Ehdotus

Omaisuudesta, veroista ja vallasta

Epämääräisyyttä tarjolla, joten varaudu tai pakene.

Ensimmäisissä kesätöissäni olin hommissa rakennuksilla. Siellä oli melko selvää mistä maksettiin. Kunnalla oli kunnostusta tarvitsevia rakennuksia ja ihmisiä palkattuna niitä korjaamaan. Seuraavissa työpaikoissani touhu meni nopeasti abstraktimmaksi. Jossain vaiheessa epäilen olleeni T&K tehtävissä koska jotkut muut jossain muualla tekivät vastaavia juttuja joillekin toisille firmoille. Vaikutus firman tuloihin oli melko vähäinen.

Tämä on johtanut omituiseen tilanteeseen jossa joskus koen palkkani ja säästöni jotenkin etäisiksi. On helpompi tehdä lahjoituksia ja maksaa veroja jolleivät rahat tunnu omilta. Miksipä ei antaisi jollekin tarvitsevalle? Totuuden nimissä on sanottava, että yleensä olen kauniisti sanottuna pihi.

Edellä kuvatusta rahasta etääntymisestä johtuen minusta ei ole kovin vaikeaa miettiä miten rahan vaikutusta maailmaan voisi muuttaa. Alla 1-6 ovat väittämiä jotka voivat olla totta. A-C johtopäätöksiä noihin väittämiin perustuen.

1. Työskennellessään käyttää resursseja, kuten raaka-aineita, energia ja maata. Myös tieto on välttämätöntä. Tieto puolestaan on vähän kuin ilma, sitä voi käyttää vapaasti. Jos ostat (lainaat tai varastat) esimerkiksi tämän kirjan ja luet sen, voit käyttää siitä saamaasi tietoa vapaasti. Tieto on siis yhteistä, lukuunottamatta esimerkiksi liikesalaisuuksia tai salaiseksi luokiteltua tietoa. Nämä oletettavasti kuitenkin muodostavat vähemmistön kaikesta tiedosta. Tämä pitänee paikkansa siinäkin tapauksessa, että tiedon arvo määritellään kyvyksi hyötyä siitä ettei toisilla ole juuri sitä tietoa.

Patentit rajoittavat vapautta käyttää tietoa. Saatat tietää miten rakentaa laite joka tekee haluamasi, mutta jos on olemassa voimassa oleva patentti tuolle toteutukselle et ole vapaa käyttämään hallussasi olevaa tietoa.

2. Kouriintuntuville esineille tuntuu aina olevan selvä omistaja. Auton tai ämpärin omistaja voi käyttää sitä haluamallaan tavalla ja myydä sen edelleen, muut eivät saa.

Aivan niin selvä tilanne ei kuitenkaan ole. Monissa tapauksissa on mahdollista löytää esimerkkejä tilanteista joissa omistajuus on jotenkin rajoitettua, yksityiskohdat toki vaihtelevat maasta riippuen. Omistaessaan talon voi joutua maksamaan kiinteistöveroa. Jos ostaa jotakin yhdessä maassa voi joutua maksamaan tullia viedessään sen toiseen. Jokamiehenoikeuden nojalla voi kerätä marjoja toisen maalla. Ihmisen kuollessa maksetaan perintöveroa.

3. Ellei oleteta ns. luonnollisia oikeuksia on kaikki omaisuus, niin kouriintuntuva kuin aineetonkin, lakiin perustuvaa (voi lukea myös voimaan).

Lait muuttuvat ja esimerkiksi tekijänoikeuksien kestoa voidaan muuttaa. Staattisessa ajattelussa joiltakin otetaan ja toisille annetaan. Huomioitaessa dynaamiset vaikutukset voidaan väittää kannusteiden vaikuttavan tilanteeseen. Kun jonkin arvo nousee syntyy suurempi kannuste hankkia lisää sitä. Aina tämä ei ole selvää, mutta joissakin tapauksissa ilmeistä. Polttoaineveron noustessa paljon kuluttavien autojen haluttavuus ja siten hinta laskee ihmisten halutessa vähän kuluttavia ajoneuvoja.

4. Raha voidaan määritellä vallaksi saada toiset tekemään mitä haluaa. Se ei valtana ole samanlaista kuin se jonka saa uhkaamalla aseella, vaan paljon parempaa. Maksusta ihmiset haluavat tehdä asiat hyvin saadakseen lisää rahaa myöhemmin.

Raha on myös melkein sama asia kuin omaisuus, sillä usein yhden vaihtaminen toiseksi on helppoa. Toimivilla markkinoilla vaihtaminen on halpaa.

Rahan kerääminen on vallan keräämistä. Valta mahdollistaa sääntöjen muuttamisen. Kun sääntöjä muutetaan vallanpitäjien etujen mukaisesti heidän valtansa lisääntyy. Jos vain harvoilla on paljon rahaa muuttuu järjestelmä epävakaaksi.

5. Ihmisillä on taipumus selittää menestyksensä työllään ja kyvyillään. Näin asia tietysti osin onkin; menestys on epätodennäköistä ellei yritä ja kyvyilläkin voi olla asian kanssa jotain tekemistä. Mutta selitys on pääosin väärä.

Pystyäkseen käyttämään kykyjään ja voidakseen toimia yhteiskunnan osana kuka tahansa tarvitsee tietoa. Osan tiedosta voi hankkia itse, mutta suurimman osan jokaisen tietovarannosta ovat muut ihmiset löytäneet kauan sitten. Tämä tieto on siirtynyt eteenpäin pääosin ilmaiseksi.

6. Lailla tarkkaan määritellyt omistusoikeudet näyttävät olevan välttämättömiä rakennettaessa yhteiskuntaa jossa hyvinvointi on melko tasaisesti jakautunut ja valta pysyy monien käsissä. Tarkka määrittely näyttää myös johtavan suurempaan kokonaishyvinvointiin.

 

A. Verottaminen on hyväksyttävää, oli se sitten omaisuus- tai tuloveroa. Vero on kuitenkin aina negatiivinen yllyke toiminnalle jota verotetaan, joten verotuksen kohteet on päätettävä harkiten. Työn verottaminen johtaa paitsi veronkiertoon myös vähäisempään työntekoon. Hiilidioksidin verottaminen laskee päästöjä, mutta voi tehdä haluamamme asiat kalliimmiksi.

B. Ellei tavoitteena ole keskiaikainen yhteiskunta on yksilöiden valtaa rajoitettava jollain tavalla. Omaisuuden ja tulojen verottamista voidaan käyttää keinona.

C. Tarvitaan progressiivinen omaisuusvero joka rajoittaa yksilöiden omaisuutta. Jos esimerkiksi yksilön omaisuus nousee yli 25 M€ lähes koko ylimenevä osa voidaan verottaa joka vuosi.

 

WeirdMath, yhteiskunta

Yhdistysdemokratian matematiikkaa

5 Comments

 

Vaikka Suomi on yhdistysten luvattu maa, se ei ole yhdistysten hallituksille aivan samanlainen Eldorado. Pienissä yhdistyksissä on usein vaikea saada kasaan hallitusta, ja vielä vaikeampaa saada hallituksen kokouksiin paikalle niin paljon väkeä, että ne olisivat päätösvaltaisia.

Tätä asiaa, kuten kaikkea muutakin, voi lähestyä matemaattisesti. Oletetaan, että normaalin hallintokäytännön mukaisesti hallituksesta on oltava vähintään puolet paikalla. Mitä pitäisi tehdä, että suurempi osa kokouksista olisi päätösvaltaisia? (Toisin kuin eräät tämän blogin “XX:n matematikkaa”-kirjoitukset, nämä laskut on tehty täysin oikein).

Asiasta voisi tehdä hyvinkin monimutkaisen Monte-Carlo-simulaation, mutta pikavastauksia saa yllättävänkin helposti karkea binomijakaumaa käyttämällä. Johtopäätökset ovat melko yksinkertaisia:

  • Jos osallistumisaktiivisuus pysyy vakiona, suuri hallitus on parempi kuin pieni.
  • Jos jäsenten osallistumisaktiivisuus laskee lähelle 50%:a, hallitus alkaa halvaantua (alle puolet kokouksista on päätösvaltaisia).
  • Jos aktiivisuus saadaan nousemaan tästä edes hiukan, tilanne paranee erittäin nopeasti. Jo hieman yli 60% aktiivisuus tarkoittaa, että hallitus toimii riittävän hyvin (se on päätösvaltainen ainakin 80% ajasta).
  • Hallituksen kannattaa siis panostaa nimenomaan siihen, että nimenomaan heikoimmin aktiiviset jäsenet osallistuisivat edes hiukan useammin.

Laskentamalli

Oletetaan, että jokainen jäsen pystyy osallistumaan kokoukseen todennäköisyydellä p (osallistumisaktiivisuus). Vapaaehtoisjärjestöissä p voi olla hyvinkin matala, luokkaa 50% tai allekin. Olkoon hallituksen koko n, ja hallitus päätösvaltainen vain, jos vähintään puolet jäsenistä on paikalla. Halutaan tietää, miten hallituksen koko ja aktiivisuus vaikuttavat päätösvaltaisuuteen.

Nopeasti huomaa, että hallituksen koon kannattaa olla parillinen luku. Verrataan tapauksia n=3 ja n=4. Molemmissa tapauksissa tarvitaan vähintään kaksi jäsentä. Oletetaan, että A on jo paikalla. Hänen lisäkseen tarvitaan enää yksi jäsen lisää. Jos jäseniä on kolme, on kolme skenaariota joissa ehto täyttyy: paikalle tulee B, C, tai molemmat (B+C). Neljän tapauksessa taas vaihtoehtoja on paljon enemmän: B,C,D, tai B+C, B+D, C+D, B+C+D.

Yleisessä tapauksessa, todennäköisyys että i jäsentä n:stä saapuu paikalle on binomifunktio

Kokous on päätösvaltainen silloin, kun X on vähintään n/2. Tällöin täytyy laskea binomifunktion kertymäfunktio, jolle ei ole yksinkertaista kaavaa. Se löytyy kuitenkin matematiikkaohjelmista. Esimerkiksi R-kielellä kertymäfunktio on muotoa P=pbinom(n/2,n,p). P on todennäköisyys, että kokous on päätösvaltainen.

Kuvassa 1 on laskettu P:n arvoja eri hallituksen koolle ja osallistumisaktiivisuuksille  (tietokonekoodi kirjoituksen lopussa). Todennäköisyydelle p on annettu arvot (0.1, 0.2,… , 0.9).  Punainen vaakasuora viiva on 50% kohdalla: toisin sanoen, se kertoo millä n:n ja p:n yhdistelmillä vähintään puolet kokouksista on päätösvaltaisia.

Kuva 1. [Edit: Nimen tulisi olla “Paatosvaltaisuus, p=0.1-0.9”]

Kuvasta näkee heti, että suurempi hallitus on parempi, kuinhan vain osallistumisaktiivisuus on yli 50%. 60% osallistumisaktiivisuudella neljän hengen hallitus on päätösvaltainen alle puolet ajasta, mutta 14 hengen hallitus jo melkein 70%.

Jos osallistumisaktiivisuus on 50%, kokoukset ovat pääsääntöisesti päätösvallattomia.  50% päätösvallattomuutta voikin alkaa pitää halvaantuneen yhdistyksen merkkinä: jos puolet ajasta kokoonnutaan ilman että voidaan virallisesti päättää mitään, se syö motivaatiota kaikilta.

Noin 80% päätösvaltaisuus (violetti viiva) lienee hyvä kuvaaja sille, milloin hallitus toimii hyvin. Jos kokouksia on kuukausittain, se tarkoittaa että vuodessa on 1-2  päätösvallatonta kokousta. Se on harmittavaa, mutta kestettävissä. Kahdeksan hengen hallitus pääsee tähän, jos osallistumisaktiivisuus on yli 70%.

Sininen viiva taas on 95% kohdalla: se kertoo, milloin hallitus käytännössä toimii kuin kone. Siihen pääseminen edellyttäisi periaatteessa yli 80% aktiivisuutta kaikilta jäseniltä.

Jos kuvaajat piirretään tiheämmin ja laajennetaan hallituksen koko sadaksi (puolieduskunta, kuva 2), vaikutus nähdään selvemmin. 50% osallistumisaktiivisuudella päätösvaltaisuus liikkuu hitaasti kohti 50%:a, mutta ei saavuta sitä. Jos aktiivisuus on hiukankaan yli 50%, päätösvaltaisuus kasvaa nopeasti. Jos se taas laskee hiukankin alle 50%:n, päätösvaltaisuus romahtaa.

Kuva 2 

 

Käytännön johtopäätösten kannalta kannattaa vielä tarkistella pienten hallitusten tapausta tarkemmin, 5% aktiivisuuserojen tarkkuudella (kuva 3).

Kuva 3

Halvaantumistilassa (alle 50% päätösvaltaisuus) ollaan, jos 12 hengen hallituksessa aktiivisuus on alle 55%. Toisaalta hyvään 80% tilaan päästään jo sillä, että aktiivisuus nouse hieman yli 65%:iin. Onkin ilahduttavaa, että juuri tässä välissä aktiivisuuden nostaminen vaikuttaa kaikkein nopeimmin. Pienikin parannus näkyy nopeasti.

Näissä laskelmissa on oletettu, että kaikilla jäsenillä on sama osallistumisaktiivisuus, vaikka käytännössä ihmisten välillä on suuriakin eroja. Lisäksi suureen hallitukseen ajautuu helpommin jäseniä, jotka ovat mukana lähinnä velvollisuudentunnosta ja ryhmäpaineesta. Todennäköiseti aktiivisuus kasvaa pienemmissä hallituksissa, ja erot siis pienenevät tästä.

Käytännössä arviot ovat siis pessimistisiä. Jos 12 hengen hallituksessa edes osa jäsenistä on aktiivisempia kuin 55%, päätösvaltaisuus voi kasvaa nopeastikin. Todellisuudessa kestää hyvin muutaman flegmaatikon, jos siinä on tarpeeksi monta yliaktiivia.Tämän tarkempi mallinnus täytyy kuitenkin jättää harjoitustehtäväksi.

Tämä yksinkertainenkin laskelma antaa joka tapauksessa yllättävän konkreettisia tuloksia. Jos päätösvaltaisuutta halutaan nostaa, kannattaa pyrkiä nostamaan nimenomaan vähiten aktiivisten jäsenten osallistumista. Pienikin parannus heidän aktiivisuudessaan vaikuttaa nopeasti. Jo alimman aktiivisuustason nostaminen kymmenellä prosenttiyksiköllä voi tehdä eron halvaantuneen ja hyvin toimivan yhdistyksen välillä.

 Muita erikoisia matematiikan sovelluksia: WeirdMath

Mielenkiintoinen sivujuonne

Jos menetelmää sovelletaan myös yhden hengen hallituksiin, 50% aktiiviisuudella päädytään siihen, että edes tämä diktaattori ei ole päätösvaltainen kuin puolet ajasta. Tähön voi etsiä erilaisia selitysmalleja: joko diktaattori tyypillisesti on aktiivisempi kuin 50%; yhden hengen hallitus ei ole parillinen; tyypillisellä diktaattorilla on kirkkaita hetkiä vain osan ajasta ja muu elämä menee sumussa; tai sitten matemaattista mallia ei ole järkeä laajentaa yhden hengen hallituksiin.

Käytetty koodi (R-kielellä)

  • KokoMax<-14
  • koko<-seq(2,KokoMax,2)
  • minimi<-seq(1,KokoMax/2)
  • todnak<-seq(0.05,0.95,0.05)
  • paatosvalta<-matrix(data=NA,nrow=length(koko),ncol=length(todnak))
  • for (p in 1:length(todnak)){
  •  for (j in 1:length(koko)){
  •    paatosvalta[j,p]<-pbinom(minimi[j],koko[j],todnak[p],lower.tail=FALSE)
  •  }
  •  plot(koko,paatosvalta[,p],type=”l”,xlim=c(1,KokoMax),ylim=c(0,1))
  •  par(new=TRUE)
  • }
  • title(“Paatosvaltaisuus, p=0.05-0.95”)
  • lines(c(0,KokoMax),c(0.5,0.5),col=”red”)
  • lines(c(0,KokoMax),c(0.8,0.8),col=”magenta”)
  • lines(c(0,KokoMax),c(0.95,0.95),col=”blue”)

yhteiskunta

Palvelusta vai pakkotyötä?

 

Aikaisemmassa kirjoituksessa käsittelin mahdollisuutta järjestää varusmiespalvelus toisella tapaa.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4 artikla on otsikoitu: “Orjuuden ja pakkotyön kielto”. Sen ensimmäisessä ja toisessa kohdassa kielletään orjuuttamasta, alistamasta pakkotyöhön tai muuhun pakolliseen työhön. Tuon lukiessa voin tuntea suurta mielihyvää ja kuvitella mielessäni julisteen jossa ihmisoikeussopimus kilpenä puolustaa heikkoja sortoa vastaan. Aurinko paistaa taustalla pilvien välistä kun kaunis nainen kannattelee tukevan näköistä kilpeä hennon käsivartensa päässä.

Heti saman artiklan kolmannessa kohdassa tuollaiset haaveet lakaistaan isolla teräsharjalla herkkien haihattelujen synkkään ja pohjattomaan roskapönttöön. Siinä nimittäin sanotaan ettei tämä koske tilanteita joissa kyseessä on inha rikollinen, aseellinen palvelus tai kaikkein pöyristyttävimmin: “sellaista työtä tai palvelusta, joka kuuluu yleisiin kansalaisvelvollisuuksiin”.

Varsinkin viimeinen on epämääräisyydessään oman kirjoituksensa arvoinen, mutta tässä keskityn 3b-kohdan aseellisen palveluksen poikkeukseen. Sama poikkeus löytyy muualtakin pakkotyötä käsiteltäessä, esimerkiksi wikipediasta täältä.

Niille jotka pitävät asepalvelusta orjuuttamisena, ja heitäkin on, voi siis sanoa kohtuullisen arvovaltaisena pidetyn ihmisoikeussopimusenkin tekevän poikkeuksen asepalveluksen kohdalla. Tiukan määritelmän mukaan kyseessä taitaa kuitenkin olla pakkotyö, sillä varusmiehillä ei voi käydä kauppaa eli omistusoikeutta ei voi siirtää.

Toisinkin päin voi tekstin kuitenkin lukea: tarve lisätä tuo heikennys, aseellinen palvelus ja sen vaihtoehtona vaadittava muu palvelus erikseen mainiten, nimittäin voi tarkoittaa vain sitä, että sopimuksen laatinut varmaankin arvovaltainen joukkio on havainnut pakkotyön määritelmän sopivan asepalveluksen kaltaiseen tilanteeseen. Siis pakollinen asepalvelus on pakkotyötä, sen sallittu muoto.

Moinen vesittäminen selittynee sopimuksen iällä se nimittäin solmittiin jo 1950. Tuolloin pakollinen asepalvelus lienee ollut paljon yleisempi euroopassa kuin nykyään. Linkin sivua tarkastellessa on hiukan hämmästyttävää huomata miten myöhään monissa euroopan maissa on pakollisesta asepalveluksesta luovuttu. Esimerkiksi Belgia 1992, Ranska (rauhanaikana) 1996, Saksa 2010.

conscriptionKuva 1. Pakollinen asepalvelus on voimassa maissa joiden väri on kartassa punainen.

Suomi muuten liittyi sopimukseen niinkin myöhään kuin 1989. Liittyminen olisi voinut olla vaikeaa ilman yllä mainittuja heikennyksiä.

Käsitteellisesti on hyvä erotella varusmiespalvelus sekä varsinainen aseen käyttöä vaativa ja ennen kaikkea aseiden käytön kohteeksi joutumiselle altistava palvelus. Voidaan nimittäin argumentoida pakollisen varusmiespalveluksen puolesta väittämällä olevan vaikeaa saada vapaaehtoisia siinä vaiheessa kun konflikti näyttää todennäköiseltä. Tämä voi tietysti pitää paikkansa, mutta on hyvä huomata ettei konflikti näytä todennäköiseltä. Silti joka vuosi tuhannet nuoret miehet pakotetaan palvelukseen.

Maanpuolustustahto on Suomessa ollut kyselyjen mukaan korkealla tasolla jo pitkään. Sitä on mitattu vuodesta 1970 samalla kysymyksellä. Viimeisen tuloksen (2012) mukaan 76 % kyselyyn vastanneista pitää aseellista puolustautumista kannattavana epävarmassakin tilanteessa. Tämä ei välttämättä kerro paljoakaan suhtautumisesta pakolliseen varusmiespalvelukseen. Varmin ja pitkälti ainoa luotettava tapa selvittää halukkuus vapaaehtoiseen varusmiespalvelukseen on tehdä tehdä palveluksesta vapaaehtoista.

Vapaaehtoisuudella päästäisiin myös eroon pitkälti kaikista varusmiespalvelukseen liittyvistä epäkohdista, sillä vapaaehtoisia ei löydy ellei toiminta ole mielekästä. Voi tietysti olla ettei varusmiespalveluksesta saa millään sellaista jonka vuoksi monet viitsisivät viettää puolesta vuodesta vuoteen sen parissa ja viivyttää muita elämässään menossa olevia asioita.

Vapaaehtoisten haalimisen vaikeuteen on yksinkertainen lääke: raha. Tyypillisesti riittävä määrä sopivia saapuu paikalle, kun tarjotaan käypä korvaus. Sopiva korvaus taas selviää helposti käyttämällä markkinamekanismia: pannaan paikat julkiseen hakuun. Ellei näytä tulevan riittävästi hakemuksia niin nostetaan tarjousta. Jatketaan kunnes kaikkiin paikkoihin on löytynyt halukas.

Palkan maksaminen ei välttämättä edellytä mitään muutoksia varusmiespalveluksen sisältöön. Sanonnan mukaan euro on kuitenkin kova konsultti ja nopeasti epäilemättä arvattaisiin kustannusten laskevan palveluksen mielekkyyden noustessa. Mutta periaatteessa on mahdollista säilyttää laajaan kansalaisten osallistumiseen perustuva armeija. Palvelukseen ei myöskään tarvitsisi valita asehulluja tai väkivaltaan taipuvia. Sopivilla tehtävän kuvauksilla voidaan etsiä juuri sellaisia yksilöitä jotka sopivat kuhunkin tehtävään.

Jotain haittaa rahalla ryyditetystä vapaaehtoisuudesta voisi kuitenkin olla, sillä esimerkiksi asevelvollisten arvontaan verrattuna voisi veikata rikkaiden tai edes hyvin toimeentulevien osuuden varusmiehistä jäävän aika pieneksi, heillä kun on kirjaimellisesti parempaa tekemistä kuin rahan tarpeessa olevilla.

Miten kustannusten sitten kävisi? Oletetaan järjestelmän pysyvän lähes samana. Ainoana muutoksena vapaaehtoisesta varusmiespalveluksesta maksettaisiin palkkaa jotta saataisiin riittävästi väkeä. Tuskin kovin moni väittää vastaan jos esitän budjetin paisuvan. Jonkin verran tarkkuutta siis vaadittaisiin, jotta valinta kohdistuisi nimenomaan sopiviin eikä vain halvimpiin yksilöihin.

Budjetin suurenemisesta huolimatta toiminta ei olisi yhtään kalliimpaa. Budjetin paisuminen vain toisi näkyville tällä hetkellä pakkotyövoimalle aiheutettujen menetysten suuruuden. Näkökulmasta riippuen tuo ero tällä hetkellä joko jaetaan kansalaisille lisääntyneenä turvallisuutena tai heitetään kankkulan kaivoon. Kankkulan kaivo -näkökulmassa lisää menetyksiä syntyy vielä kaikille niille jotka hyötyisivät nyt pakkotyössä olevien työpanoksesta näiden työskennellessä muualla.

Oleellista on huomata joiltakin otettavan ja toisille (kaikille) annettavan. Yleensä kun tämänkaltainen tilanne perustuu pakkotyöhön siihen suhtaudutaan hyvin negatiivisesti.

Kuten kaikki sanomalehtiä lukeneet tietävät on valtion budjetin kasvattamiseen niukalti tilaa. Johtaisiko palkan maksu varusmiehenä olemisesta siis tilanteeseen jossa uskottavaan maanpuolustukseen ei olisi varaa? En tiedä. Jos johtaisi niin ainakin se kertoisi jotain varmaa maanpuolustustahdosta jota usein kehutaan.

Data Analysis, Vastakkainasettelut, Ympäristö

Ilmastonmuutos 2: Väärän popularisoinnin turmio

3 Comments

Olen havahtunut siihen, että olen saattanut olla ylioptimistinen. Tunne on erikoinen.

Jottei tule epäselvyyttä: nykytiedoilla olen jämerästi “ilmastouskovainen”. Tiede ei tämän selvemmäksi voi tulla, ja olisi järjetöntä olla toimimatta vaikka epäselvyys olisi paljon suurempikin. Pidän kuitenkin samalla jämeryydellä kiinni siitä, että oma leirini ei saa käyttää huonoja argumentteja. Uskottavuutta ei saa menettää.

Aiemmassa kirjoituksessa avasin, miksi ilmastonmuutosta ei voi “ymmärtää”.  Se on yksinkertaisesti liian monimutkainen kasa sairaita matemaattisia yhtälöitä, jotka eivät maalaisjärjellä kerta kaikkiaan avaudu. Lisäksi probabilistiset ennusteet antavat tietoa sellaisessa muodossa, jota terveet ihmisaivot eivät kykene absorboimaan.

Pahin unohtui. Ilmastonmuutoksen olemassaolo voidaan todistaa ennen muuta tilastoilla. Valitettavasti tilastoilla ei varsinaisesti voi todistaa mitään.

Tilastotieteen perusajatuksia on hypoteesin testaus. Esitetään väite (nollahypoteesi), ja sen jälkeen testataan, voidaanko osoittaa että väite on melko varmasti epätosi. Viime kädellä tilastoilla osoitetaan väitteitä vääriksi; se ei silti tarkoita, että vastakkainen väite olisi automaattisesti oikea. Jos tätä ei ymmärrä, popularisoinneissa voi mennä pahasti metsään.

Liian kansantajuisten mallien esittäminen jopa lyö itseään vastaan. Niissä on aina oiottu ja yksinkertaistettu, ja milloinkaan ne eivät vastaa todellisuutta kunnolla. Kun sitten jokin tällainen kansantajuinen malli osoittautuu virheelliseksi, vastapuoli saa tilaisuuden lytätä koko tutkimuksen. Olkinukkeargumentti, mutta ilmastouskova on itse luonut olkinukkensa.

Ilmastouskovan olisi parempi nöyrästi myöntää, että tulkinnoissa on epävarmuutta.  Tapausesimerkkinä otan SkepticalSciencen sinällään mainion grafiikan.

(Lähde: http://www.skepticalscience.com/graphics.php?g=47)

Grafiikan perusteellla “skeptikot” ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että viimeisten 15 vuoden aikana keskilämpötila on laskenut. On se. Vuoden 1970 jälkeen on ollut peräti viisi viilenemisjaksoa… jos unohtaa sen että näiden jaksojen välissä lämpötila on yhdessä yössä noussut kymmeniä kertoja enemmän. Mitään fysikaalista järkeä tuollaisessa tulkinnassa ei ole.

Vastaavasti “realistit” tulkitsevat datan tavalla, joka ei vaadi fysiikan lakien vastaisisia ihmekuumenemisia.  Sen tulkinnan mukaan lämpötilassa on paljon kohinaa, mutta koko ajan se on keskimäärin noussut.

Esitys on nokkela, kansainomainen ja näyttävä. Olen nähnyt sitä käytettävän myös suomalaisessa ympäristökeskustelussa. Valitettavasti on riski, että se voi kompastua omaan nokkeluuteensa.

Suoran viivan sovittaminen dataan nimittäin on helppoa mutta vaarallista — niin tehdään siksi että niin tehdään aina. Oikeasti lähes mihin tahansa dataan voi sovittaa lähes minkä tahansa käyrän. Ammattitaito syntyy siitä, että osaa poistaa ne käyrät jotka eivät kuvaa todellisuutta.

Yllä oleva kuvapari kyllä osoittaa sen, että “skeptikoiden” tulkinta on järjetön. Sen sijaan se ei kerro, onko “realistien” tulkinta oikea.  Käytännössä tähän dataan voisi hyvin sovittaa myös käyrän, jonka kasvu alkaa pysähtyä noin vuoden 2000 tienoilla. Jopa niin, että jos saisin nämä datat eteeni tietämättä niistä mitään, aloittaisin kokeilun jollakin sellaisella epälineaarisella sovituksella.

Olenkin yrittänyt löytää raakadataa johon tuo sovitus on tehty, mutta en löytänyt. Käytin kuitenkin yhtä datasettiä joka on ollut tuossa taustalla, NOAA GSTA. Data kertoo poikkeaman pitkän aikavälin keskiarvosta. (Raakadata csv-formaatissa: NOAA. R-skriptit: NOAA.R)

Dataan saa mukavasti sovitettua suoran Y=-0.11+0.027*X, missä X on vuosia alkaen vuodesta 1970. Sovituksen R2-arvo on 0.53, mikä on säämittauksissa kohtuullinen joskaan ei loistava arvo. (R2=1 tarkoittaisi että datapisteet ovat käytännössä kaikki punaisella viivalla, R2=0 tarkoittaa että ne ovat missä sattuu).

Toisaalta dataan voi aivan yhtä hyvin sovittaa myös vaikkapa kolmannen asteen polynomin. Sen arvoksi tulee Y= -0.02 + 0.0026*T + 0.0014*T^2 – 0.000022*T^3. Tässä sovituksessa kasvu tosiaankin pysähtyy. Sovituksen R2-arvo on lähes täsmälleen sama kuin lineaarisen, eli ei ole mitään varsinaista syytä pitää sitä huonompana.

Dataan voi myös sovittaa kosinifunktion (miksi ei voisi?). Sovitus ei ole aivan yhtä täydellinen kuin kahdessa edellisessä, mutta R2-arvo on silti 0.51 jos käytetään sovitusta Y= 0.41 – 0.45* cos(Y*π/36)). Tämä yksinkertaisesti tarkoittaisi, että lämpötilaa ajaa noin 144 vuoden pituinen sykli.

Olisi mukavaa sanoa, että nämä sovitukset ovat naurettavia, mutta tilastomielessä ne eivät ole. Jos kaksi sovitusta antaa käytännössä yhtä hyvän tuloksen, on vaikea mennä väittämään toista paremmaksi. (Jokainen näistä sovituksista muuttuu, jos mennään ajassa kauemmas taaksepäin. Mutta millä tahansa ajanjaksolla katsottuna suora viiva ei yleensä ole erityisen hyvä kuvaaja).

Itse asiassa nämä sovitukset eivät välttämättä edes ole naurettavia, ei edes tuo kosinisovitus. Epälineaarisuus voi jopa olla todellista, ja perustua oikean fysiikkaan. Se vaikuttaa hämärältä vain, jos ei ymmärrä eroa “lämpötilan” ja “energian” välillä.

Ilmakehään ei tällä hetkellä pumpata liikaa “lämpötilaa”; siihen pumpataan liika energiaa. Ero on merkittävä. Energia voi siirtyä moneen eri paikkaan: esimerkiksi syvälle mereen, tai jäätiköiden sulattamiseen, tai yläilmakehään. Silloin se ei lämmitä maanpintaa. Mutta jos “ylilämpö” voi siirtyä yllättävästi, se voi myös palata yllättävästi.

Yhden ainoan pintalämpötilan seuraaminen ei siis kerta kaikkiaan kerro koko totuutta. Tilastoja väärinkäyttämällä voidaan “todistaa” oikeastaan mitä vain. Toisaalta tiedetään, että malleissa on otettava huomioon muitakin muuttujia kuin pintalämpötila, eikä kaikkia ilmiöitä edelleenkään osata asteen tarkkuuudella mallintaa.

Tilastoja on syytä käyttää varovasti, ellei tiedä täsmälleen mitä on tekemässä.

Lisää kirjoituksia ympäristöstä: täällä. 

Ehdotus, Rationalisointi, Tulevaisuus, yhteiskunta

Yhteiskunnan käytettävyydestä

2 Comments

Käytettävyys ei ole uusi termi. Viimeisten vuosikymmenten aikana se on ollut merkittävässä roolissa tietoteknisten laitteiden ja teknologioiden kehittämisessä. Olen itsekin toiminut paitsi termin myös sitä tarvinneen alan parissa reilun 25 vuoden ajan.

Suunnilleen samaan tähtäävä termistö on matkan varrella vaihdellut käyttöliittymista (UI) ja käyttöliittymäsuunnittelusta käytettävyyden kautta käyttäjäkokemukseen (UX). Aika monta muuta termiä sujuvasti unohtaen. Tietotekniikka on tunkeutunut arkipäiväisiin esineisiin ja järjestelmiin niin syvälle, että laitetta käyttävän ihmisen tarpeet on pitänyt ottaa huomioon jo aikaisessa suunnitteluvaiheessa. Siis miettiä ja tutkia etukäteen mitä laitteilla yritetään saada aikaiseksi, missä, milloin ja kenen toimesta. Sama ilmiö ja menetelmät ovat nyttemmin laajenemassa myös metalliteollisuuteen, joissa niissäkin laitteen ja käyttäjänsä vuorovaikutus on merkittävässä roolissa.

Tätä taustaa vasten en voi kuin ihmetellä miten asiat ovat yhteiskuntamme osalta. Siis sen, minkä me kaikki yhdessä ja äänestämiemme valtuutettujen kautta luomme ja missä toimimme joka ikinen päivä. Millaisen järjestelmän me olemme saaneet aikaiseksi tai kenties jopa suunnitelleet?

Käytettävyys

Menemättä syvemmälle alan teorioihin ja niiden välisiin pieniin eroihin, voin ottaa lähtökohdaksi muutamia käytettävyyden ja käyttöliittymäsuunnittelun periaatteita ja termejä. Kiinnostuneille lisää esim: http://fi.wikipedia.org/wiki/Käytettävyys ja http://en.wikipedia.org/wiki/Usability)

Laitteen käytettävyys voi olla hyvä kun: sen käyttäminen on tehokasta, miellyttävää ja opittavaa. Näiden lisäksi sen toiminnan tulee olla järkevää tai sen toteuttavan toiminnon tulee olla merkityksellistä. Erittäin miellyttävästi tyhjää tekevä laite ei siis kelpaa suoraan täyttämään hyvän käytettävyyden määritelmää. Tai siis tietyn tulkinnan mukaan katsottuna. Laitteella tulee olla jokin funktio. Tämä määritelmä ei pyri sisältämään taidetta tai muita kenties ei-toiminnallisista lähtökohdista lähteviä ratkaisuja. Kuten esimerkiksi Bonk, jos se jonkun mielestä ei ole taidetta. Sivuutan tässä sellaisen osan nykyelektroniikkaa, joka lähentelee Bonkia. Niitäkin esimerkkejä löytyy.

Laite tai palvelu täytyy siis olla saavutettavissa ja käytettävissä jotain tarkoitusta varten. Sen tulisi olla ulottuvilla silloin kun sitä tarvitaan ja sen toiminnan olla loogista ja opittavaa seuraavakin kertaa ajatellen. Samalla tavalla opittavuuden tulisi olla siirrettävissä eli yhden henkilön käytettyä ja opittua laitteen käytön hän voi opastaa muita, jotta he osaavat helposti ja tehokkaasti suorittaa saman tai samankaltaisen tehtävän.

Saman vaatimuksen ei pitäisi olla mahdotonta yhteiskunnan tasolla.

Yhteiskunnallinen käytettävyys

Kun yhteiskunnan jäsen, kansalainen, haluaa asioida pankissa se tulisi olla hänen tavoitettavissaan normaaliin elämänrytmiin sidottuina aikoina tavalla, mikä on isossa mittakaavassa samaa tehtävää suorittavien näkökulmasta järkevää ja toimivaa. Jos todellisuuden ja tavoitetilan välillä on huomattava ero ison kansalaisjoukon kohdalla, markkinavoimat tai yleisen mielipiteen tulisi voida vaikuttaa muutokseen positiivisella tavalla.

Muutama vuosi sitten tekemääni esitelmää varten kävin läpi pankkien luukullaan maksettujen laskujen palkkiot. Otin lähtökohdaksi yhden pankin, missä maksu per lasku oli tuolloin seitsemän (7) euroa. Sittemmin sama pankki on supistanut aikoja milloin sieltä voi nostaa käteistä rahaa. Internetittömän mökin mummon tulee joko sopeutua tai olla soputumatta tilanteeseen, koska hänelle ei tarjota muuta vaihtoehtoa. Kilpailevien pankkien siirtyessä samaan toimintamalliin vaihtoehtojakaan ei ole tarjolla.

Käytettävyys määritellään käytännössä palvelun toimittajan taholta ja sen kerrotaan olevan hyvä.

Hyvää palvelua voidaan perustella myös kyselytutkimusten perusteella, joissa on havaittu mielipiteiden muuttuneen positiivisemmiksi edellisten kyselyiden jälkeen tai keskittymällä asiakkaan ja kassahenkilökunnan väliseen vuorovaikutukseen. Sen jälkeen siis, kun asiakas on 50 minuuttia odotettuuaan päässyt hoitamaan kahden minuutin asiansa sinänsä miellyttävästi. Kokonaiskäytettävyys tai käyttäjäkokemus ei kuitenkaan ole kunnossa.

Ei vaikka pankinjohtajan suoritusbonusperusteiset mittarit toisin väittäisivätkin.

Mitä yksityiset edellä sitä valtio perässä

Tapojeni vastaisesti en yritä tässä kirjoituksessa etsiä pieniä toimimattomia nyansseja vaan keskityn isoihin virallisiin linjoihin. Mutta tiukasti käytettävyyden näkökulmasta. Sisäpiirin uskovaiset voivat vaihtaa termin tilalle toisen ja täsmentää määrittelyjä sen mukaisesti, mutta peruskuvio on silti sama.

Yksityisten perässä marssivat ainakin poliisipalvelut. Olen itse saanut viime vuosien aikana aivan loistavaa palvelua paikallisilta lupaviranomaisilta. Mutta perhepiiristä ja tuttavilta kantautuvat viestit ovat pelottavaa kuultavaa. Asiaan on oikeusasiamieskin ottanut kantaa, mutta saanut samanlaisen vastauksen kuin suuryrityksen käytettävyysasiantuntija projektipäälliköltä – ei kiinnosta.
Teknisesti palvelu itsessään voi edelleen olla loistavaa ja moitteetonta, mutta ajan joutuu tilaamaan käytännössä sähköisesti etukäteen usean viikon päähän.

Otetaanpa esimerkki livenä ajanvaraamisesta passin hakemiseksi kirjoittamisen yhteydessä. Puuttumatta sivujen käytettävyyteen itseensä tai muuhun toteutukseen osoitteessa https://poliisi.ajanvaraus.fi/rms.do?url=poliisi. Lue: en siis listaa heti huomaamiani puutteita tänne.

Takinkääntö. Listaanpa ainakin jotain. “Tällä viikolla ei ole vapaita aikoja.” “Seuraava vapaa aika on viikolla 42. Siirry viikolle 42.” Kyseinen aika on lokakuussa 4 viikon päässä. Oli siis pakko tehdä tällä tavalla ja näyttää aluksi käytännössä tyhjää? Ja sen jälkeen lähteä arpomaan eteenpäin ilman suoraan annettua tietoa, missä ensimmäinen vapaa aika on. Tai että ensin pitää valita asioitava poliisilaitos, jos vaikka naapurilaitoksella olisi vapaa aika jo huomiseksi? Kaipa pikapassejakin koskee sama jonotussääntö, mutta sellaisen nostaminen esille olisi toki saivartelua. Saat passin päivässä neljän viikon kuluttua? Rauhoitutaanpa taas ja unohdetaan tarkempi kommentointi.

Saisin siis halutessani varattua ajan passihakemuksen jättämiselle 4 viikon päähän. “Normaalin passin toimitusaika on noin viikko“. Viime viikolla kuulin eläkeläismiehen otattaneen passikuvat kuuden viikon päästä tapahtuvalle lomamatkalle. Kaikki muu ennättää varmasti, mutta ei välttämättä aikaa jättää passihakemus. Harmi että oli matka jo varattuna. Mistä alkaen pitää matkavakuutuksen olla voimassa, että mahdollisesti korvaa. Luultavasti varaushetkestä.

En voi näemmä helposti peruuttaa aloittamaani passinvaraustoimenpidettä ja vaihtaa sitä johonkin muuhun tarvitsemaani eikä “vaihda palvelu” toimi ainakaan käyttämälläni selaimella minun käyttöjärjestelmässä. Mutta minullahan ei ole vielä päivittäistä ja ammattimaista tietotekniikan taustaa (unohtamatta opetuskokemusta) kuin reilu 30 vuotta, kaipa muut käyttäjät hallitsevat asian paremmin omilla koneillaan. Toivottavasti en kokeilullani syönyt vahingossa jonkun virastoaikaa, vaikka en varmasti koskenutkaan ajanvarausnappiin. Vannon.

Varattavat ajat ovat kymmenen minuutin välein ja vieressä on ohje “Yksi ajanvaraus kattaa yhden henkilön yhden asian käsittelyn. Jos varaukseen on tulossa useampia henkilöitä, varaathan jokaiselle oman ajan. Myös mikäli haluat asioida usean eri asian kanssa (esim. passi, ajokortti, hallussapitolupa), niin varaa jokaiselle eri asialle oma aika. HUOM! Mikäli esitettävänä on enemmän kuin kaksi asetta, varaa aina yksi aika kahdelle aseelle kerrallaan.”

Mistä seuraava kuulemani näkökohta. Todellinen henkilö sai ajan poliisiasemalle muutaman viikon päähän ja meni hoitamaan asiaansa. Asiakaspalvelutila oli tyhjä ja hän pääsi asioimaan lyhyen odotuksen jälkeen ja asia hoituikin parissa minuutissa. Hänelle oli kuukauden odotusaikana tullut toinenkin hoidettava asia. Mitä hän ei saanut hoidettua, koska “Yksi ajanvaraus kattaa yhden henkilön yhden asian käsittelyn“. Hän oli edelleen aseman ainoa asiakas. Mutta sääntöjen rikkomisen seuraushan olisi anarkia ja sitä ei yksikään virkahenkilö voi tukea.

Takaisin live-seurantaan: En voi näköjään helposti peruuttaa aloittamaani varausta. Korjataan: näköjään ollenkaan ainakaan käyttämälläni selaimella ja käyttöjärjestelmällä ainakaan juuri nyt. No, onneksi tämä oli vain kokeilu. Todetaan samalla, että käyttääköhän varausjärjestelmä IP-pohjaista tarkastusta, koska minulle jumittunut ajanvarausjärjestelmä on toimimaton myös toisessa selaimessa. Ja kyllä, verkkoyhteyteni on edelleenkin kunnossa. Tarkistin.

Käytettävyyspalovaroitin antaa merkkejä savusta, joten on aika keskeyttää kokeilu ja listata vielä, että ulkomaan kansalainen voi menettää jonotuskäytännön takia suomalaisen ajokorttinsa ja vain tuurilla selvitä käymättä autokoulua n. 17 vuoden Suomessa asumisen jälkeen (Hi, AC) tai että poliisi ei ota rikosilmoituksia vastaan konttorilla, kun toista kuutiota valkosipulin ituversoja on varastettu. Tai muuten saaneet jalat alleen, siis karanneet omistajaltaan. Odottaa edelleenkin käsittelyä, että minä soitan ao. varkauden uhrille ja kirjoitan hänen puolestaan rikosilmoituksen verkossa. Ei taida enää vaatia poliisia käymään paikalla. Ja ei, hän ei saanut mistään puhelinnumeroa missä tämän voisi hoitaa muuten kuin jonotuskäytännön mukaisesti.

Lapista kuuluukin huhuja, että siellä harkitaan yleisemmin ns. vanhakantaista suoraa rangaistuskäytäntöä.

Muistan elävästi 1980-luvulta keskustelun ja pelon A- ja B-luokan kansalaisiin jakautumisesta tietotekniikan osaamiserojen takia. Pelko on onneksi aiheeton, olemme kaikki B-luokan kansalaisia yhteiskunnallisen tietotekniikan edessä. Tai ainakin sitä käytetään tekosyynä todellisten ollessa jotain muuta.

Tässä vaiheessa en avaa keskustelua “pitää osata kilpailuttaa oikein”. Haavat ovat vieläkin avoinna 6 kuukauden toipumisajan jälkeen. Sanotaan lyhyesti näin, että joka moista partta käyttää on siellä vastapuolella ja ei tiedä mistä puhuu. Tai sitten muuten vieraantunut arkielämästä, onhan sekin mahdollista. Kaikki ongelmat eivät varmasti johdu virkakoneiston tilaus- ja kilpailutusjärjestelmistä, vaikka merkittävä (lue: joskus/usein järjetön) suo onkin.

Otan mielelläni vastaan vinkin ensimmäisestä positiiviseen lopputulokseen johtaneesta tapauksesta, joka johtuu kilpailutuksen hyvistä puolista.

Entäs sitten? 

En halua valittaa. Haluan tehdä jotain. Olen aiemminkin ehdottanut muutamien naapurimaidemme tapaisen Teknologiaraadin perustamista, missä etukäteen arvioidaan tulevien (tietoteknisten) muutosten aiheuttamia vaikutuksia. Voidaan aloittaa rakentamalla kilpailuttamatta next-best -ratkaisu väliaikaisesti, jos ei pidemmälläkin tähtäimellä. Tässä maassa on osaamista ja väkeä vapaalla jalalla. Ei kaikki voi ja saa olla kustannussäästöjä, pitää sitä elää huomennakin.

Mistäpä terveiset Jyrkille ja Jutalle. Mutta samalla kertaa Paavolle, Juhalle ja kaimalle ja kaikille muillekin. Yhdessä te meille näitä ohjaatte. Kokonaisuutta pitäisi viedä eteenpäin eikä leikkiä kuka on milloinkin hiekkalaatikon sisällä ja kuka ulkona. Varsinkin jos ei eläissään ole muuta tehnyt kuin leikkinyt hiekkalaatikolla. Mutta tämä ei koske suoraan teitä henkilökohtaisesti, onpahan vain toteamus mietittäväksi sinne portaikon yläpäähän. Siis erityisesti käytettävyyden ja teknologisten kytkösten näkövinkkelistä.

Mutta arvoisat poliitikot, sinäkin jota olin onnistuneesti äänestämässä eduskuntaan, ottakaa pieni todellisuustarkastus ja monen menestyvän käyttöliittymiäkin tekevän yrityksen tapaan selvittäkää ensin loppukäyttäjien halutila ja suunnitelkaa sen pohjalta tarkemmin mihin halutaan päästä ja miten sinne aikanaan päästään, kovalla työllä. Mikään ei tule ilmaiseksi, se tiedetään jo valmiiksi.

Täällä on yksi halukas tekijä, mutta se tekeminen on vain tehty vaikeaksi. Jos ei muuten, niin kilpailuttamalla ja säädättämällä ja lopulta tukahduttamalla.
Muistakaa, tämäkin oli vain pintaraapaisu kahdesta näkökulmasta ja lisäesimerkeistä ei ole puutetta.

Anekdootti työttömälle

Otetaan vielä lopuksi sellainen anekdootti, että toimiikohan poliisin järjestelmästä ajan tilaaminen perusteena esim. ansiosidonnaisen maksamisen keskeyttämiselle? Silloinhan ei selvästikään voi olla työmarkkinoiden käytettävissä, jos vaikka joku kutsuisi töihin. Lyhyemmistäkin katkoista on ihmisiä rangaistu.

Mutta on se silti onni, että parjatuilla Tsaarin virkamiehillä ei ollut tietotekniikka käytössään.

Arvoisa Suomi, yhdessä ja erikseen, oletko samaa mieltä että yhteiskunnassame on Käytettävyysongelma?

Jälkikirjoitus

Vastasihan se poliisin ajanvarausjärjestelmäkin lopulta:

“Virhesivu:
Sivua ei löytynyt!

Sivua ei löytynyt sivustoltamme. Sivu saattaa olla poistettu
tai siirretty uuteen paikkaan. Mikäli tulit tälle sivulle seuraamalla linkkiä jossakin muussa
palvelussa, pyydämme sinua ilmoittamaan osoitteen muuttumisesta
kyseisen palvelun ylläpitäjälle.

Kirjaudu uudelleen…“

Zygomatica.com: Ratkaisuihin ongelmia

Translate »