuosisadantaan, millimetrejä.


Kuva 3: Muiden asemien ero Saviahon vuosidantaan, prosenttia

 

Näillä tiedoilla on mahdoton sanoa, onko ero todellisuudessa merkittävä. Saviahon lukuja kuitenkin käytetään, kun arvioidaan “keskimääräistä” sadantaa, mm liitteen sivulla 3:  “Kalvotetulle alalle ja avolouhoksen alueelle on kertynyt vuoden 2012 aikana 5 587 074 m3 (eli 862 m3/h) vettä, kun 30 vuoden keskimääräisellä sadannalla vesimäärä olisi 3 846 915 m3 (eli 594 m3/h) (Sademäärät mittauspisteessä Sotkamo Saviaho, Lähde: ilmatieteenlaitos). Syyskuun loppuun mennessä poikkeuksellisista sateista on kertynyt 1,7 miljoonan kuution vesiylimäärä. Mikäli sateet jatkuvat myös loppuvuoden yhtä runsaina, tarkoittaa tämä 3,2 miljoonaa kuutiota keskiarvoa suurempaa sadevesikertymää vuoden 2012 aikana.”

Vain kaivoksen operaattorit pystyvät käytännössä arvioimaan, onko tällaisella 40-50 mm tai ~10% erolla todellista merkitystä. Nähdäkseni potentiaalinen ongelma pitäisi kuitenkin tunnistaa. Olisi suotavaa, että esimerkiksi Ilmatieteen laitos tekisi kunnollisen arvion siitä, mikä todellinen sadanta voisi olla.

 

Onko keskimääräinen sateisuus laskettu oikein?

Pitkällä aikavälillä ennustetaan, että sateisuus tulee lisääntymään. Esimerkiksi Syken, Aalto-yliopiston, ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen ilmasto-opas.fi listaa parhaita arvioita sateisuuden kasvulle. Kuvassa 4 on trendi ja ennuste Sotkamolle. Kuten ensimmäisen osan graafeistakin pystyi silmämääräisesti arvioimaan, keskimääräinen sateisuus on tarkasteluaikana kasvanut lähes 50 mm.

Jos Talvivaara on käyttänyt vuoden 1981-2010 keskiarvoa (kuvan 4 perusteella 640 mm), ja todellinen keskisadanta onkin nyt noin 680 mm, se tarkoittaa että laskussa on virhettä noin puolet tästä. Todellinen keskisadanta olisi noin 20 mm suurempi kuin Talvivaaran käyttämä. Tämä yhdistettynä korkeuseron antamaan virheeseen olisi äärimmillään 60-70 mm, joka tapauksessa yli 50 mm, eli noin 10%.

Hyvin paljon pidemmälle suunniteltaessa on syytä huomioida, että sademäärän kasvu tulee vaikeuttamaan vesitaseen hallintaa entisestään. Kaivoksen loppuvuosina 2040-luvulla keskimääräinen sademäärä tulee olemaan noin 60 mm korkeampi kuin nyt käytetty arvio, ja jos elinikä on huomattavasti pidempi, ero voi olla 80 mm tai enemmän. On siis täysin mahdollista, että kaivoksen loppuaikoina keskimääräinen sateeisuus on yli 100 mm korkeampi kuin nyt. Kun lisäksi otetaan huomioon, että myös sateiden vaihtelu saattaa suurentua, vuoden 2012 kaltaisia “poikkeavia” sateita tullaan näkemään enemmänkin.

Kuva 4: Trendi ja ennuste Sotkamon sateisuudelle. Lähde: http://ilmasto-opas.fi/fi/datat

 

Kuinka todennäköistä on “keskimääräinen” sadanta seuraavan kahden vuoden ajan?

Suoraan määritelmästä: sade on keskimääräistä suurempaa puolet ajasta. Tällä perusteella Talvivaaran katastrofi jatkuu 50% todennäköisyydellä.  Tilanne tuskin kuitenkaan on noin pessimistinen  Käytännössä Talvivaaralla on oltava jokin toleranssi, jonka yli menevä sademäärä ei tuota ongelmia — esimerkiksi 10% ylitys tuskin haittaa. Tätä ei kuitenkaan ole missään päin dokumenttia kerrottu.

Kuitenkin: aiempana olen arvioinut, että Talvivaara suurella todennäköisyydellä on mitoittanut toimintansa Saviahon perusteella ja käyttänyt 10% liian pientä arvoa keskisadannalle. Tällöin tuo 10% marginaali katoaisi, ja oltaisiin taas kolikonheittotilanteessa.

Toisella tapaa ajateltuna: on eräänlainen nyrkkisääntö, että keskiarvosta yhden standardipoikkeaman sisällä olevat arvot katsotaan vielä “normaaleiksi”. Kuvassa 5 on laskettu mediaanit, keskiarvot, ja standardipoikkeamat 12 kuukauden liukuville sadantaluvuille. (Niissä ei tarvitse välittää vuodenaikojen välisistä vaihteluista). Kaikilla asemilla standardipoikkeama on suunnilleen 90 mm.

12 kk liukuvan sadannan statistiikka

Kuva 5 osoittaa mitä tapahtuu, jos Talvivaaran sademäärä ylittääkin Saviahon sademäärän 60 mm, kuten yllä on oletettu. Saviahon mitoituksen mukaan (sininen viiva) tulvaraja on 740 mm, ja sen suuruisen sateen ylittymistodennäköisyys on määritelmän mukaan 15%.

Jos kuitenkin todellisuudessa sateen keskiarvo onkin 710 mm (punainen viiva), niin todennäköisyys että sade ylittää tulvarajan onkin huomattavasti suurempi, karkeasti 35-40%.


Kuva 5: Virheen vaikutus tulvimisen todennäköisyyteen. Sininen on Saviahon vuosisadanta. Punainen on arvioitu Talvivaaran sadanta. Tulvimisrajan oletetaan olevan mitoitettu niin, että vasta yli yhden standardipoikkeaman ylittävä sade aiheuttaa tulvan. Saviahon mitoituksella tulvimisen todennäköisyys on määritelmän mukaan 15%. Jos sen sijaan Talvivaaran sade on laskettu väärin, todellinen tulvimistodennäköisyys onkin 37%.

 

Yhteenveto

Talvivaaran sademitoitus on mitä ilmeisimmin tehty Saviahon tietojen pohjalta. Arvioin, että tämä antaa liian pieniä lukuja, koska Saviahon asema on alempana kuin Talvivaara ja lisäksi vaarojen katveessa. Lisäksi sateisuuden trendi on kasvamassa (mitä ei tietääkseni ole mitoituksessa huomioitu). Paras arvioni on, että Talvivaarassa sataa yli 50 mm vuodessa enemmän kuin mitä nyt käytetään arviona. Tämä on noin 10% virhe.

Talvivaaran vesienhallinnan onnistuminen edellyttää, että sade pysyy “keskimääräisenä” seuraavat kaksi vuotta. Tämän todennäköisyys on periaatteessa vain 50%. Vaikka tähän olisikin laskettu mukaan toleranssia, edellä mainittu virhe tarkoittaa, että tulvimistodennäköisyys voi silti olla lähes 40%.

Mikäli olisin itse vastuussa Talvivaaran sääriskien arvioinneista, en olisi tällä hetkellä tyytyväinen. Jos kriisillä on 40%  todennäköisyys jatkua, se ei oikeastaan edes ole mitään kriisinhallintaa, vaan toiveajattelua. Talvivaara — ja sen ympäristö — yksinkertaisesti joutuu toivomaan, että kävisi hyvä tuuri.

Lisäksi ilmastomuutoksen takia ennustetaan, että sateisuus lisääntyy edelleen. Hyvin karkea arvioni on, että 2040-luvulla keskimääräinen sateisuus voisi olla yli 100 mm enemmän kuin Talvivaaran nyt mitoituksessan käyttämä keskiarvo.  Mikäli olisin itse vastuussa pitkän aikavälin sääriskeistä, en näissä oloissa laittaisi allekirjoitustani alle. Vaatisin ensin, että koko prosessi mietitään perusperiaatteita myöten uudelleen.

Kiitokset: Kiitän Ilmatieteen laitosta sateisuusdatasta. Analyysiin ovat tuoneet merkittävää lisäarvoa mm Antti Halkka (Suomen Luonto-lehti), Pertti Sundqvist, Helvi Heinonen-Tanski, ja Heikki Simola.

Muita kirjoituksia: Avoin seuranta , Talvivaara. Yleisiä ympäristökirjoituksia: Ympäristö.

Translate »