All posts by Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.
yhteiskunta

Hatkojen ottaminen ja verenperintö

5 Comments

Elina Ravantin kirjoitus Otimme hatkat on terävä ja loistava. On järjetöntä syyttää sotapakolaisia ainakaan pelkuruudesta, kun Suomessa on ollut täsmälleen sama tilanne 1940-luvulla. Teen vielä yhden lisälaskelman: arvioin, millainen verenperintö meillä itse asiassa evakkojen takia on.  Äärikonservatiiveillehan tuntuu verenperintö olevan kaiken kaikkiaan tärkeä asia.

Evakkoon lähti noin 400,000 ihmistä, kun väkiluku silloin oli alle neljä miljoonaa. Siis reilu kymmenesosa väestä joutui evakoiksi, tai otti hatkat, tai siirtyi muiden suomalaisten elätettäviksi, miten asian sitten itse kukin haluaa määritellä. Pakolaisia kuitenkin, minkä tahansa määritelmän mukaan.

Miten evakkoveri on sitten lähtenyt sen jälkeen leviämään? Verenperinnön absoluuttinen mittaaminen on hankalaa. Omista isovanhemmistani kaksi oli pakolaisia, ja vieläpä kaksoispakolaisia (talvi- ja jatkosodan jälkeen). En tiedä pitäisikö pisteet siis tuplata. Saksassahan 1940-luvulla yritettiin laskea tarkkoja Mischling-arvoja, mutta systeemi jäi sekavaksi. Tehdään tässä yksinkertaistus, että yksi isovanhempi riittää siihen, että verenperinnössä voi sanoa olevan pakolaisuutta.

Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että nykyisillä keski-ikäisillä olisivat kaikki isovanhemmat olleet elossa toisen maailmansodan aikoihin. Oletetaan lisäksi yksinkertaisuuden vuoksi, että evakot ovat jakautuneet ja lisääntyneet täysin tasaisesti. Silloin todennäköisyyys, että minun ikäpolveni jäsenellä ei olisi yhtään evakkoisovanhempaa, on (1-0.1)^4 = 66%. Toisin sanoen, noin kolmasosalla olisi ainakin yksi Karjalassa syntynyt isovanhempi — eli pakolaisverta.

Joka kolmannella valkoihoisella vastaantulijalla voi siis olla pakolaisverta suonissaan. Tähän voi suhtautua joko rasistisesti tai empaattisesti; kolmasosa on pelkureiden jälkeläisiä, tai sitten kolmasosaa (tai ainakin heidän vanhempiaan) on pakolaisuus koskenut läheltä.

Toisaalta, kun katsoo itänaapurimme nykyistä elämänasennetta, todennäköisyys että viimeistään lapsenlapsemme ovat samassa tilanteessa ei todellakaan ole nolla. Se voi olla suurikin. Jos oletetaan että suunnilleen sama 10% joutuisi silloin pakolaisiksi, joka kymmenes meistä voi olla pakolaisen isovanhempi.

Meidän pullamössösukupolveltamme on (toistaiseksi) jäänyt sota kokematta, mutta se on vain hyvää tuuria. Jos ajatellaan sukupolvia sekä eteenpäin että taaksepäin, olemme todennäköisesti vain suvantovaihe kahden pakolaissukupolven välillä. Meillä on käynyt tuuri, somaleilla tai syyrialaisilla ei. Kuvio voisi yhtä hyvin olla päinvastoinkin. Ei kannattaisi olla arrogantti.

Hiukan samanhenkisiä muita kirjoituksia: “Eugeniikka alkaa kotoa — näkemyksiä kokoomusnuorista” sekä “Embrace the ugliness”.

mhlsijoituss1945

Evakkojen sijoitussuunnitelma vuodelta 1945. Kuvalähde:  www.luovutettukarjala.fi, Copyright Seppo Rapo.

 

Kulttuuri ja yhteiskunta

“Embrace the ugliness” — mikä suomeksi?

1 Comment

Olen nähnyt valon ja löytänyt elämänkatsomukseni. Englanniksi valo tiivistyy hyvin: “Embrace the ugliness”. Mutta mistä löytyisi suomenkielinen vastine? Humaani ihmisvihaaja?

Ajatus juoksee jotenkin näin. Ihmisvihaajapuoli näkee maailman kaikessa rumuudessaan, eikä koskaan, milloinkaan, peittele sitä että ihmiset ovat useimmiten täysin raadollisia ja aivan sietämättömiä. Humaani puoli hyväksyy tuon, ja pyrkii siitä huolimatta enimmäkseen toivomaan ihmisille hyvää vaikka sitten hampaat irvessä. Embrace the ugliness.

Selvitin, miten lähipiiri kokee sanan “humaani”. Johdonmukaista: “Kiltti, empaattinen, rauhallinen, ymmärtäväinen.” Ihmisvihaaja taas on kiukkuinen ihminen joka ei pidä toisista ihmisistä, ja haluaa olla yksin.  “Humaani ihmisvihaaja” herätti hiukan pohdintaa, mutta määritelmä löytyi: “Ei pidä ihmisistä, mutta ei pidä siitä numeroa. Ei kiusaa muita ihmisiä.”  [Erehdyin tosin kysymään, kuvaisiko tuo termi itseäni. Vastaus: “humaani zombi” olisi parempi. Näsäviisaat lapset ovat elämän suola.]

Niin tai näin, termi ei siis ole täydellinen, ja metsästän edelleen parempaa. Mutta demoan nopeasti, mitä se voisi tarkoittaa.

Ensimmäinen demo

Viime viikolla kirjoitin negatiivisesti kokoomusnuorista (“Eugeniiikka alkaa kotoa”).  Jatkan negatiivisuutta. Jokin kokoomusnuorten eugeenisissa lapsilisänäkemyksissä vain kerta kaikkiaan tökkii. Ja olen päätymässä siihen, että se ei ole edes itse ideologia. Vaan pelkuruus jota uskon haistavani sen takaa.

Kuinka moni kokoomusnuori on oikeasti edes tavannut sellaista “heikkoa ainesosaa” jota haluaa karsia? Ja kuinka moni uskaltaisi kertoa näkemyksistään päin naamaa, jos tapaisi tällaista ainesosaa? On helppoa jutella eugeniikasta samanmielisten porukassa kokoomuslattea litkiessä,  mutta tietävätkö nämä nuoret ylipäätään mistä puhuvat?

Haluaisin tehdä yksinkertaisen ihmiskokeen: veisin kokoomusnuoren naamatusten “epäkelvon aineksen” kanssa, ja katsoisin mitä tapahtuu.

Jos olisin humaani ja kiltti, ja haluaisin päästä helpolla, ottaisin muutaman valokuvauksellisen ja valoisan kevytkehitysvammaisen, ja kysyisin että oikeastiko kokoomusnuori haluaa tällaiset suloiset mamin pikku delfiinit kaasuttaa. Tilulii.

Mutta olen humaani ja ilkeä, ja helppous on älyllisesti epärehellistä. On parempi kuvailla “epäkelpoa ainesta” sellaisena kuin se oikeasti on. Uskoisin tietäväni asiasta enemmän kuin moni: ns kirjainyhdistelmälapsen isänä olen vuosien varrella erilaisissa kuntoutuksissa tutustunut tähän maailmaan paljonkin.  [Tarkalla kirjainyhdistelmällä ei ole tässä yhteydessä väliä, niitähän maailmassa riittää — ADHD, AS, BPD, CP, FAS, MBD, OCD, PWS, SPD, TS ja muutama sata muuta].

Jos yhden asian olen oppinut, niin se on tämä: vammaiset ovat vähintään yhtä rasittavia kuin terveetkin ihmiset, eikä ongelmaperheissäkään erityistä hurraamista ole.  Siksi olenkin tähän ajatuskokeeseen luonut muutaman tapauksen rankemmasta päästä. (Yksikään hahmo ei ole todellinen, mutta tällaisia kohtaloita Suomessa on).

  • Leena*, 12 v. Syvästi kehitysvammainen. Äiti lievästi kehitysvammainen, isä tuntematon. Ei tule koskaan oppimaan sisäsiistiksi.  Kommunikoi huutamalla ja lyömällä.
  • Matti*, 9 v. Vaikeasti CP-vammainen, hahmottamishäiriö. Ei kykene liikkumaan itse edes sähköpyörätuolilla.  Saattaa oppia lukemaan, mutta ei tee taidollaan paljon mitään koska ei pysty käyttämään edes tukivälineitä.
  • Esko*, 13 v. Syvästi autistinen. Isä jättänyt perheen, äiti katkeroitunut ja takertuu poikaan. Eskon ainoat kommunikaatiokeinot mölinä ja ahdistunut mölinä. Esko nyt pidempi kuin äitinsä, ja hätääntymiskohtausten aikana murtanut äidiltä nenän sekä käsivarren. Kunta ehdottanut jo vuosia Eskon sijoittamista laitokseen, äiti ei suostu.
  • Tiina*, 14 v. Sijoituslapsi, biologiset vanhemmat oletettavasti narkomaaneja. Kiintymyshäiriöinen, äärimmäisen aggressiivinen, seksuaalisesti ylivilkas. Yksi abortti takana. Sijaisvanhemmat eivät jaksa enää.
  • Taneli* ja Mikko*, 12 v. Ei-identtiset kaksoset, molemmilla Tourette.  Tanelilla arvaamatonta väkivaltaa Mikkoa ja nuorinta sisarta kohtaan. Mikko yrittänyt kaksi kertaa itsemurhaa hyppäämällä impulsiivisesti auton alle. Vanhemmat lepäävät vain kun pojat saadaan ajoittain psykiatriselle osastolle.

Nämä viisi perhettä laittaisin siis samaan huoneeseen. Sitten toisin sinne kuolan ja kaaoksen sekaan kokoomusnuoren kertomaan sosiaalisista näkemyksistään.

Jos kokoomusnuorella olisi ballseja seistä tämän porukan edessä, ja kertoa heille että yhteiskunnan tulisi pyrkiä pääsemään heistä eroon — silloin, ja vain silloin, saattaisin jollakin tasolla kunnioittaa tällaista nuorta. Vastustaa säälimättä, mutta kunnioittaa ihmisenä.

Mikäli sen sijaan ballsit puuttuvat, eikä nuori suostu edes astumaan huoneeseen, voisin vain toivottaa nuorelle iloista loppuelämää ja pyytää pikapikaa palamaan sinne missä pappa betalar.

Tällaista, humaanina ihmisvihaajana, ajattelen. Embrace the ugliness. Sosiaalisesti kelvottoman aineksen elämä ei ole kaunista, mutta entä sitten? Kokoomusnuorten elämä on vailla inhimillisyyttä. Jos se sen lisäksi on pelkurimaista, on kovin vaikea nähdä siinä yhtään mitään positiivista.

Ehdotus, Kulttuuri ja yhteiskunta, Rationalisointi, Uncategorized

Eugeniikka alkaa kotoa — näkemyksiä kokoomusnuorista

Kokoomusnuorten eugeniikkasiivessä häiritsee tietty epäjohdonmukaisuus. Rodunjalostus ja epäkelvon sosiaalisen aineksen karsiminen sinällään ovat melko arvoneutraaleja asioita. Kuitenkin, jos ne hyväksytään päämääriksi, menetelmien tulisi olla tehokkaita ja rationaalisia.

Kokoomusnuorten ajama lapsilisien kautta vaikuttaminen sensijaan on tehoton ja irrationaalinen menetelmä (ks mm “Eugeniikka parantaisi Suomen kilpailukykyä”).

Irrationaalista on oletus, että vanhempien tulotaso riittävästi korreloisi sen kanssa, miten kelpo yksilö lapsi on.  Näin ei kuitenkaan ole. On ominaisuuksia jotka periytyvät paljon suoremmin — älykkyys, hyvä terveys, persoonallisuus, taipumus alkoholismiin, monet sairaudet, ylipaino, masentuneisuus, ulkoinen kauneus, ja niin edespäin.

Siis päätetään mitä halutaan; mitataan kenellä sitä on; tuetaan näiden lisääntymistä; estetään muiden lisääntyminen. Ei se ole sen vaikeampaa. Mutta käytetään edes järkevää testipatteristoa, ei tulotason kaltaista sokkoammuntaa.

Singapore 1980-luvulla yritti. Valtio halusi suosia niitä lapsia, joiden äideillä oli yliopistokoulutus (tosin päämäärästä lopulta luovuttiin). Äidin koulutus on epätäydellinen mittari, mutta se mittaa sentään kuitenkin jotakin äidin periytyviä ominaisuuksia. Olisikin varsin rationaalista, että yhteiskunta kustantaisi jokaiselle tohtoriksi väitelleelle ja hänen puolisolleen pitkän kuherruskuukauden vailla ehkäisyä.

Pienikin kokemus työelämästä kuitenkin opettaisi, että suuripalkkaiseksei päätyminen ei edellytä mitään ominaisuuksia.  Tein anekdotaalisen tutkimuksen, käyttäen historiaani eräässä telekommunikaatioalan yrityksessä.  Listasin mielessäni tusinan jollakin lailla tuntemaani ihmistä, jotka pääsivät vähintään vanhan ajan markkamiljonääreiksi. Datasta on anonymisoitu paitsi kaikki henkilötiedot, myös suurin osa faktoista. Tästä tusinasta:

  • Kolmen geenejä ilman muuta kannattaisi levittää — lahjakkaita ja sivistyneitä ihmisiä.

  • Kolme sattui olemaan oikeiden tyyppien armeijakavereita oikealla hetkellä; enimmäkseen mukavia ihmisiä, mutta ei jatkoon.

  • Kolmen ura perustui siihen, että johtajien käskyt toteutettiin mukisematta ja päätä nostamatta. Ei jatkoon.

  • Kolme olisi ollut yhtä onnellisia sarjamurhaajina, mutta optiomiljonäärinä oli paljon mukavampaa.

Kokoomusnuorten mittareissa ensimmäinen ja viimeinen ryhmä lienevät arvokkaimmat. Siis vain puolet näistä rikastuneista kannattaisi jatkojalostaa. Tulotason perusteella olisi pitänyt jalostaa kaikki, koska kyse on Suomen hyvätuloisimmasta prosentista. Ei tällaisessa mittarissa ole mitään järkeä. Siis: jotakin parempaa tilalle.

Menetelmien rationalisoinnin lisäksi on huomioitava yksi asia, joka helposti jää huomaamatta: eugeniikkanuorten tulisi aloittaa eugeniikka kotoa.  Tämäkin on vain rationaalista. Natsi-Saksan yksi suuri epäjohdonmukaisuus oli, että huomattava osa johtohahmoista oli geeneiltään jokseenkin kelvotonta materiaalia (esimerkiksi Hitler, Himmler, ja Göbbels). Väärät miehet olivat johdossa, mikä varmasti vaikutti heikkoon lopputulokseen. Olisi traagista, jos myös kokoomusnuorten yhteiskuntaa pääsisi johtamaan vääränlainen aines.

Nuorten tulisikin avata arvioitavaksi kaikki tiedot itsestään — koulutodistukset, RUK:n tiedot (vain reservinupseerit ovat todellisia miehiä), älykkyys- ja psykologiset testit, terveystiedot, ja ennen muuta sukuselvitykset sekä vanhempiensa ja isovanhempiensa kaikki terveystiedot. Toki poikkeusyksilöitä voi syntyä epäkelvoista vanhemmistakin, mutta ei sen varaan voi rationaalista väestöpolitiikkaa rakentaa.

Kun nämä tiedot alkavat rutiininomaisesti ilmestyä kokoomusnuorten kotisivuille, heidän näkemyksensä voi alkaa ottaa vakavammin.  Etujoukon on uskallettava johtaa edestä — mutta sen on myös oltava etujoukoksi kelvollista.

Uncategorized

Talvivaara 41: Kuka tekee, mitä laskuttaa?

Yleensä tylsimmät asiat ovat kaikkein mielenkiintoisimpia. Tämä on harvoin niin totta kuin Talvivaarassa.  Ulkopuolisen silmin merkittävä osa tekemistäni analyyseistä saattaa vaikuttaa pakkomielteiseltä nippelitiedon nysväämiseltä. Ehkä niin — mutta juuri tuollainen nippelitieto saattaa joskus nostaa esiin odottamattomia ja laajempia kysymyksiä.

Yksi esimerkki. Kainuun ELY-keskus on hiljattanut  asettanut Talvivaaralle teettämisuhan — joko yhtiö tekee ympäristön turvallisuuden kannalta kriittiset hankinnat ja toimenpiteet itse, tai sitten valtio tekee ne ja laskuttaa myöhemmin yhtiötä (pdf täällä). Ympäristöministeriön kansliapäällikkö on vahvistanut, että tähän on jo konkreettisesti varauduttu.

Onko tämä oikein vai väärin?

Itse olen tällaista valtion väliintuloa pitänyt ainoana mahdollisena ratkaisuna, enkä näe syytä muuttaa mieltäni (ks Talvivaara 39, osittain Talvivaara 9). Myös mm Suomen luonnonsuojeluliitto on ajanut valtion mukaantuloa. Mutta kuten aina, muissakin mielipiteissä on järkeä.

Onko tämä yritystukea?

On täysin mahdollista ajatella, että tämä on epäsuoraa yritystukea — valtio tekee toimenpiteet jotta yritys pystyisi jatkamaan, ja yritys maksaa kun jaksaa.

Vaadittavat toimenpiteet ovat ympäristöministeriön mukaan 6-8 miljoonaa, mikä on heti suurempi kuin Talvivaaran kassa nyt. Tuo on käytännössä ala-arvio (RO-laitoksen hankintahinta) eikä kata varsinaisia operointikuluja. Se on siis vasta välttämätön tulipalon sammutuskulu.

Todellisia kuluja ei kukaan osaa arvioida, mutta helposti puhutaan kymmenistä miljoonista lähivuosina, siis ilman mitään varsinaisia ympäristön puhdistuskulujakin.  Ei yhtiöllä ole tällaista rahaa eikä kassavirtaa, ja on vaikea nähdä miksi kukaan markkinaehtoisesti sellaista tukea antaisi.

Ei valtio tätä rahaa takaisin saisi.  Vai saisiko?

Päätöstä perusteellaan ympäristönsuojelulain pykällä 88: Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka

“Viranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään.

Jollei tästä laista muuta johdu, uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevaan asiaan sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.”

Uhkasakkolain pykälä 17 on olennaisin.

17 § Teettämiskustannukset

Teettämiskustannukset maksetaan etukäteen valtion tai, jos teettämisestä päättää kunnallinen viranomainen, kunnan tai kuntainliiton varoista, ja peritään velvoitetulta tai 20 §:ssä tarkoitetulta luovutuksensaajalta siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin on säädetty.

Lain perusteella yritystukiteoria ei kuulosta vahvalta. Kulut rinnastetaan veroihin ja ne menevät ulosottoon. Näissä tapauksissa valtio ei perinteisesti sääliä tunne. Ei se tunne sitä Talvivaaran alihankkijoillekaan, jotka ovat jääneet ilman saataviaan velkasaneerauksen takia. Kuten Yle tiivistää, ”Pankki tuntee armoa, verottaja ei”. (Asiaa ositen sivuten, ks Talvivaara 32).

Jos Talvivaara sattuisi saamaan tässä erityiskohtelua, niin silloin (ja vasta silloin, mutta ehdottomasti silloin) voitaisiin alkaa puhua salaliitoista ja korruptiosta. Mikä koskee pieniä, sen on koskettava myös isoja. Kulut maksaa joko konkurssipesä, tai sitten toiminnan jatkaja mikäli Talvivaara ei sattuisi konkurssiin menemään, ja se maksaa ne nopeasti.

Onko tämä oikeudenmukaista ja yhdenvertaista?

Laki jättää yhden mielenkiintoisen kysymyksen auki: onko viranomaisilla velvollisuus toteuttaa toimenpiteet myös taloudellisesti järkevästi?

On vaikea tuntea empatiaa tätä yhtiötä kohtaan, mutta kysymys on laajemminkin mielenkiintoinen. Se voisi yhtä hyvin tulla eteen kenelle tahansa pienyrittäjälle. Tai jopa kenelle tahansa meistä. Oletetaan että kärsin mielenterveysongelmista, ja hamstraan pihalleni jatkuvasti autonromuja. Viranomaiset hinauttavat ne pois, ja maksavat hinausyritykselle tuplahinnan jotta saavat ongelman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Joudunko todellakin maksamaan tämän tuplahinnan, kun pienellä vaivannäöllä kulu olisi puolittunut?

Jos viranomaisilla on piikki auki, töiden teettäjä voi laskuttaa lähes mitä tahansa. Valtiolla voi olla osaamista valvoa työn teknistä toteutusta, mutta ei sen hintalappua. Talvivaaran tapauksessa osaajia ei ainakaan Suomessa juurikaan ole. Vedenpuhdistuslaitoksen ostaminen on ehkä suoraviivaista. Sen operointi ei, koska se joutuu ottamaan huomioon kaivoksen kokonaisuuden — mistä aloitetaan, ja missä järjestyksessä puhdistetaan, jotta riskit pienenevät tarpeeksi nopeati?

Ei valtio käytännössä pysty arvioimaan, kuinka paljon mahdollisissa tarjouksissa on ilmaa. Riskien takia se ei myöskään voi tuijottaa pelkkää hintaa. Tämä työ on suoritettava hyvin, eikä siihen voi palkata halvinta puolalaista putkimiestä.

Ei valtiolla ole edes mitään insentiiviä toimia taloudellisesti järkevästi, jos työ on tarkoitus laskuttaa myöhemmin. Hinta on helposti — jopa todennäköisesti — suurempi kuin mitä hyvissä voimissa oleva ammattitaitoinen yritys pystyisi itselleen kilpailuttamaan.

Periaatteellisella tasolla, ja ennen muuta myöhempiä tapauksia ajatellen, kysymys on kuitenkin tärkeä. Jos valtio toteuttaa teettämisuhan:

  • Laskutetaanko kulut todellakin välittömästi ja veronluonteisesi, mihin ainakin laki viittaisi? Jos yhtiö ajautuu konkurssiin, onko valtio ensimmäinen velkoja, mihin laki viittaisi?
  • Onko valtion pyrittävä toteuttamaan toimenpiteet taloudellisesti parhaalla tavalla, vai voiko se hätätilaan vedoten olla välittämättä kuluista?
  • Jos työt teetetään ylihintaan, onko yhtiön aikanaan maksettava myös tämä ylihinta (sikäli kuin se voi sellaisen osoittaa)?

Tällä hetkellä näihin kysymyksiin ei yksinkertaisesti ole selkeitä vastauksia.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Riskit, Ympäristö

Rosatom 2: Salaliittoteoriaa vai historiantuntemusta?

Niko Porjo brutalisoi edellisessä kirjoituksessaan Rosatomia. Laajentaisin ajatusta hiukan. Venäjä on kuin alkoholisoitunut sukulainen: sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.

Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen. Fennovoiman ydinvoimala saattaa ylittää tämän kynnyksen.

Porjon näkemys: Rosatomia ei voi päästää Suomeen hääräämään, koska se on venäläinen valtionyritys. Venäjä on läpeensä korruptoitunut, eikä Rosatom voi silloin olla sen parempi. Hieman poikkeuksellisesti, olen Porjon kanssa jostakin jokseenkin samaa mieltä, mutta muotoilisin asian hieman toisin.

Sivuhuomautus: ydinvoimaa en lähtökohtaisesti vastusta, vaikka kuulun Vihreisiin (tai oikeastaan koska kuulun Vihreisiin ja vieläpä ympäristöliikkeeseen — mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Fennovoiman suhteen olen aiemmin ollut neutraali, mutta nyt näkemys on muuttumassa.

Onko ulkomaalaisomistus automaattisesti pahasta?

Vielä viime viikkoihin saakka olen ollut sitä mieltä, että ulkomaalaiset, myös venäläiset, voivat aivan hyvin omistaa Suomesta nimenomaan tärkeää infrastruktuuria. Sellaista, jota ei voi siirtää pois — voimalinjoja, rautateitä, tai vaikka ydinvoimaa.

Tälle on selvä logiikka. Koska infraa ei pysty siirtämään pois, ulkomaalainen omistaja ei pysty rajattomiin kiristämään Suomea. Jos vaatimukset alkavat olla mahdottomia, valtio voi ääritilanteessa vaikka kansallistaa pullikoivan yrityksen.

Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa TV-verkkoja operoiva Digita. Se on nyt australialaisen pääomasijoittajan omistama. Periaatteessa Suomi on menettänyt kontrollinsa elintärkeään infraan. Mutta ei käytännössä. Jos Suomi päättäisi vaikkapa hätätilanteen nojalla kansallistaa Digitan, mitäpä nykyinen omistaja voisi asialle tehdä? Lähettää Australian laivaston uhittelemaan? Heh.

Onko venäläisomistus automaattisesti pahasta?

Vaan kun on kyse vaikkapa Rosatomista, tuo heh takertuu kurkkuun. Venäjä nimenomaan voi lähettää armeijansa ajamaan omia etujaan. Ja nimenomaan vieläpä ylpeilee asialla. Ja nimenomaan vieläpä tekeekin sitä parhaillaan etelämmässä.

Map_of_countries_by_number_of_active_troopsArmeijoiden koot. Lähde: Wikipedia.

Onko tämä rasistinen salaliittoteoria? Monen mielestä varmasti. Mutta jos naapurissa on suurvalta joka näyttää aggresiiviselta, kerskuu aggressiivisuudella, ja toimii aggressiivisesti, niin millä tavalla olisi rasistista tai vainoharhaista heittää ilmaan ajatus, että ehkäpä kyseinen naapuri on, no, aggressiivinen?

Voidaan toki vedota siihen, että Suomen tilanne on aivan toisenlainen kuin Ukrainan. Yleensä on kuitenkin pätevä nyrkkisääntö, että jos joku ei noudata pelisääntöjä suurissa asioissa, ei hän noudata niitä pienissäkään.  Tällä hetkellä painostus Suomea kohtaan on pientä tai olematonta, koska ei ole mitään erityisiä intressejä joiden takia pitäisi painostaa. Mutta tilanteet elävät.

Uskon asia?

Vapaiden markkinoiden ylivertaisuuteen ja rationaaliseen maailmanpolitiikkaan uskova rationalisoi tilanteen näin: Kyseessä on Rosatomin muualle laajentumisen kannalta niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Paineet ovat valtavat, ja ydinvoimassa uskottavuus ja luotettavuus ovat elintärkeitä. Rosatomin on siis pakko toimia oikein, avoimesti ja läpinäkyvästi.

Saa noinkin uskoa, mutta päinvastainen usko on yhtä uskottava. Kyseessä on niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.  Epäonnistumisen mielikuvan voi välttää tekemällä hyvää työtä… tai sitten piilottamalla epäonnistumisen. Jälkimmäinen on Rosatomin kotikentällä lähtökohtainen ratkaisu.

Lähtökohtaisesti Rosatomin toki kannattaa tehdä Suomessa hyvää työtä. Mutta jos tulee ongelmia, viime kädessä yhtiön (ja siis Venäjän) kannattaa tehdä aivan kaikki, mistä se vain ei jää kiinni.

Eikö viranomainen suojaa?

Enkö luota Suomen viranomaisten kykyyn hallita tilannetta? Kyllä ja en. Olen tarkkaillut Talvivaaran tilannetta jo pitkään (ks Zygomatica: Talvivaara). Mitä olen oppinut: suurin osa Suomen yrityksistä ja virkamiehistä toimii aivan asiallisesti ja rehellisesti.  Jopa “liian rehellisesti”: järjestelmä toimii sillä oletuksella, että mikään osapuoli ei tietoisesti vedä välistä.

Mutta jos jokin yritys toimii tarpeeksi röyhkeästi, ja paikallisten valvontaviranomaiset lojaalisuus on hiukankin jakautunut, tilannetta ei pystykään korjaamaan (ks Talvivaara 10: Ympäristölupa ja järjestelmävika). Järjestelmä yksinkertaisesti halvaantuu, jos joku tarpeeksi suuri rikkoo sen reunaehtoja tarpeeksi häikäilemättömästi.

Jos pitäisi määritellä taho, joka parhaiten täyttää termit “suuri” ja “häikäilemätön”, niin itään päin alkaisin katsella.

Johtopäätökset?

Mitään kauppasaartoa tai boikottia en tämän takia lähtisi ajamaan (muista syistä saattaisinkin ajaa, mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Lähtökohtaisesti kaupankäynti ylläpitää rauhaa. Ylipäätään kaikki kanssakäyminen tavallisten ihmisten kanssa vähentää pelkoja ja rasismia. Venäläiset ovat joskus ehkä käytökseltään ja kulttuuriltaan meille erikoisia ja rasittavia, mutta niin ovat ruotsalaisetkin, tai ranskalaiset, tai amerikkalaiset, saati sitten helsinkiläiset.

Tässä asiassa Venäjään valtiona ehkä pitäisikin suhtautua kuin alkoholisoituneeseen sukulaiseen. Sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.

Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen.

Näitä asioita on lopultakin aika vähän. Fennovoiman ydinvoimalahanke on oikeastaan ainoa, joka tulee nopeasti mieleen. Junarataverkosto saattaisi olla toinen; mahdollisesti sähkön kantaverkko; maakaasuputkia ei onneksi alueemme läpi mene.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tähän saakka olen rationaalisesti ajatellut, että venäläinen ydinvoimaomistus Suomessa on rationaalisesti hyväksyttävää, koska Venäjä toimii ainakin viimeistään tositilanteessa rationaalisesti. Oletukset on viimeistään nyt tositilanteessa todistettu vääriksi, ja niinpä myös takin on syytä kääntyä. Ydinvoimalle “ehkä”, Fennovoimalle “ei”.