Charlie Hebdo: Saasta vs saasta

Hyökkäystä ei voi hyväksyä, ei millään tasolla. Mutta ei voi myöskään ajatella, että tämä olisi jonkinlainen eksistentiaalinen hyökkäys “kaikkia meitä vastaan”.  Jotkut “meistä” — vaikka oma ulkoinen habituksemme olisikin suomalaiskansallisen karkea — arvostavat suuresti sivistyneisyyttä ja toisten huomioon ottamista.  Pariisin hyökkääjät eivät edusta koko islamia, mutta eipä vastaavasti Charlie Hebdokaan edusta koko länsimaisuutta.

Varsin moni liberaali — myös minä itse — on ollut tekemässä Charlie Hebdo-lehdestä jonkinlaista sananvapauden marttyyriä.  Olen vasta nyt havahtunut siihen, miten abstrakti ja irrallinen tämä asenne on.  Kuinka moni on oikeasti  perehtynyt siihen, millaista lehteä tarkkaan ottaen on puolustamassa?

Julkisuudessa on (kohteliaisuussyistä?) näytetty lähinnä suhteellisen mietoja kansikuvia. Karkeamman sisällön löytämiseen riittää tehdä Google-haku “Charlie Hebdo offensive“,  mutta asetuksista riippuen voi silti joutua kaivamaan enemmän. Jotain esimerkkejä löytyy esimerkiksi täältä.

Arthur Chu on kirjoittanut yhden harvoista todella skeptisistä arvioista. Chu on oikeasti tutustunut materiaaliin. Charlie Hebdo on esimerkiksi tehnyt “pilaa” Boko Haramin kaappaamista, raiskaamista ja orjuuttamista naisista esittämällä heidät raskaana olevina sosiaalipummeina. Hehee, hysteerisen hauskaa? (Kuvalähde)

bokoharam-welfare

 

Olen kerännyt enemmän materiaalia tänne (Hebdo.zip). Kun todellista materiaalia katselee, voi sanoa, että se on karkeaa, perverssiä, sairaan mielikuvituksen tuotetta, rasistista, islamofobista, ja tarkoitettu yksinomaan loukkaamaan.  Lehti rienaa kyllä muutakin kuin islamia, ennen muuta katolisuutta, mutta käytännössä lehti näyttää olevan nimenomaan islamofobinen.  Syksy Räsänen on kirjoittanut tästä aiheesta melko samanhenkisen arvion.

Vertailukohtana: yksittäinen antisemitismiväite johti lehden toimittajan irtisanomiseen, varsinkin kun se kohdistui henkilöön jolla on valtaa.  Kun ottaa huomioon miten heikossa asemassa muslimit Ranskassa ovat, Charlie Hebdon muslimeja rienaava materiaali on lähinnä koulukiusaamista.

Jos joku on sitä mieltä että tämä materiaali on jotenkin itsessään länsimaisen sivistyksen arvokas tuote, niin aika matalalle on arvokkuuden määritelmä vedetty.

Arthur Chu: “So what? There’s no particular merit to being an “equal-opportunity offender”—indeed, it’s lazy and cheap, a way to avoid being held accountable for anything you say because none of it is part of a moral worldview or to be taken seriously.”

Takkini on kääntymässä vahvasti. Olen abstraktisti ajatellut, että oikea vastaus sananvapauden loukkauksiin on ajaa sananvapautta entistä agressiivisemmin: tässä tapauksessa, julkaista mahdollisimman paljon ääri-islamisteja loukkaavia kuvia ikäänkuin siedätyshoitona.

Konkreettisesti olen nyt katsonut millaista Charlie Hebdon harrastama “siedätyshoito” oli, enkä taidakaan enää uskoa tuohon. Ennen muuta pilapiirtäjä Joe Saccon sarjakuva herättää kysymyksiä.  Kuka tahansa saa piirtää mitä tahansa, siitä ei pidä tinkiä. Mutta täytyykö jokaista vessanseinäkirjoitusta silti ihannoida? Onko todellakin niin että meidän pitäisi olla ylpeitä kaikesta saastasta mitä joku julkaisee?

Arthur Chu: “When the only thing you’re reverent of is irreverence, when the only thing you hold sacred is the idea that nothing is sacred, well, …. you get one long continuous blast of pure offensiveness and taboo-breaking for taboo-breaking’s sake until all taboos are broken and there’s nothing left to say. You get people who shout racial slurs in unbroken succession all day and think they’ve accomplished something in the name of “free speech” by doing so.”

Toiseen suuntaan Pertti Jarla on tiivistänyt asian toiseen aivan ylipääsemättömästi. “Tottakai he [iskun tekijät] edustavat omalla tavallaan islamia, samalla tavalla kuin uusnatsi Klaus Elovaara edustaa Suomea ja Mamba edustaa musiikkia.”

Voisiko jotain vastaavaa ajatella Charlie Hebdosta ja sekulaarista länsimaisesta yhteiskunnasta? Kyllä lehti edustaa “meitä”,  mutta ei se edusta mitään sellaista puolta meistä mistä meidän kannattaisi olla ylpeitä.

Jarla on sivumennen sanoen tässä asiassa pitää jopa roolimalli.  Jarlan neitsyt-pilakuva on esimerkki siitä miten homma tehdään: sarkastisesti ja purevasti, mutta kiusaamatta ketään oikeasti heikommassa asemassa olevaa. Joku siitäkin varmasti mielensä pahoittaa, mutta pahoittakoon.

Otetaan konkreettinen esimerkki.  En ole itse mikään kulturelli hienohelma.  Olen aina pitänyt sick baby joke -genrestä [ei kannata klikata], myös ja etenkin silloin kun omat lapseni olivat pahimmassa rääkyiässä. 90-luvulla olin alt.tasteless-uutisryhmän fäni; mieleeni ovat lämpimästi jääneet etenkin Jeffrey Dahmerin inspiroima squicking sekä kokoelma Kaka Sutra [ei välttämättä kannata klikata].

Nuo jutut huvittavat yhä edelleen. En silti  väitä että ne olisivat mitään muuta kuin sirkushuveja lapsellisille pervoille.  On mukavaa että meillekin on sirkushuveja, mutta ei meillä ole mitään syytä terveitä ihmisiä häiritä noilla horinoilla.

Jos kätkytkuolemia surevat vanhemmat pitävät julkisen kynttiläkulkueen, minulla on pyhä oikeus marssia perässä ja huutaa vaikka megafonista noita vauvavitsejä. Jos joku ohikulkija saa tarpeekseen ja hakkaa minut siitä hyvästä sairaalakuntoon, harva jos kukaan pitäisi minua sananvapauden marttyyrinä. Teknisesti ottaen olisin silti sellainen.

Tuossa konkreettisessa tapauksessa vastaus lienee jotain tämänkaltaista:  törkeydenvapauden käyttäminen voi olla henkistä väkivaltaa heikompia kohtaan.  Hakkaaminen on yksiselitteisesti väärin, hakkaajat tulee tuomita ilman mitään lievennyksiä, ja minun tulee saada minulle kuuluvat vahingonkorvaukset.   Marttyyriksi minun on silti aivan turha heittäytyä.

Charlie Hebdo liikkui tuolla alueella.  Hyökkäystä ei voi hyväksyä, ei millään tasolla. Mutta ei voi myöskään ajatella, että tämä olisi jonkinlainen eksistentiaalinen hyökkäys “kaikkia meitä vastaan”.  Jotkut “meistä” — vaikka oma ulkoinen habituksemme olisikin suomalaiskansallisen karkea — arvostavat suuresti sivistyneisyyttä ja toisten huomioon ottamista.  Pariisin hyökkääjät eivät edusta koko islamia, mutta eipä vastaavasti Charlie Hebdokaan edusta koko länsimaisuutta.

quote-rudeness-is-the-weak-man-s-imitation-of-strength-eric-hoffer-237856

LIITE: Kritiikkiä

Otto Bruun on aiheen Facebook-keskustelussa tehnyt tiiviin vastalauseen kirjoitukselleni.  Koska Otto on yksi eniten arvostamiani ajattelijoita, liitän arvion sellaisenaan alle.  En puolustaudu, mutta kommentoin.  Kritiikki on siltä osin täysin oikeaa, että en tunne aiheen taustoja niin hyvin kuin pitäisi — eikä tässä riitä puolustukseksi, että useimmat muut eivät tunnu tuntevan senkään vertaa.

Kohdat 1 ja 2 ovat ongelmallisempia.  Ne toimisivat paremmin jos eläisimme suhteellisen kliinisessä akateemisessa tyhjiössä. Emme elä.  Ranskassa saattaa olla pitkä satiirin perinne, mutta toisaalta sillä on ollut esimerkiksi pitkä siirtomaaperinne ainakin 1960-luvulle.  Maailma muuttuu, ja perinne sinällään ei tee mistään asiasta sen parempaa tai hyväksyttävämpää (jos kohta ei huonompaakaan).  Kirjoittajien intentiokin on vain puolet asiasta. Jos merkittävä osa ihmisistä jatkuvasti ja systemaattisesti ymmärtää viestin “väärin”,  viesti olisi kannattanut muotoilla toisin.

Pohjimmiltaanhan oma kirjoitukseni on varsin subjektiivinen: katsonko, että CH-tyyppinen kommunikointi “edustaa minua” millään merkittävällä tavalla? Yhä edelleen katson että ei edusta, oli sen intentio tai perinne mikä tahansa.

1) on järkeä yrittää ymmärtää kirjoittajien intentioita ennen kuin haukkuu niitä rasistisiksi tai foobikoiksi. Charlie Hebdon kansia ei voi tulkita ilman kontekstia ja siitä vetää johtopäätöksiä a) lehden linjasta b) muslimien vastaanotosta. Jaken tekstissä ei kiinnitetä huomiota siihen miksi provosoidaan, joka on aina kytköksissä spesifeihin poliittisiin kysymyksiin ja jota kautta nämä provosoivat kuvat avatuvat ymmärrettäviksi (ja kenties kiinnostavaksi satiiriksi, eikä vain “yksinomaan loukkaamaan”).

2) Lehden kansien tulkinta vaatii jonkin verran tietoa Ranskan rajusta satiiriperinteestä ja siihen liittyvästä varsin stereotyyppisestä kuvastosta. Tätä voi toki kritisoida ja pitää ongelmallisena, mutta tämä perinne ei tee kokonaisesta lehdestä islamofobista tai rasistista. Jokaiselle esille nostetulle kuvalle voi kuvata myös vasemmistoanarkistisen tulkinnan, joka on Charlie Hebdoa lukevalle ranskalaisyleisölle loogisin tulkintakehys. Tässä mielessä Syksyn ja Jaken analyysit tekevät mielestäni liian nopeita johtopäätöksiä.

3) Charlie Hebdo on kokemukseni mukaan äärimmäisen maahanmuuttomyönteinen. Itse en oikeastaan pidä Charlie Hebdon tyylistä, mutta lehti pilailee kaikille valtaideologioille ja niiden tekopyhyydelle. Myös uskonnollinen valta on tässä mielessä tärkeä kohde, eikä muslimien matala asema tee uskonnollisen vallan kritiikkiä tyhjäksi.

Charlie Hebdon kutsuminen saastaksi on ongelmallista. Se pyrkii näkemään vain provokaation ja piilottamaan todelliset kysymykset, jotka nousevat näistä murhista. Jaken universalismin kritiikki on paikallaan, mutta mielestäni tekstissä asetetaan uusia universalismeja ja loukkaannutaan muiden oletettujen vastaanottajien puolesta (kuten myös Arthur Chon teksti). Mielestäni järkevä Charlie Hebdon kuvien analyysi ei tätä edellytä. Kriitikon tulee olla tarkka. Esim. lukijalle Jaken 1. postaus olisi avautunut paremmin, jos tiedossa olisi ollut, että suutelukuva julkaistiin pian lehden toimitukseen kohdistuneen pommi-iskun jälkeen.

Vielä lukuvinkki: alla linkatussa tekstissä arvioidaan mielestäni hyvin Charlie Hebdon perinnettä ja myös ongelmia, joita liittyy #JeSuisCharlie -reaktioon (ja erityisesti sos.median Muhammed-kuviin).  http://junkee.com/the-problem-with-jesuischarlie/48456
.

Muuttujat muuttujina

Suomeen rantautuu liike, joka ei ole rasistinen. Sen mukaan kaikki julkiset hellyydenosoitukset erirotuisten ihmisten välillä ovat kuitenkin iljetys, mukaanlukien kädestä kiinni pitäminen.

Liike perustelee kantaansa (sumeasti) Raamatulla, (hämärästi) suomalaisella perinteellä, ja (vahvasti) muutaman johtohahmon kirjoituksilla. Eräiden lähteiden mukaan liike haluaisi kieltää kaikki sukupuolisuhteet ja avioliitot erirotuisten välillä, mutta virallisesti se on valmis sallimaan maalliset avioliitot erirotuisten välillä, “kunhan niitä ei tuoda häiritsevällä tavalla esille”.

Liike on melko hajanainen, ja suoran toiminnan soluja on vain kourallinen. Kyselytutkimusten mukaan moni kantasuomalainen varsinkin köyhissä lähiöissä on kuitenkin hiljaisesti samaa mieltä, tai ei ainakaan vahvasti eri mieltä. Varsinkin nuoret katkeroituneet sinkkumiehet kannattavat ajatusta, joka estäisi nuoret naiset karkaamasta ulkomaalaisten mukana.

Yksi suurehko puolue on ilmoittanut, että se ymmärtää kannattajien katkeruutta, vaikkei missään nimessä hyväksykään liikkeen keinoja. Liikkeen jäseniä on vahvoissa asemissa puolueessa.  Ei ole mahdotonta, että liike kasvaa.

Liikkeen jäseniksi oletetut ovat syyllistyneet useiden pariskuntien pahoinpitelyihin, mutta silminnäkijöiden puolitahallisen sokeuden takia oikeuteen saakka ei ole juurikaan päästy. Liikkeen suosio on kasvamassa. Muutama radikaalihahmo on ilmoittanut, että aseiden käyttö on mahdollista, mikäli nykyinen julkeus jatkuu.

Millä tavalla liberaalien suomalaisten tulisi tässä tilanteessa reagoida?

1) Neuvotella liikkeen radikaalijohtajien kanssa siitä, millaisilla ehdoilla julkiset rotujen väliset hellyydenosoitukset voitaisiin kieltää liikkeen vuosikokousten lähellä jotta rauha säilyisi?

2) Olla välittämättä asiasta?

3) Käynnistää #KäsiKädessä-asennemuokkauskampanja? Harrastetaan mahdollisimman paljon julkista hellyydenosoitusta rotujen kesken, levitetään somessa kuvia käsi kädessä liikkuvista erirotuisista ihmisistä, marssitaan käsi kädessä lähiöihin. Tarkoituksena osoittaa, että vapaassa yhteiskunnassa ei alistuta mihin tahansa.

4) Jokin muu, mikä?

On vaikea kuvitella, että tällaisessa asiassa Suomessa tehtäisiin kompromissejä; harva pohtisi vaihtoehtoa 1 vakavissaan.  Suurin osa olisi varmasti apaattisia niin kuin aina. Mutta #KäsiKädessä-liikkeessä olisi uskoakseni osallistujia aivan laidasta laitaan, yhtä lailla konservatiivisia kristittyjä kuin maltillisia muslimeja kuin ääriliberaaleja ateisteja.

Muuttujat muuttujina, sama kysymys voidaan esittää Muhammedia esittävistä kuvista. Ei siis edes varsinaisista pilakuvista — kuva sinällään voi olla loukkaava, vaikkei siinä pilaa tehtäisikään. Myös esimerkiksi porsaan kuvan käyttö tietyissä yhteyksissä voidaan katsoa loukkaukseksi.

Hyväksytäänkö, että vaikka kielto on ei-muslimin näkökulmasta jokseenkin absurdi ja irrationaalinen, niin keskinäisen kunnioituksen nimissä kuvien levitystä rajoitetaan?

Vai todetaanko, että kielto on sekulaarissa yhteiskunnassa niin absurdi ja irrationaalinen, että sellaisiin ei yksinkertaisesti voida alistua?   Jopa niin, että käynnistetään Muhammed-T-paitaliike testaamaan, missä menee raja. Ei rienaavia pilakuvia, vaan asiallisia muotokuvia joita ei millään rationaalisilla perusteilla voi kieltää.

Välttämättä kumpikaan ratkaisu ei ole järkevä. Tilanne ei ainakaan Suomessa ole likimainkaan niin kärjistynyt, että asiaa tarvitsisi edes pohtia. Äärimmilleen vietynä nuo kuitenkin ovat vaihtoehdot. Vähintäänkin on järkevää yrittää miettiä, kumpaan leiriin itse kuuluisi.

(Islamin voi tuossa täysin hyvin korvata vaikkapa kristinuskon äärimuodoilla, tai miksei vaikka äärimmäisellä eläinten vapautusliikkeellä. Islam — tai käytännössä pieni osa islamia — on kuitenkin liike, jonka kanssa konflikti näyttää olevan nopeimmin edessä).

Edit 12.1.2015: Olen myöhemmin muuttanut kantaani aika tavalla. Ks “Saasta vs saasta”.

air-we-inspire-livejournal-cpm

(Kuvalähde)

Je Suis Charlie

Olen ollut — ja olen edelleen — sitä mieltä, että ideaalisessa sivistyneessä yhteiskunnassa ei voi olla tarvetta pilkata kenellekään tärkeitä ja pyhiä arvoja. En edelleenkään ymmärrä, miksi sananvapautta olisi pakko käyttää nimenomaan toisten tahalliseen loukkaamiseen. Mutta idealismista on jossakin vaiheessa pakko tinkiä, jos aikoo säilyttää sivistyksen.

[Edit: kuvat vaihdetty 15:00] Alla oleva kuva tiivistää paljon: se voi vaikuttaa provosoivalta, mutta tällaisia kuvia voidaan yhteiskunnassamme tehdä, niitä tullaan tekemään, ja niitä on kestettävä.  Paljon törkeämpiäkin on kestettävä; niitä löytyy helposti Google-haulla.

Edit 2: Olen myöhemmin muuttanut kantaani aika tavalla. Ks “Saasta vs saasta”.

 

kissing_hebdo

Tasapuolisuuden vuoksi: myös tällaisia on kestettävä.

libre

[Huom: Blogin alkuperäisessä versiossa oli kuva surullisen kuuluisasta Muhammed-pilakuvasta.  Päädyin vaihtamaan sen näihin kuviin. En pelosta, vaan siksi että nämä sopivat varsinaiseen viestiin paljon paremmin.  Näistäkin voi ihan riittävästi pahoittaa mielensä jos sille tuulelle sattuu. Mielensä saa pahoittaa, mutta mitään muuta ei voi tehdä].

 

 

 

 

Perimisen dynamiikkaa I

Rakensin hyvin yksinkertaisen simulaation perimisestä. Tarkoituksena tutustua järjestelmän dynamiikkaan. Systeemi on niin yksinkertainen ettei sitä voi pitää kovin luotettavana kuvauksena todellisuudesta, mutta ehkä jotain päätelmiä voidaan tehdä tai ainakin se näyttää miten ajattelen systeemin toimivan.

Oletuksena on perintöjen kertymisen haitallisuus kokonaisuuden kannalta ja parametrit on kuvaan 4 valittu siten että kertyminen näkyy. Motivaationa on tutkia millaisin parametrein varallisuus kertyy ja miten perintöverolla tähän voitaisiin vaikuttaa. Tämän ymmärtäminen on tärkeää, koska raha on valtaa ja harvoille kertyvä varallisuus johtaa epäreiluun yhteiskuntaan.

Simulaatiossa on pyritty huomioimaan varallisuuden periytyminen, kasautumisen riippuminen aiemmasta varallisuudesta sekä onnen vaikutus kertymään. Silloin kun vauraus johtaa köyhempiä parempaan kykyyn kerätä lisää vaurautta on systeemissä positiivinen takaisinkytkentä ja rikkaat rikastuvat kunnes kaikki varallisuus on kertynyt harvoihin tai jopa yksiin käsiin.

Periytyminen näkyy siten, että seuraava sukupolvi kerryttää varallisuutta aina aiemman päälle. Onni näkyy jokaisen sukupolveen kohdistuvana “onni”-kertoimena joka voi esimerkkinä käytetyssä jakaumassa vaihdella nollasta (koko omaisuus menetetään) johonkin 15 tienoille. Onni on yllä lainausmerkeissä, koska se voi tarkoittaa myös mitä tahansa piirrettä joka lisää kertyneen varallisuuden määrää, kuten esimerkiksi hyvää koulutusta tai kykyä verkostoitua.

Kuvassa 1 on selitetty lyhyesti simulaation kulku. Lähtötilanteessa kaikilla on sama varallisuus, lisää saa joko varallisuuden mukaan tai tuurilla. Varallisuutta voi myös menettää kahdella tavalla: joko huonolla tuurilla tai siten että muiden varallisuus on kasvanut suhteellisesti suuremmaksi. Simulaatio on kokonaan suhteellinen ja kokonaisvarallisuus aina kierroksen päätteeksi tasan yksi. Absoluuttiseen elintasoon ei siis oteta kantaa ollenkaan.

Johtuen varallisuuskertoimen (Kuva 2) voimakkaasti nousevasta luonteesta varallisuus pyrkii keskittymään kaikkein varakkaimmille. Toisin sanoen mitä enemmän varallisuutta, sitä enemmän sitä saa seuraavalla kierroksella. Mutta koska mallissa onni voi vaihtua sukupolvien välillä on rikkaidenkin mahdollista menettää varallisuutensa joko osittain tai kokonaan.

2014-12-29 simulaation kulku

Kuva 1. Simulaation kulku. 1) Ensin kaikille jaetaan sama varallisuus. 2) seuraavan sukupolven varallisuus määräytyy vanhan varallisuuden mukaan (kuva 2), mitä suurempi osuus potista sitä enemmän saa lisää. 3) Mukaan lisätään onnen vaikutus onni voi sekä lisätä että vähentää varallisuutta (Kuva 3). 4) Lähimpien kavereiden varallisuutta lisätään. 5) Lopputuloksena uusi varallisuus jonka jälkeen kierros alkaa uudestaan. 6) kun kierros on kierretty tarpeeksi monta kertaa simulaatio loppuu.

Continue reading Perimisen dynamiikkaa I

Saako työttömiä koulukiusata?

Työttömyyteen liittyviä asiallisia blogeja on alkanut ihailtavasti osua eteen.  Työtönkin pystyy olemaan analyyttinen, vaikka välillä vajoaisikin synkkyyteen.  Mutta sitten on yksi blogi joka on aivan toisenlainen: Töihinpotkijat. Sen kunniaksi on sanottava, että se tosiaankin on aidosti toisenlainen, ja herättää todella paljon ajatuksia. Mutta. Mutta mutta. Mutta mutta mutta.

Continue reading Saako työttömiä koulukiusata?

Zygomatica.com: Ratkaisuihin ongelmia

Translate »