Kansalaisluontokuvausta

On aika paljastaa, mihin olen kesäni kuluttanut.  Luontovalokuvauksessa ajoitus on kaikki kaikessa, väitetään.  Halusin osoittaa väitteen vääräksi.

Filosofiani on tässä hieman samantyyppinen kuin sienestyksen suhteen (ks “Kansalaissienestystä”): kansalaistoiminnassa osaamisen puute ei saa olla tekemisen este. Tai Simo Salmisen suuhun laitettu viisaus: jos ei osaa laulaa, pitää laulaa korkealta ja kovaa.

Fyysikon elämää helpottaa vielä kvanttifysiikka. Jos räpsii tarpeeksi monta kuvaa, jokin niistä onnistuu vahingossakin. Siispä jokainen kuva on keskimäärin osittain onnistunut. Tässä on sekin hyvä puoli, että metsässä ei tarvitse kuluttaa niin kauan aikaa, kun jo heti ensimmäinen valokuva onnistuu osittain. Kärsivällisyydenkään puute ei saisi olla kansalaistoiminnan este.

Tämä filosofia näkyy tyylipuhtaimmin alla olevassa kuvassa. Siinä olisi lentäviä tervapääskyjä, jos jokin niistä olisi suostunut pysähtymään. Arvioin kuitenkin, että jos olisin ottanut muutaman kymmenen kuvaa, olisin onnistunut jonkun linnunkin saamaan mukaan. Kuvassa on siis keskimäärin 0.02-0.05 tervapääskyä.

20150703_190304Keskimäärin noin 0.02-0.05 tervapääskyä (Apus apus).

 

Kun tämän kvanttifilosofian sisäistää, pystyy ottamaan kuvan kuin kuvan tilanteesta kuin tilanteesta, ja keskimäärin saa jotakin kuvaustilanteen hengestä mukaan.

Vert_20150705_102418Kuvan puussa oli hetkeä aikaisemmin käpytikka (Dendrocopus major) poikasensa kanssa.  Emo ruokki liikuttavasti yhä poikastaan, vaikka tämä oli jo emoaan suurempi. Näkyä oli mahdoton katsoa hymyilemättä.

 

Kuvalla voi kertoa myös tarinan. Tarina voi olla pitkä ja monipolvinen.

Vert_20150705_110218Tässä kohtaa oli syksyllä 2014 suuri lampaankääpä (Albatrellus ovinus). Kääpä nostettiin maasta ja puhdistettiin huolellisesti. Se laitettiin sienikoriin muiden sienten sekaan, ja vietiin mökille. Siellä laitettiin valurautapannu kuumenemaan. Sienet viipaloitiin noin sentin paksuisiksi viipaleiksi, ja viipaleet  kieriteltiin nopeasti kananmunan ja korppujauhojen sekoituksessa. Viipaleet paistettiin reilussa voissa, ja syötiin välittömästi. Palanpainikkeeksi kukin otti joko maitoa tai kokista, makunsa mukaan.  Maku ja rakenne olivat aivan erinomaisia, hieman tofun tyyppisiä, mutta lampaankäävän vahvan umami-aromin takia makukokemus oli jopa lihaisampi kuin tofu.  Lampaankääpä on kuitenkin syytä syödä välittömästi, koska jäähtyessään se muuttuu sitkeäksi ja mauttomaksi. Kuivaaminen kuitenkin säilyttää maun erittäin hyvin, ja on suositeltava säilömistapa. Lampaankääpää täytyy muistaa kuivattaa pidempään kuin useimpia muita sieniä, koska sen pinnalle muodostuu helposti kalvo joka hidastaa sisäosien kuivumista.

 

Tai lyhyt.

Vert_20150718_165628Tässä oli puu.

 

 

Liikkeen kuvaaminen ei ole helppoa, mutta ainakin yhden kerran onnistuin siinä mielestäni hienosti.

Vert_20150725_140531Tässä kulkee elektroneja (e) noin 200 kilovoltin jännitteen piiskaamana. Mielenkiintoista kyllä, sähkövirran nopeus voi olla yli 95% valon nopeudesta (ks velocity factor), mutta itse elektronit eivät välttämättä liiku edes yhtä metriä tunnissa, jos ollenkaan (ks vaellusnopeus).

 

Luontoa voi löytyä myös kaupungista.

Vert-Katu-20150810_062620Suunnilleen tässä oli auton liiskaama orava kun lapset olivat pieniä.

 

En voinut vastustaa halua olla moderni, ja  nykyajan narsistisen hengen mukaisesti yritin vielä kuvata itseni osana luonnon ikuista kiertokulkua. #selfie #yogangsta

Vert_20150705_121833Onnistuin melkein nappaamaan itsestäni (Homo sapiens nerdicus) #luontoselfien. Viime hetkellä sain kuitenkin pääni käännettyä.

Mielestäni jo nämä kuvat osoittavat, että ajoitus ei todellakaan ole tärkein. Oikeastaan se ei ole yhtään mitään. Keskimäärin.

Lisää samanhenkisiä kirjoituksia täällä: Perjantaikirjoitukset.

Published by

Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.

Translate »