Talvivaara 49: Valikoinnin taidetta

Huomasin yllättäen päässeeni fanittamaan Marko Erolan Talvivaara-kirjaa. Kirjassahan kaikki Talvivaara-skeptikot teilataan perusteellisesti. Itsekin sain kuulla kunniani, tosin paljon ystävällisemmin kuin kukaan muu kriitikko.

Kuvittelin olleeni melko tyly kuvaillessani kirjaa vainoharhaiseksi ja journalistin eettisten sääntöjen vastaiseksi  (Talvivaara 46) ja todetessani, että kirjan peruspremissi on virheellinen  (Talvivaara 47). Siksi olin hiukan yllättynyt, kun huomasin kirjan Facebook-sivulla tällaisen nimissäni esitetyn kehun.

Talvis-fäni

Lainaus on hieman yllättävä, mutta tarkistin: kyllä se on aivan sanantarkka. Noin olen tosiaan sanonut kirjoituksessa Talvivaara 46.

Ja kyllä, kirja teki minuun niin suuren vaikutuksen, että olen käytännössä sanaton.

Konteksti kuitenkin hieman muuttuu, kun katsotaan myös tekstiä tuon siteerauksen ympärillä. Tässä koko teksti:

“Kun tekstiä kahlaa läpi, todellisia syyllisiä näyttävät olevan ainakin seuraavat: luontoaktivistit, ahneet naapurit, Suomen luonnonsuojeluliitto, Ville Niinistö, Vihreät,  Nyrstar, Suomen Luonto-lehti, Vihreä Lanka, Long Play -julkaisu, Yle, MTV3, Kauppalehti, Helsingin Sanomat, ympäristöministeriö, Kainuun ELY-keskus,  syyttäjänvirasto, ja ehkä pahimpana kaikista Pohjois-Suomen aluehallintovirasto ja Vaasan hallinto-oikeus.

Ei salaliittoteoria muuksi muutu, vaikka sitä muuksi väittäisikin. Tällaisen kokonaisuuden edessä on järkevintä vain vaieta.   Osa Erolan tekstistä vaikuttaa hyvinkin kirkasjärkiseltä ja terävältä. Osa Erolan kritiikistä on aivan varmasti aiheellista. Valitettavasti vain on täysin mahdotonta arvioida, mikä osa.”

Kyllä, olin kirjan luettuani sanaton.  Sanattomaksi minut kuitenkin veti Erolan vainoharhaisuus, ei Erolan taidokkuus.

Tämä esimerkki osoittaa piinaavan kliinisesti, miksi kukaan Talvivaara-kriitikko ei ole alentunut väittelemään Erolan kanssa, eikä tule alentumaan.  Koko kirja on kirjoitettu juuri tällä tekniikalla.  Sanoi kuka tahansa mitä tahansa, sitä saatetaan vääristellä.

Yksi esimerkki siitä miten tekniikkaa toimisi muualla:  Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan “liito-oravan kolopuut voi esimerkiksi hakata polttopuiksi, koska kotitarvehakkuusta ei tarvitse tehdä metsänkäyttöilmoitusta”.  Niin siellä sanotaan.  Sanantarkasti.

Joskus raja ärhäkän kriitikon ja trollin välillä on hiuksenhieno. Tällä kertaa ei ole.  Trollille ei kannata antaa minkäänlaista turhaa huomiota, ja siksi Erola saa jatkossakin kiehua yksin omassa liemessään.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. Edelliset aiheeseen liittyvät kirjoitukset:   Talvivaara 46: Kirottu kaivos?   sekä Talvivaara 47: Kirottu musta joutsen?   Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).

 

LISÄYS klo 13:28

Erola on tarkentanut näkemystään FB-sivullaan, ja liitän vastineen sellaisenaan. Sen perusteella en koe tarvetta muuttaa näkemystäni, enkä myöskään näe syytä syvempään keskusteluun.

Erola2

 

Trolli

Talvivaara 48: Talvivaara vs Äänekoski

Talouselämän kommentti vertailee Talvivaaran ja Äänekosken uuden biotuotetehtaan luparajoja, ja vihjaa että luonnonsuojelijat ovat tekopyhiä tai taitamattomia. Talvivaara on ollut hampaissa yli viisi vuotta; Äänekoskesta ei kukaan ole kiinnostunut, vaikka sulfaattimäärät ovat suurempia kuin Talvivaaralla.

Twitterissä on esitetty erinomainen kysymys: “Heräävätkö nyt vastustajat vai onko päästön laatu lähteestä kiinni?”  Tuota joutuu miettimään.  Mutta loppujen lopuksi vastaus on aika helppo.

Tuskin heräävät.  Vastustajat ovat olleet hereillä koko ajan.  Eivätkä ole aloittaneet riehumista, koska jopa monilla luonnnonsuojelijoilla on suhteellisuudentajua. Kaikkea ei tarvitse vastustaa, vaikka kaikesta ei pitäisikään.

Päästön paikalla on väliä

Laki (mm vesipuitedirektiivi) on jokseenkin suoraviivainen: pohja- tai pintavesien laatua ei saa huonontaa. Nuasjärvi on ennestään puhdas järvi. Äänekosken vesistö on aikaisemman teollisuuden jäljiltä ollut erittäin huonossa kunnossa. Laatu on nyt parantumassa. Tehtaan päästöt todennäköisesti hidastavat parantumista, mutta eivät pysäytä sitä.

Huomattavasti kärjistäen: Jos vesistöjä täytyy pilata, kannattaa pilata vesistöjä jotka ovat jo valmiiksi pilalla.

Nuasjärven purkupaikka on myös onnettomasti valittu: se sijaitsee keskellä järveä, paikassa jossa ei ole virtauksia sekoittamassa päästöä vesistöön. Lisäksi paikan lähellä on syvänteitä. Sulfaatti on ongelma ennen muuta silloin, jos se ei sekoitu ja pääsee kertymään syvänteisiin.  Kerrostuneisuus on jopa suurempi ongelma kuin kertymä sinällään, vaikka kokonaiskertymä vaikuttaakin mm rehevöitymiseen.

Äänekosken suunniteltu purkupaikka on valittu niin, että päästöt sekoittuvat nopeasti suurempaan vesimassaan. Ihanteellisempaa tottakai olisi että päästöjä ei tulisi, mutta jos niitä tulee, tämä paikka on järkevä.

Päästäjän luotettavuudella on väliä

Eikö kuitenkin kaikkea saastuttamista pitäisi vastustaa, aina ja kaikkialla, niinkuin ylläolevat kirjoittajat vihjaavat? Käytännössä ei. Harva luonnonsuojelijakaan haluaa tuhota kaikkea teollisuutta Suomessa. Kaikki teollisuus saastuttaa.

Tätä varten on ympäristölupa.  Siinä kaikki osapuolet tekevät kompromisseja: teollisuus rajoittaa toimintaansa, ja muu yhteiskunta hyväksyy että jotakin saastuu. Mikään osapuoli ei ole täysin tyytyväinen.

Kirjoituksessa Talvivaara 10 muotoilin asian näin:  “Suomen järjestelmässä on herrasmiesoletus: annettuja ympäristölupia valvotaan tasapuolisesti, ja pääsääntöisesti noudatetaan ainakin pakon edessä. Tässä tapauksessa Kainuun ELY-keskus ei ole valvonut eikä Talvivaara ole noudattanut. Kun herrasmiesoletus ei pidäkään paikkaansa, järjestelmä halvaantuu. Umpikujasta ei tunnu olevan mitään ulospääsyä. Järjestelmävika on näinkin yksinkertainen.”

Äänekosken tehtaan tapauksessa on kaikki syyt olettaa, että herrasmiesoletus toimii. Paikalliseen ELY-keskukseen pääsääntöisesti luotetaan.  Ja vielä olennaisempaa: myös Metsä Groupiin luotetaan, pääsääntöisesti. Jos ympäristöluvassa sovitaan jotakin, siitä tullaan myös pitämään kiinni. Jos toiminta muuttuu radikaalisti, ympäristölupaan haetaan muutosta. Tehtaalle on mm annettu tiukkoja seurantavelvoitteita; oletus on, että jos niissä paljastuu ongelmia, tehdas tulee korjaamaan asian.

Talvivaaraan ei luoteta.  Yhtiö ei ole käytännössä missään vaiheessa noudattanut ympäristölupaansa.  Se on avoimesti ilmoittanut, että se ei pysty noudattamaan uutta ympäristölupaansa. Vanhan ympäristöluvan rikkomuksista käytäneen pian oikeutta.  Pohjois-Suomen AVI on joka tapauksessa uudessa ympäristöluvassa todennut (s464):  “Talvivaaran kaivoksen toiminta ja sen vaikutukset ovat monelta osin poikenneet siitä, minkälaisena asia oli vireillä ja ratkaistiin aiemmassa, vuoden 2007 ympäristölupaprosessissa.”

(Merkittävin kysymys on melko tekninen. Yhtiö itse ilmoittaa ympäristöluvan johdanto-osassa että sulfaattien pitoisuus ei ylitä 170 mg/l. Todellisuudessa pitoisuudet ovat olleet jopa 15,000 mg/l. Yhtiö on vedonnut siihen, että sen ilmoituksella ei ole merkitystä, koska raja-arvoa ei ole erikseen määritelty sitovaksi.  Pitoisuudet nousivat noin rajuiksi koska prosessi muuttui niin paljon, että toiminta ei vastannut alkuperäistä ympäristölupaa).

Tiettävästi missään tehtaassa ei ole ennen Talvivaaran uusinta lupaa vaadittu sitovia sulfaattirajoja, joten kieltämättä Talvivaara on joutunut erityissyyniin. Kuitenkin ansiosta.  Käytännössä luparajoja ei ole vaadittu, koska viranomaisille ei ole tullut edes mieleen että jokin yhtiö voisi toimia tällä tavalla.

Voidaan olla jokseenkin varmoja, että Metsä Group ei tule toimimaan tällä tavalla. Sillä on aivan liikaa menetettävää brändimielessä, varsinkin kun Saksa on tärkeä markkina-alue.  Siellä suhtaudutaan suomalaiseen metsäteollisuuteen jo nyt skeptisesti. Brändi ekoystävällisenä tehtaana on vaikea saada takaisin, jos sen kerran menettää.

Luonnonsuojelijoiden hiljaisuus ei siis ole ainakaan tekopyhää. Se on lähinnä pragmaattista.  Jos ympäristöluvan kanssa pystyy elämään,  ja jos voi olettaa että teollinen osapuoli myös noudattaa lupaa, sen kanssa kannattaa elää.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).

Biotuotetehdas-havainnekuva_44787__webHavainnekuva Äänekosken tehtaasta (http://biotuotetehdas.fi/media)

 

 

Talvivaara 47: Kirottu musta joutsen?

Kaatuiko Talvivaara mustiin joutseniin?

Marko Erolan kirjassa Kirottu Kaivos viitataan siihen, että Talvivaaraa olisi heti alussa kohdannut ainakin kaksi “mustaa joutsenta”, eli tapahtumaa joita ei mitenkään olisi voinut ennakoida. Erolan tulkinnan mukaan nämä tapahtumat käynnistivät ongelmaketjun, jonka järkevän ratkaisun viranomaiset estivät. (Syyllisiä ovat siis Kainuun ELY-keskus, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Vaasan hallinto-oikeus, ja Korkein hallinto-oikeus. Ks Talvivaara 46: Kirottu kaivos?)

Mikä “musta joutsen”?  Termi on lainattu Nassim Nicholas Talebilta, tosin nähdäkseni väärin.  Talebin määritelmän mukaan musta joutsen on hyvin tarkkaan rajattu käsite (NY Times):

 “What we call here a Black Swan (and capitalize it) is an event with the following three attributes. First, it is an outlier, as it lies outside the realm of regular expectations, because nothing in the past can convincingly point to its possibility. Second, it carries an extreme ‘impact’. Third, in spite of its outlier status, human nature makes us concoct explanations for its occurrence after the fact, making it explainable and predictable.”

“Musta joutsen” ei tietenkään ole mikää tarkka tieteellisesti määritelty termi. Taleb kuitenkin kirjoissaan toistuvasti viittaa siihen, että tapahtuman on oltava niin erikoinen, että minkään historiallisen tiedon perusteella sitä ei olisi voinut ennustaa.

Yksi esimerkki saattaisi olla Malaysian Airlinesin kaksi lento-onnettomuutta tänä vuonna. Maaliskuun onnettomuus (jossa lentokone katosi kokonaan ja tippui tuntemattomaan paikkaan mereen) oli tragedia, ja odottamaton sellainen, mutta jokaiselle lentoyhtiölle tapahtuu ennen pitkää onnettomuuksia. Niillä on kriisiorganisaatiot ja -menetelmät juuri sellaisia tapauksia varten, niin epätodennäköisiä kuin ne ovatkin. Ensimmäinen onnettomuus olisi voinut sattua kenelle tahansa, ennen pitkää.

Sensijaan toinen onnettomuus kolmen kuukauden sisällä (lentokoneen alasampuminen Ukrainassa) oli jotakin, mitä mikään kriisinhallintaorganisaatio ei olisi pystynyt ennustamaan.

Millaisia sitten Talvivaaran väitetyt mustat joutsenet olivat?

Ensimmäinen joutsen: väärä murskain

“Syystä tai toisesta laitetoimittaja Sandvik kuitenkin toimitti täysin erilaiselle kivelle tehdyn murskaimen, jonka syöttösuppilon kulmat olivat vääränlaiset.” ….  “Perän mukaan laitepiirustuksista ja -tilauksesta ei ole löytynyt virhettä, joten laitetoimittajan virhe on ilmeisesti inhimillinen.”

Kaikki lähti siis käyntiin tästä yhdestä ongelmasta, jota ei saatu korjattua.

Tämä ei voi olla koko tarina. Jos kyse olisi yhdestä ainoasta laitteesta, se olisi voitu korvata tai korjata, olkoonkin että kyseessä oli huikean kallis laite. Lopulta “lähes puolitoista vuotta kestäneiden vaikeuksien ja virittelyjen jälkeen Talvivaara joutui lopulta rakentamaan murskauspiirin kokonaan uudestaan.” Puolitoista vuotta on pitkä aika viritellä näin kriittistä osaa, kun prosessi on jo täydessä käynnissä.

Murskain on kriittinen osa kaivoksen toimintaa, ja on selvää että ongelma on ollut vakava.  Kirjan mukaan ongelma ja sen vakavuus huomattiin hyvin varhaisessa vaiheessa, ilmeisesti lähes heti. Silti asiaa yritettiin ensin korjata erilaisilla virittelyillä. Miksi? Ylösajoa jatkettiin ikääänkuin mitään ongelma ei olisi ollut. Miksi?

Kirjaa vastaa suoraan: ylösajoa ei voitu hidastaa, koska pienikin viivästys olisi voinut kaataa koko kaivoksen rahoitusmallin. Tästä myöhemmin lisää.

Toinen joutsen: haju

“Kukaan ei tiennyt, että seuraava musta joutsen iskisi pian ja olisi edellistäkin pahempi.” ….  “Haju oli suuri yllätys Talvivaaran johdolle. Metallien talteenottoprosessi oli kehitetty yleisen metallurgisen, prosessiteollisen sekä bioliuotuksesta olevan tutkimustiedon varassa, ja prosessi oli testattu huolellisesti OMG Kokkola Chemicalsin tehtaalla. Testeissä poikkeuksellisia hajuja ei ilmennyt. On edelleen epäselvää, miksi rikkivetyä vapautui prosessista niin paljon kuin vapautui. Ehkä kemialliset reaktiot tehostuivat isossa mittakaavassa. Ehkä syy oli reaktiolämpötiloissa, ehkä rikkivedyn annostuksessa, ehkä liuoksen ennakoitua vähäisemmässä metallipitoisuudessa. Voi olla, että prosessia ei osattu ajaa. Vaikka monilla Talvivaaran metallitehtaan työntekijöillä oli kokemusta prosessiteollisuudesta, kokemusta tämän tehtaan ajamisesta oli nolla vuotta, ja murskaus- ja liuotusongelmien takia harjoitteluaika jäi vähiin.”

Mikä tässä on mustaa joutsenta? Kyseessä oli toki odottamaton ilmiö.  Erola vähättelee ongelmaa sillä, että yhtiö ei ollut ehtinyt harjoitella tarpeeksi. Eikö ongelma ole nimenomaan silloin se, että yhtiö ei ole ehtinyt harjoitella tarpeeksi?

Jos kaivos perustetaan sillä peruslähtökohdalla että toimintaa ei tarvitse harjoitella etukäteen, ja mihinkään poikkeamiin ei ehditä puuttua, on harhaista syyttää poikkeamia. Niitä sattuu aina kun tehdään uutta, ja niihin pitää varautua pilotoimalla prosessit riittävän hyvin.  Syy on peruslähtökohdassa.

Tässä tapauksessa on kyllä totta, että hajuista lähtenyt tapahtumaketju on muuttanut kaivoksen toimintaa ratkaisevasti, ja on suurena syynä ongelmiin. Toisaalta sama prosessi on olennaisilta osiltaan edelleen käytössä. Varsinainen ongelma ei ole ratkennut edelleenkään.

Miksi selitys ei toimi?

Mustia joutsenia ei voi syyttää, jos toiminta on suunniteltu niin, että se lähes luonnostaan synnyttää tällaisia “mustia joutsenia”.  Yhtiön hurjapäinen liiketoimintamalli tarkoittaa, että sillä ei ole ollut mitään mahdollisuutta ottaa aikalisää ja koettaa löytää kunnon korjauskeinoja.

Erola vetoaa siihen, että ellei olisi edetty näin nopeasti, kaivosta ei olisi koskaan perustettu. Niin. Tuohon on kieltämättä vaikea vastata mitään, koska noin voi hyvinkin olla. Käytännössä voi silti kysyä, voiko kaivos olla kestävällä pohjalla, jos se joutuu maksattamaan riskinsä veronmaksajilla, kuten nyt on käytännössä käymässä jokaisessa skenaariossa.

Taistelevat premissit

Riippumatta siitä ovat nämä “todellisia” mustia joutsenia, tämä paljastaa hyvin premissierot minun ja Erolan välillä.  Jonkin verran kärjistäen: Erolan premissi on, että Talvivaara oli pakko saada käynnistää valtavilla riskeillä ja huikealla optimismilla, tai se ei olisi käynnistynyt  ollenkaan. Jos viranomaiset eivät suostu hyväksymään näiden riskien ulkoisvaikutuksia, viranomaiset on vaihdettava.

Oma premissini, taas hiukan kärjistäen: jos kaivos perustetaan sellaisella peruslähtökohdalla että mihinkään poikkeamiin ei ehditä puuttua, on lapsellista syyttää poikkeamia. Yrityksen on pystyttävä hallitsemaan toimintansa, otettava vastuu ongelmistaan, ja noudatettava lakia, vaikka se olisi laista eri mieltä. Jos se ei tähän kykene, sen on mentävä konkurssiin. Armotonta, mutta näin markkinatalous toimii.

Erolan premissiä hankaloittaa erityisesti se, että muut kaivokset Suomessa eivät toimi Talvivaaran tyylillä. Mitään puhtaita pulmusia nekään eivät ole — esimerkiksi Raahen kaivoksella on ollut vesiongelmia. Skaala on kuitenkin jotakin aivan toista kuin Talvivaarassa.

Voi hyvin olla että kaivostoiminta on väistämättä brutaali toimiala, ja ehkä on pakko hyväksyä, että kaivokset tuottavat enemmän ongelmia kuin muut teollisuuden alat. Radikaalimmat haluavat tämän takia koko kaivosalan pois Suomesta.

Itse en, koska juuri tätä varten on olemassa ympäristölupajärjestelmä. Yhtiö esittää toiveen siitä kuinka paljon se saa tärvellä ympäristöä; lupaviranomainen päättää, kuinka paljon tärvelemistä yhteiskunta on valmis sietämään; tärvelemistä valvotaan; ja sillä mennään.

Aina tämä ei käytännössä toimi (ympäristöväen näkökulmasta ks Ympäristölupa ja järjestelmävika; Erolan kirja taas kertoo miksi se ei teollisuuden näkökulmasta toimi). Mutta se on kuitenkin vähemmän huono ratkaisu kuin muut ratkaisut. Näin toimii sivistynyt yhteiskunta.

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. Edelliset kirjoitukset: Talvivaara 45: Miksi tässä ollaan?  sekä Talvivaara 46: Kirottu kaivos?   Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).

Black_swan_divingKuvalähde: Wikipedia

Talvivaara 46: Kirottu kaivos?

Marko Erolan 350-sivuinen eepos Kirottu kaivos sisältää paljon tekstiä.  Olen itsekin päässyt kirjan sivuille, tosin odottamattoman positiivisessa sävyssä: “Kaikista Talvivaara-kriitikoista arvostan eniten Mäkelää. Hänen johtopäätöksensä eivät ole vääriä huonon logiikan takia. Hänen premissinsä vain ovat vääriä ja hänen asenteensa kaivosvastainen.”

Omista kirjoituksistani Erola kritisoi lähinnä kirjoitusta Talvivaara 42. Linkin takaa näkyy, että hän on kommentoinut blogikirjoitusta nimimerkillä “Make”;  kommmentointiaan hän on laittanut myös kirjaansa.

(Mielenkiintoista kyllä Erola teilaa erään toimittajakollegansa väittämällä, että tämä olisi  tehnyt erään avainhaastattelun kertomatta olevansa journalisti. Erola ei nähtävästi kuitenkaan katso saman journalistin etiikan sitovan itseään, vaikka vapaana toimittajana esiintyykin. Omat vastaukseni toki olisivat olleet täsmälleen samanlaisia, vaikka olisin jo alusta saakka tiennyt että “Make” on salanimellä toimiva journalisti).

Continue reading Talvivaara 46: Kirottu kaivos?

Talvivaara 45: Miksi tässä ollaan?

 

Talvivaaran operatiivinen osa eli Talvivaara Sotkamo Oy on tänään mennyt konkurssiin. Käytännössä tämä tarkoittanee koko yrityksen konkurssia, ja luultavasti toiminnan lopettamista. Asiassa ei ole mitään positiivista: Kainuun massatyöttömys pahenee rajusti, valtion rahoja tuhlataan ehkä satoja miljoonia, ympäristöongelmat tuottavat päänsärkyä vuosikausiksi, eikä kukaan näytä varsinaisesti oppineen mitään.

Periaatteessa asiaan ei enää ole mitään lisättävää. Jatkon kannalta kuitenkin olsii olennaista ymmärtää, missä oikein mennään. Kaatuiko yhtiö luonnonsuojelijoiden vihamielisyyteen, tai lupaviranomaisten hitauteen, tai oikeuslaitoksen epäjohdonmukaisuuteen, tai johonkin muuhun ulkopuoliseen seikkaan? Vai kaatuiko se joihinkin huonoihin yksittäisiin taloudellisiin ratkaisuihin? Kaatuiko se siksi, että kaivos rakennettiin liian huterasti ja halvalla? Vai kaatuiko se siksi, että teknologia ei kertakaikkiaan toimi?

Continue reading Talvivaara 45: Miksi tässä ollaan?

Translate »