Talvivaara 26: Mikä on olkinukkeargumentti?

 

A-Studion haastateltavana oli eilen [6.11.]  asiantuntija, joka ilmoitti (epätarkkojen muistiinpanojen mukaan) että ”jokainen kemiaa tai fysiikkaa hiukan lukenut ymmärtää, että Talvivaaran biolioutusprosessia ei voi pysäyttää”.

Julkaistu Uuden Suomen blogina 7.11.2013

Tämän perusteella viranomaiset, tai Talvivaara itsekään, eivät ole ollenkaan lukeneet kemiaa tai fysiikkaa.  Täältä nimittäin löytyy Talvivaaran oma lopettamissuunnitelma vuodelta 2009, ja täältä Aluehallintoviraston tarkennnus siihen (pdf  täällä ja täällä). Ks myös mm Suomen Luonto 4.11.

Asiantuntija totesi aivan oikein (taas muistiinpanojen mukaan) että kaivosta ”ei voi sulkea niin, että laitetaan vain ovi kiinni”.  Tällaista ei tietääkseni kukaan ole edes esittänyt.

Hallittu alasajo kestää aikansa kun kemikaalien syöttäminen lopetetaan, liuoskierros pysäytetään, kasat peitellään, ja muutenkin siivotaan paikat. Se kestää kuukausia, mahdollisesti vuoden pari. Hiljaa hyvä tulee. Mutta juuri tätä varten yhtiöllä on 31 miljoonan euron vakuudet, nimenomaan konkurssitilanteisiin.

Tämä on klassinen esimerkki olkinukke-argumentista: vääristellään vastapuolen argumentti niin lapselliseksi, että se on helppo kumota.

Tarkemmin asiantuntijan väitteisiin voi ottaa kantaa vasta, kun asiantuntijan mainitsema riippumaton kuuden hengen huippuasiantuntijaryhmä julkaisee tulokset, joiden perusteella se on näihin olkinukke-argumentteihinsa päätynyt.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä:http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.