Tag: saaste

Jäte palaa 5: Mistä on valitettu?

Viranomaisiakin on kehuttava silloin, kun kehumisen aihetta on. Löysin  jätteenpoltosta selvityksen, joka alkuhaukotuksen jälkeen osoittautui avoimen tiedon kultakaivokseksi. Tieto on hyödyllistä sekä jätteenpolton vastustajille että puolustajille. 

Sometimes the government does good work. I found a boring report on waste incineration, which turned out to be a goldmine of analyzed open information. The information is equally useful to proponents and opponents of waste incineration.

Joskus viranomaisdokumentti voi olla mieltä laajentava. SYKE:n selvityksessä 8/2009 (Saarinen & Leikoski, Selvitys jätteenpolton luvista) käsitellään valituksia, joita jätteenpolttolaitokset ovat synnyttäneet. Tämä tieto on hyödyllistä, oli sitten jätteenpolton vastustaja tai sen puolustaja. Se on mielestäni myös tyyppiesimerkki siitä, millaista avointa tietoa viranomaisten tulisi tuottaa.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

Dokumentissa on kaksi tiivistelmätaulukkoa, jotka ovat blogin lopussa. Dokumentissa on lisäksi käsitelty laajemmin alueita, joissa valitukset joko ovat menneet läpi tai sitten systemaattisesti eivät ole mennet läpi. Nämä eivät ole täysin yksi yhteen taulukoiden kanssa. Siksi olen itse tiivistänyt tärkeimmät valitusperustelut yhdeksään luokkaan.  Jaan ne hieman mielivaltaisesti kahteen kategoriaan: “tehokkaat”  (5 kpl) ja “tehottomat” (4 kpl), sillä perusteella, miten usein ne ovat johtaneet merkittäviin muutoksiin.

En ota  kantaa siihen, ovatko valitukset omasta mielestäni olleet asiallisia tai oikeutettuja. Kiinnostavaa on ainoastaan se, miten niihin on oikeudessa reagoitu.

A. “Tehokkaat” valitukset

1. Jäteperäisten polttoaineiden määrä ja laatu. Oman tulkintani mukaan tämä on aihe, jossa valituksia tulee ja menee läpi siitä yksinkertaisesta syystä, että tämä on polttoteknologian Akilleen kantapää. Tästä olen kirjoittanut jo aiemmin (“Jäte 3: Ei mitä tahansa roskaa, vaan laadukasta roskaa”). Tehtaiden pitäisi pystyä ennakoimaan jätevirrat jopa 30 vuotta eteenpäin. Lisäksi niiden pitäisi pystyä osoittamaan, että niiden saama jäte on polttokelpoista. Tämä edellyttää tehokasta alkupistelajittelua. Molemmat ovat hankalia todistettavia.

2. Savukaasupäästöt. Valitettu lähes aina, hyvin usein saatu muutoksia. Tämä viittaa jo siihen, että selvityksissä on ollut puutteita. Tyypillisesti valitukset ovat menneet läpi, jos polttolaitos ei hakemuksessaan ole tarpeeksi tarkkaan ilmoittanut, millä tavalla puhdistus suoritetaan. Tämä viittaa siihen, että ainakaan puhdistusteknologiassa ei ole annettu yritysten vedota kovin tiiviiseen liikesalaisuuteen, vaan on vaadittu näyttöä todellisesta toiminnasta.

3. Polton ja savukaasun puhdistuksen jätteen laji, laatu, määrä, hyödyntäminen. Valitettu melkein aina, joskus tullut muutoksia. Varsinkin puhdistusjäte on merkittävä ongelma, koska se on käytännössä ongelmajätettä. Arinatuhkien laatua on vaikea ennakoida, mutta huonossa tapauksessa niistäkin muodostuu merkittävä ongelmajätekuorma.

4. Vesistöön johdettava lämpökuorma.  Jos yli 60% laitoksen tuottamasta energiasta menee kaukolämmöksi, se tuottaa ongelmia kesäkaudella, kun kaukolämpöä ei tarvita. Lämpö on johdettava johonkin, käytännössä alueen vesistöihin jäähdytysvetenä. Vaikka itse vesi olisikin täysin puhdasta, sen lämpö voi muuttaa vesialueen ekosysteemiä. Tällä perusteella on joitakin valituksia mennyt läpi.

5. Melu. Usein valitettu, usein tullut muutoksia. Ennen muuta tulee kyseeseen jos ollaan tekemässä polttolaitosta uudelle alueelle, jossa ei ole ennen ollut jäteliikennettä tai teollisuustoimintaa, ja jos jätevirta alueelle lisääntyy merkittävästi. Melumäärän lisääntyminen sinällään ei välttämättä ole hylkäysperuste; hylkäyksiä on tullut, jos laitos ei ole edes pyrkinyt realistisesti selvittämään melutason nousua.

B. “Tehottomat” valitukset

6. Luvan myöntämisen edellytykset, toiminnan aloituslupa. Nämä viittaavat käytännössä virheellisiin menettelyihin hakuprosessissa. Mikäli tulkitsen dokumenttia oikein, nämä ovat saattaneet hidastaa prosessia, mutta eivät käytännössä ole johtaneet hylkäämisiin tai suuriin muutoksiin.

7. Tiukemmat päästörajat. Osassa valituksia on ilmeisesti pyritty vaatimaan laitoksilta tiukempia päästörajoja, kuin mitä jätteenpolttoasetus vaatii. Tähän ei käytänössä ole oikeudessa suostuttu. Vaikka nykyteknologia onkin kehittynyt (esimerkiksi elohopeapäästöt ovat käytännössä alle 1% direktiivin mukaisesta rajasta), laitoksilta ei silti lain mukaan voi vaatia muuta kuin vanhan  direktiivin mukaisia päästötasoja.

8. Energian käytön tehokkuus. Argumentti lienee se että sähkön hyötysuhde on huono (35%) ja suurin osa tehosta menee kaukolämmöksi jota ei kesällä tarvita. Tämä on kuitenkin tunnettu tosiseikka, joten voi olla vaikea argumentoida tähän ainakaan mitään uutta.

9. Jätelain hierarkian toteutuminen.

Käsittelen viimeistä kohtaa erikseen, koska se on ehkä monimutkaisin ja kiistaa herättävin asia koko jätteenpoltossa. Jätehierarkia on viisiportainen: tärkein askel olisi jätteen synnyn vähentäminen, sen jälkeen tässä järjestyksessä uudelleenkäyttö, kierrätys, energiakäyttö, ja kaatopaikkasijoitus.

Vastustajien mukaan polttaminen ohjaa jätteen prosessointia liikaa polttamiseen korkeampien askelten kustannuksella. Polttolaitoksen on saatava tietty määrä jätteitä kymmenien vuosien ajan, jolloin sillä ei ole insentiiviä ajaa jätteen vähennystä tai kierrättämistä. Mikäli polttolaitos on esimerkiksi kunnan omistama, tämä ohjaa helposti koko kunnan toimintaa.

Puolustajien mukaan vastuu hierarkian toteutumisesta on jätteen tuottajilla, ei polttolaitoksella. Toisella tapaa sanottuna, jäte on jo päätetty käyttää energiantuotantoon siinä vaiheessa, kun se polttolaitoksen portille tuodaan. Mikäli laitos on kunnan omistama, kunnalla nimenomaan on mahdollisuus päättää miten se jätehuoltonsa priorisoi.

En tässä ota kantaa siihen, kumpi näkemys on järkevämpi. Valitukset on kuitenkin systemaattisesti hylätty juuri tuon puolustajien käyttämän argumentin perusteella.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jäte. 

 


Jäte palaa 4: Ei mitä tahansa roskaa, vaan laadukasta roskaa

Kaikki roska ei ole hyvää roskaa. Ja monet ihmiset eivät välitä. Tämä on hankala yhdistelmä, jos jätettä halutaan polttaa. 

Not all rubbish is good rubbish. And many people do not bother. This is not a good combination for waste incineration.

Jätteenpoltossa on ainakin  yksi hankala oletus. Lähtöpaikkalajittelun olisi onnistuttava.  Yhdyskuntajätteen laatu on joka tapauksessa huonompaa kuin muiden poltettavien materiaalien (Koskinen 2006). On kuitenkin epäselvää, onko olemassa jokin laatutaso jonka jälkeen jäte muuttuisi täysin käyttökelvottomaksi.

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

Harvahkot tutkimukset eivät anna kovin hyvää kuvaa lajittelun luotettavuudesta. Esim  VTT:n ja TEKESin projekti vuodelta 2001 osoitti, että sekajätteen laadussa on merkittävää parantamisen varaa; erityisiä ongelmia aiheuttavat kloori, alumiini ja elohopea. Teirasvuo 2010 ja Hynynen 2008 analysoivat myös sekajätettä; reilusti yli neljännes oli bio- tai kierrätettävää jätettä joka siis oli väärässä paikassa. Yritystenkin energiajakeesta neljänneksen ei olisi kuulunut olla poltettavaa. Ongelmajätteitä ja elektroniikkaromua oli tyypillisesti 1-2% kokonaispainosta, lähinnä yksittäisinä paristoina.

TEKES-projektissa todetaan, ehkä hieman optimistisesti, että “syntypaikkalajittelun tehostamiseksi tarvitaan keräysastioiden lisäksi neuvontaa ja lajitteluun kannustavia jätemaksuja”. Juuri näin; mutta käytännössä olisi inhorealistisempaa todeta, että osa ihmisistä tulee aina olemaan välinpitämättömiä tai jopa  sabotoimaan järjestelmää.

Ennen muuta siis järjestelmän tulisi olla robusti; yksittäisten ihmisten virheet eivät saisi kaataa kokonaisuutta. Esimerkki ei-robustista järjsetelmästä:  oletetaan taloyhtiö, jossa on yhteinen noin 500 litran kompostori. Joku rikkoo kompostoitavan jätteen sekaan vahingossa elohopealämpömittarin (elohopeaa 1-3 g).  Elohopeapitoisuus on siis yli 2 mg/kg.  Elohopean virallinen alempi ohjearvo on juuri tämä 2 mg/kg; jos se ylittyy, maa on pilantuunutta, mahdollisesti jopa ongelmajätettä.  Yhden ainoan ihmisen pieni virhe pilaa siis koko kompostin.

Suuremmassa skaalassa elohopeaongelmia onkin ollut esim Stormossenin mädätyslaitoksella (Yle 27.9.2011) Kyseessä voi olla joko monen toimijan monta pientä virhettä, tai sitten jonkin yksittäinen toimijan suuri virhe. Kompostointi ja/tai mädätys ei siis ole kovin robusti ainakaan raskasmetallin käyttövirheitä vastaan. TEKES-projekti viittaa myös siihen, ettö jätteenpolton robustisuudessakin olisi parantamisen varaa.

Paljon realistisempia ongelmia tulee esimerkiksi pattereista.  Vaikka paristoja ei tarvitsekaan enää raahata ehkä kymmenen kilometrin päähän ongelmajätepisteeseen vaan ne voi palauttaa kauppaan, voidaanko silti rehellisesti olettaa että niitä ei päädy sekajätteeseen? Ei voida. Kysymys on lähinnä siitä, saadaanko ne erolteltua ennen polttoa, ja jos ei, onko niiden määrä lopulta merkityksettömän pieni.

Elohopea ja patterit ovat periaatteessa tietoista sabotaasia, mutta ongelmia voi syntyä yksinkertaisesti tietämättömyydenkin kautta.   PVC-muovia ei saa polttaa, koska sen sisältämä kloori häiritsee polttoprosessia.  Peruskäyttäjä ei kuitenkaan tiedä, miksi PVC on ongelma. Vaikka tietäisikin, hänen pitäisi tunnistaa PVC  löytämällä jätepakkauksesta allaoleva pieni kolmio. Käytännössä joudutaan lähtemään siitä, että PVC:tä yksinkertaisesti on jätteen seassa.

Voidaan vain toivoa, että polttolaitokset todella ovat tämän faktan ottaneet huomioon ja mitoittaneet toimintansa sen mukaan.  Oletettavasti ovat; mutta tarkemman tiedon saaminen on tällä hetkellä vaikeaa.

 

Jätteenpolttoasiaan liittyviä muita kirjoituksia: täältä. 

Jäte palaa 3: Kierrätys: Pilipalikopiiperrystä?

Onko kotijätteiden kierrättäminen pilipalitouhua, kun 98% jätteistä tulee muualta kuin kotitalouksista? Kyllä, ja ei.

English: Is home waste recycling just a load of hot air, when 98% of all waste is produced elsewhere? Yes, and no.

Aina välillä on otettava itseään niskasta kiinni, ja illuusiottomasti mietittävä onko touhussa mitään järkeä. Jätteenpolttoprojektissani on nyt siihen sopiva vaihe. Polttaminen edellyttäisi, että ihmiset viitsivät lajitella jätteitään kotona. Se on vaivalloista. Kannattaako se oikeasti? Mitä numerot sanovat?

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

Jätteistä löytyy paljonkin tilastoja, mutta tilasto on vain kasa numeroita. Pitää myös ymmärtää. Tilastokeskuksen luvut ovat virallisimmat, joten käytän niitä.

Kuva 1 (lähde: ymparisto.fi)  osoittaa, että Suomi tuottaa vuodessa jätettä 75 miljoonaa tonnia, josta rakentaminen ja kaivokset kumpikin noin 25 tonnia, teollisuus 18 tonnia, maatalous ja energiantuotanto kumpikin 2 tonnia, ja yhdyskuntajäte 3 tonnia. Siis 4% yhdyskuntajätettä (josta vain osa kotitalousjätettä).

Lukuja voi havainnollistaa myös näin: jätettä syntyy kaikkiaan 14,000 kiloa per henkilö, josta valtaosa on rakentamisen ja kaivostoiminnan jätemaita.  Kotitalouksien osuus on noin 300 kiloa per henkilö. (Pyöristän lukuja tarpeen mukaan). Alle 2 prosenttia.

Numeromagiaan uskova tilastonikkari saattaisi todeta, että koko kotikierrätys on lillukanvarsia. Todellinen ongelma on teollisuus, ja sen jäteasioihin panokset pitäisi laittaa, sensijaan että hienosäädetään prosentin osia. Itse pidän numeroista, mutten numeromagiasta. On ymmärrettävä tarkemmin, mitä nämä luvut tarkoittavat.


Kuva 1. Lähde: Jätteiden synty toimialoittain, ympäristö.fi

Kaivos- ja rakennusteollisuuden luku vaikuttaa valtavalta, ja siihen ei yksittäinen ihminen pysty vaikuttamaan. Tosin jo kiviaineksen paino hämää hieman. Yhteen ainoaan kivirekkaan mahtuu vähintään 14 tonnia kiveä, eli melkein viidenkymmenen ihmisen koko vuoden tuotokset. Kaivosten jätekasat ovat kyllä suuria, mutta eivät vuoren kokoisia.

Lisäksi, että vaikka kiviaines päätyykin kaatopaikalle (jopa ongelmajätteeksi), se ei käytännössä tuota metaania tai muita kasvihuonekaasuja. Kaivosjäte ei todellakaan ole “vaaratonta”, koska pohjavesiin ja ympäristöön voi ajautua raskasmetalleja ja muita myrkyllisiä aineita. Mutta se on olennaisesti erilaista kuin muu jäte.

Kaikesta tuotetusta jätteestä kaatopaikalle menee 43 tonnia, materiahyödyntämiseen 21 tonnia, ja energiahyödyntämiseen 9 tonnia. Jonkinasteiseen hyötykäyttöön (materia- ja energiakäyttöön) menee siis noin 30 tonnia (40%). Vaikka kaikki kolme tonnia yhdyskuntajätettä saataisiin hyötykäyttöön, sen osuus tästä olisi vain noin 10%. Tietenkään kaikki ei mene hyötykäyttöön, joten osuus voi olla paljon pienempikin.

Kuva 2. Lähde: Jätteiden synty toimialoittain, ympäristö.fi

Samantyyppinen lasku voidaan tehdä hieman toisella tapaa jätetyypin mukaan jaoteltuna. Jätteen koostumus on noin 75% mineraaleja, 15% puuta, 2% kemikaaleja, 4% muuta, ja 4% yhdyskuntajätettä.  Ilmapäästöjen kannalta olennainen jätemassa on siis se 25%, joka ei ole mineraalijätettä, eli noin 3500 kg henkilöä kohden. Noin kymmenen prosentin pintaan yhdyskuntajätteen merkitys pääsee tälläkin laskutavalla.

Valtakunnallisen jätesuunnitelman päämäränä on, että yhdyskuntajätteestä korkeintaan 20% päätyisi kaatopaikalle (kierrätykseen menisi 50% ja polttoon 30%).  Jos tavoitteessa epäonnistuttaisiin täysin, koko 300 kg menisi kaatopaikalle,  onnistuessa vain 60 kg. Jokainen ihminen voi siis kierrätyskäytöksellään vaikuttaa noin 240 kg:n kohtaloon (5%). Noin 95% kaikista jätteistä on silti hänen kontrollinsa ulkopuolella.

Onko tämä 5% / 240 kg näennäispuuhastelua ja todellisten ongelmien peittelyä? Teknokraatti sisälläni sanoo, että on. Humanisti sisälläni sanoo, että ei ole.

Puhdas tilastotiede ei huomioi, että inhimillisessä toiminnassa pienillä asioilla voi olla vipuvaikutusta.  Muutospaineet syntyvät asennemuutoksista. Asenteet muuttuvat  käyttäytymistä muokkaamalla. Lillukanvarsien kierrättäminen on järkevää, jos se saa pohtimaan, olisiko järkevää kierrättää muutakin kuin lillukanvarsia. Ja ennen pitkää myös vaatimaan kierrätystä siellä, missä sillä on suurempi merkitys.

Kuulostaisi hölmöltä, jos sanoisin, että lajittelulla on joka tapauksessa merkitystä rituaalina. Mutta taidan sanoa kuitenkin. Rituaalit ovat tärkeitä, koska ne ohjaavat asenteita ja käytöstä.  Toisalta kierrätysvouhotus saa väistämättä ihmisissä aikaan vastareaktion.  Siksi karsastan kiihkoilua yhtä paljon kuin välinpitämättömyyttä.

Numerot eivät tässä tapauksessa anna selvää vastausta.  Lukuja  5% ja 240 kg voi tulkita tilanteen mukaan. Kierrätysfanaatikon täytyy tajuta, että ei 5% muutoksella maailmaa pelasteta, eikä edes paljon paranneta. Toisaalta, välinpitämättömän olisi syytä hiljaa itsekseen miettiä, millainen kasa on 240 kg jätettä (lapsiperheellä lähes tonni).

Kannattaako vai ei? Ehkä kysymykseen ei ole vain yhtä vastausta.

Jätteenpolttoasiaan liittyviä muita kirjoituksia: täältä. 

Päivän heitto 15.3.2012: Hyötykäyttöä kansalaisfyysikoille

Voisiko fyysikoista olla hyötyä kansalaisliikkeissä?

Jätteenpolttoasioita tonkiessani (ks täältä) törmään jatkuvasti siihen, että laskelmien lähtöoletuksia on vaikea löytää. Niissä on usein heikkouksia.

  • Leviämismalleja tehdään vain yhdellä piipunkorkeudella
  • Käytetään optimistinta oletusta omalle puolelle, ja pessimististä vastapuolelle
  • Kaasuonnettomuuksissa selvitetään kunkin kaasun vaikutus erikseen, mutta ei yhteisvaikutuksia mikäli useita kaasuja vapautuu yhdellä kertaa.
  • Jne jne.

Puutteet ovat usein melko ilmeisiä, ilman massiivista erityisosaamistakin. Kohtuullinen luonnontieteellinen tai tekninen koulutus riittää. Käytän fyysikkoja esimerkkinä koska itse olen sellainen, mutta muut voivat olla jopa pätevämpiä.

Tiedon kaivaminen esiin on kuitenkin ainakin 90% työstä. Väitän, että mikäli materiaali vain olisi kasassa, Suomessa riittää osaajia analysoimaan sitä läpi jopa harrastuspohjalta. Tekeminen ei vaadi erityistä ideologista taustaa (vaikka itse olenkin Suomen Luonnonsuojeluliiton rivijäsen). Pätevä tutkijatyyppi osaa suhtautua harrastukseensakin kylmän analyyttisesti, oli oma mielipide mikä tahansa.

Perustan väitteeni kertaluokka-arvioihin, joita löytyy mm saa Tilastokeskuksen työntekijätilastoista sekä Akavan 2009 tilastoista. Akavan mukaan kategoriassa Fyysikko/Matemaatikko/Tietojenkäsittelytietelijä on 13,000 ihmistä, ja erilaisia kemistejä 14,000.  Tilastokeskuksen luvuista löytyy mm 7500 maankäytön ja yhdyskuntarakentamisen asiantuntijaa.

Esimerkiksi näiden alojen pohjakoulutus auttaa pääsemään nopeasti kärryille. Huonon tutkimuksen tunnistaa jo kaukaa. Perheellinen (tai perheetönkään) ei pysty kuluttamaan kuin muutaman tunnin silloin tällöin, mutta se voi jo riittää.

Vaikka sopivista ihmisistä saataisiin “analyysitalkoisiin” alle prosentti, tämäkin tarkoittaa kymmeniä ihmisiä. Puolikyynisesti sanottuna nykyinen työttömyystilannekin on otollinen; kortistosta alkaa löytyä koulutettua työvoimaa jolla on aikaa käytettävissä.

Jonkun muun olisi kuitenkin tehtävä varsinainen raakatiedon kaivaminen. Se on hermoja raastavaa ja vaatii omaa erityisosaamista, erityisesti hallinnosta ja virkamieskielestä. Tieto pitäisi paketoida sellaiseen muotoon, että vain “mielenkiintoinen” osuus on tekemättä (fyysikolle “mielenkiintoinen” tarkoittaa jotain aivan muuta kuin normaalille ihmiselle).

Rohkaisenkin erilaisia kansalaisjärjestöjä panostamaan teknisen tiedon kaivamiseen ja dokumentointiin, vaikka tällä hetkellä tuntuisikin että tiedolla ei tee mitään. Jos kysymykset vain saa muokattua tarpeeksi kiinnostavan näköisiksi, analyytikkoja kyllä löytyy. Näin väitän.

Muita aihetta sivuavia kirjoituksia: täällä.

“Päivän heitot” ovat ideoita, joiden miettimiseen on kulutettu korkeintaan vartti. Ne tulee ottaa sellaisina. 

 

Kun jäte palaa väärin, Osa 2: Elohopeakatastrofit?

Voiko jätteenpoltossa syntyä katastrofaalista elohopeapäästöä? Julkisen tiedon perusteella voi yrittää tehdä karkeita arvioita. Päädyn siihen, että tällainen suurpäästö olisi realistinen vain, jos laitoksen operaattori syyllistyisi tahalliseen rikokseen.

[English summary: Could waste incineration result in a catastrophic mercury emission? Publicly available information is sufficient for a rough analysis. I come to the conclusion that such a catastrophe is realistic only if the operator engages in criminal activity].

Jätteisiin liittyviä muita kirjoituksia: Jätteet

Riskianalyysillä ennakoidaan onnettomuustilanteita. Siinä tunnistetaan mahdolliset riskit, arvioidaan niiden todennäköisyys, ja arvioidaan kuinka paljon tuhoa ne tapahtuessaan aiheuttaisivat. Riski tiivistyy periaatteessa yhteen lukuun eli impaktiin: todennäköisyys kertaa vaikutus.

Olen pohtinut Turkuun suunnitellun jätteenpolttolaitoksen onnettomuusriskeja (ks aiempi kirjoitus).  Mietin, voisiko riskianalyysiä hiukan muokata.  Polttolaitosten päästöillehän on jo etukäteen määritelty maksimi-impakti: viranomaisten laatimat päästöjen ohje- ja raja-arvot.

Kun ohjearvot summataan yli tehtaan elinkaaren, se kertoo kuinka paljon vahinkoa yhteiskunta on valmis hyväksymään. Kokonaisvahinko on numero: tonneja hiilidioksidia, grammoja dioksiinia.  Katastrofiksi katsoisin tällöin tilanteen, jossa merkittävä osa kokonaisvahingosta toteutuu yhden ainoan tapahtuman aikana. Tällöin ei tarvitse erikseen analysoida, mitä vaikutuksia katastrofilla lopulta oli.

Mitä sitten tarkoittaa “merkittävä osa”? Neuvottelu- ja määrittelykysymys. Periaatteessa 100% olisi selkeä raja. Jos kaikki laitokselle sallitut vauriot tapahtuvat yhdessä iskussa, voidaan tietyssä mielessä katsoa, että kaikki suojelutyö on mennyt hukkaan, kaikkien osapuolten kannalta.  30 vuoden elinkaarella tilanne olisi siis katastrofi, jos päästö ylittää vuorokauden ajan raja-arvon yli 10,000-kertaisesti.

Tämä ajattelutapa voisi helpottaa kansalaisseurantaa, josta olen aiemmin kirjoittanut.  Absoluuttisten päästömäärien mittaaminen on vaikeaa, suhteellisten muutosten helpompaa. Tällöin voitaisiin käyttää huomattavasti nykyistä halvempia mittausmenetelmiä.

Ajatus ei ole täydellinen, koska viranomainen voi aina muuttaa päästörajoja.  Laitoksen elinaikakaan ei välttämättä ole tunnettu. Esimerkiksi kaivos saatetaan sulkea lyhyellä varoitusajalla, muu teollisuuslaitos taas saada toistuvasti lisäaikaa.  Tarkasteluvälin kannattaisi siksi olla lyhyempi, esimerkiksi vuosi. Tällöin jo 300-kertainen raja-arvon ylitys olisi katastrofi. Tämänkääntasoisia ylityksiä ei missään teollisessa toiminnassa pitäisi hyväksyä.

Jätteenpolttolaitosten päästöille on direktiivein määritelty raja-arvot (Taulukko 1). Taulukko kertoo vasta osatotuuden, koska pitoisuudet on määritelty kuutiometriä kohden. Vuosittainen päästömäärä riippuu siis siitä, kuinka paljon piipusta kaasua lähtee. Tätä tietoa ei ole helppo löytää, ja  Turussa selvitys on vielä kesken.

Päästökomponentti Pitoisuus savukaasussa, mg/m³
Rikkidioksidi, SO2 50
Typen oksidit NOx 200
Hiukkaspäästöt 10
Kloorivery, HCl 10
Fluorivety, HF 1
Dioksiinit ja furaanit 0.1×10^⁻6
Raskasmetallit Cd, Tl 0.05
Elohopea Hg 0.05
Raskasmetallit Sb, As, Pb,… 0.5
Kaasumaiset orgaaniset aineet, TOC 10

Taulukko 1: Jätteenpolttolaitosten pitoisuuksien maksimipäästörajat. Käytännössä normaalitoiminnassa luvut ovat merkittävästi pienempiä.

 

Otan yksinkertaisuuden vuoksi käsittelyyn tässä vain elohopean. Käytän suuntaa-antavana Seinäjoen polttolaitoksen YVA-selvitystä (laitosta ei lopulta toteutettu).  Laskelmien mukaan elohopeaa olisi Seinäjoella vapautunut ilmaan noin 30 kiloa vuodessa. Tämä oletuksella että päästöt ovat vain 1% raja-arvosta. (Luvuista pystyy taaksepäin arvioimaan, että kokonaisvirtaus olisi 180,000 kuutiometriä päivässä. Tämä lienee Turunkin tapauksessa oikea kertaluokka).

Määrä voi tuntua suurelta, mutta esimerkiksi VTT:n tutkimus antaa perspektiiviä.  Koko Euroopan elohopeapäästöt ovat arviolta 250 tonnia/vuosi, joten 30 kg on lähinnä pisara meressä.  Saman tutkimuksen mukaan tavallisessa sekajätteessäkin tyypillinen elohopeamäärä on noin 2 mg/kg.

Turun tulevassa laitoksessa poltettaisiin YVA-selvityksen mukaisesti noin 400 tonnia jätettä per vuorokausi. Tällöin jätteen mukana tulisi normaalistikin n 300 kg elohopeaa vuodessa (800 grammaa/päivä). Elohopealle puhdistusteho vaihtelee 10-90% välillä (lähde: MassDep), mutta voitaneen olettaa että Turussa teho olisi hyvä eli ainakin 90%. Ilmaan pääsevä määrä olisi tällöin samaa suuruusluokkaa kuin Seinäjoella, eli 30 kg vuodessa.

Avainkysymys: Löytyykö täysjärkistä skenaariota, jossa vuorokauden aikana polttolaitokselta pääsisi ilmaan 30 kg elohopeaa?

Vaikuttaisi siltä, että ei löydy.

Jätettä varastoidaan 7-10 päivän tarpeiksi, joten periaatteessa täydessä varastosiilossa on normaalioloissakin jokunen kilo elohopeaa. Vaikka koko varaston sisältö palaisi täydellisesti, tämä on paljon alle katastrofitason.

Elohopea on lähes poistettu normaaliympäristöstä, mutta vanhoissa laitteissa sitä voi vielä olla. Vanhoissa loisteputkissa voi olla elohopeaa noin 2 grammaa, elohopealämpömittareissa 1-3 grammaa.  Näitä pitäisi siis joutua jätteen sekaan tuhansia, jotta päästäisiin edes elohopeakiloon.   Elohopeapattereissa saa olla korkeintaan 25 mg elohopeaa per patteri, ja kilo vaatisi siis 40,000 patteria.  Tällaisia määriä ei vahingossa jätteen sekaan pääse, ja laaduntarkkailu huomaisi ne heti.

Toki voidaan kuvitella tilanne jossa ongelmajätelaitokselle tarkoitettu lasti päätyykin polttolaitokselle, ja asiaa ei laaduntarkkailussa huomata tai haluta huomata. Suomen oloissa näin massiivinen rikos tuntuu epätodennäköiseltä, mutta mahdoton se ei ole (vrt Ylen uutinen). Tällaista toimintaa vastaan on vaikea suojautua.

Ainoat muut skenaariot ovat sabotaasi tai ympäristörikos.  Elohopea on 13 kertaa tiheämpää kuin vesi, joten 30 kg vie tilaa vain kaksi litraa. Näin pieni määrä olisi mahdollista ujuttaa muun jätteen sekaan vaikkapa muovipulloissa, ja se saattaisi mennä läpi mikäli linjalla ei ole tarpeeksi tarkkaa elohopeamittausta.

Sabotaasi elohopealla ei kuulosta järkevältä, vaikka massiivinen vuoto saattaisikin pysäyttää laitoksen toiminnan pitkän puhdistuksen ajaksi. On paljon helpompi hahmottaa ympäristörikos (tahallinen tai tuottamuksellinen). Pienehköjä elohopeapäästöjä jätteen sekaan tapahtuu silloin tällöin (vrt Ylen uutinen). Kymmenien kilojen piilottamiseen on kuitenkin helpompiakin menetelmiä kuin polttolaitoksen käyttö — esimerkiksi mereen dumppaaminen.

Koska tämä analyysi on tehty hyvin puutteellisin tiedoin, se on korkeintaan suuntaa antava. Tällä perusteella katastrofaalinen elohopeapäästö olisi realistinen vain, jos laitoksen operaattori itse syyllistyy tietoiseen ympäristörikokseen. Muunlaisia katastrofaalisia päästöjä ei tässä ole käsitelty.

 

Translate »