All posts by Jakke Mäkelä

Physicist, but not ideologically -- it's the methods that matter. Background: PhD in physics, four years in basic research, over a decade in industrial R&D. Interests: anything that can be twisted into numbers; hazards and warnings; invisible risks. Worries: Almost everything, but especially freedom of speech, Internet neutrality, humanitarian problems, IPR, environmental issues. Happiness: family, dry humor, and thinking about things.
Uncategorized

Talvivaara 41: Kuka tekee, mitä laskuttaa?

Yleensä tylsimmät asiat ovat kaikkein mielenkiintoisimpia. Tämä on harvoin niin totta kuin Talvivaarassa.  Ulkopuolisen silmin merkittävä osa tekemistäni analyyseistä saattaa vaikuttaa pakkomielteiseltä nippelitiedon nysväämiseltä. Ehkä niin — mutta juuri tuollainen nippelitieto saattaa joskus nostaa esiin odottamattomia ja laajempia kysymyksiä.

Yksi esimerkki. Kainuun ELY-keskus on hiljattanut  asettanut Talvivaaralle teettämisuhan — joko yhtiö tekee ympäristön turvallisuuden kannalta kriittiset hankinnat ja toimenpiteet itse, tai sitten valtio tekee ne ja laskuttaa myöhemmin yhtiötä (pdf täällä). Ympäristöministeriön kansliapäällikkö on vahvistanut, että tähän on jo konkreettisesti varauduttu.

Onko tämä oikein vai väärin?

Itse olen tällaista valtion väliintuloa pitänyt ainoana mahdollisena ratkaisuna, enkä näe syytä muuttaa mieltäni (ks Talvivaara 39, osittain Talvivaara 9). Myös mm Suomen luonnonsuojeluliitto on ajanut valtion mukaantuloa. Mutta kuten aina, muissakin mielipiteissä on järkeä.

Onko tämä yritystukea?

On täysin mahdollista ajatella, että tämä on epäsuoraa yritystukea — valtio tekee toimenpiteet jotta yritys pystyisi jatkamaan, ja yritys maksaa kun jaksaa.

Vaadittavat toimenpiteet ovat ympäristöministeriön mukaan 6-8 miljoonaa, mikä on heti suurempi kuin Talvivaaran kassa nyt. Tuo on käytännössä ala-arvio (RO-laitoksen hankintahinta) eikä kata varsinaisia operointikuluja. Se on siis vasta välttämätön tulipalon sammutuskulu.

Todellisia kuluja ei kukaan osaa arvioida, mutta helposti puhutaan kymmenistä miljoonista lähivuosina, siis ilman mitään varsinaisia ympäristön puhdistuskulujakin.  Ei yhtiöllä ole tällaista rahaa eikä kassavirtaa, ja on vaikea nähdä miksi kukaan markkinaehtoisesti sellaista tukea antaisi.

Ei valtio tätä rahaa takaisin saisi.  Vai saisiko?

Päätöstä perusteellaan ympäristönsuojelulain pykällä 88: Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka

“Viranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään.

Jollei tästä laista muuta johdu, uhkasakkoa, teettämisuhkaa ja keskeyttämisuhkaa koskevaan asiaan sovelletaan muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään.”

Uhkasakkolain pykälä 17 on olennaisin.

17 § Teettämiskustannukset

Teettämiskustannukset maksetaan etukäteen valtion tai, jos teettämisestä päättää kunnallinen viranomainen, kunnan tai kuntainliiton varoista, ja peritään velvoitetulta tai 20 §:ssä tarkoitetulta luovutuksensaajalta siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin on säädetty.

Lain perusteella yritystukiteoria ei kuulosta vahvalta. Kulut rinnastetaan veroihin ja ne menevät ulosottoon. Näissä tapauksissa valtio ei perinteisesti sääliä tunne. Ei se tunne sitä Talvivaaran alihankkijoillekaan, jotka ovat jääneet ilman saataviaan velkasaneerauksen takia. Kuten Yle tiivistää, ”Pankki tuntee armoa, verottaja ei”. (Asiaa ositen sivuten, ks Talvivaara 32).

Jos Talvivaara sattuisi saamaan tässä erityiskohtelua, niin silloin (ja vasta silloin, mutta ehdottomasti silloin) voitaisiin alkaa puhua salaliitoista ja korruptiosta. Mikä koskee pieniä, sen on koskettava myös isoja. Kulut maksaa joko konkurssipesä, tai sitten toiminnan jatkaja mikäli Talvivaara ei sattuisi konkurssiin menemään, ja se maksaa ne nopeasti.

Onko tämä oikeudenmukaista ja yhdenvertaista?

Laki jättää yhden mielenkiintoisen kysymyksen auki: onko viranomaisilla velvollisuus toteuttaa toimenpiteet myös taloudellisesti järkevästi?

On vaikea tuntea empatiaa tätä yhtiötä kohtaan, mutta kysymys on laajemminkin mielenkiintoinen. Se voisi yhtä hyvin tulla eteen kenelle tahansa pienyrittäjälle. Tai jopa kenelle tahansa meistä. Oletetaan että kärsin mielenterveysongelmista, ja hamstraan pihalleni jatkuvasti autonromuja. Viranomaiset hinauttavat ne pois, ja maksavat hinausyritykselle tuplahinnan jotta saavat ongelman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Joudunko todellakin maksamaan tämän tuplahinnan, kun pienellä vaivannäöllä kulu olisi puolittunut?

Jos viranomaisilla on piikki auki, töiden teettäjä voi laskuttaa lähes mitä tahansa. Valtiolla voi olla osaamista valvoa työn teknistä toteutusta, mutta ei sen hintalappua. Talvivaaran tapauksessa osaajia ei ainakaan Suomessa juurikaan ole. Vedenpuhdistuslaitoksen ostaminen on ehkä suoraviivaista. Sen operointi ei, koska se joutuu ottamaan huomioon kaivoksen kokonaisuuden — mistä aloitetaan, ja missä järjestyksessä puhdistetaan, jotta riskit pienenevät tarpeeksi nopeati?

Ei valtio käytännössä pysty arvioimaan, kuinka paljon mahdollisissa tarjouksissa on ilmaa. Riskien takia se ei myöskään voi tuijottaa pelkkää hintaa. Tämä työ on suoritettava hyvin, eikä siihen voi palkata halvinta puolalaista putkimiestä.

Ei valtiolla ole edes mitään insentiiviä toimia taloudellisesti järkevästi, jos työ on tarkoitus laskuttaa myöhemmin. Hinta on helposti — jopa todennäköisesti — suurempi kuin mitä hyvissä voimissa oleva ammattitaitoinen yritys pystyisi itselleen kilpailuttamaan.

Periaatteellisella tasolla, ja ennen muuta myöhempiä tapauksia ajatellen, kysymys on kuitenkin tärkeä. Jos valtio toteuttaa teettämisuhan:

  • Laskutetaanko kulut todellakin välittömästi ja veronluonteisesi, mihin ainakin laki viittaisi? Jos yhtiö ajautuu konkurssiin, onko valtio ensimmäinen velkoja, mihin laki viittaisi?
  • Onko valtion pyrittävä toteuttamaan toimenpiteet taloudellisesti parhaalla tavalla, vai voiko se hätätilaan vedoten olla välittämättä kuluista?
  • Jos työt teetetään ylihintaan, onko yhtiön aikanaan maksettava myös tämä ylihinta (sikäli kuin se voi sellaisen osoittaa)?

Tällä hetkellä näihin kysymyksiin ei yksinkertaisesti ole selkeitä vastauksia.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Riskit, Ympäristö

Rosatom 2: Salaliittoteoriaa vai historiantuntemusta?

Niko Porjo brutalisoi edellisessä kirjoituksessaan Rosatomia. Laajentaisin ajatusta hiukan. Venäjä on kuin alkoholisoitunut sukulainen: sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.

Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen. Fennovoiman ydinvoimala saattaa ylittää tämän kynnyksen.

Porjon näkemys: Rosatomia ei voi päästää Suomeen hääräämään, koska se on venäläinen valtionyritys. Venäjä on läpeensä korruptoitunut, eikä Rosatom voi silloin olla sen parempi. Hieman poikkeuksellisesti, olen Porjon kanssa jostakin jokseenkin samaa mieltä, mutta muotoilisin asian hieman toisin.

Sivuhuomautus: ydinvoimaa en lähtökohtaisesti vastusta, vaikka kuulun Vihreisiin (tai oikeastaan koska kuulun Vihreisiin ja vieläpä ympäristöliikkeeseen — mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Fennovoiman suhteen olen aiemmin ollut neutraali, mutta nyt näkemys on muuttumassa.

Onko ulkomaalaisomistus automaattisesti pahasta?

Vielä viime viikkoihin saakka olen ollut sitä mieltä, että ulkomaalaiset, myös venäläiset, voivat aivan hyvin omistaa Suomesta nimenomaan tärkeää infrastruktuuria. Sellaista, jota ei voi siirtää pois — voimalinjoja, rautateitä, tai vaikka ydinvoimaa.

Tälle on selvä logiikka. Koska infraa ei pysty siirtämään pois, ulkomaalainen omistaja ei pysty rajattomiin kiristämään Suomea. Jos vaatimukset alkavat olla mahdottomia, valtio voi ääritilanteessa vaikka kansallistaa pullikoivan yrityksen.

Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa TV-verkkoja operoiva Digita. Se on nyt australialaisen pääomasijoittajan omistama. Periaatteessa Suomi on menettänyt kontrollinsa elintärkeään infraan. Mutta ei käytännössä. Jos Suomi päättäisi vaikkapa hätätilanteen nojalla kansallistaa Digitan, mitäpä nykyinen omistaja voisi asialle tehdä? Lähettää Australian laivaston uhittelemaan? Heh.

Onko venäläisomistus automaattisesti pahasta?

Vaan kun on kyse vaikkapa Rosatomista, tuo heh takertuu kurkkuun. Venäjä nimenomaan voi lähettää armeijansa ajamaan omia etujaan. Ja nimenomaan vieläpä ylpeilee asialla. Ja nimenomaan vieläpä tekeekin sitä parhaillaan etelämmässä.

Map_of_countries_by_number_of_active_troopsArmeijoiden koot. Lähde: Wikipedia.

Onko tämä rasistinen salaliittoteoria? Monen mielestä varmasti. Mutta jos naapurissa on suurvalta joka näyttää aggresiiviselta, kerskuu aggressiivisuudella, ja toimii aggressiivisesti, niin millä tavalla olisi rasistista tai vainoharhaista heittää ilmaan ajatus, että ehkäpä kyseinen naapuri on, no, aggressiivinen?

Voidaan toki vedota siihen, että Suomen tilanne on aivan toisenlainen kuin Ukrainan. Yleensä on kuitenkin pätevä nyrkkisääntö, että jos joku ei noudata pelisääntöjä suurissa asioissa, ei hän noudata niitä pienissäkään.  Tällä hetkellä painostus Suomea kohtaan on pientä tai olematonta, koska ei ole mitään erityisiä intressejä joiden takia pitäisi painostaa. Mutta tilanteet elävät.

Uskon asia?

Vapaiden markkinoiden ylivertaisuuteen ja rationaaliseen maailmanpolitiikkaan uskova rationalisoi tilanteen näin: Kyseessä on Rosatomin muualle laajentumisen kannalta niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Paineet ovat valtavat, ja ydinvoimassa uskottavuus ja luotettavuus ovat elintärkeitä. Rosatomin on siis pakko toimia oikein, avoimesti ja läpinäkyvästi.

Saa noinkin uskoa, mutta päinvastainen usko on yhtä uskottava. Kyseessä on niin tärkeä hanke, että epäonnistuminen ei ole vaihtoehto.  Epäonnistumisen mielikuvan voi välttää tekemällä hyvää työtä… tai sitten piilottamalla epäonnistumisen. Jälkimmäinen on Rosatomin kotikentällä lähtökohtainen ratkaisu.

Lähtökohtaisesti Rosatomin toki kannattaa tehdä Suomessa hyvää työtä. Mutta jos tulee ongelmia, viime kädessä yhtiön (ja siis Venäjän) kannattaa tehdä aivan kaikki, mistä se vain ei jää kiinni.

Eikö viranomainen suojaa?

Enkö luota Suomen viranomaisten kykyyn hallita tilannetta? Kyllä ja en. Olen tarkkaillut Talvivaaran tilannetta jo pitkään (ks Zygomatica: Talvivaara). Mitä olen oppinut: suurin osa Suomen yrityksistä ja virkamiehistä toimii aivan asiallisesti ja rehellisesti.  Jopa “liian rehellisesti”: järjestelmä toimii sillä oletuksella, että mikään osapuoli ei tietoisesti vedä välistä.

Mutta jos jokin yritys toimii tarpeeksi röyhkeästi, ja paikallisten valvontaviranomaiset lojaalisuus on hiukankin jakautunut, tilannetta ei pystykään korjaamaan (ks Talvivaara 10: Ympäristölupa ja järjestelmävika). Järjestelmä yksinkertaisesti halvaantuu, jos joku tarpeeksi suuri rikkoo sen reunaehtoja tarpeeksi häikäilemättömästi.

Jos pitäisi määritellä taho, joka parhaiten täyttää termit “suuri” ja “häikäilemätön”, niin itään päin alkaisin katsella.

Johtopäätökset?

Mitään kauppasaartoa tai boikottia en tämän takia lähtisi ajamaan (muista syistä saattaisinkin ajaa, mutta se on toisen kirjoituksen paikka). Lähtökohtaisesti kaupankäynti ylläpitää rauhaa. Ylipäätään kaikki kanssakäyminen tavallisten ihmisten kanssa vähentää pelkoja ja rasismia. Venäläiset ovat joskus ehkä käytökseltään ja kulttuuriltaan meille erikoisia ja rasittavia, mutta niin ovat ruotsalaisetkin, tai ranskalaiset, tai amerikkalaiset, saati sitten helsinkiläiset.

Tässä asiassa Venäjään valtiona ehkä pitäisikin suhtautua kuin alkoholisoituneeseen sukulaiseen. Sillä on jonkinasteinen addiktio voimakeinojen käyttöön. Silloin sitä ei pidä asettaa kiusaukseen käyttää niitä. Kun tämä virtahepo olohuoneessa tunnustetaan avoimesti, voidaan Venäjään ja venäläisiin muutoin suhtautua olosuhteisiin nähden normaalisti.

Siis Venäjän kanssa ei pidä tehdä mitään sellaista, minkä suojelu voimakeinoin voisi tuottaa Venäjälle ylivoimaisen kiusauksen.

Näitä asioita on lopultakin aika vähän. Fennovoiman ydinvoimalahanke on oikeastaan ainoa, joka tulee nopeasti mieleen. Junarataverkosto saattaisi olla toinen; mahdollisesti sähkön kantaverkko; maakaasuputkia ei onneksi alueemme läpi mene.

Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tähän saakka olen rationaalisesti ajatellut, että venäläinen ydinvoimaomistus Suomessa on rationaalisesti hyväksyttävää, koska Venäjä toimii ainakin viimeistään tositilanteessa rationaalisesti. Oletukset on viimeistään nyt tositilanteessa todistettu vääriksi, ja niinpä myös takin on syytä kääntyä. Ydinvoimalle “ehkä”, Fennovoimalle “ei”.

Talvivaara

Talvivaara 40: Riskienhallintaa vai parodiaa?

4 Comments

Joskus yksi kuva vastaa tuhatta sanaa.  Kuvassa 1 on Talvivaaran uunituore riskienhallintakaavio. Teolliset prosessit ovat kyllä useinkin monimutkaisia, mutta… ellei kyseessä olisi vakava asia, tekisi mieli olettaa, että tämä on parodia.

Screen shot 2014-03-05 at 10.50.36.png

Kuva 1. Talvivaaran riskienhallintasuunnitelma.  Lähde: Talvivaaran dokumentti, jätetty Kainuun ELY-keskukselle 3.3.2014 (pdf täällä).
Talvivaara on siis juuri lähettänyt uuden riskinhallintadokumentin Kainuun ELY-keskukselle (pdf täällä). Dokumentti keskittyy puhtaasti vesienhallinnan riskeihin, ja vaatii löysentämään ympäristölupaa suuronnettomuuden välttämiseksi.

Oikeastaan paperi ei ole edes mikään riskinhallintadokumentti, vaan kerjuukirje. Yhtiö vaatii lievennyksiä, jotta se ei joutuisi maksamaan tarvittavista parannuksista. Velkasaneeraus mainitaankin paperissa hyvinkin keskeisenä syynä sille, miksi lievennys olisi saatava. Kun ottaa huomioon että kassassa on korkeintaan 6 miljoonaa euroa, onkin jokseenkin selvää, että tällaista rahaa ei vain ole.

Yleisiä kommentteja

Dokumentissa riittäisi pureskeltavaa monesta näkökulmasta — alkaen jo siitä, että ELY-keskus ei pysty tällaista lupaa myöntämään, vaan Pohjois-Suomen aluehallintovirasto. Lupien myöntäminen ja niiden valvonta on tällä hetkellä erotettu toisistaan. Ratkaisu ei välttämättä ole toimiva, mutta laki on nykyinen kunnes se muutetaan. ELY-keskuksen kunniaksi se on jo ilmoittanutkin, että poikkeuslupaa ei voi myöntää eikä tämä riskienhallintadokumentti ole riittävä.

Lisäksi yhtiö viljelee mm Latosuon vesistä termiä “neutraali, puhdistettu vesi” jolloin saa kuvan että se olisi vain sadevettä.  Ehkä dokumenttiin on eksynyt kirjoitusvirhe, ja sanan on tarkoitus olla “neutraloitu” — sitä Latosuon vesi nimittäin on. Se on pH:ltaan neutraalia, mutta neutralointiprosessin takia siinä on sulfaattia jopa yli 3 g/l (ks yhtiön oma heinäkuun 2013 vesienhallintasuunnitelma, s 32).  Ympäristölupahan rajoittaa vain sulfaattipitoisten vesien juoksutuksia, ja määrää sulfaatin kokonaismäärälle vuosittaisen kiintiön.  Jos Latosuon vesi olisi aidosti “puhdasta” eikä vain “puhdistettua”, ongelmaa ei olisi.

Tarkempia kommentteja: sateisuus

Puutun kuitenkin pikaisesti vain siihen osaan josta olen jo aiemmin kirjoittanut, eli sateisuus. Koko dokumentti on kirjoitettu oletuksella, että sateisuus on 700 mm. Sillä arviolla kaivosalueelle kertyisi dokumentin mukaan noin 6 miljoonaa kuutiota sadevettä vuodessa.

Tässä on merkittävä ongelma: tämä luku on alueen normaali mediaanisadanta. Näitä lukuja laskin jo yli vuosi sitten (Talvivaara 1, Talvivaara 2, Talvivaara 3; Talvivaara 36).
Pic1.png

Kuva 2: Alueen sateisuustilastoa, laskettu liukuvina 12 kk keskiarvoina

Toisin sanoen suoraan määritelmän perusteella on 50% todennäköisyys, että sateisuus onkin tätä suurempi. Talvivaara heittää nyt siis kolikkoa, sananmukaisesti. Tämä ei ole mitään riskinhallintaa, vaan lähinnä epätoivoa.

Riskin varsinaista suuruutta voi hyvin karkeasti arvioida tilastoista. Sateiden standardipoikkeama on noin 100 mm. Suoraan määritelmästä seuraa, että:

  • On 15% todennäköisyys, että sataa vähintään 800 mm — eli näin tapahtuu joka seitsemäs vuosi. Ylitys on silloin 15% Talvivaaran arviosta.
  • On 2% todennäköisyys, että sataa vähintään 900 mm — eli näin tapahtuu joka viideskymmenes vuosi. Ylitys on silloin 30% Talvivaaran arvioista.

Jos tehdään todellista riskiarviota, pitäisi käyttää 50 vuoden maksimiarvoa. Käytännössä voi olla, että tässä tapauksessa on hyväksyttävä suurempi riski, koska tilanne on joka tapauksessa epätoivoinen. Missään nimessä ei kuitenkaan voi käyttää tuota seitsemän vuoden sateisuutta, varsinkin kun suunnitelma kattaa vähintään kaksi vuotta. Tämä tarkoittaisi, että on taas lähes se 50% todennäköisyys, että sademäärä ylittyy jompanakumpana vuonna.

Realistinen arvio on, että yhtiön on varauduttava siihen, että sateisuus on vähintään 20% suurempi kuin nyt arvioitu 6 miljoonaa kuutiota. Tämä tarkoittaa, että alueelta on löydyttävä koko ajan vähintään miljoona kuutiota ylimääräistä varastotilaa. Valitettavasti nykyinenkään varastointitila ei riitä.

Pahimmillaan tuo voisi vaatia, että patoaltaiden tilavuuksia nostetaan nykyehdotuksesta 20%. Tällöinkin kriisin jatkuminen on mahdollista, mutta ei enää erityisen todennäköistä. Toisaalta vesienhallintadiagrammin perusteella on jokseenkin mahdotonta arvioida, mitä pitäisi muuttaa missäkin.

Mitä 20% lisäsateisuus aiheuttaisi?

Konkreettinen, joskin hyvin epävarma tapa olisi katsoa, miten Kortelammen allasta pitäisi pahimmassa tapauksessa muuttaa. Kortelammen allas on käytännössä kaikkein kriittisin, koska sen vesi on likaista, siitä on vuotovaara jo valmiiksi pahimmin saastuneen etelän suuntaan, ja siihen valuu huomattavia määriä sulamisvesiä.

Tällä hetkellä Kortelammen altaassa on dokumentin mukaan tilaa vielä 14 cm, ennen kuin se on täynnä (nyt taso on +204,06 metriä merenpinnasta, kun ns HW-taso on 204,20 metriä).

Kuutioiden muuttaminen senttimetreiksi olisi periaatteessa suoraviivaista jos tiedetään altaan pinta-ala ja syvyys. Eteläisten altaiden pinta-ala on dokumentin mukaan yhteensä 2,7 neliökilometriä, mutta Kortelampi on niistä ylivoimaisesti suurin.

Kortelammen tapauksessa ongelmaa tuottaa se, että pohja on erittäin kalteva. Pienikin vesimäärän kasvu siis laajentaa altaan pinta-alaa, mutta ei välttämättä sen syvyyttä. Heinäkuun vesienhallintadokumentissa Kortelammen pinta-alaksi ilmoitetaankin peräti 5.8 neliökilometriä, mutta vedenpinnan lasku on pienentänyt sitä.

Jos altaan seinämät olisivat suunnilleen pystysuorat, ja sen pinta-ala olisi tuo 2 neliökilometriä, jokainen miljoona kuutiota vastaisi noin 50 cm pinnan nousua. Käytännössä pinta nousee jonkin verran vähemmän, jos allas vastaavasti laajenee. Toisaalta, geometriaa tarkastellen ero ei liene kovin suuri.

Dokumentin mukaan Kortelampeen tarvitaan vapaata tilaa noin 0,9 miljoonaa kuutiota, koska kipsisakka-altaiden uusi vuoto on niin todennäköinen että sen vesille täytyy olla varatilaa. Tämä tarkoittaisi noin 50 cm nousua, kun käytettävissä on vain tuo 14 cm. Padon korottaminen on kallista ja hidasta, joten tällä hetkellä vettä pumpataan avolouhokseen.

Tämän lisäksi merkittävä osa alueen sade- ja sulamisvesistä päätyy Kortelammen altaaseen jo se suuren pinta-alan takia sekä lisäksi sen sijainnin takia. Poistovedet kertyvät enimmäkseen kahdelle alueelle ennen poisjuoksutusta: Kortelampi noin 2.7 neliökilometriä, Latosuo 2.1 neliökilometriä. Lisäksi niitä liikutellaan paikasta toiseen kaivosalueella. Karkea arvio olisi, että noin kolmasosa vesistä kertyisi Latosuolle.
Screen shot 2014-03-05 at 12.12.49.png

Kuva 3: Talvivaara: “tuotantoalueiden, lievästi likaantuneiden alueiden sekä puhtaiden vesien keruualueiden pinta-alat.” Samat alueet on esitetty myös kuvassa 1.

Nykyisen 6 miljoonan sateisuuskuutiometrin perusteella Kortelammelle pitäisi siis saada mahtumaan lähes kaksi miljoonaa kuutiometriä. Oletetaan että mitoitus saadaan oikein, ja tämä onnistuu. Todellinen riskeihin varautuminen vaatisi kuitenkin sen, että myös se 20% virhemarginaali otetaan mukaan. Tämä tarkoittaa noin 500,000 kuutiota. Joko padon korkeutta lisätään 25 cm, tai sitten varaudutaan siirtämään vettä muualle merkittäviä määriä ja nopeasti.

25 cm ei välttämättä vaikuta suurelta määrältä, mutta vesi on tiheää: 25 cm pinnannousu nostaa reunaan kohdistuvaa painetta 250 kg neliömetriä kohden. Patoa pystyy kyllä korottamaan, mutta hinta ja myös riskit kasvavat yllättävän nopeasti.

Asian voi suhteuttaa myös näin: Suomen Luonnon blogin mukaan Kortelammella on nyt noin 2 miljoonaa kuutiota vettä, eli veden korkeus olisi keskimäärin noin metri. Siihen nähden tuo 25 cm on todella paljon. Lisäksi joudutaan huomioimaan, että sama koskee alueen kaikkia patoja, ennen muuta Latosuota.

Mitä tämä tarkoittaa?

Kaiken kaikkiaan, mitä asiasta sitten pitäisi ajatella? En oikein tiedä. Käytännössä vaikuttaa siltä, että Talvivaara on luovuttanut. Tässä tilanteessa kaikki viranomaisratkaisut ovat kaistapäisiä.

  • Jos lupia ei löysätä, ja Talvivaara kieltäytyy tekemästä mitä käsketään, uuden suuronnettomuuden todennäköisyys on suuri.
  • Toisaalta, jos Talvivaaraa pakotetaan tekemään se mitä käsketään, se menee luultavasti konkurssiin (ks Talvivaara 39).
  • Toisaalta olisi äärimmäisen huono ennakkotapaus, jos yhtiö saisi ilman sanktioita luvan turmella ympäristöä sovittua enemmän vain siksi että sen taloudellinen tilanne on huono. Sellaista ennakkotapausta käyttäisivät välittömästi hyväkseen muutkin kaivokset, ja ennen pitkää kaikki teollisuus.
  • Toisaalta, jos lupa myönnetään, silloin siitä ei voida myöskään vaatia sanktioita — lupaahan ei voi myöntää lainvastaiselle toiminnalle.

Kainuun ELY-keskus on 5.3. asettanut ensi kertaa Talvivaaralle uhkasakon (150,000 euroa). Tässä vaiheessa se on lievästi sanottuna myöhäistä. ELY-keskuksella on ollut vähintään vuosi aikaa vaatia ne laitteistot, joita nyt tarvitaan. Lisäksi, mikäli yhtiö joutuisi tuon sakon maksamaan, sekin raha on pois turvallisuutta parantavista toimenpiteistä. ELY-keskuksen päätös on hyvä signaali, mutta käytännön tasolla se ei auta enää mitään.

Voi itse asiassa olla, että “kaistapäinen” on aivan liian optimistinen termi kuvailemaan tätä tilannetta.

Arvion tekemiseen ovat osallistuneet mm Pertti Sundqvist, Janne Kumpulainen, ja Helvi Heinonen-Tanski. Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja kuuluu Suomen Luonnonsuojeluliittoon, mutta spekulaatiot, mielipiteet, tulkinnat ja virheet ovat puhtaasti omia.

Talvivaara

Talvivaara 39: Kuinka monimutkaisia asioita voi joukkoistaa?

6 Comments

Voivatko ympäristöjärjestön pyynnöstä toimivat ihmiset saada aiheesta “Talvivaara” aikaan mitään muuta kuin vääristeltyä propagandaa? Väitän että voivat, mutta työtä se vaatii.

“Ryhmän näkemyksen mukaan Talvivaara ei ole elinkelpoinen, kun nämä ulkoisvaikutukset lasketaan mukaan. Tähän mennessä saatu liikevaihto on suurelta osin perustunut ympäristövastuuttomuuteen ja kustannusten ulkoistamiseen luonnolle, ja lisäksi kriittisten turvallisuustoimien laiminlyöntiin. Jos ulkoisvaikutukset otetaan asianmukaisesti huomioon velkasaneerauksessa, konkurssi on väistämätön.”

[Päivitys 14.2.: Kainuun ELY-keskus on tehnyt rafinaattijuoksutuksiin liittyvän tutkintapyynnön poliisille. Raportin riskit alkavat pikkuhiljaa aktualisoitua].

Suomen luonnonsuojeluliitto on teetättänyt vapaaehtoisilla uuden raportin Talvivaarasta. (Pdf-versio täällä. Aikaisemmat raportit: ks Talvivaara 29 ja Talvivaara 30).  Raportti ei varmasti ole “riippumaton” — sellaista käsitettä ei Talvivaaran yhteydessä ole olemassa. Toisaalta biasta ei ole peitelty: yhtä lukuunottamatta kaikki kirjoittajat (itseni mukaanlukien) ovat SLL:n aktiiveja.

Mutta onko johtopäätös vain fanaattisen ympäristöjärjestön karkeaa propagandaa?

Se selviää parhaiten tutustumalla itse raporttiin (pdf-versio täällä).  Sisältö tiivistyy kahteen ensimmäiseen sivuun, jotka on kopioitu alle.  Loppuosa on väitteiden perustelua ja dokumentointia.  Raportti on pitkä (34 sivua), koska se pyrkii perustamaan väitteensä koviin faktoihin ja dokumenttitietoon. Raportti on tehty julkisen tiedon perusteella, luonnontieteellisen koulutuksen pohjalta, ilman sisäpiirin tietoa.

Väitän lisäksi, että raportti on tehty kovilla eettisillä ja ammatillisilla periaatteilla. Kirjoittamista on tukenut huomattava joukko erilaisia vapaaehtoisia, mutta vastuulliset kirjoittajat ovat etupäässä tutkijataustaisia. Sillä taustalla älyllinen häpeärangaistus on pahin rangaistus. Se piiskaa olemaan tarkka.  Rahoitus on saatu vapaaehtoisten selkänahoista ja vapaa-ajasta.

Ellei muuta, raportti osoittaa, miten monimutkaisiakin asioita on mahdollista yrittää joukkoistaa. Raporttia on pikkuhiljaa koottu viikkojen ajan avoimena Google Drive-dokumenttina. Emme edes tiedä, ketkä kaikki loppujen lopuksi ovat sinne ajatuksia tai vinkkejä lisänneet.

Olennainen osa on ollut kritiikki: jokaisen osallistujan on toivottu kommentoivan kriittisesti, jos jokin väite tuntuu kyseenalaiselta.  Ristiintarkistusta on tapahtunut erittäin paljon. Materiaalia on saatu mm aiemmista raporteista päivättämällä.  Paljon on hyödynnetty myös muiden tahojen materiaalia ja vihjeitä (mm Stop Talvivaaran), joskin kriittisesti. Joukkoistaminen on siis ollut massiivista.

Varsinaista johtajaa tällä projektilla ei ole. Vastuullisten kirjoittajien rooli oli koota materiaali yhteen, karsia epämääräinen asia pois, ja tehdä raportista järkevä kokonaisuus. Johtopäätökset ovat yhteisiä, vaikka kukaan ei hallitsekaan näin monimutkaista kokonaisuutta täydellisesti.  (Itse katson olleeni lähinnä sihteeri ja kriitikko — yritin pitää kokonaisuutta loogisena, ja karsia kaiken irrationaalisen aineksen pois).

Raportin johtopäätösten takana seison ilman varauksia.  Kaivoksen ulkoisvaikutukset (niin nykyiset kuin ennakoitavissa olevatkin) yksinkertaisesti ovat niin suuret, että yhtiö ei ole kannattava jos se ne joutuu maksamaan. Sivistysvaltiossa jokainen yritys maksaa ulkoisvaikutuksensa itse, eikä Talvivaaran tapaan sosialisoi niitä ympäristölle ja muulle yhteiskunnalle.

Raportin toimenpide-ehdotus voi olla ristiriitaisempi. “Ryhmän näkemyksen mukaan valtion tulisikin tässä tilanteessa olla realistinen ja aloitteellinen, ja aloittaa lähialueiden puhdistukset välittömästi, jotta saastunut alue ei laajene.  Mikäli yhtiö jostakin syystä pääsisikin saneeraukseen ja palauttaisi kannattavuutensa, kunnostustöiden kustannukset voisi tällöin myöhemmin periä yhtiöltä saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti.”

Tällaista toimintavaihtoa ei nykylainsäädännössä valitettavasti välttämättä ole. Koska vaurioiden korjaaminen lain mukaan kuuluu yhtiölle, valtio ei periaatteessa voi astua peliin niin kauan kuin yhtiö on edes nimellisesti hengissä. Konkurssitilanteessakaan ei ole välttämättä selvää, kuka tekee mitä. Toisaalta tämäntyyppinen väliintulo ehkä tulkittaisiin valtiontueksi, jos yhtiö sen avulla säilyisikin hengissä. Jos toisaalta yhtiö kaatuisi, tarpeeksi sosiopaattinen juristi voisi väittää että valtion sotkeutuminen tuhosi sijoittajien luottamuksen ja aiheutti kaatumisen.

Tuosta seuraisi siis massiivinen sotku. Toisaalta massiivinen sotku seuraa siitäkin jos mitään ei tehdä. Yhtiö ei velvollisuuksiaan tule hoitamaan, ja mitä kauemmin puhdistusta viivytetään, sitä hankalampaa se on.

Käytännössä tuo ehdotus kertoo, millä tavalla täysjärkisen yhteiskunnan kannattaisi tässä tilanteessa edetä. Jos se ei ole mahdollista, se ehkä kertoo jotakin yhteiskunnastamme.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen.

RAPORTIN YHTEENVETO

RAPORTTI: TALVIVAARAN SANEERAUKSEEN LIITTYVÄT PIILORISKIT      

11.2.2014

Tämä raportti on tehty Suomen luonnonsuojeluliiton pyynnöstä, ja suunnattu kaikille Talvivaaran saneeraukseen liittyville osapuolille. Pääosin sama ryhmä teki loppuvuonna 2013 arviot Talvivaaran kaivoksen prosessin luonnontieteellisestä toimivuudesta sekä kaivoksen alasajon mahdollisuuksista. Vastuulliset kirjoittajat:

  • Pertti Sundqvist, majuri evp, sidonnaisuus: SLL:n liittohallituksen jäsen. Tämän dokumentin yhteyshenkilö  (sähköposti pertti@dinikon.net puh 050 432 8281)
  • Heli Jutila, FT (ekologia), MBA, ympäristöasiantuntija, 20 v. kokemus ympäristöhallinnosta. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallitus
  • Helvi Heinonen-Tanski, MMT (mikrobiologia), dosentti, noin 40 vuoden kokemus tutkimusta ja opetusta Helsingin ja Kuopion yliopistoissa. Sidonnaisuus: SLL:n liittohallituksen varajäsen
  • Heikki Simola, FT, ympäristötieteen dosentti. Sidonnaisuus: Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Jakke Mäkelä, FT (fysiikka). Sidonnaisuus: Suomen luonnonsuojeluliitto
  • Juha V Mentu, MMM,  ympäristömikrobiologi. Yli 30 vuoden kokemus ympäristö- ja paperiteollisuustutkimuksesta. SLL:n ulkopuolinen, riippumaton asiantuntija.

Kaivoksen toimintaan liittyy konkreettisia ja käytännöllisiä ongelmia ja riskejä, joita ei julkisuudessa olleiden tietojen perusteella ole välttämättä riittävästi huomioitu. Nämä riskit tuottavat kuitenkin piilokustannuksia,  jotka syntyvät ympäristöhaittojen torjunnan vaatimuksista ja ympäristövahinkojen korjaamisesta. Ne ovat siis myös taloudellisia riskejä.

Ryhmän näkemyksen mukaan Talvivaara ei ole elinkelpoinen, kun nämä ulkoisvaikutukset lasketaan mukaan. Tähän mennessä saatu liikevaihto on suurelta osin perustunut ympäristövastuuttomuuteen ja kustannusten ulkoistamiseen luonnolle, ja lisäksi kriittisten turvallisuustoimien laiminlyöntiin. Jos ulkoisvaikutukset otetaan asianmukaisesti huomioon velkasaneerauksessa, konkurssi on väistämätön.

Yhtiöllä ei parhaassakaan tapauksessa ole edellytyksiä selvitä aiheuttamiensa ympäristövaurioiden nopeasta korjaamisesta, tai edes vesienhallinnan ja vesienpuhdistuksen edellyttämistä investoinneista, vaikka se muodollisesti velkasaneeraukseen pääsisikin. Ryhmän näkemyksen mukaan valtion tulisikin tässä tilanteessa olla realistinen ja aloitteellinen, ja aloittaa lähialueiden puhdistukset välittömästi, jotta saastunut alue ei laajene.  Mikäli yhtiö jostakin syystä pääsisikin saneeraukseen ja palauttaisi kannattavuutensa, kunnostustöiden kustannukset voisi tällöin myöhemmin periä yhtiöltä saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti.

Ydinkysymys on bioliuotuksen toimivuus. Mikäli perustana oleva biologinen prosessi ei toimi Suomen oloissa riittävän hyvin, kaivos on lähtökohtaisesti elinkelvoton. Ei riitä, että prosessi toimii laboratoriomittakaavassa. Sen tulisi toimia vähintään nykyisen laajuisena massatuotantona, jotta kaivos olisi taloudellisesti kannattava. Jos toiminnan jatkaminen aiheuttaa nykyisenkaltaisia ympäristötuhoja, niiden korjaaminen tulee niin kalliiksi, että yhtiö ei voi olla kannattava. Jo aiheutettujen tuhojen korjaaminen ja korvaaminen aiheuttaa niin suuria kuluja, että yhtiö tarvitsee varsin suuren lainamäärän päästäkseen edes aloittamaan puhtaalta pöydältä. Toiminnan krooninen epäluotettavuus johtaa lupa- ja valvontaviranomaisten toimien tiukentumiseen koko ajan, mikä aiheuttaa taloudellisia riskejä.

Arvio tiivistyy yhdeksään väittämään. Niiden taustana on osin aiempia raportteja.  Lisäksi on selvitetty useita lisäkysymyksiä. Tietojen hankkimiseen ja tarkistamiseen on osallistunut merkittävä määrä muita vapaaehtoisia. Kirjoittajat kiittävät näitä henkilöitä taustatuesta.

Väittämät

Väittämä 1. Kunnostus- ja ympäristövauriokulut ovat todellisia kuluja. Ne tulee ottaa velkasaneerauksessa huomioon todellisena kulueränä, jonka suuruus on epävarma. Talvivaaran toiminta on jo aiheuttanut huomattavia ympäristöhaittoja ja kunnostustarpeita mm. alapuolisella vesistöalueella ja tulee niitä vielä jatkossakin aiheuttamaan. Ympäristövelka on todellinen ja osin nopeasti lankeava, vaikka sille ei ole velkojaluettelossa nimettyä velkojaa. Osa lähialueiden maanomistajista on jo jättänyt korvausvaatimuksia tai vaatinut Talvivaaraa lunastamaan maansa. Nämä korvausvaatimukset ovat huomattavia, ja niistä käytäneen oikeutta pitkään.

Väittämä 2. Bioliuotus ei todennäköisesti toimi, ainakaan tässä kokoluokassa paljaan taivaan alla. Mikäli näin todella on, jatkamiselle ei ole taloudellisia perusteita. Tälle väittämälle on alempana esitetty erittäin seikkaperäisiä luonnontieteellisiä arvioita.

Väittämä 3. Akuutit ympäristöriskit tuottavat myös taloudellista riskiä. Tällä hetkellä riskit ovat kestämättömällä tasolla.  Kipsisakka-altaan marraskuussa 2012 tapahtuneen vuodon kaltainen onnettomuus vaurioittaisi laajalti ympäristöä.  Koska näinkin suuren onnettomuuden riski on todellinen, se tulee ottaa huomioon taloudellisessa riskinarvioinnissa.

 Väittämä 4. Louhimisen jatkaminen ei pienennä vesienhallintariskejä, vaan pahentaa niitä.  Tuore malmi saattaa alkuvaiheessa sitoa vettä 10% kuten yhtiö väittää, mutta tämä ainoastaan siirtää vesiongelmaa myöhemmäksi. Lisäksi murskattu malmi on kastuessaan joka tapauksessa happoa tuottavaa. llman rikkihapon käyttöäkin kasoilta tulee siis liian hapanta lientä, rikkiyhdisteitä ja metalleja veteen.

Väittämä 5. Kaivoksen alasajo on teknisesti haasteellista mutta realistista, ja siihen on varauduttava.  Se kuitenkin edellyttää, että riskit otetaan vakavasti. Alasajo on myös kallista, ja on otettava mahdollisen konkurssipesän realisoinnissa huomioon.

Väittämä 6. Kaivoksen vesienhallinta on pysyvästi kaoottisessa tilassa. Sen kuntoon saattamiseen ei näy mitään realistisia keinoja useaan vuoteen. Tämä seikka on otettava saneerauksessa huomioon.

Väittämä 7. Konkurssi on selkeä mahdollisuus, ja sen varalle on tehtävä realistinen riskiarvio.  Vaikka kaivokseen on jo investoitu lähes kaksi miljardia euroa, tällä luvulla ei ole merkitystä ellei kaivos ole elinkelpoinen. On järkevämpää alaskirjata nämä tappiot nyt kuin jatkaa rahan sijoittamista hankkeeseen, joka ei tule investointia tuottamaan takaisin.

Kohta 8.  Kesken olevat oikeusprosessit ja valvonnan tiukkeneminen voivat aiheuttaa yllättäviä kustannuksia tai jopa toiminnan keskeyttämisiä. Hallinto-oikeudessa on useita valituksia käsittelyssä, ja tyypillisesti ne ovat päättyneet yhtiön kannalta epäedullisesti. Valvontaviranomainen on jo julkisuudessa ilmoittanut tiukentavansa linjaansa. Myöskin yhtiön johtoon kohdistuva rikostutkinta törkeästä ympäristön pilaamisesta väistämättä aiheuttaa epävarmuutta. Myös kesäksi 2014 vaadittava uusi kaivosvakuus on kysymysmerkki.

Kohta 9. Lisäinvestointien tarve on parhaassakin tapauksessa suuri. Vaikka kaivos katsottaisiin periaatteessa elinkelpoiseksi, se vaatisi erittäin suuren määrä lisäinvestointeja, joista on julkisuudessa puhuttu vain vähän. Se vaatisi myös merkittäviä lisäpanoksia kaivoksen osaamistason parantamiseen. Joiltakin osin kaivos joutuisi lähtemään lähes nollapisteestä.

Talvivaara

Talvivaara 38: Onko närkästys tekopyhää?

1 Comment

Edellinen Talvivaara-aiheinen postaukseni (Talvivaara 37: Whatever) kirvoitti erittäin tiukkasanaisen mutta tärkeitä kysymyksiä esittävän kommentin.  Koska jouduin pohtimaan vastausta pitkään, siitä tulikin oman blogikirjoituksen pituinen.

ALKUUN

Vastaus kysymykseen “Et sinä ole SLL:n rivijäsen vaan hallituksen jäsen ja jäsen “asiantuntijaryhmässä”, jonka yhteenlaskettu kokemus metallien bioliuotuksesta lienee nolla päivää.”

Aloitan helposta päästä: en aika- työ- ja perhesyistä ole tänä vuonna jatkanut SLL:n liittohallituksessa, joten mitään SLL-mandaattia ei ole. Asiantuntijaryhmässä olen (ks alempana). Ryhmällä ei tosiaan ole teknologista kokemusta bioliuotuksen detaljeista, eikä se ole sellaista väittänytkään.  Sivuavista tieteenaloista sen sijaan on (mikrobiologia, biokemia, kemia), ja kyllä niiden perusteella voi jo tehdä johtopäätöksiä, joskin varovasti. Mutta ryhmän kritiikki on asia erikseen.

Kommentoija kritisoi myös kirjoituksen tyyliä: Harvoin närkästyttää niin kuin tämä sinun hurskastelusi ja älyllinen ylemmyydentuntosi.

Makuasioista on vaikea kiistellä,  mutta kun katson kirjoitustani kliinisellä silmällä (ja muita Zygomatica-kirjoituksia), niin ei kai siitä mihinkään pääse: ne ovat usein aika näsäviisaita ja arrogantteja. Niinkin näsäviisaita ja arrogantteja, että olen onnistunut hermostuttamaan myös osan luonnonsuojelijoista verisesti. So be it. Kun linja on valittu, sillä jatketaan.

KRITIIKIN KOHDE

Vastaus kysymykseen “Mitä sinä olisit tehnyt, jos olisit ollut Talvivaaran johtaja syksyllä 2012 tilanteessa, jossa:

* valumavedet ovat yllättäneet pahanpäiväisesti
* liika vesi tukahduttaa kasat
* varoaltaat ovat vaarallisen täynnä
* avolouhos olisi saatava tyhjäksi
* tuotanto olisi saatava pidettyä käynnissä, jotta rahat eivät lopu
* uusia altaita ei ehdi rakentaa
* sinulla on lupa vesien väliaikaiseen säilyttämiseen kipsialtaissa ja lupa korottaa altaita, siis de facto lupa johtaa lisää vettä altaisiin
* sulfaattikohun pelästyttämä ELY ei nosta alimitoitettua purkuvesikiintiötä

Mitä sinä olisit tehnyt? Mitä vaihtoehtoja kaivoksen johdolla sinun mielestäsi oli?

Tarkkaan ottaen kritiikkini ei kohdistu syksyyn 2012, vaan talveen 2014. Aivan oikeassa olet:  marraskuussa 2012 ei ollut mitään tehtävissä, kun akuutti tilanne oli päällä. Virheet oli tehty jo sitä ennen (aivan kuten OTKES-raportissa listataan).

Sen sijaan joulukuun 2012 ja tammikuun 2014 välillä olisi voitu tehdä paljonkin. Neljä kipsisakka-altaan vuotoa on osoittanut, että altaat ovat akuutti turvallisuusriski. Silti niitä ei tyhjennetä. Kortelammen padossa pitää olla tarpeeksi tilaa vastaanottaa onnettomuustilanteessa ne vedet. Sitä ei ole.  Joitakin riskejä on vaikea arvioida ja ennustaa, tästä on jo neljä kokemusta. On vaikea ymmärtää, miksi se ei ole ollut ykkösprioriteetti.

OTKES-RAPORTTI JA TALVIVAARA

Vastaus kysymykseen “OTKES:n raportissa Tvaara pääsee itse asiassa vähällä, mitä nyt jälkiviisaasti todetaan, että riskejä ei tunnistettu eikä niiden toteutumiseen osattu varautua. Suositukset ovat kaikki viranomaisille.”

Raportti ei tarkkaan ottaen päästä Talvivaaraa helpolla, koska tällaisen tutkinnan tarkoitus ei ole syyttää ketään mistään. Sen tarkoitus on etsiä toimenpiteitä, joilla vastaavat tapahtumat estetään. Ja hyvin usein se tarkoittaa, että suositukset kohdistuvat viranomaisiin.

Jos katsot muita onnettomuustutkintaraportteja, niin tämä on aivan normaalikäytäntö. Esimerkiksi lento-onnettomuustutkinnoissa yhtiöille kyllä usein annetaan suosituksia, mutta lähes aina paljon suurempi määrä tulee viranomaisille. Näillä tutkinnoilla on erittäin tarkkaan rajattu päämäärä, ja niihin ei pidä lukea enempää kuin mitä niissä on.

MEDIA JA YMPÄRISTÖJÄRJESTÖT

Vastaus kysymykseen: “Raportti on media- ja järjestökriittinen, mitä media ja järjestöt eivät “muista” mainita. Pari otetta:

“Luontoaktivistit ja osa poliitikoista puhuivat luonnonkatastrofista tai jättikatastrofista. Myös media käytti katastrofikäsitteitä yleisesti omassa viestinnässään. Ylireagointi vääristi tapahtumien tulkintaa ja sai osan kansalaisista epäilemään viranomaisten, esimerkiksi Kainuun ELY-keskuksen antamia tietoja.”

“Se, ettei kyseessä ollut henkeä ja terveyttä uhkaava suuronnettomuus vaan vakava paikallinen ympäristöonnettomuus, jäi median uutisoinnissa lähes pimentoon, kun luonnonsuojeluliikkeet sekä useat poliittiset toimijat puhuivat ympäristökatastrofista.”

Raportti todellakin esittää kovaa kritiikkiä myös median ja ennen muuta ympäristöjärjestöjen suuntaan.  Osittain perustellustikin. Ylilyöntejä on tapahtunut.

Ennen muuta termiä “katastrofi” on käytetty monessa suunnassa liian löyhästi, luultavasti myös SLL:n viestinnässä. Termeissä pitäisi olla todella tarkka.  Marraskuussa 2012 tapahtui vakava paikallinen ympäristönnettomuus, ei katastrofi.

Ja tällä hetkellä toiminta aiheuttaa jatkuvaa ja koko ajan laajenevaa ympäristörasitetta, sekä riskiä uudesta vakavasta paikallisesta ympäristöonnettomuudesta. Mutta ei katastrofiriskiä missään perinteisesti ymmärretyssä muodossa.

Tuo siteeraamasi raportin toteamus 16 pitää siis ainakin osittain paikkansa. Viimeinen lause tosin on jossakin määrin ristiriidassa muun raportin kanssa, jossa todetaan että Kainuun ELY-keskuksen toiminta ja tilannekuva ei ole todellakaan ollut ajan tasalla. Jos lähtökohta on että viranomainen on aina oikeassa, luontojärjestöjen viesti on todellakin ollut vääristynyttä. Jos viranomaisten sen sijaan on mahdollista tehdä virheitä (kuten raportin mukaan on), epäluottamus ei välttämättä ole harhaista.

VAURIOT

Vastaus kysymykseen “Hurskastelun sijaan voisit kertoa lukijoillesi, mitä ympäristövahinkoa Talvivaara on aiheuttanut. Ei mitään maalailua, vaan pelkät faktat ja mittasuhteet.”

Lopullisista vaurioista OTKESkin totesi, että niitä ei voi vielä arvioida. Täällä on tiivistetyin tämän hetken tieto:  http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/suomen-ymparistokeskukselta-tyly-arvio-talvivaaran-lahivesistot-merkittavasti-pilaantuneita/

Mitään massiivisia äkillisiä kalakuolemia ei ole tapahtunut, kalojen vähentymistä kyllä. Sulfaatti laimenee kyllä kun se etenee isompiin vesistöihin, tosin pohja ja syvänteet voivat kuolla hapettomuuteen suuremmalla alueella kuin kaikkein karkein ennuste antaa olettaa, jos sulfaatti kerrostuu pohjan lähelle.  Raskasmetallit eivät ole mikään viaton asia, koska ne helposti rikastuvat ravintoketjussa.

Pilaantuneiden järvien ympärillä on vähän jos ollenkaan asutusta, joten sillä mittarilla laskettuna voisi toki katsoa että nämä ovat inhimillisesti yhdentekeviä (tai koskevat vain häviävän pientä määrää ihmisiä, jolloin yhteisön etu painaa enemmän).

Myös sulfaatilla pilaantuneet järvet tulevat aikanaan toipumaan, vaikka niille ei tehtäisi mitään. Se voi kestää 20-50 vuotta, mutta tapahtuu kuitenkin.

Siis: olen valmis sanomaan, että tähän asti aiheutuneet vauriot eivät vahingoita yhtäkään ihmistä, ja luontokin aikanaan toipuu niistä (joskin raskasmetallit olisi poistettava ennen kuin leviävät liian laajalle).

Sen sijaan jos toiminta jatkuu tällaisenaan 30-50 vuotta, silloin tilanne on ihan toinen. Ja jos luodaan ennakkotapaus jossa yritys saa sosialisoida riskinsä yhteiskunnalle, sitä ennakkotapausta käyttävät muutkin yritykset.

Etelä-Suomessa asuva voisi toki periaatteessa ajatella että tuo nyt vain on Pohjois-Suomessa maan tapa. Mutta tuollainen käytäntö kyllä leviää, jos se jossakin hyväksytään. Olisi lyhytnäköistä hyväksyä, että Kainuun ja Lappi ovat Etelä-Suomen siirtomaita ja raaka-ainereservaatteja.

YHTEENVETO

Siispä kyse on — ainakin itselleni — kaikkein eniten siitä, voiko tällaista toimintaa hyväksyä sivistyneessä yhteiskunnassa. Tuo kipsisakka-allas on ennen muuta konkreettinen detalji, jossa Talvivaaran ja viranomaisten hälläväli-meininki näkyy poikkeuksellisen selvästi. Itse pidän näissä oloissa perusteltuna olla siitä närkästynyt. Joku muu ei ehkä pidä.

Laajempaa teknistä ja historiallista taustaa Talvivaarasta löytyy mm täältä: http://www.zygomatica.com/talvivaara/).   Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton rivijäsen.