Talvivaara 44: Halutaanko NIMBY-helvettiä?

Mikäli Talvivaaran saneerausehdotus menee läpi tällaisenaan, teollisuus ajaa teollisuuden pois Suomesta.

Vihreä Lanka on huomannut velkasaneerausehdotuksessa erikoisen kohdan. “Ennen velkasaneerauksen alkua syntyneiden vesistöpäästöjen mahdollisia vahingonkorvauksia käsitellään kaivostoiminnasta vastaavan tytäryhtiön Talvivaara Sotkamon saneerausvelkana, joista on tarkoitus maksaa vain prosentti.”

Selvitysmies vahvistaa: vaikka joku naapuri onnistuisikin todistamaan haitat, korvauksista leikataan pois 99%. Moraalinen närkästys sikseen: mahtaako selvitysmies mitenkään sisäistää, millainen helvetti suomalaiselle teollisuudelle koitttaa, mikäli ehdotus menee läpi?

Muita Talvivaara-kirjoituksia: http://www.zygomatica.com/talvivaara/ 

Tällaisen ratkaisun jälkeen rationaalisen naapurin ainoa rationaalinen reaktio olisi vastustaa jokaista teollista hanketta, joka voisi edes teoriassa vaikuttaa hänen elämäänsä jotenkin. Jos jotain menee pieleen, kaikki riskit jäävät naapurille.

Jo nyt valitetaan, että NIMBYt vaikeuttavat kiusanteollaan kaiken järkevän tekemisen. Tähän mennessä ei ole vielä kiusantekoa nähtykään. Valittaminen on siinä määrin raskas prosessi, että ei siihen kukaan lähde, ellei riski ole todennäköinen.

Talvivaara-tulkinnan perusteella naapurin valittaa kannattaa automaattisesti, vaikka riski tällä hetkellä vaikuttaisi vain etäisesti teoreettiseltä. Jos yrityksellä ei ole riskiä joutua korjaamaan jälikään, rationaalisen yrityksen ei myöskään kannata sijoittaa turvallisuuden parantamiseen. Haittojen todennäköisyys siis kasvaa teoreettisesta todelliseksi. Samaan aikaan naapuri kantaa haittojen seuraukset.

Jokaisen rationaalisen naapurin siis kannattaa käyttää jokainen mahdollinen kiusantekokeino blokkaamaan yrityksen jokainen askel. Keinoja löytyy, varsinkin jos ainoa päämäärä on keinolla millä hyvänsä saada yritys pysymään kaukana. Mikäli teollisuudella olisi itsesuojeluvaistoa, se älähtäisi jyrkästi tätä saneerausehdotusta vastaan.

Saneerausehdotuksen ei toki tarvitse ottaa kantaa koko Suomen teollisuuden tulevaisuudennäkymiin, vaan se on hyvinkin kapearajainen selvitys. Selvitystä lukiessa tulee silti lähes väistämättä olo, että sen tekijä ei edes itse usko asiaansa. Vai mitä pitäisi ajatella alla olevasta varaumasta? Tiivistäen: toiminta on ilman muuta kannattavaa, kunhan se vain toimii ja on kannattavaa. Ahaa.

TLV selvitys optimismia

Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä:http://www.zygomatica.com/talvivaara/).  

Published by

Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

4 thoughts on “Talvivaara 44: Halutaanko NIMBY-helvettiä?”

  1. Tässä ei itse asiassa ole kyse Talvivaaran nimenomaisesta tapauksesta ollenkaan, vaan ennakkotapauksesta. On sinällään sama onko naapureille oikeasti aiheutunut tappio nolla euroa vai satasen vai satatonnia — sen päättää oikeus.

    Olennaista on, että tällainen ennakkotapaus loisi insentiivit jotka ovat kaikille haitallisia. Yrityksellä on insentiivi toimia huolimattomasti, koska se ei käytännössä joudu vastuuseen, olivat vauriot kuinka suuria tahansa. Vastaavasti naapureilla on insentiivi toimia täysin destruktiivisesti, koska he joutuvat kantamaan kaikki riskit. Kumpikin strategia on täysin rationaalinen, mutta yhteiskunnan kannalta kummassakaan ei ole yhtään mitään järkeä.

    Jos markkinatalousmies ei pysty suoraan näkemään tuota yhteyttä, niin sitä on vaikea vääntää enää enemmän rautalangasta.

    1. En tiedä, mitä tarkoitat markkinatalousmiehellä, mutta rautalankasi ei ole tästä maailmasta. Yritys joutuu täyteen vastuuseen, ellei ole vararikossa, ja vararikko taas ei ole yhdenkään yrityksen tavoite.

      En ole vielä nähnyt yritystä, jonka omistajat perustavat pilaamaan ympäristöä ja hävittämään heidän rahansa. Usko pois, ekologia ja ekonomia kulkevat käsi kädessä.

      Sinulta ei ole voinut jäädä huomaamatta, että NIMBY-helvetti on ollut jo vuosikausia Talvivaarassa, missä lähiasukkaat ovat mitä ihmeellisimmillä väitteillä, valituksilla ja vahingonkorvausvaatimuksilla yrittäneet rahastaa optiotaan. Siinä ei ole yhteiskunnan kannalta mitään järkeä.

    2. Tämä selvitysmiehen ehdotus juurikin johtaisi tilanteeseen, jossa yritys ei joudu vastuuseen, muttei myöskään vararikkoon.

      En vaan aidosti ymmärrä, miten voisi olla markkinatalouden hengen mukaista että ympäristövauriot voitaisiin edes teoriassa sosialisoida tällä tavalla. Jos yritys mokaa, sen aiheuttamat vahingot arvioidaan oikeudessa. Ja kun korvaukset on vahvistettu kaikissa oikeusasteissa, ne maksetaan. So simple.

      Tätä pitäisi katsoa kokonaan irrallaan Talvivaarasta, koska TLV herättää joka suunnassa aivan liikaa tunteita.

  2. Jakke, väitteesi on kyllä ihan tuulesta temmattu. Tämä viime päivinä virinnyt keskustelu siitä, kuka korvaukset maksaa saneerauksessa, on täysin älytön, koska korvauksia ei ole edes tuomittu eikä tulla juuri tuomitsemaankaan.

    Kalliojärven kaksi mökkikuntaa on saanut rahansa vuosia sitten. Kivijärven ainoa mökkipahanen voi saada jonkun satasen virkityshaittakorvausta. Laakajärvelle, Jormasjärvelle ja niistä eteenpäin ei mene latin latia, koska korvauksia ei makseta järvistä, joiden ekologinen tila on todetty jokaisessa mittauksessa hyväksi ja joiden vedessä on sulfaattia saman verran kuin oululaisten juomavedessä.

    “Jokaisen rationaalisen naapurin siis kannattaa käyttää jokainen mahdollinen kiusantekokeino blokkaamaan yrityksen jokainen askel.” Tätähän Talvivaarassa on tehty, mutta toiminnan rationaalisuudesta täytyy olla jyrkästi eri mieltä.

    Tiedätkö muuten, asuuko siellä kaivoksen lähellä ketään muita kuin Leo Schroderus? Tai eihän LS itse asiassa asu lähellekään kaivosta, mutta onko siellä siis ketään muuta, jota media voisi haastatella halutessaan paikallisen mielipiteen? En jaksaisi aina kuunnella tätä hessua, jonka johtama osakaskunta on saanut lähes satatonnia haittakorvausta puhtaista vesistään.

Comments are closed.

Translate »