Tulevaisuus

SININEN KIRJA

1 Comment

 

Pekka Himasen kansainvälisen tutkimusryhmän työstä koostamaa pumaskaa mätkittiin julkisuudessa jokin aika sitten oikein urakalla. Yritin olla lukematta kirjoituksia, koska halusin itse kokea teoksen niin sanotusti neitseellisessä tilassa, ilman ennakkokäsityksiä. Otsikoiden tasolla sain tietysti runsaasti odotuksia luovaa materiaalia, lähinnä projektia pidettiin kalliina. Toisaalla Iltalehti väitti Himasen olevan huippufilosofi. Oli niin tai näin, tuskin pystyin olemaan täysin objektiivinen.

Ilman lähteitä raportti on noin 140 sivua joten alla on käsitelty vain joitakin mieleenpainuneita seikkoja. Loput kannattaa lukea itse. Vaikka luettavuus ei ehkä olekaan tämän selvityksen parasta antia niin suosittelen muutaman tunnin uhraamista sen parissa.

Kirjoituksen koko otsikko “Sininen Kirja — Suomen kestävän kasvun malli — Luonnos kansalliseksi tulevaisuushankkeeksi — Johtopäätöksiä Suomen tulevaisuusselonteolle — kestävän kasvun malli -tutkimushankkeen pohjalta”. Otsikon perusteella voi heti ottaa kantaa kohuun raportin hinnasta, liekö rahat menneet tutkimushankkeeseen eikä vain tämän raportin kirjoittamiseen? Hankkeessa on ollut mukana kuusi muutakin henkilöä. Jos kaikki ovat jotain tehneetkin saa hommaan herkästi palamaan jo useamman satatuhatta euroa. Johdannossa jopa mainitaan hankkeeseen käytetyn yli 100 työkuukautta.

Toinen otsikon aiheuttama reaktio liittyy kansallinen sanaan. Jostain syystä liitän sen aina mielessäni nationalismiin, jota taas pidän monella tapaa ongelmallisena ajatuksena. Kansallisuuden ajatuksen mukaisesti mukaan halutaan ottaa “kaikki”. Tämä ei tule onnistumaan, sillä emme elä yhtenäiskulttuurissa, eikä Suomi maana ole enää terävästi rajattu. Kansallisuus käsitteenä vuotaa koska rajoja on tarkoituksella avattu ja ihmiset kulkevat niiden yli molempiin suuntiin, mutta myös koska informaatio ei näitä rajoja pientä kielitaitojarrua lukuunottamatta tunne juuri lainkaan. Yhteenkuuluvuuden tunne on levittäytynyt moneen muuhunkin ryhmään kuin kansaan ja väittäisin sen tarkoittavan kansallisen yhteenkuuluvuuden tunteen heikkenemistä.

On ehkä hyvä mainita raportin aikajänteen olevan kaksi vuosikymmentä. Joidenkin asioiden kohdalla perspektiivi on toki pidempi, mutta hahmotettaessa tulevaisuutta on hyvä tietää kuinka pitkälle katsotaan. 20 vuotta on tässä tapauksessa hyvä valinta. Lyhyempi perspektiivi vaatisi paljon konkreettisemman lähestymisen, eikä silloin käytännössä voisi ottaa esille kovin radikaaleja ajatuksia. Paljon pidemmälle on vaikea yhteiskunnallista kehitystä nähdä oikein millään tarkkuudella.

Kestävän kasvun mallille esitetään kolme merkittävää haastetta: taloudellinen kestävyys, hyvinvoinnillinen kestävyys ja ekologinen kestävyys. Haasteet on hyvin valittu. Kasvun luonteeseenkin otetaan kantaa vaikka alussa tuntuu ettei vaikeasti mitattavaa laadullista kasvua ole huomioitu mitenkään. Tällä tarkoitan esimerkiksi tilannetta jossa jonkin toistuvasti esiintyvän ongelman ratkaisuun kehitetään algoritmi joka annetaan vapaaseen käyttöön, BKT voi laskea, koska kenenkään ei tarvitse enää tehdä manuaalista työtä saman ongelman ratkaisemiseksi eikä algoritmia tarvitse kirjoittaa joka kerta uudestaan.

Hyvinvoinnin osalta minulla jäi mieleen psyykkinen hyvinvointi ja informationalismi. Psyykkisen hyvinvoinnin merkityksen sanotaan korostuvan, kun fyysinen terveys alkaa olla hoidettavissa ja ruokaa riittää. Konkreettisena esimerkkinä: luin joskus jutun jossa sanottiin amerikassa lihavuuden olevan köyhillä suurempi ongelma kuin nälkä. Itsekin näen teknologisen kehityksen nopeasti menevän kohti tilannetta jossa yhä vaikeampia fyysisiä ongelmia pystytään ratkomaan, mutta henkisen hyvinvoinnin puolella teknologia ei vielä näytä pystyvän samaan. Siksi voi tosiaan olla aiheen nostaa psyykkinen hyvinvointi keskiöön.

Psyykkinen pahoinvointi on myös yksi merkittävä tekijä työuralta lipeämisessä, joten tilanteen parantaminen vaikuttaisi merkittävästi myös sekä huoltosuhteeseen, että kestävyysvajeeseen. Toisaalta jo pitkään on ollut näkyvissä kehitys, jossa koneet tekevät yhä suuremman osan työstä; vaikka maailma ei vielä olekaan valmis johtaa tämä vääjäämättä koko elämäntapamme uudelleen arvioimiseen; ainakaan kaikki eivät voi perustaa omanarvontunnettaan työhön samalla tavalla kuin aikaisemmin. Kaksi edellistä virkettä ovat ilmeisessä ristiriidassa keskenään ja tulevat jossain vaiheessa johtamaan vaikeisiin kysymyksiin yhteiskunnan toiminnan insentiiveistä ja erityisesti omaisuuden käsitteen uudelleen arviointiin, mutta se on ehkä toisen keskustelun paikka.

Informationalismista sanotaan: “pelkistetysti ilmaisten informationaalinen kehitys viittaa informaatioteknologian sekä uuden organisoitumismuodon yhdistelmän mahdollistamaan innovaatiopohjaiseen tuottavuuskasvuun”. Ehkä olisi voinut pelkistää vähän lisää. Informationalismi on kuitenkin hyvä vastinpari teollistumisen käsitteelle. Teollisessa yhteiskunnassa hyvinvointia rajoittavana tekijänä on tuotantokyky. Raaka-aineita on olemassa runsaasti, vaikka niiden käyttöön saaminen vaatiikin koneita. Informaatioyhteiskunnassa koneet rakentavat koneita eikä niistä ole enää pulaa. Rajoittavana tekijänä on tieto, mitä niillä koneilla pitäisi valmistetaa.

Todellisuudessa tietysti käy niin, että luonnonvarojen riittävyys loppuu kun koneita on tarpeeksi, joten siitä voi ja näyttääkin muodostuvan yksi rajoittava tekijä. Mutta oleelista on huomata ettei kyky muuttaa raaka-aineita tuotteiksi ole enää merkittävä pullonkaula. Emme ehkä ole vielä kaikilta osin tuollaisessa tilanteessa mutta siihen päätyminen näyttää väistämättömältä. Mistä päästäänkin informationalismin toiseen ulottuvuuteen eli elämäntavan muutokseen. Tämä tuodaan esiin liittyen uusiin johtamis- ja työkulttuureihin, mutta jää ehkä vähän irralliseksi.

Kestävän talouskasvun kohdalla ensimmäisenä mieleen jää maininta käsittääkseni yleisesti tunnustetun hedonistisen adaptaation käsitteen vastaisista tutkimustuloksista. Siis karkeasti: raha lisää onnellisuutta. Tosin ilmeisesti vain logaritmisesti. Muuten talouskasvu osio on vähän puuduttavaa luettavaa. Osin varmaan koska kaikki kolme osiota kietoutuvat yhteen ja suurin osa ajatuksista tuli jo mieleen hyvinvointi osiossa.

Esille nostan organisaatiokulttuurisen innovaation ajatuksen. Tämä on alue jolle Suomessa olisi sekä tarvetta, että ehkä myös mahdollisuuksia. Tarvetta, koska luutuneita rakenteita kokemukseni mukaan piisaa. Mahdollisuuksia, koska kaikesta huolimatta asiasta saa täällä yleensä sanoa ja koska henkilökohtaista vastuuta otetaan. On siis mahdollista järjestyä muutenkin kuin pyramidiin jossa neljällä kulilla on aina päällikkö.

Alleviivasin lukiessa myös lauseen “Työpaikkojen suojelemisen sijaan fokus tulisi siirtää työntekijän suojaan”. Tämä toki helpottaa Schumpeterilaista luovaa tuhoa, mutta globaalissa ympäristössä, jossa isot jutut ovat näkyviä ja siten helpommin tuettuja voidaan sitten nähdä isojen laivatilausten menetyksiä. Itse ehkä näkisin tarvetta perusteellisemmalle muutokselle, jossa juuri aiemmin mainittua informationalismia mietittäisiin lähtökohtana, tyyliin kickstarter. Ehkä rahankeräyslain uudistamisen lisäksi tarvittaisiin joku uusi yhtiömuoto joka tukisi vähemmän konventionaalista organisaatiomallia?

Kestävä ekologisuus omana osionaan sisältää lähinnä maininnan Stern Reviewhun.

Suomen kestävän kasvun mallia kuvatessaan Himanen nostaan noidankehän vastakohtana esille “hyvän kehän” jossa kestävä talous johtaa kestävään hyvinvointiin, joka puolestaan kestävään ekologisuuteen, josta siirrytään takaisin kestävään talouteen. Kuva on ihan kiva, mutta pienellä pohdinnallakaan en näe miten hyppy kestävästä hyvinvoinnista kestävään ekologisuuteen tapahtuu ellei käsitteitä ole tarkoituksella määritelty sopivasti.

Kehityksen päämääräksi otetaan arvokas elämä, mikä sopii hyvin yhteen oman elämänfilosofianin kanssa, joten siinä ei ole valittamista. Hyvältä kuulostaa myös “Välittäminen on ikään kuin ihmisarvo operationalisoituna”. Sen sijaan väite ettei jokaisen ihmisen aineellisia tarpeita pystyttäisi ekologisen kestävyyden haasteen voimassa ollessa tyydyttämään olisi vaatinut aika painavat perustelut.

Vihdoin sivulla 124 lausutaan ääneen alussa perään kuuluttamani tarve siirtää painopiste talouden mittaamisesta hyvinvoinnin mittaamiseen. Tämä ei varmasti ole helppoa, mutta sellaista se elämä on: joskus on tehtävä vaikeita asioita eikä kaikkea voi tiivistää yhden sivun raporttiin.

Data Analysis, Transparency

Analysis of the 2012 municipal elections in Finland I, start up

 

Couple of weeks ago I decided to learn Python. Mostly because I no longer have access to a Matlab license and the price of Matlab is kind of off putting. Additionally as of late I have gravitated toward free software both in the sense of no money involved and in the sense that the source code can be used as one wishes. For example Google’s cloud services and Libre Office. I have no clear answer to why Python. One reason is that someone said its fairly easy to learn if you already know Matlab.

In the vaalit.fi service it is possible to download the results of the 2012 municipal elections from this page. Descriptions for the csv-files can be found at the top of the page under instructions. Since the election are still fresh in my memory I thought I’d dig into that data as an exercise and use Python to make any tools I would need.

The file containing the results for the whole country is quite large, about 400 Mbytes. When loaded to the memory of my laptop it took about 3 Gbytes, which slowed things down dramatically. There are many ways to solve this, I decided to install a MySQL server and move the data to a database and then query whichever data I need. Although the data still would not fit to memory, it is much faster to find things when it is not necessary to go through the whole file. MySQL is also free if you don’t need to use a consultant.

It took about a week to setup everything and learn enough Python to be able to query the database I created. Although it was probably only about three days of actual work. The experience was not bad, there were some problems finding the right modules for Python, those that would enable all the calculations and drawing the figures I might want.

Infact finding the modules was not that difficult, but finding the correct ones for my operating system processor combo took some time. In the end I think I installed a version meant for AMD-processors although this laptop has an Intel one. Seems to work in any case. It was also a bit of a conundrum to select between Python 2.x and 3.x, they are not completely compatible and I couldn’t tell if the community will change to the new version or not. The modules I’d likely need were however available for 3.x so I selected that one. For me the risk should be a small one as I intend to to write scripts and not software that needs to be maintained.

I used MySQL Workbench to create the database. It was not that much work to learn the parts I needed. A small problem appeared when MySQL-connector wouldn’t work with Python version 3.3, so I had to move to 3.2. After this the biggest stumbling block was to get the connection to the database working even when it is on the same computer. Workbench seems to use something called “named pipes” but this wouldn’t work with the MySQL Python connector. After some trial I opened a hole in the firewall for the port used by MySQL and managed to find the correct initialization file where I could tell the server to listen to localhost and only it. Not quite sure what in the end made it work but the searches started to return results. Hopefully my laptop isn’t wide open now.

18 Dec 2012 is a zip file with source code and some sql for creating and quering the database. Everything in it can be freely used, modified and shared.

Below a couple of figures extracted from the data and a little bit of speculation on what can be seen. I’m too lazy to remake the figures with english texts.

Aanestysalueiden_koko_HIST200Figure 1. Size of voting areas. Size differences are quite large: there are about 20 areas with around 100 to 150 voters (eligible to vote in Finland) and a couple that are a lot larger.

The title for the largest voting area goes with 15971 voters to the aptly named area “Ä-alue 090A”, based on the municipality number it is somewhere in Helsinki.

The smallest with under a hundred voters are Markby (88), Norrby (93)  and Korsbäck (95), which are in the municipalities of Uusikaarlepyy, Kruunupyy and Korsnäs. First I thought that these areas would be in islands, but they are not. There are other small areas in these same municipalities. In Sipoo there is also an area called “saaret” (islands) which doesn’t have any eligible voters, perhaps it is not in use.

From the figure it is clear that the distribution has two peaks, but I’m not quite sure what is the reason behind this. I first thought that it was due to geography, if the distance to a polling station is too long it is going to have an effect on turnout, but in case of the smallest voting places this doesn’t seem to be the case.
Aania_aanestysalueella_HIST200Figure 2. Size of voting areas and turnout vary. For example little over 3000 votes were cast in one area. Abscissa is the number of votes given on an area, ordinate is the count of areas.

The distribution of votes in figure 2 shows the same double peak that was seen in figure 1. In ten areas the number of votes was less than 50, smallest activity (22) was seen in Aska area of Puolanka municipality, Paloniemi area in Kuhmo was clearly more active with 36 votes. Is voting secrecy adequately preserved when the number of voters is so small? At least they should shake the box before opening it.

Aanestaneiden_osuus_aanestysalueella_HIST200Figure 3. Histogram of ratio of voters to eligible voters for each voting area. If the abscissa is multiplied by 100 it gives percents.  in more detail: for each voting area the number of voters on election day was divided by the number of those eligible to vote in Finland, those who voted before the actual election day are not included.

Figure 3 shows a histogram of election day turnouts for different voting areas. In some cases the turnout was dismal. For example in Aleksanterin koulu area, city of Tampere, 78 voters showed up, the ratio of voters to eligible voters was 0.02. Perhaps this is some sort of special area?

Small areas show up on the llist of most active areas including to areas named Korsbäck. The relatively most active are however is the Ala-Ähtävä area in the Pedersöre municipality. There out of 1032 eligible voters 797 turned out on election day.

 

Päivän heitto, Rationalisointi

Joulujen matematiikkaa

1 Comment

Joulun kunniaksi lasken optimaalisen joulun.

Peruskansalaistahan kiinnostaa joulussa ennen muuta se, kuinka monta vapaapäivää silloin saa.

Virallisesti jouluaatto ja uudenvuoden aatto eivät ole vapaapäiviä, mutta kaikki kynnelle kykenevät käytännössä pitävät ne vapaapäivinä. Jotta lasku olisi reilu niitä kohtaan jotka silloin töihin joutuvat, en laske jokaista päivää suoraan vapaapäiväksi.  Käytän viidelle potentiaaliselle vapaapäivälle vapaudellisuuskertoimia V1-V5. Ne kertovat, kuinka suuri osa palkkatyötä tekevistä saa varmasti vapaata kyseisenä päivänä

Tilastokeskuksen työvoimatutkimus 2012 kolmannelle neljännekselle kertoo seuraavaa: työllisiä on yhteensä 2,529,000. Katson, että jatkuvassa riskivyöhykkeessä koko ajan on ennen muuta väkivallan vastainen koneisto (poliisi, palokunta, sairaalat, osa sosiaalitoimea). Tähän kuuluu mm: poliiseja (alle 9,000), päätoimisia palomiehiä (noin 3,000), sosiaalipuolen väkeä (91,000 joista kuitenkin vain hyvin pieni osa joulunpyhinä töissä) ja osa terveyspalveluista (pieni osa 198,000:sta työntekijästä). Teollisuuden 373,000 työntekijästä vain pieni osa tekee keskeytymätöntä vuorotyötä. Voidaan katsoa, että joulunpyhinä työriskiä on todennäköisesti alle 100,000:lla palkkatyötä tekevällä ihmisellä.

Aattoina joutuvat huomattavan suurella todennäköisyydellä töihin vähittäiskaupan 173,000 työntekijää ja majoitus-ja ravitsemistoiminnan 91,000 työntekijää. Viimeksimainituista osa on työssä myös uudenvuodenpäivänä.

Hyvin karkeasti riskivyöhykkeellä on siis
*Jouluaatto  >250,000   (>10% työvoimasta)
*Joulupäivä  <100,000   (<5% työvoimasta)
*Tapaninpäivä  <100,000  (<5% työvoimasta)
*Uudenvuodenaatto  >250,000  (>10% työvoimasta)
*Uudenvuodenpäivä  <200,000  (<10% työvoimasta)

Arvioidaan siis,  että molempina aattoina 80% ihmisistä voi ottaa vapaapäivän, uudenvuodenpäivänä 90%, ja joulu- ja tapaninpäivänä 95%. Jos pyöristetään lähimpään desimaaliin, V1=0.8, V2=1.0, V3=1.0, V4=0.8, V5=0.9.

Kokonaisvapaudellisuusaste VK riippuu nyt siitä, mitkä pyhistä osuvat keskelle viikkoa. Lasketaan VK sen mukaan, mille viikonpäivälle jouluaatto osuu.

*Ma: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*Ti:  VK =  V1+V2+V3+V4+V5   ~4.5
*Ke: VK = V1+V2+V3+V4+V5  ~4.5
*To: VK = V1+V2      +V4+V5   ~3.5
*Pe: VK = V1            +V4          ~1.6
*La: VK =               V3               ~1.0
*Su: VK =      V2+V3      +V5    ~2.9

Keskimääräinen kokonaisvapaudellisuusaste on 2.8 (joulun 2012 VK on maksimi eli 4.5).

Vaihtelu on siis suurta: jos jouluaatto osuu lauantaille, vapaudellisuusaste on vain kolmasosan normaalista, ja viidenneksen siitä mitä se voisi olla. Karkausvuosien takia nämä kauhuvuodet eivät toistu aivan säännöllisesti. Seuraavat ovat vuosina 2016, 2022, ja 2033. Myös perjantaille osuva jouluaatto jää kolmannekseen maksimista; näitä ovat 2021, 2027, ja 2032.

Näinä vuosina kannattaakin pyrkiä järjestämään vapaudellisuus muilla taktisilla keinoilla. Itse suosittelisin esimerkiksi äitiyslomaa (helppo pohjustaa edellisenä talvena), lonkkamurtumaa (helppo implementoida liukkaalla kelillä), tai vankilatuomiota (raskas polku, mutta joskus välttämätön).

Toivotan maksimaalista joulua ja optimoitua uutta vuotta.

Bonuskysymys

Jouluaaton osuminen perjantaiksi on epäonnista. Kuinka usein saavutetaan maksimaalinen epäonni, eli tämä on vieläpä perjantai 13. päivä?

Mikäli onnistut ratkaisemaan tehtävän alle kymmenen minuutin, onnittelen. Olet minua viisaampi. Itse lähdin ratkaisemaan tehtävää liian raskaalla matemaattisella formalismilla, ennen kuin huomasin oikotien.

Riskit, Talvivaara, Ympäristö

Talvivaara 2: Seuraavat kaksi vuotta

 

“Mikäli olisin itse vastuussa Talvivaaran sääriskien arvioinneista, en olisi tällä hetkellä tyytyväinen. Jos kriisillä on 40%  todennäköisyys jatkua, se ei oikeastaan edes ole mitään kriisinhallintaa, vaan toiveajattelua. Talvivaara — ja sen ympäristö — yksinkertaisesti joutuu toivomaan, että kävisi hyvä tuuri.”

Edellisessä osassa (Talvivaara 1: sääriskit) kävin läpi ongelmia, joita uskon huomanneeni Talvivaaran kaivoksen sääriskien hallinnassa. Perusasenteestani totesin, että “en ota syyttävää otetta, vaan ammattimaisen ja ehkä jopa empaattisen: jos olisin itse ollut vastuussa Talvivaaran sääriskien ennakoinnista, kokisinko tällä hetkellä mokanneeni?”

Olen löytänyt ympäristölupahakemuksen täydennyksen (pdf: Täydennys_19_10_2012), jossa Talvivaara kertoo, miten aikoo ongelmista jatkossa selvitä. Talvivaara uskoo pääsevänsä vesiongelmastaan eroon, mutta: “Talvivaaran arvion mukaan vesivarastojen purkamiseen menee noin kaksi vuotta…. Laskelman oletuksena on, että seuraavien vuosien  sademäärä vastaa keskimääräistä tasoa.”

Nyt kysyisin, että ovatko he tosissaan?

Jos olisin ilkeä, sanoisin että sade on määritelmän mukaan keskimääräistä suurempaa tasan puolet ajasta. Tällä perusteella Talvivaaran katastrofi jatkuu 50% todennäköisyydellä. Kolikonheittoa.

Jos nyt kuitenkin olen analyyttisempi, niin menen hieman syvemmälle dataan.
Toisin sanoen, mikä on todennäköisyys, että sademäärä seuraavan kahden vuoden aikana edes suunnilleen vastaa keskimääräistä tasoa? Käytän samaa dataa kuin edellisessä osassa, eli Suomen Luonto-lehden hankkimaa Ilmatieteen laitoksen sateisuusdataa (Suomen Luonnon blogi 19.11.2012).

Datan perusteella tässä on kaksi erillistä kysymystä.

1. Sademitoitus on tehty Savioahon mittausaseman tietojen perusteella. Asema on noin 20 km Talvivaarasta ja se on n 50 metriä alempana. Antaako se jo valmiiksi liian pieniä lukuja?
2. Mikä on todennäköisyys, että sateisuus pysyisi “keskimääräisenä” kaksi vuotta?

Käytetty sadetieto

Tässä analyysissä ei käytetty Kuolaniemen datoja ollenkaan, koska se on ollut niin lyhyen aikaa toiminnassa. Muiden asemien korkeus ja etäisyys Talvivaarasta ovat alla:

                ASEMA            H(m)   Etäisyys(km)
Paltaniemi        128      35
Saviaho            153      20
Kaarakkala       207      45
Saaresmäki      216      50
Talvivaara         200       0

Kuva 1: Sadeasemat. Lähde:http://kansalaisen.karttapaikka.fi

 

Edustaako Saviahon sadeasema Talvivaaran säätä?

Edellisessä osassa totesin, että ei ole olemassa “oikeaa” mittausta Talvivaaran sadannalle, koska kaikki asemat ovat niin kaukana ja eri korkeuksilla.

Sivun 5 viimesen kappaleen perusteella Talvivaara käyttää Saviahon asemaa referenssinä, edustamaan Talvivaaran sateisuutta. Saviahon korkeus merenpinnasta on 153 metriä.  Talvivaaran YVA-ohjelman mukaan kaivoksen korkeus merenpinnasta vaihtelee välillä 180-250 m. Käytän tässä yksinkertaisuuden vuoksi arvoa 200. Korkeuseroa on siis vähintään 50 metriä, ja lisäksi Saviaho sijaitsee Maanselän itäpuolella ja saattaa jäädä sen katveeseen, kun saderintamat liikkuvat etupäässä koillisen suuntaan.

Onko näillä seikoilla merkitystä? Yleisellä tasolla tiedetään, että korkeus lisää sateisuutta. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen raportti vuodelta 2009 (Kersalo ja Pirinen, Suomen maakuntien ilmasto, Ilmatieteen laitoksen raportteja No 2009:8) toteaa (s 113) että  “[v]uoden keskimääräinen sademäärä vaihtelee runsaan 500 ja n. 700 mm:n välillä. Vähiten sataa  tavallisesti Oulujärven länsirannoilla ja eniten Pohjois-Savoon rajoittuvalla Maanselän vaara-alueella (Sotkamon Naulavaara).”

Samoin (s 116): “Korkeussuhteiden vaikutuksesta sademääriin voidaan ottaa esimerkiksi vuosi 2004. Tällöin  Vaalan seudulla vuoden sademäärä jäi alle 700 millin (Pelso 671 mm [korkeus 115 m]), kun Maanselällä  Sotkamossa satoi n. 200 mm enemmän (Laakajärvi 872 mm [korkeus 163 m]) ja kaikkein eniten Kuhmon  Härmänkylässä (889 mm [korkeus 210 m]). Kuhmon keskustassa [korkeus 172 m] sadesumma oli 778 millimetriä. Toisin sanoen  sademaksimeissa satoi noin 30 % enemmän kuin sademinimeissä.”

Käytännössä asemien ero selviää vain piirtämällä käyrät niin pitkältä ajalta kuin mahdollista. Kuvassa 2 on käytetty 12 kuukauden sadantaa, ja piirretty kolmen muun aseman sadannan ero Saviahon sadantaan. Kuvassa 3 on sama tieto ilmaistuna prosentteina.

Silmämääräisesti katsoen näyttää selvältä, että Paltaniemen (128 m) sadanta on systemaattisesti pienempää kuin Saviahon (153 m). Vastaavasti Kaarakkalan (207 m) ja Saaresmäen (216 m) lukemat ovat systemaattisesti suurempia. Mediaaniero Paltaniemeen on -90 mm, Kaarakkalaan +58 mm, ja Saaresmäkeen +37 mm. Prosentuaaliset erot ovat Paltaniemi -14%, Kaarakkala +9%, Saaresmäki +6%.

Tämän perusteella ei voi “todistaa”, että Talvivaaran (200 m) sadanta olisi merkittävästi suurempi kuin Saviahon. Korkeuden lisäksi myös topografia vaikuttaa. Puhtaasti korkeuseroja katsellen vuosisadannan voisi kuitenkin olettaa olevan noin 40-50 mm korkeampi kuin Saviahossa. Mikäli Saviaho vielä jää Maanselän katveeseen, ero voi olla suurempikin. Prosentteina tämä tarkoittaisi, että Talvivaaran todellinen sadanta olisi noin 10% suurempi kuin referenssinä käytetyn Saviahon.

 

Kuva 2: Muiden asemien ero Saviahon vuosisadantaan, millimetrejä.


Kuva 3: Muiden asemien ero Saviahon vuosidantaan, prosenttia

 

Näillä tiedoilla on mahdoton sanoa, onko ero todellisuudessa merkittävä. Saviahon lukuja kuitenkin käytetään, kun arvioidaan “keskimääräistä” sadantaa, mm liitteen sivulla 3:  “Kalvotetulle alalle ja avolouhoksen alueelle on kertynyt vuoden 2012 aikana 5 587 074 m3 (eli 862 m3/h) vettä, kun 30 vuoden keskimääräisellä sadannalla vesimäärä olisi 3 846 915 m3 (eli 594 m3/h) (Sademäärät mittauspisteessä Sotkamo Saviaho, Lähde: ilmatieteenlaitos). Syyskuun loppuun mennessä poikkeuksellisista sateista on kertynyt 1,7 miljoonan kuution vesiylimäärä. Mikäli sateet jatkuvat myös loppuvuoden yhtä runsaina, tarkoittaa tämä 3,2 miljoonaa kuutiota keskiarvoa suurempaa sadevesikertymää vuoden 2012 aikana.”

Vain kaivoksen operaattorit pystyvät käytännössä arvioimaan, onko tällaisella 40-50 mm tai ~10% erolla todellista merkitystä. Nähdäkseni potentiaalinen ongelma pitäisi kuitenkin tunnistaa. Olisi suotavaa, että esimerkiksi Ilmatieteen laitos tekisi kunnollisen arvion siitä, mikä todellinen sadanta voisi olla.

 

Onko keskimääräinen sateisuus laskettu oikein?

Pitkällä aikavälillä ennustetaan, että sateisuus tulee lisääntymään. Esimerkiksi Syken, Aalto-yliopiston, ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen ilmasto-opas.fi listaa parhaita arvioita sateisuuden kasvulle. Kuvassa 4 on trendi ja ennuste Sotkamolle. Kuten ensimmäisen osan graafeistakin pystyi silmämääräisesti arvioimaan, keskimääräinen sateisuus on tarkasteluaikana kasvanut lähes 50 mm.

Jos Talvivaara on käyttänyt vuoden 1981-2010 keskiarvoa (kuvan 4 perusteella 640 mm), ja todellinen keskisadanta onkin nyt noin 680 mm, se tarkoittaa että laskussa on virhettä noin puolet tästä. Todellinen keskisadanta olisi noin 20 mm suurempi kuin Talvivaaran käyttämä. Tämä yhdistettynä korkeuseron antamaan virheeseen olisi äärimmillään 60-70 mm, joka tapauksessa yli 50 mm, eli noin 10%.

Hyvin paljon pidemmälle suunniteltaessa on syytä huomioida, että sademäärän kasvu tulee vaikeuttamaan vesitaseen hallintaa entisestään. Kaivoksen loppuvuosina 2040-luvulla keskimääräinen sademäärä tulee olemaan noin 60 mm korkeampi kuin nyt käytetty arvio, ja jos elinikä on huomattavasti pidempi, ero voi olla 80 mm tai enemmän. On siis täysin mahdollista, että kaivoksen loppuaikoina keskimääräinen sateeisuus on yli 100 mm korkeampi kuin nyt. Kun lisäksi otetaan huomioon, että myös sateiden vaihtelu saattaa suurentua, vuoden 2012 kaltaisia “poikkeavia” sateita tullaan näkemään enemmänkin.

Kuva 4: Trendi ja ennuste Sotkamon sateisuudelle. Lähde: http://ilmasto-opas.fi/fi/datat

 

Kuinka todennäköistä on “keskimääräinen” sadanta seuraavan kahden vuoden ajan?

Suoraan määritelmästä: sade on keskimääräistä suurempaa puolet ajasta. Tällä perusteella Talvivaaran katastrofi jatkuu 50% todennäköisyydellä.  Tilanne tuskin kuitenkaan on noin pessimistinen  Käytännössä Talvivaaralla on oltava jokin toleranssi, jonka yli menevä sademäärä ei tuota ongelmia — esimerkiksi 10% ylitys tuskin haittaa. Tätä ei kuitenkaan ole missään päin dokumenttia kerrottu.

Kuitenkin: aiempana olen arvioinut, että Talvivaara suurella todennäköisyydellä on mitoittanut toimintansa Saviahon perusteella ja käyttänyt 10% liian pientä arvoa keskisadannalle. Tällöin tuo 10% marginaali katoaisi, ja oltaisiin taas kolikonheittotilanteessa.

Toisella tapaa ajateltuna: on eräänlainen nyrkkisääntö, että keskiarvosta yhden standardipoikkeaman sisällä olevat arvot katsotaan vielä “normaaleiksi”. Kuvassa 5 on laskettu mediaanit, keskiarvot, ja standardipoikkeamat 12 kuukauden liukuville sadantaluvuille. (Niissä ei tarvitse välittää vuodenaikojen välisistä vaihteluista). Kaikilla asemilla standardipoikkeama on suunnilleen 90 mm.

12 kk liukuvan sadannan statistiikka

Kuva 5 osoittaa mitä tapahtuu, jos Talvivaaran sademäärä ylittääkin Saviahon sademäärän 60 mm, kuten yllä on oletettu. Saviahon mitoituksen mukaan (sininen viiva) tulvaraja on 740 mm, ja sen suuruisen sateen ylittymistodennäköisyys on määritelmän mukaan 15%.

Jos kuitenkin todellisuudessa sateen keskiarvo onkin 710 mm (punainen viiva), niin todennäköisyys että sade ylittää tulvarajan onkin huomattavasti suurempi, karkeasti 35-40%.


Kuva 5: Virheen vaikutus tulvimisen todennäköisyyteen. Sininen on Saviahon vuosisadanta. Punainen on arvioitu Talvivaaran sadanta. Tulvimisrajan oletetaan olevan mitoitettu niin, että vasta yli yhden standardipoikkeaman ylittävä sade aiheuttaa tulvan. Saviahon mitoituksella tulvimisen todennäköisyys on määritelmän mukaan 15%. Jos sen sijaan Talvivaaran sade on laskettu väärin, todellinen tulvimistodennäköisyys onkin 37%.

 

Yhteenveto

Talvivaaran sademitoitus on mitä ilmeisimmin tehty Saviahon tietojen pohjalta. Arvioin, että tämä antaa liian pieniä lukuja, koska Saviahon asema on alempana kuin Talvivaara ja lisäksi vaarojen katveessa. Lisäksi sateisuuden trendi on kasvamassa (mitä ei tietääkseni ole mitoituksessa huomioitu). Paras arvioni on, että Talvivaarassa sataa yli 50 mm vuodessa enemmän kuin mitä nyt käytetään arviona. Tämä on noin 10% virhe.

Talvivaaran vesienhallinnan onnistuminen edellyttää, että sade pysyy “keskimääräisenä” seuraavat kaksi vuotta. Tämän todennäköisyys on periaatteessa vain 50%. Vaikka tähän olisikin laskettu mukaan toleranssia, edellä mainittu virhe tarkoittaa, että tulvimistodennäköisyys voi silti olla lähes 40%.

Mikäli olisin itse vastuussa Talvivaaran sääriskien arvioinneista, en olisi tällä hetkellä tyytyväinen. Jos kriisillä on 40%  todennäköisyys jatkua, se ei oikeastaan edes ole mitään kriisinhallintaa, vaan toiveajattelua. Talvivaara — ja sen ympäristö — yksinkertaisesti joutuu toivomaan, että kävisi hyvä tuuri.

Lisäksi ilmastomuutoksen takia ennustetaan, että sateisuus lisääntyy edelleen. Hyvin karkea arvioni on, että 2040-luvulla keskimääräinen sateisuus voisi olla yli 100 mm enemmän kuin Talvivaaran nyt mitoituksessan käyttämä keskiarvo.  Mikäli olisin itse vastuussa pitkän aikavälin sääriskeistä, en näissä oloissa laittaisi allekirjoitustani alle. Vaatisin ensin, että koko prosessi mietitään perusperiaatteita myöten uudelleen.

Kiitokset: Kiitän Ilmatieteen laitosta sateisuusdatasta. Analyysiin ovat tuoneet merkittävää lisäarvoa mm Antti Halkka (Suomen Luonto-lehti), Pertti Sundqvist, Helvi Heinonen-Tanski, ja Heikki Simola.

Muita kirjoituksia: Avoin seuranta , Talvivaara. Yleisiä ympäristökirjoituksia: Ympäristö.

Riskit, Talvivaara, Ympäristö

Talvivaara 1: Sääriskit

 

“En ota syyttävää otetta, vaan ammattimaisen ja ehkä jopa empaattisen: jos olisin itse ollut vastuussa Talvivaaran sääriskien ennakoinnista, kokisinko tällä hetkellä mokanneeni?…. [Lopputulos on, että] tämän tiedon pohjalta kokisin epäonnistuneeni. Vuoden 2012 sateet eivät olisi saaneet tulla yllätyksenä.”

Talvivaaran kaivosonnettomuus herättää tunteita, mutta toivon mukaan myös ajattelua ja harkintaa. Vaikka olenkin itse aktiivinen luonnonsuojeluliikkeessä ja niin ollen hyvinkin kriittinen kaivoksen toimintaa kohtaan, pyrin kuitenkin selvittämään asioita kylmän analyyttisesti. (Ks myös Talvivaara 2, jossa pyrin arvioimaan Talvivaaran esittämää tulevaisuuden riskinhallintaa).

En myöskään haukkaa liian isoa palaa, vaan otan tässä hyvin kapean osa-alueen: sääriskit. Talvivaara on pitänyt onnettomuuden eräänä syynä “historiallisen sateista” kesää ja syksyä, jonka takia vesiä on jouduttu varastoimaan erilaisin hätäratkaisuin. Talvivaaran mukaan näihin sateisiin ei olisi ollut mahdollista järkevästi varautua.

Onko näin?

Näen tässä kolme erillistä kysymystä:
1. Oliko vuosi 2012 todellakin “historiallisen sateinen” Kainuussa? (Koska murtuma tapahtui marraskuun alussa, riittää tutkia sateita lokakuun loppuun asti)
2. Vaikka olisikin, niin olisiko Talvivaaran silti pitänyt pystyä tilastollisesti ennakoimaan se?
3. Onko syytä olettaa, että vastaavanlaisia talvia voi tulla lisää?

En ota syyttävää otetta, vaan ammattimaisen ja ehkä jopa empaattisen: jos olisin itse ollut vastuussa Talvivaaran sääriskien ennakoinnista, kokisinko tällä hetkellä mokanneeni?  En ota mitään kantaa siihen, mitä Talvivaara ehkä on tehnyt tai jättänyt tekemättä, vaan pyrin ainoastaan katsomaan, mitä säässä tapahtui. Jos jokin seikka mielestäni puolustaa Talvivaaran näkemystä, otan sen esille.

Tilastotieteessä mitään ei voi todistaa vääräksi tai oikeaksi. Voi korkeintaan esittää väitteitä, jotka ovat joko erittäin uskottavia tai sitten erittäin epäuskottavia. Näihin kysymyksiin ei siis ole kyllä-ei-vastauksia. Tässä osassa keskityn vain ja ainoastaan kysymykseen 1, ja siihenkin vasta osittain. Kirjoituksia tulee lisää, kunhan vain löydän aikaa niitä tehdä.

Olen tehnyt tätä analyysiä Suomen Luonto-lehdelle sen Ilmatieteen laitokselta hankkiman aineiston pohjalta. Tässä esitetty analyysi perustuu kyseiseen aineistoon ja voi toimia taustatietona lehden artikkeleihin, mutta on riippumatonta itse lehdestä.  Ilmatieteen laitos ei ole vielä vapauttanut näitä datoja, joten en voi antaa raakadataa julkiseen käyttöön ilman laitoksen erillistä lupaa. Käytännössä toivon ja oletan, että Ilmatieteen laitos aikanaan tekee vastaavat analyysit tarkemmilla menetelmillä.

Suomen Luonto teki aiemmin Sotkamon sateisuusdatoista nopean analyysin (Suomen Luonnon blogi 19.11.2012). Sen perusteella ainakin vuonna 2004 tammi-syyskuu olisi ollut jopa sateisempi kuin tammi-syyyskuu 2012. Käytän tässä laajempaa ja pidempiaikaista datasettiä, ja hiukan perinpohjaisempia analyysimenetelmiä. Lopputulos on kuitenkin pitkälti sama: vuosi 2004 on ollut käytännössä yhtä paha sadevuosi, ja lähes yhtä pahoja on ollut viimeisten 50 vuoden aikana useita.

Mitä tarkoittaa “historiallinen”?

Termi ei ole yksikäsitteinen. Käytännössä se tarkoittaa, että sademäärä on suurempi kuin edelliseen V vuoteen. Mutta kuinka suuri on V? Riippuu asiayhteydestä.

Millä tahansa laitoksella on tietty laskettu elinkaari (Talvivaaralle vähintään 30 vuotta). Jokaisena vuonna on tietty todennäköisyys x, että sadetta tulee liikaa. Tätä x:ää voi yrittää arvioida historiallisen sadannan perusteella. Suomessa on sadedataa periaatteessa olemassa noin 150 vuoden ajalta, käytännössä kuitenkin huomattavasti lyhyemmältä.

Ensimmäisenä arviona: jos on käytössä S vuotta mittasarjaa, ja käytetään suurinta sadearvoa mitoittamaan kaivoksen toiminta, tulvimisriski on vähintään x=1/S. Toisin sanoen, jos sadan vuoden aikana suuri sademäärä on 1100 mm/vuosi, ja kaivos mitoitetaan kestämään alle tämä 1100 mm/vuosi sadanta, on 1/100 eli 1% todennäköisyys että jonain tiettynä vuotena se tulvii.

Lasku on suoraviivainen jos kaivos toimii useita vuosia. Todennäköisyys, että se pysyy kunnossa yhden vuoden, on (1-x), eli tässä tapauksessa 99%. Todennäköisyys, että se pysyy kunnossa N peräkkäistä vuotta, on (1-x)^N, ja vastaavasti tulvimisen todennäköisyys tänä aikana on p=1-(1-x)^N.

Alla on laskettu yleisellä tasolla, mikä on tulvimistodennäköisyys eri arvoille N (pystyrivi) ja S (vaakarivi). Punaisella on merkitty tapaukset, joissa todennäköisyys on 50% tai yli — ts on todennäköisempää että kaivos tulvii elinaikanaan, kuin että se toimisi häiriöttä. Tällaista tilannetta tuskin kukaan suostuu hyväksymään. Keltaisella on tapaukset, joissa todennäköisyys on 25%.  Tämäkin on suurehko luku, jos ajatellaan että kaivoksia olisi Suomessa useita.

Luvut eivät suoraan kerro itse Talvivaaran tapauksesta mitään. Ne kuitenkin osoittavat, että pohjana käytettävän aikasarjan on oltava yllättävän pitkä. Kaivosten tapauksessa on kyseenalaista, riittääkö edes 150 vuotta. Mitoituksiin laitetaan totta kai erilaisia varmuuskertoimia päälle; mutta jos alkuperäinen luku ei ole oikein, ei varmuuskerroin tilannetta välttämättä pelasta.


Kuva 1: Tulvimisen todennäköisyys, kun laitos toimii N vuotta ja sen toiminta mitoitetaan edellisten S:n vuoden suurimman sadannan mukaan.

Miten sadantaa pitäisi mitata?

Pitkän ajan sadetilastot annetaan yleensä kalenterivuoden kertyminä. Tämä voi antaa pahastikin harhaanjohtavia tuloksia.

Oletetaan, että tammi-kesäkuussa ei sada ollenkaan. Heinäkuussa alkaa sataa 100 mm/kuukausi, ja sataa samaa tahtia seuraavaan heinäkuuhun, minkä jälkeen sade loppuu. Vuoden aikana on tullut vettä 1200 mm, mikä on reilusti Suomen ennätys ja ehkä vuosisadan tulva.  Kalenterivuosien mukaan kuitenkin molempina vuosina on satanut 600 cm. Vuositilasto näyttää kaksi peräkkäistä normaalia vuotta.

Siksi onkin parempi käyttää liukuvaa vuosisadantaa. Joka kuussa lasketaan yhteen edellisten 12 kuukauden sademäärä. Tämä antaa ennen muuta luotettavan kuvan maksimisadannasta.

Käytännön ongelmissa voi myös jokin muu aikaväli olla järkevä. Jos esimerkiksi lantaa säilötään avosäiliössä ja  levitetään aina keväällä ja syksyllä, lantasäiliöiden ylitulvimisen kannalta vain kuuden kuukauden sadannalla on merkitystä. Sen jälkeen säiliö tyhjennetään, ja laskenta voi alkaa alusta. (Käytännössä asia ei tietenkään ole aivan näin yksinkertainen).

Talvivaaran tapauksessa sadevettä on vastaavasti laskettu poistuvan esimerkiksi haihdunnan ja erilaisten prosessivaiheiden kautta. Koska näistä ei ole tarkempaa tietoa, en pysty arvioimaan, mikä olisi oikea aikaväli. On kuitenkin hyvä lähtökohta, että vuoden aikana satanut vesi täytyy saada hoidettua pois saman vuoden aikana.

Käytetty data

Käytetyt viisi sadeasemaa on piirretty kuvaan 2. Kuolaniemi on aloittanut toimintansa vasta 2010, muut aiemmin(Kaarakkala ja Paltaniemi 1959, Saviho 1967, Saaresmäki 1970). Alueella on myös ollut joitakin jo suljettuja sadeasemia, joden datoja en ole vielä saanut, kuten en myöskään datoja ennen vuotta 1959. Otan ne myöhempiin analyyseihin mukaan.

Mikään asemista ei vastaa suoraan Talvivaaraa. Paikallinen sade voi vaihdella rajusti, erityisesti kun korkeuserot ovat suuria. Saviaho on selvästi lähin (n 20 km) ja Sääresmäki kaukaisin (yli 60 km); toisaalta Saviahon korkeus on vain 150 metriä, kun taas Talvivaara on yli 200 metrin korkeudessa. Lisäksi Saviaho on Talvivaaran selänteen itäpuolella, ja saattaa jäädä vaarojen katveeseen.

Näin ollen on lähdettävä siitä, että mikään asemista ei kuvaa Talvivaaraa täydellisesti. Yhden ainoan luvun sijasta on katsottava kaikkien asemien sademääriä ja asemien välistä hajontaa. Käytän asemien keskimääräistä sadantaa tilanteen havainnollistamiseen, mutta se ei välttämättä ole “oikea” arvo. Toisaalta asemien maksimisadantoja voi suoraan käyttää pahimpien tilanteiden arviointiin: jos jollakin asemalla on satanut yli 900 mm, se tarkoittaa että jossain päin Kainuuta voi sataa yli 900 mm, ja kaivos on mitoitettava sen mukaisesti.

Kuva 2: Sadeasemat. Lähde: http://kansalaisen.karttapaikka.fi

 

Pitkän skaalan seuranta: 1961-2012

Vuoden 1961 jälkeiset vuotuiset liukuvat sateisuusarvot on piirretty kuvaan 2. Eri asemien sademäärät vaihtelevat, mutta korreloivat kuitenkin merkitsevästi (vähintään arvolla r=0.75). Keskiarvo kuvastaa jollakin tasolla “koko Kainuun” sadantaa, mutta eri asemien välillä voi olla lähes 200 cm heittoa.

Kuvan perusteella Kainuussa on ollut useitakin vuoden 2012 tyyppisiä sadevuosia. Varsinkin talvet 2007/8 ja 2004/5 ovat olleet ongelmallisia, samoin kuin 1992 ja 1988/9. Näissä kaikissa sadanta on ollut yli 900 mm/vuosi. Yli 800 mm/vuosi sadantaa on esiintynyt lisäksi kuusi kertaa, 2000/1, 1983, 1982, 1974, 1968, ja 1962.

Ainakin Saaresmäessä on selkeästi rikottu tämän mittausvälin sade-ennätys. Toisaalta Talvivaaraa läheisemmillä asemilla ei olla sen suuremmissa luvuissa kuin aiempinakaan hankalina vuosina.


Kuva 3: 12 kk sadanta, vuodet 1961-2012

 

 

Tarkempi tarkastelu: 1989-2012

Otetaan tarkemmaksi tarkasteluväliksi 1998-2012. Kuvassa 3 on tämän aikavälin kuukausittaiset sademäärät. Syksyn 2012 sateet ovat kovia, mutta suurempiakin yksittäisiä sademääriä on ollut mm 2007 ja 2004. Syksyllä 2012 nämä kovat sateet ovat kuitenkin jatkuneet monta kuukautta, mikä varmasti aiheuttaa ongelmia.


Kuva 4: Kuukausittainen sademäärä, vuodet 1989-2012

Jatkuvien sateiden merkityksen näkee parhaiten piirtämällä pidempien aikojen liukuvaa sadantaa. Kuvassa 4 on kolmen kuukauden sadannat. Tämän perusteella syksy 2012 olisi jokseenkin samantyyppinen kuin 2004. Pahin tilanne olisi tämän mukaan alkanut lokakuussa olla jo ohi.


Kuva 5: 3 kk sadanta, vuodet 1989-2012

Kuuden kuukauden sadanta (kuva 6) kuitenkin osoittaa, että tilanne on veden kertymisen kannalta aidosti hankala. Silti tälläkin mittarilla vuosi 2012 on samaa luokkaa kuin vuosi 2004. Koska vuosi 2012 jatkuu yhä, on täysin mahdollista että vuoden 2004 lukemat tullaan ylittämään. Tämä ei kuitenkaan ollut tilanne vielä kipsisakka-altaan vuodon hetkellä.


Kuva 6: 6 kk sadanta, vuodet 1989-2012

Kuva 7 on kuvan 2 zoomaus. Tämänkään perusteella on vaikea perustella, että vuosi 2012 eroaisi vuodesta 2004. Saaresmäen lukema toki liikkuu omalla tuhatluvullaan, mutta muiden asemien lukemat eivät ole poikkeuksellisia. Mikä on “totuus”? Sitä ei tästä datasta pysty päättelemään.


Kuva 7: 12 kk sadanta, vuodet 1989-2012

 

Mitä tästä opimme?

Kuten tilastotieteessä valitettavan usein, emme oppineet mitään ehdottoman varmaa. Tärkeä opetus on joka tapauksessa se, että ei riitä katsella kalenterivuoden mukaan tehtyjä tilastoja, vaan vuosisadantaa on seurattava kuukausittain. Tämä saattaa muuttaa johtopäätöksiä merkittävästikin.

On selvää, että vuosi 2012 on ollut sateisuuuden kannalta Kainuussa vaikea, ennen muuta siksi, että sekä kesä että syksy ovat olleet sateisia.  Viimeisten 50 vuoden aikana on kuitenkin ollut vähintään kaksi muuta vuotta, jotka näyttävät lähes yhtä pahoilta (2007 ja ennen muuta 2004). Yli 800 mm vuosisadantaa on sen lisäksi ollut kahdeksana vuonna. Kalenterivuosien mukaan kerätyissä tilastoissa nämä katoavat.

Tilannetta toki hankaloittaa se, että pahimmat sadejaksot ovat tapahtuneet vasta 2000-luvulla, kun kaivoksen suunnittelu on jo ollut hyvän aikaa käynnissä.  Poikkeuksellisia sateita on kuitenkin ollut myös 1960-2000. Tämä mittausaika (50 vuotta) on käytännössä aivan liian lyhyt, kun pyritään arvioimaan riskejä näin pitkäikaiselle kaivokselle. Pyrin etsimään vielä käsiini vanhempaa aikasarjaa, sekä datat myös niistä alueen sadeasemista, jotka on jo suljettu. Vasta silloin voin kunnolla vastata kysymykseen 1.

Vuosi 2012 (lokakuun loppuun asti) on siis sadannaltaan ollut todella vaikea. Ainutlaatuiselta se ei kuitenkaan vaikuta. Vanhojen datojen tarkka analyysi osoittaa, että Kainuussa on esiintynyt lähes tämänkaltaisia sadekertymiä jo useasti vuoden 1960 jälkeen, ja ennen muuta vuonna 2004 on ollut pitkälti vastaava vuosi. Jos itse olisin vastuussa sääriskien ennakoinnista, tämän tiedon pohjalta kokisin epäonnistuneeni. Vuoden 2012 sateet eivät olisi saaneet tulla yllätyksenä.

Kirjoituksen kakkososassa yritän arvioida, onko Talvivaaran riskinhallintasuunnitelma jatkoa ajatellen riittävä.

Kiitokset: Kiitän Ilmatieteen laitosta sateisuusdatasta. Analyysiin ovat tuoneet merkittävää lisäarvoa mm Antti Halkka (Suomen Luonto-lehti), Pertti Sundqvist, Helvi Heinonen-Tanski, ja Heikki Simola.

Muita kirjoituksia: Avoin seuranta , Talvivaara. Yleisiä ympäristökirjoituksia: Ympäristö.

Zygomatica.com: Ratkaisuihin ongelmia

Translate »